Ei kyllä mitenkään voisi uskoa, että vain viikko sitten oli juuri selvitty luita katkomatta älyttömästä lumikaaoksesta, kinokset peittivät polut ja pientareet, eikä syksyn väriloistosta ollut tietoakaan! No, viikonloppusta lähtien on ollut plussakeliä, mikä on tehnyt lumikasoista tehokkaasti selvää, ja eilen illalla alkanut sade yhdistettynä melkein kymmeneen lämpöasteeseen tänään, viimeisteli homman loppuun asti.
Huvittavaa on se, että “talvi” kesti niin lyhyen aikaa, että lumen alta on paljastunut melko täydellisesti konservoitu syksy. Pensaissa on värikkäitä lehtiä lähes yhtä paljon kuin ennen viime viikon lumikaaosta ja monin paikoin nurmikko on suorastaan hupaisan vihreä.

Perjantain toimistoasu on kokomusta ja ihan syystä. Paitakin on siis oikeasti musta, vaikka näissä kuvissa se sitkeästi yrittää väittää olevansa tumman siniharmaa. Musta on just hyvä turvaväri, kun haluaa näyttää asialliselta ja skarpilta toimistolla, mutta ei herättää minkäänlaista huomiota. Todellinen toimistomaastoutumisen suojaväri toisin sanoen.
Ja miksi kaipasin turvaväriä? No siksi, että en saanut sitä duunia, jota hain sisäisesti. Mieli on ollut tiedon jälkeen aika maassa ja motivaatio hakusessa – etenkin, kun syyksi sanottiin, että tässä toisessa hakijassa oli enemmän potentiaalia. Ärsyttävä, epämääräinen ja (mielestäni) epäreilu määre, jota tuskin milloinkaan yhdistetään aikuiseen naiseen.
Pikkuisen on siis pitänyt purra hampaita yhteen ja kaivella sisuksista esiin sitä kuuluisaa suomalaista sisua, että olen jaksanut tsempata nykyisten tehtävieni kanssa entiseen malliin. Ja siis pitää nyt ilman muuta lisätä, että tykkään myös siitä, mitä teen juuri nyt; pidän sitä tärkeänä ja ihan kiinnostavanakin. Rekrytointiprosessi kolmine haastatteluineen ja vaativine testeineen kuitenkin herätti huomaamaan, että olisin niiiiin valmis tekemään jotain muuta.

Kaikella on tarkoituksensa, sanotaan. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanotaan. Eli nyt on hyvä ja korkea aika miettiä, mitä sitä vielä haluaa elämässä – ja etenkin työelämässä – tehdä. Edessä on kuitenkin vähintään viisitoista työvuotta (minkä nuorehkot rekrytoijat helposti viisikymppistä haastatellessaan unohtavat) ja toive on, että ei tarvitsisi lakata kehittymästä ja oppimasta uutta. Suorastaan karmiva ajatus, että se nyt muka olisi tässä, mitään muuta ei ole enää odotettavissa.
Tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen löytänyt työn ja organisaation, jossa viihdyn. On paljon niitäkin, joilla asiat ei ole ollenkaan näin hyvin. Silti ainakin juuri nyt tuntuu epäreilulta ja ei-kivalta ajatus, että olisi liian vanha ottamaan vastaan uusia haasteita. Juuri nyt, kun molemmat lapsukaisetkin on asettunut omilleen, toteuttavat itseään ja etsivät omaa urapolkuaan, minulla olisi aikaa ja energiaa panostaa itseeni. Eikä vain sillä akvarellinmaalaus- ja elämäntaparemonttitasolla – vaan myös työelämää ja uraa ajatellen.

Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, mitä kaikkea jännää ja kivaa odottaa seuraavan nurkan takana. Täytyy nyt vain nuolla ensin nämä haavat ja alkaa sitten miettiä ihan kunnolla, että mitä sitä oikeastaan vielä haluaa saada aikaiseksi. Toisaalta olen hiukan turvallisuushakuinen, mutta toisaalta – ainakin juuri nyt – myös hyppy tuntemattomaan kiehtoisi. Työvuosia on kuitenkin jäljellä vielä vaikka kuinka – kuka oikeasti haluaisi ajatella pysyvänsä paikoillaan seuraavat viisitoista vuotta?
Asiasta aasinsilloitta asuun… Olen moneen kertaan tilittänyt, että en pysty käyttämään pumpseja, koska joko kantapääni on hassusti muotoiltu tai kävelytyylini niin outo, että ilman nilkkaremmiä tai muuta kiinnitystä olevat kengät eivät vain pysy jaloissani. Voin kertoa, että toimistolle sisäkengiksi hankkimani Henkan vaaleanbeiget mokka-avokkaat on poikkeus!
Tai ainakin melkein. Varsin matalakorkoisten pumpsien nilkassa on takana lärpäke (näkyy parhaiten yläkuvassa oikealla), joka auttaa jalassapysymisongelmassa huomattavasti. En kyllä noillakaan lähtisi kaupungille, mutta toimistokävelyissä pärjäilen kuitenkin ihan mainiosti. Suuri plussa siitä, että office-outfitini eivät enää ainakaan ihan joka päivä sisällä tennareita tai maihinnousukenkiä.

• paita, The Shirt Store
• farkut, Primark
• kengät, H&M
• kaulakukkaro, Acne

Ou mai, mikä älytön lumikaaos täällä on ollut!
Eilen aamulla heräsin siihen, että makuuhuoneen ikkunasta näkyi suloisesti ja ihanan jouluisesti tuprutteleva lumisade. Oli mieletön satukirjamainen tunnelma – jopa sängystä nouseminen tuntui hiukan romanttiselta.
Siihen se romanttisuus sitten päättyikin. Tapani mukaan olin laukkaamassa marssihölkkää Tvärbanalle, kun ulko-ovea avatessani tajusin, että lunta on tullut yön aikana puoleen sääreen asti – eikä katua ole aurattu lainkaan. Juuri siinä kohtaa ei ollut kulkenutkaan kuin yksi tai kaksi ihmistä, joten mitään polkua ei ollut ehtinyt muodostua. Yritin siinä sitten parhaani mukaan loikahdella askeljäljestä toiseen, mutta armaat Dr. Martensin maihinnousukenkäni hörppivät kyllä aimo annoksen tuoretta lunta sisuksiinsa.

Varsinainen kiire loppuikin siihen, sillä Tvärbana oli ajautunut pois raiteilta lumimäärän vuoksi, eikä ollut mitään tietoa, milloin se saadaan takaisin liikenteeseen. Meiltä pääsee periaatteessa kaupunkiin raitiovaunun lisäksi parillakin eri bussilla, mutta myös autoliikenne seisoi lähikaduillamme molempiin suuntiin täysin pysähdyksissä. Päätin siis reippaana tyttönä taapertaa lumimöhjössä noin sadan muun ihmisen kanssa lähimmälle isolle tielle, josta menee paljon busseja.
Lämpötila nousi siinä peräkanaa taapertaessamme sen verran, että lumisade muuttui kämmenenkokoisiksi puolimäriksi räteiksi, jotka läiskähtelivät kiinni takkiin, huiviin, hiuksiin ja ihan joka paikkaan. Yhäkään missään ei näkynyt vilaustakaan aurauskalustosta. Normaalisti kymmenisen minuuttia kestävään kävelymatkaan meni nyt yli tuplasti kauemmin. Jalkakäytävälle suojalumeen muodostunut kapea polku tamppaantui superliukkaaksi ja sainkin pari kertaa kipeästi todeta, että Dr. Martensini ovat kaikkea muuta kuin pitävät kyseisellä alustalla.
Pääsin vihdoin lumiukoksi muuttuneena bussiin, joka mateli lumisohjossa kävelyvauhtia eteenpäin. Kertakaikkiaan posketon tungos ja julkisen liikenteen kaaos jatkui koko matkan ja normaalisti 50 minuutin työmatkani kesti kaksi tuntia.

Lumisade jatkui eilen koko päivän, lämpötilan heiluessa nollan molemmin puolin. Kotimatkaan meni melkein samat kaksi tuntia peruutettujen junien ja täysinä ohi kiitävien tunnelbana-vaunujen vuoksi. Jossain vaiheessa olin melkein paniikissa, kun tunnelbana-laiturille oli pakkautunut niin tiukkaan ihmisiä, että hädin tuskin henki kulki. Puhumattakaan siitä, että olisi ollut jotain kontrollia siitä, mihin jalkansa asetti.
Eihän sitä säille tosiaankaan mitään mahda ja välillä koko kaaos tuntui lähes huvittavalta. Kaikki oli kuitenkin samassa veneessä. Lunta tuli nyt puolentoista vuorokauden aikana enemmän kuin kahtena edellisenä talvena yhteensä. Sinänsä ei siis mikään valtava ihme, että koko kaupunki oli vielä tänäänkin sekaisin ja poikkeustilaa muistuttavassa kaaoksessa. (Olen kova liioittelemaan, mutta esmes täältä voi lukea, että aika extreme päivä oli kyseessä: Stockholm just set a new snow record).

Illalla olin kyllä aika pahalla päällä, kun tuntui, että koko päivä on mennyt täysin “hukkaan” julkisen liikenteen välineissä tungeksiessa. Kaikkialla oli niin paljon väkeä, ahdasta ja tunku, ettei edes puhelinta pystynyt pitämään esillä. Pokémon Go:n pelaaminen kun olisi varmasti tyynnyttänyt levottomia hermoja. Rannettakin särki.
Tänään aamulla päätin olla eilistä viisaampi. Pakkasin kamani Kånkeniin, jotta sain käteni vapaaksi, skippasin Dr. Martensit (miten ne voi olla niin liukkaat!?) ja – hör och häpna – nappasin mukaani kävelysauvat!!
Kävelysauvojen ansiosta pysyin aamulla pystyssä yhäkin auraamattomilla, pääosin hiekoittamattomilla ja yön aikana kivasti jäätyneillä kaduilla. Saattaa olla, että joku katsoi vähän pitkään, mutta olen aivan varma, että he olivat vain kateellisia. Haha!
Tänään on koko päivän ollut plussan puolella, mutta yhäkään aurattuna ei ole kuin kaikkein isoimmat tiet. Hiekoitustakaan en havainnut muuta kuin joidenkin kiinteistöjen ovien edessä. Työpäivän jälkeen kotiin palatessa saikin kahlata paikoin aikamoisessa sohjossa – ja kävelysauvat olivat todella tarpeen möhnän alle piiloutuneita jäätikköjä vältellessä. Julkinen liikenne kulki kuitenkin normaalisti (sen sijaan tieliikenne on kuulemma edelleen enemmän tai vähemmän tukossa..) ja pääsin kotiin sekä normaalissa aikataulussa että kaikki luut ehjänä. Voitto sekin sinänsä!
Arvaatte varmaan, että nämä kuvat eivät ole tältä päivältä. Vielä viime viikon lopulla täällä oli kauniin syksyistä, mutta sitten lävähti talvi niskaan kertarysäyksellä. Asu on kuitenkin sikäli ajankohtainen, että tuo on yksi lemppareistani toimistolla ja jonkinlainen sovellus siitä tulee laitettua päälle melkein viikottain.

• kauluspaita, Cheap Monday
• neulepaita, Acne
• housut, H&M
• tennarit, Adidas
• laukku, Mulberry

Kesäkelejä odotellessa. Tai edes auraus- ja hiekoitusautoja.

Olipas taas aivan mielettömän hauska ja ikimuistoinen Helsingin reissu viime viikonloppuna blogijuttujen merkeissä! Jotenkin kunnianhimoisesti ajattelin, että teen tuossa pikapikaa kattavan postauksen lauantain tapahtumista ja esittelen siinä samalla blog awards -asuni. No, kaksi iltaa kuvia selailtuani havaitsin, että materiaalia on niin tolkuttomasti, että eihän tämä homma etene yhtään mihinkään. Mitään kivaa kun en haluaisi jättää poiskaan.
Joten tässä nyt ihan omassa esittelyssä huikaiseva gaala-asuni! Huikaiseva on tietty lainausmerkeissä, mutta täytyy kyllä sanoa, että olin oikein tyytyväinen kokonaisuuteen. Se on ihan näköiseni – iisi, mutta juhlava.
Asun runkona on Nellyltä vuosi sitten saamani huippuleveät liuhuhousut ja Lindexin Pink Collection -mallistosta hankkimani pinkki/violetti lurex-paita.

Ajatuksenani oli yhdistellä erilaisia punaisen ja violetin sävyjä mustan ja hopean kanssa. Ensimmäistä kertaa ulkoilemaan pääsi mielettömän ihana, mutta äärimmäisen epäkäytännöllinen, Balmain X H&M -mallistosta viime syksynä hankkimani kimalluslaukku. Sen lisäksi, että se on niin litteä, ettei sisuksiin voi laittaa juuri kuin luottokortin ja puhelimen, glitterit tarttuivat paidan lurexiin kiinni niin, että jossain vaiheessa pelkäsin jo, että koko hökötys pitää leikata kynsisaksilla irti kainalostani…
Niinkuin tiedätte, olen varsinainen yhteistyömallistoharakka, joten korviin ripustin Lanvin X H&M -malliston kirkkaanpunaiset klipsukorvikset. Punaskaalan toista ääripäätä edustaa asun violetinpunaiset Baci-merkkiset remmisandaalit. Kengät on vähintään ziljoona vuotta vanhat – hankin ne aikoinaan Italiasta ja ensimmäiset asukuvat niiden kanssa taitaa olla tässä (ja kaikille niille, jotka uskalsivat klikata linkkiä: kyllä, se olen minä niissä kuvissa, vaikkei ehkä uskoisi… Haha!).
Loppusilauksena pienet detaljit, kuten glitterihopealla lakatut varpaankynnet, Max Factorin tiimin loihtima glamouria tihkuva silmämeikki ja harmaa kynsilakka sormissa. Ja tietty vakikaverit, hopeiset sormukset, rannekorut ja toivomusluu-kaulakoru.

Tosi kivat juhlat oli ja mikä parasta – paljon mukavia kohtaamisia ja parhaita juttuja upeiden tyyppien kanssa. Tässä aina yhtä elegantin Business Womanin kanssa poseeraukset. Olipas niiiin kiva tavata!!
Kuvaseinäkuvista kiitos: Henri Ilanen

Pikaiset terkut Helsingistä!!
Ihana ja antoisa Bloggers’ Inspiration Day on takana ja nyt pitäisi jo hipitivii alkaa valmistautua illan meininkeihin!
Onneksi sain tapahtumassa sähäkän gaalameikin Max Factorin pisteellä niin ei tarvitse sen puolesta hätäillä. Tosin huulipuna on hävinnyt jonnekin, joten jotain pientä fiksausta pitää tehdä eniveis. Ja ehkä koitan saada jotain kiharaa aikaiseksi hiuksiini, mutta saa nyt nähdä, miten sen kanssa käy.

Ihana Emilia kuvasi päivän asuni, jonka tärkein osa obviously on KENZO x H&M -yhteistyömallistosta hankkimani ihana neule. Olen jo ihan täysin rakastunut täysvillaisen neuleeseen ja uskon, että siitä tulee varsinainen luottovaate moneksi vuodeksi eteenpäin!

Nyt täytyy kyllä hypätä suihkuun ja alkaa valmistautua iltaan. Muuten olen jopa itseeni verrattuna ihan tolkuttoman myöhässä! Lisää blogihäppening-juttuja tulee aivan varmasti, kun tilanne vähän tasaantuu.

• neulepaita, KENZO x H&M
• farkut, Primark
• laukku, Rebecka Minkoff
• kengät, Dr. Martens

Postauksen otsikko ei viittaa asuuni. Annan täydet pisteet marraskuulle todella harvinaisen tyylikkäästä ja marraskuumaisesta aloituksesta. Eilen tuli vettä kuin juurikin sieltä, tuuli niin, että sateenvarjosta piti pitää kaksin käsin kiinni ja silti sitä oli aivan tuhannen märkä. Tänään aamulla sai puolestaan herätä siihen, että taivaalta tuli jotain vettä kiinteämpää. Ei mitään ihanaa, söpöä ja tunnelmallista lunta – vaan vaakasuoraan räntää, joka läiskähteli kiinni takkiin ja kasaantui kadulle nilkkaan asti ulottuvaksi mössöksi. Työkaveri sanoi, että ihan kuin slush-tehdas olisi räjähtänyt.
Poikkeuksellisesti en siis valita säästä. Sen sijaan annan marraskuulle täydet pisteet lajinomaisesta käyttäytymisestä.

Päivän mittaan räntä muuttui sateeksi ja töistä lähdön aikoihin tuuli oli laantunut hiukan eikä taivaalta tullut enää niskaan yhtään mitään. Tuntui aivan voitolta!
Tämän päivän työasuni perustui H&M:ltä nimenomaan toimistokäyttöön hankkimastani mekosta, luottovillatakista ja poneista. On muuten ihme juttu, että melkein aina, kun laitan nuo karvanilkkurit (aka “ponit”), sää on ihan karmea. Sen täytyy olla joku klassinen kohtalon iva -tyyppinen asia, sillä pidän yleensä tosi hyvää huolta kengistäni, öljyän, lankkaan ja suihkin minkä kerkiän, mutta juuri noita poninkarvaisia Pistoleita on erittäin hankala huoltaa yhtään mitenkään.

Muistatteko, kun kerroin, että olen hakenut sisäisesti meillä töissä uutta paikkaa? Väliaikatiedotuksena voin kertoa, että huomenna iltapäivällä olisi haastattelu ko. duunia varten. Arvatkaa jännittääkö? No, jännittää ihan hurjasti jo ihan pelkästään siksi, että olen tässä tajunnut, miten paljon oikeasti haluaisin sen paikan. Ja pikkuisen jännittää sekin, että haastattelu on englanniksi. Huomaan, että koska olen käyttänyt englantia viime aikoina niin tosi vähän, tulee välillä varsinaisia black out -tilanteita, enkä löydä ihan tavallisiakaan sanoja. Etenkään, jos jännittää – joten kierre on valmis.
Yritän ajatella positiivisesti, että jos en saa nukuttua, voin ainakin suoriutua todella hyvissä ajoin KENZO x H&M -yhteistyömalliston hikarijonoon. Haha!

Päivän asun mekko oli tänään ensimmäistä kertaa päällä toimistolla, vaikka ostin sen jo alkusyksystä. Halusin säästää sen Karkin valmistujaisjuhliin ja olinkin viime perjantaina yliopistolla käytännöllisesti katsoen täysin samassa asussa kuin tänäänkin. Jotenkin tuntuu juhlavammalta, kun on jossain merkittävässä tilaisuudessa ihan uudessa asussa, vaikka kyseessä ei olisikaan mikään sinänsä erityinen vaate.
Tosin tykkään mekon vähän paksummasta ja rouheammasta, pellavaa muistuttavasta, materiaalista (vaikka onkin jotain puuvillasekoitetta) ja klassisesta pikkumustamaisesta leikkauksesta tosi paljon. Asusteilla siitä saa helposti muokattua joko arkisemman tai juhlavamman ihan tarpeen ja tilaisuuden mukaan.

• mekko, H&M
• neuletakki, Filippa K
• kengät, Acne

Tänään aamulla, kun tein lähtöä töihin, oli niin pimeää, synkkää ja sateista, että oli ihan pakko saada jotain pehmeää ja turvallista päälle. Valinta osui mukaviin neulekerroksiin. Perjantaisin meillä onneksi officella aika lunki meininki – ei palavereja yleensä ja muutenkin rennompaa. Johtuu varmasti siitä, että viikon viimeisenä päivänä meillä on aina erinomainen irtokarkkitarjoilu respassa. Väitän, että ihmiset on kiltimpiä, kun niillä on tarpeeksi sokeria systeemissään.
Päivällä alkoi onneksi kirkastua heti aamun jälkeen ja lounaskävelylenkin aikana paistoi jo aurinko. Ihmeellisesti siinä mielikin virkistyi samaan tahtiin. Silti mukavaa olla toimistolla miellyttävässä neulekokonaisuudessa. On päiviä, jolloin saan sätkyn pelkästä ajatuksesta, että vaatteet kiristää ja kinnaa jostain.

Nyt on kuitenkin aika lopettaa jaarittelut täällä blogissa ja vaihtaa jotain vähän fiksumpaa päälle. Tukholman yliopistossa on tänään valmistujaisjuhla kaikille tämän vuoden puolella maisterin tutkinnon suorittaneille. Karkki käy pokkaamassa diplominsa ja me, vain muutama tunti sitten Intiasta palannut Peetu ja minä, hurraamme yleisössä.
Tosi ihanaa, että tällaisia juhlia järjestetään. Mielestäni on tosi tärkeää markkeerata ison urakan päättymistä ja opiskelujen loppumista. Jotenkin koko saavutus muuttuu paljon konkreettisemmaksi sillä tavalla. Ja tietty olen superiloinen siitä, että saan istua polleana yleisössä, ylpeänä huikean fiksusta lapsukaisestani!

• neulemekko, H&M
• neuletakki, H&M
• tennarit, Adidas
• kangaskassi, Carin Wester
• rannekoru (saatu), Coruu