Peetukin kaivoi viime viikonloppuna esiin kevät-/kesävaatevalikoimansa esiin kellarista. Yksi löydöistä oli hurjan suloinen koralliraitainen hamonen, jonka historia ulottuu pitkälle (no aika pitkälle ainakin…) ennen kuin tätä blogia oli edes olemassa. Hame oli alunperin mekko ja Karkki osti sen, kun oli yläasteen kasin ja ysin välisenä kesälomana Oxfordissa kielikurssilla. En löytänyt blogihistoriasta yhtään kuvaa mekosta Karkin päällä, mutta itse näköjään edustin Peetun rippijuhlissa ko. mekossa.

Karkki ei mekkoa kovin montaa kertaa käyttänyt. Yläosa oli melko kummallisen ja huonosti istuvan oloinen itseasiassa meidän kaikkien mielestä, vaikka varsinkin yläkropasta ollaankin keskenämme varsin erilaisia. Jossain vaiheessa Karkki luovutti kaikki oikeutensa mekkoon ja me Peetun kanssa alettiin suunnitella, että josko tuosta kivan hameen saisi.
Olen ensimmäisenä tunnustamassa, että tuunausprojektini usein jää vain suunnitelman asteelle. Tällä kertaa kävi kuitenkin toisin ja hankalakäyttöisestä ja puolihyljeksitystä mekosta muokkaantui superihana ja todella kovaan käyttöön päätynyt hame. Karkki ei tosin klassisen elegantissa tyylissään ole kokenut hamettakaan kovin omakseen, mutta etenkin Peetu ja jossain määrin myös Minttu on pitänyt huolen, että tällekin alunperin virheostokseksi luokitellulle hankinnalle on kertynyt enemmän kuin kiitettävästi käyttökertoja.

 

• neulepaita, Forever21
• hame (tuunattu), Zara
• polvisukat, tuliainen Italiasta (kiitos Tinni!)
• sandaalit, Carin Wester

Saanko esitellä: laukkuvarastoni uusin tulokas ja garderobini tuorein väripilkku, Rebecca Minkoffin taivaansininen pikkulaukku! Jäljet johtavat tässäkin kohtaa Shopbopin kolmen päivän aleen, jolloin koko nettiputiikin valikoimasta sai 25 % alennuksen. Mistään heräteostoksesta ei tälläkään kertaa ollut kyse. Olin väijynyt laukkukaunokaista jo siitä lähtien, kun kevätmallistot alkoivat ilmestyä saitille.
Shopbopilla on kätevä, mutta aivan liian koukuttava My Hearts -toiminto. Sen avulla voi merkata pikkuisella suloisella sydämellä omat suosikkinsa, jotka sitten kaikki päätyvät omalle sivullensa tarkasteltavaksi. Sähköpostiin kolahtaa ilmoitus, jos jokin My Hearts -listalla oleva tuote on loppumassa varastosta tai tullut aleen. Hengenvaarallista sanoisin…

My Hearts -toiminto auttaa myös esimerkiksi juuri tällaisissa tilanteissa, kun yhtäkkiä tulee vain pari hassua päivää kestävä suhteellisen hyvä ale. Yleensä selailen nettikauppojen valikoimaa lähinnä silloin, kun ei ole muuta tekemistä (tai paremminkin, kun välttelen jonkun vähemmän kivan asian, kuten siivouksen, tekemistä…). Täsmäalessa en todennäköisesti jaksaisi tai ehtisi tehdä mitään perusteellista valikoimatutkimusta, mutta My Hearts -listalta löytyy helposti kaikki vanhat himotuksen kohteet. Sinne voi myös aina palata kuolaamaan, kun kaipaa “ikkunaostos”-fiilistä.

Lyhyen yhteselomme jälkeen en voi muuta sanoa kuin, että en voisi olla tyytyväisempi! Kaiken tämän viimeaikaisen värihulluttelun jälkeen tuo sinänsä aikas kirkas sininen tuntuu suorastaan rauhalliselta. Kooltaan laukku on aavistuksen peruspikkulaukkua suurempi. Varsinaiseksi arkilaukuksi siitä ei ole – sen verran kaikenlaista ehdottoman tärkeää romua pitää aina olla mukana. Pari kertaa olen kuitenkin selvinnyt jopa työpäivästä – ja siihen liittyvästä iltamenosta – pelkästään taivaansinisen Rebecca Minkoffini kanssa. Erinomainen vähän kookkaampi pikkulaukkukoko toisin sanoen!

Tänään päivällä, kun ohimennen mietin illan blogipostauksen otsikkoa, ajattelin jotain raflaavaa kuten “pellavajakun paluu” tai “iloinen jälleennäkeminen kevätjakun kanssa”. Koska siltä oikeasti tuntui, kun vihdoin viime viikonloppuna sain kaivettua esiin kevät-/kesäsesongin vaatteeni ja löysin uudelleen tämän itse ziljoona vuotta vanhasta pellavakankaasta ompelemani jakun.
Tämän päivän asua kuvatessamme Peetu alkoi tilittää, että kaikki (huom. kaikki) asukuvat otetaan silleen alaviistosta, että kuvaaja on käytännöllisesti katsoen kyykyssä. Oh well. Olen toki nähnyt about ziljoona kansainvälisestikin arvostettua street style bloggaria työssään – ja täytyy myöntää, että Peetulla on tuossa kyllä pointti. Mutta haluaisin nyt hiukan valaistusta asiaan…

Itse tykkään, että kuvat otetaan oletetun “silmän” korkeudelta. Silloin mielestäni lopputulos on tuolla objektiivilla kaikkein luonnollisin. Tässä siis vasemmalla sellainen kuva, että Peetu oli kyykyssä ja oikealla ihan normaali silmien tasolta otettu kuva.
Ero ei tietty ole valtava ja itse henkilökohtaisesti tavoitteeni on lähinnä antaa inspiraatiota pukeutumiseen. Jotenkin tuntuu, että Minttu on enemmän edukseen silmän tasolta otetuissa kuvissa kuin alaviistosta, mutta mites toi asu? Tuntuu siltä, että itse en pysty tuohon vastaamaan. (Footnote: Peetu on kategorisesti kieltäytynyt ottamasta kuvia yläviistosta. Sellaisia on täällä blogissa kuitenkin paljon niiltä ajoilta, kun kuvasin itselaukaisimella.)

Toinen tämän päivän toimistoasun kuvien myötä herännyt kysymys on, että pitäisikö noita & Other Storiesin housuja lyhentää? Ja mielellään aika reilusti? Itseasiassa nyt, kun kuvia katsoo tarkemmin, kiiltonahkaloafereitten ja tuollaisten epämääräisten pitkien housujen yhdistelmä on aika rouvamainen. Huh huh.
Ostohetkellä ajattelin, että housuja on aivan totaalisen pakko lyhentää, ennenkuin niitä voi ylipäätään käyttää. Dr. Martensien kanssa pituus toimi kuitenkin yllättävän hyvin, joten asia valitettavasti unohtui. Mutta näiden kuvien myötä tajuan, että alkuperäinen fiilikseni oli aivan oikea, reilu viisi senttiä pois pituudesta ja housut ovat just hyvät. Vai?

 

• jakku, Mintun ompelimosta
• t-paita, Primark
• housut, & Other Stories
• kengät, Vagabond

Kissa-Vansit ovat olleet todella kovassa käytössä siitä lähtien, kun Peetu sai ne synttärilahjaksi. Tänään ne sopi erityisen hyvin teemaan, sillä pienessä aaltoliikkeessä oleva kisuvauvakuume on taas voimistumaan päin. (Esmes nämä uskomattomat punaiset karvapallerot olisivat hyvään aikaan luovutusiässä…). Välillä olen edelleenkin sitä mieltä, että en ehkä uskalla ottaa sitä riskiä, että jo viisivuotias Sunshine ei hyväksyisikään pentua. Eniten olen kuitenkin kallistumassa sille kannalle, että kisukaveri olisi vain hyvästä ja olisipahan sitten leikkikaveria, kun hoomanit on duunissa ja harrastuksissa.
Sunshine on luonteeltaan aika easy going, mielummin arka kuin dominoiva ja vetäytyy ennemmin sängyn alle omaan rauhaansa kuin puolustaa raivokkaasti reviiriään. Eli en usko, että pennun kanssa välttämättä tarvitsee tulla mitään suuria eksistentiaalisia taisteluita. Toki tutustumisvaiheen tulee olla suojattu ja rauhallinen niin, että molemmat voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Olisi aivan järkyttävää kiintyä uuteen pentuun ja sitten joutua luopumaan siitä, jos tutustuminen ei onnistuisikaan. Jotenkin tuntuu kuitenkin, että kaikki menee varmasti ihan mukavasti. Ikuinen optimisti täällä vaan moi, mutta ei kai sitä aina voi pahintakaan odottaa?

Tämä kuva on mielestäni mainio! Tvärbanan kuljettaja ei ollut saada vaihteita käännettyä pakoilleen, kun kyttäsi silmä kovana meidän kuvaushommia – haha!! On se hyvä, että pystyttiin antamaan vähän iltaohjelmaa työpäivän lomaan. 😀
Lämpötilat on täällä hiukan onneksi kohonnut sitten viimeviikon, mutta mikään älyttömän lämmin ei ole edelleenkään. Välillä sataa ja välillä pilkahtelee aurinko – sellaista se pitää keväällä ihan oppikirjan mukaan kaiketi ollakin. Kunnon kesän kaipuu on kieltämättä kova. No, ensimmäiseen kesälomapätkään ei ole kuin pari hassua viikkoa. Lennähdetään silloin Suomeen juhlimaan rakkaan kummitytön ylioppilaaksi tuloa. Saan oikein Karkin ja Peetun mukaani Tampereelle pitkästä aikaa. Vieläköhän tytöt osaa siellä kulkea..

 

• puuvillaneulepaita, Monki
• helmikauluspaita, Forever21
• hame, Primark
• sukat, Forever21
• tennarit, Vans

Kevätkenkävalikoimani on kasvanut lähiaikoina kahdella parilla. Toiset löytyivät Brandokset (fyysisestä) varastoloppuunmyynnistä ja toiset Stockholm Quality Outletista pari viikkoa sitten. Ihan sattumalta molemmat uutukaiset ovat mustaa kiiltonahkaa. Tai se, että ne ovat mustat, ei ole sen paremmin sattumaa kuin yllätyskään. Mustat nahkakengät on ainakin itselläni pukeutumisen perusta. Mutta että kiiltonahka on nyt näin voimakkaasti edustettuna, on kyllä aikas poikkeuksellista. Jos lasketaan mukaan vielä talvella hankitut minimarketin matalat sling-backit, olen peräti kolmien uusien kiiltonahkaisten arkikenkien omistaja.
No, ihan hyvä materiaalihan tuo on. Helposti tietty vähän juhlava arkikäytössä, joten täytyy olla hiukan tarkkana, ettei toimistoasut näytä liian cocktail-kutsumaisilta. Eipä tosin yleensä tässä itselleni tyypillisessä t-paita dress codessa mikään todellinen riski.

Brandoksen varastoloppuunmyynnistä oli lähteä mukaan aikas monet kengät. Lopulta tajusin, että en todellakaan kaipaa yksiäkään kahdentoista sentin halpisstilettoja kaappiini. En, vaikka ne periaatteessa esineenä olisivatkin hyvin suloisia ja varmasti jotain käyttöä niille olisin keksinyt. Kiltisti kiersin hyllyt takaperinjärjestyksessä ja palauttelin paikoilleen kaikki muut, paitsi nämä ihanat Broxin sling-backit.
Olen kaivannut juuri tuon tapaisia korkokenkiä ihan arkikäyttöön. Näissä on kivan maltillinen korkeus ja harvinainen ominaisuus: sling-back ja umpinainen kärki yhdistettynä samassa mallissa. En tosiaan pysty käyttämään avokkaita, koska ne ei vain kertakaikkiaan pysy jalassani ja siksi olen jahdannut juuri tuon mallisia vastineita. Kylmä ja kosteankalsea toukokuu ei tahdo millään muutua takaisin kesälämpöiseksi. Siksi söpöliinit eivät vielä ole olleet varsinaisesti in action kertaakaan.
Hiukan paremmin vallitsevaan kevätsäähän sopiikin Vagabondin outletista 60 % alennuksella löytämäni kiiltonahkaiset loaferit.

Oikeastaan olen ollut ihan tavallisia nauhakenkiä vailla jo pidempään, mutta nämä loaferit sattuivat eteen sopivalla hetkellä. Taisi olla viime keväänä, kun vihdoin heitin puhkikuluneet ja korjauskelvottomiksi hajonneet ikivanhat Palmrothin krokopainetut jokasään-materiaalista valmistetut nauhakengät roskiin. Talvella puutostila ei ollut aivan yhtä näkyvä (vaikka poikkeuksellisesti melkein koko talven olikin ihan kävelykenkäkelit), osittain Dr. Martensien ansiosta. Mutta nyt keväämmällä olen huomannut kulkevani tennareissa silloinkin, kun vähän fiksummat kengät olisi paikallaan.
Järkihankinta siis – ja Vagabond on kuitenkin yksi lemppareista peruskenkämerkeistäni. Niiden mallit ovat ehkä aavistuksen kesyjä, konservatiiviselle pohjoismaiselle kuluttajalle suunnattuja versioita trendeistä, mutta erityisesti juuri klassiset kengät ovat varsinaista luottokamaa. Loaferit, naukakengät, bootsit, ballerinat etc. Vagabondin perusmallit ovat todella loistavia käyttökenkiä, lestiltään mukavia ja käytössä kestäviä.

Saa nyt sitten nähdä, miten paljon tavallista pintanahkaa arempi kiiltonahka on käytössä. Jotain pintakäsittelyainetta luulisi näillekin löytyvän. Tavallista kosteussuojasuihketta en kuitenkaan laittanut, koska pelkäsin, että kiiltonahka muuttuu laikulliseksi. Toisaalta luulisi kyllä, että tuo kestää siinä missä muutkin nahkamateriaalit. Tehdäänhän kiiltonahkasta jopa maihinnousukenkiä.

En oikein tiedä, mitä ihmettä on tapahtunut. Saattaa olla, että tämä on jokin ohimenevä vaihe, mutta tunnustettava se on: olen täydellisesti rakastunut väreihin! Aikaisemmin koin revitteleväni ihan totaalisesti, jos asussa oli esmes sinistä muuallakin kuin farkuissa. Sittemmin olen toki oppinut käyttämään kokonaisia vaatekappaleita, jotka ovat ihan selkeästi kirkasvärisiä. Asusteet – etenkin kegät ja laukut – ovat sen sijaan olleet käytännössä yhtä sitruunankeltaista Marc by Marc Jacobs -poikkeusta lukuunottamatta – aina mustia tai luonnonruskeita.
Nyt hulluus on edennyt niin pitkälle, että hankin syvän korallinpinkin Kate Spade New York -toten ihan arkilaukuksi. Päätöksenteossa avitti toki hiukan Shopbopista bongaamani ale (kolmen päivän ajan koko valikoimasta -25 %), mutta olin kyllä kaunokaista väijynyt jo talvesta alkaen.

Olen itse ensimmäisenä myöntämässä, että laukku ei ole varsinaisesti “tyyliseni”. En voi selittää ostopäätöstä millään muulla kuin, että alitajunta yrittää nyt kertoa, että on uuden, kepeämmän suunnan aika. Olen edelleenkin ihan rakastunut kaunokaiseen, joten mistään ohimenevästä netti-ihastuksesta ei ole kysymys.
Aavistuksen olen tosin joutunut miettimään pukeutumisjuttuja uudelleen. Aikaisemmin kun vakiona oli se, että käytössäni on yksi perusvärinen, kaikkeen sopiva arkilaukku ja vain vapaalla vaihtelen niitä muutamia varastosta löytyviä pikkulaukkuja. Ihana Kate Spade on sen verran heleä jännässä pinkin ja korallin sävyisessä punaisuudessaan, että pikkuisen enemmän on tarvinnut käyttää ajatusenergiaa siihen, ettei nyt ihan älytöntä ristiriitaa pukisi työaamuinakaan päällensä.

Tiedän, ettei Kate Spade ole niitä kaikkein ihkuttavimpia superluksusbrändeja. Paremminkin sanoisin, että se kuuluu hyvälaatuiseen ylempään keskiluokkaan Rebecca Minkoffin, Karen Millenin ja muutaman muun kanssa. Varsinaisesti tämä laukkuhankinta ei siis sammuttanut sitä takaraivossa vaanivaa Chanelin, Pradan, Saint Laurentin tai Célinen himoa, mutta niitä aikoja odotellessa en panisi vastaan, vaikka yhä vieläkin varsin vaatimaton laukkuvarastoni kasvaisi vielä joillakin tarkkaan harkituilla Kate Spade -yksilöillä. Jo pelkästään dust bag on niin suloinen, että tekee mieli olla vaan ihan, että awwww.

Kesälaukkukaunokainen! 
Laukun värin lisäksi myös tote-malli on käytössäni uusi. Täytyy kyllä tunnustaa, että tunnen itseni aika neitimäiseksi ja paljon naisellisemmaksi tuon laukkumallin kanssa kuin aikaisempien reilujen hobojen kanssa. Jostain syystä tunnen oloni kuitenkin ihan kotoisaksi – ja siitähän ei tingitä, että koko elämä matkustaa mukana myös uudessa laukussa. Oli miten neitimäinen hyvänsä, varustelutasosta ei tingitä!