Niin se vain sujahti vauhdilla ohitse taas tämäkin huikea, kiihkeästi odottamani bloggariviikonloppu. Nyt istun jo taas takaisin omassa sohvannurkassani. Lento meni onneksi kohtuullisen tasaisesti – hiukan ehdin jo jännittää, että onko tiedossa kovaakin rytyytystä, koska Helsingissä oli niin älytön tuuli.
Tässä nyt päällimmäiset fiilikset eilisestä päivätapahtumasta, jonka nimi on kuvaavasti “Inspiration Day”. Erittäin monenlaista inspiroitumista tuli koettua ja kunhan saan asioita vähän sulateltua, kirjoitan niistä ihan omat postauksensa. Voisin kuvitella, että muitakin kiinnostaa esimerkiksi ammattilaisen vinkit kuvissa poseeraamiseen ja ruoka-annosten valokuvaaminen.

Ihan ensimmäiseksi meillä oli kamerankäyttökoulutusta Olympus Pen EPL-7 -kameroiden kanssa. Kaikkia hienouksia en ole vielä testannut, mutta jo nyt tuntuu, että tuo kamera on aivan käsittämättömän fantastinen! Kooltaan se on niin pieni, että mahtuu kätsysti melko pieneenkin käsilaukkuun, mutta vääntöä löytyy kuin isossa järkkärissä. Uutta siinä on myös alas kääntyvä näyttö, jonka ansiosta selfieiden ottaminen on entistäkin helpompaa!

Ihana Nadja kuvausseinällä. Rakastuin aivan tuohon Nadjan kauniiseen mekkoon. Yleensä syksyllä ei kukkakuosit meikäläiselle iske, mutta tuossa on kyllä niin kivat army-vihreän ja tummanpunaisen sävyt yhdessä valkoisen kanssa.

Ihanat tarjoilut! Jostain syystä onnistuin taas tälläkin kertaa tajuamaan ruokatarjoilun vasta siinä vaiheessa, kun kaikki melkein oli jo loppunut…

Huipputaitava valokuvaaja Mikko Rasila oli opastamassa ja antamassa vinkkejä ruokien kuvaamiseen. Palaan tähän vielä, sillä itse sain todellisia oivalluksia ja erinomaisen hyviä vinkkejä. Aivan loistavaa, että Mikko on myös niin pedagoginen ohjaaja, että tällainen harvapäinen blondikin tajuaa, mistä on kysymys.

Opettelin drinksujen valmistusta (todella kuuman, tatuoidun) baarimikon opastuksella. Suurkiitokset Jannille oppimisprosessin ikuistamisesta! Harmi, kun en tajunnut ottaa vielä yhteiskuvaa sen baarimikon kanssa.. Haha!

Omenaa, mangoa ja kuohuviiniä sisältävä raikas drinksu. Tein ihan ite tuollaisen aivan hillittömän hienon koristeenkin. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa kyllä “opeltakin” meinasi mennä pokka. No, ehkä mun ei kannata haaveilla uran vaihdosta ainakaan vielä näillä taidoilla.

Kansainvälistä suhinaa tilaisuuten toivat ruotsalaisvieraat Fanny Lyckman ja Victoria Törnegren . Herttaisen oloiset huippubloggarit jakoivat bloggausvinkkejä ja kertoilivat suuren suosionsa salaisuuksista.

Upea Sandra oli myös mukana kertomassa River Islandille suunnittelemasta kenkämallistosta.

Aino, Janni ja Sara olivat stailaanneet kukin yhden asukokonaisuuden Designer Loungen tuotteilla. Voisin helposti kuvitella käyttäväni niistä mitä tahansa, mutta eniten taisin kuitenkin rakastua Saran toteutukseen. Mutta se on tuo violettipörröinen takki ja laatikkomainen laukku. Me likes!

Pääsin minäkin vähän “stailaamaan”. Hobbyhallin osastolla oli kiva kilpailu, jossa kymmenessä minuutissa piti tehdä oman näköinen vuode-/makuuhuonekokonaisuus. Halusin stailata pehmoisen boheemin bloggarin pesän. Paljon tyynyjä, myllerretyt peitot, läppäri ja lasi viiniä. Sellaistahan se bloggarin elämä on!
Paljon tosiaan tarttui mukaan muistoja, inspiraatiota ja ihan konkreettista oppia. Kaikkein suurin anti oli kuitenkin bloggarikollegoiden tapaaminen. Miten älyttömän paljon upeita ihmisiä blogimaailmassa onkaan! On suuri kunnia saada tuntea niin hienoja, aitoja, taitavia ja ystävällisiä naisia. Joidenkin kanssa tavattiin ensimmäisen kerran IRL ja joidenkin kanssa ollaan tehty blogimatkaa yhdessä jo vuodesta 2007. Jokainen kohtaaminen on suuri aarre! I’m a one lucky girl.

Kaikki maanantait ei todellakaan tunnu ihan niin siltä itteltään – joskus on jopa hämmentävän hyvä draivi heti viikon aluksi. Tänään ei ollut yksi niistä.
Olin viettänyt rauhallisen kotiviikonlopun omia juttujani laiskanpulskeasti hommaillen ja onnistuin jopa olemaan valvomatta pikkutunneille jonkun tv-sarjan kanssa (en ole vielä päättänyt, mitä alan seuraavaksi katsoa…). Ei siis ollut mitään järjellistä syytä siihen, että tänään aamulla herätyksen paukahdettua pimputtelemaan, olin aivan että are you kidding me!! En voinut uskoa todeksi, että yö on ohi ja olisi muka pitänyt nousta ja lähteä töihin. Ei se tulossa oleva työpäivä niinkään tökkinyt, peiton alta poistuminen vain tuntui täysin mahdottomalta tehtävältä.
Tällaisena päivänä se, mitä pukee päällensä toimistolle, on erityisen tärkeää. Vaatteiden tulee antaa suojaa, uskottavuutta, tukea vaihvihkaa itsetuntoa ja olla mukavat päällä. Suojan antamisella tarkoitan sitä, että tällaisena päivänä ei testailla officen pukeutumiskoodin rajoja, vaan laitetaan jotain niin keskimääräistä, että voi mennä itsensä kanssa virkamiesilmeen taakse piiloon. Uskottavuus menee samaan kategoriaan ja asun pitää huomaamattomalla tavalla toimia kainalosauvana hakalan maanantain karikoissa.

Luonnollisesti tällaiseen perusmaanantaihin, josta olen tänään saanut itse nauttia, kuuluu se, että punkassa vanumisen seurauksena aamulla on kaiken lisäksi vielä älytön kiire. Mihinkään kovin erityisiin kommervenkkeihin asunkaan kanssa ei ole aikaa.
Päädyin siis ensimmäiseen luottovaatekomboon, mikä kaapista osui käteeni. Valkoinen t-paita ja musta hame yhdistettynä mustaan jersey-jakkuun. Ihanan pääkallohuivini ajattelin kiinnittävän huomion pois itsestäni ja toisaalta hyväilevän pehmoisena kaulaani. Sitäpaitsi melko vinkeästi se matsaa nyt myös Halloween-kauteen.

Kyllä nyt taidan taputtaa itseäni olalle ja palkinnoksi reippaasta suoriutumisesta taas tänäkin maanantaina etsiä uutta seurattavaa Netflixistä. Tietääkö muuten joku, löytyykö True Bloodin viimeinen sesonki jo HBO Nordicista?

 

• jakku, frk
• t-paita, Filippa K
• hame, H&M
• tennarit, Nike
• huivi, Alexander McQueen

Se tyyppi, joka keksi äärimmäisen kuluneen sanonnan “ikä on vain numero”, ei voinut olla kuin korkeintaan 33 vuotias, ehkä jopa 34, mutta ei päivääkään vanhempi. Sen jälkeen, kun on täyttänyt 35, tietää, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankila on vain huone. Eli ei ollenkaan.
Ei niin, että varsinaisesti vastustaisin vanhenemista, koska en missään tapauksessa haluaisi elää päivääkään nuorempana itsenäni. Ihan hirmu mielelläni toki kokisin uudelleen monia ihania hetkiä Karkin ja Peetun lapsuudesta, kun maalattiin ja askarreltiin yhdessä, käytiin uimassa, tehtiin kotihommia ja kaikkea sitä. Jos totta puhutaan, kaipaan välillä ihan kovastikin sitä pienten lasten äidin roolia, josta sain nauttia tyttöjen ollessa pieniä.. Mutta se varhaisaikuisuuteni epävarma, ylireagoiva ja suosionhakuinen Minttu oli kyllä aika rasittava tyyppi. Välillä ihmettelen, miksi niin monet ystävistäni kuitenkin jaksoivat pysyä kaverinani.. Itse en kyllä ole ollenkaan varma, mitä mieltä olisin siitä tyypistä.
Ikääntyminen ei ole helppoa. En tiedä jakaako muut nelikymppiset kanssani sen tunteen, että jotenkin sitä itse vaan ei ole kartalla sen suhteen, että nyt olisi jotenkin hirmu vanha. Mutta auta armias, jos edes kuvittelet etsiväsi uusia töitä! Jos et ole 40 ikävuoteen mennessä ehtinyt hankkia todella vakuuttavaa CV:tä, kontaktiverkostoa tai alalla tunnettua asiantuntija-asemaa, voit lähetulkoon sanoa heipat työpaikan vaihtamiselle. Etenkin, jos olet nainen. Sinänsä aika käsittämätöntä, koska 40-vuotiaalla on edessä vielä 25 vuotta työelämässä.
Osittain tämä tämän päivän ikäkriiseily johtuu siitä, että uskaltauduin mennä Tinderiin – ja nyt parin vuorokauden jälkeen listallani on lähemmäs sata tyyppiä, joiden kanssa sydämet on matsannut. En usko, että haluan tavata heistä ketään. Jostain syystä kuvittelen, että he kaikki ovat aivan varmoja siitä, että olen jotain hienompaa ja ihanampaa, mitä todellisuudessa en ole. Profiilikuvani on parin vuoden takaa mutta muuten yritän näyttää ainakin kuvissa itseni sellaisena kuin olen. Oikeastaan voisin tässä esitellä, mitkä kuvat olen laittanut Tinderiin. Yritän antaa rehellisen ja monipuolisen kuvan itsestäni, mutta ehkä olen väärässä.

Iso kuva on profiilikuvani deittisaitilla sama kuva oli joskus profiilikuvani myös facebookissa, mutta siellä olen nyt valinnut olla vähän anonyymimpi. Omasta mielestäni tuo on hauska kuva ja näytän edelleen about samalta. Mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä teoreettinen deittailun suunnitteleminenkin on niin raskasta, että taidan suosiolla ajatella viettäväni lopun elämääni vain kissojeni kanssa. Crazy Cat Woman – that’s me!
Törmäsin interwebsissä myös aika koskettavaan videoon aiheesta.

Ehkä minullakin on vielä toivoa? Oikeasti en kyllä haluaisi viettää loppuelämääni ilman kumppania. Sen löytyminen ei kyllä näköjään ole mikään itsestäänselvyys…
 

Vain äärimmäisen harvoin asiat ovat totaalisen mustia tai valkoisia. Ihan kaikissa asioissa on puolensa ja puolensa. Yleensä sitä pysyy paremmalla tuulella, kun hyvien asioiden kohdalla jättää ne negatiiviset yksityiskohdat omaan arvoonsa. Voihan sitä todeta itselleen, että päivänpaisteessa lipuu joitakin pilviä, mutta muuten tuskin kannattaa uhrata enempää ajatuksia miinuspuolille.
Toisinpäin homma toimii huomattavasti tehokkaammin. Ikävät asiat kutistuvat selkeästi pienemmiksi möröiksi, kun ihan tietoisesti listaa tilanteen mukana tulleita hyviä puolia. Toimii satavarmasti!

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä itselleni yleensä primitiivistä pakokauhua aiheuttava vuodenaika, syksy. Koska haluan psyykata itseäni paremmalle fiilikselle, en aio tässä listata kaikkia niitä syitä, miksi tämä jo kiistämättä alkanut ajanjakso ei kuulu lemppareihini. Sen sijaan keskityn ajattelemaan, mitä mukavaa syys tuo tullessaan.

• Rakastan polttaa kynttilöitä ja syksyllä, valoisan kesän jälkeen, niiden ilahduttava vaikutus on suurimmillaan.
• Iltaisin ei tarvitse lähteä hikipäässä kuhkimaan jonnekin maailmalle. On ihan hyväksyttävää jäädä lämpimän viltin alle sohvan nurkkaan loikoilemaan kissat kainalossa.
• Luonnon lumoavat värit. Etenkin viime kesän kaltaisen aurinkokylvyn jälkeen kaikki kasvusto on niin täynnä lehtivihreää, että väriloistosta on varmasti tulossa upea.
• Kirpeän raikas ilma. Jostain syystä helposti hengitettävää, superpuhtaalta tuntuvaa, kirpeää syysilmaa on tarjolla vain syksyisin. Samaan fiilikseen ei pääse muina vuodenaikoina, vaikka lämpötilalukemat olisivatkin ihan vastaavat.
• Teekauden paluu. Paatuneena kahvinjuojana en juuri koskaan juo teetä. Paitsi syksyisin, jolloin se on mielestäni ihanaa!
• Kaiken kivan suunnittelu. Jostain syystä vain syksyisin tuntuu siltä, että edessä on koko vuosi. Siis vaikka kesä ja lomakausi on juuri loppunut, ei tunnu lainkaan omituiselta suunnitella jo ensi kesän reissuja (lennot Bolognaan varattu!!). Sen sijaan seuraavan syksyn tai joulun suunnittelu tammi-helmikuussa tuntuisi ainoastaan täysin tärähtäneeltä.
• Syyspukeutuminen. Kerrospukeutuminen, lämpimät huivit, kashmir, saapikkaat, päällystakit ja suloiset neuleet riittäisivät melkein itsekseen pitämään syysmasennuksen loitolla.

Peetu on bongannut asussaan monta syyspukeutumisen parasta puolta. Pehmoiset sukkahousut herkullisen vaaleissa Dr. Martenseissa, syksyyn stailattu korallinpunainen luottohame ja täydellisesti matsaava kilpikonnakauluksellinen kirjoneulepaita. Asokselta hankittu neule on mielestäni aivan loistava esimerkki siitä, että tämänkään kauden pukeutumisen ei tarvitse tarkoittaa pelkkää mustaa, harmaata ja viininpunaista. Vaaleat, kirkkaat ja heleät sävyt toimivat ihan yhtä hyvin syksyllä!

• neulepaita, Asos
• hame, Asos
• sukkikset, H&M
• kengät, Dr. Martens

Parisen viikkoa sitten aloittamani kuuden viikon kuntoiluhaaste on hiukan ennalta arvaamatta johtanut siihen, että olen alkanut miettiä myös syömisiäni tarkemmin – tai ainakin merkittävästi enemmän kuin aikaisemmin. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään erityistä ravintoremonttia, mutta jaksamis- ja hyvinvointikysymykset on johtanut siihen, että sitäkin puolta on tullut suunniteltua yllättävän paljon. Ja tässä tarkoitan hyvinvoinnilla ihan sitä sellaista välitöntä maha-täynnä-gogonzola-pizzaa-ei-ole-hyvä-treenata -tyyppistä hyvin voimista, enkä niinkään sitä seesteistä ja vaikeasti tavoiteltavaa mindfulness-henkistä fiilistä.
Yhdeksi suosikkiruuistani on muodostunut makean tulinen, täyttävä, herkullinen, ravinto- ja proteiinirikas, helppotekoinen sekä edullinen punaisista linsseistä valmistettu pata, jonka ohjeen sain bestikseltäni Tinniltä viime kesänä. Pata on herkullista heti valmistuttuaan, mutta ei kärsi lainkaan, vaikka sitä jäisi seuraavan ja vielä sitäkin seuraavan päivän lounaslaatikkoon. Maku vain paranee. Variaatiomahdollisuuksia on myös loputtomiin. Itse tykkään tehdä ihan vege-versiota, koska se tuntuu kaikkein loogisimmalta, mutta Tinni laittaa pataan milloin tulista chorizoa, milloin pekonia ja milloin edellisen päivän kanawokin maalliset jäännökset.
Linssipata ei paina vatsassa, mutta se täyttää ihanasti. Nälkä pysyy kiitettävän pitkään poissa ja ainakin itsestäni on helpottavaa ajatella, että monipuolinen pata myös täyttää kroppani tarpeet hyvällä tavalla. Tässä lemppariohjeeni linssipadan perusversioon, joka on sellaisenaankin aivan mainiota, mutta tosiaan sovelias monenlaiseen soveltamiseen.!

TINNIN TULINEN LINSSIPATA
Ainekset:

• 2 sipulia
• 1 – 2 valkosipulinkynttä (voi myös jättää pois, jos on porukassa valkosipulin vastustajia)
• 2 – 3 porkkanaa
• 1 pieni kesäkurpitsa (tai pätkä isompaa)
• 1 omena
• 2 purkkia tomaattimurskaa
• punaisia linssejä
• tuoretta chiliä ja/tai kuivattua chilirouhetta
• suolaa ja pippuria myllystä
• tuoremehua, ketsuppia, raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta…

Valmistus:
Kuullota pieneksi silputut sipulit ja mahdolliset valkosipulit pienessä öljytilkassa. Kuivatun chilirouheen voi laittaa mukaan sillä se tykkää muhiskella öljyssä. Lisää pilkotut kasvikset ja paistele hetki. (Porkkana näyttää vähemmän koulukeittiöltä, jos se on pilkottu jotenkin muuten kuin perinteisiksi kiekoiksi. Terv. “Noviisi”). Lisää tomaattimurska ja purkkien huuhteluvesi ja anna muhia hetki. Lisää kylmän veden alla huuhdeltuja linssejä fiiliksen mukaan (= noin desi per syöjä, mutta äsch, jos haluaa myös lounaslaatikoita, kantsii laittaa koko 400 g:n paketti) ja keittele miedosti pulputellen, kunnes kaikki tuntuu about kypsältä. Linssien kypsyys on tärkeintä – muut voi kyllä olla myös vähän “al dente”.
Tinni käyttää siis periaatteessa chilirouhetta, mutta sitä meille ei jostain syystä ole päätynyt kaappiin lukuisista yrityksistä huolimatta. (En kyllä ymmärrä, miten voi missata toistuvasti kauppalistalla olevan asian…) Tuoretta chiliä ja Tabascoa sen sijaan on aina – edelleen – kaapissa. Parhaimmillaan Tinnin tulinen linssipata on silloin, kun se on kivasti hiukan makea (omena, tuoremehu, ketsuppi) ja syystunnelmallisen lämmittävästi tulinen (vastakohtana hiki-nousee-otsalle -tuliselle…). Tuoreesta chilistä on usein vaikea sanoa, miten tömäkkä kyseinen yksilö sattuu olemaan, toisaalta kuivatun chilin tulisuus vahvistuu vielä enemmän ajan kanssa kuin tuoreen.

Koko kokkailuhomma on tietty kaltaiselleni noviisille totaalinen learning by doing -elämys. Joskus sitä onnistuu soveltamaan muilla elämänalueilla hankittua tietotaitoa uusia kompetensseja opetellessa. Joskus sitten taas ei. Olen ehdottomasti ensimmäinen myöntämään, että taitoni keittiössä liittyvät lähinnä jälkihoitoon (siivoukseen) ja jossain määrin drinkkien sekoittamiseen. Siitä huolimatt kuvittelin, että kokkailuhomma ei ottaisi niin kovin lujille, koska olen nyt kuitenkin ehtinyt hankkimaan monenlaista osaamista elämän muilta alueilta.
Olen esimerkiksi – todistettavasti – aukaissut korkki-korkillisen punaviinipullon vähintään kolme kertaa ilman varsinaista korkkiruuvia. En nyt ihan tarkkaan muista jokaista kertaa, mutta tiedän, että hyvän ystäväni opiskeluaikaisen yksiön keittiön katossa oli vielä seuraavienkin asukkaiden aikana boheemit punaviiniroiskeet kyseisen aktiviteetin seurauksena.
Niin että mitähän sitä mahtaa tehdä Minttu, joka havaitsee, että tässä olisi taas yksi niistä Mutti-purkeista, joiden avaussysteemi ei toimi ja Peetu on napannut sen ainokaisen old school -avaajan mukaansa. Fiksu ajattelisi, että laitanpa tämän purkin sivuun ja testaan jotakin muuta niistä kolmesta kaapissa jäljellä olevasta Muttista ja käytän tämän sitten, kun olen ostanut uuden purkinavaajan. Minttu sen sijaan ottaa teräväkärkisen, lujaa tekoa olevan Fiskarsin kuorimaveitsen ja tuumaa, että tuollahan sitä teen pikkuruisen reiän tuohon reunaan ja sitten vain nostan ylös koko kannen. No, voin kertoa, että tällä kertaa roiskeet eivä ihan yltäneet kattoon asti.
Linssipata oli kaikesta huolimatta tosi hyvää.

Maanantaikin voi olla ihan huippu päivä näköjään!
Alku ei kyllä tänäänkään luvannut mitään muuta kuin sitä tavallista sekoilua – aamujunasta myöhästymistä, kurssipäivän unohdusta, hikipäässä osoitteesta (väärästä) toiseen (oikeaan) laukkaamista ja tulikuuman take away -kahvin läikkymistä käsille (maanantaiäreät kanssamatkustajat tunkevat ja tönivät kuin olisivat pommiuhan alla. Aina. Miksi?). Eli normimeininkiä alkuunsa, mutta sitten onnistuin muistamaan, että meillä on tänään koulutusta koko päivä ja päätymään oikeaan osoitteeseen ja heti, kun laukkahiki oli tasaantunut, hoksasin, että nyt vasta onkin hyvä meininki!
Koko meidän tiimi, muutamalla myyntipuolen tyypillä vahvistettuna, on tämän ja huomisen päivän neuvottelutaito-kurssille. Heti ensimmäisessä neuvottelussa onnistuin hankkimaan itselleni kolmen päivän lounaslaatikon + reseptin + valmistusohjeen. Sai kaiken lisäksi valita lounaiden tyylisuunnat, joten valkkasin yhden aasialaisen, yhden ruotsalaisen kotiruuan (husmanskost) ja yhden kasvisruuan. Ei huonompi homma!

Tykkään tosi paljon tuollaisista osallistavista koulutuksista. Varsinaisesti toimenkuvaani ei normityössä kuulu istua asiakkaiden kanssa neuvottelupöydän ääressä. Hyvästä neuvottelutekniikasta on silti vaikka miten paljon iloa ja hyötyä – kuten kurssin vetäjä meille moneen kertaan sanoi – ihan kaikissa tilanteissa, joissa on ihmisten kanssa tekemisissä. Ja hyvä tekniikka ei todellakaan tarkoita nippua erilaisia trikkejä, joilla “vastapuoli” saadaan huijattua johonkin itselle suotuisaan lopputulokseen, vaan parhaimmillaan molemmille jää sellainen olo, kuin olisi selvinnyt voittajana.
Nykyaikaisessa bisneselämässä sen paremmin kuin missään muuallakaan elämässä, ei pötki kovin pitkälle likaisten temppujen avulla ja lyhytnäköisiä voittoja havittelemalla. Molemminpuolinen luottamus ja kaikkia hyödyttävät päätökset ovat hyvän neuvottelutaidon kulmakivet. Kuullostaa aika helpolta ja suoraan sanottuna melko itsestäänselvältä. Ongelmalliseksi asian tekee se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja se mikä yhden mielestä on hyvä, on toisen mielestä aivan surkeaa. Eikä edes luottamuksen syntyminen käy eri tempperamenteillä varustetuilla tyypeillä samalla lailla. Niin että treenattavaa riittää kyllä!

Koulutuspäivän, jota en siis aamulla muistanut olevankaan, asuksi valkkaantui Nellyn alesta hankkimani Vero Modan pallollinen peplum-toppi ja mustat farkut. Tuumasin, että tuo Kookaïn pitkästä kaulakorusta tuunaamani choker-henkinen koruviritys toistaisi hauskasti topin pallokuosia. Kokonaisuuteen oli ihan pakko yhdistää rouheat Dr. Martensit, ettei yleisilmeestä olisi tullut ihan liian söpö.
Asun tärkein uutinen on kuitenkin tuo kaunis musta perusvillatakki. Tein nimittäin viime viikolla sellaisen radikaalin päätöksen, että satsasin oikein kunnolla ja hankin Filippa K:n superhienosta merinovillasta valmistetun neuletakin. Hiukan se kyllä riipaisi H&M-versioihin tottunutta lompakonvartijaa, mutta tuumasin, että a) musta neuletakki on yksi käytetyimpiä vaatekappaleitani ympäri vuoden ja b) ei se nyt ihan hirmu edulliseksi tule sekään, kun halpisvillatakkeja pitää päivittää usein, koska kulahtavat niin nopeasti ei-toimistokuntoon.
En voisi olla tyytyväisempi!

 

• toppi, Vero Moda
• farkut, MTWTFSS
• neuletakki, Filippa K
• kengät, Dr. Martens
• koru, Kookaï (tuunattu)