Tekisikö mieli paeta hetkeksi marraskuun pimeyttä, kylmyyttä, kosteutta, viimaa etc? Tervetuloa lämpimän aurinkoiselle mielikuvamatkalle Aasiaan!

Peetu halusi lähettää reissultaan näiden muutamien kuvien välityksellä paljon terkkuja kaikille blogin lukijoille!

Tyttöjen ensimmäinen pysähdys oli Singapore. Tosin siellä vierähti vain yksi päivä, mutta kyllä sitä aika paljon ehtii nähdä, kun on liikkeellä aikaisesta aamusta iltamyöhään.

Suoraan Singaporesta neidot lennähtivät Balille. 

Balilla aika itsestäänselvä kohde oli Kuta Beach. Bailaamisen ja biitsihengailun lisäksi Peetu ehti jopa opetella surffaamaan. Taisi käydä hippasen nopsempaan aaltojen valloitus kuin Mintulta, joka nieleskeli muutaman päivän suolavettä ennenkuin edes jonkunlaisesta laudalla pysymisestä voitiin puhua.

Peetun matkaseurue: (vas.) Peetu, Anna, Malin ja Malin.

Kuta Beachin remuamisen jälkeen matka jatkui Mintullekin tuttuihin maisemiin Gili Trawanganille.

Vajaan viikon Gili-chillailun jälkeen neidot hyppäsivät taas speed boatiin ja suuntasivat takaisin Kuta Beachille. Pikkuisen jäi kuulemma biletyshammas kolottamaan – ja taisi siellä joku komea aussi-kollikin odotella… 

Paluu Kutalle ei sujunut ihan niinkuin Strömsössä… Heti ensimmäisenä (toisena?) iltana, kun tytöt olivat sheikkaamassa ulkona, heidän hotellihuoneeseen murtauduttiin. Ja juu, johonkin vääränlaiseen turvallisuudentunteeseen matkaseurue oli ilmeisesti vajonnut, koska huoneeseen oli jätetty tyyliin Aivan Kaikki. No, rosvot olivat ilmeisesti siinä mielessä “ammattilaisia”, että mitään ei ollut sotkettu – tai otettu mukaan vain huvin vuoksi.

Väliaikaiset passit kourassa retkue matkusti Bangkokiin hankkimaan uusia passeja, pankkikortteja ja muita matkustusasiakirjoja hävinneiden tilalle.  

Alunperin tyttöjen ei ollut tarkoitus pysähtyä Bangkokissa koneen vaihtoa enempää. Passien teko kesti kuitenkin melkein kaksi viikkoa, joten aika nopsaan piti ajatella tilanne uusiksi.

Shoppaamisen ja Khao San Roadilla maleskelun lisäksi Peetu & co. tekivät useita retkiä mm. kultaiseen kuninkaanlinnaan, viikonloppumarkkinoille, vesiputoukselle ja yksi päivä meni jokilaivalla noin 3 h matkan päässä Bangkokin ulkopuolella. 

Peetun “päivän asu” viime keskiviikolta. Lievää Halloween-hulinaa havaittavissa… Haha!

Eilen tuli tieto, että uudet passit ovat saapuneet, samoin äiskän lähettämä pankkikortti ja uusi SIM kännykkään. Bangkok taisi olla jo aika nähty – ainakin tältä erää – sillä jo tänään tuli viesti, että retkue on saapunut seuraavaan matkakohteeseensa, joka on Vang Vieng Laos.

Meillä kans!

Näköjään hinkuni pysyä juonessa mukana ja rakkauteni hyvään ruokaan ylittää jopa luontaisen laiskuuteni ja myötäsyntyisen kokkailun vieroksumisen. Meilläkin nimittäin syötiin viime sunnuntaina sitä käsittämättömän suosion saanutta blogipastaa.

Pidempään blogia lukeneet tietävätkin, että nyt, kun Peetu on reissussa, on Minttu ensimmäistä kertaa elämässään sellaisessa tilanteessa, että samasta taloudesta ei löydy ketään ruuanlaittotaitoista. Olen päättänyt, että koko vuotta en elä voileivillä, keitetyillä kananmunilla ja take away -ruualla. Niinpä on aika ottaa hurja loikka ulos comfort zonelta ja aloittaa henkilökohtainen kokkikoulu.

Ehkä aika uhkarohkeaa, mutta päätin aloittaa laittamalla avocadopastaa sunnuntaipäivälliseksi viime sunnuntaina, kun Karkki ja Eric tulivat luokseni syömään. Sitäpaitsi Hanna lupasi, että tuo onnistuu tumpelommaltakin kokilta – niinkuin kuulemma kaikki muutkin Safkaa-keittokirjan ohjeet.

Tiedän ainakin muutaman tällä puolella lahtea asuvan suomenkielisen, jotka ovat kaikki testanneet avocadopastaa ja järkyttävän hyväksi todenneet. Suomi-piirit ovat täällä silti sen verran rajalliset, että kaupoista löytyy vielä ihan hyvin kaikkia tarvittavia aineksia – toisin kuin ilmeisesti Suomessa.

Ruokaostoksilla käyminen voi tuntua monesta aika yksinkertaiselta asialta. Ymmärrän kyllä, että se periaatteessa onkin, mutta jos on elänyt koko aikuisikänsä niin, että ruokaa vain on ilmestynyt kaappiin – joskus on korkeintaan raapustanut jonkun toiveen kauppalistalle (äiskälle Hälsofiliä) ei asia ole ihan niin yksinkertainen. Niinpä on vaikea kuvailla sitä voiton tunnetta, kun kykenin löytämään kaikki avocadopastan ainekset kaupasta.

(Ensi kerralla ehkä uskaltaudun oikein juustotiskille ja ostan sellasta “parempaa” pecorinoa ja parmesania, kun nyt tiedän, miltä ne näyttää… Ja voin ostaa vaan lehtipersiljaa. Nyt tuli sekä korianteria että lehtipersiljaa, kun olivat piilottaneet persiljat eri puolelle kauppaa…)

Aika monessa paikassa vakuutettiin, että avocadopasta on tosi mainio ruoka siitäkin syystä, että se valmistuu tosi nopeasti. Päätin tehdä kaiken just niinku ohjeessa sanotaan, vaikka se ei ole kuulemma kovin tyylikästä keittiöhommissa. Ennemminkin pitäisi olla sellainen rentoranteinen nautiskelija. Nooh, ehkä senkin aika vielä tulee. Tälläkertaa siis tärkein ruuanlaittovälineeni oli tietokone.

En oikein tiedä, mitä tarkoitetaan keskimäärin ruuanlaittoon kulutetulla ajalla, kun puhutaan “nopeasti valmistuvasta” asiasta. Itselläni meni avocadopastan laittamiseen aika tarkkaan puolitoistatuntia. Ihan noin fiilispohjalta tein päätöksen, että en taida ihan heti ryhtyä kokeilemaan niitä ohjeita, joiden valmistukseen ilmoitetaan menevän vähän enemmän aikaa.

Aikas nälkäistä väkeä istui pöydän ympärillä siinä vaiheessa, kun kannoin pastakulhon tarjolle.

Mutta siis aiettä oli hyvää! Aivan hillittömän käsittämättömän hyvää! Kukaan ei tosin itkenyt… Koko valtava annos katosi nälkäisiin suihin ja myös Karkki ja Eric hyrisivät tyytyväisenä.

Karkin anoppi-prospekti on menossa tänään nuorenparin  luokse kylään – ja arvatkaa, mitä Karkki aikoo tarjota!? Haha, kohta avocadopasta valloittaa myös Ruotsin! Kuulemma Helsingin Stockan Herkku on kääntänyt reseptin ruotsiksi. Senhän voisi laittaa jakoon tännekin. (ja koskahan Safkaa-kirjasta tulee ruotsinkielinen versio??)

Jos nyt siellä ruudun toisella puolella on vielä joku, jolla ei ole virallisen blogipastan nimitystä kantavan avocadopastan reseptiä, se kannattaa lukea täältä: Chicling: Avocadopasta – the original recipe. Eikä vähiten Hannan ihanan tekstin ja Alexanderin kommenttien vuoksi.

En yleensä laittele kovasti biletyskuvia blogiin, mutta tänään tehdään Halloweenin kunniaksi pieni poikkeus. Käytiin nimittäin viime viikolla Karkin ja Ericin kanssa Monkin hostaamassa tapahtumassa, joka sopii teemaltaan tähän viikonloppuun aikas mainiosti. Juhlien tarjoilut oli sävytetty kurpitsajuhlaan sopivaksi, samoin “cocktail-palat”.  Kovin suurta suosiota tosin kurpitsapyreestä ja lakritsikastikkeesta tehdyt herkkupalat ei ainakaan meidän porukassa saavuttanut. Maistuu vauvanruualta -oli Karkin tuomio.

Freesinä suoraan jumpasta juhliin… No, olin sentään käynyt suihkussa välissä, mutta toi meikkaaminen taisi vähän niinkuin unohtua. Oh well.  

Shimmer Twins Treasure Lashes oli paikalla varmistamassa, että kenenkään juhla-lookista ei puuttunut glamouria ja sähinää.

Kaikki halukkaat saivat valita itselleen mitkä tahansa huikaisevista ripsivaihtoehdoista. Kuvassa näkyvien lisäksi oli ainakin punaisin sydämenmuotoisten paljettien koristamat ripset, tähtikuvioidut kimallusripset ja yksi vähän iisimpi musta ripsivaihtoehto.

Tsekkaa video, kun Karkille laitetaan ihanat huikentelevaiset Shimmer Twins -ripset: 

Ja tässä näkyy (ainakin suunnilleen…) lopputulos:

Arvatkaa kerran, tulinko heti kotimatkalla rankasti katumapäälle, että kerrankin päätin esittää hillittyä ja aikuista ja jättää kreisit ripset nuorison riemuksi!? No tietenkin. Höh, ikinä ei pitäisi kieltäytyä mistään hauskasta vain sen takia, että tuntee jotain ihme tarvetta käyttäytyä muka sivistyneesti…

Eipä sinänsä – saahan noita tismalleen samoja  kuulemma ainakin Urban Outfittersistä (tosin ei kyllä näköjään ainakaan UO:n nettikaupasta) ja lehdistötiedotteen mukaan Asokseltakin. Asos.comista en kyllä löytänyt. Toisaalta Make Up Storella on myös kaikkia huikeita fantasy-ripsiä, jos nyt siitä kohtaa ihan oikeasti alkaa pistää.

Lisää biletyskuvia voi katsella Rodeon jutusta. Hassu homma, että emme osuneet Karkin ja Ericin kanssa edes minkään kuvan taustalle… Tosin poistuttiin paikalta kylläkin aika aikaisin – kaikilla meillä kun oli työpäivä perjantaina.

Sain ihanalta Moksulta haasteen kertoa lempiasioistani.

Oikeastaan juuri nyt onkin aivan timantti hetki miettiä – ja jakaa muillekin – omia lempparijuttujaan. Tällainen haaste pitäisi osua kohdalle aina, kun muuten tuntuu mälsältä/raskaalta/tylsältä/sateiselta tai muuten vaan nahkealta. Ihan hillittömästi on kuitenkin olemassa lempijuttuja. Asioita, joita ei vaihtaisi mihinkään.

Tässä kymmenen, jotka tulivat ihan ensimmäisenä mieleeni.

• Tärkein ensimmäisenä: Karkki ja Peetu, Peetu ja Karkki. Ihanat, persoonalliset, hurmaavat, älykkäät, lahjakkaat (ja joskus ihanihan pikkuisen myös raivostuttavat), upeat tyttäreni!

Loput eivät ole enää missään erityisessä järjestyksessä, vaan ihan tajunnanvirran mukaan. 🙂

• Tukholma. Vielä näiden täällä viettämieni melkein kolmentoista vuoden jälkeenkin olen aina yhtä onnellinen siitä, että asun yhdessä maailman kivoimmista kaupungeista. Siis aina, kun muistan tulla ajatelleeksi sitä.
• Laiskat viikonloppuaamut, lehden lukua (turhankin tarkkaan…) ja helposti aamiaisesta lounaaksi venähtävää nautiskelua.

• Sunshine. Ihana pieni otus, jonka mielestä paras hetki käpertyä kerälle kehräämään Mintun mahan päälle on sen jälkeen, kun herätykello on soinut aamulla.
• Hyvät, mukaansatempaavat ja/tai ajatuksia herättävät kirjat. Juuri mikään ei ole parempaa hermolepoa kuin paeta esim. ympärillä stresseissään häliseviä ihmisiä tunnelbanassa kirjan tarinan tarjoamaan toiseen ulottuvuuteen.
• Se hetki, kun huomaa, että oman lähiSATSin sauna on kerrankin lämmitetty kunnolla – ja on aikaa saunoa hetki. (Olen aivan varma, että Sicklan SATSissa on joku työntekijöistä suomalaissukuinen!)
• Metsän tuoksu. Just nyt parasta on syksyisen metsän muheva tuoksu, mutta huomaan tykkääväni kaikkien vuodenaikojen tuoksusta aina silloin, kun ne ovat kohdalla. Myös talvella. 🙂

• Vanhat ystävät. Miten ihanaa, että olette olemassa! Kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta ja voin luottaa, että te olette. <3
• Uudet ystävät. Miten ihanaa, että olette olemassa! Maailma on oikeastaan aika kiva paikka.
• Kaikki ne hetket, jotka saa viettää Karkin, Peetun, Sunshinen tai ystävien kanssa. 

Haastan edelleen Veeran, Rillan, Marjukan, S:n ja toisen Veeran kertomaan omista lempiasioistaan. Haasteen “viralliset säännöt” tulevat tässä:

1. Listaa tämän hetken kymmenen (10) lempiasiaasi.
2. Jaa haaste vähintään viidelle (5) tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
3. Voit halutessasi myös osallistua Mokon myymäläinstallaatioprojektiin sekä Mokon lahjakortin arvontaan lähettämällä oman lempiasiat -listasi osoitteeseen mokomarket@moko.fi otsikolla: Minun lempiasiani. Ilmoitathan meilissä yhteystietosi. Kaikista lähetyistä lempiasioista valitaan osa ja nämä valitut aiheet tulevat olemaan osa Moko Marketissa järjestettyä esillepanoinstallaatiota, jota päivitetään viikottain teidän lähettämillä lempiasioilla. Jokaisen esiteltävän lempiasian yhteydessä mainitaan lempiasian kertojan nimi ja paikkakunta. Voit seurata myymälän installaatioita Facebook-sivuilta. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 3 kpl 50€ lahjakortteja Moko Markettiin (arvo yht. 150€). Teidän lempiasioiden mukaan elävä Lempiasioita -näyttely rakennetaan viikolla 41 ja arvontaan voi osallistua 3.10- 2.11.2012. Moko Oy pidättää oikeuden muutoksiin.
4. Muista nauttia listaamistasi lempiasioista mahdollisimman usein! 🙂

Menin sitten sekoamaan Instagramiin minäkin. Tai oikeastaan hankin itselleni tilin jo viime tammikuussa, mutta yhden kuvan jälkeen en enää muistanut/jaksanut/viitsinyt. Kävimme sitten viikko-pari sitten kotona keskustelun, jonka keskeinen sanoma oli: äiti facebook on niiiin last season – kaikki on nykyään vaan instagramissa. Ja juu… ymmärrän (ehkä, jossainmäärin) pointin – ja ainakin toistaiseksi on nastaa leikkiä kaikilla filttereillä ja kehyksillä.

Mut löytää Instagramista luovalla nimimerkillä: minnapaakkulainen, jos joku haluaa seurata. Tässä kuitenkin kuvapäiväkirjaa viime viikon tapahtumista.

• Ensimmäinen kuva on kyllä jo parin viikon takaa. Karkin ilme, kun selostaa äiskälle mikä tää Instagram-homma nyt oikein on..
• Olen tehnyt ruokaa. Karkki sanoi, että kun laittaa lohta uunivuokaan ja päälle jonkun maustetun creme fraichen, siitä tulee hyvää. Ja niin tulikin. Piti katsoa keittokirjasta, kuinka kuumalle uuni laitetaan ja kauanko kalan pitää olla siellä. Mutta siksi niitä keittokirjoja tehdään – eikö vaan?
• Hinkusin alkuviikosta Åhlénsilla OPI:n glitterikynsilakkaa. Enkä vähiten sen vuoksi, että tuon “sävyn” nimi on Save Me...
• Sunshine inhoaa, kun sitä kuvataan. Ei mikään blogikissa. No, ehkä se tasapainottaa vähän tätä meininkiä täällä. Haha!
• Tiistaina kierreltiin Karkin kanssa pressitoimistoja.
• Sananen lokakuulle: “Too much of a good thing is wonderful”.
• SATSissa jumpalla. Mun lukossa on sydän. Awwww…
• Aamukahvi mustana suoraan automaatista. Muki vetää noin puoli litraa. Sillä lähtee hyvin käyntiin takkuisempikin aamu.
• Bodypumppii tällä kertaa!
• Torstaina hilluttiin Karkin ja Ericin kanssa Monkin bileissä. Oli hauskaa ja hyvä meininki! Tosin Halloween-aiheiset cocktail-palat ei oikein iskenyt. Siis kurpitsapyrettä ja lakritsikastiketta – uh.
• Perjantaina olikin sitten aamulla vähän löv på spåret.
• Sataa sataa ropisee… mutta tässä jo kuitenkin matkalla töistä kotiin.
• Perjantai-iltana mietiskelin mm. miksi ihmeessä on niin käsittämättömän vaikeaa luottaa mahanpohjan tuntemuksiin. Vaikka taaksepäin kun katsoo, se ei ole ollut ikinä väärässä. Suosittelen lämpimästi Hanna Hellquistin hyvää kronikkaa aiheesta: Alla tankar ledde till samma slutsats.
• Bloggasin myös. 🙂
• Lauantaina laajensin tajuntaani käymällä ruokaostoksilla muuallakin kuin Sevenelevenissä – elikkä ihan oikeassa isossa ruokakaupassa! Minulla oli missio ja selvisin siitä (lähestulkoon) kiitettävin arvosanoin. Kotona hoksasin vain alle viisi asiaa, jotka olin unohtanut ostaa. (Kyllä, minulla oli kauppalista). Käytin jopa tuollaista piippaavaa kaukosäädintä!
• Löysin partsilta kypsän mansikan! Aatelkaa! Ikinä ei kannata luovuttaa. 🙂
• Kävin kirjastossa myös ja lainasin The Hunger Gamesin kakkososan. Arvatkaa sainko tehtyä jotain järkevää enää tuon jälkeen? No en saanut. Loppulauantai meni sitten siinä. 😀
• Tänään sunnuntaina Minttu kokkasi (kokkasi, KOKKASI!! Haha!) mahottoman hypetyksen aiheuttanutta avocado-pastaa. Hanna lupasi, että jopa minä onnistun – ja ällistyneenä voin vain todeta, että kaik män ja hyvää oli! (Kukaan kuollut, mutta ei tosin itkenytkään)

Satuitko poikkeamaan täällä blogissa eilen? Huomasitko, että teksti alkoi yhtäkkiä kadota? Tuliko mieleesi, miltä tuntuisi, jos maailma näyttäisi ihan aina siltä – että voisit katsoa vain kuvia, mutta teksti olisi häilyvää ja täysin yli ymmärryksen?

Ehkä hiukan ärsyttävänkin kampanjan tarkoituksena oli herättää tajuamaan, miltä maailma näyttää lukutaidottoman silmin. Kirjoitin jo viime viikolla siitä, miten monille tytöille kunnollinen peruskoulutus on vain kaukainen haave. Kahden tyttären äidille tämä on erityisen sydäntä lähellä oleva asia ja siksi on hienoa, että saan olla mukana Indiedaysin ja Unescon kampanjassa, jonka tavoitteena on parantaa senegalilaisten tyttöjen lukutaitoa ja koulutustasoa.

Osallistuin opiskeluaikoinani peliin, joka muistaakseni kulki silloin nimellä World Game. Pelin tarkoituksena oli simuloida vallitsevaa tilannetta maailmassa ja ratkoa todellisen oloisia ongelmia luonnonvaroihin, kriiseihin, väestönkasvuun, koulutukseen etc. liittyen. Liikuntasalin lattialle oli levitetty jättimäinen maailmankartta. Jokainen osallistuja nosti itselleen “arpalipun”, josta selvisi kansalaisuus, koulutus, varallisuus ja asema. Kaikki jaettiin oikean todellisen maailmantilanteen mukaan. Itse päädyin lukutaidottomaksi Afrikkaan.

Pelissä lukutaidottomuus toteutettiin niin, että  vaikka meidän tuli osallistua kaikkeen päätöksentekoon täysin vapaasti, emme saaneet sanoa sanaakaan. Tarkoitus oli tehdä yhdessä sekä omaa yhteisöä, että koko globaalia tilannetta parantavia päätöksiä. Ette ikinä usko, miten vaikea oli osallistua – ylipäätään tulla kuulluksi, kun ei saanut puhua. Ja sitähän lukutaidottomuus oikeasti käytännössä on. Sinulla ei ole sananvaltaa – kieltä – saada mielipiteitäsi, ajatuksiasia tai toiveitasi kuulluksi. 

Sinänsä tuo pelisimulaatio ei vastannut todellisuutta, että me lukutaidottomat saimme kuitenkin käytännössä saman informaation, joskin vähän viiveellä, kuin muut pelaajat. Näinhän todellisuudessa ei ole – lukutaidoton jää hyvin usein paitsi suuresta osasta tietoa ja on lisäksi täysin sen varassa, mistä ja keneltä sattuu tärkeistä asioita kuulemaan. Oman riippumattoman mielipiteen muodostaminen vaikeutuu huomattavasti.

Yksi herättävimpiä kokemuksia World Game pelistä ja nimenomaan lukutaidottoman kansalaisen roolista oli se, miten minut, vajavaisesti kommunikoivan, mutta silti periaatteessa ryhmän täysivaltaisen jäsenen osallisuus sivuutettiin lähes kokonaan. Olin omasta mielestäni aivan yhtä fiksu, pystyvä ja taitava hoitamaan yhteisiä asioitamme kuin kuka tahansa muukin – ellen jopa vähän fiksumpi.. Haha! Mutta, koska minulla lukutaidottomana ei ollut  käytössäni normaaleja kommunikointivälineitä, ryhmä alkoi pikkuhiljaa ärtyä tuloksettomaan huitomiseeni. Niin, he suhtautuivat minuun kuin en olisi ihan täysjärkinen. Vain, koska olin lukutaidoton.

Unescon ja Alwaysin Facebook -sivulla voit kantaa kortesi kekoon hyvin yksinkertaisella tavalla. Klikkaamalla sivulta löytyvää pinkkiä nappulaa olet mukana auttamassa Senegalilaisten tyttöjen koulutusta. Always lahjoittaa jokaisesta napsaisusta 0.28 euroa kampanjaan.

Enpä usko, että siellä ruudun toisella puolella on ketään, joka ei olisi täysin samaa mieltä siitä, että lukutaito on tärkeää ja että tytöillä tulisi olla samat koulutusmahdollisuudet kuin pojillakin. Tässä vielä vähän faktaa kampanjasivuilta:

“Koulunkäynti on etuoikeus, joka sallitaan liian harvalle.

Noin 90 miljoonaa tyttöä ympäri maailmaa jää paitsi koulutuksesta. Kehitysmaissa neljännes tytöistä ei käy koulua.

Tiesitkö, että:

• jokainen lisävuosi peruskoulussa nostaa naisten tulevaisuuden tulotasoa 10–20 prosenttia. Naiset investoivat tuloistaan 90 prosenttia terveyteensä ja perheeseensä.

Lukutaidottomuus on iso ongelma senegalilaisten tyttöjen keskuudessa. Lukutaidottomuus tuomitsee naiset köyhyyteen ja johtaa siihen, että yksi neljästä naisesta syrjäytyy.

• Puolet Senegalin väestöstä ei tänä päivänä osaa lukea ja kirjoittaa – heistä 63 prosenttia on naisia.

Tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen alkaa koulutuksesta. Kehittyvissä maissa lukutaito hyödyttää naisia monella tavalla:

• parempi tulotaso
• maataloustoiminnan tehostuminen
• matalampi kuolleisuus lasten ja äitien keskuudessa
• tytöt ja naiset avioituvat myöhemmin
• parempi suoja HIV-tartuntaa ja AIDSia vastaan”

Kuvat ja lainaus: Unesco