Leo <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sanotaan, että monilla pukeutuminen ja kampaustyyli jämähtää siihen aikaan, kun oli “parhaimmillaan”. Mitähän se nyt sitten kenelläkin tarkoittaa – ehkä sitä, milloin oli hauskinta tai milloin päätti vakiintua, perustaa perheen ja saada lapsia? Itse olen (luonnollisesti – duh!) sitä mieltä, että elän mukavasti ajan hermolla. Poimin trendeistä ne omimmat ja fuusioin olemassa olevaan tyyliini. Lisäksi olen aivan vakuuttunut kyvystäni ymmärtää myös niitä trendivillityksiä, joista en itse ihan niin kovasti innostu.
Tänä keväänä olen kuitenkin törmännyt jo kahteen juttuun, jotka tulevat täysin puun takaa, ja jotka eivät todellakaan tunnu mitenkään itsestäänselviltä.
Toinen trendeistä on leopardikuosi. Kyseinen villieläin on toki siinä mielessä klassikko, että se on aina jossain muodossa eri mallistoissa mukana. Välillä leo on suositumpi ja välillä vähemmän suosittu – sen kanssa voin elää. Mutta että siitä yhtäkkiä tuli yksi sesongin kuumimmista kuoseista, jota hipsteritkin käyttävät ilman, että ironiaa tarvitsee alleviivata. Sitä en kyllä olisi osannut ennustaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toinen trendeistä on traktoripohjaiset klompsukengät. Siis nyt jo? Kuvittelin, kun Peetu hankki nuo kuvissa näkyvät kengät, että kyseessä on nyt rakkaan tyttäreni super-ironinen fashion-statement. Mutta ei – yllätyksekseni saman tyylisiä kenkiä on ilmestynyt muillekin bloggareille ja vieläpä laajan lukijakunnan hurraa-huutojen siivittämänä.
Tiedän olevani varsinainen takinkääntäjän perikuva, mitä trendityyppisiin asioihin tulee, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että tässä on esitelty kaksi selkeästi huippusuosittua juttua, jotka eivät varsinaisesti puhuttele itseäni ollenkaan. En tietty myöskään tuomitse. Mielestäni Peetu näyttää tosi raikkaalta leopardikuosisessa trikoohameessaan ja valkoisissa klompukengissään. Jotain on kuitenkin tapahtunut, koska kykenin yllättymään molempien trendien suosiosta ja yleisyydestä.
En kai vaan – voi kauhistus – ole tulossa vanhaksi?? 😀
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • trikoomekko, H&M
  • neuletakki, Primark
  • kengät, H&M
  • korvikset (Mintun), Dybern&Kern
  • kello, Michael Kors

8 Comments

  1. Micci

    Heh, sama reaktio täälläkin päässä.. 😀 Ja takinkääntäjän vikaa löytyy myös, mutta ainakaan traktoripohjakenkiä en usko enää jalkaan laittavani. Enkä kyllä hirveemmin perusta leopardistakaan, paitsi ehkä asusteiden muodossa.

    Reply
    • Minttu

      Sellainen tyylitelty ei-perinteinen leopardi saattaisi kyllä toimia isompanakin pintana, mutta kenkätyylin suhteen olen kyllä yhtä skeptinen… 🙂

      Reply
  2. Tuike

    Leopardit on jääneet mulla aina väliin, mutta nyt tuli hankittua ihan vahingossa leopardisankaiset rillit. Ja nuo Peetun klompsut haluaisin ehdottomasti!

    Reply
    • Minttu

      Leopardisankaiset rillit!? Tuskin maltan odottaa, että pääsen näkemään livenä! Kuullostaa ihan mahtavalta!! 🙂

      Reply
  3. Kaarina

    Niin, eilen juuri katselin kenkäkaupassa noita klompsuja ja ajattelin, että ihan hirveet… tämä muoti on jotenkin liian lähellä sitä aikaa, kun ne itsestä oli aivan huiput. Jotenkin nämä muodin syklit tuntuvat nopeutuvan. Mutta sitä ei pääse mihinkään, että Peetulla ne ovat upeat. Leohuivi minulla kyllä jo on 😉

    Reply
    • Minttu

      Jotkut villitykset tulee tosiaan aivan liian pian takaisin, että niihin pystyisi suhtautumaan edes jotenkin avoimin mielin… 😀

      Reply
  4. Emmi L.

    Leopardista vielä tykkään, mutta noi klompsukengät on musta kyllä aivan kamalia 😀

    Reply
    • Minttu

      Samoilla linjoilla ollaan! Vaikka Peetun jalassa klompsut näyttävät kyllä mielestäni ihan kivoilta. 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *