Aivan kesken kaiken työkiireen päätin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja karkasin hiihtolomalle. Miten olisin voinut valita toisin, kun kuulin kaverilta, että heidän porukka on lähdössä, mutta sekä mökissä, autossa että suksiboksissa on hyvin tilaa vielä yhdelle Mintulle. I mean… muutama päivä laudalla ja olen ziljoona kertaa tehokkaampi, takaisin henkiin elvytetty työntekijä.
Tänään oli ensimmäinen mäkipäivä. Aamupäivä oli aavistuksen kostea niinkuin tuosta stylestä kypärä-selfiestä voi päätellä. Tukholmassa ei tänä talvena ollut käytännössä talvea ollenkaan ja nyt lämpötilat huitelevat siellä jo kymmenen plusasteen tuntumassa. Täällä Branäsissä on ihan reilusti lunta, mutta plussan puolella taitaa kelit tämän viikon pysyä, ainakin ennustusten perusteella. Vaikka eipä tuo haittaa. Kyllä kuivauskaappi kuivaa sen, minkä mäkipäivä kastelee…

Mökkiin kuuluu suksivarasto, mutta saamastamme avainnipusta ei löytynyt siihen tarvittavaa avainta. No, nyt asia on korjaantunut, mutta aikas mehevän näköinen kasa talviurheiluvälineitä majaili eteisessä siihen asti. Eikä tuossa tainnut olla edes kaikki…

Tämän päivän säätilat. Kuvat on otettu tismalleen samasta kohdasta, vasemmanpuoleinen noin klo. 9.12 ja oikealla oleva 13.47. Yleensä haluan aina olla hikarina roikkumassa hiihtohissin kahvassa, kun homma lähtee pyörimään klo ysiltä. Tänään olisi kyllä ollut viisaampaa valita teiniaikataulu, sillä keli kirkastui siinä puolenpäivän jälkeen ja hyvää laskua olisi riittänyt pitkälle iltaan. Tai riittikin niillä, joiden reidet ja pohkeet eivät täriseet väsymyksestä jo neljän aikaan. Haha!

Gondoli-hissi, lumilautailijan pelastus! On Branäsissä yksi tuolihissikin, mutta sillä puolella mäkeä oli niin järjetön tuuli, että se oli vähän väliä pois käytöstä. Ja suoraan sanottuna, ylösmenon jäätävyys hirveän puhurin hyytäessä, ei ole välttämättä mikään huippuelämys.

Going up! Feeling good!

Tässä olisin nyt piirtänyt sellaisen havainnollisen nuolen osoittamaan, missä meidän mökki on. En nyt äkkiseltään löytänyt Picasasta toimintoa, jolla sen voisi tehdä, mutta tuo punaisella rinkuloitu möykky on asuinpaikkani seuraavat päivät. Ihan rinteen vieressä! Miten siistii!! 🙂

Meillä piti kai olla tuollainen ulkopaljukin käytössä. Matkaseuralaiset kävivät hiukan kyselemässä, että whassup, mutta kuulemma hiihtomavieraat voivat ihan itse lapioida paljun tyhjäksi ja lämmittää veden etcetera. Ainoa mitä vuokradiiliin kuuluu, on numeroyhdistelmä, mistä pääsee siihen luukkuun, jossa on paljun veden lämmityssysteemi. Ja siis kuvasta ei edes näy, että matka ulko-ovelta paljulle on noin 3 metriä alamäkeen ja noin 2 metrisen lumipeitteen alla. Tuumasimme, että pitäkööt paljunsa.

Sauna tönöstä löytyy ja itseasiassa naputtelen tätä juttua aikasmoisessa saunakoomassa. Varmasti se illalliseksi nautittu herkullinen pasta bolognese-vuori auttaa myös hieman asiaa. Hiukan kyllä ihmetyttää siitä huolimatta, että miten voin jo taas olla aivan valmis unten maille. Viime yönä tuli vedettyä suvereenit yhdeksän tunnin yöunet ja tänään lounaan päälle puolen tunnin tirsat. Mutta ei, kello on täällä nippa nappa puoli yhdeksän ja ainoa, mitä jaksan ajatella on: “joko saa mennä nukkumaan”. Haha!

Taisin mainita, että matkaseurueemme on kahdeksan henkeä. Hissilipun lunastaneita on tuo määrä, mutta lisäksi muonavahvuuteen kuuluu kaksi nelijalkaista söpöliiniä: Cowboy ja Cleo.

 
Kello on kaksi minuuttia yli puoli yhdeksän, joko saa mennä nukkumaan?

Tässä synttäripäivän, hiihtolomapakkailujen ja kaikenlaisen hässäkän (miten voi olla aina…) keskellä pikaiset synttärilahjaesittelyt.
Päätin sitten lopulta olla ihan possu ja hankkia huikeasti himoitsemani kultaisen iPhone 5s:n, vaikka edellinen nelonen yhä suht moitteetta toimiikin. Perustelin asian itselleni paremman kameran avulla, mutta kaunis ulkonäkö painoi vaa’assa vähintään yhtä paljon.
Puhelimen vaihto sujui vähintäänkin kivuttomasti. Kaikki taustakuvasta vanhoihin tekstareihin siirtyi puhelimesta toiseen nopeasti ja kitkatta iCloudin avulla. Tismalleen tällaisesta tekniikasta tykkään. Juuri näin vaivattomasti pitäisi aivan kaiken toimia.

Hankin myös uudet tyylikkäät kuulokkeet. Urbanearsin valikoima ziljoonine herkullisine värivaihtoehtoineen on varsinainen karkkihylly. Päädyin kuitenkin herkkupinkin sijaan urbaaniin teräksenharmaaseen. Mallin valinta olikin huomattavasti helpompaa. Halusin ehdottomasti uutuuskuullokkeet nimeltä Humlan. Aion nimittäin käyttää noita myös treenatessa ja Humlanin korvapehmusteet ja panta on irrotettavissa ja ne voi pestä pesukoneessa.
Lisäksi ratkaisin myös musiikinkuuntelukysymyksen ja hankin Spotify premiumin.

 
Kyllä nyt kelpaa kuunnella musaa uudesta puhelimesta uusilla kuullokkeilla!
Ja ettei asia jäisi puolitiehen, tilasin myös ne pakkomielteeksi muodostuneet Kenzon tummansiniset tiikerikuoret puhelinkaunokaista suojaamaan. Kuoret eivät ehtineet saapua tätä varsinaista juhlapäivää koristamaan, mutta tulossa ovat!
Happy birthday to me!! 😀

Teemapäiväpukeutumisesta illallishienoksi oli eilisillan ongelma. Eilen ja tänään on töissä ollut se iso ja tärkeä tapahtuma, josta olen täälläkin useampaan otteeseen sivulauseessa maininnut. Häppeningin teema on ollut “Pump up to Volume” ja fitness/training – mikä on käytännössä tarkoittanut sitä, että viimeiset kaksi päivää on mennyt neon-keltaisessa treenipaidassa, farkuissa ja tennareissa.

Normaalisti vastaavissa työpaikkani tapahtumissa on “pukupakko”, mikä naisten kohdalla tarkoittaa vähintäänkin jakkupukua tai fiksua mekkoa. Oikeastaan aika rentouttavaa, että tämänkertaisen teeman vuoksi dress code oli tuon keltaisen treenipaidan lisäksi farkut ja treenitossut.
Osallistujatkin tempautuivat mukaan fiilikseen – eikä vähiten kollegan laatiman “best of 90’s” -soittolistan avittamana. Eikä oikeastaan tuntunut ollenkaan hassummalta pitää presiksiä treenipaidassa. Etenkin, kun selässä lukee “personal trainer”.

Eilisen tapahtumapäivän päätteksi menimme kuitenkin illalla yhdessä ulos syömään. Paikka oli sen verran fiksu, että oli ihan pakko vaihtaa vähän vaatteita, vaikka kotona ei ehtinytkään siinä välissä käymään. Ratkaisin ongelman niin, että pidin päällä päivän asuun kuuluvat farkut ja tennarit (eihän siellä pimeässä ja tungoksessa kukaan tuollaisia enää huomaa), mutta vaihdoin kivan topin ja rennon jakun tapahtumateepparin sijaan.
Onnistuin viskaamaan aamulla vielä käsilaukun pohjalle parin näyttäviä korviksia. Kun sain ne kalasteltua ylleni, olin ihan sitä mieltä, että nopea muuntautuminen tapahtuma-Mintusta illallis-Minttuun sujui varsin kivuttomasti.

• toppi, minimarket
• jakku, H&M
• farkut, Acne
• tennarit, Karhu
• korvikset, (tuunatut) Indiska

 
Tänä aamuna se tapahtui! Ihana, kihelmöivän iloinen hetki, kun huomaa, ettei aamulla tarvitse enää sytyttää keittiöön valoja nähdäkseen keittää kahvia. Joka vuosi tuo hetki – se aamu, kun luonnonvalo riittää taas – tulee aivan yhtä yllättäen. Ja on aivan yhtä kipeästi kaivattu. Niinkuin olen tainnut “muutamaan” kertaan sanoakin, en ole mikään syksyihminen. Kynttilöiden ja kaikenlaisten muiden valonlähteiden suurkuluttamisella selviän mitenkuten kaamoksen yli, mutta vasta tällaisena aamuna kuin tänään, palaa usko tulevaisuuteen.
Ja sitten vielä toimistolle kävellessä paistoi aurinko. Jopa niin kirkkaasti, että note-to-self -osastoon tuli merkintä: “muista laittaa aurinkolasit takas käsilaukkuun”. Kyllä tämä taitaa sittenkin kuulkaa tästä muuttua vielä iloksi!

 
Aurinkoinen ja kiitettävän kevätmäinen lopputalven toimistopäivä sujui mukavasti Henkan camo-sävyisessä pliseeratussa hameessa ja Peetulta perityssä Cheap Mondayn neuleessa. Ryhtiä kokonaisuuteen toi COSin vetskarikauluspaita ja vähän naisellista ilmettä Diane von Furstenbergin saappaat (jotka, btw, näyttävät olevan kipeästi mokkaharjan ja -suihkeen tarpeessa. Lisätään todo-listalle).
Neuleen tarina on sikäli hauska, että muotiviikolla oli Cheap Mondayn näytöspäivänä heillä myöskin iltabileet. Kekkerit järjestettiin CM:n pop up storessa ja perinteisen goodie bagin sijaan vieraat saivat valita sieltä mukaansa pari haluamaansa vaatetta. Itse en päässyt paikalle, koska samalle illalle osui kaverin levyjulkkarit, mutta Peetu oli edustamassa parin kaverinsa kanssa. Tuliaisiksi juhlista tuli yksi t-paita (joka sekin on jo saanut uuden omistajan) ja tuo hauskasti violettia ja vihreää sekoitteleva neulepaita. Peetu ei siitä sitten niin kovasti tykännytkään, joten Minttu adoptoi paitaparan itselleen.

 
Ei nyt mitään ihan posketonta kuosi-iloittelua, mutta aika hauskasti mielestäni rimmaa boucklé-tyyppinen neule ja “camo”-kuosinen hame.

 

• neule, Cheap Monday
• kauluspaita, COS
• hame, H&M
• kengät, Diane von Furstenberg

Action viikkoja seuraa action viikonloput. Ihan mukavaa, että riittää menoa, mutta välillä kieltämättä tuntuu, että muutama viikko jossain kaukana kännyköistä, sähköpostista, tietokoneista ja jopa sivilisaatiosta tekisi oikein hyvää. Vaikka toisaalta juuri nyt on ollut kaikkea kivaa tekemistä. Töissä on valmisteltu yhtä suurta tapahtumaa, joka on nyt tällä viikolla keskiviikkona ja torstaina – eikä viikonlopun ohjelmakaan ole ollut mitään kurjaa pakertamista.
Siitä huolimatta huomaan haaveilevani, että voisi joskus vain olla. Lukea hyvää kirjaa vaikka koko päivä putkeen, käydä kävelyllä, maleksia ilman päämäärää tai agendaa, antaa fiiliksen viedä. Ehkä tämä haiku ellunkanailuun sai alkunsa siitä, että ensimmäiset kesälomasuunnitelmat alkavat hahmottua. Tinni on tulossa kesällä vieraakseni joksikin aikaa ja päätimme lähteä muutaman päivän pyöräretkelle Gotlantiin. Voin jo maistaa ekologisesta maalaismaidosta käsin valmistetun jäätelön maun kielelläni ja tuntea lempeän kesätuulen hiuksissani….

No, kaukokaipuu sikseen, tänään on kuitenkin lusittu ihan normi-maanantai. Yleensä yritän pehmentää viikon ensimmäistä työpäivää pukeutumalla mahdollisimman casual monday -meiningillä. Koska vähän pitää kuitenkin yrittää pitää toimistorotia tyylissä, kokonaisuus rakentuu mukavista mutta ryhtiä antavista ja toisaalta sitten ihan vaan pelkästään mukavista osasista.
Olin joskus sitä mieltä, että reilusti polven alle ulottuvaa kynähametta ei voi ylipäätään käyttää ilman korkeita korkoja. Tänään kuitenkin päätin, että kyllähän tuosta hyvinkin saa myös rennomman kokonaisuuden. Eri tyylit maihinnousukengistä, kashmir-paidasta, mattapronssihelmikaulakoruun ja graafiskuosiseen kynähameeseen muodostavat mielestäni mukavasti hiukan asiallisen, mutta kuitenkin tosi iisin kokonaisuuden. Juuri sellaisen, mitä maanantaina tarvitaan.

 

• kashmir-naule, Arelalizza (saatu blogin kautta)
• t-paita, Filippa K
• kynähame, frk
• kengät, Dr Marten’s
• kaulakoru, MQ

En tiedä helpottaako vai lisääkö tämä ihana Mikon tänään facebookissa jakama video pahaksi äitynyttä kaukokaipuuta, mutta katsomisen arvoinen se ehdottomasti kuitenkin on. Voisipa tehdä omista seikkailuistaan vastaavan koosteen…

 

Täytyy tunnustaa, että mietin jo tuossa viikolla, että mikä mahtaisi olla kaikkein eniten luuseri tapa viettää Valentine’s Day:tä. Totesin, että juuri tänään pitää aikuisen sinkun hankkia itselleen nettideittiprofiili. Mikään ei kai voi olla sen pateettisempaa?
Tässä sivulauseessa täytyy nyt kyllä tunnustaa, että tämän vaaleanpunaisen hattararomantiikan täyttämän (yeah, right) päivän suomalainen muunnos, ystävänpäivä, muistui toki mieleeni noin about lounasaikaan – ja kieltämättä ahdistus helpotti huomattavasti. Rakkaita ja tärkeitä ystäviä on matkani varrelle siunaantunut enemmän kuin voisin toivoa. Useimmat ovat olleet mukanani jo alakoulusta asti, mutta voin kutsua itseäni erityisen onnekkaaksi, sillä myös myöhemmin elämääni on saapunut upeita, lahjakkaita ja hienoja ihmisiä, joita voin kutsua ystäväkseni. Olette tärkeitä! <3

Ja tämän sanottuani voinkin kai sitten tunnustaa, että ketään erityistä ystävää ei elämässäni ole ollut pitkään aikaan. Ihan mitenkään älyttömän aktiivisesti en ole sellaista metsästänytkään. Ehkä olen suoraan sanottuna ollut vähän kauhuissani koko asian suhteen. Ja koska sekä täällä svennelässä että maailmalla päivän fiilis on enemmän parisuhderomanttinen (“Alla hjärtans dag”, “Valentine’s Day”), on sinkkuus tänään jotenkin tuntunut enemmän, vaikka muuten olen ylipäätään harvinaisen, etten sanoisi poikkeuksellisen, tyytyväinen elämääni.
Siis en missään tapauksessa halua luokittautua mihinkään mies-pelkoisten aikuissinkkujen kastiin, mutta kieltämättä viimeisimmät parisuhdeyritelmäni ovat olleet sen verran rankkoja kokemuksia, että kiinnostus lounaslöpinöitä tai pikkujoulujuhlaflirttiä vakavampiin juttuihin on ollut erittäin lähellä nollaa.
Jossain takaraivossa tai sielunperukassa elää kuitenkin pienen pieni ajatus, toive, että jossain saattaisi olla myös sellainen miespuolinen ystävä, jonka kanssa olisi kiva jakaa elämän tärkeät pienet jutut. Joku, jonka kanssa iloiset hetket tuntuisivat vieläkin hauskemmilta, arkiset asiat tärkeämmiltä, juhlat huikeammilta ja ne väistämättä eteen tulevat kuopat keveämmiltä ylittää.

Mutta mistä, pardon my French, hemmetistä sen ihmisen voi löytää?
Joskus silloin aikoinaan kysymys tuntui täysin irrelevantilta. Lähestulkoon joka viikonloppu kun pyörittiin jossain baarissa, konsertissa, elokuvakerhossa, partiossa etc. ja mukana oli aina vähintäänkin tutuntuttuja, joita saattoi tsiigailla sillä silmällä. Sittemmin, kun jäin vastoin omaa tahtoani aikuisiällä sinkuksi, tuumasin, että mikään ei voi olla surkeampi lähtökohta deittailuelämän aloittamiselle kuin olla kotitoimistossa töitä tekevä muotialan freelanceri. Tsäänssit tavata upeita, ihania ihmisiä silloin harvoin, kun jokin työaiheinen tapahtuma osuu kohdalle, on about 100 %, mutta naisvaltaisessa busineksessa niiden harvojen mukaan osuneiden miesten deittailutodennäköisyys oli lähestulkoon pyöreä nolla.
Tuolloin päätin ensimmäisen kerran “mennä nettiin” eli listauduin yhdelle käsittääkseni täkäläisittäin suosituimmalle nettideittisaitille. Tai oikeastaan se oli hyvä ystäväni ja partner in crime Tinni, joka sanoi, että nyt pistetään sulle profiili pystyyn.
Muistan hyvin sen illan. Tinnin kanssa kirjoitettiin parin viinilasin voimin meikäläiselle vetävä profiili. Peetu ja Tinnin tytär, oma kummityttöni, kävivät välillä pyörittelemässä silmiään meidän kikatukselle. Lupasin siinä samalla, että silloin parin viikon päästä koittavaan seuraavaan tapaamiseemme mennessä kävisin ainakin yhden ehdokkaan kanssa kahvilla.

Minähän olen tunnetusti yllytyshullu, joten otin haasteen kunnianhimoisesti vastaan. Kahden viikon jälkeen, kun tapasimme Tampereella, olin tavannut peräti kahdeksan eri tyyppiä, joiden kanssa olin ollut nettideittisaitilla yhteydessä. Yhden heistä tapasin sittemmin toisenkin kerran ja yhden toisen peräti kolme kertaa.
Kukaan tapaamistani miehistä ei ollut tyhmä, ruma tai creepy. Mikä heille kunniaksi laskettakoon. Yksikään ei kuitenkaan aiheuttanut myöskään mitään erityisiä tuntemuksia. Siis jos tuntemukseksi ei lasketa sitä, että ajattelin, että jos tämäkin henkilö olisi hyvän ystäväni poikaystävä, olisin ehdottomasti sitä mieltä, että hän on löytänyt todella kivan ja mahtavan tyypin.
Kolmen kuukauden maksullisen periodin jälkeen deletoin profiilini ja tuumasin, että täytyy olla parempikin keino löytää kivoja ihmisiä.

 
Sittemmin olen lopettanut vapaat mutta yksinäiset freelancer-päivät ja aloittanut oikeat työt oikeassa yrityksessä, jossa on varsin tasaisesti sekä miehiä että naisia töissä.
Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, yksin kotona ystävänpäivän iltaa viettämässä. En ole mitenkään surkeana… Karkki ja Peetu olivat kotona aikaisemmin illalla. Syötiin Karkin tekemää herkullista korvstroganoffia ja juotiin ekologista proseccoa. Tytöt lähtivät sitten sheikkaamaan Sónar Stockholm -festivaaliin ja minä jäin tänne miettimään deittailujuttuja.
Ei niin, että olisin epätoivoinen löytämään vain jonkun, kenet tahansa, arkeani jakamaan, mutta kieltämättä välillä ihmetyttää, että missä ihmeessä ihmiset, aikuiset, nykyään tapaavat potentiaalisia tyyppejä? Baari voisi varmaan olla ratkaisu myös (ajattelee hän optimistisesti). Tuota klassista vaihtoehtoa en ole käytännöllisesti katsoen testannut ollenkaan. Varsinaisesti en käy ulkona oikeastaan koskaan, paitsi silloin, kun on jokin fashion-tapahtuma, ja se on erityisesti deittailunäkökulmasta katsottuna aivan eri asia.
Vietän valtaosan vapaa-ajastani netissä – eli nettideittailu olisi siinäkin mielessä vähintäänkin loogista kohdallani. Jotenkin vain tuntuu, että se jos mikä on varsinaista neulan seulomista esiin heinäsuovasta. Ja minä kuitenkin olen viettänyt lapsuuteni kesät maatalossa, eli käytännössä tiedän, miltä heinäsuopa näyttää..
Sitten lopuksi vielä se viimeinen, vaikein ja rasittavin ongelma. Olen kirjoittanut itsestäni valehtelematta viisi erilaista “kuvausta” ja tyyliin “mitä olen etsimässä”. Valitettava ongelma on se, että itse en haluaisi pyytää deitille sitä tyyppiä, joka esiintyy profiilisivuillani… Olen kirjoittanut aikoinani vähintään ziljoona työhakemusta, mutta jostain syystä tämä tuntuu vieläkin vaikeammalta. Aaargh!!
Hauskaa Valentinen päivää!
Toivoo nimimerkki: “Ikuinen sinkku”.
PS. Postauksen kuvat otin juuri äsken, ihan vitsillä. Tarkoitus oli tehdä hauskoja versioita pateettisista nettideittiprofiilikuvista. Täytyy kyllä sanoa, että sexy face -poseerauksia on syytä todellakin harjoitella. Eihän noista ole mihinkään. Lisäksi Sunshinen yhteistyökyvyttömyys on ihan omaa luokkaansa. Mikä voisi olla aseistariisuvampi kuin söpö aikuissinkku ihkun kisunsa kanssa poski poskea vasten. Mutta Sunshine vaan rimpuilee ja näyttää badass-ilmeitä. Yritä tässä nyt sitten… 😀