Tuntuu vähän kummalliselta olla näin hymyileväisenä näissä kuvissa.
Sain eilen, melko myöhään illalla, suruviestin Suomesta; ystäväni ja yhden parhaimmista ystäväni aviomies, ei ole enää keskuudessamme.
Samainen ystäväni oli vain parisen viikkoa sitten täällä “päivä Tukholmassa” -risteilyllä perheensä kanssa. Vielä samana päivänä tuumasin aamulla, että josko karkaisin töistä niin, että ehtisin kaffelle keskustaan tuon loistopoppoon kanssa. Se sitten jäi, mitä lie triviaalia toimistohässäkkää siihen väliin muka tuli. En saanut edes vastattua viestiin – tuntui, että mitä nyt sitä enää, kun hekin ovat jo takaisin laivassa ja matkalla kohti Suomea.
Nyt en saa mielestä pois sitä, että olisi pitänyt toimia toisin. Töitä ehtii tehdä aina, ihmiset ne on ne, jotka merkitsee. Tässä iässä ja tällä kokemuksella tuon opetuksen olisi kyllä luullut menneen tajuntaan. Kaduttaa, että missasin viimeisen mahdollisuuden tavata tuo upea, valoisa ja positiivista energiaa säteilevä ihminen. Kaduttaa, vaikka tiedän, ettei se mitään tai ketään hyödytä.
Taas kerran tuntuu myös todella raskaalta asua näin kaukana Tampereelta – vaikkei Tukholma nyt oikeasti niin kaukana olekaan. Ei täältä kuitenkaan poikkaise illaksi Kangasalle suuren menetyksen kokenutta rakasta ystävää halaamaan. Puhelimessa voi onneksi puhua. Se tuntuu ihanan henkilökohtaiselta aikana, kun melkein kaikki viestintä on siirtynyt messengereihin ja whatsappeihin.
Ja lentokoneella pääsee Tampereelle – ja siitä Kangasalle – kuitenkin aika nopeasti. Priorisointia se vain vaatii. Asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Nyt sain taas kipeän muistutuksen siitä, että milloinkaan ei pitäisi olla liian kiireinen tai stressaantunut tapaamaan ystäviään. Koskaan ei voi tietää, mikä kerta on viimeinen. Työt kyllä odottaa, mutta ihmiset aina ei. Ja mikä lopulta on tärkeämpää – sekö, että joku ziljoonasta excel-taulukosta on päivitetty just nyt eikä puolen päivän päästä vai se, että kuulee ystävänsä remakan naurun korvapuustinmurusten keskeltä?
Hymyilen tämän päivän asukuvissa leveästi, vaikka sydäntä puristaa ja mahassa on outo jääklumppi. Toinen ei silti sulje toista pois, sillä samanaikaisesti olen onnellinen siitä, että sain tuntea tuon hienon ihmisen ja hän, positiivisen elämänasenteen ruumiillistuma, olisi varmasti arvostanut sitä, että häntä muistetaan myös hymy huulilla.
Silti tuntuu vähän hölmöltä höpistä vaatteista tässä yhteydessä. Vaikka tykkään kyllä tosi kovasti tuosta H&M:n Kenzo-malliston muhkeasta villasekoitehuivista.
- mekko, H&M
- huivi, Kenzo x H&M
- neuletakki, Filippa K
- kengät, Acne
22 Comments
Onpa todella surullinen uutinen, kovasti voimia ystävällesi ja hänen perheelleen. Elämä on joskus julma ja kaikki voi olla ohi silmänräpäyksessä. Yksi ohikiitävä hetki ja mikään ei ole enää entisellään. Kuitenkaan itseään ei kannata syyllistää, päätöksiä tehdään sen hetkisen tilanteen mukaan. Itsekin poden välillä syyllisyyttä siitä, että töitä on toisinaan vaikea lopettaa, vaikka tiedänkin, että kyllä ne voi seuraavaan päivään odottaa. Yritetään pitää mielessä, että ihmiset ja ohikiitävät hetket heidän kanssaan on tärkeitä ja annetaan töiden odottaa. Tämä elämä on niin ainutkertainen. Voimia myös sinulle Minttu!
Elämän ainutkertaisuus ja ihmisten tärkeys todella taas muistuttivat itsestään. Voi, kun tuon muistaisi aina, eikä vain tällaisina hetkinä. 🙂
Meillä kaikilla on aikoja, jolloin elämä tuntuu niin hauraalta ja silloin sitä viimeistään muistaa elämän ainutkertaisuuden. Kuluneen vuoden ajan olen yrittänyt muistaa tämän ja hoitaa ihmissuhteita paremmin, mutta kun tilanne pikkuhiljaa helpottaa, on helppo liukua jälleen siihen sitku- ja mutku ajatteluun. Ei sitä vain aina voi elää hetkessä tai niin kuin viimeistä päivää. On myös välillä oltava itsekäs ja tehtävä asioita omat tarpeet ja oma hyvinvointi edelle laittaen.
Miten sen tasapainon näiden asioiden välillä löytäisi, olisiko se sitä elämisen taitoa? Voimia kaikille ystäväsi lähimmille tänä raskaana hetkenä.
p.s. näytät hyvältä
Voi kiitos Jade! Elämäntaidon opettelua tämä koko elämä taitaa olla. Välillä muistutukset kyllä ottavat aika koville.
Suru-uutiset aina pysäyttävät. Voimia ystävällesi ja sinulle itsellesi. Uudet hiukset sopivat sinulle tosi hyvin. Ne ovat tosi kauniit!
Voi kiitos Maritta!
Jos pudottaisit painoa 10-15 kiloa niin tuo teltta näyttäisi paljon paremmalta sun päällä!
Ai jessus mikä idiootti.
Näitähän maailmaan mahtuu… 😛
Haha! Kiitti rakentavasta ja valaisevasta kommentista Kari (Täh)! 🙂
Kamalaa. Itse en pystyisi tällaiseen postaukseen jos kyse oikeasti ystävän miehestä.. Mutta tapansa kullakin. Välillä on hyvä pysähtyä, aina ei tarvi olla reipas..
Hyvältä silti näyttää ja painokommentit kertovat jättäjästään.
Me kaikki ollaan erilaisia ja kirjoittaminen on itselleni luontevin tapa prosessoida ja tehdä konkreettiseksi asioita, jotka muuten eivät oikein ota sisäistyäkseen. Pysähtymistä toki pitää edelleenkin opetella. 🙂
Hyvä muistuttaa aina silloin tällöin itse kutakin, että mikä tässä elämässä taas onkaan tärkeää. Itsekin tulee usein sorruttua tuohon “ei pysty kun pitää tehdä töissä sitä-ja-tätä”, vaikka ei noilla työhommilla harvemmin oikeasti niin kiire ole.
Kauniita kuvia susta, ja noi lyhyet hiukset kyllä toimii! Ekassa kuvassa näytät tosi samalta kuin Karkki 🙂
Jos ei ole töissä ensiavussa, palokunnassa, poliisissa tai jossain kriisikeskuksessa niin harvemmin töillä nyt ihan niin kiire tosiaan on. 🙂
Karkki itsekin sanoi, kun oli täällä viikonloppuna käymässä, että näytetään taas enemmän samalta, kun mulla on uudet hiukset!
Kiitos sinun inspiraatiosta Minttu – ei vain pukeutumisen suhteen vaan myös positiivisuuden! Vain vahvat ihmiset pystyvät elämään monessa tunteessa yhtä aikaa antamatta pelolle liikaa valtaa. Kun minua ei joku päivä ole, niin toivon että joku rohkenee kirjoittaa minustakin näin.
Kiitos kauniista sanoistasi Pia! Lämmittävät kovasti tällaisella hetkellä. 🙂
Hei Minttu,
Ihania kuvia, paljasta sääresi ja pidä useammin korkeampia korkoja.
Hiuksesi ovat niin makeet!
Ajatteleppa, jos et olisikaan 10-15 kiloa kevyempi, vaan metrin pidempi,
olisit ihan hirveän hoikka:)
Ja, jos silmäsi olisivat muutaman kymmenen senttiä kauempana toisistaan,
ne olisivat selkäpuolella.
Ihanaa kevättä ja jaksamista ystäväsi tukemisessa.
Voi kiitos Heli! Ja olishan se kyllä näky, jos silmät olisi selkäpuolella! 😀
Uusi tukka on kiva!
Suurkiitokset Satu!
Muuta sisältöä tällä kertaa kommentoimatta: Ihan MAHTAVAT hiukset!! Sopii tosi hyvin tuollainen raikkaampi ja kevyempi, silti vielä pitkä tukkamalli!
Oih, kiitti hurjasti ihanasta kommentistasi! 🙂