Pukkaako kiirettä? Onko joulun lahjahankinnat vielä kesken?

Joululahjaostospaniikissa on helppo tukeutua erilaisiin suosikkilahjalistoihin. Ruotsissa varsinaiseksi trendi-ilmiöksi on noussut käsite Årets Julklapp, vuoden joululahja. Kaupan alan järjestö julkistaa “virallisen” voittajan, joka tänä vuonna on kuulemma Lina’s matkasse – kotiin toimitettu kassillinen ruokaa, josta mukana seuraavan reseptin avulla kiireinenkin kuulemma valmistaa nopsasti illallisen neljälle hengelle. Lisäksi eri lehdet äänestävät omia vaihtoehtojaan (Metro-lehden ykköslahjaksi äänestettiin matka) ja kauppiaat julistavat milloin minkäkin härpäkkeen vuoden joululahjaksi lisämyynnin toivossa.

Epävirallisen facebook-statuspäivitys-tutkimuksen ja Mintun henkilökohtaisen päätöksen perusteella julistan tämän vuoden Vuoden Joululahjaksi hyväntekeväisyyden!

Lahja on aina kivempi antaa silloin, kun lahjan vastaanottan toivomukset, elämäntyyli ja persoonallisuus on otettu huomioon. Hyväntekeväisyyslahjojen ei tarvitse olla tästä poikkeus! Tässä Mintun vinkit onnistuneen hyväntekeväisyyslahjan hankintaan.

Eläinrakkaalle pikkusiskolle, tyttärelle tai kummilapselle oma kelpaisi varmasti oma vuohi!

Lahjoita vuohi täällä!

Kamahullua veljeä, iskää, appiukkoa ilahduttaa kaikki, missä on liikkuvia osia – Mintun ehdotus on KAIVO!

Maailmanmatkaajaystäviä tai sellaiseksi hinkuavia löytynee kaikkien lähipiiristä pilvin pimein. Globe trotter arvostaa aivan varmasti käytännöllistä ja hyödyllistä malariaverkkoa.

Hypokondrikko-anopille hankkisin ilman muuta vähän rokotteita ja kulinaristikaverin pakettiin sujahtaisi luonnollisesti maapähkinätahnaa.

Hellämieliselle äidille/mummolle/muulle sukulaiselle paketoisin parempaa joulua lapsille. Vaihtoehtona aina ajankohtainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Sopii erityisen hyvin annettavaksi sille uteliaalle sukulaiselle, joka piinaa koskas teille on niitä pikkuisia tulossa -kysymyksillään…

Jokainen joulushoppaaja tietää, että aina siinä sivussa tulee ostiskeltua jotain kivaa myös itselle.

Mintun omaan hyväntekeväisyyspakettiin sujahtaa apuja Kissojen Katastrofiyhdistykselle.

Hyväntekeväisyyslahjoilla lahjoitat hyvää mieltä niin lahjoituksen vastaanottajalle kuin lahjan saajallekin. Lisäksi lahjat on helppo hankkia muutamalla klikkauksella! Vältät kaupoissa tungeksimisen ja näin kolme yötä ennen joulua, olet erittäin hyvissä ajoin liikkeellä. Todellinen win-win-win -tilanne!

Teemaan sopivasti vielä päivän soundtrack:

En vedä kovinkaan helposti hernerokkaa hengityselimiin kohdatessani pikkumaisia sääntöjä ja totaalisen turhilta tuntuvia määräyksiä. Voin tarvittaessa olla määrättömän joustava vain siksi, että asiat yleensä sujuvat kuitenkin noileemmin siten kuin, jos alkaisi rettelöidä jokaista terveen järjen vastaista sääntöä vastaan.

Mutta siis oikeesti… Miksi, kertokaa nyt hyvänen aika, miksi lentomatkustamisesta on tehty niin käsittämättömän hankalaa??

Juu, kyllä ymmärrän, että kauhistuttavat syyskuun 11. terrori-iskut muuttivat totaalisesti lentomatkailun sääntöjä ja perusteelliset turvatarkastukset ovat meidän kaikkien ilo. Kaikki aseeksi kelpaavat teräesineet olivat toki kiellettyjä käsimatkatavaroissa jo ennen, mutta jotenkin tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, kun määrätietoisen näköinen tullivirkailija lennättää laadukkaat monen sadan kruunun arvoiset pinsettini roskikseen. Samanaikaisesti kuitenkin edessä kulkeva bisnesmies saa pitää metalliset kuulakärkikynänsä.

Nesteiden mukana kuljettamista koskevat säännöt muistuttavat monimutkaisuudessaan ja irrationaalisuudessaan lapsuuden barbie-leikkejä. Sillä sais olla vaan litra nesteitä mukana, mut sit niin, et isoin pullo olis maksimissaan viiskyt millii ja sit sen pitäs kuljettaa niit läpinäkyvässä pussissa.. Okei, läpinäkyvän muovipussin ymmärrän. Jos säännöt ovat nämä, pitää olla jokin järkevä keino a) tarkistaa, että suurin sallittu määrä ei ylity ja b) välttää ziljoonan pienen purnukan pyöriminen läpivalaisulinjastolla. Mutta voisko joku ystävällisesti selittää, miksi upouusi 8 Hour Creamini lensi roskikseen vain siksi, että se ei ollut minigrip-pussissa?? Kyseinen pikkutuubi oli tasan ainoa “neste” käsimatkatavaroissani, ja sillä hetkellä en löytänyt yleensä aina käsilaukussani majailevaa pakastepussia. En usko mitenkään, että 8 Hour Cream muuttuisi siinä silmänräpäyksessä vähemmän pommiksi, kun se suljetaan läpinäkyvään muovipussiin. Kysymys on selkeästi puhtaasta simputuksesta. Ei kenekään turvallisuudesta.

Koko nestekysymys on muutenkin vähintäänkin huvittava. Miten monta kertaa sitä on nähnyt ihmisiä kittaamassa silmät mullistellen Evian-pullojensa pohjia tiukan turvatarkastushenkilön tapittaessa vieressä? Muodostaako siis vesi uhkan juuri turvatarkastuksen yhteydessä? Saman pullon voi nimittäin kuljettaa turvatarkastuksen läpi tyhjänä ja täyttää halutessaan heti uudelleen. Ja jos vesi tuntuu liian laimealta, voi tax freestä shoppailla vapaavalintaisen määrän esimerkiksi äärimmäisen tulenarkaa vodkaa. Se toki pakataan muovikassiin, jossa lukee määräävään äänensävyyn, että sen saa avata vasta kotona. Siitä huolimatta en voi olla ajattelematta, että pari pulloa vodkaa ja se yksi sytkä, joka on sallittua ottaa mukaan käsimatkatavaroihin, on merkittävästi suurempi uhka turvallisuudelle kuin Mintun pinsetit tai voideputkilo…

Loppukevennykseksi voisin kertoa Rufus Roo -nimisestä yrityksestä, joka on kehittänyt keinon kiertää etenkin halpalentoyhtiöiden äärimmäisen tiukkoja käsimatkatavarasäännöksiä. Jokseenkin järkyttävän näköiseen liiviin voi pakata kaikkea mahdollista kivaa vuoden dekkariuutuuksista vaihtokenkiin ja välttää näin käsimatkatavaroiden ylipainon.

Tavallaan idea on ihan käytännöllinen. Onhan siinä aina omat riskinsä, kun laittaa matkalaukun ruumaan. Laukku voi kadota tai hajota matkan aikana – tai yllättävät ongelmat voi viivästyttää purkamista ja matkatavaroitten odottelu kentällä voi venyä tuntikausiksi. Mutta silti. Jos kamat eivät mahdu sopivan kokoiseen laukkuun, eikö olisi kuitenkin parasta joko vähentää mukaan otettavan tavaran määrää tai laittaa suosiolla matkalaukku koneen ruumaan? Itse en ainakaan haluaisi päätyä istumaan moisen matkalaukkutakin kanssa matkustavan ihmisen viereen…

Ehkäpä lähden tässä nyt jatkamaan pakkaamista seuraavaa Tampereen reissua varten. Ensin täytyy vain löytää sopivan kokoinen minigrip-pussi…

Vielä muutama sesonki sitten tuntui siltä, että designerit suorastaan kilpailivat siitä, kenellä on nuorimmat mallit kampanjoissa ja catwalkilla. 14-vuotiaat tyttöset maalattiin maailmannaisen näköiseksi ja tarjoiltiin meille tavoiteltavina ihannekuvina. Sinänsä nuoruuden ihannointi ei ole mitään uutta. Muoti-ilmiöiden syntyyn vaikuttaa myös niiden vaikea saavutettavuus. Se, mihin vain harvoilla on mahdollisuus, muuttuu tavoiteltavaksi. Kuten esimerkiksi vaalea ihonväri oli huipputavoiteltavaa aikana, jolloin “tavalliset ihmiset” työskentelivät pääasiassa ulkona ja vaalean ihon ylläpito oli työn ja tuskan takana. Siinä vaiheessa, kun kansa muutti tehdassaleihin ja konttoreihin leipäänsä ansaitsemaan, rusketuksesta tulikin sen merkki, että “hei, mulla on varaa lomaan ja jopa lomamatkoihin”. Eikä mikään ole niin hankalaa saavuttaa kuin nuoruus sen jälkeen, kun se on kerran mennyt.

Vaikka jo muinaiset roomalaiset (oikeasti!) ylistivät nuoruutta ja pitivät nuorena pysymistä tavoittelemisen arvoisena vippaskonsteja kaihtamatta, näyttää tämän päivän fashion climate olevan huomattavasti sallivampi. Pitkälti yli nelikymppiset mallit ovat tavallinen näky muotinäytöksissä niin täällä kotona Ruotsissa kuin kansainvälisillä catwalkeillakin.

Yasmin LeBon oli kasarilla yksi kuumimpia supermalleja. Minttua kaksi vuotta vanhempi kolmen lapsen äiti on jälleen muotiviikkojen aikaan täystyöllistetty eri näytöksissä. Ei siis voida puhua mistään “yhden näytöksen erikoisuudesta”, että vanha stara olisi raahattu stagelle vain säväyttämään ja tuomaan nostalgia-viboja.

Toinen täystyöllistetty veteraanimalli on Karl Lagerfeldin muusa Inès de la Fressange.

Yli viisikymppisellekin on siis tilaa ja tilausta muotisirkuksessa. Tietenkään se, että aikuisetkin naiset ovat tervetulleita näkymään ja näyttämään ikäisiltään, ei poista aivan kaikkia muodin ikäviä lieveilmiöitä, liiallisen laihuuden ihannointia ja ulkonäkökeskeisyyttä noin etunenässä. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että tämä kertoo kuitenkin jotain ajastamme. Jotain positiivista, suvaitsevaa, vahvaa, itsenäistä ja iloista. Tälle annamme blogin parhaimman peukut pystyyn -tunnustuksen: Me likes!!

Kolmevuotiaan pienen balettitanssijatytön nutturapinnit, -verkot ja muut tärkeät värkit kulkivat kätevästi Elwa Molinin tanssikoululle äiskältä saadussa siniraitaisessa Marimekon meikkipussissa.

Pikkuisen vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin Karkki tuumi, että oliskohan vähitellen aika vaihtaa vähän freesimpään versioon…

Vanha palvelija…

Kestävää ja hyvää laatua pussukka kuitenkin on ollut. Jo oikeastaan melko ruotoisen näköiseksi kulahtaneenakin se on edelleen täysin käyttökelpoinen. Vetskari toimii erinomaisesti, saumat pitävät kutinsa ja vain päällikangas on reikiintynyt.

Karkki etsi sinnikkäästi uutta meikkipussia, joka olisi yhtä hyvä kuin vanha. Kriteerinä mm. sopiva koko, vetoketjukiinnitys ja jämäkkä olemus.

Jotenkin kuvittelisi, että “sopivan” kokoisia pussukoita olisi tarjolla pilvin pimein. Ankaraksi äityneen metsästyksen jälkeen on helppo todeta, että megalomaanisen suuria matkalaukkumeikkipusseja ja tyttömäisen pikkuisia käsilaukkumalleja on kyllä, mutta kohtuullisen meikkivalikoiman sisäänsä nielaisevaa ja siitä huolimatta käsilaukkuun sujahtavaa kokoluokkaa ei löydy käytännöllisesti katsoen mistään.

Ei kovinkaan yllättäen Karkki päätyi vanhan meikkipussin päivitettyyn versioon. Marimekkoa tietenkin.

Karkin mielestä meikkipussissa pitää olla vetoketju. Kaikenmaailman nipsukiinnitykset ja neppariläppäviritykset vain aukeavat käsilaukussa ja levittävät sisällön pitkin laukun pohjaa. Sen lisäksi pussukan pitää olla sen verran tukevaa materiaalia, että se pysyy pystyssä itsekseen. Näin erillisen meikkilaatikon hankkiminen ei ole tarpeellista, vaan meikkipussia voi käyttää muuhunkin kuin kuljetukseen.

Saa nähdä, kestääkö uusi Marimekko yhtä kauan käyttökelpoisena kuin tuo 90-luvun alussa hankittu…

Käytiin eilen Peetun kanssa leffassa katsomassa Josef Faresin ohjaama leppoisa komedia Farsan. Pääosassa on itseoikeutetusti “farsan” (= “iskä”), reilu viiskymppinen maahanmuuttaja-macho. Pari hänen äijä-kaveriaan ja noin kolmikymppinen poika vaimonsa kanssa tuovat mukaan niin ystävyyden, rakkauden kuin parisuhdeongelmien ikuisia kysymyksiä.

Leffan perussävy on lempeän humoristinen, ihmisen epätäydellisyyttä ymmärtävä ja – hyvin ruotsalainen. Kunnon svenne-tyyliin kenelläkään ei tulisi olla paha mieli, kaveria autetaan ja mieskin itkee. Onneksi mukana on kunnon tujaus mustaa huumoria ja oikeastaan ihan aidolta tuntuvia yhteentörmäyksiä perinteisen Lähi-Idän kulttuurin ja modernin pohjoismaisen meiningin välillä.

Farsan sopii erinomaisesti sellaiseen hetkeen, kun haluaa jotain suht kevyttä viihdettä, joka jättää lämpimän ja hyvän olon jälkeensä. Olematta kuitenkaan aivotonta ja sataan kertaan alleviivattua perusmättöä. Ainakin kaikki, jotka tykkäsivät Josef Faresin Jalla! Jalla! -leffasta, pitävät varmasti myös tästä. Faresin komedioista oma ykköslempparini on Kopps – ja täytyy kyllä sanoa, että johtopaikka ei ole uhattuna…

Mutta tyytyväisenä ja suu täynnä poppareita, en tosiaankaan halua valittaa!

T-paita, kavereitten kesken teeppari, on lähes poikkeuksetta jokaikisen garderobin perusvaate. Tukipilari ja ei-mitään-päälle-pantavaa -päivän pelastaja parhaimmillaan. Teeppareita tulee helposti haalittua hyllyntäytteeksi alennusmyynneistä, matkoilta ja aina silloin, kun tekis mieli jotain uutta, mutta mitään kivaa ei oikein löydy. 90 % hätäisistä hankinnoista on todennäköisesti sellaisia, jotka muutaman käyttökerran jälkeen päätyvät siihen loppumattomaan käytän tätä sitten siivotessa/mökillä/treeneissä -pinoon, joka jo valmiiksi tursuilee epämääräisiä venähtäneitä yksilöitä, joiden päälle kiskominen aiheuttaa kaikkea muuta kuin mielihyvää.

Sitten on niitä paitoja, jotka kestävät vuodesta toiseen, ovat pehmoisia kuin pumpuli, tuntuvat yksinkertaisesti hyvältä tilanteessa kuin tilanteessa.

Hyvä t-paita istuu rennosti hartioilta, on juuri sopivan väljä olematta kuitenkaan teltta. Hyvälaatuinen puuvilla ja hyvä leikkaus takaavat, että saumat eivät ala kiertää ja investoinnista (kyllä, useimmiten laatuteepparin hankinta on investointi…) on iloa pitkäksi aikaa. Sanoisin mielelläni, että parhaat ovat myös silittämättä siistejä… Mutta ainakin Acnen kukkopaita olisi kieltämättä ollut vielä enemmän edukseen silitysrautatreffien jälkeen. 🙂

Valkoinen t-paita on klassikko. Kuitenkin parhaimmat ja pisimpään käytössä olleet paitani ovat olleet värillisiä. Kaunis sävy, joka saa ihon hehkumaan, mutta ei vaadi liikaa huomiota, takaa helpottavan pukeutumiselämyksen myös niinä päivinä, kun mikään ei tunnu hyvältä. Kun bad hair day on vallannut koko olemuksen.

“Sen oikean” tunnistaa myös siitä, että se tuntuu istahtavan ongelmitta asuun kuin asuun. Hyvä teeppari toimii siistin jakun alla, minihameen parina ja se eksyy mielellään päälle myös siivouspäivänä.

Garderobin kevätraivaus on käsillä ihan lähipäivinä. Ajattelin kerrankin rohkaista itseni ja heivata menemään kaikki puolivillaiset kulahtaneet teepparit ja jättää jäljelle vain ne, joiden käyttäminen saa hyvälle tuulelle!

• t-paita, Acne
• jakku, H&M
• farkut, Cheap Monday

Kuvat: Pia Korhonen