Onko ikä vain numero?

Happy BD to me
Viimeiset päivät nelikymppisenä – maanantaina on sen kuuluisan The Syntymäpäivän aika. Tunnustan ihan rehellisesti, että ei ole ollut mitenkään erityisen helppoa tottua ajatukseen seuraavalle vuosikymmenelle siirtymisestä. Muistan ihan mainiosti, kun oma isäni täytti viisikymmentä. Karkki oli silloin pikkuinen, minä mielestäni hyvinkin aikuinen ja isä jo aika vanha. Tuntuu jotenkin älyttömältä, että nyt sitä on itse ihan yhtä vanha.
Oma minäkuvani on ollut aina jotenkin nuori. Johtuu ehkä siitä, että tein asiat vähän väärässä järjestyksessä – ensin lapset ja vasta sitten yliopisto-opinnot. Siksi olen aina ollut kaikissa vanhempainilloissa ja vastaavissa päiväkodin ja koulun jutuissa vanhempana selkeästi nuorimmasta päästä. Enkä kiistä sitäkään, ettenkö olisi aina mielelläni antanut mielikuvan, että olen paljon nuorempi kuin mitä oikeastaan olen. Tavallaan tyypillinen stereotyyppinen naisten juttu – ikää ei saa kysyä tai ainakaan sitä ei tunnusteta – ja tavallaan peilausta nuoruutta palvovasta yhteiskunnasta.
Sanotaan, että yleensä joka toinen ikäkriisi iskee lujaa ja joka toinen menee ohitse siinä sivussa. Itselläni sekä kolmekymmentä että neljäkymmentä tarkoitti varsin perusteellista elämän tilannearviointia, tapahtuneiden asioiden hyväksymistä ja uuden suunnan hakemista. Kuitenkin molempien kohdalla oli vielä vahva usko siihen, että kaiken ehtii vielä tehdä ja halutessaan vaikka aloittaa alusta.
Osittain näin tulikin tehtyä; olin vähän yli kolmekymppinen, kun muutimme Tampereelta Tukholmaan.
Neljänkympin kriisi oli enemmän sitä, että mihin olen päätynyt ja mitä haluan saavuttaa – satunnaisen paikkoihin ja tilanteisiin päätymisen ja yleisen ajelehtimisen aika oli ohi. Halusin itse vaikuttaa siihen, mihin olin matkalla. Voidaan olla montaa mieltä siitä, oliko muotitieteen opintojen aloittaminen se fiksuin keino purkaa ikäkriisiä, mutta varmasti olisi ollut huonompiakin tapoja.
Kesti aika kauan, että pystyin hyväksymään oman nelikymppisyyteni. Tuntui, että siihen mennessä olisi pitänyt olla jo paljon valmiimpi, päässyt pidemmälle elämässä. Vuosi sitten synttärien aikaan kolahti tajuntaan, että jäljellä on vain 12 kuukautta nelosella alkavien ikäryhmässä. Havainto tuli pienoisena shokkina, vaikka eihän tuon toteamiseen oikeasti mitään korkeampaa matikkaa tarvita. En vain mitenkään kyennyt kuvittelemaan itseäni viisikymppisenä!
Happy BD to me
(The Syntymäpäivän kunniaksi meikitön biitsilook viime kesän Nåttarön reissulta)
The Syntymäpäivän merkkaama rajapyykki kuitenkin lähestyi ja kylmä hiki alkoi nousta Mintun otsalle. Ensinnäkin tiesin, että en missään tapauksessa halua olla yksin – sen paremmin herätä kuin mennä nukkumaankaan – synttäripäivänäni. Teknisesti asian hoitaminen alkoi tuntua haasteelliselta, koska itse päivä sattuu maanantaille. Vaikka olisinkin ajatellut järjestäväni juhlat, se ei olisi vielä taannut seuraa h-hetken kohtaamisesta aiheutuviin haasteisiin.
Monien sattumien summana ja hiukan ex tempore päätettiin sitten tämä New Yorkin reissu Karkin ja Peetun kanssa, mikä onkin ollut aivan mielettömän ihana ratkaisu kaikkeen! (ja upea elämys muutenkin!) Pienet kotibiletyyppiset juhlatkin on suunnitteilla, joten mitenkään matalalla profiililla puolen vuosisadan rajapyykkiä ei tosiaankaan tule sivuutettua.
Itseasiassa uskon vahvasti siihen, että ihmisen sisäsyntyinen tarve juhlia elämän murroskohtia (esim. syntymää/nimen antamista, ripille pääsyä, valkolakkia, naimisiin menoa ja tavallaan kuolemaakin) johtuu osittain siitä, että siten on paljon helpompi käsitellä tilannetta ja sen aiheuttamia muutoksia. Juhlien järjestäminen tekee muutoksen konkreettisesti ja samalla tilanteen jakaminen ystävien kanssa vahvistaa tunnetta yhteenkuuluvuudesta.
Itselläni kävi ainakin hiukan niin, että kun aloin tulla sinuiksi vanhenemisen kanssa, ei juhlien järjestäminenkään tuntunut enää vastenmieliseltä.
Ja onhan se niin, että vaikka vanhaksi tuleminen välillä tuntuukin vähän ökeniltä, vastakohta olisi vielä ikävämpi. Oikeastaan on varsin elitististä ja tyhmää potea mitään ikäkriisiä, kun niin monilla ei ole etuoikeutta vanheta, vaikka haluaisivatkin.
Mutta onko ikä vain numero? Monet – tai käytännöllisesti katsoen kaikki – joille olen tunnustanut vastenmielisyyteni viisikymppisyyttä kohtaan, ovat vakuuttaneet, että ikä on tosiaankin vain numero ja että on täysin itsestä kiinni, miten siihen suhtautuu ja miten sen antaa vaikuttaa elämäänsä. Ei ole pakko vanhentua, vaikka numerot niin väittäisivätkin.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että paljon on kiinni omasta asenteesta ja halusta. Siitä huolimatta olen kuitenkin osittain sitä mieltä, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankila on vain huone. Siis tavallaan joo, mutta ei sitten kuitenkaan.
Happy BD to me
Päivittäisessä elämässä pitää varsin hyvin paikkansa, että omilla valinnoillaan voi vaikuttaa hyvin paljon siihen, miten vanhaksi tai nuoreksi itsensä kokee. Mutta jos katsotaan asiaa vähän laajemmin, työelämää ja perhettä esimerkiksi, tilanne on aivan toinen. Viidenkympin rajapyykin ohittanut nainen ei useimmissa tapauksissa ole mitään haluttua kamaa työnvaihtomarkkinoilla. Mahdollisia urasuunnitelmia pitää tehdä aivan eri reunaehdoilla kuin nelikymppisenä.
Uuden uran lisäksi myös uuden perheen perustaminen on viisikymppiselle naiselle huomattavasti hankalampaa kuin neljänkympin kieppeillä oleville. Miehiähän nämä samat lasiseinät eivät koske oli sitten kysymys urasta tai perheen perustamisesta. Ei niin, että oikeastaan haikailisin kummankaan perään, mutta vain vastaväitteenä sille, että ikä olisi vain numero. Varsinkin naisilla vaihtoehdot vähenevät vääjäämättä.
Enkä nyt edes viitsi aloittaa ulkonäöstä. Vanheneva nainen voi olla kaunis ja hyväkroppainen siinä missä nuorikin, mutta kun nuoruus on se standardi mihin verrataan (“olet niin nuorekkaan näköinen ikäiseksesi!”), kasvaa suorituspaineet helposti aika koviksi.
Happy BD to me 4
Toisaalta en missään nimessä antaisi pois kaikkea sitä elämänkokemusta, viisauttakin ehkä, minkä olen vuosien aikana reppuuni kerännyt. En todellakaan haluaisi olla se itsestään epävarma, kiireellä kehuva parikymppinen tai ruuhkavuosien kaaokseen minuutensa hukkaava kolmekymppinen, joka olen ollut. On ihanaa olla tässä ja nyt, juuri minuna itsenäni, sellaisena kuin olen.
Ja viisikymppisen itsevarmuudella todeta: tällainen olen, ja se on kyllä hemmetin hienoa!!

38 Comments

  1. Tarja

    Ihana kirjoitus ja miten kaunis Minttu oletkaan! <3
    Omat aikaisemmat pyöreäni ovat menneet ohi ilman sen suurempia kriisejä, koska molemmissa tapauksissa oli menossa jonkin sortin elämänmuutos joka tapauksessa. Tuntuu, että nuo kriisit ovat iskeneet näin jälkikäteen. The birthday odottaa vielä hetken, mutta ajatuksenakin se tuntuu absurdilta - muistan itsekin isäni ja äitini täyttäneen 50v ja miten pidin heitä varsin iäkkäinä 🙂
    Toisaalta ikä on vain numeroita, mutta kuten sanoit, niin valitettavasti naiselle ei ihan niinkään. Perhe on nyt tässä, lisää ei tule ja hivenen mietityttää, että pitikö sitä nyt opiskella uusi ammatti päälle nelikymppisenä... Välillä rehellisesti sanottuna tunnen itseni vanhaksi... Mutta enpä antaisi minäkään näitä elettyjä vuosia pois - ihanaa olla aikuinen nainen! 🙂
    Mahtavaa synttäriä synttärikaima! Maanantaina skoolaan sulle ja itselleni siinä samalla! <3

    Reply
    • Minttu

      Kiitoksia Tarja! Kyllähän sitä välillä tosiaan tuntee itsensä aika vanhaksi, mutta suurimman osan aikaa kuitenkin onneksi ihan vain omaksi itsekseen!
      Nostan myös kuplivaa huomenna sullekin synttärikaimani! Onnea, iloa ja valoa – sekä ihanaa synttäriä!

      Reply
  2. Helen

    Jo otsikon nähtyäni huusin äänettömästi ruudun tällä puolen: ON!
    Näytät meikittömässä kuvassa kyllä ihastuttavan hehkeältä! Ja asenteestasi ikääntymiseen saisimme me perässähiihtäjät ottaa oppia. Kaikillahan tietyt rajapyykit on edessä ja se kuuluu elämään.
    Peukutan, ja onnittelen tulevasta syntymäpäivästä. Mukavia juhlia sinne!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos kauniista sanoistasi Helen!! 🙂

      Reply
  3. Maiju

    Elämä ei lopu siihen kun täyttää 40 eikä se lopu siihenkään kun täyttää 50. Mä toitotan tätä koko ajan. Mä oon nyt 53 ja ylpeä iästäni. Säkin olen niin upea nainen, että nyt eletään vaan elämää täysillä ja tehdään kaikkea sitä mistä nautitaan. Elämä on <3

    Reply
    • Minttu

      Elämä on tosiaan ihanaa ja onneksi se ei lopu ennenkuin se loppuu!

      Reply
  4. tuulanneli

    Upea olet ja Onnea!
    Taisin itsekin kriiseillä samalla tavalla tällä kyseisellä rajapyykillä mutta ihan turhaa! Tervetuloa tälle upealle vuosikymmenelle ihanuus 🙂

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos oikein kovasti!! 🙂

      Reply
  5. Marjukka

    Heh, nyt tosiaan ollaan siinä iässä, että todetaan “sinähän näytätä nuorelta ikäiseksesi” tai sit ei… Mä olen jo sinut sen kanssa, että ensi vuoden lopulla on the syntymäpäivä. En missään nimessä antaisi pois elämänkokemusta, ja olen mielestäni paremman näköinenkin kuin nuorempana.
    Sinä olet upea, paljon saavuttanut ja mahtava tapaus, juhli vain ilolla! Kaikille ei tosiaan the syntymäpäivää suoda.

    Reply
    • Minttu

      Kiitos Marjukka!! Ei sitä tosiaan haluaisi antaa pois näitä elettyjä vuosia – enkä oikeastaan edes haluaisi olla nuorempi.. Jotenkin sitä vaan aina välillä iskee kriiseilymieli, mutta nyt olen jo onneksi aivan täysin sinut tämän rajapyykin kanssa. 🙂

      Reply
  6. Heli

    Hei Minttu,
    Ja hyvää The Syntymäpäivän odottelua.Olemme kutakuinkin päivälleen saman ikäisiä ja olen samassa linjassa näiden kommenttien kanssa ja sinunkin.
    Näistä numeroiden määrästä tosin ajattelen,että kyllä ikä on numeroita, ja nyt niitä on paljon.Tosi paljon.
    Olen paljon rennompi, kivempi☺,itsevarmempi. Vähemmän besserwisser, vähemmän tärkeä,vähemmän suorittavampi kotioloissa.
    (Töitähän meidän ikäiset tekee sitten tuplasti enemmän ja sen varaan pomokin laskee paljon)
    Olisi väärin lapsiamme (ne tulevat kaikkitietävät)kohtaan, jos pyrkisimme täyttämään edelleen heidän tilansa ja pysymään muuttumattomina heidän aikuistuessa.
    Nauti siis älyttömästä määrästä numeroita, ne tekevät meistä vanhoja vaan ei hullumpia sellaisia. Tai sitten tekee.

    Reply
    • Minttu

      Kyllähän se ikä tosiaan on tuonut niin paljon hyvää ja kasvukin on ollut pääasiassa positiivista. Kunhan vain kykenisi olemaan tulematta sellaiseksi “ennen kaikki oli paremmin” -tyypiksi… Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että tässä on ihan hyvä. 🙂

      Reply
  7. Anumaaria

    Apua, minä ihan oikeasti luulin, että _täytät_ 40-vuotta! Toivotan siis onnea todella freshille viisikymppiselle! 🙂

    Reply
    • n

      Sama!

      Reply
    • Minttu

      Haha!! Ounou! Voi kiitti tosi kovasti! 🙂

      Reply
  8. LI Lady

    Hieno kirjoitus ajatuksista joita varmasti kaikki kayvat lapi ikaantyessa. Tuo hokema etta ika on vain numero on minunkin mielestani vahan kaksipiippuinen. Realistisesti ajatellen, tottakai ikaantyminen muuttaa asioita.. Minulle ainakin pelkastaan oman kuolevaisuuteni ja tavallisuuteni tajuaminen oli kivulias prosessi. Mutta ikaantyminen on minusta tuonut kuitenkin enemman hyvaa kuin huonoa. Rohkeutta elaa rehellisesti oman nakoista elamaa, itsetuntemusta, ihmistuntemusta ja kykya ymmartaa muita ja nahda pintaa syvemmalle, siis elamanviisautta. Ja elamista enemman tassa hetkessa, kykya nauttia siita mita nyt on. Eika tarvitse enaa todistella muille mitaan, osaa ottaa rennommin ja myos nauraa itselleen. Toivotan sinulle ihanaa ja nautinnollista syntymapaivaa! Ja mahtavaa elamantayteista vuosikymmenta viisikymmpisena! Iloa, onnea ja terveytta! Cheers!

    Reply
    • Minttu

      Ihanaa kiitos!! Elämän rajallisuus on tosiaan tullut jotenkin konkreettisemmaksi, mutta sen mukana on jotenkin kummasti pingottaminen hellittänyt ja lempeys kaikkea keskeneräistä kohtaan lisääntynyt. Ei tästä valmista tule kuitenkaan… 😀

      Reply
  9. JonnaH.

    Olisin ennen sanonut, että ikä on vaan numeroita. Mutta muutin mieleni kun sain kymmenen vuotta sitten ihan järjettömän kolmenkympinkriisin, joten ymmärrän hyvin sun fiiliksiä ja aatoksia iästä. Itsellä on reilu vuosi neljäänkymppiin ja viime kriisistä “viisastuneena” sitä tulee mietiskeltyä jo nyt, mutta on todettava, että mitään kriisiä ei ole toistaikseksi tullut. Mutta katsotaan, kun se H-hetki lähestyy. 😉 Olet oikeassa siinä, että monessa mielessä miehellä on vanhampana enemmän mahdollisuuksia kuin naisella.
    Mutta joo, musta naiset on niin upeita nykyään viisikymppisenä, että musta viisikymmnentä on uusi kolmekymmentä! 😉
    PALJON ONNEA!

    Reply
    • Minttu

      Suurkiitokset onnitteluista! Kyllä tämä viisikymppisenäkin oleminen on näköjään oikein mukavaa! 🙂

      Reply
  10. Mirjam

    Ihana kirjoitus,kiitos siitä. Itse en todellakaan usko,että ikä on vain numero! Ei tarvitse kuin katsoa parikymmentä vuotta sitten otettuja valokuvia tai pohtia liikuntasuorituksesta palautumista,niin kyllä numerojen 20 ja 40 välillä on eroja.
    Silti olen ehdottomasti mieluummin tässä iässä kuin parikymppinen. Tiedän kuka olen,viihdyn nahoissani,olen saanut seurata ihanan poikani kasvua pikkutirriäisestä upeaksi nuoreksi mieheksi,olen vaikean eron jälkeen löytänyt ihanan miehen,jonka kanssa meillä on ollut upeat 15 yhteistä vuotta. Olen siis elänyt elämää ja vahingossa vanhentunut siinä hässäkässä :)!
    Kaikki synttärit ovat mielestäni juhlan paikkoja,siinähän juhlitaan paitsi syntymää,myös elettyä elämää.
    Näytät upealta ulkoisesti,mutta blogistasi välittyvä viehättävä henki on itselleni se tärkein syy palata lukemaan juttujasi aina uudelleen,vaikka en yleensä kommetoikaan mitään.
    Mitä parhainta synttäriä sinulle Minttu!

    Reply
    • Minttu

      Kiitos paljon Mirjam! Elämä tosiaan muuttuu, mutta niin sen pitääkin. Olisi oikeastaan tosi surullista, jos itse pysyisi aina ihan samanlaisena.

      Reply
  11. Maisu

    Onnea Minttu!!!

    Reply
    • Minttu

      Kiitti Maisu!! 🙂

      Reply
  12. Lady of The Mess

    Oikein hyvää syntymäpäivää, Minttu <3
    Hieno kirjoitus ja itsekin olen näitä ikäkysymyksiä blogissani muutamaan kertaan käsitellyt ja samaa mieltä olen kanssasi: ikä on vain numero - eikä sitten kuitenkaan.
    Ikääntymisen huonoimmat puolet ovat sen mukanaan tuomat vaivat - ja sen tajuaminen, että elämää on vähemmän edessä kuin takana.
    Mutta silti - ikääntymisessä on myös ne hyvät puolensa. On jo oppinut siihen, että jokainen vastoinkäyminen ei ole maailmanloppu - itsekin olisin varmasti nuorempana ollut paljon kauhistuneempi tästä kasvohalvauksestani kuin nyt. Nyt voi välillä sanoa, että "en jaksa, ei huvita" ja kuitata sen ikääntymisellä, vaikka kysymys saattaa olla ihan jostain muusta;)
    Sinä olet kaunis sekä mieleltäsi että kasvoiltasi - eikä niitä ominaisuuksia vuodet mihinkään vie.
    Nauti täysillä siellä Nykissä, iloitse vuosistasi ja rakkaistasi. Itse alan joskus ensi vuoden vaihteessa orientoitua siihen, kun minulle koittaa se seuraava vuosikymmen. Auts - ja tässä sitä ollaan:)

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos Lady! Ihanaahan se on, että oikeasti saa vanheta!

      Reply
  13. Elmeri

    Voi ihana Minttu. Onnea paljon❣
    Minä tuun huhtikuussa perässä, ja tiijäkkö, ihan kakarahan sitä vielä on vaikka peili väittää muuta.
    Kun on 49 niin on vanha nelikymppinen, kun on 50 niin on nuori viiskymppinen. Minäkin opiskelen uutta ammattia toista vuotta, vielä 2,5 vuotta jäljellä. Hitaampia hirvittää, mua ei ollenkaan. Elämä on kivaa just nyt.

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos paljon Elmeri! Elämä on tosiaan aivan ihanaa just nyt!!

      Reply
  14. Ingrid

    Kyllä mäkin luulin että täytät 40 ja piti oikein hieraista silmiä… hyvä kirjoitus!!

    Reply
    • Minttu

      Haha – voi hurja!! 😀

      Reply
  15. Henzu

    Siis täh??? En usko minäkään, että täytät 50, aivan kevyesti menisit nelikymppisestä! Lämpimät onnittelut :).

    Reply
    • Minttu

      Haha – ohnoes! Kiitos oikein kovasti!

      Reply
  16. Maarit

    Hurjasti onnea vielä minultakin! Olemme melkein päivälleen saman ikäiset, itselläni oli tuo the-päivä tiistaina. Ja kieltämättä olen tässä viimeisen vuoden aikana vähän kipuillut ajastusta siirtymisestä viisikymppisten joukkoon 😀

    Reply
    • Minttu

      Kiva kuulla, että meitä on muitakin! Vaikka eihän tämä nyt oikeastaan yhtään hassummalta tunnu!

      Reply
  17. Minnimaaria

    Hei Minttu -ihanainen,
    Luin näin vasta jälkijunassa postauksesi. Ja onnittelut jälkikäteen kun täysiä tuli mittariin. Taidat olla vielä synttärireissussa. Nauti täysillä! Ihanaa että saat olla rakkaittesi kanssa ja juhlistaa oikein kunnolla!
    Haluan lisätä kommentin vaikka keskustelu onkin jo ohi.
    Itse kuulun myös sinunlaisiisi ikäistään nuoremman näköisiin ja -oloisiin naisiin. Asenne, elämänilo ja -nälkä ja vaikka miten kliseiseltä kuulostaakin, positiivisuus, ovat juurikin ne elementit miksi tämän ikäisenä on hyvä olla. Olen sinua useita vuosia vanhempi, mutta eihän sitä ikää tule arjessa ajateltua juuri ollenkaan. Olen saanut olla terve ja olen löytänyt rauhan ja tasapainon kaiken olemisen, elämisen, perheen, ystävien, työn, vapaa-ajan jne kesken. On hyvä olla nahoissani tässä ja nyt. Tämän vuoksi juuri nyt ikä on tosiaankin vain numereoita.
    Jos joutuisin tässä iässä etsimään uutta duunipaikkaa tai vakava sairaus iskisi, sitten se ei enää olisikaan. Ikä ja sen mukana tuleva todellisuus on silloin oikeasti vaikuttava tekijä. Nythän minulle se ikärasismikin on vaan teoriaa ja sitä kohtaa joku muu… en sitä omassa elämässäni kohtaa.
    Yksi asia, joka on ehkä aiheuttanut sinun tapauksessasi tuota ikäkriisiä ja pohdiskelua onkin juuri tuo, että olet ikäistäsi huomattavasti nuorempi habitukseltasi. Tämä asia on minun tapauksessani ollut oikeastaan ainoa rasittava asia tässä iässä ja tämän ikänumeron kanssa elämisessä. Jatkuvat kommentit tyyliin ‘näytät niin nuorelta ikäiseksesi’ ovat muistutuksia siitä, että oikeasti toisen mielestä onkin jo aika vanha. 🙂 Juuri tämänlaiset kommentit ovat niitä mitkä ovat (yrittäneet luoda) ehkä jonkin verran luoneet paineita. Ulkonäön ja iän välisen suhteen korostaminen on ainoa asia mikä muistuttaa iästä. Itse en muuten ajattelisi eikä varmaan tulisi mieleenkään ajatella juurikaan ikää.
    Olen käsitellyt tätä jo ensi kerran 40 täytettyäni, mutta se ei iskenyt juurikaan ja pääsin siitä yli helposti. Yksi vuosikymmen vierähti onnellisesti ja täynnä elämää ja seikkailua, asuin ulkomailla ja haasteita ja actionia riitti.
    Kun 50 tuli lasiin sekin meni aika nätisti vain elämänkokemuksen piikkiin. Kokeneempi, viisaampi, ei mikään tyttönen enää, kypsä… näin koin itseni ja vain positiivisessa mielessä. Juhlistin kolmien huippuihanien juhlien kautta!
    Viimeisten parin vuoden ajan huomaan joidenkin asioiden muuttuneen. Helpommaksi. Rennommaksi. Niin, paremmaksi. En esimerkiksi värjää hiuksiani enää. Tuli vaan tunne, että jokainen harmaa on ansaittu ja kuvastaa rikasta rakasta ihanaa elettyä elämää. Samalla tavalla kuin juonteet kasvoissa, nekin ovat vain maantiekarttaa eletystä elämästä. Ne ovat osa identiteettiäni, ne ovat minua. Arvokkudella. Ylpeänä, terveellä itsetunnolla menen juuri sellaisena kuin olen.
    Yksi huomio vielä. (Anteeksi ylipitkä kommentti!!) Sinun tapauksessasi ihan varmasti tilannetta vaikeuttaa se, että blogisi luonteeseen kuuluvat kuvat itsestä, ja vieläpä julkisesti esillä sadoille vieraille ihmisille. Se on ollut oma valintasi jonka kanssa varmaankin olet sinut. (Muutenhan olisit lopettanut sen)
    Jos se elementti puuttuisi elämästäsi tätä ‘kriisiä’ tai tämän suuntaista pohdintaa tuskin olisit keksinytkään!:-P
    Ihana blogi! Olet aito ja rehellinen, siksi tänne palaan!
    Kiitos! Ja kaikkea hyvää ja onnellista elämääsi!

    Reply
    • Minttu

      Kiitos Minnimaaria ihanasta kommentistasi! Keskusteluhan ei ole varsinaisesti ohi milloinkaan ja viiveelläkin tulleet kommentit ovat minulle arvokkaita.
      On myös aivan mahtava kuulla, miten upeasti arvostat omaa ikääntymistäsi! Itse en esimerkiksi voisi mitenkään kuvitella kasvattavani omaa harmaata tukkaani esiin – vaikka olen ollut joidenkin mielestä tyylikkään teräksenharmaa jo reilut kymmenen vuotta (kuten melkein satavuotiaaksi elänyt karjalais-mummuni).
      Olen nyt, viidenkympinkriisiäni vuoden verran käsiteltyäni, todellakin aivan lunkisti sinut ikääntymisen kanssa. Ehkä tällainen kriiseily on minun tapani selvittää asioita ja jättää taakse se, mikä ei enää tuo mitään positiivista elämään?
      Ja ei – bloggaaminen ei lisää paineita – päinvastoin, se vähentää niitä. Jos bloggaaminen olisi aiheuttanut paineita, olisin lopettanut homman jo aikapäiviä sitten. Vaikka en kaikkein kamalimpia flunssa-aamujen heräämishetkien omakuvia blogissa julkaisekaan, tunnen, että täällä voin olla juuri sellainen kuin olen, aikuisine habituksineni ja varsin pelkistettyine asuineni. 🙂

      Reply
  18. Minnimaaria

    Ihanaa saada vastaus sinulta! Kiitti!
    Mukava kuulla, että asiat on käsitelty ajan kanssa ja suht paketoitu. Olet juuri niin upea ja aito tässäkin vastauksessasi kuin ajattelinkin sinun olevan.
    Elämä on ihana seikkailu. Juuri nytkin täällä käydään läpi pohdintaa josko taas kerran irrottautuisin tutusta ja turvallisesta ja lähtisin uusiin maisemiin.
    Vaatii uskallusta jota joskus tuntuu löytyvän enemmän ja joskus toiste taas vähemmän…
    Ajan kanssa sekin aivan varmasti selkeytyy.
    Ihanaa kevään odotusta sinulle! Ja räiskettä ja seesteisyyttä hyvässä balanssissa!

    Reply
    • Minttu

      Räiskettä ja seesteisyyttä hyvässä balanssissa on ehkä hienoin toivotus ikinä! Sitä samaa sulle ja rohkeutta irtiottoihin Minnimaaria 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *