Viime lauantaiset Marimekko-kangasmuistelot jäivät vaivaamaan takaraivoon. Hoksasin, että kaipaan aikoja, jolloin vähintään puolet garderobistani oli oman äidin Marimekon kankaista toteuttamia. Lisäksi tajusin, että en taida selvitä seuraavasta lämpimästä kaudesta ilman valkoista mekkoa. Ihanin Marimekon valkoisista kankaista on ehdottomasti Muija-puuvillabatisti. Batisti on kevyttä ja herkkää, mutta pilkkupainatus kivan keittiökuosimaisen rento.

Muija-batisti (näkyy muuten tosi hyvin tuo valkoinen kangas, valkoisella painatuksella valkoisella blogipohjalla… Haha!)

Toisaalta kokovalkoinen mekko voi tuntua ajatuksena loistavalta, mutta käytännössä sitä saattaa näyttää enemmän rippilapsi-wanna-beeltä kuin kesänkepeältä kaupunkikissalta. Tyyli-inspiraatiota ja päätöstukea etsiessäni päädyin (jälleen kerran) Stockholm Streetstylen sivuille…

 Mikään oikeastaan noista kuvista ei vastaa tismalleen mielikuvaa, jonka olen mekosta saanut päähäni. Ajattelin, että malli voisi olla lähempänä 50-luvun kotirouvamekkoa (vähän ehkä tähän tyyliin, mutta kokonaan valkoisena…) kuin tyttömäistä kesäunelmaa. Kuvien stailaus on sen sijaan just kohdallaan!

Valkoinen mekko yhdistettynä nahkatakkiin, farkkurotsiin, cowboy-bootseihin, kuluneeseen ruskeaan ja nudeen tai kirkkaisiin ja raikkaisiin väreihin toimii aivan täydellisesti. Ehkä sittenkin tarvitsee miettiä vielä oman tulevan Muija-kankaisen mekkoni mallia… Fiftarimekko cowboy-bootsien kanssa voi olla vähän too much – eikä Mintusta taida vieläkään olla kulkemaan päästä varpaisiin yltiö-chicissä outfitissa.

Nyt on ihan pakko myöntää, että kaikkia trendihullutuksia en vaan kertakaikkiaan käsitä. Yksi niistä on nyt järkyttävällä vauhdilla leviävä rekkamieslippis eli Trucker cap -trendi. Ymmärrän kyllä, että muovikassin näköisiä laukkuja, valmiiksi hajalla olevia farkkuja ja muuta white trash -kampetta voidaan käyttää ironisena statementtina ja jopa kannanottona standardisoivaa “hyvää makua” kohtaan. Mutta silti. Jäykästä muoviverkosta ja pystyssä pönöttävästä vaahtomuovimaisesta materiaalista valmistettu, usein jollain tosi tökeröllä mainosprintillä koristeltu pääasia, ei oikeasti voi olla kenenkään mielestä hieno – tai edes cool.

Tai ilmeisesti voi… Sen verran tiuhaan kaiken maailman superjulkkiksia on bongattu kuviin kammotus päässään.

Nyt täytyy täsmentää, että minulla ei missään tapauksessa ole mitään lippiksiä vastaan noin yleensä. Jopa tuon rekkamieslakin kanssa hyvin saman tyylinen, mutta tukevasta puuvillakankaasta valmistettu baseball-lippis voi olla ihan kivan näköinen ja sopia monenlaisiin sporttisiin kokonaisuuksiin. Suoralinjaisemmat Military cap -tyyppiset lippikset ovat mielestäni suorastaan siistejä. En voisi kuvitellakaan, että kävisin lenkillä ilman rakasta Puman military cap -lippistäni.

Kaikkea ei onneksi tarvitse aina ymmärtää ja kai se on osittain näiden villitysten pointtikin. Erittäin vaikea kuitenkaan kuvitella, että kukaan ikinä missään käyttäisi rekkamieslippistä sillä perusteella, koska se on niin hieno. Korjatkaa mielellään, jos olen väärässä… 🙂

Ruotsalaisista ja varsinkin tukholmalaisista sanotaan, että ne (me?) pukeutuu trendikkäästi, mutta hyvin keskenään samankaltaisesti. Bongailin Aussome You -tapahtumassa muutamia hienoja asuja ja kyllähän niissä tiettyjä samankaltaisia teemoja on havaittavissa. Keltanen väri, pitkät helmat, musta sifonki, shortsit ja karamellivärien ykkönen, herttainen pinkki, toistuvat outfitista toiseen.

Ruskeat hot-pantsit, farkkupaita ja komeat puuhelmet – toimivan ja kivan näköinen kokonaisuus. Tykkään myös siitä, miten yleensä niin vaikea ja ärsyttävä kapistus kuin sateenvarjo matsaa kokonaisuuteen aivan saumattomasti.

Superherkullinen pinkki välikausitakki. Huulipuna on takin kanssa täydellisesti samaa sävyä ja hiusten kaunis punainen sopii kuin nakutettu.

Pitkät helmat, romanttinen paita ja biker-rotsi. Johtuukohan se noista markkeeratuista kulmakarvoista, kun asusta tulee jostain syystä hyvin kasarimaiset fiilikset, vaikka mikään vaate ei ole erityisen 80-lukuinen?

Illan dj:n asu. Mekko on kauniisti liukuvärjätty. Ylhäältä kirkkaan sitruunankeltainen ja alhaalta lämpimän appelsiininkeltainen puku on saanut näyttävän keltaisen kaulakorun kaverikseen.

Lisää pitkiä helmoja ja huikeat pinkit kiharat!

Pitkät sifonkihelmat on käyttökelpoiset, kun alle pukee shortsit tai lyhyen hameen. Monivärilurex-toppi rimmaa hienosti punaisten kutrien kanssa.

Keltaiset shortsit ja toppi tai sitten kenties jopa jumpsuit – enpäs huomannut kysyä – ja toiseen korvaan pujotettu superpitkä höyhenkorvis toimivat mielestäni ihan timantisti yhdessä. Tässäkin muuten vähän punertavat hiukset… Tarkoittaako tämä, että tukholmattaret ovat siirtymässä pois tavaramerkikseen muodostuneista pitkistä hunajanvaaleista kutreista??

Tapahtuman osallistujat saivat mukaansa muistoksi hauskoja Aussome You -rintamerkkejä.

Tosi kiva idea! Harmi vaan, että ei tajuttu Karkin ja Peetun kanssa, mihin tarkoitukseen kuvia otettiin. Oltais ilman muuta seisty vähän enemmän lähekkäin niin badgesta olisi tullut paljon hienompi. No, eipä noita nyt varmasti tule ikinä oikeasti käytettyä – ja muistona toimii vähän keskinkertaisempikin kuva ihan mainiosti.

Trendipiiri pyörii… Yleensä, kun jo kertaalleen kokemani muotihullutus tulee uudelleen trendikkääksi, on spontaani reaktioni yleensä *huoh* ja *miksi???*. Esimerkkinä nyt vaikka pyöräilyhousut muussa kuin urheilukäytössä, sininen ripsiväri (onneksi vielä varsin bubling under – ehkä tästä selvitään pelkällä säikähdyksellä) tai napapaidat. Oikeastaan olin sitä mieltä, että jos on kerran käynyt läpi jonkun trendin, siitä on vaikea innostua enää toista kertaa. Mutta olin väärässä!

Olin joskus 70-luvun lopulla porukoitten kanssa Mallorgalla kesälomareissulla. Siellä bongasin heti ensimmäisenä lomapäivänä jotain mahtavan upean hienoa: valkoiset, punaisilla vaihtiraidoilla koristellut tennarit, joissa oli huikea kiilakorko! Jankutin koko reissun ja lopulta äiti taipui ostamaan ihanuudet pikku-Mintulle, vaikka olikin vielä tuohon aikaan tiukasti sitä mieltä, että korkokengät eivät ole todellakaan sopivat ikäiselleni tytölle. Rakastin korkolenkkareitani vilpittömästi ja käytin niitä käytännöllisesti kaikkien vaatteiden kanssa.

Nyt en voi muuta kuin olla kuplivan iloinen, että trendi on palannut!

Suloinen Kate Bosworth on bongattu suosikkisuunnitelijansa Isabel Marantin korollisissa tarralenkkareissa useammankin kerran. En ole ihan varma tykkäänkö tuosta tarrakiinnitysjutusta. Toisaalta ne tuovat kivaa massiivisuutta kengille ja alleviivaavat sporttihenkistä monomaisuutta, toisaalta ne tuovat ehkä liiaksikin mieleen lasten tarralenkkarit. Kyllähän sitä nyt tähän ikään mennessä on oppinut tekemään rusetin kengännauhoihin…

Vasemmalla Isabel Marantin hypetetyt Wedge Sneakersit. Värimaailma on niissä itseasiassa oikein kaunis, eikä mitenkään erityisesti vaikeasti yhdisteltävä. Jotenkin kuitenkin näkisin itselläni mieluiten vähän hillitymmän väriset korkolenkkarit. Oikealla See by Chloén kaunokaiset, jotka olisivat hyvin lähellä täydellistä. Vähän kenkämäisemmät ja sirommat kuin Isabel Marantin. Hintaa näillä molemmilla on sen verran, että taitaa jäädä vain haaveeksi. Tosin pikaisen nettikierroksen perusteella See by Chloét ovat vain noin puolet Isabel Marantien hinnasta, jotka kustantaa yli 700 dollaria.

Kivoja, vähän pienemmällekin budjetille sopivia versioita löytyy toki. Vasemmalla ASHin ruskeat mokkaiset, jotka ovat malliltaan hyvin lähellä täydellistä. Tosin en ole oikein varma tykkäänkö tossujen (vai voiko korkolenkkareita sanoa enää “tossuiksi”?) väristä. Ruskea tekee niistä vähän liiankin hillityn kenkämäiset. TopShopin Acrobat Padded Velcro Trainers yhdistää aika mukavasti sporttisuuden ja kenkämäisyyden. Itseasiassa TopShopilta löytyy toiset, valkoiset Athlete Wedge Heel Trainers -korkolenkkarit, jotka ovat vieläkin enemmän sellaiset, mitä kaipailen garderobiani hauskuuttamaan.

Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin taitaisin olla valmis syömään kaurapuuroa aika pitkän aikaa saadakseni  nämä Marc by Marc Jacobsin täydellisyydet! Vanha himo-aerobiccaaja ei voi olla lämpenemättä mallille, joka muistuttaa elävästi Reebokin ensimmäisen aerobic-huuman aikana markkinoille tuomia legendaarisia tossuja. Ei muuta kuin värikkäät rynkkysukat makkaralle ja menoksi! 😀

Korkolenkkarit on helppo yhdistää turvallisesti pillifarkkujen ja oikeastaan kaikenlaisten shortsien kanssa. Voisin kyllä nähdä itseni erinomaisen hyvin myös pitkissä helmoissa ja rennossa neulepaidassa Wedge Sneakersit jalassa.

Tosi harvoin enää ilmestyy trendiä, joka aiheuttaa vakavaa tää on ehdottomasti mun juttu -kutinaa. Mutta toisaalta. Rakastan tennareita ja tykkään kulkea korkokengissä, mikä normaalisti on aika mahdoton yhtälö. Korkolenkkari kaikessa kreisiydessään yhdistää nämä kaksi!

Tämän aamun Metro-lehdessä sanottiin, että nyt on tyypillinen huhtikuun sää. Välillä on varsinainen räntärytäkkä – niinkuin esim. viime lauantaina, välillä aurinko pilkistelee ja ilmakin vähän lämpenee. Aamulla on melkein pakkasasteita ja tuuli kirpistelee poskia.

Olkoon sitten tyypillistä ja ihan normaalia – minulle riittää jo!!

Haluan tuntea lämpimän kevättuulen paljailla säärillä, kulkea sandaaleissa sukkien kanssa tai ilman, jättää kotiin paksun talvitakin, siristellä silmiäni kullanhohtoisessa ilta-auringossa. Haluan pukea nuden värisen pitsitoppini kukkahelmojen kanssa. Haluan kunnon kevään!!!

 Kaikki kevätkaihoa lietsovat kuvat: Stockholm Street Style

Paljonko olisit valmis maksamaan valkoisesta t-paidasta, jossa on musta simppeli painatus edessä? Paljonko olisit valmis maksamaan kyseisestä t-paidasta, jos se olisi tosi hienoa merkkiä, näkynyt celebrityjen päällä, makea it item ja kaiken lisäksi se signaloisi toivomaasi ironisen nonchalanttia suhtautumista high fashioniin?

Ymmärrän kyllä, että laatu maksaa, puuvillassa ja puuvillassa on vissi ero ja että valmistuskuluissa säästämällä ei paidan käyttöikä ja laatu parane. Ja ymmärrän myös senkin, että joskus sitä on valmis satsaamaan vähän enemmän saadakseen just sen himoamansa ihanuuden, joka on ehkä sen verran kallis, että se ei tule vastaan ihan jokatoisella fjortiksella. Kallein t-paita, jonka olen ostanut maksoi muistaakseni about 600 kruunua (noin 60 euroa), mutta se on Katharine E Hamnet ja rakastan sitä edelleen.

Jossain menee kuitenkin raja, missä Mintun ymmärrys joutuu todella kovalle koetukselle.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi tämä cooliksi julistettu, kansainvälisessä muotiblogiskenessä hypetetetty Célinen logo t-paita. Se on hieno ja aivan varmasti hyvälaatuinen – siitä ei ole epäilystäkään. Klassinen leikkaus istuu todennäköisesti juuri sillä oikealla tavalla ja materiaali on parasta mahdollista kampapuuvillaa. Mutta mites hei toi hinta!? Olin ryystää aamukaffet väärään kurkkuun, kun tajusin, että paita maksaa noin 300 euroa. Siis KOLMESATAA euroa!

YSL:n klassiset logo-paidat maksavat pikaisen tutkimuksen mukaan noin puolet tuon Célinen hinnasta. Eli pikkuisen halvemmallakin pääsee julistamaan ironista suhtautumistaan logo-hysteriaan. Hämmästyksekseni huomasin kuitenkin, että nuo Célinen teepparit on loppu käytännöllisesti katsoen joka paikasta.

Rihanna tuskin on maksanut penniäkään paidastaan.

Joku on kuitenkin ostanut kaikki ne paidat. Enkä voi nyt muuta kuin ihmetellä, että kuka on valmis maksamaan valkoisesta perusteepparista, jossa on musta yksinkertainen painatus, yli 300 euroa?