Category: Lookbook

Minttu 5.10.2015
Taisin jo jossain välissä vähän kehaista, että menin ja siivosin vaatekaappini. Teoriassa yritän suorittaa karsintaa, raivausta ja järjestelyä jokaisen sesongin taitteessa, mutta kyllähän se useimmiten jää aika pintapuoliseksi. Nyt tilanne oli päässyt sen verran pahaksi, että oli pikkuinen pakko tehdä vähän peruusteellisempi järjestelyoperaatio. Samalla tuli kerättyä muutama kassillinen kampetta maahanmuuttajille lahjoitettavaksi.
Kertoo ehkä jotain kaapeissani pesivästä kaaoksesta, kun jokaisen siivousprojektin sivutuotteena, bonuksena suorastaan, on aina kasapäin hyllyjen uumeniin kadonneita vaatteita, jotka näin palaavat takaisin käyttöön. Niinkuin esimerkiksi viime talvena Asokselta ostamani ihana yönsininen kashmir-neuletakki. Välillä olin sitä jo vähän kaivannutkin ja ihmetellyt, minkä katoamistempun neule oli tehnyt.
Minttu 5.10.2015
 
Kuvat on viime lauantailta, kun vietettiin mukavaa tyttöjen iltaa Edsvikenillä ystävien uutta hienoa taloa ihastellen. Ihanasti rinteeseen rakennetusta huvilasta on kertakaikkiaan aivan mielettömät näköalat merenlahdelle. Talo on muutenkin aivan huikea uima-altaineen ja terasseineen. Eipä ole kovin usein näin makoisat maisemat Mintun asukuvien taustalla.
Toisaalta kuvat voisivat olla myös tältä päivältä – ympäristöä lukuunottamatta tietty. Olin nimittäin niin iloinen neuletakin löytymisestä, että se pääsi tänään heti toimistolle edustamaan. Muutenkin oli päällä käytännöllisesti katsoen samat vetimet. Maanantai-aamuisin ei yleensä luovuus ja yhdistelyhalukkuus ole ihan huipussaan – joten lauantaina koeajettu asu tuntui loistavalta ratkaisulta.
Minttu 5.10.2015
 
Mutta eikö olekin aika ihana valo näissä kuvissa?! Syksyisen lämpimän illan sininen hetki. <3
Minttu 5.10.2015
Minttu 5.10.2015
 

  • neuletakki, Asos
  • t-paita, Primark
  • farkut, Esprit (saatu)
  • tennarit, Adidas
  • laukku, Rebecca Minkoff

Minttu 2.10.2015
Meillä on tänään toimistolla perjantai-pub – ja teemana on “Black Friday”. On tosi mukavaa, että pari kertaa vuodessa järjestetään rennompi yhdessäolohetki kaikille työntekijöille. Yleensä kaikki on sen verran tiiviisti omissa tiimeissään, että toisella osastolla työskenteleviä tuskin tapaa, jos ei lounashuoneessa satu törmäämään.
Pub-illoilla on aina joku teema, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sitä varten olisi pakko pukeutua jotenkin erityisesti. Black Friday on kuitenkin teemana sen verran houkutteleva, että en voinut vastustaa kiusausta pukeutua kokomustaan. Oikeastaan ajatus lähti siitä, että asua suunnitellessani totesin itselleni, että mihinkään kirjaviin väreihin tänään ei verhouduta. Mustat vaatteet nyt on muutenkin ihan normaali valinta.
Minttu 2.10.2015
Virallisestihan Black Friday on vasta noin kuukauden päästä. Tai ei oikeastaan vasta vaan jo. Black Friday on amerikkalaisen Thanks Giving -juhlapyhän jälkeinen perjantai – ja “virallinen” joulunajan alkulaukaus. Siis joulun! Ollaanko jo niin pitkällä syksyä, että saa alkaa höpistä joulujuttuja?!
Kovin jouluiselta ei tänään ole kyllä tuntunut. Aurinko paistelee ihanasti ja lämpötila on kivunnut melkein kahteenkymeneen. Toisaalta mikäs sen parempaa kuin jättää se syksyn pimeä ja kurja vaihe kokonaan välistä ja hypätä suoraan valoa ja lämpöä tuikkivaan jouluvalmisteluun!
Minttu 2.10.2015
Black Friday -pubi-illan (ja koko toimistopäivän sitä ennen) asuna toimii syksyinen luottohameeni yhdistettynä vaatekaapin siivouksen yhteydessä löytyneeseen vanhaan liuhupaitaan. Hiukan tuo paita on ehkä överi työpäivään, mutta menköön nyt. Onhan sentään perjantai ja aw:n aika. 🙂
Kynsilakalla mustaksi maalaamani Indiskasta ostetut korvikset saa toimia sinä pienenä lisänä, joka muuttaa toimistoasun rentoon iltaan sopivaksi menoasuksi.
Minttu 2.10.2015
 

  • sifonkipaita, MTWTFSS (Weekday)
  • toppi (alla), H&M
  • hame, H&M
  • nilkkurit, H&M
  • korvikset, Indiska

Minttu 30.9.2015
Lindexiltä hätäpäissäni hankkimani culottesit tässä nyt oikein in action. Ostohetki oli tosiaankin aivan pakon sanelema – ja päätös piti tehdä nopeasti. Eli ei missään tapauksessa itselleni tyypillinen shoppailutilanne. No, mustat housut on aina mustat housut, kyllä niille yleensä käyttöä tulee. Ihan ahkerasti olenkin niitä käyttänyt, vaikka täytyy sanoa, että vyötärö laskoksineen ei ole omalle pötkyläiselle vartalomuodolleni mikään kaikkein edullisin…
Ja tosiaan culottesin nimellä pöksyt myytiin – oikein kuitissakin luki hienosti niin. Omasta mielestäni nuo ovat kuitenkin enemmän ihan tavalliset high water -housut. Culottes on vielä lyhyemmät, pohjepituiset tai juuri polven alle, ja vielä leveämmät. Mitoitukseltaan ne ovat lähempänä housuhametta kuin housuja. Eipä tuolla nyt niin hurjasti väliä ole – en kuitenkaan ostanut housuja nimen vuoksi vaan siksi, että tarvitsin jotain päällepantavaa.
Minttu 30.9.2015
Mutta hei – mitäs sanotte, onko ollut aivan mielettömän upea syksy!? No on, on! Jopa kaltaiseni syksyn kammoaja on voinut olla ihan lunkisti – lyhyet syysmyrskyt ja harmaat hetket on kestänyt maksimissaan puoli päivää. Muuten ollaan saatu nauttia auringosta ja lämmöstä, joka vetää hyvin vertoja tämän kesän keskilämpötiloille. Syyskuu on loppumassa ja vielä vaan tarkenee sandaaleilla!
Jos säätiedotuksiin on uskominen, kesävetimiä ei kannata roudata kellariin talvisäilöön vielä tänäkään viikonloppuna. Ainakin perjantaille on luvattu yli 18 lämpöastetta, niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin. Lokakuun ensimmäinen perjantai olisi siinä tapauksessa lämpimämpi kuin random perjantai viime heinäkuussa!
Aamut ja auringon laskun jälkeen illat on kuitenkin sen verran jo viileitä, että töihin ei sandaalein ja paljain varpain enää viitsi lähteä. Viikonloppuna päiväsaikaan tarkeni kuitenkin aivan mainiosti.
Minttu 30.9.2015 Minttu 30.9.2015 Minttu 30.9.2015
 

  • paita, Rodebjer
  • housut, Lindex
  • sandaalit, Clark’s

Minttu 25.9.2015
Kävin viime viikolla Espritillä kylässä ja sain sieltä mukaani niin kivoja vetimiä syysgarderobin täydennykseksi. Rakastuin aivan välittömästi syysmalliston vilttimäiseen poncho-viittaan. Olen ollut aikoinani ihan hulluna kaikkiin intiaani-/villi länsi -juttuihin ja viitta tuo mieleeni nuotiolla istuskelevat cowboyt..
Farkut on myös saatu Espritiltä. Ne on saman malliset kuin kesällä käytössä olleet risafarkut, mutta sävyltään paremmin syksyyn sopivan keskisiniset – ja ilman risareikiä. Sinänsä mainiota, sillä tykkään mallista aivan valtavasti ja ilman trendireikiä ne käyvät myös toimistolle.
Minttu 25.9.2015
Melko rento työasu tämä tämänpäiväinen kokonaisuuteni on. Niinkuin olen ennenkin maininnut, meillä ei varsinaisesti ole mitään erityistä dress codea, vain sellainen yleinen “siisti” toimistomeininki. Kesän jälkeen olen pannut merkille, että erityisesti meidän osaston miesväki on alkanut soveltaa casual Friday -meininkiä. Mitään hirmu suurta eroa muihin päiviin ei ole, mutta järjestelmällisesti näyttää perjantaisin nahkakengät vaihtuvan sneakersseihin, kauluspaita neuleeseen ja housut astetta rennompiin farkkuihin.
Sillä ajattelin itsekin, että tällainen iltanuotio-henkinen kokonaisuus sopii juuri perjantaille. Tosin aion ehdottomasti yhdistää vilttiviittani myös skarpimpien vetimien pariksi – ja silloin se on aivan paikallaan myös asiallisempaa pukeutumista vaativina viikonpäivinä. Samoin kuin farkut vaikkapa kauluspaidan ja jakun kanssa.
Minttu 25.9.2015 3
Ihan älyttömän kätevästi tuollainen liuhuva yläosa ei kapealinjaisen trenssin alle istahtanut. Onneksi talvitakkini on sen verran reiluja mitoitukseltaan, että vastaavia ongelmia ei pääse syntymään.
Tosin eipä tänään taas paljoa päällysvaatteita tarvinnut kuin aamulla töihin mennessä. Päivällä oli 18 astetta lämmintä ja jengi kulki ulkona shortseissa ja t-paidassa. Ihan mieletöntä! Ei ikinä uskoisi, että kohta on jo lokakuu ja yhä vielä tarkenee ulkona sandaaleissa. Alkuiltakin oli niin lämmin, että parikin naapuria viritteli grillejä kuumaksi ilta-auringon paisteessa.
Minttu 25.9.2015 Minttu 25.9.2015
Viikonlopuksikin on luvattu ihan kesäistä keliä. Jopa lehdessä sanottiin, että sommaren kommer på besök – kesä tulee käymään. Niin ihanaa! Tosin nuo nyt jo aika monta sesonkia palvelleet Mohedan puukenkäsandaalit alkaa olla niin finaalissa, että niiden jäähyväispäivä taisi olla tänään. Hetken mietin, että pitäiskö ne viedä suutarille restauroitavaksi, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani tajusin, että puupohjat on kuluneet niin vinkkuroiksi, ettei niitä mikään saa enää ennalleen. No, täysin palvelleina niiden on nyt hyvä päästä eläkkeelle.
Toinen välitöntä korjaamista vaativa asia on siivota tuo kuvissa pääni takana tunnelmallisesti viimeisiään vetelevä kesäinen yrttitarha jonnekin huitsin nevadaan. Pikkuisen ruosteessa näköjään sisällä asukuvaamisen taidot. Haha!
Minttu 25.9.2015
 

  • viitta, Esprit*
  • t-paita, H&M
  • farkut, Esprit*
  • sandaalit, Moheda

*tuotteet saatu

Peetu 23.9.2015
Jos pitäisi valita Tukholman muotiviikkojen suosikki-look, tyyli, joka oli edustettuna kaikkein useiten – se olisi ehdottomasti pallean paljastava asukokonaisuus. Tyylin voi toteuttaa todella monella tavalla, romanttisesta urbaanin graafiseen ja sporttiseen tyyliin. Paljaan pinnan vilauttelu menee helposti överiseksikkääksi ja siksi pidän itse kaikkein eniten urheilullisia elementtejä yhdistelevistä kokonaisuuksista. Silloin paljas pinta tuntuu jotenkin erilailla coolilta – jopa reippaalta, vaikka kysymyksessä ei selkeästi olisikaan varsinaisesti liikuntaan tarkoitettu asu.
Esimerkiksi tämä Peetun asu on mielestäni juuri sellainen – raikas, ajankohtainen ja cool.
Peetu 23.9.2015
Hyvä vinkki testailla paljaan pallean vilauttelua on tehdä se kuten Peetu. Väljän ja reteän yläosan alla on helppo pitää napapaitaa tai toppia. Farkkutakki, boyfriend-mallinen jakku tai oversize-neule ovat loistavia vaihtoehtoja, jos haluaa näyttää hiukan paljasta pintaa, mutta tehdä sen diskreetisti.
Toinen vinkki on valita riittävän korkeavyötäröinen alaosa. En muista ainoatakaan “napapaitaa” muotiviikolta, joka olisi paljastanut varsinaisesti navan – tai ainakaan ihoa vyötärön alapuolelta. Korkealle nouseva vyötärölinja paljastaa yhdessä lyhyen topin kanssa juuri sopivasti – vain pikkuisen – niinkuin on tarkoitus.
Meille ei-niin-uskaliaille sopiva tapa testata tyylin sopivuutta itselle, olisi korkeavyötäröinen alaosa (itse valitsisin pitkät housut/culottesit tai pitkähkön kynähameen) ja juuri vyötärölinjalle ulottuva toppi. Ja lisäksi sitten se reilun kokoinen takki/jakku/neule. Todella hillitysti stailattuna tyylistä saa aikaiseksi jopa toimistolle sopivan kokonaisuuden.
Peetu 23.9.2015 Peetu 23.9.2015 Peetu 23.9.2015 Peetu 23.9.2015 Peetu 23.9.2015

  • toppi, Nike
  • hame, Monki
  • takki, Levi’s
  • tennarit, Vans

Minttu 21.9.2015
 
Saanko esitellä jumitushameeni nro: 1 – pohjepituinen kynähame napakkaa jerseytä! Se on jo yli vuoden vanha hankinta H&M:ltä, mutta vasta nyt olen oikein tajunnut, miten kätevä se onkaan. Yritän vältellä sukkiksien käyttöönottamista niin pitkään kuin mahdollista ja siksi lyhyiden hameiden käyttö on jäänyt vähemmälle. Vaikka olenkin aika kuumaverinen ihan niin lämmintä ei enää ole varsinkaan aamuisin töihin pinkoessa.
Pohjepituinen hame sen sijaan lämmittää sen verran, että vielä olen voinut leikkiä, että kesä ei ole ihan kokonaan mennyt ohitse. Viikonloppunakin oli onneksi taas välillä niin kaunista ja aurinkoista, että eihän tämä syksy tunnu ollenkaan hullummalta.
Minttu 21.9.2015 Minttu 21.9.2015 Minttu 21.9.2015 Minttu 21.9.2015
 

  • paita, Fifth Avenue Shoe Repair
  • hame, H&M
  • tennarit, Adidas
Old stuff