Tähdet on ilmeisesti juuri nyt jotenkin erityisen hankalassa asennossa. Näin olen ainakin Twitterin ja Facebookin päivitysten perusteella ymmärtänyt. Sitten vuoden vaihteen en ole nähnyt yhtä monia unettomuudesta ja kaikenlaisesta muustakin hässäkästä kertovaa päivitystä, joten täysin tieteellisesti pidän todistettuna, että galaxi aiheuttaa nyt pientä kitkaa itse kunkin elämään.
Inhoan vilpittömästi, kun ihmiset tilittävät pitkäpiimäisesti jaaritellen surrealistisia uniaan, mutta viime yönä näin niin todentuntuisen unen, että vieläkin tuntuu hassulta, että se oli vain unta. Vaikka oikeasti olisi aika epätodennäköistä, että sattumalta maailman äärissä tapaamani kaveri ihan oikeasti soittaisi aamuyöstä ankaran bileyön loppuvaiheessa yöpaikkaa toivoen (saat kyllä silti soittaa, jos olet petiä vailla – ei sillä). Ja että ex-boyfriend olisi saman yön aamuna laittanut cocktail-pala -tyyppistä aamiaista ja järjestellyt astiakaappiin karsean rumia halpiskukkakuosisia kahvikuppeja normaalin itse dreijattujen mukien hurlumhein sijaan. Ja että sitten kävelisin pitkin sateen kastelemia katuja ja soittaisin Tinnille kysyäkseni, että “mitä mun nyt oikeesti pitäisi tehdä”.
Ensinnäkin täällä ei ole satanut moneen, moneen päivään ja noin kaaottisessa tilanteessa tietäisin kyllä kysymättäkin, miten pitää toimia. (Kaverille löytyy aina yösijaa, aamiaiseksi on leipäjuttuja tai luonnonjogurttia ja kukaan ei siirtele sivuun mun tärkeitä kuppejani!).

Eli jotain hämminkiä täytyy kyllä planeettojen asemissa olla.
Jos nyt siirrytään näihin maallisiin, niin täytyy sanoa, että on kyllä aivan mahtavaa, että iltaisin on jo niin valoisaa. Päivän asukuvia voisi helposti ottaa vaikka vielä puoli ysiltä illalla ainakin valo-olosuhteiden puolesta. Sen sijaan tällaiselle pörrötukkaiselle saattaa napakka kevättuuli olla välillä hiukka haasteellinen. Ensinnäkin muutenkin helposti vetistyvät ja punoittavat silmät oikein riemastuvat, kun vienossa tuulosessa yrittää olla räpsyttelemättä kuvanottohetkellä. Ja toisekseen karvat eivät oikein tunnu tietävän paikkaansa.

Onhan se toisaalta hienoa ja luksusta, että ongelmat on tätä luokkaa. Tosin pieni ongelma ei-toivotun kuvaustuulen lisäksi on se, että tänään on palkkapäivä, perjantai ja pikkuisen levoton olo. Tekisi mieli lähteä jonnekin, mutta minne…
Tai sitten ehkä otan vain lasin viiniä ja menen vaahtokylpyyn. Ei pöllömpi idea sekään. Vai?

 

• paita, & Other Stories
• hame (Peetun), H&M
• kengät, Vagabond

Sanotaan, että monilla pukeutuminen ja kampaustyyli jämähtää siihen aikaan, kun oli “parhaimmillaan”. Mitähän se nyt sitten kenelläkin tarkoittaa – ehkä sitä, milloin oli hauskinta tai milloin päätti vakiintua, perustaa perheen ja saada lapsia? Itse olen (luonnollisesti – duh!) sitä mieltä, että elän mukavasti ajan hermolla. Poimin trendeistä ne omimmat ja fuusioin olemassa olevaan tyyliini. Lisäksi olen aivan vakuuttunut kyvystäni ymmärtää myös niitä trendivillityksiä, joista en itse ihan niin kovasti innostu.
Tänä keväänä olen kuitenkin törmännyt jo kahteen juttuun, jotka tulevat täysin puun takaa, ja jotka eivät todellakaan tunnu mitenkään itsestäänselviltä.
Toinen trendeistä on leopardikuosi. Kyseinen villieläin on toki siinä mielessä klassikko, että se on aina jossain muodossa eri mallistoissa mukana. Välillä leo on suositumpi ja välillä vähemmän suosittu – sen kanssa voin elää. Mutta että siitä yhtäkkiä tuli yksi sesongin kuumimmista kuoseista, jota hipsteritkin käyttävät ilman, että ironiaa tarvitsee alleviivata. Sitä en kyllä olisi osannut ennustaa.

Toinen trendeistä on traktoripohjaiset klompsukengät. Siis nyt jo? Kuvittelin, kun Peetu hankki nuo kuvissa näkyvät kengät, että kyseessä on nyt rakkaan tyttäreni super-ironinen fashion-statement. Mutta ei – yllätyksekseni saman tyylisiä kenkiä on ilmestynyt muillekin bloggareille ja vieläpä laajan lukijakunnan hurraa-huutojen siivittämänä.
Tiedän olevani varsinainen takinkääntäjän perikuva, mitä trendityyppisiin asioihin tulee, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että tässä on esitelty kaksi selkeästi huippusuosittua juttua, jotka eivät varsinaisesti puhuttele itseäni ollenkaan. En tietty myöskään tuomitse. Mielestäni Peetu näyttää tosi raikkaalta leopardikuosisessa trikoohameessaan ja valkoisissa klompukengissään. Jotain on kuitenkin tapahtunut, koska kykenin yllättymään molempien trendien suosiosta ja yleisyydestä.
En kai vaan – voi kauhistus – ole tulossa vanhaksi?? 😀

 

• trikoomekko, H&M
• neuletakki, Primark
• kengät, H&M
• korvikset (Mintun), Dybern&Kern
• kello, Michael Kors

 
No hei – eihän se töihin ja arkeen palaaminen ollut ollenkaan niin vaikeaa, miltä eilen tuntui! Ihan mukavahan se oli taas nähdä kaikkia kivoja kollegoita, kuulla pääsiäiskuulumisia ja taivastella yhdessä mahottoman hienoa kesäkeliä. Ja sitäpaitsi eräillä oli selkeästi ollut vauhdikkaammat pääsiäisenpäättäjäisbileet eilen – lievää vahingoniloa saattoi tuntea sitäkin itseaiheutettua väsymystä kohtaan! Haha! Vielä kun päivän sai aloittaa hyvällä ja rakentavalla palaverilla, joka tuntui vievän yhtä duunin ikuisuuskysymystä monta askelta parempaan suuntaan, niin mikäs tässä oli työviikkoa aloitellessa. Etenkään tällaista lyhyttä.
Sen verran oli kuitenkin annettava periksi suojaväripukeutumiselle, että mitään keväistä väri-iloittelua en tänään kyennyt päälleni pukemaan. En, vaikka eilisessä pinkkihuurussa ajattelinkin, että tästä lähtien pukeudun ainoastaan ja vain tuohon kevään hurmaavaan huipputrendiväriin. Olisi se kyllä toisaalta ollut sikälikin aika haasteellista, että varsinaisesti en taida omistaa muuta pinkkiä vaatetta kuin ihanan huivini.

 
Varsinaisen keväisenä ei tänään toisin sanoen toimistolla keikuttu. Toisaalta ihan umpitalvinen ei päivän kokonaisuus silti ole. Jakun tapaan käytetty valkoinen kauluspaita keventää hiukan tunnelmaa ja Cheap Mondayn syysnäytöksestä pari-kolme sesonkia sitten saatu tekstipainettu t-paita on mielestäni aika vuodenaikoihin sitoutumaton. Fiksuutta fuskasin H&M:n jersey-kynähameella – ja tietty kauluksilla myös.
Näillä mentiin siis tänään – ja huomenna voikin todeta, että työviikko on jo puolessa. Eipä ollenkaan hassumpaa.


 

• kauluspaita, Whyred
• hame, H&M
• t-paita, Cheap Monday
• kengät, Vagabond

Taidan joka vuosi tehdä about samanlaisen postauksen, jossa hämmästyneen hengästyneen innostuneena kuvailen kirsikkapuiden upeaa pinkkihuumaista kukintaa. Nyt on näköjään taas sen aika. Paksuksi jo valmiiksi pulskistuneet nuput ovat suorastaan räjähtäneet kukkimaan nyt, kun on ollut niin fantastisen lämmintä ja aurinkoista. Pari-kolme viikkoa normaalista aikataulusta edellä taitavat olla. Mielestäni Kungsträdgårdenin kirsikkakukanpäivää vietetään perinteisesti toukokuun toisena viikonloppuna. Eipä taida olla kovin suurta tsäänssiä, että kovin montaa kukkaa on enää tuolloin jäljellä – sen verran napakka elinkaari pinkillä hörselömerellä on.

Sen verran on laiskottanut, että emme jaksaneet tälläytyä kaupunkikuntoon ja lähteä keskustaan asti pinkistä kukkaväriterapiasta nauttimaan. Onneksi tässä meidän lähellä, just mukavan päiväkävelymatkan päässä on myös ihana puisto täynnä kirsikkapuita.
Halusin ehdottomasti matsata ihanan Malene Birgerin huivin kukkien värimaailmaan, muuten valinta osui vanhoihin farkkuihin ja Peetun uuteen farkkutakkiin (kiitti lainasta!) sekä värimaailmaan sopiviin Vanseihin. Marc by Marc Jacobsin pikkulaukku toimii perinteisesti sitruunankeltaisena aksenttina.

Karkkia alkoi ihan naurattaa, kun tajusi, miten kokomustissa hän lähti liikkeelle. Neito kun ei muuten ole välttämättä mikään perinteinen päästä varpaisiin mustiin pukeutuva tyyppi. No, V AVE Shoe Repairin jersey-paita, Vero Modan housut ja Niken tossut toimivat mainiosti toisen pääsiäispäivän päiväkävelyn asuna.
Miksi muuten on aina sama sama juttu, että ennen vähän pidempiä vapaita tuntuu, että sitä ehtii tehdä vaikka mitä ja aikaa on vaikka kuinka paljon. Sitten yhtäkkiä onkin viimeisen vapaapäivän ilta – ja on ihan pakko ihmetellä, että mihin se kaikki aika meni. Joko tosiaan huomenna on taas työpäivä?

Ei kyllä ole mitään valittamista – pääsiäinen oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Ihanaa laiskottelua auringossa, vähän parvekehommia (tosin uusien tuolien hakeminen jäi ensi viikonlopulle, koska Karkki ei suostunut lähtemään kaveriksi Ikea-reissulle), paljon hyvää ruokaa, yhdessäoloa, pikkutunneille venyviä henkeväksi heittäytyneitä keskusteluja ja täydellistä akkujen latausta.

Ja vaikka huomenna onkin taas työpäivä, on nyt kuitenkin vasta kesäsesongin alku. Mikä tarkoittaa sitä, että on vielä pitkä aika siihen, kun täytyy taas muuttaa takaisin sisälle.

Pääsiäisen soundtrack on kuunneltu varmasti satakertaa. Päivässä. 🙂

Viime viikonlopun juhlimisputkessa tämä viimeinen, Indiedaysin Inspiration Awards -asu oli ehdottomasti oma suosikkini. Tykkäsin toki muistakin – enhän niin olisi muuten pukeutunutkaan, mutta tämä oli jotenkin keväisin ja hyvin persoonaani sopiva. Vähän hassu, pikkuisen kimaltava ja helppo kantaa.
Kun esittelin gaalaviikonlopun asuja pikaisessa sneak peak -postauksessa, sain kommenttiboksiin kysymyksen tuosta omasta mielestäni aivan mielettömän hienosta t-paidasta. Onko tosiaankaan mitään järkeä maksaa t-paidasta 900,- kruunua? Hyvä kysymys, jota olen miettinyt tässä useamman päivän. Ja tässä on vastaukseni:
Muoti on itselleni rakas harrastus. Rakastan hyvää laatua, kaunista suunnittelua, siluettiajattelua ja myös sitä, miten joskus pienillä asioilla voi tehdä isomman stamentin. Tykkään siitä, miten vaatteiden avulla voi pukeutua johonkin valitsemaansa rooliin, osoittaa arvostavansa tilaisuutta, itseään, tapaa, millä kokonaisuus rakentuu. Olen sitä mieltä, että muoti on hieno harrastus. Ihan niinkuin tennis tai valokuvaaminen tai keramiikkapyttyjen väsääminen, voi myös muoti olla harrastus. Ja jos nyt mistään mitään ymmärrän 900,- kruunulla (noin 100 euroa) ei vielä kovin kaksista tennismailaa saa hankittua.
Muodin käsittäminen harrastukseksi on sikäli vaikeaa, että kaikkien pitää pukeutua ja ihan kaikki ovat todella kiinnostuneita siitä, mitä laittavat päällensä. Olen hankkinut ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa etenkin miesten keskuudessa tuolla väitteellä. Monet tosimiehiksi itsensä laskevat ovat sitä mieltä, että heille “pukeutuminen ei merkitse mitään” ja että he “laittavat päällensä ihan mitä sattuu” (näin siis jopa täällä svennelässä). Näille olen sitten sanonut, että: “siinä tapauksessa varmaankin menet huomenna NK:lle pinkissä paljettimekossa, vain todistaaksesi, että on todellakin aivan sama, mitä laitat päällesi”. (Ei varmaan tarvitse sanoa, että olen edelleen sinkku?)
Itse hankin pääasiassa vaatteita. Tarvitsen esimerkiksi mustan hameen, että voin näyttää fiksulta töissä – sen ostaminen ei ole varsinaisesti muodin harrastamista vaan ihan tavallista pukeutumista. Joskus sitten pitää saada Cat Woman t-paidan kaltainen hienous ja sillä taas ei ole mitään tekemistä rationaalisen t-paitahankinnan, vaatteiden ostamisen, kanssa. Ostin sen, koska rakastuin eleganttiin printtiin, ihanan pehmeään ja sikalaadukkaaseen puuvillaan. T-paitojen suurkuluttajana arvostan myös leikkausta, joka on väljä “suora” malli, mutta kuitenkin sen verran muotoiltu, että se ei näytä teltalta päällä.
Ostin paidan tukholmalaisesta Mrs. H -kaupasta. Mielestäni on fantastista, että täällä on tuollaisia pieniä putiikkeja, joiden valikoimissa on Balmainia, Isabel Marantia, Alexander Wangia. Varmasti moni on sitä mieltä, että kyllähän Tukholmassa on rikasta väkeä pitämään Mrs. H ja ne muutamat muut rohkeat hengissä – ja ovat tietty ihan oikeassa. Toisaalta on aika todennäköistä, että juuri nuo ihmiset lentävät Lontooseen, New Yorkiin, Pariisiin ja mitä näitä nyt on, kun shoppailuhammasta alkaa kolottaa. Yksi Mintun ostama t-paita ei tietenkään pidä pystyssä mitään putiikkia, vaikka paita kuinka olisi ylihinnoiteltu, mutta haluan kuitenkin äänestää lompakollani myös tässä tilanteessa. Varmaan jostain nettiputiikista tuon olisi saanut halvemmallakin. En ole googlannut.
Koska rakastan muotia, haluan myös tukea pienempiä merkkejä. Rika ei enää kai lukeudu niihin kaikkein aloittelevimpiin indie-merkkeihin, mutta viimeaikaiset uutiset todistavat, että edes menestyneen oloisilla merkeillä ei aina mene taloudellisesti kovin hyvin. Valitettavasti henkilökohtaiset taloudelliset realiteetit estävät sen, että voisin tehdä kaikki pukeutumiseen liittyvät ostopäätökseni tästä näkökulmasta, mutta että edes joskus on mielestäni parempi kuin ei koskaan.
Periaatteessa kaksi viimeistä perustelua menee hiukan samaan kategoriaan kuin klassinen “Support your local band”. Tosin kukaan tuskin ikinä kokee riittävän cooliksi toteuttaa “Support your local designer” -pinssiä. Haha!

 
Todella upeeta! Oman elämänsä Patsy Stone voisi opetella olemaan messuamatta edes kuvanottohetkellä. Puhuvasta ihmisestä ei kertakaikkiaan ole mahdollista ottaa järkevän näköistä kuvaa. Haha! Onneksi on vieressä aina niin ihana ja freesi Veera!
Indiedays Inspiration Blog Awards -asu:

• paita, Rika
• hame, H&M (Consicous Collection)
• laukku, Michael Kors
• sandaalit, Zara
• kaulakoru, H&M

Kuvat: Jim Bergström

Ihan kohtuullisen kätsyä, että bloggaajatapahtumissa on niin paljon kuvaajia, ettei asukuvien saaminen ole varsinaisesti mikään ongelma. Tosin ammattikuvaajille ei kehtaa ihan samalla tavalla rutista, että “ota vielä yks” ja “tästä kantista kans” ja “eiku nyt mä en keskittyny”, niinkuin esmes Peetulle. Toisaalta sitten kuva on se, mikä on – asu näkyy ainakin! 😀
Tässä on siis viime viikonlopun Inspiration Day -päivätapahtuman asu. Kuvasta kiitos: Jim Bergström.

• jakku, Isabel Marant pour H&M
• t-paita, RealStars hyväntekeväisyyspaita
• housut, & Other Stories
• kangaskassi, Tukholman muotiviikon mainoskassi
• kengät, Dr. Martens

 

 
Lumenen pisteellä sai käydä meikkauttamassa itseään ja sitten ammattivalokuvaajan kuvattavana. Huippumeikkaajalle esitin toivomuksen, että josko hän voisi loihtia 10 ikävuotta pois ja noin neljä tuntia lisää yöunta kasvoilleni. Täytyy sanoa, että todellinen taituri onnistui kyllä haasteessa varsin mainiosti. Jotenkin en kyllä mielestäni näytä ihan omalta itseltäni – tiedä sitten mistä johtuu. Nykyään kun osaan jo käyttää jopa huulipunaakin. Kuva: Pauli Siuruainen Photography.