Viime viikolla tuli riekuttua useammassakin shoppailutapahtumassa Karkin ja Peetun kanssa. Vietän tässä rauhallista detox-lauantai-iltaa kotosalla ja sen kunniaksi ajattelin laittaa pienen (lue: “pienen”) kuvareportaasin edesottamuksistamme.

Ihan ensimmäisenä oltiin tiistaina Karkin ja Peetun kanssa V Ave Shoe Repairin ystiksessä. Karkin tavoitteena oli tehdä opiskelijabudjetille sopivia hyviä löytöjä, Peetun säästää rahaa ja Mintulla oli vähän spesifimpi tavoite. Parin viikon päästä olisi tarkoitus suunnata Helsinkiin useampaankin tapahtumaan – ja jotain nastaa päällepantavaa soisi löytyvän…

Yllättäen päädyimme ensimmäisenä penkomaan kenkähyllyä. Peetu himosi printtikuosillisiä tappokorkoja, mutta kykeni (vielä tässä vaiheessa) pitämään kukkaronnuörit tiukalla. Mintun matkaan melkein lähti hopeiset matalat nilkkurit, mutta kun koko kolmikko oli aika yhtä mieltä, että noita ei voisi laittaa toimistolle, sai ne jäädä hyllyyn. Karkki tosin yritti vähän, että “äiti eiks sun pitänyt alkaa deittaileen”, mutta ehkä en kuitenkaan aloita deittihommia hankkimalla hopeisia cowboy-nilkkureita.

Miesten hyllystä löytyi lupaavan oloinen kauluspaita. Harvoinhan miesten mitoitus mitenkään erityisen hyvin istuu – eikä nytkään. Ei tullut siis kauppoja näittenkään kohdalla, vaikka hinta olisikin ollut ihan kohdallaan.

Sovituksessa voimakkaan turkoosit satiinihousut ja pvc-kaarrokkeella pimpattu napapaita. Paita tuntui yllättävän tylsältä (pääntien malli kenties…), mutta housuja harkitsin hetken ihan vakavasti. Sitten satuin katsomaan tarkemmin peiliin ja totesin, että satiini on kyllä ehkä yksi maailmankaikkeuden hankalimmista materiaaleista. Jokaikinen vekki, sauma tai kumpare näkyy aivan varmasti läpi. Ei kiitos.

Ilmeessä havaittavissa metsästysmaanisuutta!

Karkki löysi aivan ihanan jersey-paidan! Koko homman juju on selän mustalla mustalle tehty painatus.

Peetulla oli vakava lippalakki-hetki.

Ostokset kassissa!

Välillä käytiin kahvilassa haukkaamassa vähän salaattia ja keittoa, että verensokeri ei laske ihan liian alas. Mikään ei tuhoa hyvää shoppailufiilistä yhtä tehokkaasti kuin tappomurhanälkäkiukku. Pyysin Peetua ottamaan kuvan ja asetuin viralliseen näin-hymyilen-kameralle asentooni. Peetu alkoi valittaa, että näytän aina ihan samalta ja karseeta posetusta, enkö voisi olla vähän rennommin välillä. En nyt sitten tiedä, tuliko siitä yhtään sen parempi lopputulos.

Seuraavaksi suunnattiin Weekdayn VIP-shopping-iltaan. Paikalla oli aivan käsittämättömän järjettömästi väkeä. Ei tosin käy juuri näistä kuvista ilmi… Välillä oli iskeä ihan kunnon ahtaanpaikan kammo. Karkki heitti pyyhkeen kehään, mutta me jäätiin vielä Peetun kanssa jonottamaan sovituskoppiin.

Ja jonottaa tosiaan sai. Sovituskoppiin oli reilu vartin jonot ja kassalle piti jonottaa reilu 20 minsaa. Aavistuksen väsyneinä tässä kassajonossa, mutta pitihän se – 40 % alennus aivan kaikesta -tarjous hyödyntää!

Aika laihaksi jäi silti saalis Weekdaylta. Peetu osti harmaat farkut ja pitkähihaisen raitateepparin, Minttu mustat farkut. Olisin napannut mukaani vielä pari t-paitaa ja yhden kaulakorun, mutta tuossa vaiheessa oli ajatuksena vain, että kunhan pääsisi pois täältä.
Keskiviikkona Karkki keskittyi tenttiin lukemiseen, mutta me lähdettiin Peetun kanssa vielä pariin tapahtumaan.

Ensin poikettiin Solossa. Tunnelma oli huomattavasti väljempi ja rennompi kuin edellisenä päivänä Weekdayllä. Innostuttiin sovittelemaan yhtä sun toista – ja voin kertoa, että Peetun “kukkaronnyörit-tiukalla” -periaate meni aikas poskelleen…

Tyttö taisi jäädä jumiin??

“Äiti, mitä mä teen, tää on ihana!!”

Mintun missio löytää rennontyylikkäät housut jatkuu…

Samoin jatkuu t-paitojen ylikäyttäjän himo vähän siistimpiin versioihin aiheesta.

Noniin. Niinhän siinä sitten kävi, että kun Peetu oli tunnin pyörinyt Solossa nahkatakkiupeus päällänsä, se oli aivan pakko viedä kassan kautta kotiin.
Solosta suunnattiin vielä NK:n VIP-shoppailuiltaan.

Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon sen nyt uudestaan: NK on mielestäni aivan mielettömän upea tavaratalo!! Koko tunnelma, itse rakennus, kaikki osastot, vanhanaikaisen moderni meininki – ihania jokaikinen. Varmaan muuttaisin tuonne, jos se vain olisi mahdollista… Haha!

Viskimaistajaisia ja itsensästailausopuksen signeerausta NK:lla.

Diane von Furstenbergin osastolta löytyi mielettömän hienot kuviohousut – juuri sellaiset, joita olen etsinyt. Paitsi, että olisi pitänyt olla yli 20 cm pidemmät jalat! Eihän noita voi edes lyhentää, koska tuo hieno väriraitahomma on juuri tuolla lahkeen suussa. Ei siis tullut kauppoja.

Peetu rakastui palavasti DVF:n klassikkomekkoon. Kuosi olisi juuri peetumainen ja kietaisumalli kauniisti istuva. Edellisellä pysäkillä tehty nahkatakkihankinta oli kuitenkin tyhjentänyt säästötilin sen verran tarkkaan, että mekko siirtyi tulevien hankintojen listalle.

Diane von Furstenberg tarjosi tuoreita mansikoita. Omnom!

Yksi klassisen kaunis kleininsininen kiiltonahka-clutch löysi tiensä kotiin. Karen Millen on hyvä osoite silloin, kun investointi Balenciagaan tuntuu turhan rouhealta pankkitilin saldoa ajatellen, mutta mieli ei kuitenkaan taivu tekonahkaiseen halpisversioon. Laadukkaat materiaalit, hyvä työn jälki ja paikoittain varsin linjakas design – kelpaa paremmin kuin hyvin.
Määrällisesti ei ostoksia kertynyt sitten lopulta kovin montaa, mutta hauskaa oli! Mitenkään kovin usein ei tule nykyään edes kierreltyä fyysisissä kaupoissa, joten oli oikeastaan tosi mukava tällaisella tapahtumaverukkeella pitää oikein kahden illan maratoni. Yritän saada ainakin osan ostoksista kuvailtua sunnuntaina päivänvalossa, että pääsette tekemän tarkempaa tuttavuutta hankintoihimme.

Koko viikko on ollut yhtä haipakkaa! Olisikohan se ollut viime viikon alussa, kun rutisin kotona, että ikinä ei enää nykyään tule kutsuja mihinkään kivoihin pressitapahtumiin. Tai tulee – mutta ne on kaikki aina Helsingissä. Pikkuisen kateena seurailen kaikkien sopivalla matkustussäteellä Hesan keskustasta asuvien kanssabloggareitten postauksia ja Instagram-kuvia. Olisi kyllä hauska olla joskus paikalla sielläkin, mutta täältä matka on aavistuksen liian pitkä…
No, tiedän, että on aika bloggarikultapossumaista valittaa, kun on peräti pari viikkoa, eikä kutsua ole kuulunut mihinkään lanseerausjuhliin, putiikin avajaisiin tai muihin tuikitärkeisiin kissanristiäisiin. Ehkä täällä vietettiin jotain “kuivaa kautta”, koska tällä viikolla häppeningeistä, ainakaan shoppailuaiheisista, ei ole ollut pulaa. Weekday, NK ja Solo on pitänyt omat tapahtumansa ja tänään olisi ollut yhden lifestyle-kirjan julkkaribileitten lisäksi sekä Tjallamallan että Aplacen bileet. Mutta tänään ei kyennyt enää riekkumaan. Tai siis minä en – tietääkseni Peetu on kyllä edelleen baanalla. Hih.

Jonkin verran kyseiset tapahtumat on generoinut myös ostoksia. Tyylillemme uskollisina olemme satsanneet mielummin laatuun kuin määrään. Peetu on hankkinut kaksi takkia (2nd hand Levi’s farkkutakin ja ehkä maailmanhistorian upeimman bikersin BLK Denimiltä), Minttu kaksi toppia (V AVE Shoe Repair ja Acne) sekä yhden clutchin (Karin Millen) ja Karkki yhden swetarin (V AVE Shoe Repair). Kuvaesittelyt saaliista blogissa viimeistään viikonloppuna. Promise.
Peetun tämäniltaisen asun juju on supersuloinen Forever21-sydänmekko. Raidallinen TopShopista hankittu neule toimii kivana kontrastina mekon söpöydelle ja antaa sopivasti indie-edgyä särmää asulle.

Nyt, jos osaisin oikeasti jotain kuvamuokkausta, olisin piirtänyt punaisen huomiorinkulan kuvan vasempaan laitaan. Näettekö, mikä huikean ylväs kissaeläin sieltä on saapumassa!?
Kuvaaja yritti kyllä lirkutella katille ja kuvattava myös, mutta toinen vain jatkoi kenestäkään piittaamatta, ylväänä eteenpäin!

Ja kun nyt tässä joustavasti taas vaihteeksi päästiin aiheeseen kissa, niin voin kertoa, että sitten edellisen pohdinnan olemme tulleet siihen tulokseen, että kesällä meille tulee uusi kissavauva!! Vähän täytyy varmasti googlailla, että voisi välttää pahimmat murheet uuden pennun ja Sunshinen välillä, mutta uskon, että kaikki menee ihan hyvin. Hiukan tietty jännittää, että oppiiko sitä uutta rakastamaan yhtä paljon kuin tätä nykyistä karvamasua. Sunshine on niin kaikin tavoin samanlainen kuin koko muu meidän tyttöjengi ja koko yhteiselo on mennyt kaikki nämä melkein viisi vuotta käytännössä täysin ongelmitta.
Mutta en kyllä usko, että ongelmat voisivat mitenkään olla suuremmat kuin ilo toisesta kisusta. Ja ajattelen tässä myös Sunshinea. Peetu on lähtemässä syksyllä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, mikä tarkoittaa sitä, että asustelisin sitten pääasiassa yksin kissan/kissojen kanssa. Olen aivan varma, että myös Sunshine on sitä mieltä, että typerä ja rasittava kissavauvakin on parempaa seuraa kuin olla kaiket päivät yksin. Itsellänikin olisi parempi omatunto, kun jos vaikka joskus päätyisin jopa jumppaan suoraan töistä. Eipähän tarvitsisi Sunshinen olla ihan kokonaan yksin.
Ja pieni kissanpentu. Voiko olla mitään hienompaa?

 

• mekko, Forever21
• neuletakki, TopShop
• nilkkurit, minimarket

Kyllä kai ne maanantaitkin on kivempia nyt, kun on jo selkeästi lämpimämpää ja aurinko paistaa? Aamulla tuntui silti aivan perusmaanantailta. Se tunne, kun hiukset märkinä, meikkaamatta ja vielä kylpytakki päällä vilkaisee sivusilmällä kelloa ja tajuaa, että raitiovaunu menee viiden minuutin päästä. Ensin sitä riipii vaatteita päälleen hirveällä tohinalla (sukkahousut ei mennyt rikki!) ja samalla laskiskelee, että lounaslaatikko on kyllä valmiina, mutta missä on työkännykkä ja toimiston avainkortti. Sitten tajuaa, että voi ihan yhtä hyvin päättää jo heti, että meneekin sillä seuraavalla raitiovaunulla, kun myöhästyisi sitä kuitenkin. 7 minuuttia lisäaikaa on sen verran, että ehtii heittää jopa pikaisen ehostuksen maanantaiväsynyttä ilmettä piristämään. Ja sitten se seuraava juna onkin peruutettu. Vagnfel tai personalbrist.
No päästiin töihin kukin ajallamme. Silleen nippanappa sivistyneen rajoissa.
Enpä olisi tänä aamuna muutenkaan ehtinyt paljoa hiuksiani fiksuksi väsäilemään. Todella pitkästä aikaa päätin antaa ihan luonnontilassa kuivuneitten karvojen liuhua vapaana. Tavallaan ehkä ihan kivankin kesäinen tuollainen huolimattomaksi itsekseen asettunut kiharasöherö. Vaikka toisaalta kyllä tuntuu, että ehkä look on toimistolle vähän turhankin surf-huoleton.

Muuten hiukset on pesun jälkeen jätetty ihan sellaisekseen, mutta suihkuttelin varsin reilulla kädellä Tony&Guy:n suoleavesisuihketta koko tukkaan. En ole testannut mitenkään erityisen monia vastaavia suihkeita, mutta koostumukseltaan tuo on ehdottomasti kevyin. Etuna on, että se ei todellakaan tee hiuksista raskaita (niinkuin esim aito merisuolavesi saattaa tehdä), mutta toisaalta kaipaisin ehkä aavistuksen enemmän tukea.
Jos jostain löytyisi sellainen ihmeaine hiuksille, joka tekisi luonnonkiharoista joustavat, silottaisi harotuksen, antaisi tukea ja tuuheutta olematta liian tahmainen tai paksu sekä lisäksi olisi vielä kevyt siinä mielessä, että hiuksia ei tarvisisi olla koko ajan pesemässä. Niin, jos jostain löytyisi sellainen supertuote, voisin kyllä kuvitella olevani useamminkin ihmisten ilmoilla lähes luonnontilaisissa hiuksissa.

Maanantaisen toimistopäivän työasun suurin uutinen on melko uusien hankintojen joukkoon kuuluva Samsøe & Samsøe -merkkinen viskoosisifonkipaita. Tykkään sen sini-vihreästä keltaisella kirkastetusta sävymaailmasta tosi kovasti ja jotenkin sifonki on materiaalina kivan rento.

 

• paita, Samsøe & Samsøe
• hame, H&M
• kengät, Vagabond

Juuri näin sopivasti kevätinspiraation iskiessä treenihermoon keskitytään täälläkin hankkimaan monipuolisesti hyvää oloa. Olen mukana Indiedaysin Motivaation Maaliskuu -kampanjassa. Mahtava kaarti bloggareita on laittanut parhaat vinkkinsä jakoon – tsekkaa kaikki täältä teemasivulta ja inspiroidu sinäkin (niin minäkin!).
Itse pääsin kertomaan parhaat vinkkini itselleni rakkaan juoksuharrastuksen aloittamiseen.

Juokseminen on yksi hienoimmista liikuntaharrastuksia, mitä voi olla! Sen aloittaminen ei vaadi suuria investointeja, fitness-klubien jäsenyyksiä eikä mahotonta kama-arsenaalia. Lenkkeily sopii aivan jokaiselle perusterveelle ihmiselle ja sitä voi harrastaa käytännöllisesti katsoen ihan missä tahansa. Ulkopuolisen silmin ehkä varsin yksipuoliselta näyttävä liikunta hoitaa kroppaa yllättävänkin monipuolisesti – ja mikä parasta – tuloksien näkymistä ei tarvitse odotella kuukausikausia. Jo muutaman viikon suht säännöllisen harjoittelun jälkeen huomaa aivan selvää edistystä.
Helppoudesta huolimatta alkuun pääseminen voi olla hankalaa. Entisenä lenkkeilynvihaajana tiedän erinomaisen hyvin, miltä aloittaminen tuntuu. Itseasiassa olin jossain vaiheessa aivan vakuuttunut, että juokseminen ei kertakaikkiaan sovi minulle. Onneksi entisen naapurini esimerkistä innostuin kiskomaan juoksutossut jalkaan ja kannustavilla neuvoillaan pääsin ensimmäisten kynnysten yli. Ennenkuin tajusinkaan, olin aivan koukussa.

Mintun vinkit menestyksekkääseen juoksuharrastuksen aloittamiseen.
1. Hanki kunnon tossut.
Lenkkeilyn ei tarvitse olla välineurheilua, mutta tossujen kohdalla ei kannata pihistellä. Varaa kunnolla aikaa, kun lähdet ostoksille. Käytä hyväksesi urheilukaupan myyjän ammattitaitoa (jos sitä ei löydy, mene muualle). Perusidea on se, että tossu ei saa puristaa, mutta sen pitää tukea. Varpaiden eteen tulisi jäädä noin sentin verran tyhjää (itselläni reilu 1,5 cm on ihan must), että jalka pääsee liikkumaan ilman, että varpaat tulee kipeiksi.

Itse olen tykännyt kaikkein eniten Asics Gel-Kayano -tossuista. Nämä ihanat vihreä-neon-oranssi -versiot ovat jo ties kuinka monennet samanlaiset. Joitain muitakin merkkejä olen kokeillut, yleensä enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä. Monet enemmän juoksevat tykkäävät myös Asics Nimbus -tossuista ja tiedän useammankin vannoutuneen Asics-käyttäjän hankkineen toisiksi tossuiksi adidaksen Boostit.
Muuten varusteiksi käy mukavat, ei-tiellä-liuhuvat urheiluun sopivat vaatteet. Naisille suosittelen myös kunnollisten tukevien urheiluliivien hankintaa. Ja tietty, jos inspiraation kannalta ajatellaan, muutamat kivat treenivetimet saattavat olla juuri se juttu, joiden avulla päästään alkua pidemmälle.

2. Aloita rauhallisesti.
Ja nyt tarkoitan ihan oikeasti rauhallisesti. Rapakuntoisen juoksulenkki on todennäköisesti pääosin kävelyä ja keskinkertaiskuntoisenkin, joka on kenties harrastanut ihan muunlaisia lajeja, kannattaa ekoilla kerroilla tyytyä hölköttelemään sauvakävelevien mummojen kanssa samaan tahtiin.
Pointti on se, että muutamilla ensimmäisillä lenkeillä kroppa, nivelet ja pääkoppa totutetaan uuteen liikuntamuotoon. Kukaan ei lähde toistamiseen juoksemaan, jos tuloksena on vain kipeät polvet, kolottavat lonkat ja tunne, että ei musta ole mihinkään. Vanha, kasarikoululaisille tolkutettu PPP-sääntö (Pitää Pystyä Puhumaan) on ihan hyvä pitää mielessä noin 2/3 aikaa lenkistä alkuaikoina. 1/3 lenkistä voidaan omistaa kevyehkölle puuskutukselle.

3. Harjoittele säännöllisesti.
Säännöllisyys on kaiken a&o. Enkä nyt tosiaankaan sano tätä sillä kireä-jumppamaikka-äänellä, vain kiusatakseni ja kasatakseni paineita ja huonoa omaatuntua väliin jääneistä lenkkikerroista. Ei, säännöllinen harjoittelu on tärkeää siksi, koska sillä tavoin pääsee paljon nopeammin kiinni kaikesta siitä kivasta, mitä juokseminen tarjoaa. Henki kulkee, jalat tottelee, ajatukset kirkastuu, kiukku häviää ja aurinko alkaa paistaa. I promise!! Ja kaikki tämä tulee jo ihan muutaman kerran jälkeen, jos vain jaksaa lenkkeillä säännöllisesti. Harvoin juoksevat joutuvat kärsimään ikuisesti “ensimmäisen lenkin” tuskista – ja sitä kohtaloa en toivo kenellekään.
Sopiva tahti aloittelijalle on mielestäni noin 2 – 3 alle tunnin lenkkiä viikossa. Kuinka pitkälle tuossa ajassa ehtii, riippuu paljon lähtökunnosta. Rapakuntoinen pääsee hyvään alkuun vaihtelemalla 5 minuutin juoksupätkiä ja 5 minuutin kävelypätkiä. Vähitellen kävelyn osuutta voi pikkuhiljaa vähentää ja lisätä hölköttelyä.
Ja sitten pitää sanoa vielä se, että jokainen askel on askel eteenpäin! Jos tällä viikolla ei kertakaikkiaan ehdi kahta kertaa lenkille niin mene sitten kerran. Ei kannata jättää sitä yhtä kertaa menemättä sillä verukkeella, kun ei kuitenkaan ehdi harjoitella suositusten mukaan.

4. Aseta tavoitteita.
Itse suosin monen eri aikavälin tavoitteita. Jokaisen lenkin kohdalla kannattaa esimerkiksi ajatella, että lyhentää kävelyjaksoja, pidentää juoksupätkiä, vaikka vain yhden katulyhtyjen välin verran. Tänään yksi lyhtyjen väli lisää, huomenna kaksi, sunnuntaina jo koko kadunpätkä.
Erilaisia juoksutapahtumia alkaa olla jo niin paljon, että jokaiselle luulisi löytyvän omanlaisensa häppeningi. Niin nörtiltä kuin se kuullostaakin, suosittelen lämpimästi laittamaan sopivan ajan päähän tavoitteeksi sopivan haasteellisesta juoksutapahtumasta selviytymisen. En tiedä ketään niin kyynistä ihmistä, joka ei olisi kokenut valtavaa voittamisen iloa saadessaan tapahtumamitalin kouraansa ja tapahtumapaidan niskaansa maaliintulon kunniaksi. Kyllä voitto maistuu niin makealta, vaikka voitettujen listalla ei olisi kuin oma entinen minä.

5. Hanki lenkkikaveri.
Itse olen tyypillinen suomalainen yksinpuurtaja, joka ei yleensä paljon seuraa kaipaa, mutta voin kertoa, että aika monta lenkkiä olisi “siirtynyt huomiselle”, jos en olisi sopinut treffejä juoksukaverin kanssa. Hauskinta yhdessä lenkkeily on silloin, kun tavoitteet ja kunto on kutakuinkin samoilla linjoilla. Mäkitreeniä gasellina vetävä superhyperkunnossa oleva kaveri voi olla jollekulle suuri inspiraation lähde ja toisaalta maratoonille treenaava saattaa hyvinkin haluta välillä vetää hitaita lenkkejä, mutta periaatteessa suht samat lähtökohdat ja tavoitteet on aika hyvä juttu. Eikä toisaalta ole pahitteeksi, jos lenkkikaveri osaa muutaman huonon blondivitsin pahimpia ylämäkiä keventämään.
Teknisistä lenkkikavereista en oikein osaa sanoa mitään. Nyt olen pikkuhiljaa opetellut kuuntelemaan musiikkia juostessa, mutta oikeastaan se toimii itselläni vain, kun juoksen juoksumatolla. Ulkona haluan kuulla, mitä tapahtuu. Erittäin monet vannovat sykemittarin nimeen. Olen yrittänyt parikin kertaa opetella sen käyttöä, mutta tuon tyyppiset tilastot eivät voisi itseäni vähempää kiinnostaa, joten motivaatiomerkityskin on täysi nolla. Samaan sarjaan taitaa kuulua erilaiset juoksuappit. Jos on vähänkään siihen suuntaan kallellaan, että haluaa dataa omista treeneistään, kannattaa noita ehdottomasti kokeilla. Niin monet niistä tuntuu kovasti tykkäävän, että minä taidan olla se outo poikkeus, kun en moisista välitä.

6. Pidä huolta korsetista äläkä skippaa venyttelyä.
Vatsalihakset ja selkälihakset ovat juostessa kovilla. Niiden tehtävänä on pitää kroppa ryhdissä treenin aikana. Jos korsetti ei anna tarpeeksi tukea, ryhti menee helposti lysyyn vähän samaan tapaan kuin istuisi huonosti tuolilla. Varsinkin lenkin puolivälin jälkeen, kun jo alkaa vähän muutenkin väsyttää, vatsalihasten tiukkana pitäminen voi unohtua ja lopputuloksena on kipeä selkä. Ja tähän se klassinen: Terv. nimim. “kokemusta on”. Ikävä kyllä.
Nykyään yritän tehdä ihan jokaisen lenkin jälkeen vähän vatsoja ja selkää. Muutama punnerruskin saattaa väliin lipsahtaa. Onhan se kesätoppikausi taas tuloillaan.
Aivan totaalinen must lenkin jälkeen on jalkojen venyttely. Muutama yksinkertainen liike isoimmille lihasryhmille: reisille, pohkeille ja persmukselle, antaa hyvän olon ja nopeuttaa palautumista.

7. Muista pitää hauskaa!
Ei kannata juosta veren maku suussa, jos ei erityisesti nauti juuri siitä. Jos treenaus tuntuu hauskalta, sen tekeminen ei tunnu pakkopullalta. Aluksi tuo vaatii ehkä vähän asennetta (vinkki: katso itseäsi silmiin peilistä, hymyile ja sano pirteällä äänellä ääneen: “juokseminen on kivaa”), mutta kyllä se siitä. Nyt kun aloittaa, sitä ehtii juhannukseen mennessä koukkuuntua jo niin totaalisesti endorfiineihin ja runners’ high:in, että entistä aikaa tuskin muistaa.
Ja alkutaipaleelle vielä yksi muistutus: lenkkeilyn vaikein hetki on ehdottomasti se, kun pitäisi solmia lenkkitossujen nauhat. Sitten kun se on tehty, loppu sujuu jo ihan omalla painollaan.

Mielestäni on aivan mielettömän hienoa ja siistiä, että Peetu käyttää, on käyttänyt jo vuosikausia, nahkatakkia, jonka ompelin itselleni aikoinaan ammattikoulun pukuompelulinjaa käydessäni! Pidin sitä aikoinaan itsekin varmasti pari-kolme vuotta aina, kun oli rotsikelit, mutta nyt tuo aikoja sitten valmistunut luomukseni on ollut Peetun jakamattoman rakkauden kohde vähintään viimeiset viisi vuotta. Olin takintekohetkellä itseasiassa tismalleen saman ikäinen kuin armas lapsukaiseni on nyt. Aika hassu juttu, kun oikein alkaa ajatella.
Enemmän kuin nahkatakin ennalta-aavistamatonta elinkaarta olen kyllä tänään miettinyt vahvojen naisesikuvien merkitystä. Karkki kyseli joskus yläasteaikoina, että mistä löytäisi itselleen fiksun ja menestyneen naisen esikuvaksi. Muistelen, että taisin ehdottaa Hilary Clintonia (vaikka Madonna tuli varmastikin ensimmäisenä mieleen…), enemmänkin paremman puutteessa kuin että olisin varsinaisesti ollut ehdottomasti sitä mieltä. Silloin ei tullut mieleen suomalainen tasa-arvotaistelija, kirjailija, ajattelija, mielipidevaikuttaja, sanomalehtimies ja kauppias, tamperelaissyntyinen Minna Canth.

Tänään on Suomessa ollut liputuspäivä, käsittääkseni edelleenkin ainoa naiselle omistettu. Minna Canth on ehdottomasti liputuspäivänsä ansainnut ja ehdottomasti loogista on myös se, että samanaikaisesti vietetään tasa-arvon päivää. Toivoisin, että tasa-arvosta puhuttaessa sitä ajateltaisiin laajemmin kuin vain sukupuolten välisenä kysymyksenä. Vaikka Minna Canth olikin tulisieluinen naisasianainen, jonka ansiosta mm. yliopiston ovet avautuivat muillekin kuin vain miehille, näki hän tasa-arvon ja tasavertaisuuden myös laajemmin, yhteiskuntaluokkiin ja -rakenteisiin liittyvänä asiana.
Toinen asia, mikä on tänään askarruttanut on se, että titiVITUNtyy -blogin kirjoittaja on selvinnyt!

En ole aivan täysin vakuuttunut siitä, että olisinko halunnut salaisuuden paljastuvan. Bloggari-Reino alkoi olla jo niin kokonainen hahmo, että on suoraan sanottuna pikkuisen antikliimaksi saada tietää totuus. Vaikka siis JuFo “JuFo III” Peltomaa onkin varmasti livenä fiksu ja cool tyyppi. Eikä nyt voi täysin kieltää sitäkään, että kyllähän vanhan Raptori-fanin sydän vähän hypähti, että no niin tietty…
Kaikki muistot ei kyllä ehkä kestä ihan samalla tavoin päivänpaisteeseen retuuttamista. Flunssassa kuumeisena kärvistelevä Peetu on aivan kysymysmerkkinä ja pyörittää ihmeissään silmiään, kun yritän selittää, että Raptori ja Oi Beibi oli aikoinaan tosi hauska ja uudenlainen ja very hilarious. Kieltämättä ihmettelen vähän itsekin.

Peetu on tosiaan tänään kipeänä – eikä näitä tämän postauksen kuvia muutenkaan olisi voinut tänään ottaa. Eilen oli vielä kuivaa ja kylmänkirpeää, tänään aamulla tuntui kevyet tennarit ihan järkevältä vaihtoehdolta, mutta puoliltapäivin alkoi sellainen räntäsade, ettei mitään rajaa. Täytyy tunnustaa, että kotimatkalla tuli melkein itku, kun alijäähtyneet jalkarätit läiskähteli pitkin naamaa.

 

• takki, Mintun ompelimosta
• hame, Forever21
• huivi, Primark
• nilkkurit, minimarket

Aktiivinen kokous- ja koulutuspäivä vaatii yleensä asuksi jotain asiallisen äijämäistä. Kauluspaita ja musta jakku on standardivalintani, joka sulautuu miesvaltaisen seurueen pukukoodiin saumattomasti.
En tiedä johtuuko kevätauringosta vai yleisemmästä värikkyydenkaipuusta, mutta juuri tänään oli vain yksinkertaisesti pakko saada jotain tavallisesta poikkeavaa päälle ja pukeutua huomionkipeään oranssinpunaiseen. No, en usko, että ne meidän sisäisessä koulutuksessa olleet myyjätkään mitenkään hurjasti pahastuivat, vaikken sulautunutkaan yhtä hyvin seinään kuin mitä mustassa jakkupuvussani olisin. Iltapäivän viimeisten kalvosulkeisten tirehtöörinä oli ehkä ihan hyväkin, että myös paidan väri edesauttoi yleisön hereilläpysymistä.

Usein on sellainen olo, että työvaatteeni tehtävänä on toimia samoin kuin lintujen suojavärit. Jakkupuku auttaa maastoutumaan toimistoviidakkoon ja office-univormu muodostaa sopivan anonyymin suojan kaikkia kahviautomaatin takana väijyviä vaaroja vastaan. Tänään ei nyt sitten jostain syystä kuitenkaan ollut yksi niistä päivistä, jolloin suolakaivos-camouflage olisi tuntunut tarpeelliselta. Jossain vaiheessa kävi kyllä mielessä, että olisin voinut tietty valita jonkun muunkin päivän oranssin pellavaneuleen ja Peetulta lainatun minarin ulkoilutukseen. Esimerkiksi yhden niistä monista työpäivistä, kun tuskin poistun oman pulpettini äärestä luonashuonetta pidemmälle. Sitäpaitsi enhän nykyään oikeastaan enää edes kulje näin lyhyissä hameissa…
Mutta joku pakko oli nyt kuitenkin saada juuri tämä asu päälle juuri tänään. Syytän kevätvaloa ja erityisesti aurinkoa tästä pakkomielteestä. Ja loistavan hyvällä ja energisellä tuulella olen ollut koko päivän (migreenikin loppui vihdoin eilen illalla), joten lopputulos on kai juuri niinkuin pitää. Johtui sitten oranssista paidasta tai mistä tahansa.
Sen tästä nyt kuitenkin oppi – tai tuli palautettua muistiin – että on ihan riittävästi niitä päiviä, jolloin pukeutumisinspiraatio loistaa poissaolollaan. On hyvä, että niitä päiviä, ja muita epävarmuuspäiviä, varten kaapista löytyy tarpeeksi perushameita ja kivoja hillittyjä jakkuja ja mukavansiistejä turva-asuja. Silloin kun inspiraatio sitten lopulta iskee, impulssia kannattaa noudattaa ja pukeutua ihan juuri niinkuin haluaa!

Terkkuja kotitalon julkisivuremontin keskeltä! 🙂

• neulepaita, Filippa K
• hame (Peetun), H&M
• nilkkurit, H&M
• korvikset, Indiska