Category: Shoppailu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aina ei voi onnistua.
Tiedän, että täällä armaassa blogissani, jossa suhtaudutaan shoppailuun periaatteessa, jos ei nyt penseästi, niin ainakin varsin pidättyväisesti, on viime aikoina esitelty ihan luokaton määrä uusia hankintoja. Syytän Peetua. Neito kun on ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikeissa päivätöissä ja saa ihan oikeaa kuukausipalkkaa. On ihan mahtavaa, että silloin voi täydentää garderobin aukkoja hyvillä hankinnoilla.
Ja erittäin shoppailupidättyväinen Minttu on kieltämättä kannustanut. Peetulla on edessä monta vuotta KTH:n luentosaleissa, joten nyt on hyvä tehdä ostoksia, jotka hankintahetkellä ovat hiukan kalliimpia. Toisaalta juuri niistä saa eniten iloa sitten, kun opiskelijabudjetti ajaa syömään kaurapuuroa ja estää valuuttaa vaativan irroittelun fashion-alueella.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yksi Peetun I wish -listan ykkösistä on ollut jo pitkään Dr. Martensit. Olen ollut omiini niin mielettömän tyytyväinen (okei, kolme paria Compedia meni niiden kesyttämiseen, mutta sen jälkeen: mukavuustaivas!), että suosittelin ehdottomasti niiden hankintaa. Peetun kenkävarastosta löytyy useamman vuoden käytön jälkeen yhä hyvässä kunnossa olevat Vagabondin mustat maihinnousukengät, joten mustat Martensit olivat tästä syystä poissa laskuista.
Harkinnan alla on ollut hot pinkit (ei-kiiltonahkaiset) versiot, valkopohjaiset kukalliset ja punaisia kiiltonahkaisiakin mietittiin hetki. Peetu on ollut reippaana huutelemassa täkäläisen Huuto.netin sivuilla lupaavan oloisia pareja, mutta mikään ei ole osunut kohdalle. Riemulla ei ollut rajoja, kun Brandoksen alesta löytyi upeat violetit kukalliset 16-reikäiset 40 % alennuksella.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Homman piti olla aivan varma nakki. Meillä on kotona yhdet 38-kokoiset 16-reikäiset Dr. Martens 1460 -malliset kengät. Ja ne sopivat paremmin kuin hyvin sekä Mintun että Peetun jalkaan.
Voin kertoa, että itku ei ollut kaukana, kun piti todeta, että upeat, ihanat, kauniit ja tyttömäisen herkänrouhet maihinnousukengät on aivan liian pienet!!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Satuin tulemaan töistä kotiin juuri, kun Peetu oli eteisessä avaamassa pakettia. Innosta sanattoman tohkeissaan, tietenkin. Ja se hetki, kun ensimmäinen kenkä nousee laatikosta. Ooh ja iih ja wau, mutta heti näkee, että onpa se pieni. Ja sitten se hetki, kun tyttö yrittää kiskoa kenkää jalkaansa. Saa sen ahdettua sisään. Katse kertoo jo kaiken ja sitten: “äiti, tää on ihan liian pieni”.
Kengäthän ne vaan on ja on maailmassa pahempiakin pettymyksiä ja jollakulla ei ole kenkiä ollenkaan, mutta täytyy sanoa, että itku ei ollut kaukana.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Tästä traumaattisesta kokemuksesta on jo hetki – eli henkinen tasapaino on palannut talouteemme. Peetu laittoi Brandokselle kyselyn kengistä ja sai ystävällisen vastauksen nopeasti. Valitettavasti heillä ei ollut tarjota tilalle uusia samanlaisia, mutta sehän on alekenkien kohdalla ihan jo melkein oletettavaa. Palautus sujui vaivattomasti ja helposti – eli Brandoksen suhteen ei ole mitään valitettavaa.
Jos tässä nyt jotain toivoisi olisi se, että kaikki nettishoppailevat kanssaihmiset kävisivät jättämässä palautetta jotain ostettuaan. Vain jo sellainen tieto, miten hyvin koko vastaa “normaalia” olisi tässäkin tapauksessa auttanut Peetua tekemään oikean johtopäätöksen.
Edelleenkin kyllä ihmettelen, että miten 38 saattoi olla niin pieni. Kokeilin nimittäin itsekin noita jalkaani ja kysymys ei todellakaan ollut mistään pienestä erosta. Omat kolmekasini sujahtavat jalkaan mukavasti ja ovat sellaisella ihanalla “monomaisella” tavalla (lumilautailijat ymmärtänevät ainakin… :D) vähän väljät. Nuo violettikukkaiset kaunokaiset olivat niin pienet, että en saanut ahdettua jalkaani sisään ollenkaan. Väittäisin, että koko oli lähempänä 36:tta kuin 38:a. Outo juttu, mutta aina ei voi onnistua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä männäviikolla saapui vielä yksi joululahjapaketti. Jotain, jota lahjan saaja (in this case, Peetu) on himoinnut ja kuolannut jo varmaankin vuoden verran ihan konkreettisesti ja vieläkin pidempään yleisellä “haluaisin jonkun sellaisen…” -tasolla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Että “paketti” (yksikössä) saapui on kuitenkin lievä understatement. Naurettiin lopulta Peetun kanssa ihan ääneen, kun ensin melkoisen isosta pahvilaatikosta (sellainen kahden reilun käsilaukun kokoinen boksi) kuoriutui kiva Shopbop-laatikko, sen sisältä pienempi ruskea pakkauslaatikko (ei mukana kuvissa) ja vasta sen sisältä se varsinainen, odotettu, Michael Kors -rasia. Fashion versio venäläisestä maatuskanukesta?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja sieltä viimeisestä kuoriutui esiin Peetun superkauan himoitsema upea teräksenvärinen rannekello! Michael Kors Silver Slim Runway Watch on mittasuhteiltaan trendikkään maskuliininen, mutta muuten tyylikkään linjakas, ajaton ja elegantti. Upea kello on täysin vailla trendiversioille niin tyypillistä meluisaa muotoilua ja överiblingiä. Kelpaisi kyllä paremmin kuin hyvin myös Mintulle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä kaunokainen vielä Mintun ranteessa. Ai hitsi vieköön, kun alkoi tehdä mieli uutta rannekelloa!! Tai ehkä käyn vain vaihdattamassa patterit ikivanhaan Swatchiini. (Aika pudottava taso, btw, noissa vuonna 2007 tehdyissä postauksissa… Haha!)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pidän lakatuista kynsistä. Kiva lakkaus on usein juuri se pieni lisä, joka saa olon tuntumaan huolitellulta ja hauska väri kynsissä ilahduttaa aina, kun katse osuu omiin sormiin. Välillä iskee kuitenkin totaalinen inspiraation puute. Mikään omista varastoista löytyvä sävy ei tunnu oikealta eikä lakkaamiseen tunnu ikinä löytyvän aikaa.
En edes muista, milloin lakkasin viimeksi kynteni. Todennäköisesti yli kuukausi sitten, ennen työpaikan pikkujouluja. Uuden vuoden illallisetkaan eivät saaneet innostumaan, vaikka kaikenlaisia teemaan sopivia glittereitä olisi varastossa vaikka kuinka.
Sitten tapahtui sellainen hassu juttu kuin alennusmyyntien loppurysäys.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oikaisen usein Åhlénsin alakerran meikkiosaston läpi tunnelbanalle mennessäni. Eilen läpikulkumatkalla silmiini osui jotain mahtavaa: Ciatén kynsilakkajoulukalenteri oli vihdoinkin päätynyt aleen!
Olen himoinnut tuota jo marraskuusta lähtien, mutta 570,- kruunun hinta on tuntunut vähän turhan suolaiselta. Etenkin, kun en varsinaisesti tarvitse uusia kynsilakkoja.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
– 50 % alessa kynsilakkakalenteri alkoi tuntua suorastaan edulliselta. 285,- kruunua on noin about sama kuin kahden hyvän lakan hinta. Kalenterissa lakkoja on yhteensä 24! 23 niistä on tosin minikokoisia ja vain jouluaaton luukusta löytyvä punainen glitterilakka täysikokoinen. Toisaalta tuntuu, että en muutenkaan ehdi käyttää kynsilakkojani loppuun ennenkuin ne kuivuvat vanhuuttaan. Eli minikokoiset ovat juuri hyvät!
Kahdessa pullossa on lakan sijaan pieniä “helmiä” kaviaarimanikyyriä varten, yhdessä glitteripulveria ja yhdessä kimallus”paljetteja”. Aivan mahtava päästä testailemaan myös tuollaisia vähän erikoisempia kynsijuttuja. Ihan muuten vain niitä olisi tuskin tullut hankittua.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Täytyy sanoa, että olo oli kuin lottovoittajalla karamellikaupassa, kun sain avata kaikki luukut kerralla. Eikä tuo kynsilakkavuorikaan yhtään hassummalta tunnu. 🙂
Ja – tadaa – kynsienlakkausinspiraatio palasi takaisin!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aloittelin rauhallisesti nuden värisellä hyvin luonnollisella amazing gracie -sävyllä. Aikaisemmin lemppareitani luonnollisissa sävyissä on ollut Essien Ballet Slippers ja Mademoiselle. Nyt vaikuttaa siltä, että olen löytänyt loistavan ja entistä paremman naturel-sävyn.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Ihan pelkästään hillittynä en jaksanut kuitenkaan olla. Molemmat nimettömät saivat kunnon hopeahileet locket-lakalla. Nyt tuntuu siltä, että juuri tämä tyyli, kun nimettömissä on muista kynsistä poikkeava lakkaus, on hauskin ikinä. Ja että kynsien lakkaaminen ylipäätään tuntuu taas inspiroivalta, on tietty ihan parasta. 🙂

Hyvä kun on joulusta päästy, kun jo taas alkaa “I wish..” -lista pullistella. Onneksi synttärit on tulossa kohta, sillä henkilökohtainen teknologia-osastoni kaipaa kipeästi päivitystä.
iPhone 5s Gold
Uutta iPhone 5s -puhelinta olen himoinnut jo viime syksystä, kun sekä Karkki ja Peetu hankkivat ihanat uutukaisensa. Jotenkin on tuntunut vain ihan liian dekadentilta ostaa uusi iPhone, kun tämä nykyinen (iPhone 4) toimii kuitenkin ihan moitteetta. Yritin käyttää perusteena vitosen valovuosia parempaa kameraa, mutta enhän edes päivitä Instagramiani niin usein. (Paitsi ehkä sitten tulisi päivitettyä, jos kamera olisi parempi?).
Nyt olen kuitenkin huomannut vanhassa puhelimessani hassun vian. Huikea uudestisyntynyt lenkkeilyurani on jatkunut tälläkin viikolla (2x 30 min lenkki – hyvä mä!!), mutta musiikin kuuntelun kanssa on ollut ongelmia. Puhelimen soitin vaihtelee biisejä ihan mielivaltaisesti, soittaa kaksi tahtia yhtä biisiä, mykistyy, soittaa pari-kolme tahtia jotain muuta biisiä etc. Todella rasittavaa. Uuden puhelimen hankinta on siis väistämätöntä!
Urbanears Humlan
Samalla tulee päivitettäväksi kuulokeet. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten kenelläkään pysyy sellaiset nappimalliset versiot korvissa juostessa. Ehkä talvella ulkona joo, kun on pipo päässä pitämässä niitä paikoillaan, mutta muuten en. Olen kokeillu noin ziljoonaa eri mallia, muotoiltuja, pehmustettuja, kovia, tupilla ja ilman – mikään ei pysy kahta sekuntia kauempaa.
Isojen kuullokkeiden kanssa urheillessa on ongelmana ollut se, että ne hikistyvät ja tulevat ällöiksi aika pian. Vähän aikaa sitten hoksasin, että Urbanearsilta on tullut uusi kuulokemalli Humlan. Sen lisäksi, että Urbanearsit yleensäkin on tosi kivan näköisiä tyylikkäässä värikkyydessään, on Humlan-mallissa konepesun kestävät, irroitettavat korvapehmusteet ja pantaosuus. Täydellinen vaihtoehto treenikuulokkeiksi toisin sanoen!
KEnzo
Uusi puhelin tarvitsee tietty uudet kuoret suojakseen. Toivottavasti Kenzon tiikereitä on vielä jossain jäljellä myös vaaleansinisenä. Nathalie Schutermanilta näyttää löytyvän tuo tummansininen versio – ja sekin kyllä käy – mutta vaaleansininen olisi tismalleen se, jonka perään olen tässä väärän mallisen iPhoneni kanssa huokaillut.
Hyväksi lopuksi ajattelin vihdoinkin hankkia Spotify Premiumin. Niin kätevää, kun voisi hyödyntää kaikki maailman soittolistat myös offlinessa. Nyt jo nämä muutamat hassut lyhyet juoksulenkit ovat onnistuneet leipäännyttämään siihen ainokaiseen puhelimestani valmiina löytyvään treenimusalistaan.
Synttärilahjaksi on siis odotettavissa todellinen Mintun media-keskuksen uudistautuminen!
(Joku fiksu voisi ehkä ajatella, että Spotify Premium saattaisi ratkaista nykyisen puhelimeni kanssa koetut äänentoisto-ongelmat. Onneksi täällä ei olla niin fiksuja.)
Kuvat: iPhone, Urbanears, Kenzo, Spotify

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Peetun upea Moschino-neule taitaa olla ihan ensimmäinen tämän talven alennusmyynneistä tehty superlöytö meidän porukassa. Yön yli päätöstä piti silti pohtia, sillä vaikka paita olikin – 75 % alessa, oli hankinta kohtuullisen hintava kuitenkin. Itse olen tosin sitä mieltä, että alesta kannattaa nimenomaan hankkia niitä vähän kalliimpia, laadukkaita juttuja, joita muuten ei raaskisi ostaa. Strategia tuntuu toimivan, sillä nyt jo lyhyessä ajassa neuleesta on tullut ihan Peetun suosikkiluottovaate.
Ei uskoisi, että asukuvat on otettu viime viikolla! Viikonloppuna tännekin vihdoin saapui talvi ja sen myötä maa on ollut kevyesti valkoinen koko alkuviikon. Noista “syksyisistä” tunnelmista, jolloin toimistolle saattoi ihan hyvin lähteä vaaleanpunaisissa satiinitennareissa, tuntuu olevan aikaa vaikka kuinka.
Ainiin – piti vielä löyhästi teemaan liittyen vinkata, että Nathalie Schutermanilla on alkanut alet ja luksuslöytöjä voi tehdä jopa – 75 % alennuksella. Ja kyllä, heidän nettiputiikki toimittaa myös Suomeen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neulepaita, Moschino Cheap & Chic
  • hame, Mintun ompelimosta
  • tennarit, H&M

 

Viikonlopun aikana tänne meillekin on vihdoin tullut talvi! Ihanaa!! Uskomatonta, miten paljon kauniimpaa kaikkialla on, kun  on muutaman sentin lumikerros. Pimeys ei ole enää ollenkaan niin kaikennielevää – ja suoraan sanottuna parin miinusasteen pakkaskeli tuntuu lämpimämmältä kuin jatkuvana vihmova vesisade.
Meillä on elelty suhteellisen siivosti alennusmyyntien kanssa. Kukaan ei ole heittäytynyt täysin rabiaatiksi… Peetu on irrotellut pikkuisen, mutta ensi viikon lopulle varattu viikonloppureissu Lontooseen on kummasti hillinnyt shoppailuhimoja. Tässä nyt kuitenkin esittelyssä Peetun hankinnat – joita varmasti tulette näkemään myös Mintun päällä. Puolin-ja-toisin-lainat on jo sovittu!
Peetu talviale 2014 1
Peetu kalasti Dagmarin Sample Salesta ihanan ohuen merinovillaneuleen. Punainen ja ruskea blokki-väritys on tosi kivan näköinen eri asuyhdistelmissä. Lisäjujua tuo niskan musta rouhea vetoketju.
Peetu talviale 2014 2
Nelly.comin alesta löytyi aivan huikean hieno Moschinon villaneule – 70 % alennuksella. Turkoosi silmä- ja punaiset huuliaplikaatiot on tyypillistä Moschinoa, mutta taipuivat valitettavan huonosti kuvattavaksi. Peetun tyyliin täydellisesti sopiva neule on jo nyt päätynyt monta kertaa käyttöön ja yhdeksi ehdottomista lemppariasuista. Aina joskus kannattaa tosiaan satsata vähän enemmän ja hankkia jotain todella ihanaa.
Peetu talviale 2014 3
Käyttöosastolle menee Brandoksen alesta hankitut Vagabondin ruskeat nilkkurit. Matalat, keskiruskeat talvikengät on ollut Peetulla hakusessa jo pidempään. Näiden Vagabondien kohdalla tapahtui jotain yllättävää – kengät ovat livenä vielä huikeasti hienommat kuin verkkokaupan kuvissa. Varsin mieluinen yllätys siis. Kivat nilkkurit sopii hyvin sekä hameen että housujen kanssa. Tosin aika harvoin Peetu mitään housuja käyttää – tuskin edes farkkuja.
Peetu talviale 2014 4
 
Tummanvihreä COSin neulemekko kävikin jo päivänasuesittelyssä ja sai samassa yhteydessä ansaitsemansa kehut.
Leppoisa sunnuntai-ilta jatkuu meillä nyt leffan merkeissä. Karkki ja Peetu selaavat kilpaa Netflixiä – täytyy tässä lopetella blogihommat, että ehtii vielä vaikuttamaan filmivalintaan. Mukavaa viikonlopun loppua myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Old stuff