Tässä nyt poikkeuksellisesti asu, joka ei ole toimistoasuni. Vaikka ihan hyvin voisi kyllä ollakin – mikä tarkoittaa sitä, että tyylini ei kyllä mitenkään erityisesti vaihtele. Tai että muutokset johtuvat yleensä joko säästä tai vuodenajasta – ja hiukan tietty tapahtumasta riippuen, mutta pääosin mennään samoilla, toimistollekin sopivilla kamppeilla. Jos siis viikonloppuna ollaan niin energisiä, että hypätään ulos kotiverkkareista.
Eilen piti käydä vähän ihmisten ilmoilla tekemässä tonttuhommia ja hoitamassa pari muutakin asiaa. Poikkeuksellisesti siis kampasin naamani ja puin oikeat vaatteet päälleni myös sunnuntaina.

Tuntuu muuten aika hassulta julkaista kuvia omasta, varsin randomista asustaan, kun on juuri asettanut riviin vimpan päälle pukeutuneita upeuksia Linnan juhlissa. Oh well. Kyllä se arki koittaa heillekin ja olen aivan varma, että myös Sirpa Selänne omistaa kotiverkkarit. Ne tosin on varmaan laventelin väriset Juicy Couturet eikä tummansininen venähtänyt OnePiece, mutta ei kai sitä edes nuo ameriikan jääkiekkovaimot kulje täydessä tällingissä kotosalla?
Tässä kun julkkiksista puhutaan, tuli mieleeni viime viikolla blogosfääriä puhuttanut viestiketju Vauva.fi:n keskustelupalstalla. Juttu alkoi siitä, kun joku lahjakkaan oloinen kirjottaja teki lyhyet “parodiapostaukset” muutamista tunnetuista blogeista ja esitti kysymyksen, että tunnistaako kukaan. Jutut olivat aivan hillittömän hauskoja ja osuvasti ilkeilemättä (liikaa) toteutettu ja viestiketju sai valtavan suosion. Viestiketjun lomaan ilmestyi uusia, pidempiä parodiapostauksia ja kohta alkoi tuntua, että et ole kyllä yhtään mitään, jos et ole bloggarina mukana. Suljetuilla foorumeilla kuhistiin ja jotkut bloggarit kävivät jopa jättämässä viestiketjuun toiveen, että pääsisi parodioitavaksi.
En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä koko monta kymmentä sivua pitkä viestiketju poistettiin. Ehdin juuri käydä Indiedaysiläisten omalla sivulla valittamassa, että olen niin noubadi, että kukaan ei edes viitsi tehdä blogistani parodiaa. Yksi bloggarikollega väitti kyllä nähneensä minusta tehdyn jutun juuri ennenkuin koko homma poistettiin, mutta ehkä hän vain halusi olla kiltti. Jos se on totta niin, mahdettiinkohan Go 4 it vol. 2 -parodiassa puhua Tukholman säätilasta? Haha!

Mutta koskahan Linnan juhlissa nähdään ensimmäinen päätoiminen muoti-/lifestylebloggari – ja kukahan se mahtaisi olla… Oma veikkaukseni on Pupulandian Jenni tai Tyyliä metsästämässä Veera (vaikka Veera taitaa kyllä olla päätoimeltaan valokuvaaja eikä bloggari…) ja syy siihen, miksi he ovat saaneet kutsun on jokin kantaaottava, naisten, nuorten tai muuten ahtaalla olevien ihmisryhmien asemaa valottava/puolustava/helpottava puheenvuoropostaus, josta tulee valtava suomalainen viraali-ilmiö. Voi olla, että heille ei kolahda kutsua vielä ensi vuonna, mutta kuka tietää…

 

• kauluspaita, Whyred
• neuletakki, COS
• housut, Forever21
• kengät, Dr. Martens

Aikaoptimistin juhlaanvalmistautumisesta täältä hei! Elikkä pitäis taas vaihteeksi olla jo kiitolaukkaa menossa työpaikan pikkujouluihin (oikein tuli erikseen tänään viesti, että tulkaa ajoissa), mutta tässä nyt pikaa vielä kuvat illan asusta.
Pikkiksien teema on 90-luku ja täällä vähän jo availinkin asutuumailujani. Tarkoitus ei siis ollut pukeutua ysäri-naamiaisasuun vaan kivasti siitä inspiroituen.

Meikissä ja asustuksissa pyrin tavoittamaan 90-luvun henkeä. “Tatuointi”-kaulakoru ja isot korvikset olivat juttu silloin, samoin tumma huultenrajaus vaalean huulipunan kanssa.
Hiukset olisivat varmasti olleet vielä autenttisemmat keskijakauksen kanssa, mutta siihen en pystynyt oikealla ysärillä ja siihen en pysty nytkään. Hyvän säväyksen olisi tehnyt, jos olisi raaskinut leikata otsalle muutaman otsis-tyyppisen haituvan. Sellaisia hämähäkinjalka-otsahiuksia näki silloin paljon. En sitten kuitenkaan viitsinyt.

Tatuointikaulakorun kanssa aidointa ysäriä edustaa käsilaukun virkaa toimittava minireppu alhaalla vyötäröllä keikkuen. Grunge-tyylin kanssa tulee flirttailtua silittämättömän ruutuflanellipaidan kanssa.
Grunge on siitä kiitollinen inspiraation lähde, että se toimii myös sumuisten pikkutuntien aikana. Haha!

No vitsi, vitsi!! Mutta ajattelin joka tapauksessa ottaa Dr. Martensit vaihtokengiksi.
Ainiin – se piti vielä sanoa, että tänä päivänä tuon pikkumustan pituus on mielestäni jo sillä rajalla lyhyytensä kanssa, että melkein en kehtaa sen kanssa ihmisten ilmoille lähteä. Ysärillä tuo olisi ollut mielestäni varmasti vähän turhankin reilu pituudeltaan…

 

• mekko, Lindex
• flanellipaita, Jack&Jones
• kengät, minimarket
• korvikset (saatu), Glitter

muu sälä kuvaus- ja juhlarekvisiittaa

Tänään aamulla mietin, että mikähän ihme siinä on, että sängystä ei pääse ylös ajoissa? Aina on jostain syystä pakko vetkua peiton alla viimeiseen sekuntiin asti – ja mielellään vähän ylikin. Sitten on aivan törkeä tulipalokiire, mikä ei luonnollisestikaan ole kovin hyvä vatsahapoille. Herätyskello soi kyllä ihan hyvissä ajoin, että sitä ei voi syyttää. Jollain ihmeellisellä aamulogiikalla sitä kuitenkin ajattelee järkevästi, että viisi ekstra minuuttia vaaka-asennossa on muka niin arvokkaita, että ne ovat kaiken sen aamuisen stressikiiresähläämisen arvoisia.
Tällä nyt lähinnä pohjustelen sitä, että toimistoasuihin panostaminen – tai sen vähyys – ei nyt viimeaikoina ole ollut mitenkään erityisesti kiinni innostuksen puutteesta. Syy siihen, että päälle valikoituu suunnilleen ensimmäiseksi käteen osuvia komboja on se, että kaiken torkuttamisen jälkeen mihinkään kokonaisuuksien koordinointiin ei todellakaan ole aikaa.

Mustat farkut, musta neuletakki (aijjettä olen iloinen, että vihdoinkin ymmärsin sijoittaa laadukkaaseen merinovillaiseen versioon!), mustat kengät ja joku paita. Suunnilleen siinä on toimistounivormuni perusta. Välillä farkut vaihtuvat hameeseen ja neuletakin sijaan kaappaan eteisen naulakosta päälleni jonkun muutamasta jakustani – yhtä musta-valkoista lukuunottamatta mustia nekin. Sinänsä aika helppoa, koska aamulla unenpöpperöisenä ei tarvise lainkaan keskittyä siihen, että mahtoikohan asun osat ollenkaan sopia toistensa kanssa yhteen.
Luonnonvalkoisen paidan pääntietä koristaa kiva korallinpunainen kaulakorumainen koriste. Mahottoman kätevää sekin – eipähän tarvitse uhrata myöskään koruille ajatustakaan. Todellinen laiskan torkutusaddiktin pelastus!

 

• neuletakki, Filippa K
• paita, Nelly
• farkut, Weekday
• kengät, Acne

Yritän kaikkeni, että saisin rajoitettua “itselle ostettujen joululahjojen” määrän minimiin. Ei nyt niin, että tapanani olisi antaa mopon karkailla mitenkään ylimitoitetusti, mutta kyllähän sitä kurinalaisuus helposti vähän löystyy tähän aikaan vuodesta. Kuka nyt ei olisi sitä mieltä, etteikö olisi ollut niin tavattoman kiltti, että muutamat shoppailut sinne ja tänne on ihan ansaitut? Jotain ihanaa, josta on haaveillut jo pidempään, voi kuitenkin joulun varjolla hankkia.
Acnen villainen Canada -huivi terrazzo black -sävyisenä on ollut ostoslistallani jo kesästä lähtien. Monta kertaa olen ollut jo melkein kassalla kaunokaisen kanssa, mutta sitten on kuitenkin tuntunut siltä, että kelit ovat vielä niin lämpimät, ettei sitä voisi kuitenkaan ottaa vielä käyttöön. Vieläkään ei ole mitenkään hurjan viileää ulkona, mutta toimistolla on sen verran taas ac:t täysillä, että villashaaliin kääriytyminen ei ole mitenkään liioiteltua.

Jonkin verran olen kuullut nurinaa siitä, että Acne nostaa samaan tahtiin hintojaan kuin mitä maailmanvalloitus etenee. Itse olen sitä mieltä, että 130 euroa lähes jättikokoisesta laatuvillahuivista on ihan kohtuullisesti, mutta kieltämättä esim. nahkatakkien hinnat ovat viidessä vuodessa vähintään tuplaantuneet. Toisaalta jos hintataso alkaa lähennellä luksusbrändien vastaavia, niin myös putiikissa saatava palvelu on aivan ensiluokkaista.
Ainakin Norrmalmstorgetin flag ship storessa on sellainen meininki, että huh huh. Myyjiä on paljon, he ovat superystävällisiä ja iloisia aidolla ja pakottomalla tavalla, heillä on aikaa sinulle ja ongelmallesi – vaikka se olisikin vain parhaimman huivin sävyn valinta. Ostokset kääritään nätisti paperiin, joka kiinnitetään sinettilogotarralla. Lisäksi kauppakuitti sujautetaan pieneen Acne-roosaan kirjekuoreen ennenkuin se annetaan käteen (eikä työnnetä ostokassiin – tapa, mitä en kertakaikkiaan jaksa käsittää!).

Yhteinen taipaleemme huivin kanssa on vasta alussa, mutta olen aivan varma, että siitä on tulossa pitkä ja onnellinen. Tosin tänään aamulla yksi riehuva metsästäjäkissanpentu teki kaikkensa saadakseen pyydystettyä pari herkullista hapsua. Kiljahdin varsin kovaäänisen “ein” (sori naapurit!), mutta toinen vain katseli viirusilmillään pää kallellaan. No, mitään pysyviä vaurioita en ole ainakaan toistaiseksi huivissa havainnut.

Luonnollisesti toivomuslistaltani löytyy  kaikenlaista muutakin, (mm. kyseinen Canada-huivi kaikissa mahdollisissa sävyissä…), mutta nyt tuntuu siltä, että enpä paljon muuta oikeasti tarvitse. Iso rasia suklaata on aina tervetullut, mutta lukemattomia kirjojakin on kertynyt aikamoinen pino, joten siitäkään kohdasta ei pistä. En nyt kuitenkaan vielä mene messuamaan, että joulu saa puolestani tulla. Muutama pikkujuttu pitäisi ehtiä hoitaa, ennenkuin on mahdollista kunnolla rauhoittua vapaiden viettoon.
Keittiön ikkunaan kuuluva adventtitähtikin on edelleenkin hukassa.

Tänään on yhden tosi hyvän kollegani syntymäpäivä. Sen kunniaksi käytiin oikein fiinisti ulkona syömässä lounasta toimistoamme lähellä sijaitsevassa fiksussa ravintolassa. Monet meiltä käy kyllä siellä melkein joka päivä, mutta itselleni noin 12 euroa on aika paljon – eli Restaurang S kuuluu omalla kohdallani vain erityistapauksiin. Tietty kollegan synttärit on oikein hyvä syy jättää lounaslaatikko (joka oli jokatapauksessa umpijäässä) odottamaan huomista.
Siinä pihan poikki kävellessämme aloimme puhua siitä, että mikä vuodenaika nyt oikein on, talvi vai vielä syksy? Siis jos vuosi jaetaan neljään, joulukuu on ensimmäinen talvikuukausi – eikö niin? No, kovin talviselta ei ole tuntunut, vaikka lämpötilat onkin laskenut jo vain muutamaan asteeseen plussan puolella. Tänään itseasiassa fiilis oli melkein keväinen, koska oli kuivaa ja jotenkin kirkasta, vaikka taivas olikin pilvessä, eikä mistään suunnasta vihmonut minkäänlainen kostea tuuli tai muu inhotus.

Osittain tuo vuodenaikojen hämäryys korvien välissä johtuu varmasti siitä, että tänne meille ei sitten vieläkään ole saatu sitä ensimmäistä ah-niin-ihanaa lumi-/räntämyräkkää, vaikka sitä sitkeästi aina parin-kolmen päivän päähän säätiedotuksissa ennustetaankin. Ensilumi toimii aina sellaisena shokkihoitona, että sitä tosiaankin tietää talven olevan täällä, vaikka lämpötila sitten kohoaisikin taas plussan puolelle. Niinkuin se täällä meillä usein tekee.
Leppoisat loppusyksyiset kelit on tietty siinä(kin) mielessä enemmän kuin mukavia, että pukeutuminen on paljon helpompaa. Kyllä, aamuisin on viileää ja kyllä, joskus tuuli menee luihin ja ytimiin, mutta ylipäätään vaatteiden miettiminen ei ole kovin hankalaa. Hameella ja sukkiksilla tarkenee toimistomatkat mainiosti ja kun ei ole lunta ja liukasta, myös korkeammat nilkkurit palvelevat ihan mainiosti.

Tämän päivän outfitin yhteydessä poikkeuksellisesti esittelyssä myös asuun kuuluva laukku! Normaalisti en pidä tärkeänä niiden kuvaamista toimistoasujeni yhteydessä, sillä en todellakaan pyöri officella laukku olalla.
Tässä on kuitenkin sellainen poikkeuksellinen tilanne, että olen tietoisesti luopunut suuresta arkilaukustani ja siirtynyt pikkuiseen olkalaukkuun. Ainakin nyt toistaiseksi. Toki kannan lisäksi kangaskassia, jossa kulkee lounaslaatikko, työn alla oleva kirja, sateenvarjo, aurinkolasit ja yhtä sun toista muuta tarpeellista, joka ei pikkulaukkuun mahdu. 😀

 

• jakku, H&M
• hame (Peetulta lainassa), H&M
• kengät, H&M
• laukku, Botkier

Eikös pukuleikkien yksi hienous piilekin siinä, että samalla voi testata elämää toisenlaisen identiteetin kanssa? Naamiaisissa voi tietty irrotella ihan kunnolla ja päästää salaisen minänsä esille. Mutta myös ihan tavallisessa arjessa voi leikkiä pukuleikkejä ja pukeutua kunkin päivän haasteita vastaavalla tavalla.
Yksi kollegani sanoi tänään, että hänelle tulee mieleen paidastani heidän 6-vuotias naapurinpoika. Poika on kuulemma innokas superhero-fani ja pukeutuu mielellään tönköistä materiaaleista valmistettuihin Hämis-, Batman- ja mitä-näitä-nyt-on -pukuihin. Hoksasin heti, että vähän supernainen-olo tässä on ollutkin.

No ei vais – tänään oli aika helppoa olla supernainen. Koko päivän vaikein haaste kun oli päästä aamulla sängystä ylös. En voi mitenkään käsittää, miten nuo perheen kaksi karvakuonoa onkin ajastettu niin, että ne saapuvat lämpiminä, pörisevinä kisukerinä masuni päälle makoilemaan sen jälkeen, kun olen torkuttanut herätyskelloa jo pari kertaa… Ihan kuin lämpimien peittojen alta poistuminen ei olisi tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin.
Supernainen-paitani on siis Henkkamaukan Alexander  Wang -mallistosta. Se on ollut jo muutaman kerran toimistolla, mutta nyt vasta sain ensimmäiset asukuvat otettua. Tykkään pitää sitä juuri noin: valkoiseen kauluspaitaan ja mustiin pillifarkkuihin yhdistettynä. Ilman kaulusten tuomaa asiallisuutta scuba-paita voisi tuntua toimistolla vähän turhankin rennolta.

Toimistopäivän aikana ei mitään varsinaisia supervoimia tarvittu. (Tästä tuli mieleeni juttu, tai paremminkin iskulause, jonka bongasin jostain leffasta tai ehkä tv-sarjasta. Siinä tyyppi avasi keskustelun viehättävän kohteen kanssa kysymällä “what’s your superpower”! Olen siitä lähtien halunnut käyttää sitä, mutta sitten itsellä pitäisi olla joku tosi cool supervoima, enkä ole vielä keksinyt, että mikä se olisi… Ihme juttu, että olen edelleen sinkku. Eikö??)
Nyt illalla sen sijaan supervoimat olivat hyvinkin tarpeen. Päätin tehdä itselleni makoisan ja terveellisen vihersmoothien iltapalaksi. Iskin blenderiin tuoretta pinaattia, pätkän kurkkua, pellavansiemeniä, chia-siemeniä, puolikkaan puristetun sitruunan mehun ja kolmen sentin pätkän tuoretta inkivääriä. Lisäksi vähän vettä ja jäitä.

Huruttelin ainekset tasaiseksi ja lopputuloksena oli herkullisen tummanvihreä smoothie, joka maistui…. Tiedättekö, kun olin pieni, mummolassani oli lehmiä. Niitä varten viljeltiin heinää, joka loppukesästä kerättiin ensin heinäseipäille kuivumaan ja kärrättiin sitten navetan vintille ja aittaan. Siellä heinien seassa oli usein navetta- ja aittakissojen pentuja, joita kävin aina katsomassa ja joskus jopa paijaamassakin, jos äitikissa oli suotuisalla päällä.
Kuivaan heinään, sen tuoksuun ja heinäpölyn makuun suussa, liittyy siis paljon mukavia ja lämpimiä muistoja. Siitä huolimatta en todellakaan toivo, että vihersmoothieni maistuu tismalleen juuri siltä! Keskitin siis supervoimani ja kiskoin smoothien alas, vaikka ei se kyllä hyvää ollut. Lupaan, että sen ohjetta ei täällä blogissa tulla näkemään!

 

• paita, Alexander Wang for H&M
• kauluspaita, Whyred
• farkut, Weekday
• tennarit, Nike