Luulitteko, että tänä vuonna selvittäisiin ilman Mintun Linnan juhlat -pukureportaasia!? Ehei – täältä se tulee!
Tällä kertaa en yrittänyt laittaa lemppareitani ollenkaan hienommuusjärjestykseen, vaan päätin kommentoida ihan reilussa aakosjärjestyksessä.
Suosikkiasujeni lisäksi ilahduin useammastakin ilmiöstä: elävien kukkien käyttö koristeena – ihanaa, kaunista ja jotenkin tosi freesiä! Kansallispukujen runsaslukuisuus – Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on juuri oikea tilaisuus käyttää upeita, käsintehtyjä kansallispukuja. Vihreän, turkoosin ja sinivihreän eri sävyjen yleistyminen juhlapuvuissa. Itse kammattujen hiuspehkojen huomattava väheneminen (hei, Marja-Liisa Kirvesniemikin todistaa, että kampaajan jäljiltä hiusten ei tarvitse olla karsea laitos, vaan kaunis, sopivasti laitettu ja kantajansa näköinen osa kokonaisuutta) ja ekologisten sekä kierrätysmateriaalista valmistettujen tyylikkäiden pukujen ja asusteiden yleistyminen.
Suosikkini aakkosjärjestyksessä:
ALMA

Mert Otsamon suunnittelemassa tyylikkäässä ja särmikkäässä housuasussa edustanut Alma rikkoi ehkä niitä kaikkein perinteisimpiä pukeutumiskoodeja, mutta mielestäni elegantisti ja hyvällä maulla. Ja kyllähän nykyään on itseasiassa varsin tavallista, että myös naiset pukeutuvat iltapukujuhliin frakin tai tumman puvun sovelluksiin. Takin selkäosan hienosta nahka-aplikaatiosta ei valitettavasti löytynyt kuvaa.
Erityispisteet Almalle Suomen vaakunaleijonakaulakorusta. Soisin erittäin mielelläni, että tuo hieno symboli omittaisiin takaisin pois isänmaallisuutta kierosti ajattelevilta uusnatsihenkisiltä ilmiöiltä.
HANNA KOIVU

Haravoin koko interwebsin läpi, mutta en löytänyt tämän parempaa kuvaa Hanna Koivun upeasta öisen metsän vihreästä puvusta. Kauniisti drapeerattu miehusta ja elegantisti kellotettu hame istuu kantajansa päällä täydellisesti. Roosat samettiavokkaat ja ruusukvartsihelmistä punottu, kulta-vihrein kukin koristeltu kaulakoru toimivat persoonallisina asusteina.
Juuri tumman vihreän ja viileän roosan yhdistelmää trendikkäämpää sävyparia saa hakea. Kiharaisen romanttinen kampaus täydentää elegantin metsänkeijutunnelman.
KERTTU NISKANEN


Kerttu Niskasen puku on täydellisintä, mitä olen pitkään aikaan nähnyt! Tummalle kaunottarelle upeasti sopiva väri ja dramaattinen, todella taidokas leikkaus. Jo pelkästään puvun miehustan drapeeraus on niin hienosti tehty, että tälle entiselle ompelijalle tulee ihan hiki pelkästä katsomisesta!
Elegantti, löysästi sileä kampaus tasapainottaa lookin – mahtailevammat hiukset olisivat antaneet tukkoisen vaikutelman. Tykkään myös hurjasti asun korvakoruista. Jostain olin lukevinani, että ne on kierrätysmateriaalista valmistetut (samaa suomalaismerkkiä oli muillakin juhlijoilla), mutta en nyt enää löytänyt mistään, että mikä tuo merkki oli. Jos joku sattuu tietämään, niin huikatkaa kommenttiboksiin.
MINTTU RÄIKKÖNEN

No olihan se Minttu Räikkönenkin otettava tänne listalle, vaikka en kyllä häntä miksikään kuningattareksi olisi kruunannut. Ei sitä kuitenkaan ihan joka päivä pääse kotoisissa kemuissa Armani Privén pukua arvostelemaan, joten menkööt nyt. Ja onhan tuo paksu silkkisatiini niin ihanan näköinen materiaali, että melkein tuntee sen kermaisen pehmeyden sormenpäissään. Syvä petroolinsininen sävy sopii tosi hyvin tummalle formulavaimolle.
Mutta siis en vaan nyt oikein mitenkään pääse yli enkä ympäri siitä, että mielestäni drapeerauksen idea on se, että kangas laskeutuu kauniisti. Eikä esimerkiksi pingota piukeana rintojen päältä.
SEELA SELLA

Voi Seela Sella, mikä upeus! Mustaa nahkaa, silkkisifonkia ja vaaleaa silkkisatiinia tyylikkäästi ja persoonallisesti yhdistelevä puku on Auli Turtiaisen käsialaa. Seela Sellan vahvuus ja herkkyys pääsee hyvin esille puvun ja Olli Lindroosin suunnitteleman huikean hienon kaulakorun yhteispelissä.
SOFIA VIKMAN

Suoraa tv-lähetystä seuratessani, olin aivan vakuuttunut, että Anne-Mari Pahkalan Sofia Vikmanille suunnittelema tulenpunainen puku tulee olemaan kaikkien yleisöäänestysten ykkönen. Näyttävän puvun kruunaa viittamainen selkäosa, joka hulmuaa vaikuttavasti Vikmanin liikkeitä myötäillen. Todellinen moderni Wonder Woman! Eero Hintsasen näyttävät korut ja elegantti sileä kampaus täydentävät lookin.
VANESSA KURRI

Olen kerran puhunut työasioissa Vanessa Kurrin kanssa puhelimessa. Hän oli niin herttainen ja ystävällinen ja kaikin puolin kiva, vaikka oli kärsivänä osapuolena, että en oikein osaa suhtautua häneen objektiivisesti. Teemu Muurimäen suunnittelema hopeanharmaa silkkiluomus ja Kirsti Doukaksen epäsymmetrisen puvun olkapäätä koristava koru luovat kyllä niin saumattoman ja näyttävän kokonaisuuden, että taidan kuitenkin uskaltaa luottaa arviointikykyyni tällä kertaa. 😀
VIIMA LAMPINEN

Kimalteet ja glitterit on ollut tämän vuoden “se juttu” meikissä ja juhlastailissa. Oikeastaan aika yllättävää, että selkeitä kimalle-ehosteita tai esim. glitterijakauksia, ei näkynyt sen enempää. Viima Lampisen hopeinen solmuke rimmaa just nappiin kimalteisen ehostuksen kanssa.
Ja se täytyy kyllä sanoa, että vaikka en todellakaan toivo, että kaikki naiset alkaisivat pukeutua juhlatilaisuuksiin tummaan pukuun, smokkiin tai frakkiin (mistä minä sitten kirjoittelisin!?), niin on se kyllä niin tyylikästä ja coolia, kun ne joille se sopii, jättävät mekot henkarille.
Kuvat: hs.fi, iltalehti.fi ja anna.fi

Heeei!! Hengissä ollaan ja mitään kauheaa ei ole – pitkäksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta huolimatta – tapahtunut! Uudet vastuulliset työtehtävät, esimiesasema ja sellaista, on pidentänyt työpäiviä ja sen lisäksi sain vihdoin raahattua tomumajani salille, joten olen yrittänyt reippaasti kuluttaa uudennahkeaa jäsenyyttäni. Illat jäävät tällä yhtälöllä tosi lyhyiksi ja panokset eivät ole riittäneet blogin päivitykseen. Sen sijaan olen kyllä löytänyt Netflixistä aivan käsittämättömän surkeita sarjoja.
Mutta nyt marraskuu – tuo kuukausista harmain, ankein ja raskain – on takana ja vihdoin saa alkaa ajatella vain ihanasti kimmeltäviä, lämpimän punaisena hehkuvia jouluajatuksia. Ei päivääkään liian aikaisin!
Tuntuu jotenkin niin oikealta, että Ruotsin kuningasperheen tuorein tulokas, prinssi Gabriel, vietti kastejuhlaansa juuri joulukuun 1. päivä. Täydellinen alku ihanalle joulukuulle! Tässä pieni kuvakavalkadi eilisestä häppeningistä muutamien asukommenttien kera.

Punaisen eri sävyjen yhdistäminen on klassinen no-no-no. Tänä syksynä se on kuitenkin ollut trendikästä ja juuri niinhän se yleensä käy: mitä tiukempi sääntö, sitä varmemmin siitä tulee jossain vaiheessa trendikästä. Kruunuprinsessa Victoria on kertakaikkiaan aivan täydellisen upea puhtaanpunaisena leiskuvassa, leikkauksellaan 50-luvun linjojen kanssa flirttailevassa asussa, joka on maustettu viininpunaisin yksityiskohdin. Trendiherkkyydestä kertoo myös elegantit viininpunaiset samettiavokkaat.
Prinsessa Estellen suloinen, erinomaisesti joulunalusaikaan sopiva asu rimmaa ihanasti äiskän puvun kanssa. Tontunharmaa mekko ja kauniisti kirjailtu neuletakki on ranskalaisen Tartine et Chocolatin mallistosta.

Prinsessa Sofia valitsi poikansa ristiäisiin asuksi Taalainmaan kansallispuvun. Rohkea – ja cool – veto mielestäni. Ensimmäistä kertaa ikinä kuningasperheeseen kuuluva äiti valitsee kansallispuvun lapsensa kastejuhlaan.
Puku ei luonnollisestikaan ole mikä tahansa vaan prinsessa itse on Taalainmaalta kotoisin ja kasteen yhteydessä pikkuprinssi Gabrielista tuli Taalainmaan herttua. Lisäksi kansallispuku on prinsessa Sofian sukulaisten käsityönä valmistama.

Kolmatta kertaa raskaana oleva, prinssi Gabrielin kummiksi valittu, prinsessa Madeleine suorastaa säihkyi kastejuhlassa. Roosaan Valentinon turkkiin ja kukikkaaseen silkkimekkoon pukeutunut kaunotarprinsessa oli valinnut asusteeksi Bottega Venetan vanhan roosan värisen clutchin, joka on nähty hänellä aiemminkin.
Ja jos nyt puhutaan trendiherkkyydestä, niin on aika kuvaavaa, että juuri Madeleinen ranteessa näkyy Cartierin Tank Americaine -kello. Siis kello, joka on ollut tyylipannassa parisenkymmentävuotta, mutta ihan viimeaikoina sitä on nähty herkimmillä edelläkävijöillä.
Sen sijaan en ole aivan satavarma tuosta Madeleinen tappurakranssin mieleen tuovasta pääsysteemistä, mutta en nyt viitsi alkaa niuhottaa pikkuasioista.

Tämän parempaa kuvaa en Madeleinen kengistä löytänyt. Viininpunaiset ne on – kuten Victoriallakin – mutta tuskin samettia. Sanoisin, että mokkaa.

Ei mitenkään yllättäen prinsessa Estella oli jälleen hurmaavin kaikista. Hän vaikuttaa kyllä jotenkin niin suloiselta, valoisalta, positiiviselta ja normaalilta nuorelta tytöltä!
Kuvat: Elle.se, Svenska Damtidning, Sydsvenskan ja Damernas Värld

Oletko suunnittelemassa (joulu)shoppailua Tukholmassa? Tässä pari sample sales -tapahtumaa, jossa tulee taatusti tehtyä mahtavia löytöjä.
Acne Studios on ehdoton must kaikille fashionistoille ja Baron tarjoaa laadukkaita & tyylikkäitä weekend bagejä, salkkuja etc. hyvään hintaan.

BARON:

Toinen arkipäivä tämänvuotista talviaikaa takana. Miltäs nyt tuntuu?
No, omasta ja joukkueen puolesta voin todeta, että migreenissä vietetty viikonloppu tuntui aivan yhtä pitkältä eli lyhyeltä kuin normaali kesäaikaviikonloppukin. Sellaista se joskus on – nykyään onneksi iskee kunnon migreeni enää aniharvoin.
Oikeasti jetlag on varmasti paljon muutakin kuin pelkästään sitä, että kellonaika muuttuu yhtäkkiä. Silti tuntuu, että kesä- ja talviaikojen kanssa vehtaaminen aiheuttaa kaikenlaisia oireita. Positiiviselle puolelle kuuluu tietty se, että aamulla on valoisampaa ja siten kai ainakin teoriassa herääminen hiukan helpompaa.
Miinuspuolelle, että tekee mieli mennä nukkumaan ihan suhteettoman aikaisin. Seiskalta sitä jo katselee haikailen kelloa, että voi, miten ihana päästä kohta peiton alle…

Sekä eilen että tänään on ollut aivan superihanaa, kun herätyskellon soidessa on jo voinut aavistaa syksyisen kirpeän, kauniin aurinkoisen päivän sarastuksen. Tänään tosin olin kiskaista kaffet väärään kurkkuun, kun siinä aamutoimia tehdessäni vilkaisin ulos ja ilma oli sakeana lumipyryä! Siis aivan hetkeä aikaisemmin, olin nähnyt auringon nousevan.
Sen verran oltiin kissojen kanssa shokkaantuneita luonnonilmiöstä, että vaikka arkiaamuisin ei juurikaan ole ylimääräistä aikaa jäädä ikkunan eteen fiilistelemään, oli nyt aivan pakko pysähtyä hetkeksi. Tai kissat eivät pysähtyneet. Karvakuonojen talvi-shokki purkautui villinä riehaantumisena ja ikkunalasin läpi lumihiutaleiden pyydystelynä.
Itse tuijotin ulos epäuskoisena, mutta jotenkin oudosti myös hiukan iloisena. Isot lumihiutaleet toivat niin vahvat joulufiilikset, että hyvä etten siitä paikasta lähtenyt ripustamaan tunnelmavaloja parvekkeelle!

Lumipyry kesti ehkä 10 sekuntia – ja kun puoli tuntia myöhemmin juoksin raitiovaunua kiinni, ei maa ollut edes märkä. Hetken mietin, että olinko kuvitellut koko jutun. Onneksi kuulin kanssamatkustajien päivittelevän lyhyttä, mutta vaikuttavaa lumisadetta, joten saatoin huokaista helpotuksesta. Ihan niin pimahtanut en sentään ole!
Talvinen hetki johti siihen, että pukeuduin tänään toimistolle muhkeaan villapaitaan, lempparishaaliini ja lempeisiin mukavuusvaatteisiin.
Viime perjantaina asuni oli astetta fiksumpi. Meillä oli innovaatiotiimin seminaaripäivä ja päätin sen kunniaksi kiskoa ylle kauluksettoman, yhdellä isolla nepparilla vyötäröltä kiinnitettävän jakun. (jakku saatu, kaupallinen linkki – testi). Seminaaripäivinä kaipaa yleensä vaatetta, jossa on taskut ja joka antaa skarppiudellaan pientä taustatukea. Siihen tehtävään tuo Elloksen edestä vähän pidempi ja takaa kivasti poimutettu Rosie-jakku sopii erinomaisesti.

Muuten mentiinkin sitten täysin mukavuuslinjalla jerseyhameen, kiiltonahkaloafereiden ja sifonkipaidan kanssa.

• paita, H&M
• hame, H&M
• jakku, Ellos (saatu)
• kengät, Vagabond
• laukku, Mulberry

Yksi blogini vakkarilukijoista laittoi kommenttiboksiin linkin Hesarin juttuun, jossa toimittaja buffaa Jani Niipolan ja Minna Kiistalan kirjoittamaa kirjaa ”Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika”. Mikäli jutun tarkoituksena oli kerätä maksimaalisesti julkisuutta tuoreelle kirjalle, siinä onnistuttiin varsin hyvin. Etenkin naisille suunnatut, tekstissä esiin nostetut ohjeet ovat suoraan kuin 50-luvulta – ja sehän on saanut monet eri aloilla menestyneet naiset älähtämään. (Hesarin juttu löytyy täältä, jos et ole sitä vielä lukenut).

Siis ihan oikeasti!? Voiko joku todellakin kirkkain silmin sanoa, että menestyäkseen naisen tulisi käyttää hametta ja mieluiten vähän korkoja? Että housuihin pukeutuva nainen vaikuttaa vähemmän menestyneeltä ja kaiken kukkuraksi kirjoittaja vihjailee, että Hillary Clinton olisi saattanut jopa voittaa USA:n presidentinvaalit, jos olisi ymmärtänyt skipata iänikuiset housupukunsa ja käyttänyt hameita!?
Minna Kiistala viittaa joihinkin, sen tarkemmin yksilöimättömiin tutkimuksiin, joihin hän ohjeensa perustaa. No, ei itsellänikään ole tähän hätään juuri mitään linkkejä tieteellisiin tutkimuksiin tarjota, mutta ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että kokemus, taitavuus, halu ja kunnianhimo yhdessä tiedon, uskalluksen tarttua haasteisiin ja oman soveltuvuuden kanssa ovat huomattavasti tärkeämpiä asioita uralla etenemiseen kuin se, että onko päälläsi kynähame vai ei.

Kaikilla työpaikoilla on omat pukeutumiskoodistonsa. Itselläni on kokemusta niin pienistä reilun kymmenen hengen IT-alan start up -yrityksistä, julkiselta sektorilta, B-2-B -bisneksestä, sekä konservatiivisista että rennoista organisaatioista – ja lähestulkoon kaikesta siltä väliltä. Jokaikisessä työpaikassa on olemassa jonkinlainen dress code tai yleinen tyyli, vaikka täällä Pohjoismaissa se äärimmäisen harvoin on avoin vaatimus työntekijälle. Enkä pitkän urani aikana ole törmännyt kertaakaan siihen että jonkun urakehitys olisi ollut kiinni pukeutumisesta – tai että persoonallisia pukeutumisvalintoja tehneet olisivat jotenkin erityisessä asemassa.
En allekirjoita ajatusta, että on aina parempi olla ylipukeutunut. Työhaastattelu on asia erikseen, sinne kannattaa valita päälle jotain oman skaalan siistimpään päähän kuuluvaa. Ylipukeutuminen on toki erittäin ok, jos se on osa identiteettiä. Esim. meidän varsin konservatiivisella työpaikalla on muutama tyyppi, jotka pukeutuvat niin hienosti, että itse tarvitsisin jo aika kimaltavan juhlan samaan annokseen pitsiä ja stilettoja. Mutta se on heidän persoonallinen tyylinsä – ihana poikkeus kaikkien meidän toimiston naisten keskellä, joiden peruskengät on sneakersit.

Ihan erikseen pitää kommentoida sitä, että kyseisten tyyligurujen mukaan menestyvän naisen velvollisuus on värjätä harmaat hiukset piiloon! Ilmeisesti naisten harmaantuminen kuuluu samaan kategoriaan silmäpussien, nyppyyntyneiden ja rähjäisten vaatteiden sekä kaikin puolin huolittelemattoman ulkonäön kanssa. Taas tekisi mieleni kysyä, että siis oikeesti!?
Ensinnäkin hiusten värjääminen on käsittääkseni tyyliin tupakoinnin jälkeen haitallisin kemiallinen asia, minkä voi kropalleen tehdä. Ihan jo pelkästään siksi on mielestäni täysin rikollista levittää tuollaista ajatusmaailmaa standardina. Mitä kukin itse valitsee tehdä hiuksilleen, värjätä tai ei, on jokaisen ihan oma asia – eikä kenenkään urakehitys aivan varmasti jää tuosta kiinni, jos kaikki tietoon, taitoon ja tehtävään soveltuvuuden liittyvät palikat on kohdallaan!
Omista palikoistani voin kertoa sen verran, että viime syksyinen pettymykseni, kun en saanut sisäisesti hakemaani paikkaa on nyt, monen käänteen kautta päätynyt siihen, että olen ottanut todella tuntuvan askeleen eteenpäin urallani – paljon suuremman kuin mitä tuo aikaisemmin havittelemani duuni olisi ollut. Enkä todellakaan voi kuvitella, että pukeutumisellani tai hiusten värjäämisellä olisi ollut vähäisintäkään merkitystä tässä kaikessa.

Yhdessä asiassa olen pukeutumisoppaan kirjoittajien kanssa samaa mieltä. Moderni työelämä on johtanut siihen, että työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyy ja siksi vapaa-ajan pukeutuminen on tullut hyväksytymmäksi työpaikoilla.
Pitkään mukana olleet lukijani varmaan muistavatkin, että opiskelin blogin alkuaikoina Tukholman yliopistossa muotitiedettä. Yksi ”paper”, jonka kirjoitin, käsitteli juuri tuota. (En tiedä, miksi tuollaista 15 – 20 sivun minitutkimusta kutsutaan suomeksi, mutta meidän englanninkielisissä opinnoissa niihin viitattiin aina sanalla ”paper”). Eli muotitieteen terminologian mukaisesti alunperin urheiluvaatteiksi lasketut vaatekappaleet kuten t-paita, neuletakki, neulepaita, irtotakki (miehillä useimmiten, bleiserimäinen takki, joka ei ole osa pukua) yleistyivät työelämässä, kun työn merkitys muuttui palkan nauttimisesta itsensä toteuttamiseksi, työn tekeminen kotoa käsin yleistyi, taiteelliset ja elämäntapatyöt yleistyivät (= harrastuksen tai intohimon muuttuminen työksi, josta saa palkkaa), epävakaat ja lyhytaikaiset työsuhteet lisääntyivät ja lisäksi sekä freelance-työsuhteet että yleinen työ- ja vapaa-ajan lomittuminen lisääntyi.
Oli ihan älyttömän kiinnostavaa tehdä tuota minitutkimusta ja mielestäni tutkimustuloksessa on paljon järkeä. Ajat muuttuvat, työpaikat samoin kuin olosuhteet muuttuvat ja työntekijään kohdistuvat vaatimukset muuttuvat. Tutkimustuloksiin ei liity minkäänlaista arvotusta siihen, onko muutos hyvästä tai pahasta. Lähinnä toteamus, että muodin luonteeseen kuuluu muutos silloinkin, kun sana ”muoti” on lähempänä (alkuperäistä) määrettä ”kulttuuri” kuin tämänhetkistä synonyymia ”trendi”.
Toki aina pitää olla jossain määrin tietoinen ympäristön kirjoittamattomista pukeutumissäännöistä, mutta jos uralla eteneminen on kiinni siitä, värjäätkö hiuksiasi vai et, on ehkä aika vaihtaa paikkaa tai tehdä ilmoitus esimiehestä.

Tänään on satanut aamusta asti kuin saavista kaataen. Eli tämän päivän toimistoasua ei ollut mitään mahiksia ikuistaa. Eilen oli toinen juttu. Tämän syksyn yksi ehdottomista lempparipaidoistani on ollut Elloksen farkkukampanjan myötä saamani ihana tummansininen röyhelöasia. (kaupallinen linkki, testi). Sitä on tullut käytettyä niin farkkujen kuin kynähameen kanssa.

• paita, Ellos (saatu)
• hame, H&M
• verkkosukkikset, Primark
• kengät, Acne (Star)

Sen verran piti tähän loppuun vielä lisätä, että en ole mitenkään kategorisesti pukeutumisoppaita vastaan. Harva meistä sitten lopulta on niin vahva elämäntapaintiaani, että oma tyyli ja sen myötä itseilmaisu menisi kaiken edelle.
Monissa tilanteissa on ihan kiva saada kokeneempien tai asioista perusteellisemmin perillä olevien vinkkejä. On oikeastaan aika harmi, että tuon bisnespukeutumisoppaan kirjoittajat ovat niin pelottavan 50-lukuisia monien ”vinkkiensä” kanssa. Ihan oikealle, realistiselle ja kunnianhimoisesti kirjoitetulle pukeutumisoppaalle olisi aivan varmasti kysyntää laajastikin. Kirjoittajana näkisin mieluiten asiasta kiinnostuneen etnologin tai antropologian asiantuntijan. Sellaisen ostaisin varmasti itsekin!

Aina syksyisin alan miettiä, miten paljon helpompaa sadekaudesta selviäminen voisi olla, jos omistaisi hyvän sadetakin. Sateenvarjon antama suoja on oikeasti ihan marginaalinen verrattuna siihen, miten hankala sen kanssa on toimia käytännön tilanteissa. Mitään golf-varjo -kokoluokan sadekatosta kun ei voi kuvitellakaan kantavansa mukanaan matkalla suolakaivokselle. Eihän sitä uskaltaisi avata murhasyytteiden tai vähintäänkin kanssaeläjien silmänpuhkomisyrityksiin altistumisen vaarassa missään urbaanissa ympäristössä.
Tämä johtaa siihen, että käsilaukun, lounaspussukan ja tietokoneen lisäksi käsiin pitäisi mahtua vielä sateenvarjo. Kapine, joka parhaimmillaan ja vain lievien olosuhteiden vallitessa suojelee korkeintaan kasvoja ja kampausta – muuten sitä todennäköisesti kastuu ihan mennen tullen, mikäli ulkona pitää suorittaa yli 100 m kävelymatka.
Ja onhan sen kampauksenkin suojelemisen kanssa vähän niin ja näin. Aika harvoin syksyinen sadekeli kun on sellainen tunnelmallinen ja kiva, jolloin vesipisarat putoilevat elokuvamaisesti painovoiman suositteleman kaavan mukaan ylhäältä alas. Päinvastoin.

Suorastaan yllättävän usein – etten jopa sanoisi aina – syyssade tuntuu tulevan viimaisesti vinottain, suoraan edestä (tai takaa) tai extreme-tapauksissa jopa suoraan alhaalta. (Kyllä, olen nähnyt, miten sade pomppaa ylöspäin märästä asfaltista!). On aika itsestäänselvää, että kaupunkikäyttöön tarkoitettu kevyt, suht pienikokoinen sateenvarjo ei todellakaan pysty suojaamaan kokonaista töihin matkalla olevaa naisihmistä.
Puhumattakaan siitä, että mitä ihmettä sillä märällä, vettä tippuvalla suojausvälineellä pitäisi tehdä julkisissa liikennevälineissä? No, okei – ole toki nähnyt ihmisiä, joilla on mukana ylimääräinen muovikassi. Kun sateen varjon sujauttaa sellaiseen bussi- tai t-bana-matkan ajaksi, sekä omat että kanssamatkustajien vaatteet säilyvät kuivina matkan ajan.
(Hmm.. taidanpa lisätä työmatkavarustukseeni yhden tyhjän, puhtaan muovikassin. Siis nyt siksi aikaa, kun etsiskelen sopivaa sadetakkia).

Useimmat sadetakit – oikeastaan kaikki sateenpitävät vaatteet – ovat jotenkin aika karseita. Toki sienimetsälle sopivia ja kaikkiin mahdollisiin ulkoilu-urheilullisiin tilanteisiin enemmän kuin passeleita, mutta tällaiselle randomille office-rotalle ei kyllä helposti löydy esteettisesti miellyttävää urbaania versiota mitenkään helposti. Vanhana partiolaisena arvostan erittäin paljon kaikkia toiminnallisesti tehokkaita ja käytössä kestäviä sateenpitäviä tekstiilejä, mutta arkipäivisin en haluaisi näyttää siltä, että seuraava ensiapurasti on hukassa.
Aikuisena työssäkäyvänä ihmisenä toivoisin, että teknisten sadevetimien ohella ainoa toinen vaihtoehto ei olisi näyttää ikääntyneeltä söder-hipsteriltä tai elämänsä tähtihetkeen jumahtaneelta ikääntyneeltä ultra bra -fanilta. Ainiin, onhan vielä tarjolla värikäs ja luova eksentrinen keramiikka-taiteilija -look vapaavalintaisessa voimakasvärisessä & suurikuosisisessa sadeunivormussa.

Eli wanted-listani ykkösenä on kaunis kaupunkilainen sadetakki. Chanel esitteli parisen viikkoa sitten SS 2018 -mallistonsa Pariisissa. Yksi silmiinpistävimmistä elementeistä on läpinäkyvän (sade)materiaalin käyttö takeissa, hatuissa, keepeissä – jopa kengissä. Näytöskuvia katsellessa tuli mieleeni, että eikös joku kotoisempi muotitalo ollut vähän samoilla linjoilla.
Ja kyllä vain! Ida Sjöstedtin SS 2017 -mallistossa oli useampia tosi kauniita läpinäkyviä sadetakkeja. Nyt täytyy vain pikaisesti haravoida, josko jostain vielä löytyisi niitä myytävänä – vaikka tosiaan olivatkin jo viime kevään mallistoa.
Kuvista kiitos: fashionweek.se, vogue.com, idasjostedt.com