Category: Oma elämä

… and if you lose that, you’re nothing.
– Robin Williams –
Jotenkin on ollut vähän itku kurkussa koko päivän. Varmaan monilla muillakin on sellainen tapa, että juuri unesta tokeennuttua vielä punkassa loikoillen tulee selattua tärkeimpiä some-kanavia, facebookia, instagramia ja twitteriä. Tänään aamulla melkein toivoin, että en olisi sitä tehnyt. Vaikka eihän se asioita muuksi muuta, vaikkei niitä itse tietäisikään. Upea, koskettava, älykäs, herkkä ja lahjakas näyttelijä Robin Williams on kuollut.
En ala tässä nyt tilittää, miten paljon itselleni on merkinnyt sellaiset elokuvat kuin Kuolleiden runoilijoiden seura, Will hunting tai Ms. Doubtfire. Sanonpahan nyt kuitenkin sen verran, että kuulun siihen ikäluokkaan, joka leikki koulun pihalla Mork & Mindyä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mutta hei, täällä on ollut kuitenkin hieno päivä. Oikeastaan tällaiset hetket, jolloin suru ei ihan oikeasti tule iholle, mutta kuitenkin pysäyttää kunnolla, auttaa ehkä aika kliseisesti arvostamaan sitä, mitä itsellä on nyt just ja tässä. Huikeimmat helteet on nyt tältä kertaa ohitse, mutta aurinko paistaa edelleen ja paitahihasillaan tarkenee. On hyvä.
Peetu on yhdistänyt päivän asuun super-ikivanhan, aikoinaan Karkin Zarasta hankitusta mekosta tuunattuun hameeseen Jeffrey Campellin hurmaavat korallinpunaiset sandaalit, valkoisen perustopin ja Mintun kultaisen ghetto-ketjun. Särmää ja fiftarihenkeä tuo Ray Banin Wayfarerit.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • hame, Zara (tuunattu mekosta)
  • toppi, Primark
  • sandaalit, Jeffrey Cambell
  • aurinkolasit, Ray Ban (Wayfarer)
  • kaulaketju, H&M

Ja nyt vielä yksi niistä parhaista: Good Morning Vietnam! R.I.P. Robin Williams.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sunshine tässä hei! Tai oikeastaan pitäisi kai sanoa Mjau – niinkuin meillä kissoilla täällä Stockiksessa on tapana tervehtiä.
Mun äitini Minttu (joo joo, tiedän kyllä, että se ei ole mun oikea äitini, mutta me kosmopoliitit city-kissat ollaan sitä mieltä, että sen ihkaoman perheensä jäsenet voi myös valita ihan itse!) on siis mukana Indiedaysin ja PrimaCatin yhteistyökampiksessa ja siitä hyvästä meikä-miau on päästetty ensimmäistä kertaa tänne blogiin kertoilemaan vähän siitä, miten täällä Tukholmassa vietetään kissanpäiviä.
Tiedättekö millaista on olla urbaani kaupunkilaiskisu? No minäpä kerron: se on a i v a n mahtavaa! Toimintaa riittää koko päiväksi – ja etenkin yöksi – niin paljon, että tuskin ehdin ottaa pakollisia 18 tunnin kauneusnokosiani!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ensimmäiseksi aamulla minulla on äärimmäisen tärkeä ja suurta tarkkaavaisuutta vaativa tehtävä pitää huolta koko perheen rutiinien mutkattomasta sujumisesta. Kuuntelen aina hyvin tarkkaavaisena, kun äiti-Mintun puhelin soittaa ärsyttävää aamuista herätysmelodiaansa. Tiedän, että se ensin alkaa ja sitten loppuu. Alkaa taas ja loppuu uudelleen. Sitten, kun puhelin on pimputellut jo kolmannen kerran, hyppään sänkyyn ja käyn sen masun tai rinnan päälle pörisemään suloistakin suloisempana kisukeränä. Siitäpä onkin sitten äitylin helppo nousta aamutoimia tekemään! Hih-miau!
PrimaCat 3
Pientä hässäkkää meillä on aina aamuisin, mutta minä vain otan coolisti ja nautin menosta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Milloinkaan ei onneksi vielä ole ollut niin karsea kiirus kenelläkään, etteikö aamupalaa olisi ehditty tarjoilla. Se onkin tärkeää sillä rrrakastan hyvää ruokaa ja nämä kampiksen kautta testiin saadut aitoa lihaa sisältävät superherkulliset DeLuxe PrimaCat-ateriat kyllä tosiaankin hemmottelevat nirsoja makuhermojani. Toisinaan käy niin, että en edes malta kattaa kauniisti, vaan vedän herkut karvaiseen napaani suoraan purkista!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedän, että Minttu, Karkki ja Peetu käyvät silloin tällöin hemmottelemassa itseään hyvällä ruualla, jossakin kivassa ravintolassa. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että on huomattavasti parempi, jos herkut lennähtävät kuin itsestään nenäni alle. Jos sinä olet enemmän noiden meidän perheen hoomanien kanssa samoilla linjoilla, kantsii klikata tänne PrimaCatin kampanjasivulle. Siellä on nimittäin menossa ihan purrrrfekt kilpailu, jonka voittona on illallinen ihanassa Farangissa ja yöpyminen vieläkin ihanammassa Klaus K. -hotellissa kahdelle ei-nelijalkaiselle.
Kampanjasivulla voi myös ilmoittautua testiryhmään (50 nopeinta kisuliinia pääsee mukaan, joten kannattaa toimia ripeästi!), lukea eläinlääkärin asiantuntijavinkkejä, napata kutkuttavia reseptejä myös perheen hoomaneille ja saada vähän luksusta arkeensa Spotify-soittolistan avulla.
PrimaCat 5
Olette ehkä kuulleet, että sain pikkusiskon tässä muutama viikko sitten? Sailor Moon on sellainen kertakaikkiaan käsittämätön kakara, että välillä menee hermot. Etenkin, jos se päättää pitää mun häntääni leluna ja hyökkiä sen kimppuun, vaikka yritän rauhaisasti pitää lukua pihapiirin tapahtumista.
Ruokailun suhteen ollaan kyllä aika samoilla linjoilla – vaikka ihan yhtä hienostunut ja elegantti maku sillä rääpäleellä ei nyt vielä ihan ole. Itse tosiaan en t o d e l l a k a a n suostu pistämään suuhuni mitä tahansa. Näkisittepä miten osaan väräyttää viiksikarvojani todella halveksuvasti, jos kotiin on kannettu jotain, mistä en tykkää!
PrimaCat 6
Herkkuani on tonnikala – erityisesti Deluxe PrimaCat Chunky Chicken with Tuna and Liver – saa minut aivan hyrinätuulelle. Sailor Moon tykkää eniten mauista Charming Chicken with Rich Rabbit ja Bold Beef with Savory Surimi. Päivisin käyn kyllä mieluiten napsimassa kivasti kuivattuja naksuja (esmes suosikkini Deluxe PrimaCat Sizzling Salmon), jotka nekin ovat niin makoisia ja pitävät tämän upean mustan turkkini kauniina ja kiiltävänä. Paljon parempaa naposteltavaa kuin Mintun rakastamat sipsit!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Juuri tällä hetkellä suurinta luksusta on, kun pääsen hetkeksi parvekkeelle viilentymään ja vahtimaan naapuruston pikkulintuja. Sisällä on niin älyttömän kuuma ja varmasti kaikki joskus isosiskoksi tulleet tietävät, että on aivan taivaallista saada olla välillä hetki ihan omassa rauhassa. Niin ihanaa kuin sen pikkuisen tärrähännän kanssa riehuminen onkin. Kaikessa rauhassa kahdestaan äidin kanssa partsilla pimenevässä kesäillassa. Voi ihanuutta!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
PrimaCatilla on muuten tosi kivat facebook-sivut. Siellä on paaaljon ihania kisujen kuvia, niinkuin oikein onkin. En oikein jaksa käsittää, mitä iloa on nettisivuista, joilla ei ole kuvia kissoista. Sama pätee kyllä Instagramiin myös. Hastageillä #deluxeprimacat ja #kissanpäivät löytyy paljon mukavasti kehräävää katseltavaa. Voisitte btw käyttää samoja hastagejä omissa kissanpäiväkuvissanne, niin voisin sitten käydä niitä katselemassa.
Yksi tärkeä asia vielä:
Sain (tai äiti-Minttu sai…) luvan arpoa yhden mahtavan upean DeLuxe PrimaCat -paketin (arvo noin 25 €) lukijoitteni kesken! Näin osallistut arvontaan:
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  1. Kilpailukysymys: Montako eri makua DeLuxe PrimaCat täysravintoa on olemassa?
  2. Jätä vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksiin viimeistään tiistaina 12.8. klo 22.00 mennessä!
  3. Laita mukaan toimiva sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti, että saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle.
  4. Käy paijaamassa lähimmän karvakuonokisun pehmoista masua!

Ja tosiaan – se upea hemmottelukilpailu löytyy TÄÄLTÄ!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aion nyt olla ilonpilaaja ja häiriköidä kaikkien hyvää maanantai-angstia toteamalla, että juuri nyt arki tuntuu mielestäni tosi hyvältä. Tietty olin tänään aamulla ihan sikaväsynyt viikonlopun festaririekkumisten jäljiltä. Vielä eilen illallakin piti kuunnella Neil Youngin kitaranvingutusta ihan liian myöhäiseen, vaikka en just sen tyyppisen äijämusiikin ylin ystävä olekaan. Siinä kaiken aamuväsymyksen ja vetämättömyyden keskellä tajusin yhtäkkiä, miten hyvin asiani oikeastaan on.
Kaikki muuttuu koko ajan – niinkuin elämässä kai aina – mutta vielä tänään saan matkustaa Peetun kanssa samaa matkaa aamulla töihin. Ihan parin viikon päästä Peetu aloittaa opinnot ja sitten saan taas juosta bussia kiinni aamukiireessä ihan keskenäni. Sen verran on tullut suunnitelmiin muutoksia, että tyttö jääkin Tukholmaan ja aloittaa opinnot KTH:lla – eikä siis ainakaan nyt heti muuta Umajaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lähes vuoden kestäneet yhteiset aamut meillä kuitenkin nyt loppuu, mutta vielä hetken saan nauttia kivoista höpötyshetkistämme.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hetken aikaa jaksoin olla vähän ärrinpurrin tai ainakin vali-vali siitä, että on niin hieno ilma ja miksi pitää olla toimistolla ja tehdä jotain töitä, kun ihan yhtä hyvin voisi olla syömässä jäätelöä uimarannalla, liottamassa bikineitään linnunmaidonlämpimässä vedessä ja sotkemassa pokkareita rantahiekkaan ja aurinkorasvaan. Mutta sitten toisaalta. Meiltä on noin kuuden minuutin kävelymatka lähimmälle uimarannalle. Lähes joka ilta ollaan heitetty välittömästi office-vetimet nurkkaan, hypätty uikkareihin ja painuttu uimaan.
Ei kyllä oikein kehtaa valittaa. Elämä on aikas hienoa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toimistollakaan ei sula, kun huolehtii pukeutumisen riittävästä ilmastoinnista. Joskus aikoinaan täällä blogissani käytiin melkeinpä kiivasta keskustelua siitä, sopiiko hihaton paita töihin vai ei. No, työpaikat on tietenkin kaikki erilaisia ja joissakin on edelleen ihan kirjoitetut pukeutumissäännöt. Asiakaskontakteja hoitavilla on yleensä tiukemmat koodit kuin muilla, mutta ylipäätään tuntuu, että tällä puolen Pohjanlahtea kirjoittamattomat säännöt ovat hiukan rennommat kuin koti-Suomessa.
Eli paljaat sääret ja hihaton paita on ok. Mistä me tietty olemme hyvin iloisia näinä poskettoman helteisinä kesätyöpäivinä!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • paita, Forever21
  • hame, Asos
  • sandaalit (Mintunt), Clarks
  • aurikolasit, Ray Ban (malli: Erika)

 
 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jo kolmatta vuotta peräkkäin hengailemme tämän elokuun ensimmäisen viikonlopun Skeppsholmenin ihanan merellisissä maisemissa Stockholm Music and Arts -festareilla musiikista nauttimassa. Eilinen meni mukavasti auringossa chillaillen. Tänään ohjelmassa on hiukan enemmän actionia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Taidetta ei olla vielä ehditty käydä katsomassa ollenkaan, mutta vielähän sitä ehtii. Festarirannekkeella on vapaa sisäänpääsy kaikkiin Skeppsholmenin museoihin. Erityisesti Moderna Museet on kyllä aina käymisen väärti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Eilisen mahtava “fangirl”-moment, kun upea Chrissie Hynde katsoi suoraan kohti ja suupielessä häivähti hymyn tapainen. Oooh – se näki mut!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Voiko oikeasti olla parempaa vaatetta kuin mekko? Ei tarvitse kuin kiskaista yksi juttu päällensä ja koko asu on siinä! Muutamilla asusteilla voi toki säätää yleisilmettä, mutta todellisen pukeutumiskriisin kohdatessa pärjää hyvin ilmankin.
Ehkä olenkin ollut täysin hakoteillä, kun olen yrittänyt hikipinkoilla ja löytää jotain vaihtoehtoisia yläosia puolihameen tai housujen kanssa käytettäväksi. Pragmaattisen, mutta esteettisesti miellyttävää arkipukeutumista havittelevan ykkösvaihtoehdon kuuluisi ilman muuta olla mekko. Ei yhdistelyongelmia, ei puhtaan t-paidan etsimispaniikkia, ei stressiä kokonaisvaikutelmasta. Oikeastaan on ihan ihme, että en ole aikaisemmin – tai tämän enempää – jumittanut mekko-vaihtoehdossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedän, että menin tuossa vähän aikaa sitten vannomaan, että opettelen käyttämään enemmän värejä. Jotenkin näin mielessäni sellaisen haavekuvan, että voisin kaupassa huudahtaa innostuneena: “tuossahan on juuri ne minun värini!!” (ja näin ehkä perustella jonkun muuten kyseenalaisen hankinnan…) tai että garderobini sisältö jotenkin salaperäisesti alkaisi koordinoitumaan keskenään. Puhumattakaan siitä tunteesta, että jopa joku ystäväni tunnistaisi tietyt värit Mintun signatureksi.
Tinnin lisäksi muutama muukin ystäväni on onnistunut garderobinsa värikoordinoinninssa. Tinnin keltainen, Tuiken pinkki, Uken metsänvihreä ja Kaijan violetti on kunkin pukeutumisen punainen lanka – ei missään tapauksessa ainoa aktiivikäytössä oleva väri, mutta kuitenkin se perusta, jota vasten on helppo miettiä, miten uusi mahdollinen hankinta joko sopii tai ei sovi osaksi jo olemassa olevaa pukeutumispalapeliä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Minä sitten näköjään jumitan sinnikkäästi turvaväreissäni mustassa ja valkoisessa… En nyt ihan täysin ole luopunut ajatuksesta saada vähän pysyvämminkin jotain värillisiä elementtejä garderobiini, mutta minkä sille voi, jos musta-valkoinen vain toimii?
Niinkuin esimerkiksi tämä Henkan alesta hankittu mekko. Alaosa on paksua, napakkaa jerseytä ja paitaosan alempi kerros jumppapukutrikoota ja päälliosa sifonkimaista ohutta huitulaa. Toimii toimistolla ja säästää monelta kiireaamun pukeutumispäänsäryltä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • mekko, H&M
  • kengät, Bronx
  • kaulakoru, Marni for H&M

 
 

Joskus se on pienestä kiinni. Lomamatka on hyvin suunniteltu ja hartaasti odotettu. Kohdevinkkejä on luettu iltapuhteiksi sivukaupalla, hotellin koordinaatit selvitetty ja eksoottisempaan kohteeseen matkustettaessa ne muutamat kohteliaisuusfraasit on opeteltu interwebsin kielikoulujen avulla.
Kaikki on siis hyvin ja olet valmis matkaan. Vai? Tässä viisi yksinkertaista ja helppoa vinkkiä, jotka eivät ehkä pelasta lomaasi, mutta aivan varmasti auttaa selviämään muutamista hyvin tavallisista mutkista, joita ei ehkä matkavalmisteluja tehdessä tule edes ajatelleeksi.
Vinkki nro 1:
Ota “kuvakaappaus”-kuva kännykällä kaikista keskeisistä matkadokumenteista.
Top 5 reissuvinkit 1
Olen erittäin ihastunut tähän nykyiseen, paperittomaan, maailmaan. Lentolippujen printatut A4-kopiot on menneisyyttä, eikä ainakaan länsimaihin matkustettaessa yleensä juuri vaadita mitään fyysisiä todisteita matkustusasiakirjoista. Joskus kuitenkin käy niin, että matkan aikana tai perillä matkakohteessa ei netti toimikaan kännykässä ihan samalla tavoin kuin kotiliittymällä.
Itse olen jo pitkään ottanut tavakseni, että otan kuvan kännykän screen shot -toiminnolla (kuvakaappaus suomeksi, kuulemma) kaikista mahdollisista lentolippukoodeista, hotellitunnusluvuista, ovikoodeista, etsetera. Helppoa, kun ei tarvitse stressata, saako lippua näytettyä netistä vai ei. Kaikki viiva- ja ruutuhässäkkäkoodit toimivat lentokenttien etc. skannereissa ihan yhtä hyvin kaappauskuvina kuin online-versioinakin.
(Ja siis iPhonen “kuvakaappaus” toimii niin, että painaa yhtäaikaa sekä “koti”-nappulaa, että reunassa sijaitsevaa “virta” -nappulaa. Näytön kuva päätyy ihan normaaliin tapaan puhelimen valokuvakansioon..)
Vinkki nro 2:
Helposti rypistyvien vaatteiden pakkaaminen pieneen käsimatkatavarakokoiseen matkalaukkuun.
Top 5 reissuvinkit 2
Alle viikon reissut hoitaa melko helposti käsimatkatavarakelpoisella matkalaukulla. Poikkeuksena on ehkä talvireissut, joihin yhdistyy jonkinlaista alppiurheilua ja muotiviikkokeissit, jolloin mikään maailman matkalaukkutilavuus ei ole riittävä. Muuten on ihana välttää matkalaukkujen drop-in tiskien jonot ja jännittynyt venttailu lennon jälkeen liukuhihnalla. Terv. nimim. “Matkalaukku aina hukassa”.
En mitenkään erityisesti rakasta pakkaamista ja useimmiten onnistun saamaan matkalaukkuni tosi täyteen yllättävän vähillä asioilla. Ajan kanssa olen oppinut, että litteästi ja sileästi pakkaaminen kannattaa (ennen rullasin kaiken mahdollisen) ja että erityisesti kengät vievät hämmästyttävän paljon tilaa.
Pitkät, helposti rypistyvät vaatteet säilyy paljon suorempana matkan aikana, kun ne pakkaa ensin matkalaukun pohjalle sileästi päällekäin. Seuraavaksi kaikki muu mukaan tuleva sälä ja lopuksi taitetaan puntit ja helmat koko komeuden päälle. Perillä voi sitten nostella pitkät helmat ja puntit henkarille ilman matkalaukussa syntyneitä skarppeja vekkejä.
Vinkki nro 3:
Huolellista höyläystä hiusbalsamin avulla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Etenkään vain käsimatkatavaroiden kanssa matkustettaessa ei tule kysymykseenkään, että siihen pieneen, litran vetoiseen, läpinäkyvään muovipussukkaan, jonka olisi tarkoitus niellä sisäänsä kaikki lomamatkan aikana tarvittava kosmetiikka, voisi kuvitella änkevänsä myös pullon säärienajelugeeliä. Voin tunnustaa, että kuivaihoisena tykkään muutenkin käyttää hiuksille tarkoitettua hoitoainetta säärikarvoja höylätessäni. Sääret jäävät todella kivan pehmeiksi ja itse toimitus sujuu oikein liukkaasti ja pehmoisesti.
Matkavinkiksi antaisin siis sellaisen neuvon, että ei kannata heittää hukkaan kaikkia niitä naistenlehtien välissä olevia hoitoainetestereitä. Ehkä ne eivät ole juuri sitä merkkiä, mitä haluat hiuksiisi käyttää, mutta säärikarvojen ajeluun ne ovat ihan loistavia!
Vinkki nro 4:
Sumutepullo ja kuinka se tehdään.
Top 5 reissuvinkit 4
Tämä vinkki menee siihen “aina oppii” -osastoon. Kotona käytän tosi paljon sumutepulloa vaatteiden kostutukseen sekä silloin, kun silitän ja kun vain ihan muuten vain haluan kostuttamalla suoristaa jotain tekstiilejä. Lisäksi kostuttelen mielelläni myös hiuksiani pelkällä vedellä varsinkin näin kesällä. Sumutepullon ja puhtaan veden avulla saa luonnonkiharaan kivat surffilaineet paremmin kuin millään aineilla.
Aikaisemmin en ole kuitenkaan pitänyt sumutepulloa mukana reissuissa. Kellä oikeasti on niin paljon tilaa pakkauksissa, että sinne muka mahtuisi kokonainen (tyhjä) sumutepullo? No, en ehkä ole penaalin terävin kynä (ehe, ehe), koska en tosiaankaan ollut tajunnut, että eihän sitä koko pulloa tarvitse pakata mukaan. Pelkkä suihkeosa riittää oikein hyvin. Tämän opin tänä kesänä sekä reissukaveriltani Tinniltä että Tuikelta (en muista kumpi on idean äiti, joten kredsit molemmille!). Mistä tahansa hotellin hammasmukista tai vapaavalintaisesta paikallisesta vesipullosta saa sitten paikanpäällä sen “säiliöosan”.
Me keskiverrot otetaan matkalle mukaan tavallinen suihkepullon suu-osa ja Tinnin kaltaiset hard core -matkustajat pitävät aina mukana kulkevassa meikkipussissa ylimääräistä suihkesuutinta. Vaikka niinhän se on, joskus sitä tarvitsee vesisumua paljon kipeämmin Keuruulla kuin Koh Samuilla.
Vinkki nro 5:
Viimeisenä vielä varsinainen reissuklassikko – eli silittäminen suihkussa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hotellissa/majoituspaikassa ripustetaan vaatteet henkarille ja hypätään lämpimään suihkuun. Toimii parhaiten ei-niin-luksus -luokan majoituksissa, joissa kylpyhuonetilojen ilmastointi ei ole mitenkään super-tehokas. Lämmin kosteus ja vesihöyry suoristaa hyvin useimmat luonnonmateriaalit. Tekstiilien kantsii antaa kuivua kunnolla, jos mahdollista, ennen käyttöönottoa.
Mukavia loppukesän reissuja teille kaikille siellä ruudun toisella puolella. Me lähdetään nyt Peetun kanssa uimaan!

Old stuff