Jälleen on se aika vuodesta, kun puolet porukasta julistaa ehdottomasti ei-tekevänsä mitään uuden vuoden lupauksia ja toinen puoli vannoo hiljaa mielessään, että nyt kyllä jumankekka.
Ajattelin ensin lähestyä aihetta hauskan vitsikkäästi. “Lupaan, että en enää koskaan tiputtele kynsilakkaa olohuoneen karvamatolle” tai “lupaan käyttää enemmän roikkuvia korvakoruja” olisivat tavallaan ihan valideja lupauksia. Kulunut vuosi oli kuitenkin monella tapaa yllättävänkin raskas, enkä ole aivan varma, onnistuinko kaiken sen tahmeuden keskellä luovimaan elämäni kanssa toivomaani suuntaan. Niinpä käytän kaiken kosmoksen ja perinteisten rituaalien tarjoaman työntöavun ja teen muutaman tarpeellisen lupauksen itselleni.

1. Lupaan lakata lykkäämästä asioita kotona.
Töissä olen aika kone pitämään dead linet ja muutenkin suoriutumaan. Kotona sen sijaan lämpöjärjestelmässä on ollut vikaa jo kohta kaksi vuotta, enkä vieläkään ole saanut tehtyä vikailmoitusta (kohtahan se on taas kesä ja lämmin…). Enkä ole lähettänyt pyydettyä täydennystä vakuutusyhtiölle viime kesäkuussa varastetusta iPhone 5s:stäni. Valitettavasti esimerkit eivät lopu tähän. Tällainen peli ei vetele, nyt ryhdistäydyn myös kotiasioiden hoitamisessa!
2. “Muuttosiivous” kotona.
Muutimme nykyiseen valoisaan kotiimme keväällä 2009. Yhä edelleen, melkein kuuden vuoden jälkeen, on hyllyissä tavaroita, jotka tiedän nostaneeni pois muuttolaatikosta ja työntäneeni randomisti pois käsistä vain johonkin. Osittain syynä siihen, että en ole tehnyt asialle mitään, on tavaroiden mukana tulvivat yhä kovasti kipeää tekevät muistot. Ja osittain kohta 1. Mutta kyllähän tuo nyt on jo aika saada järjestykseen!

3. Itseluottamuksen rakentaminen
Luin jostain, en valitettavasti muista enää mistä, itseluottamukseen liittyvän ajatuksen, jonka jälkeen palikat alkoivat putoilla kohdalleen. Itseluottamus on helposti vain tyhjä fraasi. Kun ajattelee, että se on sama asia kuin luottamus muihin ihmisiin, mutta kohdistuu itseen, on huomattavasti helpompi ajatella myös, miten itseluottamusta voi parantaa. Lupausten pettäminen murentaa luottamusta, joten on tärkeää antaa itselle lupauksia, jotka voi pitää. Beibi steppejä kohti vahvempaa luottamusta omaan itseen!

4. Itsestä huolehtiminen
Olen mestari lykkäämään lääkäriin menoa. Ei, en ole vieläkään käynyt valittamassa selästäni, vaikka se on tehnyt elämästäni välillä aikamoista helvettiä jo (tai taas) viime kesäkuusta alkaen. En ole edes soittanut sille fysioterapeutille, jonka numeron sain esimieheltäni. Luonnollisesti en myöskään ole näyttänyt kenellekään käsivarressani olevaa luomea, joka alkoi viime keväänä kutista ikävästi. Koska en ole suomalaisäijä, minun ei myöskään tarvitse käyttäytyä siten.

5. Enemmän aikaa vain olla
Vaikka tykkäänkin rustailla todo-listoja ja aloitan viikonloputkin yleensä niin hengästyttävän tavoitemäärän kanssa, että jos oikeasti tekisin kaiken, en ehtisi nukkua ikinä. Vaikka teenkin itse valitsemiani ja kivoja, inspiroivia asioita, silti pitäisi varata enemmän aikaa päämärättömään olemiseen. Milloin kaikki kävelylenkitkin muuttuivat tavoitteelliseksi treenaamiseksi, joutilaan, elvyttävän kuljeskelun sijaan? Ei, kyllä joskus pitää saada vain olla ja tuhlata aikaa.

6. Liikunnan ilo
Pidempiaikaisempi projektini, liikunnan ilon löytäminen uudelleen, on yhä ajankohtainen. Rakastin aikoinaan juoksemista yli kaiken, mutta nyt en tunne pääseväni eteenpäin millään. Vertailen vain nykyistä minääni siihen muutaman vuoden takaiseen maratoneja juoksevaan Minttuun – enkä ole mitenkään erityisen ilahtunut. Ajattelin, että mitä, jos vaihtaisi lajia. Suunnistus olisi melkein kuin juoksemista. Saisi olla luonnossa ja ravata räkä poskella, mutta suunnistus itsessään vaatii sen verran ajattelua, ettei ehtsisi piestä itseään ajatuksen voimalla.

7. Oman näköisen elämän puitteet
Viimeisen vuoden aikana roolini äitinä ja “kodin ylläpitäjänä” on muuttunut aika radikaalisti. Nyt pitäisi keksiä, kuka minä olen, mistä tykkään, mitä haluan tehdä ja kaikenlaisia muitakin pieniä asioita. Lupaan suhtautua eteen tuleviin mahdollisuuksiin avoimesti ja uteliaan innostuneesti. Lupaan myös, että en asetu keskelle ympyrää vain siksi, että joku on sellaisen eteeni laittanut! (ehe, ehe)

8. Ystävien tapaaminen
Kuluneen vuoden aikana olen valinnut jäädä kotiin monet kerrat, vaikka ystäväni olisivat halunneet tavata. Se ei todellakaan kuulu tapoihini – päinvastoin – ja itseasiassa juuri tämän havaittuani ymmärsin, että vuosi 2014 on ollut paljon raskaampi kuin mitä oikeastaan olen tajunnutkaan. Nyt olen valmis jättämään kaiken sen taakseni ja palaamaan ihmisten ilmoille. Haluan myös järjestää juhlat! Aikoinaan mikään ei ollut mielestäni hauskempaa kuin kunnon bileitten suunnittelu ja järjestäminen. Nyt en ole pitänyt mitään tyttöpäivällisiä kummempaa sitten Peetun lakkiaisten. Lupaan lakata lukkiutumasta kotiin ja järjestää juhlat! Ja lähteä Pariisiin tapaamaan vanhaa hyvää ystävääni.

9. Asioiden hyväksyminen
En ole murehtijatyyppiä. En paljoa ajattele tulevaisuutta ja menneisyyttäkään en märehdi enää. Kuitenkin tuntuu, että välitilassa lilluminen ei myöskään ole pidemmän päälle mikään kovin rakentava vaihtoehto. Kaikesta menneisyyden painolastista ei pääse varmasti kokonaan eroon milloinkaan, mutta maton alle lakaiseminen ja tosiasioiden sivuuttaminen saa nyt loppua. Haluan tuntea oloni kevyeksi edes välillä ja lupaan siksi hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa.

 
10. Tehdä enemmän sitä, mikä on kivaa ja jännää
Viime kesän akvarellikurssi on hyvä esimerkki asioista, jonka kaltaisia haluan enemmän elämääni. Osittain ongelmana on se, että aina ei ole niin helppo tietää, mikä itsestä olisi kivaa ja jännää, mutta olkoon sen selvittäminen osa prosessia. Sillä aikaa lupaan kaivaa akvarellivälineet esiin ja jatkaa siitä, mihin kesällä päästiin.
Lisäksi lupaan olla tiputtelematta kynsilakkaa olohuoneen karvalankamatolle ja käyttää enemmän roikkuvia korvakoruja. 🙂
Lämpimät kiitokset kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille vuodesta 2014 – ihanaa, että haluatte kulkea kanssani! Haluan myös toivottaa upeaa, ihanaa, mahtavaa, huikeaa vuotta 2015!
Nu kör vi!!

Mahti hei ja iso halaus täältä Tukholman Hammarby Sjöstadista! Olemme yhä kaikki hengissä ja kaikki on paremmin kuin hyvin, mutta varoisin kuitenkin käyttämästä ameriikankielistä sanontaa “alive and kicking” – koska se on ehkä hiukan liioittelua. Karkki on tosin ollut tänään oikein kirjastolla tekemässä heti uuden vuoden jälkeen palautettavaa ryhmätyötä opiskelukavereittensa kanssa ja me Peetun kanssa tehtiin pieni pyörähdys lähiostarin alehässäkkään. Nyt molemmat pikku kullannuput ovat jossain yöriekkumassa, joten yours truly tekee vaihvihkaisen paluun blogosfääriin.
Kaksi ja puoli vuorokautta blogilomaa – tai itseasiassa loma kaikesta somesta, Instagram, twitter, facebook ja jopa sähköposti mukaanlukien – teki todella hyvää. Ei niin, että tunsin varsinaisesti tarvitsevani mitään breikkiä, mutta miten ihana tunne todella kaivata takaisin tänne!
Ja mitä ihmeen jännää, upeeta ja mahtavaa onkaan tapahtunut sen jälkeen, kun aattona puolen päivän aikaan otimme Karkin ja Peetun kanssa tämän kuvan?

Ensisijaisesti ollaan nautittu ihanasta tekemättömyydestä, luettu kirjoja, katseltu leffoja (3 kpl), töllätty PLL:n nelossesonkia ahmimisasenteella, nautiskeltu sekä Peetun tekemistä että kaupasta ostetuista herkuista, jaettu lahjoja, puhuttu tulevaisuudesta, lämmitetty vielä toinen lasi glögiä, muisteltu menneitä ja oltu vaan.

Karkki ja Peetu olivat taas tänäkin jouluna Tukholman Suomalaisen Kirkon veteraanijuhlassa lippuvahtina. Peetu on aikaisempina vuosina mennyt vain täsmällisesti paikalle vuorolleen ja palannut sitten välittömästi keittiöhommiin kotiin. Tänä vuonna Karkki sai houkuteltua siskon mukaansa hiukan aikaisemmin ja molemmat olivat aivan innoissaan siitä, miten charmantteja minglaajia veteraanit ovat ja kuinka mukava tunnelma tässä perinteisessä tapahtumassa on.
Kuvassa jo melkolailla nälkäinen lippuvahti odottaa, että kalkkuna ja perunalaatikko suvaitsisivat kypsyä syömiskuntoon.
Piparkakkutalo 2014 sai ympärilleen kunnon jouluvalot. Ensi vuonna tavoitteena on, että ne voisi laittaa kiertämään räystästä, niinkuin oikeassakin talossa…

Peetun ja Karkin rakentama piparkakkutalo ei ole koskaan samanlainen kuin aikaisempina vuosina ja voi olla, että joka vuosi sanon, että juuri tämän vuoden versio on suosikkini. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että mitenkään edellisten vuosien saavutuksia väheksymättä tai sortamatta: tämän vuoden piparkakkutalo on ehdottomasti suosikkini!

En ole ihan varma onko meidän virallisia piparkakkutalon asukkaita esitelty vielä koskaan täällä blogissa? Kysymyksessä on kahdeksan erikokoista pientä saviukkoa, jotka Karkki 6 vee ja Peetu 3 vee ovat yhdessä askarrelleet. Tykkään erityisesti tyttärieni jo nuorella iällä osoittamasta out-of-the-box/bling-bling -ajattelusta: tonttulakki voi yhtä hyvin olla hopeinen tai kultainen ja väristä riippumatta glitteriliimalla peitetty.
Ja tonttulakit ei kuulemma tosiaakaan tarkoita sitä, että asukit olisivat tonttuja – he vain haluavat pukeutua näin joulun kunniaksi!
Meidän “perinteinen” joulupöytä:

Aattoillan menussa mm:

• uunissa kokonaisena paistettu kalkkuna
• Anne-Marin perunalaatikko (jälleen kerran aivan taivaallista!)
• rosolli
• graavilohi Jäämereltä
• mummun katkarapujutska
• parhaimmat pikkukaalit evö
• keitettyjä perunoita
• luomuhillosipileita
• pariakin eri Peetun tekemää kastiketta
• varmaan vielä jotain, mutta en muista nyt mitä (kastike rosollille ja mustaviinimarjahillo ainakin…)

Tässä tää leikkais supertärkeenä siivuja tosta kalkkunasta ja sen supersöötti tytär tulis pousaan sen kaa kuvaan… 😀

Päivällisen jälkeen Peetu esittelee kuvia viimeisimmästä projektistaan, jonka on poikkeuksellisesti toteuttanut ihan yksin. Äiti – niin – äiti on pakahtua ylpeydestä jälleen kerran!

Kuusen alle oli kertynyt yllättävän vaikuttava kasa lahjoja. Kiltteydestä en niin tiedä, mutta ollaan me vaan oltu ihan älyttömän mahtavia koko kulunut vuosi, joten kyllähän sitä silloin ollaan paketit ansaittu. No, pääosin kaikki sisälsi kyllä kaikkea tarpeellista ja tärkeää (joka olisi varmaan tullut hankittua muutenkin), joten mitään ihan tajutonta kulutusjuhlaa ei mielestäni vietetty…
Ikuistamisen arvoinen hetki, Karkki keskittyy johonkin muuhun kuin lakikirjoihin:

Todella hyvä ajoitus “joulupukilla” suomenkielisen kirjan kanssa, sillä Karkki on hakenut osa-aikaisia työpaikkoja ja kesästä alkaen myös harjoittelupaikkoja, joissa pitäisi osata todella hyvää suomea. Ja vaikka me kotona aina puhutaankin omaa äidinkieltämme, kirjoitussäännöt ja tavat ovat sen verran erilaiset, että pieni kielenhuolto – esimerkiksi juuri lukemisen muodossa – ei ole ollenkaan hassumpi ajatus!
Paketeista paljastui kaikenlaista sivistävää myös meille muille…

En tiedä niin noista muista, mutta “Gröna Smoothies” -kirja tulee aivan satavarmasti esiintymään noin ziljoona kertaa täällä blogissa! Ja tämä on lupaus. Haha! Lisäksi toivon, että saan lainata hiukan Karkin saamaa ranskan kielen opiskelupakettia. Ensi huhtikuulle Pariisiin suunniteltu reissu voisi saada ihan ekstra-twistin ranskaa puhuvasta Mintusta!

Peetu ja Peetun uusi, viininpunainen Acne Studios “Canada” -villahuivi. Niin ihana ja niin kaunis viininpunainen!

Hengenravintoa ruumiille: suklaata, marmeladia ja good night – teetä. Nautitaan mieluiten yhdessä hyvän kirjan, viihdyttävän elokuvan tai koukuttavan tv-sarjan kanssa.

Peetun edellinen lompakko oli pakkohankinta backpacker-reissulla Bangkokissa sen jälkeen, kun rosvot olivat tyhjentäneet tyttöjen hotellihuoneen. Siinä luki Mulberry ja se oli oikeaa nahkaa, mutta se ei tietenkään ollut aito ja nyt se oli hajoamassa käsiin. Uusi lompakko tuli siis todella tarpeeseen!
Ja Mintulle toivottu täydennys huivikokoelmaan: Diane von Furstenbergin turkoosi/sähkönsininen silkki-villahuivi, jota koristaa kapeat hopearaidat ja pinkki-mustin pilkuin pimpatut tähdet. Voisiko olla mitään, mikä olisi enemmän tyyliseni!? I’m in love!
(ja kaikille niille, jotka nyt aikovat paheksua silloin 19-vuotiasta tytärtäni, joka osti tarpeeseen lompakon, joka sattui olemaan Mulberry-kopio: yritäpä itse ostaa kohtuuhintainen hyvä lompakko – joka ei ole kopio, kovassa kiireessä Bangkokissa, tuntematta lainkaan paikkoja ja mihin kannattaa/pitäisi mennä ostoksille. On ehkä helpommin sanottu ja paheksuttu kuin tehty).

Omasta mielestäni on aivan ihanaa ja tosi mahtavaa, kun lahjaksi annetaan jotain, mistä näkee, että lahjan antaja on todella ajatellut sen saajaa. Tänä vuonna esimerkiksi juuri arkkitehtiopinnot aloittanut ja kotoa melkein 900 km päähän muuttaneen Peetun lahjat toteuttivat pääosin teemoja “oma koti” ja “arkkitehtuuri” (ja tietty myös “suklaa” ja “herkut” haha!). Kummitädin paketista löytyi molemmat teemat ihanasti (ja tarpeellisesti!) yhteensitovat lahjat, Marimekon talo-kuvioinen keittiöpyyhe ja patakinnas + säilytyspussi.
Mutta on täällä tehty jotain muutakin kuin vain maattu sohvan nurkassa glögimuki kädessä ja syöty suklaata. Ihana auringonpaiste ja mukavat talviset kelit on ollut täällä jo viime viikonlopusta asti – ja pitäähän sitä nyt välillä käydä outoa valoilmiötä tsekkaamassa. Ihan sivuhuomautuksena siis, että marras- ja joulukuu ovat olleet Tukholmassa harmaimmat yli 120 vuoteen. Tätä on todella kaivattu!

Karkki on hikaroinut välillä oikein jumppaan ja kuntosalille asti, mutta me Peetun kanssa ollaan lähinnä tehty D-vitamiininkaappauskävelyitä aurinkoisessa talvi-ilmassa.

Joulupäivänä saatiin tänne oikein pakkasta, mikä on oikeastaan aika ihanaa, mutta vaikeuttaa aavistuksen parvekkeen käyttämistä jääkaappina. Toisaalta se on kyllä aika pieni hinta siitä, että on näin aivan käsittämättömän hillittömän kaunista! Ja tosiaan – meilläkin hiukan lunta!! On ihan mieletöntä, miten tuollainen aurinkoinen, muutaman pakkasasteen ilma on hyvää ja helppoa hengittää. Ihan kuin kaikki sisuskalutkin puhdistuisi viimeistä solua myöten ja saisi oman annoksensa D-vitamiinia!
Tänäänkin oli ihan ookoo hengittää, vaikka lähdettiinkin tsekkailemaan Sickla Köpkvarterin välipäiväalen tarjontaa. Tungos oli kyllä mielestäni aika laimea, vähän normilauantaita enemmän porukkaa liikkeellä, mutta muuten kaikki käyttäytyi tosi sivistyneesti, kukaan ei töninyt ja missään ei oikeastaan ollut mitään erityistä väenpaljoutta.
Toisin oli ilmeisesti eilen meidän vanhoilla kotihoodseilla Kista Galleriassa – kolme pyörtynyttä ja apuihin kutsutut ylimääräiset poliisit kuullostavat ihan rokkimeiningiltä!

Meidän ostoslistalla oli lähinnä:

• yhdet myös hillitymmät juhlat kestävät joko nudet tai mustat avokkaat
• yhdet (tai ehkä jopa kahdet) hillityt fiksut keskivertokorkoiset kengät messukäyttöön
• pitkä iltapuku akateemisiin juhliin – ei liian “iso” tai avonainen
• “greige” keskiverto ruskea/harmaa/laventeli/beige -luomiväri, jonka ansiosta voisi siirtyä arkisin käyttämään vain yhtä luomiväriä.

Mutta tsekkasimme toki kaikenlaista muutakin, mitä on tarjolla. Hoksasin mm. että JPG:n Lindexille suunnittelemaa tosi kivaa hametta roikkui tangossa vaikka kuinka paljon. Ehkä pitäisi käydä jossain toisessa Lindex-putiikissa tsekkaamassa, jos heiltä löytyisi muutakin kuin kokoa 34 tai 36. Peetu ihastui Sicklan Lindexillä aivan superhienoon ruutuhameeseen, mutta sen kanssa oli vähän sama juttu – kaikki 34 kokoa suuremmat hameet olivat loppuneet.

Joitakin löytöjä tuli tehtyä – kaikki tosin ei ollut ihan täysin ostoslistalta tai edes alessa… Hienoimmat ehkä kaikista oli Peetun uudet biker-henkiset melkein polvipituiset bootsit puoleen hintaan Scorettesta.
Toooodella raskaan shoppailupäivän päätteeksi tuli ihan sattumoisin nautittua ensimmäinen ei-jouluateria yli kolmeen päivään.

Ei ehkä ihan kaikkien konservatiivisimpien sääntöjen mukainen katkarapuleipä (tumma leipä vaalean sijaan, jotain heiniä eikä tilliä ja mikä toi tomaatti on?), mutta aivan hillittömän hyvää silti. Ja ihan mahtavan herkullisia käsin kuorittuja katkarapuja!
Ja jottei nyt ihan menisi pelkäksi pyjamahengauksen kehumiseksi koko postaus, niin saatiin sentään hetkeksi peffat ylös sohvasta eilen ja käytiin katsomassa Mockingjay osa 1. elokuvissa. Ja olipahan vaan taas ihan mahtavan hieno elokuva. Oikeasti. Ja koska olen lukenut kirjan, en oikein osaa sanoa, että millaisen elämyksen elokuva antaa ilman (kauan sitten) luetun kirjan antamaa taustatukea. Mutta me tykättiin kaikki tosi paljon ja oltiin jopa sitä mieltä, että leffa kantaa ihan itsekseen.

Ihanaa joulua kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille!
Meillä täällä on joulurauha laskeutumassa – kissat tosin riehuvat ja tiputtelevat palloja kuusesta. Pieni hässäkkä kuuluu asiaan ja hyvä, että karvakuonot pitävät siitä puolesta huolen nyt, kun joulunviettoon ei osallistu pikkulapsia. Itse olen saanut jo parhaimmat joululahjani: Karkki ja Peetu ovat kotona!!

Hyvän tekeminen ei pitäisi olla sidoksissa vain jouluun – vaan ihan automaattista toimintaa kaikilla meillä, joilla asiat on oikeasti tosi hyvin. Yritän kyllä olla kunnon kansalainen ympäri vuoden ja lahjoitan esim. säännöllisesti pienen summan BRIS-lastensuojelujärjestölle (BRIS = Barnens rätt i samhället). Monesti kuitenkin se on vain tämä aika vuodesta, kun kykenee nostamaan vähän enemmän katsettaan oman navan ympäriltä. Mutta parempi edes jouluna kuin ei milloinkaan!
Tässä kaksi kohdetta, joille suuntaan tämän vuoden “tee hyvää” -lahjani.

Kuva: Cats of Gili
Muutama vuosi sitten päädyin talvilomalla Gili Trawanganing saarelle ja randomilla bungalowinvuokrauskierroksella asumaan Coral Beach 2 -nimiseen paikkaan. Asumispäätökseen vaikutti eniten palmun alla telmuava pikkuinen oranssi kissanpentu, Pirkko. Bungalownaapurina meillä oli suomalainen, silloin pitkällä reissulla, nykyään pysyvästi Gili T:llä asusteleva Susanna.
Susanna tekee aivan mielettömän upeaa duunia saaren kissojen kanssa – toimien täysin lahjoituksien varassa. Tsekkaa lisää täältä: Cats of Gili ja jos kissat hyrisevät lähellä sydäntä, klikkaa oikealla navigointipalkissa ylimpänä näkyvää DONATE-nappia. Pienikin apu on tärkeää!
Toinen kohteeni on lumileopardit.

Kuva: Linda Stanley
Ihana kreisi cat leidi Nadja haastoi minut mukaan suojelemaan sukupuuttoon kuolemassa olevia upeita kissaeläimiä – ja minähän otan mielelläni kopin vastaan. Ota sinäkin – maailmasta ei tarvitsisi kadota enää yhtä ainutta eläinlajia! Kummiksi voi ilmoittautua täällä WWF:n sivuilla ja lisää lumileopardin uhanalaisesta tilanteesta Nadjan blogista täältä.
Tee hyvää – edes näin jouluna!

Dear Santa,
Olen ollut taas tänä vuonna yhtä tuhma kuin aina aikaisemminkin. Olen lykännyt hommia viimetippaan ja ärsyyntynyt työkaveriin, vaikka sydämen pitäisi aina olla täynnä rakkautta, valoa ja ymmärtämystä. En ole kierrättänyt viitseliäästi kaikkia talousjätteitäni ja kissoillekin on tullut kivahdeltua ihan turhan päiten.
Laitan nyt kuitenkin nämä joululahjatoiveeni tähän, jos vaikka se, että annan muille istumapaikkani tunnelbanassa (seisominen on kuulemma terveellistä, sanovat) laskettaisiin joksikin. Ja olen myös tsempannut tosi, tosi hyvin ruuanlaiton kanssa – take away -sapuskaan on tullut turvauduttua Peetun muutonkin jälkeen vain muutaman hassun kerran. No ei ainakaan useammin kuin viisi kertaa.

1. Peetu vei mennessään Uumajaan keittiömme yhden käytetyimmän laitteen: Soda Streamin. Tokihan se oli Peetun oma ja ihan ensimmäisestä palkasta omilla rahoillaan ostama, joten ei siinä mikään. Autottomalle kuplavesifanille hiilihapotuslaite olisi kyllä aivan must! Eihän niiden vissypullojen raahaamisessa ole mitään järkeä. Nyt Soda Streamista on näköjään tullut vielä sellaisia superkapeita versioita, jotka istahtaisivat keittiön työpöydälle varsin kivuttomasti.
2. En ole vieläkään saanut hankittua The Laukkua, vaikka olen siitä puhunut jo koko syksyn. Alunperin hankinnan piti ehdottomasti olla musta, mutta nyt olen melko varmasti muuttanut mieleni. Unelmien täyttymys olisi Mulberryn uusi versio Bayswater klassikosta: Bayswater Double Zip Tote.
3. Varsinkin nyt, kun aamiaisseuranani on yleensä aamun lehti ja kaksi karvakuonoa, olen taas palannut tapaani nauttia brunssiksi kääntyvää aamupalaa sängyssä loikoillen. Pikkuruinen yöpöytäni on välillä lastattu niin täyteen, että ei tarvita kuin huomaamaton kissan hännän heilautus ja kahvikatastrofi on valmis. Tukevasti peittokasan päälle asettuva tarjotin olisi loistava ratkaisu tähän teknisluontoiseen laiskotteluongelmaan.
4. Silloin, kun Karkki ja Peetu olivat pieniä, sain heiltä usein jouluna, synttäreillä ja äitienpäivänä lahjaksi erilaisia lahjakortteja. Niillä saatoin sitten lunastaa kaikenlaisia hemmotteluja. Karkki oli erikoistunut niskahierontaan ja aromaattisten kylpyjen järjestämiseen, Peetun lahjakorteilla sai useimmiten meikkausta, kampausta tai kynsien laittoa. Juuri nyt tuntuu, että voisin mielelläni haluta useammankin erilaisen hemmottelulahjakortin, jolla pääsisi ihaniin itse toteutettuihin kotihoitoihin!

 
5. Mason Jar -lasipurkeista onkin tullut jauhettua jo täällä blogissakin. Tiedän aivan mainiosti, että lasit, purkit tai mitkään astioihin viittaavat asiat ei todellakaan ole jotain, mitä välttämättä tarvitsisin. Silti vain olen sitä mieltä, että vaikka 6x paketti olisi tosi ihana. Niistä voisi sitten välipäivinä hörppiä kuumaa omenatotia sohvannurkassa pehmoiseen vilttiin kääriytyneenä ja töllätä hömppäfilmejä Netflixiltä.
6. Apropoo vilteistä puheenollen. Meillä on vain yksi kunnollinen, pehmoinen ja ihanan lämmin villahuopa ja usein sekin on kissalauman itselleen kaappaama. Entistä monimutkaisemmaksi laskutoimitus menee, kun koko perhe kokoontuu sohvalle. Niinpä tuntuu, että suorastaan todella kovasti tarvitsisin ihanan vedevihreän Lapuan Kankureitten villaviltin.
7. Mockingjay Part 1 leffateatterissa yhdessä Karkin ja Peetun kanssa. Kyllä, tämä on yksi niistä lahjoista, joiden saamisesta taidan pitää ihan itse huolen.
8. Ja sitten, siltä varalta jos Dear Santa sattuisi vaikka voittamaan lotossa: keittiöremontti olisi ihana! Ei mikään sellainen kohennellaan-vähän-kulmia -tyyppinen ulkomuodon ehostus – vaan ihan kunnollinen kaikki-sileäksi-ja-alusta-asti-uusiksi -tyyppinen total makeover! Kiitos!
Ja kissoille niitä pieniä kuution muotoisia eri värisiin hopeapapereihin käärittyjä kisunameja. Ne ei oikein tykkää muista.
Kiitos kauheesti jo etukäteen! Pian nähdään!
PoK,
Minttu
Kuvat: Gigantti, Stockmann x2, Mulberry, Americana, Wikipedia, Me Naiset ja keittiöremontti

Tässä nyt poikkeuksellisesti asu, joka ei ole toimistoasuni. Vaikka ihan hyvin voisi kyllä ollakin – mikä tarkoittaa sitä, että tyylini ei kyllä mitenkään erityisesti vaihtele. Tai että muutokset johtuvat yleensä joko säästä tai vuodenajasta – ja hiukan tietty tapahtumasta riippuen, mutta pääosin mennään samoilla, toimistollekin sopivilla kamppeilla. Jos siis viikonloppuna ollaan niin energisiä, että hypätään ulos kotiverkkareista.
Eilen piti käydä vähän ihmisten ilmoilla tekemässä tonttuhommia ja hoitamassa pari muutakin asiaa. Poikkeuksellisesti siis kampasin naamani ja puin oikeat vaatteet päälleni myös sunnuntaina.

Tuntuu muuten aika hassulta julkaista kuvia omasta, varsin randomista asustaan, kun on juuri asettanut riviin vimpan päälle pukeutuneita upeuksia Linnan juhlissa. Oh well. Kyllä se arki koittaa heillekin ja olen aivan varma, että myös Sirpa Selänne omistaa kotiverkkarit. Ne tosin on varmaan laventelin väriset Juicy Couturet eikä tummansininen venähtänyt OnePiece, mutta ei kai sitä edes nuo ameriikan jääkiekkovaimot kulje täydessä tällingissä kotosalla?
Tässä kun julkkiksista puhutaan, tuli mieleeni viime viikolla blogosfääriä puhuttanut viestiketju Vauva.fi:n keskustelupalstalla. Juttu alkoi siitä, kun joku lahjakkaan oloinen kirjottaja teki lyhyet “parodiapostaukset” muutamista tunnetuista blogeista ja esitti kysymyksen, että tunnistaako kukaan. Jutut olivat aivan hillittömän hauskoja ja osuvasti ilkeilemättä (liikaa) toteutettu ja viestiketju sai valtavan suosion. Viestiketjun lomaan ilmestyi uusia, pidempiä parodiapostauksia ja kohta alkoi tuntua, että et ole kyllä yhtään mitään, jos et ole bloggarina mukana. Suljetuilla foorumeilla kuhistiin ja jotkut bloggarit kävivät jopa jättämässä viestiketjuun toiveen, että pääsisi parodioitavaksi.
En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä koko monta kymmentä sivua pitkä viestiketju poistettiin. Ehdin juuri käydä Indiedaysiläisten omalla sivulla valittamassa, että olen niin noubadi, että kukaan ei edes viitsi tehdä blogistani parodiaa. Yksi bloggarikollega väitti kyllä nähneensä minusta tehdyn jutun juuri ennenkuin koko homma poistettiin, mutta ehkä hän vain halusi olla kiltti. Jos se on totta niin, mahdettiinkohan Go 4 it vol. 2 -parodiassa puhua Tukholman säätilasta? Haha!

Mutta koskahan Linnan juhlissa nähdään ensimmäinen päätoiminen muoti-/lifestylebloggari – ja kukahan se mahtaisi olla… Oma veikkaukseni on Pupulandian Jenni tai Tyyliä metsästämässä Veera (vaikka Veera taitaa kyllä olla päätoimeltaan valokuvaaja eikä bloggari…) ja syy siihen, miksi he ovat saaneet kutsun on jokin kantaaottava, naisten, nuorten tai muuten ahtaalla olevien ihmisryhmien asemaa valottava/puolustava/helpottava puheenvuoropostaus, josta tulee valtava suomalainen viraali-ilmiö. Voi olla, että heille ei kolahda kutsua vielä ensi vuonna, mutta kuka tietää…

 

• kauluspaita, Whyred
• neuletakki, COS
• housut, Forever21
• kengät, Dr. Martens