Tämän viikon lunchlåda-vinkki ei olekaan mikään varsinainen resepti tai ruokaohje. Nyt puhutaan oivalluksesta, jonka tein viime viikonloppuna. Instagramia ja Pinterestiä kansoittavat kuvat sievästi kerroksittain asetelluista salaateista lasipurkeissa ei olekaan vain visuaalinen jippo, vaan hommassa on ihan selkeä juju.
Kaikki, jotka ovat joskus yrittäneet säilöä valmiiksi tehtyä salaattia seuraavaan päivään tietävät, että homma on käytännöllisesti katsoen tuhoon tuomittu. Edes se Tupperin hieno muoviritilä salaattikulhon pohjalla ei estä, etteikö rehut vettyisi aika surkean näköisiksi jo yhden yön aikana. Salaatti on kuitenkin aivan ihana vaihtoehto lounasruuaksi – kevyt, mutta täyttävä – joten kuljetusprobleemi on tosiasia.
Mikäli haluaa välttää fancyjen kahviloiden ylihinnoitellut lounassalaatit, on tähän asti käytännöllisesti katsoen vaihtoehtona ollut vain se, että ottaa mukaansa salaattiainekset ja pilkkoo kasvikset vasta juuri ennen lounasta. Ei mikään mahdoton ajatus sekään, mutta itse en tykkää kovasti väsäillä enää toimistolla. Lounashuoneessamme käy muutenkin puolen päivän aikaan sellainen kuhina, että hyvä, kun löytää työpöydältä vapaata tilaa lautastaan varten.

Instagramin huippukauniita ruokakuvia selaillessani poletit alkoivat putoilla paikoilleen. Kerrossalaattihan on kertakaikkiaan nerokas keksintö!
Eli näin se menee: purkin pohjalle laitetaan ensin salaatinkastike, seuraavaksi sen päälle asiat, jotka mielellään saavat maustua kastikkeessa (kana, kala, tofu, pavut etc.). Proteiinipitoisen suojakerroksen jälkeen kantsii laittaa vähän vähemmän herkät ainekset, kuten feta, halloumi, pasta, bulguri, sen päälle vähemmän herkät kasvikset (porkkana, kurkku, tomaatti etc..) ja lopuksi purkki täytetään sekalaisilla salaatinlehdillä.
Näin salaatti pysyy freesinä ja rapsakkana, vaikka sen tekisikin jo edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin odottamaan.
Eikä siinä vielä kaikki! Kun salaatin sitten lopulta kumoaa lautaselle, on kaikki ainekset oikeassa järjestyksessä: kastike päällimäisenä ja vihreä peti alimmaisena. Nerokasta!
 

 

Tiesittekö, että kurpitsansiemenet on yksi parhaimmista proteiininlähteistä? Niissä on peräti 33 grammaa proteiinia/100 g, kun esimerkiksi tofussa on 17 grammaa ja soijapavuissakin “vain” 13 g/100 g. Rucolapesto on siis sekä aivan tajuttoman herkullista että myös ravintoarvoiltaan erinomaista.
Tykkäsin aikoinaan aivan hulluna perinteisestä, pinjansiemenistä ja basilikasta tehdystä pestosta. Meillä saatettiin syödä parikin kertaa viikossa pestopastaa, kun lapsetkin siitä tykkäsivät ja se oli helppoa ja nopeaa valmistaa. Taisin silloin syödä överit pestoa, varsinkin sitä noin about ainoaa kaupan valmisversiota, missä ei oltu käytetty pähkinää.
Vuosikausiin en voinut ajatellakaan koko ruokalajia, kunnes kesällä Peetu päätti pelastaa hiukan jo nuukahtaneen rucolapussinpuolikkaan ja teki tätä ihanaa uutta versiota pestosta. Nyt olen takaisin samassa addiktiossa ja vihreä herkku päätyy pastan lisäksi leivän päälle ja kaikkialle muuallekin, mihin vain mahdollista. (Vinkki: pieni nokare salaatin kyljessä maistuu tosi mahtavalta!)
Tämän viikon lunchlådaan pakataan siis raikas ja päivitetty versio pestopasta-klassikosta, kurpitsasiemenistä tehty rucolapestopasta.

RUCOLAPESTO KURPITSANSIEMENISTÄ
Ainekset:

• 1 pussi tai 1/2 isoa pussia rucolaa
• 1 dl raastettua parmesaania
• 1 dl kurpitsansiemeniä
• 1 dl hyvää oliiviöljyä
• 1 valkosipulinkynsi
• suolaa

Valmistus:

• Paahda kurpitsansiemenet kuivalla teflonpannulla. Siemenet palaa tosi helposti, joten hommaa kantsii vahtia silmä kovana ja sekoitella melkein koko ajan. Peetun vinkki: kun pannun lämpö tuntuu siemenkerroksen läpi käteen, voi hellan laittaa nollille. Näin paahtuminen tapahtuu hiukan hitaammin, mutta hallitummin.
• Laita rucolat, kurpitsansiemenet ja kuorittu valkosipulinkynsi (sen voi halutessaan palastella muutamaan osaan) syvään kulhoon, jossa ne on hyvä muusata sauvasekoittimella. Tehosekoitin toimii varmasti kanssa hyvin. Aloita muusaaminen ja lisää öljyä vähitellen. Kun seos alkaa olla kivan mössöä, lisää raastettu parmesaani ja tässä vaiheessa varmasti öljyäkin tarvitaan vielä lisää.
• Lisää suolaa maun mukaan. Pesto saa olla aika suolaista, sillä pasta on kuitenkin aina aika miedon makuista.

Peston kaveriksi sopii erinomaisesti tagliatelle-tyyppinen tuorepasta. Me keitettiin viime sunnuntaina kaksi tuorepastapaketillista ja siitä saatiin lounas-päivällinen kolmelle ja kaksi lounaslaatikkoa. Pestoa jäi ylitse noin puolet.
Pestopasta ei ole sellainen ruokalaji, jota voisi tehdä suuren annoksen ja laittaa pakastimeen. Sen sijaan valmis pesto säilyy kyllä jääkaapissa viikon, jopa vähän ylikin ja sitä voi tosiaan käyttää niin levitteenä kuin lisukkeena melkein minkä tahansa ruuan kanssa.

Hyvä ruoka, parempi mieli – eikös se niin mene!

Tällä kertaa Go 4 it vol. 2 -blogin viikon lunchlåda -osastossa kokataan todellista comfort foodia. Tomaatilla, sinihomejuustolla ja pekonisilpulla maustettu kermainen broilerigratiini on loistava vaihtoehto, kun ikkunan takana vihmoo ilkeä sade, mikään ei oikein huvita ja olo on yleisesti “kaikki on huonosti ja mikään ei ole hyvin”. (Tuo on muuten esiteinin Karkin heittämä kurjan olon määritelmä, joka on jäänyt tyhjentävyydessään elämään perheen kielenkäyttöön 😀 ).
Muistan, että lapsena tehtiin usein sellaista broilerigratiinia, johon tuli kaupan grillitiskiltä ostettu broileri (tillestettynä pieneksi toki, ei kokonaisena sentään), muistaakseni valmiiksi keitettyä makaroonia, purkki kermaa ja valtava määrä juustoraastetta. Aijesses, kun se oli hyvää!
Tämä versio on pienen aavistuksen sofistikoituneempi. Kermainen sinihomejuustokastike maustetaan modernisti mango-chutneyllä ja onhan mukana oikein vihanneskin!

BROILERIGRATIINI HOMEJUUSTON JA TOMAATTIEN KANSSA
(4 – 5 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

• 5 – 6 broilerin rintafilettä
• 1 iso paketti maukkaita pikkutomaatteja (mielellään niitä, jotka on kiinni oksassa)
• 1 paketti pekonia
• 3 dl kermaa
• 2 dl crème fraichea
• 200 g kovaa sinihomejuustoa (esmes Auraa)
• 3 – 4 rkl mango chutneytä
• suolaa
• pippuria myllystä

Valmistus:

• Suikaloi kananrinnat ja paista pannulla pienessä öljytilkassa. Mausta suolalla ja (runsaalla) pippurilla. Ei kannata liioitella paistamisen kanssa, ettei suikaleista tule kuivia ja sitkeitä. Pilko pekoni pieneksi ja paista rapeaksi toisella pannulla. Nosta valumaan talouspaperin päälle. Pilko tomaatit vähän pienemmäksi ja laita uuninkestävään vuokaan. Laita kananpalat tomaattien päälle.
• Keitä kerma, crème fraiche ja murusteltu homejuusto suht tasaiseksi ja mausta mango chutneyllä, suolalla ja pippurilla. Itse ostin sellaista chutneytä, missä on myös inkivääriä mukana ja aikas reipas maku – ja se sopii tähän tosi hyvin! Kaada kastike uunivuokaan ja ripottele päälle pekonin palat.
• Laita vuoka 225 asteiseen uuniin ja anna paistua keskimmäisellä tasolla noin 20 – 25 minuuttia.
• Keitä kaveriksi riisiä paketin ohjeen mukaan.

Gratiini sopii erinomaisesti lounaslaatikkoon, sillä maut vain mehevöityvät seuraavaan päivään. Tällä ohjeella ruokaa tulee aika paljon ja olen testannut myös lounaskokoisten annosten pakastamista. Sekin toimii mielestäni oikein hyvin, sen paremmin maku kuin gratiinin koostumuskaan ei kärsi pakkasesta. Sen sijaan suosittelen olemaan sen verran suunnitelmallinen, että ottaa seuraavaksi päiväksi tarkoitetun lounaan jo edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan. Juustoinen kastike nimittäin sulaa/palaa/kärsii ärhäkästä mikrolämmityksestä helposti ja siksi valmiiksi sulan annoksen lämmittäminen käy paljon mukavammin.
Itse tykkään kovasti, kun pakastimesta löytyy runsaasti erilaisia annoksia mukaan napattavaksi. Silloin ei tarvitse turvautua keskinkertaisiin valmisruokiin lounaalla silloinkaan, vaikka välillä jäisi yhtenä viikonloppuna food preppaus vähän vähemmälle.

Sunnuntai-illat on helposti jotenkin ristiriitaisen melankolisia. Tavallaan on vielä ihan vapaata ja rentoa, mutta mieli vaeltelee jo tulevaan työviikkoon. Aamun ja päivän aikana sitä vielä tekee viikonloppujuttuja, treenaa, ulkoilee, käy näyttelyissä, tapaa ystäviä. Näin illalla itse ainakin haluan olla vain kotona, laitella tulevan viikon asioita järjestykseen ja tehdä mitä voin, että edessä oleva arki sujuisi mahdollisimman noileasti. Esimerkiksi kokkailla jotain hyvää ruokaa, josta jää sopivasti annos tai pari lounaslaatikkoon.
Tein ihan ensimmäisen kerran lohikeittoa ja ai että siitä tuli hyvää! Niin hyvää, että uskallan kutsua sitä vaatimattomalla tittelillä “maailman paras”. Herkullisuuden salaisuus on klassisesti kuohukerma ja oikea voi – mutta myös se, että lohta ei käytännössä keitetä ollenkaan. Se kypsyy supermeheväksi ja maukkaaksi kuumassa liemessä ihan niine hyvineen.
“Maailman paras lohikeitto” sopii myös erinomaisesti lounaslaatikkoon (tai -purkkiin kai paremminkin), sillä maku vain paranee ja syvenee seuraavaan päivään. Lohikeitto saa kunnian aloittaa virallisesti Go 4 it vol. 2 -blogin uuden juttusarjan, “Lunchlåda”, jonka tavoitteena on nimen mukaisesti esitellä helppoja arkiruokia, jotka kestää vähän säilytystä ja joita on kiva ottaa mukaan töihin lounaaksi.
 
 

MAAILMAN PARAS LOHIKEITTO
(noin 4 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

• 1 kg perunoita (pienistä uusista perunoista tulee tosi kiva soppa!)
• 3 porkkanaa
• 1 iso sipuli
• 800 g hyvää ruodotonta lohifilettä (suosittelen shoppailua kalatiskillä!)
• 2 dl kuohukermaa
• reipas nokare voita (2 – 5 rkl about)
• muutama kokonainen mustapippuri (alunperin oli kyllä vahinko, että näitä hulahti soppaan – luin etiketin vähän huonosti)
• noin 8 maustepippuria
• nippu tuoretta tilliä
• suolaa

Valmistus:
Pese perunat ja porkkanat, tarvittaessa kuori, ja pilko ne mukavan suupalan kokoisiksi paloiksi (ei liian pieneksi, ettei keitosta tule mössöä). Kuori ja pilko sipuli. Laita kasvikset isohkoon kattilaan ja kaada päälle vettä niin, että ne peittyvät hyvin (noin 1,5 l). Nakkaa mukaan pippurit ja melko reilusti suolaa (merisuolaa mieluiten). Kuutioi lohi. Keitä kasvikset al dente, käännä levy ykköselle ja lisää kattilaan kalat, kerma ja voi. Anna hautua muutama minuutti, käännä levy nollille, saksi päälle reilusti tuoretta tilliä, sekoita. Maista suola. Kattila saisi olla vielä hetken hellalla jälkilämmössä tai muhia muuten vaan muutaman minuutin ennen tarjoilua.

Keitto kulkee mukana toimistolle parhaiten täysin tiiviissä purkissa. Kassiin levinnyt lounassoppa ei ole varsinaisesti mikään kaikkein positiivisin aloitus työpäivälle.
Meillä on ollut töissä aika paljon keskustelua muovisien lounaslaatikoiden terveellisyydestä ja mahdollisista riskeistä, mitä “vuotavat” kemikaalit voi aiheuttaa. Täytyy tunnustaa, että olen ollut ihan tosi huoleton tuon suhteen, jopa niin paljon, että olen käyttänyt uudelleen ja uudelleen vanhoja take away -rasioita, jäätelölaatikoita ja muita vastaavia muovipurkkeja. Nyt heitin ne kaikki roskiin ja hankin ihan oikeita lounaslaatikoita, lasisia, metallisia ja muutaman muovisenkin pakastettavia annoksia varten.

Jos viimekesän trendidrinksu oli Aperol Spritz, tämän kesän suosikki on ehdottomasti niinikään kuohuviinipohjainen Hugo. Raikas, suhteellisen kevyt ja ihanasti viilentävä juoma saa makunsa mintun ja seljankukan yllättävästä, mutta onnistuneesta liitosta.
Olen nähnyt useampia erilaisia ohjeita Hugon valmistukseen, mutta itse tykkään eniten tästä, missä on käytettyä tuoretta minttua ja sekaan on lisätty myös tilkka sitruunanmehua, joka tukee mainiosti kuohuviinin kuplaisuutta.

HUGO
Ainekset:

• 1 tl seljankukkamehutiivistettä
• 1 tl puristettua sitruunanmehua (tai sanoisin, että maksimissaan teelusikallinen, vähempikin riittää)
• oksa tai pari tuoretta minttua
• kuivaa kuohuviiniä
• jäitä

Valmistus:
Laita muutamia mintunlehtiä viinilasiin ja muusaa niitä varovaisesti esim. jollain puukapustalla. Lisää seuraavaksi muutama jääpala. Annostele seljankukkamehutiiviste ja vastapuristettu sitruunanmehu jäiden päälle. Kaada lopuksi kuohuviini (varovaisesti, se kuohuu jostain syystä erityisen paljon tässä kombossa) ja koristele sievällä mintun oksalla.

Yritin googlen avulla selvittää, mistä kauniin ja heleän drinksun (aika karsea, jos suoraan sanon..) nimi on peräisin. Saksankielisen Wikipedian mukaan se tuli vahingossa (“Den Namen „Hugo“ habe er zufällig gewählt”), englanninkielisestä Wikipediasta en löytänyt mainintaa ja italiankielisen tulkkaamiseen ei kielitaitoni riittänyt. No, ainakin voimme olla varmoja, että mikään “sano huugo” -juttu ei kummittele taustalla. Haha!

 

Peetu on hemmotellut meitä koko kesän valmistamalla itse aivan huippuherkullista granolaa. Siis sitä vanhan kunnon myslin hiukan trendikkäämpää, rapeampaa ja herkullisempaa kusiinia. Maun lisäksi parasta melkein onkin juuri granolan ihanasti rouskuva rapeus, crunch.
Ohje sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville, sillä tässä ei käytetä lainkaan jauhoja. Peetu ei laita granolaan myöskään yhtään öljyä – manteleista ja siemenistä sitä irtoaa ihan tarpeeksi.
Makeutuksen kanssa on vähän niin ja näin. Viimeiset satsit on tehty kokonaan ilman hunajaa ja lopputulos on supermaukasta silti. Ilman hunajaa valmistettu granola sopii myös vegaaneille.

PEETUN KESÄ-GRANOLA
Ainekset:

• 5 dl kaurahiutaleita
• 1 dl kurpitsansiemeniä
• 0,5 dl pellavansiemeniä
• 0,5 dl auringonkukansiemeniä
• 1 dl manteleita
• 0,5 dl kookoshiutaleita
• noin 2 dl tuorepuristettua omenamehua (“cloudy apple”)
• (juoksevaa hunajaa makeutukseksi 1 – 2 rkl, jos haluaa)

Valmistus:
Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Hakeloi kokonaiset mantelit hiukan pienemmiksi. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa ja lisää sekaan niin paljon hyvää tuorepuristettua omenamehua, että seoksesta tulee selkeästi “tahmeaa” ja klimppistä. Levitä mössö tasaisesti pellille ja kypsennä noin 30 min tai kunnes granola on saanut ihanan paahtuneen sävyn. Sekoita pari kertaa kypsennyksen aikana. Granolan pitää antaa jäähtyä kunnolla ennenkuin sen laittaa säilytykseen esim. sievään lasipurkkiin. Muuten se pehmenee ja ihana rapeus häviää.

Peetu on joutunut valmistamaan granolaa jo vaikka miten monta kertaa, sillä sitä tulee nautittua niin aamiaisella kuin välipaloinakin – ei vain voi vastustaa kiusausta! Ainesosien koostumus on ollut joka kerta hiukan eri, milloin on jätetty kookos pois, milloin lisätty meidän kaikkien rakastamien mantelien määrää ja joskus on laitettu vieläkin enemmän kurpitsansiemeniä niiden runsaan proteiinipitoisuuden vuoksi.
Ohjetta voi tosiaan siis varioida ihan loputtomasti. Kuivatut marjat ja hedelmät saattavat olla jonkun mieleen – ja kaikki ei-pähkinäallergikot voivat lisätä erilaisia pähkinöitä sekaan. Itse olen – kuten sanottu – rakastanut tätä meidän versiota ja mieluiten nauttinut marjat tuoreena.