Hyvä, parempi, mekko

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Voiko oikeasti olla parempaa vaatetta kuin mekko? Ei tarvitse kuin kiskaista yksi juttu päällensä ja koko asu on siinä! Muutamilla asusteilla voi toki säätää yleisilmettä, mutta todellisen pukeutumiskriisin kohdatessa pärjää hyvin ilmankin.
Ehkä olenkin ollut täysin hakoteillä, kun olen yrittänyt hikipinkoilla ja löytää jotain vaihtoehtoisia yläosia puolihameen tai housujen kanssa käytettäväksi. Pragmaattisen, mutta esteettisesti miellyttävää arkipukeutumista havittelevan ykkösvaihtoehdon kuuluisi ilman muuta olla mekko. Ei yhdistelyongelmia, ei puhtaan t-paidan etsimispaniikkia, ei stressiä kokonaisvaikutelmasta. Oikeastaan on ihan ihme, että en ole aikaisemmin – tai tämän enempää – jumittanut mekko-vaihtoehdossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedän, että menin tuossa vähän aikaa sitten vannomaan, että opettelen käyttämään enemmän värejä. Jotenkin näin mielessäni sellaisen haavekuvan, että voisin kaupassa huudahtaa innostuneena: “tuossahan on juuri ne minun värini!!” (ja näin ehkä perustella jonkun muuten kyseenalaisen hankinnan…) tai että garderobini sisältö jotenkin salaperäisesti alkaisi koordinoitumaan keskenään. Puhumattakaan siitä tunteesta, että jopa joku ystäväni tunnistaisi tietyt värit Mintun signatureksi.
Tinnin lisäksi muutama muukin ystäväni on onnistunut garderobinsa värikoordinoinninssa. Tinnin keltainen, Tuiken pinkki, Uken metsänvihreä ja Kaijan violetti on kunkin pukeutumisen punainen lanka – ei missään tapauksessa ainoa aktiivikäytössä oleva väri, mutta kuitenkin se perusta, jota vasten on helppo miettiä, miten uusi mahdollinen hankinta joko sopii tai ei sovi osaksi jo olemassa olevaa pukeutumispalapeliä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Minä sitten näköjään jumitan sinnikkäästi turvaväreissäni mustassa ja valkoisessa… En nyt ihan täysin ole luopunut ajatuksesta saada vähän pysyvämminkin jotain värillisiä elementtejä garderobiini, mutta minkä sille voi, jos musta-valkoinen vain toimii?
Niinkuin esimerkiksi tämä Henkan alesta hankittu mekko. Alaosa on paksua, napakkaa jerseytä ja paitaosan alempi kerros jumppapukutrikoota ja päälliosa sifonkimaista ohutta huitulaa. Toimii toimistolla ja säästää monelta kiireaamun pukeutumispäänsäryltä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • mekko, H&M
  • kengät, Bronx
  • kaulakoru, Marni for H&M

 
 

18 Comments

  1. Marjukka / FFS

    Nyt kyllä osui ja uppos! Todella kaunis asu, ja sulla tukka nätisti ylhäällä! Eikö olekin ihana, kun kerrankin t a r k e n e e pitää ohuita mekkoja mielin määrin!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitti! On joo tosi ihanaa – eikä tarvitse miettiä päällysvaatteita ja millä kengillä voi kävellä. Ainakaan sään puolesta siis. 🙂

      Reply
  2. Jonna

    Oi, oi, oi! Tosi hyvä! Näytät ihan älyttömän hyvältä! 🙂

    Reply
    • Minttu

      Oooo – kiitti Jonna!! <3

      Reply
  3. Ninneri

    Tykkään tykkään! Meinasin itsekin ostaa ton saman mekon, mutta päädyin lopuolta valkoiseen hippihuitulamekkoon kesän kunniaks. Viikon päästä alkavaa kesälomaa odotellessa, ja VIHDOIN pääsen minäkin Tampereelle pitkästä aikaa 🙂

    Reply
    • Minttu

      Valkoinen hippihuitulamekko kuullostaa kyllä ihanan kesälomaiselta! Terkkuja Tampereelle – ihanaa reissua sulle! 🙂

      Reply
  4. elmeri

    Vau Minttu! Kerrassaan upea ilmestys olet!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitti hurjasti elmeri! 🙂

      Reply
  5. Anne

    Nyt oli pakko kommentoida, mekko käy sinulle tosi hyvin. mekon malli ja suhteet käy sinulle tosi mahtavasti. Kengät kruunaa kokonaisuuden.

    Reply
    • Minttu

      Oi – kiitos tosi paljon! Olen kyllä itsekin ihan ihastunut tuohon mekkoon. 🙂

      Reply
  6. Anonymous

    Oi miten hyvät kuvat ja mikä mekko! Pakko vilkaista, löytyykö vielä mullekin!!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitti! Toivotaan, että mekkoa vielä löytyy alesta sinullekin! 🙂

      Reply
  7. Tarja

    Minäkin periaatteessa tiedän, mitkä värit minulle sopisivat, mutta näköjään siellä kaapissa ei ole kuin mustaa, harmaata ja tummansinistä… Mutta mitäpä siitä, kun ne kerran toimivat, kuten sinunkin asustasi näkee! Aivan ihana mekko ja tyylikäs kokonaisuus!

    Reply
    • Minttu

      Kiitti Tarja! Ja olen tosiaan ihan samaa mieltä – mitä sitä väkisin asioita muuttamaan, jos kerran tuntuu, että homma toimii!

      Reply
  8. ZaZa

    Upea kokonaisuus! Sen verran jäi “kummittelemaan” alitajuntaan, että piti tänään käydä kotiuttamassa tämä nettikaupasta. Toivottavasti koko natsaa ja mekko näyttäisi yhtä hyvältä kuin sinun päällä 🙂

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitti! Toi on kyllä hirmu kätsyn mallinen ja sopii mielestäni monenlaisille vartalotyypeille! 🙂

      Reply
  9. ZaZa

    Pakko tulla vielä kertomaan, että mekko saapui postissa tänään. Koko natsasi täydellisesti ja mekko on ihana! Kiitokset inspiraatiosta, en olisi koskaan hoksannut mekon kauneutta pelkän nettikuvaston kautta tai kaupan henkarista.

    Reply
    • Minttu

      Tosi ihana kuulla!! Ja mekko on kyllä ihan huippulöytö itsellenikin!

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *