Kevätkenkävalikoimani on kasvanut lähiaikoina kahdella parilla. Toiset löytyivät Brandokset (fyysisestä) varastoloppuunmyynnistä ja toiset Stockholm Quality Outletista pari viikkoa sitten. Ihan sattumalta molemmat uutukaiset ovat mustaa kiiltonahkaa. Tai se, että ne ovat mustat, ei ole sen paremmin sattumaa kuin yllätyskään. Mustat nahkakengät on ainakin itselläni pukeutumisen perusta. Mutta että kiiltonahka on nyt näin voimakkaasti edustettuna, on kyllä aikas poikkeuksellista. Jos lasketaan mukaan vielä talvella hankitut minimarketin matalat sling-backit, olen peräti kolmien uusien kiiltonahkaisten arkikenkien omistaja.
No, ihan hyvä materiaalihan tuo on. Helposti tietty vähän juhlava arkikäytössä, joten täytyy olla hiukan tarkkana, ettei toimistoasut näytä liian cocktail-kutsumaisilta. Eipä tosin yleensä tässä itselleni tyypillisessä t-paita dress codessa mikään todellinen riski.

Brandoksen varastoloppuunmyynnistä oli lähteä mukaan aikas monet kengät. Lopulta tajusin, että en todellakaan kaipaa yksiäkään kahdentoista sentin halpisstilettoja kaappiini. En, vaikka ne periaatteessa esineenä olisivatkin hyvin suloisia ja varmasti jotain käyttöä niille olisin keksinyt. Kiltisti kiersin hyllyt takaperinjärjestyksessä ja palauttelin paikoilleen kaikki muut, paitsi nämä ihanat Broxin sling-backit.
Olen kaivannut juuri tuon tapaisia korkokenkiä ihan arkikäyttöön. Näissä on kivan maltillinen korkeus ja harvinainen ominaisuus: sling-back ja umpinainen kärki yhdistettynä samassa mallissa. En tosiaan pysty käyttämään avokkaita, koska ne ei vain kertakaikkiaan pysy jalassani ja siksi olen jahdannut juuri tuon mallisia vastineita. Kylmä ja kosteankalsea toukokuu ei tahdo millään muutua takaisin kesälämpöiseksi. Siksi söpöliinit eivät vielä ole olleet varsinaisesti in action kertaakaan.
Hiukan paremmin vallitsevaan kevätsäähän sopiikin Vagabondin outletista 60 % alennuksella löytämäni kiiltonahkaiset loaferit.

Oikeastaan olen ollut ihan tavallisia nauhakenkiä vailla jo pidempään, mutta nämä loaferit sattuivat eteen sopivalla hetkellä. Taisi olla viime keväänä, kun vihdoin heitin puhkikuluneet ja korjauskelvottomiksi hajonneet ikivanhat Palmrothin krokopainetut jokasään-materiaalista valmistetut nauhakengät roskiin. Talvella puutostila ei ollut aivan yhtä näkyvä (vaikka poikkeuksellisesti melkein koko talven olikin ihan kävelykenkäkelit), osittain Dr. Martensien ansiosta. Mutta nyt keväämmällä olen huomannut kulkevani tennareissa silloinkin, kun vähän fiksummat kengät olisi paikallaan.
Järkihankinta siis – ja Vagabond on kuitenkin yksi lemppareista peruskenkämerkeistäni. Niiden mallit ovat ehkä aavistuksen kesyjä, konservatiiviselle pohjoismaiselle kuluttajalle suunnattuja versioita trendeistä, mutta erityisesti juuri klassiset kengät ovat varsinaista luottokamaa. Loaferit, naukakengät, bootsit, ballerinat etc. Vagabondin perusmallit ovat todella loistavia käyttökenkiä, lestiltään mukavia ja käytössä kestäviä.

Saa nyt sitten nähdä, miten paljon tavallista pintanahkaa arempi kiiltonahka on käytössä. Jotain pintakäsittelyainetta luulisi näillekin löytyvän. Tavallista kosteussuojasuihketta en kuitenkaan laittanut, koska pelkäsin, että kiiltonahka muuttuu laikulliseksi. Toisaalta luulisi kyllä, että tuo kestää siinä missä muutkin nahkamateriaalit. Tehdäänhän kiiltonahkasta jopa maihinnousukenkiä.

En oikein tiedä, mitä ihmettä on tapahtunut. Saattaa olla, että tämä on jokin ohimenevä vaihe, mutta tunnustettava se on: olen täydellisesti rakastunut väreihin! Aikaisemmin koin revitteleväni ihan totaalisesti, jos asussa oli esmes sinistä muuallakin kuin farkuissa. Sittemmin olen toki oppinut käyttämään kokonaisia vaatekappaleita, jotka ovat ihan selkeästi kirkasvärisiä. Asusteet – etenkin kegät ja laukut – ovat sen sijaan olleet käytännössä yhtä sitruunankeltaista Marc by Marc Jacobs -poikkeusta lukuunottamatta – aina mustia tai luonnonruskeita.
Nyt hulluus on edennyt niin pitkälle, että hankin syvän korallinpinkin Kate Spade New York -toten ihan arkilaukuksi. Päätöksenteossa avitti toki hiukan Shopbopista bongaamani ale (kolmen päivän ajan koko valikoimasta -25 %), mutta olin kyllä kaunokaista väijynyt jo talvesta alkaen.

Olen itse ensimmäisenä myöntämässä, että laukku ei ole varsinaisesti “tyyliseni”. En voi selittää ostopäätöstä millään muulla kuin, että alitajunta yrittää nyt kertoa, että on uuden, kepeämmän suunnan aika. Olen edelleenkin ihan rakastunut kaunokaiseen, joten mistään ohimenevästä netti-ihastuksesta ei ole kysymys.
Aavistuksen olen tosin joutunut miettimään pukeutumisjuttuja uudelleen. Aikaisemmin kun vakiona oli se, että käytössäni on yksi perusvärinen, kaikkeen sopiva arkilaukku ja vain vapaalla vaihtelen niitä muutamia varastosta löytyviä pikkulaukkuja. Ihana Kate Spade on sen verran heleä jännässä pinkin ja korallin sävyisessä punaisuudessaan, että pikkuisen enemmän on tarvinnut käyttää ajatusenergiaa siihen, ettei nyt ihan älytöntä ristiriitaa pukisi työaamuinakaan päällensä.

Tiedän, ettei Kate Spade ole niitä kaikkein ihkuttavimpia superluksusbrändeja. Paremminkin sanoisin, että se kuuluu hyvälaatuiseen ylempään keskiluokkaan Rebecca Minkoffin, Karen Millenin ja muutaman muun kanssa. Varsinaisesti tämä laukkuhankinta ei siis sammuttanut sitä takaraivossa vaanivaa Chanelin, Pradan, Saint Laurentin tai Célinen himoa, mutta niitä aikoja odotellessa en panisi vastaan, vaikka yhä vieläkin varsin vaatimaton laukkuvarastoni kasvaisi vielä joillakin tarkkaan harkituilla Kate Spade -yksilöillä. Jo pelkästään dust bag on niin suloinen, että tekee mieli olla vaan ihan, että awwww.

Kesälaukkukaunokainen! 
Laukun värin lisäksi myös tote-malli on käytössäni uusi. Täytyy kyllä tunnustaa, että tunnen itseni aika neitimäiseksi ja paljon naisellisemmaksi tuon laukkumallin kanssa kuin aikaisempien reilujen hobojen kanssa. Jostain syystä tunnen oloni kuitenkin ihan kotoisaksi – ja siitähän ei tingitä, että koko elämä matkustaa mukana myös uudessa laukussa. Oli miten neitimäinen hyvänsä, varustelutasosta ei tingitä!

Vielä muutama viikko sitten taloudessamme ei ollut ainuttakaan paria Vansejä – nyt niitä on jo kolmet. Aikaisemmin vannottiin täysin Conversen tossujen nimeen, mutta heti ensimmäisellä sovituksella oli helppo todeta, että nyt voi vihdoinkin sanoa hyvästit aivan liian ohuille city-tennarien pohjille. Sillä vaikka urheasti olenkin käyttänyt Conssejani myös pidemmillä kaupunkitaivalluksilla, niiden super-ohut pohja on kyllä ihan silkkaa murhaa jaloille.
Vansit on niin paljon mukavammat jalassa – siitä ei pääse mihinkään! Eikä myöskään siitä, että onnistuimme rakastumaan kaikkiin ziljooniin upeisiin kuoseihin. Mielelläni haluaisin ne kaikki. Plus kaikki väriyhdistelmät ja perusvärit etsetera.
Mutta tässä nyt kuitenkin esittelyssä kahdet Mintun ja yhdet Peetun uutukaiset Vansit.

Mintun Della LA:n kanssa yhteistyössä toteutetut tossut. Tykkään ihan hurjasti, kun voin hyvällä omatunnolla sijoittaa tällaisiin hyväntekeväisyysostoksiin. Siis kun olisin joka tapauksessa ostanut tämän tyylisellä printillä olevat tennarit, on tosi mahtavaa, että näiden kautta voin tukea myös ghanalaisten naisten yrittäjyyttä. Tuo kangas on käsin painettu ja osa tuotosta menee Ghanan naisten ja tyttöjen koulutuksen, hyvinvoinnin ja yrittäjyyden tukemiseen. Aika siisti homma!

Toiset Mintun uudet tossut oli oikeastaan tarkoitettu Peetulle synttärilahjaksi. Tytön toiveena oli vain, että jotkut lyhytvartiset ja mielellään kukalliset. Nämä olivat lähinnä kukallista, mitä löytyi oikeassa koossa. Normaalisti siis Peetulla ja minulla on tismalleen sama kengän koko, mutta oikeasti Peetun jalka on kapeampi ja pidempi.
Kävi siis niin, että nahkanauhaiset hippihenkiset California-Vansit olikin synttärisankarille vähän liian lyhyet. Toisaalta tietty harmi, mutta kyllä Mintun kenkävalikoimaan mahtuu helposti toisetkin ihanat Vansit!
Pieni hiki meinasi iskeä synttäripäivänä, kun ramppasin töiden jälkeen läpi about kaikki tuntemani Vansejä myyvät putiikit Tukholman keskustan alueella. Kivoja kukallisia ei vaan löytynyt ja lopulta päätin, että joskus se, että ei saa juuri sitä, mitä on toivonut, voi johtaa vielä parempaan lopputulokseen. Ehdin juuri sopivasti kakkukahvipöytään mukanani ehkä ihanimmat Vansit ikinä.

Onneksi synttäri-Peetu oli tismalleen samaa mieltä! Kisu-Vansit on niin hienot, ettei mitään rajaa. Kauempaa ja nopeasti katsottuna ne näyttävät vain ehkä camo-kuosisilta – eli sikäli nuo sopivat hyvin hillitympäänkin pukeutumiseen. Läheltä katsottuna tossut ovat kaikkien kreisien kätleidien viralliset uniformutennarit.
Kissa-Vansien meininki on hiukan sama kuin Mintun Della LA -tossujen kanssa. Osa tennareitten tuotosta menee ASPCA-organisaation kautta eläinsuojeluun. Win-win jälleen. Tosi mahtavaa, että voi kannattaa itselleen tärkeitä asioita samalla, kun toteuttaa omia pukeutumillisia ambitioitaan. 🙂

Viime viikonlopun juhlimisputkessa tämä viimeinen, Indiedaysin Inspiration Awards -asu oli ehdottomasti oma suosikkini. Tykkäsin toki muistakin – enhän niin olisi muuten pukeutunutkaan, mutta tämä oli jotenkin keväisin ja hyvin persoonaani sopiva. Vähän hassu, pikkuisen kimaltava ja helppo kantaa.
Kun esittelin gaalaviikonlopun asuja pikaisessa sneak peak -postauksessa, sain kommenttiboksiin kysymyksen tuosta omasta mielestäni aivan mielettömän hienosta t-paidasta. Onko tosiaankaan mitään järkeä maksaa t-paidasta 900,- kruunua? Hyvä kysymys, jota olen miettinyt tässä useamman päivän. Ja tässä on vastaukseni:
Muoti on itselleni rakas harrastus. Rakastan hyvää laatua, kaunista suunnittelua, siluettiajattelua ja myös sitä, miten joskus pienillä asioilla voi tehdä isomman stamentin. Tykkään siitä, miten vaatteiden avulla voi pukeutua johonkin valitsemaansa rooliin, osoittaa arvostavansa tilaisuutta, itseään, tapaa, millä kokonaisuus rakentuu. Olen sitä mieltä, että muoti on hieno harrastus. Ihan niinkuin tennis tai valokuvaaminen tai keramiikkapyttyjen väsääminen, voi myös muoti olla harrastus. Ja jos nyt mistään mitään ymmärrän 900,- kruunulla (noin 100 euroa) ei vielä kovin kaksista tennismailaa saa hankittua.
Muodin käsittäminen harrastukseksi on sikäli vaikeaa, että kaikkien pitää pukeutua ja ihan kaikki ovat todella kiinnostuneita siitä, mitä laittavat päällensä. Olen hankkinut ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa etenkin miesten keskuudessa tuolla väitteellä. Monet tosimiehiksi itsensä laskevat ovat sitä mieltä, että heille “pukeutuminen ei merkitse mitään” ja että he “laittavat päällensä ihan mitä sattuu” (näin siis jopa täällä svennelässä). Näille olen sitten sanonut, että: “siinä tapauksessa varmaankin menet huomenna NK:lle pinkissä paljettimekossa, vain todistaaksesi, että on todellakin aivan sama, mitä laitat päällesi”. (Ei varmaan tarvitse sanoa, että olen edelleen sinkku?)
Itse hankin pääasiassa vaatteita. Tarvitsen esimerkiksi mustan hameen, että voin näyttää fiksulta töissä – sen ostaminen ei ole varsinaisesti muodin harrastamista vaan ihan tavallista pukeutumista. Joskus sitten pitää saada Cat Woman t-paidan kaltainen hienous ja sillä taas ei ole mitään tekemistä rationaalisen t-paitahankinnan, vaatteiden ostamisen, kanssa. Ostin sen, koska rakastuin eleganttiin printtiin, ihanan pehmeään ja sikalaadukkaaseen puuvillaan. T-paitojen suurkuluttajana arvostan myös leikkausta, joka on väljä “suora” malli, mutta kuitenkin sen verran muotoiltu, että se ei näytä teltalta päällä.
Ostin paidan tukholmalaisesta Mrs. H -kaupasta. Mielestäni on fantastista, että täällä on tuollaisia pieniä putiikkeja, joiden valikoimissa on Balmainia, Isabel Marantia, Alexander Wangia. Varmasti moni on sitä mieltä, että kyllähän Tukholmassa on rikasta väkeä pitämään Mrs. H ja ne muutamat muut rohkeat hengissä – ja ovat tietty ihan oikeassa. Toisaalta on aika todennäköistä, että juuri nuo ihmiset lentävät Lontooseen, New Yorkiin, Pariisiin ja mitä näitä nyt on, kun shoppailuhammasta alkaa kolottaa. Yksi Mintun ostama t-paita ei tietenkään pidä pystyssä mitään putiikkia, vaikka paita kuinka olisi ylihinnoiteltu, mutta haluan kuitenkin äänestää lompakollani myös tässä tilanteessa. Varmaan jostain nettiputiikista tuon olisi saanut halvemmallakin. En ole googlannut.
Koska rakastan muotia, haluan myös tukea pienempiä merkkejä. Rika ei enää kai lukeudu niihin kaikkein aloittelevimpiin indie-merkkeihin, mutta viimeaikaiset uutiset todistavat, että edes menestyneen oloisilla merkeillä ei aina mene taloudellisesti kovin hyvin. Valitettavasti henkilökohtaiset taloudelliset realiteetit estävät sen, että voisin tehdä kaikki pukeutumiseen liittyvät ostopäätökseni tästä näkökulmasta, mutta että edes joskus on mielestäni parempi kuin ei koskaan.
Periaatteessa kaksi viimeistä perustelua menee hiukan samaan kategoriaan kuin klassinen “Support your local band”. Tosin kukaan tuskin ikinä kokee riittävän cooliksi toteuttaa “Support your local designer” -pinssiä. Haha!

 
Todella upeeta! Oman elämänsä Patsy Stone voisi opetella olemaan messuamatta edes kuvanottohetkellä. Puhuvasta ihmisestä ei kertakaikkiaan ole mahdollista ottaa järkevän näköistä kuvaa. Haha! Onneksi on vieressä aina niin ihana ja freesi Veera!
Indiedays Inspiration Blog Awards -asu:

• paita, Rika
• hame, H&M (Consicous Collection)
• laukku, Michael Kors
• sandaalit, Zara
• kaulakoru, H&M

Kuvat: Jim Bergström

Menin hetkeksi aivan sanattomaksi, kun näin sähköpostilaatikossa V AVE Shoe Repairin konkurssiloppuunmyynnistä kertovan uutisen. Kyllä olen ihan liiankin tietoinen siitä, että yrittäjän elämä ei aina ole kovin helppoa; ankarasti kilpaillulla ja ailahduksille alttiilla muotialalla vieläkin vaikeampaa. Mutta silti tuntuu suoraan sanottuna surulliselta ja kurjalta, että taas yksi persoonallinen brändi joutuu pakkaamaan piirustuskansiot, kangasnäytteet ja mittanauhat – ja laittamaan lapun luukulle. Jotenkin olin ajatellut, että V Ave Shoe Repair oli kuitenkin yksi niitä tasaisista menestyjistä. Maltillinen laajeneminen ulkomaille, etenkin USA:n itärannikolle ja Japaniin tuntui takaavan riittävän asiakaskunnan skandinaavisen dekonstruoidun avantgardimuodin uranuurtajille.
Vaikka kyllähän sitä muotipiirit aina spekuloivat kaikenlaista. Niinkuin että miksi yksi Tukholman muotiviikon vakiotähdistä jättää yhtäkkiä sesonkinäytökset väliin. Ja siis tosiaan kokonaan väliin – eri asia on tietty ne, jotka ovat siirtyneet isommille catwalkeille paksumpien sisäänostajalompakkojen näkösälle Kööpenhaminaan, New Yorkiin, Lontooseen ja jopa Pariisiin. Silti en halunnut uskoa, että pidättyväisyyden takana on taloudelliset vaikeudet.
Nyt olisi sitten viimeiset hetket lunastaa itselleen V AVE Shoe Repair -vetimiä. Vaikka tätä ikonista punaista mekkoa – kolmas vasemmalta – tuskin konkurssiloppuunmyynnistä löytyy. Yksi henkilökohtaisen fashion elämäni voimakkaimpia elämyksiä oli, kun kyseinen mekko avasi FASR:n näytöksen joskus muistaakseni 2007 (elikkä silloin esitettiin SS2008 mallistoa – pitänee paikkansa?). Olisi aikas makea saada tuo omaan garderobiin seuraavia gaaloja odottamaan. Noh, tämä tämänkertainen gaalailu on kyllä koetellut lompakkoa sen verran, että taidan korkeintaan uskaltaa pyörähtää konkurssiloppuunmyynnissä sen loppuvaiheessa, kun aleprosentti on 90 %.

Huomisesta torstaista lauantaihin asti olisi täällä meilläpäin fantastisen Carin Westerin ystikset. Sample Sale järjestetään ihan keskustassa, So Stockholm galleriassa Kungsträdgårdenissa. Eli pikaisemmallakin risteilyshoppailureissulla ehtii hyvin poiketa tekemässä löytöjä.
Aukioloajat
10 April – 17:00 to 20:00
11 April – 10:00 to 19:00
12 April – 10:00 to 17:00
Maksuvälineinä käy kortti tai käteinen.
Kuva: Carin Wester Sample Sale -Facebookissa