Hiukset ja identiteetti


Onko hiusten kanssa kriiseily ikuista? Siltä ainakin omalla kohdallani tuntuu.
Aika pitkään olin tyytyväinen, kun vuosi siten keväällä vihdoin vuosikausien juupas-eipäs -vääntämisen jälkeen katkaisin ylipitkiksi venähtäneet kutrini jonkinlaiseen hapsutettuun bob-mittaan. Tykästyin myös punaiseen sävyyn, vaikka se ihan alunperin olikin vahinko. Punaisen jälkeen siirryin sävyttämään hiuksiani lämpimään taittavalla ruskealla.
Sitten iski paha identiteettikriisi.
Olen saanut hurjasti kehuja lyhyehköistä hiukistani. Jopa meidän toimiston siivooja äityi kehumaan, kun osuttiin samaan hissiin, että justiinsa tällainen leikkaus sopii parhaiten piirteisiini. Useampikin on maininnut, miten hiukan tummemmat hiukset korostavat huomattavasti kauniimmin silmieni haaleanturkoosia sävyä. Ja näenhän minä sen itsekin – jos en nyt ihan peilistä, niin ainakin blogikuvista. Kiva ja pukeva kampaushan tämä – ja jossain määrin trendikäskin.
Mutta, mutta, mutta… Yksi iso mutta tässä on: tunnen olevani sielultani pitkätukkainen blondi. Ehkä sitten ikuisesti hiustenleikkuuta suunnitteleva pitkätukkainen blondi, mutta kuitenkin.
Tämä käsittämättömän upea aurinkoinen kesä on tehnyt osittain tehtävänsä ja hiusteni väri on haalistunut monta astetta. Pituuskin on venähtänyt jonkin verran, mutta kiitos erittäin laadukkaan leikkauksen, tukka ei toistaiseksi tunnu mitenkään mallista ylikasvaneelta.
Vietän tässä juuri viimeistä lomaviikkoani ja pikkuhiljaa alkaa paluu toimistoarkeen pyöriä päässä. Aloitan toki olennaisimmalla, mikä tarkoittaa, että en suinkaan stressaile niistä ziljardista keskeneräisestä projektista, joista monen deadline oli eilen – vaan mietiskelen, millainen Minttu officelle saapuu.
Sillä on jo uudet kivat avokkaat toimistokäyttöön sekä pari alennusmyynneistä ja alkukesän L.A:n reissulta hankittua ihanaa neuletta. Mutta millaiset hiukset sillä olis?
Näin kesällä on ollut helppo antaa sisäiselle pitkätukkaiselle blondille tilaa. Tuntuu, että koko tyylini on kuukausia kestäneen helleaallon myötä hulvahtanut monta askelta boho-hippi -suuntaan. Toimistolle tosin tuskin palaa hippihuituloissa ja godess-mekoissa viihtyvä tapaus, joten tyyliheiluri heilahtanee takaisin pikemmin kuin huomaankaan. Toisaalta kaipaan siis lyhyemmän ja tummemman kampauksen tarjoamaa pondusta – toisaalta on jo ihan ikävä vaaleampaa pitkätukkaista lookia.
Mitään superpitkää en kyllä ole ajatellut – siis sellaista, millainen tukkani oli vielä pari vuotta sitten (näkyy esmes tuossa blogin profiilikuvassa). Toivoisin, että pituutta olisi sen verran, että hiukset saisi mukavasti ponnarille ja että voisin tuntea jälleen olevani pitkähiuksinen. Tosin riskinä on sitten se, että en jaksa pitää niitä enää ikinä auki. Se kun vaatii vähän enemmän duunia, olen huomannut.
Nääs, nääs…

Vai pitäiskö sittenkin leikata ja sävyttää auringonpolttamat kutrit aikuismaisen keskiruskeiksi?

4 Comments

  1. Maisu

    Minusta se long bobbi vaan on niin energinen, ja on niissä silloin edelleenkin tekstuuria ja massaa. Ei sun minttuus vähene 😀 Blondiintuminen sopii kesään ja tumma ja punertava skarpintaa. Voit valita molemmat.

    Reply
    • Minttu

      Totta… Aaaargh…. kai mä sit leikkaan taas?? Väriä on onneksi helpompi muutella fiiliksen mukaan! 🙂

      Reply
  2. B-M

    Du passar ju I allt, och har fantastisk hårkvalite! Våga släppa håret grått, du skulle vara helt FAB I den färgen.

    Reply
    • Minttu

      Åååh, taaack B-M!! Karkki säger också hela tiden att jag borde sluta färga, men än så länge känns det lite för läskigt att ha grått hår… 😀

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *