Olen hoksannut yhden erittäin tärkeän asian: ruuanlaitto on helpompaa kuin Ikea-huonekalujen kokoaminen!

Selvennökseksi sanottakoon, että olen sitä mieltä, että Ikea-huonekalujen kokoaminen on, varsinkin naisille, yleensä varsin helppoa. Rohkenen esittää tämän epätasa-arvoa edistävän väitteen omaan erittäin subjektiiviseen kokemukseeni perustuen. Ikea-huonekalujen kokoaminen on nimittäin yksinkertaista ja helppoa, kunhan vain noudattaa mukana tulleita ohjeita aivan tismalleen ja pilkulleen, yhtään oikomatta tai muka paremmin tietämättä. Henkilökohtaiseen historiaani vedoten uskallan sanoa, että miehille se on erityisen vaikeaa.

Osaan siis noudattaa annettuja ohjeita niistä poikkeamatta. Peetun kokkikoulussa Mintun vaaleanpunaiseen reseptimuistikirjaan merkittiin jopa millä lämpötilalla levy kuuluu olla ja paljonko suunnilleen on ripaus. Safkaa-kirja toimii myös moitteettomasti keittiönoviisin käsissä. Kananmunista kerrotaan, että ne kuuluu olla 9 minuutin, eikä “kovaksi keitetty” ja että pastan keitinveden pitää maistua merivedeltä. Vain harvoin ohjeessa käytetään “paljon”, “runsaasti”, “vähän” -tyyppisiä epämääräisiä adjektiiveja.

Tällä kertaa tuli kuitenkin moka. Luen yleensä ruokaa laittaessani reseptiä vähintään yhtä pedantisti kuin Ikea-kalusteiden kokoamisohjetta. En tiedä oikein mitä ihmettä tällä kertaa tapahtui, mutta onnistuin sekoittamaan keskenään keitettyjen munien ja raakana maidon sekaan vispattavien määrän. Eli keitin kovaksi 3 munaa ja vatkasin maidon sekaan kaksi – enkä päinvastoin niinkuin olisi pitänyt.

Ja tiedättekö mitä!? Lohi-riisilaatikosta tuli erittäin herkullista siitä huolimatta!! Samaa ei olisi voinut sanoa Ikean kalusteesta.

SAFKAA – LOHIVUOKA

4 dl täysjyväriisiä

2 keitettyä kananmunaa (9 minuutin)

5 dl täysmaitoa

3 kananmunaa

250 – 300 g graavattua lohta

voita vuoan voiteluun

suolaa

valko- ja mustapippuria

Keitä riisi ohjeen mukaan. Tässä kohtaa olin vähän epävarma, että pitikö sitä riisiä olla keitettynä 4 dl vai ennen keittämistä 4 dl. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska tuumasin, että mahdollisesti ylimääräisen riisin voi sitten syödä jonkin muun kanssa. Mutta vaikutti siltä, että tuo tarkoittaa nimenomaan kuivaa keittämätöntä riisiä, josta tulee sit enempi keitettynä…. 

Kuumenna uuni 180 asteiseksi. Hienonna keitetyt kananmunat ja leikkaa lohi paloiksi. Tässäkin oioin pikkusen… Safkaa kirjasta löytyy ohje lohen graavaamiseen. En tietenkään ryhtynyt puuhaan edellisenä iltana, joten “korvasin” graavaamisen laittamalla vähän enempi suolaa ja pippuria (kapinallinen!!). Laita kulhoon keitetty riisi paloiteltu lohi ja hienonnetut kananmunat. Mausta seos suolalla ja pippureilla.

Voitele uunivuoka (n. 5-6 cm syvä, reilu 20 cm läpimitaltaan) voilla, laita riisiseos vuokaan. Vatkaa maito ja kananmunat keskenään, lisää hiukan suolaa ja valkopippuria. Kaada munamaito vuokaan riisi-lohimössön päälle ja vuole vielä voilastuja koko komeuden päälle. Kypsennä uunissa noin 35 minuuttia.

Kastikkeeksi vielä ihanaa tilli-voisulaa – eli sulatettua voita, johon on silputtu tilliä sekaan. Kirjassa lukee lisäksi, että 1 sitruuna neljäksi lohkoksi leikatuna. Ehdin puristella kolme lohkoa voisulan sekaan ennenkuin tajusin, että lohkot olisikin kuulunut laittaa lautaselle ja sitten kaikki saisi itse puristella mehua mielensä mukaan. Ältsin hyvää oli kuiteski tilli-voisula-sitruunanmehukastikekin!

Johtuu varmaan ainoastaan ja vain kananmunien kanssa sattuneesta pikkuruisesta sekaannuksesta, että Mintun lohi-riisilaatikko näyttää enemminkin epämääräiseltä muhennokselta – tai ei ainakaan suostu lautaselle yhtä kauniina kuutiona kuin esikuvansa. Kastikkeessa käytetty tillikin olisi toki voinut olla tuoretta eikä pakastettua, mutta kun joku unohti kauppareissulla sitä ostaa.

Jos nyt ei kuitenkaan ihan liiaksi asti nillitetä ulkonäkökysymyksiä vaan keskitytään olennaiseen: Oi Kyllä: Lohi-riisilaatikko on todella herkullista – ja Karkki on samaa mieltä. Miedot lempeät maut, sitruunan kirpeys ja tillin raikkaus yhdistettynä lohtu-ruuan olemukseen.

Toimii myös erinomaisesti seuraavana päivänä lounaslaatikossa!

Enemmän hedelmiä – ja etenkin kasviksia – on perusohje silloin, kun tavoitteena on ruokavalion järkeistäminen ja runsaaseen hiilihydraattitankkaukseen tottunut kroppa parkuu nälkäänsä. Ohje on noin periaatteessa ihan hyvä ja erityisen toimiva varmasti niillä, joilla on taipumusta naposteluun ja usein toistuvaan pikkuherkutteluun. Ihan oikeaan nälkään (erotuksena mielitekoon) tarvitaan kuitenkin järeämpiä aseita.

Kunnon aamiainen tai välipala sisältää riittävästi proteiineja, hyviä rasvoja, antioksidantteja ja vitamiineja niin, että kroppa ja pääkoppa voi hyvin, eikä nälän tunne vie jalkoja alta heti tunnin päästä. Olen testannut kaikenlaisia erilaisia versioita kaurapuurosta kananmuna/raejuustomössöön ja proteiinisheikkeihin (japp..), mutta ehdottomasti parhaimman ja herkullisimman terveyspommin saa rakennettua islantilaisen herkkurahkan Skyrin avulla!

Tänä proteiinidiettien kulta-aikana tuskin kenellekään on uutinen, että riittävästä proteiininsaannista huolehtiminen edesauttaa painonhallinnassa. Skyrissä on proteiinia tosi reilusti – eli noin 2-3 kertaa enemmän kuin tavallisessa jogurtissa. Maultaan se muistuttaa vähän rahkaa, mutta on omasta mielestäni vähän pehmeämpi, suorastaan samettisempi.

Kaikenlaisia maustettujakin versioita Skyristä löytyy. Ihan hyviä ovat nekin – varsinkin, jos välipala pitää napata mukaan ja syödä tien päällä. Muuten tykkään eniten tuosta maustamattomasta versiosta, koska siihen on kaikkein helpoin rakennella oma herkullinen makuelämys.

Pähkinöissä on kaikkea mahdollista hyvää ja terveyttä edistävää, mitä on hyvin hankala saada muualta. Omia lemppareitani ovat cashew-pähkinät, lisäksi ripottelen annokseen mantelirouhetta. Ystäväni Tinnin mukaan ikuisen nuoruuden salaisuus piilee viidessä mantelissa. Joka päivä pitäisi siis syödä viisi mantelia ja siinä se!

Extratujaus antioksidantteja ja kaikkea muutakin ihanaa sekä tietty hyvää makua annokseen tulee teelusikallisesta (olin kirjoittaa t-lusikallinen, niinkuin t-paita… ammattitauti??) mustikkajauhetta. Tekee tosi hyvää myös vatsalle. Joskus ennenvanhaan mustikkaa käytettiin nimenomaan vatsavaivojen hoitoon.

Mintun tehovälipala

1,5 dl maustamatonta Skyriä

1 tl mustikkajauhetta

pari hyppysellistä mantelirouhetta

muutama cashew pähkinä

Sekoitetaan lusikalla ihanaksi violetiksi herkuksi. Varo, ettei mustikkajauhe pölise, se sotkee paikat! Nautitaan kaikessa rauhassa hyvän musiikin soidessa taustalla.

Täällä aletaan olla jo sen verran itsevarmoja kokkikoululaisia, että viime sunnuntai-illan päivällisille valmistui täysin vapaavalintainen ei-kenenkään suosittelema resepti. Aika huikentelevainen aluevaltaus Mintulta, jonka keittiötaidot ovat olleet sitä tasoa, että vielä muutama kuukausi sitten piti kysyä Peetulta mm. että mistä tietää, mikä hellan levyistä menee päälle nappuloita väännellessä.

Ihan randomilla en toki illallisen ruokaohjetta tohtinut valita, vaan luotin siihen, että ihanasta Safkaa-kirjasta löytyy muitakin toteuttamiskelpoisia reseptejä kuin Se Kuuluisa Avocadopasta.

Illallisen lomassa juteltiin Karkin kanssa ruuanlaitosta (Karkki on se mun lapsistani, joka osti 14-vuotiaana ensimmäisen kesätyönsä palkkarahoilla itselleen pastakoneen, vaikka siis Peetu onkin se, joka on täällä blogissa esiintynyt ruuanlaittajana). Todettiin, että meillä on oikeastaan aika monta keittokirjaa, mutta suurin osa niistä on sellaisia coffee table -selailukirjoja. Oikeasti käytössä on ollut kaksi kirjaa: Rutiga kokboken ja Sju sorters kakor. Tai no, Mintulla on kyllä ollut aika tiivisti käytössä yksi keittokirja aina silloin satunnaisesti, kun on ollut pakko esmes tehdä synttärikakku tms…

En tiedä johtuuko se tuosta sloganista “Parempaa arkiruokaa” vai siitä, että ensimmäiset kokeilut avocadopastan kanssa tuotti tyytyväistä porukkaa ruokapöydän ympärille – hur som helst – Safkaa on voittanut luottamukseni ja paikan henkilökohtaisen kokkikouluni virallisena kurssikirjana.

Viime sunnuntain päivällisille valkkasin Anjovispasta-reseptin. Ihan pelkästään tulevan makuelämyksen mahtavuudella en kuitenkaan perustellut reseptin valintaa. Ihan niin itsevarmoja täällä nyt ei kaikesta huolimatta ihan vielä olla. Anjovispasta on toteutustavaltaan varsin lähellä Avocado-siskoaan, tykkään sitruunan mausta ja päivällisseurana oli kalasta pitävä kasvissyöjä, joten ohje tuntui riittävän turvalliselta.

Hoksasin, että reseptit on siinäkin mielessä tosi hyviä, että niiden perusteella voi tehdä vaikka ostoslistan! Tajusin myös sen, miksi aina vouhkataan siitä, että pitäisi tehdä ruokaa sesongin aineksista. Kasvihuoneessahan nuo vihreät rehut tietenkin kasvatetaan, mutta selkeästi ei ollut mikään iloisten yrttien päivä…

ANJOVISPASTA (ohje copyright Safkaa-keittokirja)

Ainekset

2 sitruunaa (yhden sitruunan mehu, kahden kuori raastettuna)

1 – 2 valkosipulinkynttä

n. 25 g anjovisfileetä

n. 4 dl parmesaania raastettuna

3 keitettyä kananmunaa

1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä

kourallinen lehtipersiljaa

kourallinen ruohosipulia

kourallinen tilliä

kourallinen basilikaa

mustapippuria myllystä

suolaa

400 g pastaa (ihanaa, että ohjeissa luki myös pastan määrä noin tarkasti! Kokkikoululainen arvostaa!)

Valmistus

Tätä kohtaa mikään keittokirja ei paljasta: ruuanlaitto alkaa jo silloin, kun ostetaan raaka-aineita (Safkaa pääsee kyllä lähelle, kun kehoittaa valitsemaan toisen ohjeen, jos hyviä raaka-aineita ei löydy…)! Anjovispastan kompastuskivi taitaa olla just ne anjovikset – sellaisen käsityksen ainakin sain ohjeista. Kirjassa sanotaan näin: “Anjovis vai sardelli? Käytä mieluiten oliiviöljyyn säilöttyjä suolattuja anjovisfileitä, jotka Suomessa myydään nimellä sardelli.” Meidän lähikaupassa ei ollut mitään, mikä olisi ollut lähelläkään (jotain tomaattiin säilöttyjä jutskia, jotka oli nimeltään jotain ihan muuta, ei lasketa), joten päädyin noihin kuvan Zeta-sardelleihin. Oikeita tai vääriä, hyvin toimivat!

Tämäkin pastakastike (siis samoin kuin se pastakastike) kandee valmistaa suoraan tarjoilukulhoon. Meillä on onneksi laaja valikoima erinomaisia pastakulhoja Karkin ja Peetun keramiikka-harrastuksen jäljiltä.

Pese sitruunat tosi tosi hyvin kuumalla vedellä ja juuresharjalla. Raasta sitruunasta keltainen kuoren osa, mutta valkoinen on kuulemma kitkerää, joten sitä kannattaa varoa. Purista mehu toisesta sitruunasta. Pilko valkosipuli tosi tosi pieneksi ja laita sekin kulhoon. Pilko anjovikset (itse tein aika pientä muusia anjoviksista – suoraan sanottuna tuo kalamäärä ei ole kovin paljoa pastaan nähden, joten on kiva, että se jakaantuu aika tasaisesti) ja raasta sekaan about 3 dl parmesaania.

Muusaa keitetyt kananmunat (kirjasta löytyy ohje, miten munat keitetään. Jei!) haarukalla ja lisää kulhoon samoin kuin oliiviöljy. Hakkeloi mukaan yrttejä ohjeen mukaan. “Koura” on aika epämääräinen mittari ja nyt tuntuu, että enempikin olisi voinut laittaa. 400 g pastaa on aika paljon ja sekä anjovis että sitruuna voimakkaita makuja. Eli sanoisin, että reilusti vaan rehua sekaan! Ja suht reilusti mustapippuria myllystä ja ehkä ihan ripaus suolaa.

Pastan keitto on helppoa, kunhan muistaa laittaa kännykkään ajastimen (minuutti-pari vähemmän kuin pakkauksen kyljessä sanotaan) ja kunnolla suolaa keitinveteen. Vaikeaa sen sijaan on muistaa, että desin verran keitinvettä pitäisi muistaa lorauttaa kastikkeen sekaan.

Pasta on parhaimmillaan heti nautittuna eli toivottavasti väki istuu valmiina pöydässä. Tarjoilukulhoon kandee laittaa vielä päälle desin verran parmesaaniraastetta ja ehkä ripaus mustapippuria. (Huomaa muuten, että ihan sairaan nopee en ole vieläkään… Ruuanlaiton aluksi oli kaunis päivänpaiste, mutta täysi pimeys ehti laskeutua siihen mennessä, kun sain annoksen kuvattavaksi. Oh well.)

Meidän kolmihenkinen päivällisporukkamme oli aivan yksimielistä, että Anjovispasta on todella herkullista! Tunsin jälleen sekä onnistumisen iloa (keittiössä!) että nautintoa syödessäni ihanaa monivivahteista ruokaa. Lisäksi tuli todettua, että Anjovispasta toimii aivan erinomaisesti myös seuraavana (ja sitäseuraavana) päivänä lounaslaatikossa. Ihan niinkuin Safkaa-kirjassa luvattiin!

Suosittelen siis ehdottomasti testaamaan Anjovispastaa, jos suolaisensitruunaiset maut miellyttävät. Itse ajattelin uskaltautua seuraavaksi kokeilemaan ohjetta, jossa keitetään muutakin kuin pastaa…

Käytiin tässä taannoin syömässä Tampereella käsittääkseni vain jokin aika sitten avatussa uudessa ravintolassa Ravinteli Huberissa. Olen tainnut täälläkin moneen kertaan julistaa, että en juurikaan syö lihaa – en edes joka kuukausi – mutta kokonaan kasvissyöjä en kuitenkaan enää ole. Entisen karaoke-kapakan tiloihin avattu Huber hemmottelee sitä pientä sisäistä lihansyöjääni. Seurueemme ainoa täyskasvissyöjä oli tosin myös hän tyytyväinen marinoituun ja grillattuun tofuunsa, mutta varsinaisesti en kyllä paikkaa voi suositella muuta kuin niille, jotka edes silloin tällöin nauttivat myös punaista lihaa.

Huberin sisustus on mukavasti trendikkään rouhea. Metallikehikkoiset lamput valaisevat tunnelmallisesti tiuhahkoon aseteltuja pötytäliinoittamattomia pöytiä. Tiettyä urbaania rustiikkiutta oli selvästi tavoiteltu ja ainakin tuollaisena iltana, kun väkeä on paikalla niin, että noin puolet pöydistä on miehitettyinä, se toimii oikein hyvin.

Ruuan tilaaminen tuntui melkoisen mutkikkaalta. En ole ihan sata varma, että lopulta edes tajusin, miten kaiken olisi pitänyt toimia. Käsitin kuitenkin, että keittiöllä on tietyn kokoisia lihakimpaleita, jotka sitten valmistetaan kokonaisena seurueelle. Tarjoilija yritti selvittää meille konseptia, mutta viestinnässä oli selvästi jotain hankaluuksia, koska tilaaminen oli käydä tuskallisen rasittavaksi tehtäväksi jopa meidän porukallemme. Sen verran kokemusta ravintolassa syömisestä on, että eipä luulisi ongelmaksi muodostuvan sentään omalla äidinkielellään tilaamisen.

Lopulta onnistuimme saamaan pöytään pari erinomaisen herkullista lihabiittiä, valikoiman kastikkeita ja valitsemamme lisukkeet. Entrecote oli oikein mehevää, ihanaa ja hyvää. Ribsit olivat melko kuivia ja vaikka toki tiedämme, että kylkiluissa ei tavallisestikaan ole paljoa kaluttavaa, olivat eteemme tuodut varsin hoikkia millä tahansa ribs-mittakaavalla mitattuna. Kastikkeet olivat maukkaita – joskin ehkä aavistuksen  yllätyksettömiä. Pöytäämme kannettiin lähes kaikkia tarjolla olevia lisukkeita ja yksimielinen mielipiteemme oli, että ne olivat täydellisen ihanan herkullisia. Luuytimellä vauhditettua perunapyreetä ei kannata missata!!

Huberiin kannattaa siis suunnata, kun tekee mieli hyvää lihaa. Paikka on sen verran uusi, että tarjoilijatkin varmaan vielä petraavat ulosantiaan, jolloin tilaamishässäkkä muuttuu asiakkaan kannalta miellyttävämmäksi. Yhden vinkin voisin heille antaa: jos koko seurue istuu h-moilasena, on ihan ookoo antaa selkeitä suosituksia, eikä vaan tuumailla, että tehkää miten haluatte. Talon laseittain myytävä samppanja on ihan raikasta ja reipasta – hyvinkin edullisen hintasa väärtiä ja maa-artisokkakeitto alkupalana sekä kookosta ja ananasta jälkiruokana ovat aivan järkyttävän hyviä!

Hedelmäisen raikas Vuohenjuusto-mantelisalaatti on rakkaan ystäväni Tinnin bravuuri. Salaatti muuttaa aina eri tarjoilukerroilla vähän muotoaan, mutta tämä itsenäisyyspäivän illanvietossa tarjoiltu versio sopii erinomaisesti juuri tähän – ei niin salaattiystävälliseen – vuodenaikaan. Paahdetut mantelit antavat salaatille pehmeyttä ja täyteläisyyttä, vihreät viinirypäleet makeutta ja mehevyyttä, vuohenjuusto särmää ja suolaisuutta.

Vuohenjuusto-mantelisalaatti sopii suorastaan yllättävän hyvin glögin kanssa – ja siksi se on loistava valinta vaikkapa joululahjavalvojaisiin. Tinni tarjoili itsenäisyyspäivänä salaattia lohipiiraan lisukkeena. Tarjoiltuna pienistä kauniista annoskulhoista maukas ja monivivahteinen Vuohenjuusto-mantelisalaatti muuntautuu erinomaiseksi alkupalaksi tai cocktail-tarjoilun herkuksi.

VUOHENJUUSTO-MANTELISALAATTI

Ainekset

(“noin” määriä, lopputuloksena lisuksesalaatti 4 – 5 hengelle)

1/2 jääsalaatti

noin nyrkin kokoinen terttu vihreitä makeita viinirypäleitä (rypäleitten pitää olla makeita, jos ei, parempi laittaa vaikka tummia viinirypäleitä, vaikka niissä onkin toisenlainen fiilis)

150 g vuohenjuustoa (näin sanoo Tinni: vuohenjuusto Tourainen alueelta, Sainte-Maure de Touraine -vuohenjuustoa ja sais mieluusti olla kunnolla kypsää.)

1 pussillinen mantelilastuja

kastiketta varten:

EDIT: Tinniltä tuli korjaus itsenäisyyspäiväsalaatissa käytettyyn kastikkeeseen. Eli oikea ohje menee näin: muutama ruokalusikallinen hasselpähkinäöljyä, tuiskaus balsamicoa, oreganoa reipas hyppysellinen ja rouhittua mustapippuria.

Valmistus

No, salaatin valmistus ei ole mitään rakettitiedettä… Varmaan siksi tuo on about ainoa keittiöhomma, jossa samppanjapullojen aukaisun ja drinksujen valmistuksen lisäksi, saan auttaa. Elikkäs salaatti pestään, kuivataan ja revitään suht pieneksi. Viinirypäleet pestään, puolitetaan ja mahdolliset kivet kaivetaan veks. Juusto palastellaan kivoiksi nokareiksi ja sirotellaan sekaan.

Kaikkein vaikein vaihe on mantelilastujen paahtaminen (yleensä tämän vaiheen tekee joku muu, mutta pari kertaa olen ollut itse paistinpannun kahvassa, kun muut ovat olleet vielä kiireisempiä muissa keittiöhommissa). Eli mantelit kumotaan melko kuumalle, kuivalle teflonpannulle. Lastuja paahdetaan sen aikaa, että ne ovat saaneet hiukan toffeenruskeaa sävyä pintaansa. Paahtaminen muuttaa oleellisesti mantelien olomuotoa ja makua, joten tätä vaihetta ei missään tapauksessa pidä hypätä yli. Maun muuttumiseen riittää, että mantelit lämpiävät kunnolla. Liian tumma paahto tekee mausta helposti pistävän, joten kevyt vaalea ruskeus riittää mainiosti. Lastujen kääntäminen onnistuu parhaiten heilauttamalla pannua huolettomalla ranneliikkeellä.

Salaatinkastikeainekset sekoitetaan pienessä kupissa, maistetaan maku ja kaadetaan salaatin päälle.

Taidanpa muuten tarjoilla tätä salaattia jouluaattona alkupaloiksi. Pienen jouluseurueemme (Karkki, Karkin mummi, Minttu ja Sunshine-kisu) muut jäsenet paitsi Minttu (ja kisu – obviously…) ovat aattoaamusta iltapäivään Tukholman suomalaisella kirkolla sotaveteraanien joulujuhlan lippuvartiossa. Noin neljän aikaan kotiin saapuvat lippuvahdit ovat yleensä sekä kylmissään että nälissään. Koska varsinaista jouluateriaa ei viitsi alkaa syödä ihan heti – eikä noin aikaisin – on tapana ollut nauttia jotain lämmittävää ja ruokaisaa alkupalaa. Lämpimänä höyryävä mausteinen glögi ja mukavasti “puoliruokaisa” Vuohenjuusto-mantelisalaatti voisikin olla tämän vuoden valinta.

Peetun punainen linssikeitto on mehevän herkullinen ja ruokaisa ruokalaji. Kaiken lisäksi se on helppo ja nopea valmistaa, plus kevyttä ja halpaa!

Ihan ensimmäisenä haluan kuitenkin ilmaista ihmetykseni siitä, että ettekö tosiaan ole kiinnostuneita voittamaan Philipsin uskomattoman mahtavaa Wake-Up Light -herätysvaloa? Siis tiedän, että joskus (ja varsinkin ehkä juuri tähän vuodenaikaan erityisesti) on vähän ärsyttävää kaikkien arvontojen ja arvontamuistutusten ja osallistumiskehoitusten kanssa… Mutta kamoon – herätysvalo on niiin mahtava, että on se nyt ihme, jos ei sellaista halua voittaa! Osallistu arvontaan täällä: Pehmeä herätys – parempi alku päivälle!

Mutta nyt siihen keitto-ohjeeseen. Tämä on siis yksi ensimmäisistä ruokalajeista, jotka kuuluivat Peetun ennen maailmalle lähtöään Mintulle pitämän kokkikoulun ohjelmaan. Sen jälkeen olen valmistanut lempeän punaista linssikeittoa muutaman kerran – ja voin todeta, että onnistuminen ei ole sattumaa! Tämä on niin helppo ja hyvä ohje.

Lisäksi just tähän aikaan vuodesta keitossa on herkullisuuden lisäksi myös muita hyviä puolia: edullinen valmistaa (rahaa säästyy kaikkeen kivaan jouluhässäkkään), ravintoarvoltaan erinomainen, mutta kevyt (pikkujoulukauden jälkeen pitäisi kai mahtua siihen mekkoon uutena vuotena?), toimii hyvin myös pakastettuna (one word: lunchlåda!) ja lisäksi keitto lämmittää aivan ihanasti sisuskaluja hyisenpimeänä päivänä.

PEETUN PUNAINEN LINSSIKEITTO

Ainekset

(Peetu antoi ohjeeksi: määrillä ei niin ole väliä)

3 – 4 porkkanaa

1/2 kg perunoita

1 keltainen sipuli

pari valkosipulin kynttä

1 1/2 dl punaisia linssejä

2 kasvisliemikuutiota

jos haluaa (= haluaa):

1 purkki hyvää tomaattimurskaa (Peetu teki kyllä tuon aina tuoreista tomaateista, mutta tämä onkin kokkikouluversio.. Se italialainen on kuulemma melkein yhtä hyvää kuin itse tehty!)

mausteeksi: cayenne pippuria, paprikajauhetta ja tuoreena rouhittua mustapippuria

Valmistus

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Laita reilu ruokalusikallinen öljyä kattilaan (jos on käynyt niin, että joku on käyttänyt pop cornien tekemiseen kaiken öljyn, käy about saman kokoinen nokare voita myös ihan hyvin) ja laita pilkotut sipulit paistumaan öljyyn. Tarkoitus on silleen kivasti kuullottaa sipuleita, mutta keitosta tulee ihan huippua myös vähän “paahdetumpien” sipulien kanssa. Testattu on (no, en oo niin nopee…). Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Laita pyöriskelemään kuumaan öljyyn. Heitä seuraavaksi linssit mukaan ja laita samalla vedenkeittimeen litra vettä kiehumaan.

Lisää kiehuva vesi ja kasvisliemikuutiot. Kiehauta noin vartti. Mausta cayenne pippurilla, rouhitulla mustapippurilla ja paprikajauheella. Maista tarvitaanko suolaa lisää. Keitto on edukseen, jos mausta löytyy vähän potkua – eli reilusti vaan sitä cayenne pippuria! Lisää tomaattimurska ja halutessasi purkki creme fraichea, ruokakermaa tms. On hyvää!

Linssit imevät paljon vettä, joten sitä saattaa joutua lisäämään – muuten lopputuloksena on lähinnä muhennos…

Ai hitsi miten hyvää!!

Keitto ei kaipaa kyytipojaksi välttämättä edes normaalia “keittoleipää”, koska se on niin ruokaisaa. Tämä on siksi aivan loistava vaihtoehto myös vaikka Uuden Vuoden juhlien yöpalaksi ikuisten nakkien ja perunasalaatin sijaan. Ruokaisaa, täyttävää, herkullista, helppo valmistaa suuriakin määriä ja edullista! 🙂

(Kuvassa annos koristeltu kunnon kokkikoulutyyliin ripauksella persiljaa. Se kyllä sopii hyvin makuun – eli suosittelen!)