Day: July 25, 2011

En vedä kovinkaan helposti hernerokkaa hengityselimiin kohdatessani pikkumaisia sääntöjä ja totaalisen turhilta tuntuvia määräyksiä. Voin tarvittaessa olla määrättömän joustava vain siksi, että asiat yleensä sujuvat kuitenkin noileemmin siten kuin, jos alkaisi rettelöidä jokaista terveen järjen vastaista sääntöä vastaan.

Mutta siis oikeesti… Miksi, kertokaa nyt hyvänen aika, miksi lentomatkustamisesta on tehty niin käsittämättömän hankalaa??

Juu, kyllä ymmärrän, että kauhistuttavat syyskuun 11. terrori-iskut muuttivat totaalisesti lentomatkailun sääntöjä ja perusteelliset turvatarkastukset ovat meidän kaikkien ilo. Kaikki aseeksi kelpaavat teräesineet olivat toki kiellettyjä käsimatkatavaroissa jo ennen, mutta jotenkin tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, kun määrätietoisen näköinen tullivirkailija lennättää laadukkaat monen sadan kruunun arvoiset pinsettini roskikseen. Samanaikaisesti kuitenkin edessä kulkeva bisnesmies saa pitää metalliset kuulakärkikynänsä.

Nesteiden mukana kuljettamista koskevat säännöt muistuttavat monimutkaisuudessaan ja irrationaalisuudessaan lapsuuden barbie-leikkejä. Sillä sais olla vaan litra nesteitä mukana, mut sit niin, et isoin pullo olis maksimissaan viiskyt millii ja sit sen pitäs kuljettaa niit läpinäkyvässä pussissa.. Okei, läpinäkyvän muovipussin ymmärrän. Jos säännöt ovat nämä, pitää olla jokin järkevä keino a) tarkistaa, että suurin sallittu määrä ei ylity ja b) välttää ziljoonan pienen purnukan pyöriminen läpivalaisulinjastolla. Mutta voisko joku ystävällisesti selittää, miksi upouusi 8 Hour Creamini lensi roskikseen vain siksi, että se ei ollut minigrip-pussissa?? Kyseinen pikkutuubi oli tasan ainoa “neste” käsimatkatavaroissani, ja sillä hetkellä en löytänyt yleensä aina käsilaukussani majailevaa pakastepussia. En usko mitenkään, että 8 Hour Cream muuttuisi siinä silmänräpäyksessä vähemmän pommiksi, kun se suljetaan läpinäkyvään muovipussiin. Kysymys on selkeästi puhtaasta simputuksesta. Ei kenekään turvallisuudesta.

Koko nestekysymys on muutenkin vähintäänkin huvittava. Miten monta kertaa sitä on nähnyt ihmisiä kittaamassa silmät mullistellen Evian-pullojensa pohjia tiukan turvatarkastushenkilön tapittaessa vieressä? Muodostaako siis vesi uhkan juuri turvatarkastuksen yhteydessä? Saman pullon voi nimittäin kuljettaa turvatarkastuksen läpi tyhjänä ja täyttää halutessaan heti uudelleen. Ja jos vesi tuntuu liian laimealta, voi tax freestä shoppailla vapaavalintaisen määrän esimerkiksi äärimmäisen tulenarkaa vodkaa. Se toki pakataan muovikassiin, jossa lukee määräävään äänensävyyn, että sen saa avata vasta kotona. Siitä huolimatta en voi olla ajattelematta, että pari pulloa vodkaa ja se yksi sytkä, joka on sallittua ottaa mukaan käsimatkatavaroihin, on merkittävästi suurempi uhka turvallisuudelle kuin Mintun pinsetit tai voideputkilo…

Loppukevennykseksi voisin kertoa Rufus Roo -nimisestä yrityksestä, joka on kehittänyt keinon kiertää etenkin halpalentoyhtiöiden äärimmäisen tiukkoja käsimatkatavarasäännöksiä. Jokseenkin järkyttävän näköiseen liiviin voi pakata kaikkea mahdollista kivaa vuoden dekkariuutuuksista vaihtokenkiin ja välttää näin käsimatkatavaroiden ylipainon.

Tavallaan idea on ihan käytännöllinen. Onhan siinä aina omat riskinsä, kun laittaa matkalaukun ruumaan. Laukku voi kadota tai hajota matkan aikana – tai yllättävät ongelmat voi viivästyttää purkamista ja matkatavaroitten odottelu kentällä voi venyä tuntikausiksi. Mutta silti. Jos kamat eivät mahdu sopivan kokoiseen laukkuun, eikö olisi kuitenkin parasta joko vähentää mukaan otettavan tavaran määrää tai laittaa suosiolla matkalaukku koneen ruumaan? Itse en ainakaan haluaisi päätyä istumaan moisen matkalaukkutakin kanssa matkustavan ihmisen viereen…

Ehkäpä lähden tässä nyt jatkamaan pakkaamista seuraavaa Tampereen reissua varten. Ensin täytyy vain löytää sopivan kokoinen minigrip-pussi…

Old stuff