Lakkiaisviikonloppu on jo takana, mutta muuten kesän juhlakausi on parhaimmillaan edessä. Itselläni ei ole varsinaisesti perinteisiä perhejuhlia tulossa, mutta mikään ei estä silti inspiroitumasta kuninkaallisten nyt kesän alussa eri tilanteissa väläyttelemistä eleganteista tyyleistä. Häät, rippijuhlat ja muut perhejuhlat ovat tilaisuuksia, joissa prinsessojen herkän pastellisten kesäisten asujen toimivuus on taattu.
Prinssi Oscarin ristiäisten aikaan olin ikimuistoisella Pietarin matkallani ja siksi välitön asuraportointi jäi nyt tällä kertaa väliin. Mutta sesonki on tosiaan vasta alussa ja vielä on hyvä aikaa toteuttaa omia sovelluksia kuninkaallisten tyyleistä.

Prinsessa Sofia oli ristiäisissä mielestäni aavistuksen vaisu. Antonio Berardin vaaleansininen puku on kyllä kaunis – ja viittahässäkkä on mielestäni aivan ihana. Sen sijaan helman kissankelloleikkaus, pannukakulta näyttävä päähineentapainen ja sen muotojen kanssa ristiriitaisen kulmikas laukku eivät olleet mielestäni ihan kymppivalintoja.

Prinsessa Madeleine on aina ilmestyksenä omaa luokkaansa – ja jotenkin tuntuu, että hän on saanut takaisin vähän aikaa kadoksissa olleen hehkunsa. Aluksi oudostin hennon beige-roosan mekon huikaisevia kellohihoja, mutta varsinkin silloin, kun hän pitää sylissä suloista pikku Leonorea hihat asettuvat itseasiassa tosi kauniisti. Mekko on Roksandan käsialaa.

Onnistunein asu prinssi Oscarin ristiäisissä oli mielestäni kruunuprinsessa Victorialla. Kokovalkoinen mekko on ruotsalaisen By Malinan valmistama. Valkoinen versio on valmistettu erityisesti juuri ristiäisiä varten, mutta mustana ja punaisena sitä löytyy vielä By Malinan verkkokaupasta.

Ja siis en vaan kestä, miten järkyttävän suloinen prinsessa Estelle voikaan olla! Niin reippaan ja ihanan – ja kuitenkin jotenkin hyvin aidon ja onnellisen oloinen pieni tyttö.
Katsokaa nyt näitä serkuksia:

Voi olla, että tulee svenne-hovissa hiukan hulinaa, kun tytöt tuosta vielä vähän kasvavat!
Bonuksena vielä Britti-kuninkaallisia.

En ole mikään varsinainen Kate Middleton -fani, mutta päivän “mitä-laittaisin-päälleni-sukujuhliin” -teemaan asu sopii kyllä mielestäni oikein hyvin. Kuningatar Elisabethin 90-v synttäreillä miniä edusti valkoisen ja hennon roosan sävyissä. Takki/takkimekko on aikaisemminkin nähty Alexander McQueen ja korvissa kuningaskunnassa kohinaa herättäneet Balenciagan näyttävät helmiäishohtavat korvikset.
Kuvat: Elle.se, Expressen.se, Svenska Damtidning ja Hello Magazine

Yritän olla tekemättä pukuarvosteluja ihan tasan jokaikisistä maailman kissanristiäisistä. Cannesin filmifestivaalien kuvia selatessani tuli kuitenkin sellainen olo, että eihän tätä nyt voi jättää väliin! Ihan perinteisen “best of” -postauksen sijaan päätin kertoa kuvavirrasta poimimastani parhaasta trendistä. Siitä on iloa sikälikin, että inspiraatiota voi poimia samantien omaan pukeutumiseen.
Ihanin ja ihan paras trendi on mielestäni valkoisen eri sävyt yhdistettynä toisiinsa ja metallisävyillä, mielellään metallic-sandaaleilla, asutettuna. Jotain tähän tyyliin siis:

Ihana, ihana Blake Lively!! Toista lastaan odottava ex-Gossip Girl on ollut niin järkyn upea ja hehkuva kaikissa Cannes-kuvissa, että hänestä olisi voinut hyvin tehdä ihan oman fani-postauksen! Tässä kuitenkin valitsemaani teemaan sopivasti yhdistelmä valkoista ja hiukan mustikkamaitoon taittavaa valkoista terästettynä kultaisin aplikaation ja pisaralla mustaa. Asu: Giambattista Valli Haute Couture ja Chanel.

Jessica Chastain, mekko Chanel. Tykkään aivan hurjasti koko asukokoaisuudesta ja stailauksesta nougatin väristä kynsilakkaa myöten!

Kirsten Dunst Dior Haute Couture -mekossaan sopii ehkä parhaiten esikuvaksi ensi kesän morsiamille. Tai kuka sitä estää paukahtamasta juhannusjuhlille kunnon kermakakkumekossa. Tosin tuo idea, että itse mekko on vitivalkoinen ja koristeaplikaatiot/pitsi on luonnonvalkoiset, on kyllä sovellettavissa ihan kesämekkotasollekin.

Kristen Stewart onnistuu näyttämään juuri niin viileältä kuin vain hän osaa! Mutta jos tilalle ajattelee vähän vähemmän raisun stailauksen plus napaa paljastelemattoman t-paidan, voisin hyvin kuvitella painelevani toimistolle tismalleen samassa asussa. Tosin silloin niskalapussa tuskin lukisi Chanel, kuten tässä. Lisäpisteitä kultaisten ja hopeisten korujen yhdistämisestä samaan asuun!

Naomi Watts ja vitivalkoinen boyfriend jacket, luunvalkoiset helmat ja metallic-sandaalit. Raikas, kesäinen ja moderni kombo, Victoria Beckham.

Myös Riley Keough yhdistää kermanvalkoista vitivalkoiseen ja kruunaa kokonaisuuden metallic-sandaaleilla. Upslaakien kapeat mustat tereet rimmaa nautinnollisesti pilkistelevään mustaan vyöhön. Asu Sonia Rykiel.
Bonuksena vielä teemasta poikkeava ikisuosikkini Susan Sarandon!

Smokki on ehkä yksi makeimpia vaihtoehtoja punaiselle matolle naiselle, joka ei halua hörhelöidä tai kimaltaa. Susan Sarandonilta löytyy karismaa kantaa Saint Laurentin skarpisti leikattu puku. Kengät Jimmy Choo FYI.
Kuvat: Vogue.com

Suomessa taitaa olla vappuhulinat jo täydessä käynnissä. Niinkuin joka vuosi jaksan päivitellä, täällä meillä vappua ei todellakaan havaitse missään, jos ei ehdoin tahdoin hankkiudu jonkun isomman yliopiston kampukselle. Vappukokkoja sytytellään toki vähän siellä sun täällä, mutta tänä vuonna omiin aaton suunnitelmiini kuuluu vain huomenna illallinen ystäväni Camillan luona. Ja illallissuunnitelmia tehdessämme emme todellakaan muistaneet, että on vappu – vaan vain sen, että edellisestä kerrasta on ihan liian kauan.
Mutta vaikka vappu täällä olisikin aika laimea, bilefiiliksiä löytyy kyllä kameran muistikortilta ihan yllin kyllin. Yllä olevan kuvan on tosin napsaissut Emilian siippa siinä vaiheessa, kun Inspiration Blog Awards gaala alkoi olla jo loppumaisillaan. Jotenkin tuossa kuvassa kuitenkin kiteytyy monta tällaisten tapahtumien ihaninta juttua, ystävystyminen, vertaistuki ja yllättävien yhteensattumien löytäminen. Maailma on niin pieni -moment parhaimmillaan, kun todettiin että Emilia tuntee kaikki mun äidin puolen serkut!

Maailma on niin pieni -momentin lisäksi IBA:ssa koettiin todellinen fan girl -moment. En edes ala kaikista Aira Samulinin meriiteistä, mutta sen voin sanoa, että kun 11-v. Minttu osallistui Aira Samulinin tanssikurssille yhdessä Tinnin kanssa, se oli suuri muutoskohta silloisessa elämässäni. Varmaankin sitä on tuon ikäisenä aika altis häikäistymään, mutta muutenkin Aira Samulin on mielestäni positiivinen esimerkki ja esikuva siihen, että mihinkään tiukkaan muottiin ei ole todellakaan pakko alistua. Ei kenenkään, eikä edes meidän naisten!
Asukuvat illan outfitista jäi valitettavasti aika heikoille kantimille. Edustin Peetun pari vuotta sitten uuden vuoden juhliin Asokselta tilaamassa unikonpunaisessa mekossa.


Tykkään tosi paljon mekon fiftarihenkisestä leikkauksesta (helman alla on jopa tyllikerros tuomassa muhkeutta!) ja syvän punaisesta väristä. Muhkean helman lisäksi kolmiulotteisuutta tulee siitä, että osa helman kukkabrodeerauksista on kiinnitetty vain muutamalla pistolla.

Kengiksi valikoitui vanhat luotettavat Lacosten kiilapohjaiset sandaalit. Täytyy kyllä nyt ihan sanoa ääneen, että jostain kumman syystä nykyinen juhlakenkäosastoni on aika surkeissa kantimissa. Mistä ihmeestä moinen voi johtua? Liian vähän juhlia?

Iltalaukun virkaa toimitti toinen vakkari, Bossin musta clutch. Tavallaan tuntuu vähän tylsältä, että päädyn niin usein tuohon samaan vanhaan, mutta toisaalta tykkään siitä kovasti. Parasta Bossin clutchissa on upea paksu ja joustava nahka, mistä se on valmistettu. Lisäksi olen edelleen ihastunut laukun tupla-clutch -rakenteeseen!
IBA-illan kaulakoru oli sentään tarkan turvallisuustarkistuksen ja tyylikontrollin jälkeen hyväksytty korkeimmalta mahdolliselta taholta.


En muista korun alkuperää, sen verran vanha on sekin, mutta toimi mielestäni oikein hyvin punaisen mekon parina.
Varsinaista asukuvaa IBA-illan outfitista ei valitettavasti tullut napsaistua. Valokuvaseinän kuva antaa hiukan osviittaa, vaikka ihan hurjan tyytyväinen en otokseen olekaan. (Ja mielestäni moni muukin tosi kaunis ja ihanassa asussa oleva bloggari näytti hiukan oudolta näissä kuvasienäkuvissa…)

Viimeinen kuva: Lars Johnson

Tämä blogipostaus on omistettu erityisesti ja ensisijaisesti kaikille niille, jotka rakastavat outoja ja oivaltavia, ihmisläheisiä ja standardikategorioiden ulkopuolelle sijoittuvia elokuvia. Sekä kaikille niille, jotka rakastuivat Eric Northamiin True Bloodissa (tai Brad “Iceman” Colbertiin HBO:n Generation Kill sarjassa – tai näyttelijä Alexander Skarkårdiin ihan missä tahansa muualla).
Kävin viime perjantaina katsomassa elokuvan The Diary of the Teenage Girl, jossa pääosassa on 15-vuotias Minnie (Bel Bowley) ja hänen kasettimankulle sanelemat päiväkirjat. (Sivuhuomautuksena voin kertoa, että itselläni oli tismalleen samanlainen magnetofoni, jossa oli tismalleen samanlainen mikki kuin elokuvan Minniellä!)

Tarina sijoittuu 70-luvun San Franciscoon. Huumeet, vapaa seksi ja yleinen ajan henki antaa tietty oman, tapahtumien kulkua kärjistävän sävynsä, mutta perusfiilis on tuttu: teininä ei ole helppoa.
Elokuva kuvaa mielestäni erinomaisesti sitä millaista on olla teini ja kasvaa aikuiseksi. Kysymys ei kuitenkaan ole mistään nuorisoelokuvasta, vaikka vanhana leffakerholaisena olen kyllä sitä mieltä, että nykynuoret voisivat voida ihan hyvin siitä, että näkisivät välillä jonkun independent-elokuvan myös.
Powley on erittäin uskottava roolissaan ja Skarsgård onnistuu tekemään aikuisesta poikaystävästä realistisen hukassa olevan, yhä itseään etsivän ja kaikkea muuta kuin musta-valkoisesti pahan aikuisen. Oikeastaan aika virkistävää, että elokuvan henkistä ja fyysistä teini-vuoristorataa elävä Minnie on kuitenkin se tarinan vahva henkilö – ja Skarskårdin Monroe on ennemminkin se normi-stereotyyppinen hölmö blondi kuin varsinaisesti ikävä hyväksikäyttäjä.


Aika kuvaavaa, että elokuvan jälkeen sekä minä että ystävättäreni totesimme ensimmäisenä ja yhteen ääneen: “On se vaan hienoa, että ei enää ikinä tarvitse olla teini”. Mutta suosittelen kuitenkin The Diary of the Teenage Girl -leffaa ihan jokaiselle, joka kaipaa välillä fiksua ja nastaa katsottavaa, hyvää dialogia, oivaltavia kohtauksia ja hyvää tarinankerrontaa ilman, että pitää romuttaa sata autoa tai loppuskenessä pelastetaan maailma.
Oikeastaan piti julkaista tämä postaus jo maanantaina klassisessa Man Candy Monday (#MCM) -hengessä. Ensimmäiset viralliset kuvat Alexander Skarskårdin ensimmäisestä oikeasti ison budjetin elokuvasta, ensi kesänä ensi-iltaan tulevasta Tarzanista, on nimittäin julkaistu – samoin eka traileri.

Vielä yksi syy lisää odottaa kesää! 😀

Yleensä yritän antaa täällä blogissa vinkkejä Tukholmaan reissaajille vähän erikoisempiin ja harvinaisempiin, vaikeammin löydettäviin matkakohteisiin. Tällä kertaa teen poikkeuksen. Se, että tänne meille on avattu vuosikausien väännön jälkeen ABBA museo parisen vuotta sitten, ei ole varmasti uutinen enää kenellekään. Olen ollut jo muutamankin kerran melkein menossa tsekkaamaan mestan, mutta vasta nyt, kun Tuike oli täällä viikko sitten viikonloppureissulla, pääsin ihan paikanpäälle.
Nyt, kun olen siellä käynyt, voin kertoa, että olen todella positiivisesti yllättynyt ja suosittelen lämpimästi lisäämään sen seuraavan Tukholman reissun ohjelmaan. En oikeastaan ollutkaan mitenkään epäileväinen museon laadukkuuden ja viihdyttävyyden suhteen etukäteen. Onhan sitä ollut toteuttamassa viihteen rautaiset ammattilaiset – ja lukuisat kävijät ovat todistaneet, että paikka on todella melko korkean sisäänpääsymaksunsa arvoinen.

En ole ollut mikään hillitön Abba-fani koskaan – siis todellinen fani-fani. Toisaalta kukaan 70-luvun puolenvälin jälkeen järjissään oleva ei kai ole täysin voinut välttyä super-bändin musiikilta. Toki muistan istuneeni kotona olohuoneen sohvalla kuulokkeet korvilla Abba-levyjä kuunnellen ja levypussiin painettujen laulun sanoja ulkoa opetellen. Pitihän sitä alakoulun diskossa osata laulaa fiksuna mukana eikä vain miimata jotain sinnepäin. Eli jonkun tason fanitusta oli kuitenkin havaittavissa.
Historia-osasto on museossa katettu hyvin. Vasta nyt tajusin mm. että kaikilla bändin jäsenillä oli pohjalla ihan lupaava ura musiikin parissa – eli mistään tyhjästä kootusta hittikoneesta ei tosiaankaan ollut kyse. Ja sitäkään en tietänyt, että molemmat pariskunnat olivat löytäneet toisensa ensin, ennen kuin he alkoivat esiintyä nelistään.

Abban huikean uran varsinainen lähtölaukaus oli Euroviisujen voitto 1974.

Puistonpenkillä Abban kanssa!

Täydellinen kopio Polar-studiosta, missä suurin osa (kaikki?) Abban levyt luotiin. Hauska yksityiskohta on studioon sijoitettu sähköpiano. Se on kuulemma yhdistetty Bennyn (Björnin?) kotistudiossa olevaan pianoon ja aina kun hän soittaa sitä myös museon studion piano soi. Tällä kertaa se ei valitettavasti soinut.

Lisää autenttista vuorovaikutteisuutta: mikäli puhelin olisi soinut, olisi toisessa päässä ollut joku Abban jäsenistä! Legenda ei kerro, miten usein puhelin oikeasti soi, mutta olisi kyllä ollut tosi hauskaa, jos niin olisi käynyt!
Kaikkea muutakin hauskaa toiminnallisuutta oli tarjolla vaikka miten paljon: musiikkivideon tekoa, levytystä, pelejä, tietokilpailuja, tanssilattioita etsetera.

Lauantai-aamupäivällä emme olleet niin bile-tuulella, että olisimme innostuneet muutamia tanssahduksia lukuunottamatta irroittelemaan. En yhtään ihmettele, että museo on tosi suosittu polttari-kohde. Parin skumppalasillisen jälkeen sitä voisi kuvitella hyvinkin kykenevänsä vetämään Dancing Queenin puhtaasti. Haha! Jotenkin tässä kohtaa tuntuu melkein hassulta puhua museosta, sillä paikka tarjoaa niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, että paremminkin kyse on aikuisten leikkikehästä.

Abba muistetaan musiikin lisäksi kertakaikkiaan huikaisevista esiintymisasuistaan. Niitäkin oli esillä kiitettävän paljon ja monista löytyi myös kaikkea kivaa taustietoa ja pieniä anekdootteja.
Suosittelen muuten ehdottomasti satsaamaan “kapuloihin”, joiden avulla voi kuunnella abbalaisten itse selostavan läpi koko museon. Opastukset löytyy sekä ruotsiksi että englanniksi. Kannattaa valita ruotsinkielisen opastus, jos vain kielitaito vähänkään kestää. On ihan älyttömän hauska kuunnella, kun Agnetha, Frida, Björn ja Benny kertoilevat tarinoita ja anekdootteja sekä olemisestaan Abbana että elämästään sinä aikana. Monesti he ovat äänessä yhdessä – ja vaikuttaa siltä, että heillä on tosi mukavaa yhdessä! Tosin ilmeisesti englanninkielinenkin selostus on tosi hyvä, mutta äidinkieli on aina äidinkieli.
Opastusnauhat voi siis kuunnella tuon kaulassani roikkuvan kapulan avulla.

 
Abban musiikki kuuluu luonnollisesti joka puolella museossa. Bändin huikaisevan retro-upeat musiikkivideot pyörivät pitkin museota sijoitetuissa näytöissä. Täytyy sanoa, että molemmat yhdessä tekivät tosi voimakkaan vaikutuksen ja koko aamupäivä meni alakoulunostalgisessa huumassa.
Suosittelen ABBA museota ehdottomasti kaikille, jotka ovat edes vähänkään kiinnostuneita musiikista, musiikkibisneksestä, viihteestä tai populaarikulttuurin lähihistoriasta. Se ei missään tapauksessa ole suunnattu vain todellisille Abba-faneille, vaan erittäin antoisa ja viihdyttävä kokemus, jos ei nyt erityisesti inhoa syvästi heidän musiikkiaan!

Mikäli olet kiinnostunut muodista edes ihan pikkuriikkisen yli sen alueen, jota kutsutaan shoppailuksi, tässä on näyttely, jota ei kertakaikkiaan voi jättää näkemättä!
Liljevalchsissa muutama viikko sitten avattu näyttely Utopian Bodies – Fashion Looks Forward on kattavin ja mielenkiintoisin, mitä näillä leveysasteilla on ikinä nähty. Kaikki yksitoista eri tilaa esittelee erilaisen näkökulman pukeutumiseen, vaatteiden rooliin ja tulevaisuuteen. Osa kallisarvoisimmista näyttelyesineistä on lasivitriineissä, mutta suurinta osaa pääsee katsomaan todella läheltä – mikä ainakin tällaista ex-käsityöläistä kiinnosti kovasti.
Esillä on ihan mielettömiä luomuksia, ajattelua haastavia teoksia (joita ei ole tarkoitettukaan käytettäväksi), jonkin verran muodin historiaa (mutta ei niinkään pukuhistoriaa, joka on ihan oma taiteenlajinsa) ja mielikuvitusta kutkuttavia katsauksia nyt jo testikäytössä oleviin tulevaisuuden tekniikoihin. Miten olisi vaikkapa 3D-printatut sandaalit?

Utopian Bodies -näyttely sopii erinomaisesti vierailukohteeksi myös vähän isompien lasten kanssa. Varsinaisen näyttelytilan ulkopuolella on laaja workshop-alue, jossa on tarjolla runsaasti erilaista materiaalia – kankaita, helmiä, paljetteja, nauhoja, liimaa, neuloja, lankaa etc.. – joiden avulla nuoret näyttelyvieraat voivat luoda oman tulkintansa haluamastaan muodista.
Täytyy tunnustaa, että lasten alue näytti niin inspiroivalta, että olisin erittäin mielelläni jäänyt itsekin sinne askartelemaan. Terkuin nimimerkki: “Barbille vaatteita vielä lukioikäisenä ommellut”. Haha!

Vaikka pyörimme ystäväni Camillan kanssa näyttelyssä useamman tunnin ja nyt olen sulatellut kaikkea näkemääni jo viikon verran, tuntuu kuitenkin siltä, että haluan ehdottomasti nähdä Utopian Bodiesin vielä uudelleen. Harvoin, jos milloinkaan, näkee näin hyvin toteutettua, todella laajaa ja erittäin inspiroivaa muotiin keskittyvää näyttelyä näillä meidän leveysasteilla. Suosittelen todellakin lämpimästi ja jos ette usko minua niin ylistäviä arvosteluja voi lukea mm. täältä: Rodeo, “höstens mest omistliga modeupplevelse i Stockholm, DN, “modefest med politisk djup”, SvD, “En modeutställning som går utanpå det mesta”.