Jos joku ei vielä ole lukenut Natan kirjoittamaa juttua Suomessa asumisesta ja siitä valittamisesta, kannattaa klikata ihan saman tien tänne (Suomi sucks). On niin terveellistä välillä muistuttaa itselleen, miten mukavasti asiat voikaan olla pohjoismaisessa, demokraattisessa hyvinvointivaltiossa. Sen paremmin hyvinvointi kuin demokratiakaan ei ole itsestäänselvyys suurimmalle osalle maailman ihmisistä. Itse en tarkoita hyvinvoinnilla sitä, että kunnan tai valtion tulee toimia curling-vanhempien tapaan ja järjestää aivan kaikki, aivan kaikille ja mieluiten ilmaiseksi (verovaroilla, mao) – vaan sitä, että täällä on turvallista elää, synnyttää lapsia, laittaa ne kouluun ja sairastaa, ilman, että siihen tarvitaan poskettomia säästöjä tai älyttömiä vakuutuksia, hyviä kontakteja tai lahjomistaitoja.
Itse olen kasvanut aikana, jolloin jokaiseen kalloon taottiin iskulause “on lottovoitto syntyä Suomeen”. Sittemmin olen ollut ehkä itsekin yksi niistä, jotka ovat lievän ironisesti todenneet, että “kyllähän se neljä ja lisänumerokin on jonkunlainen voitto”. En siis väitä, että sen paremmin Suomi kuin Ruotsikaan olisi absoluuttisesti maailman parhaita paikkoja asua. Australian Melbourne johtaa vuodesta toiseen kaikenlaisia positiivisen asenteen ja asukkaiden kokeman hyvän elämänlaadun mittauksia. Sekä Karkki että Peetu tykkäsivät kaupungista reissuillaan kovasti, mutta kaikille ei ole paras ratkaisu muuttaa toiselle puolen maailmaa, vaikka siellä olisi asiat yleisesti mitattuna miten hyvin tahansa. No man is an island. Sitä helposti kaipaa perhettään, ystäviään ja tuttuja asioita niin paljon, että tutkimusgalluppien huipputulokset eivät paljoa lämmitä.
Mikä on yhden mielestä parasta ei ehkä sovi toiselle. Suomessa on kattavampi, avokätisempi ja helpompi työttömyystukijärjestelmä kuin täällä Ruotsissa. Toisaalta ainakin omien kokemusteni perusteella pienen yrityksen pyörittäminen on tällä puolen Pohjanlahtea noin ziljoona kertaa helpompaa kuin armaassa synnyinmaassani. Monet kritisoivat sitä, että Ruotsissa ei käytännössä ole lainkaan mahdollista valita yksityistä terveydenhuoltoa. Toisaalta itse olen näiden kuluneiden neljäntoista vuoden aikana ollut hoidattamassa monenlaista pienempää ja aikaspaljon isompaakin, itseäni tai muita perheenjäseniä kohdannutta, vaivaa paikallisessa terveyskeskuksessa ja saanut aina ystävällistä, asiantuntevaa ja kokonaisvaltaisesti ihmisestä huolehtivaa palvelua erittäin nopeasti ja hyvin edullisesti. Samaa en todellakaan voinut valitettavasti aina sanoa Koskiklinikasta.
Tunnen oloni nykyään kotoisaksi Tukholmassa, enkä voisi oikeastaan kuvitella enää muuttavani pysyvästi takaisin Suomeen. Aluksi vierastin amerikkalaistyyppistä “näytösystävällisyyttä”; aina sovittiin, että nähdään ja kuullaan ja mennään lounaalle ja vaikka mitä, mutta oikeasti viestin sisältö oli vain, että oli ihan kiva törmätä. Natan sanoin: Ruotsi on vähän niinkuin Suomi, mutta iloisemmalla asenteella. Ja juuri siihen olen tottunut, enkä halua siitä luopua. Olen myös tottunut siihen, että yksilöllä on aina sananvaltaa; minkään virkavaltaa edustavan tahon “ei” tai “juu” ei ole kuin ehdotus päätöksestä. Suomessa kun yksityishenkilö suhtautuu kriittisesti viranomaisten päätöksiin, sitä voi olla aivan varma, että mitään hyvää ei ole tiedossa. Täällä jokaiseen mielipiteeseen suhtaudutaan vakavasti. Tiedän, että tämäkin on yksi niistä asioista, joille Suomessa naureskellaan – miten Ruotsissa vaan diskuteerataan ja fikataan, mutta kukaan ei koskaan päätä mitään. Naurajat eivät joko usko todeksi, että heidänkin mielipidettään voisi joku joskus tosissaan kuunnella tai kuuluvat siihen harvojen valtaapitävien (miesten) luokkaan, joiden sanomisia kuunnellaan per definition.
Muistan hämmästyneeni ensimmäisinä Tukholman vuosinani monet kerrat, sillä täällä oikeasti kaikilla mielipiteillä on painoarvo. Ei vain minun vaan myös lapseni saivat ja voivat sanoa miltä tuntuu ja mitä haluavat – ja aikuiset koulussa ja harrastuksissa ottivat sen vakavasti. Ei niin, että kaikki saisivat aina tahtonsa läpi, mutta jos esittää kritiikkiä tai eriävän mielipiteen, sitä ei ikinä ohiteta vain elämään kuuluvana sivuhälynä (kuten niin helposti Suomessa), vaan asia otetaan esille, siitä keskustellaan, kysytään muiden mielipiteitä – kenties joku muukin on samaa mieltä, mutta ei ole vain tohtinut sanoa asiaansa – ja lopulta, suomalaisesta loputtoman pitkän vatvomisen jälkeen, päädytään johonkin lopputulokseen.
Tällainen keskustelukulttuuri hämmensi aluksi minua, suomalaista, tamperelaista, naista. En ollut todellakaan tottunut siihen, että ilmaan heitetyllä mielipiteellä on täällä sellainen vaikutus. Se on ollut kasvattavaa. Tulee mietittyä paljon tarkemmin mielipiteitään ja sanomisiaan, kun tietää, että suurin osa ottaa ne vakavasti töissä ja muissa yhteisöissä. Pitää olla valmis perustelemaan kantaansa ja silloin löysien heittojen määrä laskee huomattavasti. Ja se puolestaan johtaa siihen, että muuten vain valittaminen vähenee, mikä ehkä on osasyy siihen, että Ruotsi ja ruotsalaiset koetaan positiivisemmaksi ja iloisemmaksi kuin Suomi keskimäärin.
Vaikka onhan Ruotsissa ollut aina helpompaa. Ei olla oltu itse suoranaisesti sodassa, on ollut vaurasta ja kansankotia ja halua auttaa muita. Helppohan se on pelargonioita kasvatella, huippupoppia säveltää ja olla iloisella mielellä, kun ei ole tarvinnut taistella olemassaolonsa puolesta.
Toisaalta Nata on kyllä hyvä esimerkki myös siitä, että siihen vuoristorataan, jota elämäksikin kutsutaan, voi myös valita suhtautua positiviisen iloisella ja hyväntuulisen energisellä asenteella. Siitäkin huolimatta, että lähtökohdat eivät ole olleet ne kaikkein lupaavimmat ja ainekset kyyniseen epäonnistumiskohtalonuskoon on ollut tyrkyllä jo lapsena. Olisiko se niin, että yllättävän monen mielestä on raskasta yrittää olla valoisalla mielellä ja tulevaisuuteen uskoen. Paljon helpompaa olla uhri ja tuumata, että Suomi sucks?
Piti oikeastaan laittaa vain pari riviä siitä, miten kaunis ja ihana ja inspiroiva paikka Tukholma on asua ja muuten hölistä ihan muita, niitä näitä. Tämä nyt näköjään lähti täysin lapasesta. Kiitos siitä ihanalle ja inspiroivalle Natalle! <3
