Black Friday

Minttu 2.10.2015
Meillä on tänään toimistolla perjantai-pub – ja teemana on “Black Friday”. On tosi mukavaa, että pari kertaa vuodessa järjestetään rennompi yhdessäolohetki kaikille työntekijöille. Yleensä kaikki on sen verran tiiviisti omissa tiimeissään, että toisella osastolla työskenteleviä tuskin tapaa, jos ei lounashuoneessa satu törmäämään.
Pub-illoilla on aina joku teema, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sitä varten olisi pakko pukeutua jotenkin erityisesti. Black Friday on kuitenkin teemana sen verran houkutteleva, että en voinut vastustaa kiusausta pukeutua kokomustaan. Oikeastaan ajatus lähti siitä, että asua suunnitellessani totesin itselleni, että mihinkään kirjaviin väreihin tänään ei verhouduta. Mustat vaatteet nyt on muutenkin ihan normaali valinta.
Minttu 2.10.2015
Virallisestihan Black Friday on vasta noin kuukauden päästä. Tai ei oikeastaan vasta vaan jo. Black Friday on amerikkalaisen Thanks Giving -juhlapyhän jälkeinen perjantai – ja “virallinen” joulunajan alkulaukaus. Siis joulun! Ollaanko jo niin pitkällä syksyä, että saa alkaa höpistä joulujuttuja?!
Kovin jouluiselta ei tänään ole kyllä tuntunut. Aurinko paistelee ihanasti ja lämpötila on kivunnut melkein kahteenkymeneen. Toisaalta mikäs sen parempaa kuin jättää se syksyn pimeä ja kurja vaihe kokonaan välistä ja hypätä suoraan valoa ja lämpöä tuikkivaan jouluvalmisteluun!
Minttu 2.10.2015
Black Friday -pubi-illan (ja koko toimistopäivän sitä ennen) asuna toimii syksyinen luottohameeni yhdistettynä vaatekaapin siivouksen yhteydessä löytyneeseen vanhaan liuhupaitaan. Hiukan tuo paita on ehkä överi työpäivään, mutta menköön nyt. Onhan sentään perjantai ja aw:n aika. 🙂
Kynsilakalla mustaksi maalaamani Indiskasta ostetut korvikset saa toimia sinä pienenä lisänä, joka muuttaa toimistoasun rentoon iltaan sopivaksi menoasuksi.
Minttu 2.10.2015
 

  • sifonkipaita, MTWTFSS (Weekday)
  • toppi (alla), H&M
  • hame, H&M
  • nilkkurit, H&M
  • korvikset, Indiska

6 Comments

  1. Tarja

    Kaunis ja tyylikäs Minttu! 🙂 Tuohon teemajuhlaan minunkin olisi ollut helppo osallistua 😀 Tänään kävin ostamassa itselleni matalat syysnilkkurit ja emmin mustien ja konjakkisten välillä päätyen mustiin. Myyjä kassalla totesi, että “musta on aina musta”. Mitäpä siihen lisäämään 🙂
    Ihanaa viikonloppua!

    Reply
    • Minttu

      Kiitos hurjasti Tarja!! Ja kyllähän se niin on, että musta on aina musta! 😀

      Reply
  2. Siiri

    En yleensä tykkää mustista vaatteista, mutta tämä asu on kyllä todella tyylikäs! Materiaalit ja leikkaukset vain natsaavat niin hyvin yhteen.

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos hurjasti Siiri! 🙂

      Reply
  3. Maarit

    Ihana asu ja sinä olet kyllä kaunis!

    Reply
    • Minttu

      Kiitos Maarit kauniista sanoistasi!! 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *