Perusarkimeikin tekemiseen on yleensä aikaa 0 – 4 minuuttia. Siinä ei paljoa pohdiskella, että nääs nääs laittaisinko sitä tai tota. Meikkipakin on oltava kunnossa, tavaroiden paikoillaan ja nassun laitto ihmismäiseen kuntoon tapahduttava luotettavasti, vaikka varsinainen herääminen tapahtuukin vasta bussia kiinni juostessa.

Olen meikannut samaan tyyliin oikeastaan koko ikäni. Eye-lineria – sellaista kakkumaista, pensselin ja veden avulla käytettävää – aloin käyttää lukion tokalla, enkä ole siitä sen jälkeen luopunut. Ikä on tuonut muutaman muutoksen. Tietenkin. Ennen en juuri piitannut pohjustuksesta, kunhan nyt tupruttelin sen verran puuteria, että poskipuna leviää tasaisesti. Nykyään hyvä meikkivoide on ihan must. Kaikki mahdolliset hileet, glitterit ja hohteet ovat myöskin pudonneet pois arkikäytöstä. En nyt tiedä uskonko siihen, että helmiäinen vanhentaa… jotenkin vain kaikki mattavaihtoehdot tuntuvat helpommin siisteiltä.

Meikkivoiteena käytän Max Factorin Xperience -sarjan sävyä 55 Fair Sugar Cane, joka onkin jo melkein lopussa, niinkuin kuvastakin näkee… Balin reissun jälkeen sekoitin mukaan tujauksen sävyä 85 Deep Soapstone – ja taidanpa tehdä niin yhä edelleen siinä toivossa, että rusketuksesta olisi jotain jäljellä. (ei ole). Silmänalusiin ja nenänpieliin sipaisen likilegendaarista YSL:n valokynää

Meikkivoiteen kiinnitän irtopuuterilla. Tällä hetkellä käytössäni on Cliniquen irtopuuteri sävy 03. Se tuli ostettua hetken mielijohteesta (varmaan oli niin hyvät “osta kaksi saat lahjan” kampikset käynnissä) ja ihan hyväähän tuo on… Normaalisti käytän aina Diorin irtopuuteria, muistaakseni sävy 01 ja siihen taidan kyllä palata, kun tuo on käytetty loppuun. Edellisestä Diorin puuterista on käytössä edelleen tuo tosi kätevä suti.

Aurinkopuuteri on erittäin uusi tuttavuus meikkiarsenaalissani. Karkki on aina ollut vannoutunut aurinkopuuterin käyttäjä. Viime kesänä sain sitten kädestä pitäen opastusta, miten sitä kuuluu käyttää ja sain vielä Karkilta lahjaksi tuon Guerlainin terrakottapuuterin, sävy 01. Aurinkopuuteria sudin tuolla Smashboxin jättipensselillä lommoposkien kohdalle, kiertämään kasvoja pitkin hiusrajaa ja leuan alle. Näin voi fuskata vähän kolmiulotteisuutta ja hehkua kasvoille.

Poskipunana käytän Maybellinen Mineral Pure Blush sävyä 20 Moonlight Mauve. Tuon olen saanut blogin kautta joskus sata vuotta sitten, mutta yhä se vaan kestää! Karkin mielestä tuo on ihan liian pinkki ja sisältää vielä hohdetta, mutta lisään sitä vain ihan aavistuksen pikkuruisen huiskauksen posken korkeimpaan kohtaan tuomaan valoa ja reippaan oloista ilmettä. 🙂

Luomivärejä käytän aika säästeliäästi ja jos (kun) tulee kiire aamulla, luomiväri on se, mistä ensimmäisenä tingin. Perusmeikki syntyy Face Stockholmin pellavaisenvaalealla mattaluomivärillä sävy Mist ja varjostus Make Up Storen lämpimän ruskealla sävyllä Cashmere. Joskus, kun haluan vähän enemmän kontrastia, käytän varjostukseen aikoinaan Tampereen blogimiitissä saamaani MACin satin-luomiväriä sävy Folie. MACin luomiväreissä on tosin niin paljon pigmenttiä (mikä on siis periaatteessa hyvä ja positiivinen asia!), että niitä ei juuri kiireessä levitellä vähän sinne päin…

Silmien rajaus on itselleni tärkeämpää kuin luomiväri. Luotto-eye-liner on ollut jo vuosia Chanelin kakkumainen rajauspaletti. Se on ihan voittaja ja monikertaisesti korkean hintansa väärti!

Nuorempana en juuri piitannut fiksailla kulmakarvojani, kunhan nyt välillä nypin pahimpia villityksiä pois. Nykyään taas tuntuu, että katse ei oikein “aukea” eikä ilme pysy koossa, jollei kulmakarvat ole huolitellut. Kulmien muotoiluun käytän Face Stockholmin kulmakarvapuuteria, sävy Myrrah. Ja voin vakuuttaa, että sävy on luonnossa aavistuksen vaaleampi ja huomattavasti hiekkaisempi (harmaampi??) kuin miltä se kuvassa näyttää. Olen kovasti tykästynyt tuohon puuterimaiseen kulmakarvaväriin. Se on koostumukseltaan riittävän “rasvainen”, joten väri pysyy hyvin paikoillaan koko päivän, kuitenkin lopputulos on paljon pehmeämpi ja luonnollisempi kuin kulmakynällä piirretty.

Ripsarina on tällä hetkellä Max Factorin False Lash Effect Fusion -mascara. Se on mielestäni ihan ookoo ja toimii, mutta ei kyllä voita suosikkiani, joka kuuluu tuohon Max Factorin Xperience -sarjaan.

Huulipunista tulikin eilen juteltua jo pitkät pätkät.  Tuossa keskellä on Max Factorin Vibrant Curve Effect -huulikiilto, sävy 14 Majeste. Niitä olen käyttänyt tyhjäksi jo useamman putkilon. Kiva, luonnollinen sävy ja mukavan tahmaamaton fiilis. Häipyy kylläkin huulilta tosi nopsaan, mutta mikä huulikiilto ei.. Vieressä on tuo eilen esitelty Max Factorin uutuus, joka nyt tekee tuloaan vakikäyttöön. Kuvassa on myös huultenrajauskynä, jota käytän useimmiten, kun muistan tai ehdin. Eli en kovin usein… Se tulee Make Up Storelta ja sävy on Something Borrowed. Tykkään oikeasti tuosta huultenrajauskynästä ja sillä saa hyvän luonnollisen näköisen hymyn, mutta jotenkin se ei vaan istu arkisiin askelmerkkeihin..

Ja täytyy huomauttaa, että tämän postauksen kirjoittamiseen meni moninkertainen aika verrattuna siihen, mitä oikeasti meikin tekemiseen menee! 😀

Paljonko olisit valmis maksamaan valkoisesta t-paidasta, jossa on musta simppeli painatus edessä? Paljonko olisit valmis maksamaan kyseisestä t-paidasta, jos se olisi tosi hienoa merkkiä, näkynyt celebrityjen päällä, makea it item ja kaiken lisäksi se signaloisi toivomaasi ironisen nonchalanttia suhtautumista high fashioniin?

Ymmärrän kyllä, että laatu maksaa, puuvillassa ja puuvillassa on vissi ero ja että valmistuskuluissa säästämällä ei paidan käyttöikä ja laatu parane. Ja ymmärrän myös senkin, että joskus sitä on valmis satsaamaan vähän enemmän saadakseen just sen himoamansa ihanuuden, joka on ehkä sen verran kallis, että se ei tule vastaan ihan jokatoisella fjortiksella. Kallein t-paita, jonka olen ostanut maksoi muistaakseni about 600 kruunua (noin 60 euroa), mutta se on Katharine E Hamnet ja rakastan sitä edelleen.

Jossain menee kuitenkin raja, missä Mintun ymmärrys joutuu todella kovalle koetukselle.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi tämä cooliksi julistettu, kansainvälisessä muotiblogiskenessä hypetetetty Célinen logo t-paita. Se on hieno ja aivan varmasti hyvälaatuinen – siitä ei ole epäilystäkään. Klassinen leikkaus istuu todennäköisesti juuri sillä oikealla tavalla ja materiaali on parasta mahdollista kampapuuvillaa. Mutta mites hei toi hinta!? Olin ryystää aamukaffet väärään kurkkuun, kun tajusin, että paita maksaa noin 300 euroa. Siis KOLMESATAA euroa!

YSL:n klassiset logo-paidat maksavat pikaisen tutkimuksen mukaan noin puolet tuon Célinen hinnasta. Eli pikkuisen halvemmallakin pääsee julistamaan ironista suhtautumistaan logo-hysteriaan. Hämmästyksekseni huomasin kuitenkin, että nuo Célinen teepparit on loppu käytännöllisesti katsoen joka paikasta.

Rihanna tuskin on maksanut penniäkään paidastaan.

Joku on kuitenkin ostanut kaikki ne paidat. Enkä voi nyt muuta kuin ihmetellä, että kuka on valmis maksamaan valkoisesta perusteepparista, jossa on musta yksinkertainen painatus, yli 300 euroa?