Tukholman muotinäytösviikko, viralliselta nimeltään Mercedes-Benz Fashion Week in Stockholm, järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään, 27. – 29.8.  Elokuun lopussa esitellään kevät/kesä 2013 mallistoja.

Olen aina tykännyt jotenkin enemmän tästä elokuuhun sijoittuvasta muotinäytösviikosta. Ilma on usein lämmin ja näytösten välissä on kiva hengailla Berzelii Parkissa ja Kungsträdgårdenissa. Muiden muotinäytösvieraiden asujen bongailukin on paljon helpompaa, kun outfitia ei tarvitse piilottaa paksun takin alle. Lisäksi helmikuussa on kevätsesonki juuri alkamassa IRL, mutta catwalkilla marssii seuraavan syksyn mallistot. Syys- ja talvimuoti on yleensä aina paljon järkevämpää ja käytännöllisempää kuin kevätmuoti ja siksi näytöksetkin on usein jotenkin fuktionaalisempia ja karumpia. Tavallaan hienoa sekin, mutta nautin kyllä suuresti kevät-/kesäsesongeille tyypillisestä kepeydestä.

Muotiviikon ohjelma ei ole vielä ihan kokonaan vahvistunut, mutta monia monia vanhoja suosikkeja ja kiinnostavan oloisia tulokkaita on jo ilmoittautunut mukaan. Altewai.Saomen näytöstä odotan yhtä kihisevän innoissani kuin tähänkin asti – aivan loistava duo, joka onnistuu luomaan muotia, joka tuntuu ihan aidosti omaperäiseltä ja uudelta. Camilla Norrback ja Diana Orving ovat takaisin muotiviikoilla parin sesongin tauon jälkeen. Mielenkiintoista nähdä, miten tyyli on muuttunut tänä aikana.

Uutukaisista kiinnostaa eniten Josefin Strid ja ruotsalaisen couture-muodin uusi tähti Fadi el Khoury. Hiukan harmittaa, että arkielämän realiteetit (lue: työ) häiritsee muotiviikkoilua sen verran, että missaan sekä vanhan rakkauteni Dagmarin että yleensä varsin kiinnostavan The Local Firmin… No, sellaista se on, aikuisten elämä! 😀

Tapahtumaan on tosiaan vielä vähän aikaa, mutta en malttanut olla hihkumatta, kun huomasin, että muotiviikon ohjelmarunko on jo julkistettu. 🙂

Marc Jacobsin luotsaama muotitalo Louis Vuitton julkaisi eilen New Yorkissa yhteistyömalliston japanilaisen taiteilijan Yayoi Kusaman kanssa. Pilkuistaan tunnettu monitaiteilija koristeli Limited Edition -malliston kengät, laukut ja vaatteet niinikään riehakkaan (psykedeelisen?) pilkullisiksi.

Odotettavissa on, että pilkkukuume leviää kulovalkean lailla ja viimeistään syksyllä notkuu ketjuputiikkien tangot samaista kuosia. Saa nähdä tuleeko tuosta Yayoi Kusaman -mallistosta yhtä kopioitu kuin Louis Vuittonin ensimmäinen, vuonna 2001 Stephen Sprousen kanssa toteutettu. Nuo graffitilogoin koristellut luikkarit olivat lopulta niin tavallisia (tai niiden kopiot!), että moni kopiolaukun kantaja tuskin oli edes tietoinen alkuperäisestä esikuvasta.

Taiteilijayhteistyö Yayoi Kusaman kanssa on neljäs, jonka taiteen rakastajana ja keräilijänä tunnettu Marc Jacobs toteuttaa Louis Vuitton muotitalossa. Aikaisempien yhteistyöprojektien tuloksena on tosin ollut vain rajattu määrä laukkuja ja asusteita, kun tällä kertaa on kysymyksessä huomattavasti laajemmasta mallistosta, jossa on mukana myös kenkiä ja vaatteita. Lisäksi toteutetaan pilkullisen teeman mukaisia koseptimyymälöitä, taideinstallaatioita näyteikkunoissa ja Louis Vuittonin sponsoroima retrospektiivinen taidenäyttely.

Pilkkumalliston pääkohderyhmä on varmaankin Aasian rikkaat nuoret – tai ainakin Yayoi Kusama on yksi Aasian tunnetuimmista ja suosituimmista taiteilijoista. Voisin kuvitella, että yksi jos toinen täkäläinenkin luksuslaukkuihin hurahtanut alkaa himoita pirteää versiota ultimate statement -laukusta… Pirtsakka kuosi, luksus status ja taiteilijan uskottavuus ovat omiaan vahvistamaan “pakko saada” -fiiliksiä.

Jotenkin taidan olla kyyninen – enkä oikein edes ymmärrä miksi. Siis niin hauskalta ja kivalta kuin pilkkuluikkarit näyttävätkin, en voi olla ajattelematta, että kysymyksessä on “vain” markkinointitemppu. Että Marc Jacobs on jälleen kerran hokannut, mitä nuoret raharikkaat haluavat ja toteuttanut sen laajempaa kuuluisuutta ja suuremman yleisön tietoisuutta himoavan taiteilijan kanssa. Toisaalta esimerkiksi Elsa Schiaparellin ja Salvador Dalin yhteistyönä toteuttama hummerimekko “The Lobster Dress” vain lisää kunnioitusta surrealistista muotisuunnittelijaa kohtaan. Eli taitaa olla tässäkin niin, että happamia ovat pihlajanmarjat ja aivan liian söpöt ja totaalisen kalliit laukut!

Kolmas päivä menossa aivan jäätävän migreenin kanssa… Ei ole hauskaa. Varsinkin, kun “to do” -lista on lähestulkoon loputon ja normaalisti ihan hyvin tehoavat lääkkeet ei tunnu tuovan minkäänlaista helpotusta tilanteeseen. Vali vali. Pitäis varmaan mennä akupunktioon. Ainakin Karkki sai siitä hyvän avun muutama vuosi sitten, kun ihan liian tiuhaan toisiaan seuraavat migreenikohtaukset panivat koko elämän sekaisin.

Jotain lääkettä pitäisi kyllä saada ja sassiin!

Louboutinin pillerilaukku ei ehkä ihan fyysisesti ratkaise ongelmaa, mutta olishan tuo aika makea. Sitä voisi käyttää migreenipäivinä, jos on ihan pakko lähteä neljän seinän ulkopuolelle. Toimisi hyvin varoituskylttinä kanssaihmisille, että tuolle ei voi nyt puhua… 😀

Särkyhuuruisena aamupäivänä ilahdutti myös uutinen H&M:n seuraavasta suunnittelija yhteistyöstä. Viime syksynä spekuloitiin mm. Tom Fordista, mutta tämän aamuinen lehdistötiedote paljasti, että mallistosta vastaa muotimaailman toisinajattelija Maison Martin Margiela! Tosi makeeta, että H&M:llä on niin paljon itseluottamusta, että ryhtyvät tällaiseen – selkeästi vaikeammin suureen yleisöön uppoavaan, yhteistyöhön.

Jaaha. Jos sitä vaikka seuraavaksi yrittäisi lääkitä itseään vaikka kupillisella kahvia…

Taisin tuossa päivemmällä sortua vähän rutisemaan, kun on niin viileää ja kesähelteet loistavat poissaolollaan. No ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Koleat kevätkelit suorastaan houkuttelevat kääriytymään ihaniin pastellinvaaleisiin ja lempeän nuden värisiin neuleisiin. Sähäkät värit vaativat rinnalleen kunnon paistetta ja vaikka musta toimiikin aina, jotenkin pehmeät ja luonnonläheiset sävyt tekevät koleudesta aavistuksen siedettävämpää.

Eniten sielua ja ihoa hellii neulekuitujen kuningatar, kashmir.

Kashmir on pehmeääkin pehmeämpää – sanoisin jopa pumpulinpehmeää, jollei ilmaisua olisi kulutettu jo aivan nukkavieruksi blogosfäärin kuvaillessa milloin mitäkin pehmyttä asiaa. Pehmeytensä lisäksi kashmir onnistuu lämmittämään uskomattoman hyvin ihan ohuenakin kerroksena ja olemaan silti kuumottelematta liikaa edes ääriolosuhteissa.

Tamperelaisperäinen kashmir-vaatteiden taitaja Arelalizza lähetti jokin aika sitten kutsun pressitapahtumaansa Helsinkiin. En tietenkään pystynyt osallistumaan – aika harvoin kykenen ex temporé lennähtämään paikalle, vaikka muitakin kivoja kutsuja kopsahtelee tämän tästä sähköpostiin. Olin tipahtaa penkiltä ihan silkasta innostuksesta ja onnesta, kun Arelalizzalta ilmoittivat, että saisin lohdutukseksi jotain kivaa itselleni kevään 2012 mallistosta.

Muutama päivä sitten – aika tarkkaan juuri niihin aikoihin, kun helteet tekivät exitin Tukholmasta – tupsahti postilaatikkoon ihastuksen huokailuja aiheuttanut pehmeä paketti. Boxy top tai Laatikkopaita on nimensä mukaisesti rennon laatikkomainen. Neuleen sävy on nimeltään “Kaura”, hihat elegantisti 2/3 -pituiset ja materiaali on tosiaan 100 % kashmiria. Voi onnea!

Paketin mukaan olivat kivat Arelalizzan tytöt laittaneet vielä kashmir-neuleiden hoitoon sopivan kamman ja seikkaperäiset hoito-ohjeet. Kashmir on herkkä materiaali, joka nyppyyntyy helposti. Nypyt ovat irtokuituja ja ne voidaan poistaa helposti kevyesti kampaamalla. Patterilla toimivaa nyppyleikkuria ei pidä ikinä koskaan milloinkaan käyttää kashmir-vaatteiden trimmaamiseen! Tuliko selväksi? Ei siis milloinkaan. Nyppyleikkureilla tekee hurjan helposti reikiä kashmiriin, koska kuitu on niin pehmeää, että se menee helposti leikkurin terien haukeltavaksi. Toisekseen leikkuri pätkii neuleeseen jäävät kuidut nyppyjen kohdalta ja näin käsitellyt kohdat ovat entistä herkempiä nyppyyntymään.

Ei kannata silti pelästyä. Kashmir on oikeasti hyvin helppohoitoinen materiaali, koska sillä on aivan hämmästyttävä kyky puhdistaa itse itsensä.  Säännöllinen tuuletus raikkaassa ilmassa riittää pitämään tekstiilin puhtaana ja varsinaista pesua se kaipaa vain aniharvoin.

Tarvittaessa pese tekstiili koneessa villa- tai käsinpesuohjelmalla ja villalle tai silkille tarkoitetulla pyykinpesuaineella. Pesuaine ei saisi missään nimessä sisältää entsyymejä ja siksi tavalliset nestemäiset pesuaineet eivät toimi oikeastaan millekään eläinkuidulle. Käsinpesussa pitää malttaa olla hinkkaamatta vaatetta, laiska lilluttelu vedessä riittää hyvin.

Pidempään säilytykseen suositellaan, että neule kääritään silkkipaperiin ja laitetaan sen jälkeen muovipussiin – ja mukaan vielä pala seetripuuta niin hyönteisetkin jättävät aarteen rauhaan.

Kiitos vielä kerran ihanasta paidasta Arelalizzalle! Se on ollut kovassa käytössä jo nämä muutamat päivät ja sieluni silmin näen, miten kääriydyn siihen juhannusyönä, kun pelkkä kukkamekko alkaa olla jo vähän liian viileä… Tekisi kyllä ihan älyttömästi mieleni hankkia vielä käännettävä Sonia nuttu. Se toimisi aivan täydellisesti meillä toimistolla, missä AC puhkii jääkylmää ilmaa kesät talvet.

Käytiin eilen illalla vähän pyörähtämässä Monkin bileissä Peetun kanssa. Tapahtumalla juhlistettiin Monkin ja nykiläisen valokuvaajan Ruvan Wijesooriyan yhteistyötä. Esillä oli sekä kuvauksissa käytettyjä vaatteita että tietysti niitä valokuvia. Ruvanin kuvaustyyli on nopea, spontaani ja viimeistelemätön. Peetun mielestä monet kuvista näyttivät Instagram-käsitellyiltä bilekuvilta… Haha! No, ihan makea fiilis kuitenkin – ja ehkäpä nämä illan aikana iPhonella räpsimäni kuvat sopivat häilyisyytensä ansiosta hyvin teemaan. 🙂

 Kuvauksissa käytetyistä vaatteista ehdottomaksi lemppariksi nousi läpikuultavan ohut suukkopainatuspaita. Paita nousi erityisesti Peetun ostoslistalle. Hyvä niin, saanpahan sitten joskus lainata sitä!

Mintulle kelpaisi söötti paituli kimalluskivillä koristeltuine kauluksineen. Mustien kapeiden housujen kanssa tuo toimisi mielestäni ihan hyvin töissäkin…

 Tämäkin sifonkipaita nousi lemppariksi! En ole pitkiin aikoihin käynyt Monkissa edes sisällä, mutta tämän pienen katselmuksen jälkeen alkoi tuntua siltä, että nyt olisi aika taas poiketa!

Kuvasatoa:

 Monki / Ruvan -yhteistyönä syntynyt valokuvanäyttely on yleisölle avoinna koko ensi viikon. Aukioloajat: ma-pe 8.00 – 18.00, la 9.00 – 17.00 ja su 11.00 – 16.00, osoite: Snickarbacken 7.

Paljonko olisit valmis maksamaan valkoisesta t-paidasta, jossa on musta simppeli painatus edessä? Paljonko olisit valmis maksamaan kyseisestä t-paidasta, jos se olisi tosi hienoa merkkiä, näkynyt celebrityjen päällä, makea it item ja kaiken lisäksi se signaloisi toivomaasi ironisen nonchalanttia suhtautumista high fashioniin?

Ymmärrän kyllä, että laatu maksaa, puuvillassa ja puuvillassa on vissi ero ja että valmistuskuluissa säästämällä ei paidan käyttöikä ja laatu parane. Ja ymmärrän myös senkin, että joskus sitä on valmis satsaamaan vähän enemmän saadakseen just sen himoamansa ihanuuden, joka on ehkä sen verran kallis, että se ei tule vastaan ihan jokatoisella fjortiksella. Kallein t-paita, jonka olen ostanut maksoi muistaakseni about 600 kruunua (noin 60 euroa), mutta se on Katharine E Hamnet ja rakastan sitä edelleen.

Jossain menee kuitenkin raja, missä Mintun ymmärrys joutuu todella kovalle koetukselle.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi tämä cooliksi julistettu, kansainvälisessä muotiblogiskenessä hypetetetty Célinen logo t-paita. Se on hieno ja aivan varmasti hyvälaatuinen – siitä ei ole epäilystäkään. Klassinen leikkaus istuu todennäköisesti juuri sillä oikealla tavalla ja materiaali on parasta mahdollista kampapuuvillaa. Mutta mites hei toi hinta!? Olin ryystää aamukaffet väärään kurkkuun, kun tajusin, että paita maksaa noin 300 euroa. Siis KOLMESATAA euroa!

YSL:n klassiset logo-paidat maksavat pikaisen tutkimuksen mukaan noin puolet tuon Célinen hinnasta. Eli pikkuisen halvemmallakin pääsee julistamaan ironista suhtautumistaan logo-hysteriaan. Hämmästyksekseni huomasin kuitenkin, että nuo Célinen teepparit on loppu käytännöllisesti katsoen joka paikasta.

Rihanna tuskin on maksanut penniäkään paidastaan.

Joku on kuitenkin ostanut kaikki ne paidat. Enkä voi nyt muuta kuin ihmetellä, että kuka on valmis maksamaan valkoisesta perusteepparista, jossa on musta yksinkertainen painatus, yli 300 euroa?