5 pakkausvinkkiä kaupunkilomalle

[mittaustagi]
Reissuun pakkaaminen ei ole mikään suuri vahvuuteni. Otan helposti joko liian paljon tai liian vähän vaatetta – tai sitten vain yhdenlaisia, jolloin päädyn kulkemaan käytännöllisesti katsoen samoissa vaatteissa koko matkan ajan. Nyt New Yorkin matkalle päätin oikein tsempata. Säätiedotukset on tutkittu, reissuohjelma huomioitu ja hyviä vinkkejä haravoitu interwebsin ihmeellisestä maailmasta.
Tässä viisi elintärkeäksi havaitsemaani vinkkiä kaupunkilomalle lähtijöille. Pienellä säädöllä samat ohjeet toimivat kyllä ihan millaiselle reissulle tahansa – tosin sporttilomilla on tietty ihan omat haasteensa varusteiden yms. suhteen.
Pakkaus New York
1. Värikoordinointi
Aikaisemmin olen ajatellut enemmän asukokonaisuuksia, joita mahdollisesti haluan matkalla käyttää. Se johtaa helposti siihen, että matkalaukku natisee liitoksissaan jo menomatkalla. Niinkin yksinkertainen asia kuin puvuston palapeliajattelu vähentää mukaan otettavan kamamäärän tarvetta huomattavasti. Siitä huolimatta vaihtelunvaraa on runsaasti.
Pakkaus New York
2. Kävelykelpoiset kengät
Kenkien merkitystä ei voi aliarvioida! Rakastan liikkua kävelemällä paikasta toiseen, mutta jos mukana ei ole hyviä jalkineita, lopputuloksena voi olla katastrofi. Jotenkin kuvittelin tietäväni tämän, mutta esim. viime kesän Italian reissulle tuli otettua mukaan vain aika hyviä sandaaleita. Tuumasin, että niillä kyllä pärjäilee rantalomalla. No, mehän käveltiin joka päivä reilu kymmenen kilometriä ja varsinaisena kaupunkipäivänä yli kaksikymmentä. Lopputuloksena järkyttävät, superkipeät rakot päkiöiden alla. Eli ikinä ei pitäisi tinkiä kengistä!
Pakkaus New York
3. Hiusten pikakaunistamiseen sopivat tuotteet
Kannan joka reissulla mukanani melkoisen arsenaalin hiustenhoitoon ja laittamiseen tarkoitettuja tuotteita. Jotenkin sitä muka kuvittelee, että lomalla on aikaa värkätä kiharoita ja tuunata kampauksia, joihin arkisin ei riitä rahkeet. Tosiasia on kuitenkin se, että itse matkakohde on yleensä (toivottavasti ainakin!) huomattavasti kiinnostavampi kuin oman peilikuvan tuijottelu, joten harvoin sitä tulee pikakiharoita kummempaa yritettyä. Sen sijaan tuotteet, joilla tukan saa freesattua puolessa sekunnissa, ovat todellisia aarteita. Omat suosikkini ovat kuivashampoo (sattui löytymään varastoista Toni&Guyn matkakokoinen kuivashampoo, joka on ihan hyvä ja toimiva, muttei ykköslempparini kuitenkaan) ja Osis+ kohottava hiuspuuteri.
Pakkaus New York
4. Toimintakyvyn ylläpitoon
Tarrarulla on ehkä yksi ihmiskunnan viidestä nerokkaimmasta keksinnöstä! Sen avulla nuhjaantuneesta vaatteesta kuoriutuu hetkessä ihmisten ilmoille sopiva asu. Arkisin en tulisi mitenkään toimeen ilman tarrarullan kissankarvoja hävittävää vaikutusta ja nyt myös meidän vuokraamassa ihanassa Airbnb-kämpässä asustelee kissa. Eli karvoja – ja karvanpoistatarvetta – riittänee lomallakin!
Toinen asia, jota ilman en edes uskalla kuvitella lähteväni reissuun on Compeedin rakkolaastarit. Vaikka kengät olisivat miten hyvät ja perusteellisesti sisäänajetut, ikinä ei voi tietää, milloin kantapäät päättävät alkaa oikutella. Etenkin kaupunkilomalla olisi tosi kurjaa, jos käveleminen muuttuisi tuskien taipaleeksi. Kaikki varmaan tietävätkin jo, että Compeedien avulla aika ärtsystäkin rakkovammasta kärsivän jalan saa hoidettua välittömästi kävelykuntoon.
Pakkaus New York
5. Kuulokkeet
Hetki omaa rauhaa. Mellastavia vieruskavereita lentokoneessa. Rentoutumista ja yksityisyyttä.
En voi käsittää, että olen joskus matkustanut ilman kuulokkeita!
Näillä vinkeillä on pohjustettu tämänkertaisen New Yorkin reissun pakkailut. Etenkin vaateosaston kanssa oli poikkeuksellisen helppoa, mutta kyllä se näköjään muutenkin suunnitelmallisuus auttaa tässäkin hommassa! Matkalaukkuun jäi jopa vähän tilaa ostoksia varten, vaikka sainkin kunnian pakata mukaan yhdet Peetun nilkkurit, jotka ovat olleet täällä koti-kotona ja jotka neito kuitenkin halusi ottaa mukaan.

3 Comments

  1. Maisu

    Oi niin totta joka sana. Kengistä puheen ollen, mun viime viikon Rooman-matkan pelasti Sketchersin Go Walk -tossut. Ultrakeveät, ei hierrä mistään ja kävelet kuin pilven päällä. Pakko kerrankin mainostaa meikäläisenkin jotain 😀

    Reply
  2. Pia

    Tosihyviä vinkkejä! Tulevat tarpeeseen nyt kun pian lähdemme Tukholman – Kööpenhaminan talvilomallemme. Tosin suunnitelmat sekoittuvat 3kk vanhan Theon tavaroiden takia – hänen tarvikkeiden ja vaippojen jälkeen minulle jää ehkä juuri sen yhden asun verran pakkaustilaa…

    Reply
  3. Anonymous

    Baman silky feet -suihke on ehdoton matkakumppani. Se muodostaa näkymättömän kalvon, joka suojaa jalkoja hankaukselta (kalvo vähentää kitkaa). Itselläni on tapana suihkuttaa tuotetta varoiksi koko jalkaterälle reissussa, kesäisin, uusia kenkiä sisäänajaessa jne.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *