Inspiration Blog Awards 2016

IBA 2016 1
Suomessa taitaa olla vappuhulinat jo täydessä käynnissä. Niinkuin joka vuosi jaksan päivitellä, täällä meillä vappua ei todellakaan havaitse missään, jos ei ehdoin tahdoin hankkiudu jonkun isomman yliopiston kampukselle. Vappukokkoja sytytellään toki vähän siellä sun täällä, mutta tänä vuonna omiin aaton suunnitelmiini kuuluu vain huomenna illallinen ystäväni Camillan luona. Ja illallissuunnitelmia tehdessämme emme todellakaan muistaneet, että on vappu – vaan vain sen, että edellisestä kerrasta on ihan liian kauan.
Mutta vaikka vappu täällä olisikin aika laimea, bilefiiliksiä löytyy kyllä kameran muistikortilta ihan yllin kyllin. Yllä olevan kuvan on tosin napsaissut Emilian siippa siinä vaiheessa, kun Inspiration Blog Awards gaala alkoi olla jo loppumaisillaan. Jotenkin tuossa kuvassa kuitenkin kiteytyy monta tällaisten tapahtumien ihaninta juttua, ystävystyminen, vertaistuki ja yllättävien yhteensattumien löytäminen. Maailma on niin pieni -moment parhaimmillaan, kun todettiin että Emilia tuntee kaikki mun äidin puolen serkut!
IBA 2016 2
Maailma on niin pieni -momentin lisäksi IBA:ssa koettiin todellinen fan girl -moment. En edes ala kaikista Aira Samulinin meriiteistä, mutta sen voin sanoa, että kun 11-v. Minttu osallistui Aira Samulinin tanssikurssille yhdessä Tinnin kanssa, se oli suuri muutoskohta silloisessa elämässäni. Varmaankin sitä on tuon ikäisenä aika altis häikäistymään, mutta muutenkin Aira Samulin on mielestäni positiivinen esimerkki ja esikuva siihen, että mihinkään tiukkaan muottiin ei ole todellakaan pakko alistua. Ei kenenkään, eikä edes meidän naisten!
Asukuvat illan outfitista jäi valitettavasti aika heikoille kantimille. Edustin Peetun pari vuotta sitten uuden vuoden juhliin Asokselta tilaamassa unikonpunaisessa mekossa.
IBA 2016
IBA 2016
Tykkään tosi paljon mekon fiftarihenkisestä leikkauksesta (helman alla on jopa tyllikerros tuomassa muhkeutta!) ja syvän punaisesta väristä. Muhkean helman lisäksi kolmiulotteisuutta tulee siitä, että osa helman kukkabrodeerauksista on kiinnitetty vain muutamalla pistolla.
IBA 2016
Kengiksi valikoitui vanhat luotettavat Lacosten kiilapohjaiset sandaalit. Täytyy kyllä nyt ihan sanoa ääneen, että jostain kumman syystä nykyinen juhlakenkäosastoni on aika surkeissa kantimissa. Mistä ihmeestä moinen voi johtua? Liian vähän juhlia?
IBA 2016 6
Iltalaukun virkaa toimitti toinen vakkari, Bossin musta clutch. Tavallaan tuntuu vähän tylsältä, että päädyn niin usein tuohon samaan vanhaan, mutta toisaalta tykkään siitä kovasti. Parasta Bossin clutchissa on upea paksu ja joustava nahka, mistä se on valmistettu. Lisäksi olen edelleen ihastunut laukun tupla-clutch -rakenteeseen!
IBA-illan kaulakoru oli sentään tarkan turvallisuustarkistuksen ja tyylikontrollin jälkeen hyväksytty korkeimmalta mahdolliselta taholta.
IBA 2016
IBA 2016
En muista korun alkuperää, sen verran vanha on sekin, mutta toimi mielestäni oikein hyvin punaisen mekon parina.
Varsinaista asukuvaa IBA-illan outfitista ei valitettavasti tullut napsaistua. Valokuvaseinän kuva antaa hiukan osviittaa, vaikka ihan hurjan tyytyväinen en otokseen olekaan. (Ja mielestäni moni muukin tosi kaunis ja ihanassa asussa oleva bloggari näytti hiukan oudolta näissä kuvasienäkuvissa…)
IBA 2016
Viimeinen kuva: Lars Johnson

8 Comments

  1. Uraäidin Ruuhkavuodet

    Ihana tuo sinun mekkosi! Tuntuu, että minä vain vetäisin illaksi ylle vähän mitä sattui, kiire kun oli… Mutta eipä se haitannut, hauskaa oli kuitenkin =)
    Oli mukavaa tavata päivätapahtumassa <3

    Reply
    • Minttu

      Oli tosiaan huippukiva tavata! Mun on aina vähän pakko miettiä asu etukäteen – muuten tulisi pakkaamisesta aika haasteellista. 😀

      Reply
  2. JonnaH.

    Aivan ihana tuo mekko! <3

    Reply
    • Minttu

      Tykkään siitä itsekin kovasti! Onneksi sain lainata. 🙂

      Reply
  3. Tarja

    Olet ollut tosi kauniina! <3 Mekko on kaunis ja tyylikäs ja sopii sinulle tosi hyvin. Ihana tuota kuva korun tarkistajasta 😀
    Mukavaa vappua!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos Tarja! Mekko on kyllä aivan ihana.
      Oikein mukavaa vappua sinullekin! 🙂

      Reply
  4. Emilia / Uusi Kuu

    Vitsit, miten kivaa olikaan! Kiitos hei vieläkin seurasta, niin päivällä, kuin illallakin!
    Ja sun mekko oli kyllä niin super hieno, että tuo vika kuva ei anna sille, eikä kantajalleen oikeutta. Eli jaan kanssasi kyllä mielipiteen tuosta monien “hiukan oudosta” kuvatallenteesta.
    Noissa kaikissa kuvissa on vähän hassu kulmakin, ja moni näyttää pikkuisen lyhytkasvuiselta. Kaipa tuo on se riski, kun kuvaaja koittaa ottaa kuvat kiireessä ilman jalustaa. 🙂

    Reply
    • Minttu

      Oli kyllä niin kiva ilta sun ja miehesi kanssa! Kiitos seurasta tosiaankin! (ja mahtavaa, että oot samaa mieltä kuvien outoudesta… ajattelin, että olen vaan taas turhamainen! :D)

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *