Eilinen lauantai tuli vietettyä Gustavsbergissä – eli vanhassa posliinikaupungissa noin puolen tunnin bussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Oli aivan täydellinen retkisää. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja vaikka tuuli välillä pureskelikin poskipäitä tämänpäiväistä lumisadetta aavistellen, saattoi ulkona istuskella kaffen ajan ihan mainiosti.

Retken pääjuttu oli osallistua posliininmaalaukseen, jota järjestetään yhä toiminnassa olevan posliinitehtaan yhteydessä olevassa museossa. Maalaushommiin ei tarvitse varata aikaa – tilaa vaikuttaisi olevan hyvinkin runsaasti – ja opastus annetaan aina kaikille ryhmille erikseen.

Itse posliininmaalaus ei maksa periaatteessa mitään, mutta maalausta varten pitää ostaa jokin tarjolla olevista Gustavsbergin tai Villeroy & Bochin astioista. Valikoimaa ei ole kovin runsaasti, pari-kolme eri kokoista matalaa lautasta, syvä lautanen, muki ja kuppi. Hinnat ovat normaaleissa ko. merkkien hinnoissa – eli noin 150,- – 250,- kruunua. Astian ostamisen jälkeen värien käyttö on vapaata ja hinta sisältää luonnollisesti myös polttamisen.

Vanha tehdasalue on tosi kaunis! Posliininmaalauksen jälkeen kiertelimme pitkään alueella…

Camilla maalaa.

Olin miettinyt etukäteen vähän millaista tyyliä haluaisin kokeilla. Voin kertoa, että todellisuudessa on ihan hillittömästi paljon hankalampaa saada käsi tottelemaan ajatuksia. Eikä ne omat suunnitelmat välttämättä näytä kupin pinnassa ihan täysin yhtä tyylikkäältä kuin mielikuvissa…

Tästä se lähtee! Posliininmaalauksen ohjaaja sanoi, että pitää antaa vaan tulla sisimmästä sen, mikä tuntuu kaikkein parhaimmalta. Minttu on näköjään kaivannut aika runsaasti auringonpaistetta elämäänsä. Suorastaan himoan keltaista! Tosin en kyllä vaatteissa kuitenkaan.

Homma alkaa hahmottua vähitellen.

Kupin täydeltä auringonpaistetta. Mietin, että koska tuossa ei ole korvaa, sitä voisi käyttää myös pienenä maljakkona. Ensin kyllä ajattelin, että siitä tulee säilytyspaikka meikkisiveltimilleni.

Polttomerkintä.

Polttamisen jälkeen taiteelliset kipposet sopivat mainiosti ihan normaaliin “astiakäyttöön” ja kuviot kestävät myös konepesun. En voinut olla ihailematta polttohyllylle jätettyjä aikaisempien maalareitten tuotoksia:

Gustavsbergin posliinimuseo on loistava retkikohde myös (tai etenkin?) lapsiperheille. Ainakin, jos lapset tykkäävät taiteilusta. Ohjaajan mukaan aika monet tulevat myös pienen vauvan kanssa ja painavat lautaseen muistoksi pienten jalkojen tai käsien kuvat. Ihan päiväristeilyn yhteyteen maalausretkeä ei kuitenkaan kannata suunnitella, sillä polttouuni ei ole päällä joka päivä ja pahimmassa tapauksessa omaa taideastiastoaan joutuu odottamaan jopa muutaman päivän.

Vaikka tämä onkin olevinaan enemmän sellainen kultturelli diy-postaus, on ihan pakko kuitenkin mainita, että posliinitehtaan ja -museon välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös astiahullun taivas. Gustavsbergin tehtaanmyymälä sijaitsee itse tehtaan yhteydessä. Valikoimaa on aika paljon ja kakkoslaatu irtoaa melko edullisesti. Ehdittiin käydä tehtaanmyymälässä ennen posliininmaalausta ja tuumasin, että tältä reissulta taitaa selvitä shoppailematta kotiin. Mutta. Sitten Camilla mainitsi ohimennen, että tehdasrakennuksen toisella puolella oli muutama muukin outlet-tyyppinen astiakauppa ja minähän siihen, että käydäänpä katsomassa. Ohnoes – siellähän on kaikki Iittala-outletit ja Villeroy & Boch ja Kosta Boda ja mitä lie vielä!

Onneksi olimme bussilla liikkeellä, Iittala-outlet oli jo koitua kohtalokseni. Iittalan (aivan virheettömän näköistä) kakkoslaatua saa tuolta hyvin edulliseen hintaan ja poistuvia värejä puoli ilmaiseksi. Aivan pakko tehdä retki pelkästään shoppailumielessä tuonne, kunhan saan inventoitua, mitä astiakaapistani kipeimmin puuttuu.

Likilegendaarisen kylmän kevään keskellä unenomaisen kaukaiselta haaveelta tuntunut konsepti nimeltä “Kesä” muuttui juuri noin ziljoona prosenttia konkreettisemmaksi. Pienen jonottamisen ja sujuvasti hoituneen taloudellisen transaktion jälkeen sähköpostilaatikkooni kolahti nimittäin kesän ensimmäiset festariliput!!

JEEE!!

Tänä vuonna Stockholm Music & Arts -festari tarjoaa mm. ikirakkauteni Princen, Searching for Sugar Man -leffan myötä löytyneen fantastisen Rodriguezin ja paljon kaikkea muutakin huippua.

Niin kivaa, että on jotain mahtavaa odotettavaa! Viime kesänäkin tapahtumassa oli tosi hienoa. Tarjolla on siis musiikin lisäksi kuvataidetta ja erilaisia performansseja. Jo pelkästään Skeppsholmen, jossa festarit pidetään, on niin nasta paikka, että tekisi mieli alkaa jo pakata retkikamppeita mukaan… Tänä vuonna mukaan innostui lähtemään myös Karkki ja Peetu, joten ei voi muuta kuin tulla mahtavan kivaa!

Tässä odotellessa voikin sitten vaikka katsella uudelleen huippudokkarin Searching for Sugar Man (suosittelen lämpimästi, jos et ole vielä nähnyt!) ja luukuttaa Princeä naapureitten(kin) iloksi!

Onneksi on Pinterest. Muuten flunssassa kotona peiton alla lojuminen olisi niiin paljon kurjempaa.

Ja sitäpaitsi Karkki kävi ostamassa lisää inkivääriteetä (ja Rooibosta). Eiköhän tää tästä taas…

“Tää olis äiti ja se olis isä. Nyt se isä lähtis töihin ja tää äiti laittais näille ruokaa.” / Peetu 3 v.

Paitsi, että meidän perheessä äiti ei laittanut ruokaa ikinä. 

Havahduin lastenhuoneesta korviini kantautuneen leikkiselostuksen jälkeen miettimään, mistä tuo tulee, miten pieni raisuliini ja metsäleikeissä viihtyvä tyttö jo tietää, että äidin ja naisen “kuuluu” jäädä kotiin laittamaan ruokaa ja isin lähteä töihin? Miten vahvasti ympäristö vaikuttaa omaan käsitykseen siitä, millainen naisen pitää olla. Asettaa muotin, määrää hyväksytyn rajat. Kolmivuotias tuskin vielä kokee paineita “roolin täyttämisestä”, mutta muistan itse päättäneeni ryhtyä ensimmäistä kertaa laihdutuskuurille jo ennen alakoulun ensimmäistä luokkaa.

Kotileikkien salakuuntelua edeltävänä aikana olin keskittynyt “vain” olemaan äiti kahdelle ihanalle lapselle. Herätyksen jälkeen tajusin kasvattavani kahta nuorta naista maailmaan, jossa normi, peruslähtökohta ja määritelmien luoja on edelleen mies. Siis se standardi, josta nainen on poikkeus ja johon naisen – ollakseen tasa-arvoinen – tulisi muka pyrkiä.

Olen halunnut kasvattaa tyttäristäni vapaita tekemään omat päätöksensä, määrittelemään oman todellisuutensa, uskomaan itseensä (ja kovaan työhön) ja erityisesti siihen, että kaikki on mahdollista.

Karkin kutosluokan kehityskeskustelussa ainoa kritiikki, mitä MVG-lapselle annettiin oli, että kun tyttö kyselee ja kyseenalaistaa niin paljon. Että eikö se voisi olla hiljaa siellä tunnilla. Oletin automattisesti, että Karkki hölisee ja häiritsee opetusta, mutta ei, kaikki “keskeytykset opetukseen” suoritettiin asianmukaisen viittaamisen jälkeen. Olin niin ällistynyt, että en ollut saada sanaa suustani. Vastaava käytös pojalta olisi ollut kiitettävää kiinnostuksen osoitusta ja opetukseen osallistumista – tytön oletettiin istuvan hissukseen ja vain vetelevän niitä MVG:tä kokeista. Toivottvasti äidin sanat ja asenne on jäänyt paremmin ja syvemmälle mieleen kuin yhteiskuntaa 12-vuotiaan silmissä edustavan opettajan.

Nainen saa ottaa tilaa ja naisen määritelmä ei ole kiinni koosta tai ulkonäöstä. Siinä kaksi ajatusta, joiden mukaan haluan elää. Jälkimmäinen periaate voi tuntua ristiriitaiselta, kun ajattelee tätä blogiani ja kiinnostustani muotiin. Kauneuden ja estetiikan arvostus, vaatteilla ja asusteilla leikkiminen ja trendien seuraaminen on kuitenkin täysin eri asia kuin ihmisen määrittäminen ulkokuoren kautta. Tästä syystä en lähtenyt mukaan viime syksynä suurta suosiota saaneeseen villitykseen, jossa bloggaajat esittelivät kuvia itsestään ilman meikkiä. Muistan kyllä, että Veeran alkuperäinen juttu käsitteli ennemminkin kuvankäsittelyä, mutta aika pian juttuihin tuli sävy kelpaanhan tällaisenakin, vaikka olenkin ihan ilman meikkiä.

Tänään naistenpäivänä haluaisin muistuttaa kaikkia naisia – ei – kaikkia ihmisiä siitä, että todelliset muutokset eivät tapahdu poliittisin päätöksin (vaikka ei niiden vetoavusta toisaalta mitään haittaakaan ole…). Todelliset muutokset lähtevät omasta itsestä. Siksi toivon, että ihan jokaikinen aloittaisi todellisen tasa-arvoduunin omien korviensa välissä. Naisen esineellistäminen, arvon muuttuminen pelkäksi ulkonäöksi on standardi jopa meidän tasa-arvoiseksi mainostetussa pohjoismaisessa maailmassamme.

Ja nyt täytyy sanoa, että mainoksien törröpusuhuulia ja anteliaita asuja enemmän itseäni loukkaa sinänsä hyväätarkoittavat jutut tyyliin “kelpaat myös pyllerönä”. Siis niinku mitä?!

Oikeastaan piti tässä postauksessa kertoa Naisten Linjasta. Naisiin kohdistuva väkivalta on räikein esineellistämisen muoto. Naisten Linja on valtakunnallinen, maksuton neuvonta- ja tukipuhelin väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Puhelut ovat luottamuksellisia ja soittaa voi nimettömästi, puh: 0800 02400.

Tällaista viestiä pyysivät levittämään:

Naisten Linjan toiminnan mahdollistavat kymmenet vapaaehtoiset naiset, jotka haluavat antaa aikaansa väkivaltaa kokeneiden naisten tukemiseen ja ovat kouluttautuneet päivystäjiksi. Naisten Linja aloittaa naistenpäivänä ennätyksellisen suuren vapaaehtoisrekrytoinnin. Etsimme pääkaupunkiseudulla noin 60:tä uutta vapaaehtoista naista päivystäjiksi Naisten Linjalle. Tavoitteena on päivystysaikojen laajentaminen vuonna 2014 myös viikonloppuihin.

Sain rakkaalta ystävältäni Tinniltä joskus yläasteaikana (synttäri?)kortin. Siinä olleen runon – ja sen sanoman – haluaisin antaa (tämän kaiken paasaamisen jälkeen) matkaevääksi kaikille isoille ja pienille naisille. 

Olen aivan otettu ja hämilläni kunniasta: Go 4 it vol. 2 -blogi on päässyt ehdokkaaksi Aussie Blog Awards 2013:n kunniakkaaseen Aussome & Unique -kategoriaan!

Tässä huippuhieno screenshot kilpailusivustani (linkit eivät siis ole klikattavissa kuvassa, koska tuo on vain screenshot. Alkuperäisille lähteille pääsee täältä):

Aussome & Unique -kategorian voittajan valitsee arvovaltainen tuomaristo. Tuolla sivulla voi kuitenkin käydä ihan muuten vaan likettämässä Go 4 it vol. 2 -blogia. Näyttäishän se aika hyvältä, jos joku muukin olisi likettänyt kuin minä itse… Äiti? Karkki? Peetu?? Plz!

Olen saanut kunnian olla myös ehdolla Readers’ Choice -kategoriassa.

Sen verran kovan luokan seurassa tuolla ollaan, että mittavan äänisaaliin kerääminen vaikuttaa kyllä aikas haastavalta. Kannattaa kuitenkin käydä äänestämässä omaa suosikkiaan, sillä kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan mahtava kasa palkintoja: Tjäreborgin 500 euron arvoinen kaupunkilomalahjakortti, 100 euron hemmottelulahjakortti Elegia Day Spahan, viisi 34,50 euron arvoista Aussie Miracle Shine -tuotepakettia, viisi 95 euron arvoista Trendin vuosikertaa sekä 10 avec-lippua Aussie Blog Awards -kutsuvierasgaalaan!

Jos nyt joku tuntee halua äänestää juuri Go 4 it vol. 2 -blogia Readers’ Choice -kategoriassa, suoraan äänestyslomakkeeseen pääsee tästä.

Se paljon puhuttu kadonneen liikuntamotivaation metsästys on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että on parasta todella panostaa tsemppihengen pysymiseen. Olen kyllä jo saanut pieniä maistiaisia ja muistamisen ahaa-elämyksiä siitä, mitä ihanaa oloa ja endorfiiniryöppyjä liikkuminen parhaimmillaan antaa. Treenikassin pakkaaminen ei kuitenkaan vielä ole läheskään itsestäänselvyys, eikä jumpassa tai salilla käyminen ole palannut osaksi automaattisia rutiinejani.

Viimeviikon treeneissä hoksasin kaksi asiaa: a) uskoisin, että yksi syy siihen, että saan selkäni edelleenkin tosi helposti kipeäksi kaikilla hyppy-ristiloikka -tyyppisillä tunneilla (Zumba, Energy), on järkyttävän huonot tossuni ja b) olisi aika hillittömän paljon tsemppaavampaa, jos jumppasalin peilistä katseli takaisin joku reippaan urheilullisesti pukeutunut tyyppi, eikä joku säälittävä siivouspäivän t-paitaan sonnustautunut luuseri.

Näiden sisäistyksien jälkeen päätin investoida itseeni – ja kävin shoppailemassa sekä uudet sisäliikuntatossut että muutaman ihanan treenitopin.

Tossuiksi valikoitui Niken yleissisäliikuntakengät. Ulkonäöltään ne on sopivan simppelit, ihan liian räyhäkkäät neonsekasotkut eivät tunnu omilta, vaikka olen kyllä muiden jaloissa ihastellut niitä. Violetit yksityiskohdat ja etenkin tuo valkoinen pohja antaa kuitenkin ilmeelle vähän sporttista särmää.

Ihan pelkästään ulkonäön perusteella en kuitenkaan tossuja valinnut. Tärkein ominaisuus tuli esiin, kun sain nauhat solmittua ja nousin kengät jalassa pystyyn. Tuntui kuin olisin lähtenyt itsestään pomppimaan saman tien! Aivan käsittämättömän hyvän tuntuiset jalassa – ja nyt todella viimeistään tajusin, että on ollut suorastaan itsetuhoisaa käyttää vanhoja ei-mitään-merkkiä olevia tennareita muualla kuin Body Pumpissa…

Myyjä vakuutti, että nämä sopivat oikein mainiosti monenlaiseen sisäliikuntaan, jumppaan ja myös peleihin, jos vaikka innostuisi joskus Karkin seuraksi sulkkikseen. Aikaisemmin käytin ainoastaan ja vain Niken aerobic-tossuja, joten luullakseni heidän lesti sopii edelleen jalalleni.

En tiedä, onko Suomen Intersportissa samat kampanjat kuin täällä, mutta kannattaa kurkistaa, jos olet hyviä tossuja vailla. Nyt nuo saa about puoleen hintaa normaalista!

No niinhän ne sen tapaa sanoa: Just do it!

Stadiumin oman merkin toppi on tuollainen lötkö, melkein läpinäkyvä laatikkomainen esitys. Juuri tuollaisia olin hakemassa (sellaisia tuntuu olevan kaikilla Zumba-mimmeillä…) ja kiva testailla näin alkuunsa vähän edullisemmilla jutuilla. Sitäpaitsi ihan laadukkaalta tuo materiaali tuntui edullisesta hinnastaan huolimatta, eikä nämä Mintun treenit ole ihan niin extremeä, että vielä tarvittaisiin mitään super-huipputeknisiä tekstiileitä.

Röhnischin taivaansininen toppi on ihanan tuntuista ohutta ja vähän valuvan oloista matskua. Malliltaan se on pikkuisen alaspäin kapenevan laatikkomainen. Tykkään hurjasti topin väristä ja siitä, että se on pikkuisen pidempi takaa. Sitäpaitsi painatus on hopeinen – eikä valkoinen niinkuin kuvassa näyttää. Tykästyin tuohon itseasiassa niin paljon, että olisin ottanut jonkun muunkin värin, mutta valitettavasti ainoa muu vaihtoehto oli musta. Vaikka muuten musta onkin ihan perusvärini, salilla on kiva käyttää vähän raikkaampia sävyjä ja etenkin mustat yläosat tuntuvat vievän loputkin värit kasvoilta…

Kolmas toppi on Niken painijaselkäinen Dri-Fit -paita. Malliltaan se on vähän noita kahta muuta pidempi. Väri on luonnossa vähän enemmän vadelmanpunainen – eikä ihan noin neonpinkki kuin, mitä kuva antaa ymmärtää. Toppi oli hurjassa alessa Stadiumissa: normaalihinta olisi ollut 349,- kruunua, mutta maksoin vain 149,-. Hyvä diili!

Uusiin treenivetimiin sijoitetut rahat tuottavat positiivista tulosta jo nyt. En muista, koska viimeksi treenikassin pakkaaminen olisi ollut yhtä kivaa – ja odotan innolla jo nyt huomisiltaa, jolloin pääsen testailemaan hankintojani tosi toimissa.