Tänään on Peetun 20 vee synttärit. Heräsin aamulla ennen kasia ja soittelin hetimiten tällä hetkellä Brisbanessa majailevalle ex-teinille. Tuntuu niin omituiselta, että tyttö on edelleenkin siellä kaukana. Eipä sitä niin aina jatkuvasti tule ajateltua, mutta näin synttäripäivänä äiskän ikävä jo melkein 6 kuukautta reissussa viihtyneen lapsen perään on kova. No, Mintun aamulla oli Peetulla jo alkuilta ja iloinen synttärijuhlinta oli käynnissä. Eihän sillä siellä mitään hätää ole – päinvastoin – ihan mahtavaa, upeaa ja elämää rikastuttavaa aikaa. Enkä missään tapauksessa toivo, että Peetu nyt lennähtäisi takaisin koti-ikävissään. Päinvastoin. Niin loistavaa ja mahtavaa, että on tuollainen mahdollisuus elää ja kokea.

Silti olisi ihana halata näin synttäreinä (ja muulloinkin) ja toivottaa onnittelut ihan henkilökohtaisesti. Ikävä tuntuu välillä ihan fyysisenä kipuna. Ja haikealta tuntuu sekin, että reissuun lähti juuri ylioppilaaksi valmistunut nuori neito, melkein lapsi ja kotiin palaa parikymppinen aikuinen. Kypsempi, viisaampi, kokeneempi… Niin sen pitää mennäkin – vastakohta olisi vielä kauheampaa – mutta kyllä tämä lasten kasvaminen ottaa välillä lujille. Luopumisen tuskaa ja iloa samanaikaisesti…

Peetun synttäreitten ja Mintun haikeilun kunniaksi Peetun tuoreimpia reissukuvia. Australiasta tällä kertaa.

Tässä viimeisessä kuvassa Peetulla on ensimmäisen työpaikan virka-asu. Muutaman viikon tytöt marssivat pitkin aurinkoisia Melbournen katuja ja yrittivät saada ihmisiä vaihtamaan sähkö-/kaasuyhtiötä. Alunperinkin siis Peetun ajatus oli tehdä töitä Australiassa ja molemmilla on vuoden voimassa oleva Working Holiday viisumi. Muutaman viikon tytöt olivat töissä myös eko-maatilalla jossain Adeleiden lähettyvillä (äiti on hyvin perillä…) ja seuraavaksi olisi ohjelmassa baarimikon/tarjoilijan hommia kyläkapakassa noin parin tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta.

Upeaa syntymäpäivää vielä kerran ihana rakas Peetu! <3 <3 <3

Eilinen lauantai tuli vietettyä Gustavsbergissä – eli vanhassa posliinikaupungissa noin puolen tunnin bussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Oli aivan täydellinen retkisää. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja vaikka tuuli välillä pureskelikin poskipäitä tämänpäiväistä lumisadetta aavistellen, saattoi ulkona istuskella kaffen ajan ihan mainiosti.

Retken pääjuttu oli osallistua posliininmaalaukseen, jota järjestetään yhä toiminnassa olevan posliinitehtaan yhteydessä olevassa museossa. Maalaushommiin ei tarvitse varata aikaa – tilaa vaikuttaisi olevan hyvinkin runsaasti – ja opastus annetaan aina kaikille ryhmille erikseen.

Itse posliininmaalaus ei maksa periaatteessa mitään, mutta maalausta varten pitää ostaa jokin tarjolla olevista Gustavsbergin tai Villeroy & Bochin astioista. Valikoimaa ei ole kovin runsaasti, pari-kolme eri kokoista matalaa lautasta, syvä lautanen, muki ja kuppi. Hinnat ovat normaaleissa ko. merkkien hinnoissa – eli noin 150,- – 250,- kruunua. Astian ostamisen jälkeen värien käyttö on vapaata ja hinta sisältää luonnollisesti myös polttamisen.

Vanha tehdasalue on tosi kaunis! Posliininmaalauksen jälkeen kiertelimme pitkään alueella…

Camilla maalaa.

Olin miettinyt etukäteen vähän millaista tyyliä haluaisin kokeilla. Voin kertoa, että todellisuudessa on ihan hillittömästi paljon hankalampaa saada käsi tottelemaan ajatuksia. Eikä ne omat suunnitelmat välttämättä näytä kupin pinnassa ihan täysin yhtä tyylikkäältä kuin mielikuvissa…

Tästä se lähtee! Posliininmaalauksen ohjaaja sanoi, että pitää antaa vaan tulla sisimmästä sen, mikä tuntuu kaikkein parhaimmalta. Minttu on näköjään kaivannut aika runsaasti auringonpaistetta elämäänsä. Suorastaan himoan keltaista! Tosin en kyllä vaatteissa kuitenkaan.

Homma alkaa hahmottua vähitellen.

Kupin täydeltä auringonpaistetta. Mietin, että koska tuossa ei ole korvaa, sitä voisi käyttää myös pienenä maljakkona. Ensin kyllä ajattelin, että siitä tulee säilytyspaikka meikkisiveltimilleni.

Polttomerkintä.

Polttamisen jälkeen taiteelliset kipposet sopivat mainiosti ihan normaaliin “astiakäyttöön” ja kuviot kestävät myös konepesun. En voinut olla ihailematta polttohyllylle jätettyjä aikaisempien maalareitten tuotoksia:

Gustavsbergin posliinimuseo on loistava retkikohde myös (tai etenkin?) lapsiperheille. Ainakin, jos lapset tykkäävät taiteilusta. Ohjaajan mukaan aika monet tulevat myös pienen vauvan kanssa ja painavat lautaseen muistoksi pienten jalkojen tai käsien kuvat. Ihan päiväristeilyn yhteyteen maalausretkeä ei kuitenkaan kannata suunnitella, sillä polttouuni ei ole päällä joka päivä ja pahimmassa tapauksessa omaa taideastiastoaan joutuu odottamaan jopa muutaman päivän.

Vaikka tämä onkin olevinaan enemmän sellainen kultturelli diy-postaus, on ihan pakko kuitenkin mainita, että posliinitehtaan ja -museon välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös astiahullun taivas. Gustavsbergin tehtaanmyymälä sijaitsee itse tehtaan yhteydessä. Valikoimaa on aika paljon ja kakkoslaatu irtoaa melko edullisesti. Ehdittiin käydä tehtaanmyymälässä ennen posliininmaalausta ja tuumasin, että tältä reissulta taitaa selvitä shoppailematta kotiin. Mutta. Sitten Camilla mainitsi ohimennen, että tehdasrakennuksen toisella puolella oli muutama muukin outlet-tyyppinen astiakauppa ja minähän siihen, että käydäänpä katsomassa. Ohnoes – siellähän on kaikki Iittala-outletit ja Villeroy & Boch ja Kosta Boda ja mitä lie vielä!

Onneksi olimme bussilla liikkeellä, Iittala-outlet oli jo koitua kohtalokseni. Iittalan (aivan virheettömän näköistä) kakkoslaatua saa tuolta hyvin edulliseen hintaan ja poistuvia värejä puoli ilmaiseksi. Aivan pakko tehdä retki pelkästään shoppailumielessä tuonne, kunhan saan inventoitua, mitä astiakaapistani kipeimmin puuttuu.

OMG! Ensimmäiset True Bloodin kutossesongin teaserit on julkaistu!!

Lähes vuoden mittaisen tauon aikana sitä helposti alkaa ajatella, että njaaa, olikos se vitossesonki enää mistään kotoisin ja eikös ne ollut ne pari ekaa sesonkia, jotka vain rokkasi kunnolla… Mutta hei, muistatteko, miten edellinen kausi päättyi!? Siis Bill oli toki osoittanut kyseenalaisia taipumuksia ja luonteenpiirteitä jo nelossesongilla, mutta vitosen lopun vallanhaluinen sekti-vampyyri oli suorastaan hyinen. Ja Jessican viittaukset ihmiselämän aikaiseen uskovaiskasvatukseen kertakaikkiaan herkullisia…

Pari kuukautta vielä ja sitten. Kesän paras entertainment on taattu.

Valitettavasti HBO:n sivuilta vanhoja jaksoja ei pysty katsomaan kuin Ameriikassa asuvat. YouTubesta löytyy kyllä mahtavia best of -kokoelmia pahimpaan ikävään, mutta yhtäkaikki, waiting sucks!!

Likilegendaarisen kylmän kevään keskellä unenomaisen kaukaiselta haaveelta tuntunut konsepti nimeltä “Kesä” muuttui juuri noin ziljoona prosenttia konkreettisemmaksi. Pienen jonottamisen ja sujuvasti hoituneen taloudellisen transaktion jälkeen sähköpostilaatikkooni kolahti nimittäin kesän ensimmäiset festariliput!!

JEEE!!

Tänä vuonna Stockholm Music & Arts -festari tarjoaa mm. ikirakkauteni Princen, Searching for Sugar Man -leffan myötä löytyneen fantastisen Rodriguezin ja paljon kaikkea muutakin huippua.

Niin kivaa, että on jotain mahtavaa odotettavaa! Viime kesänäkin tapahtumassa oli tosi hienoa. Tarjolla on siis musiikin lisäksi kuvataidetta ja erilaisia performansseja. Jo pelkästään Skeppsholmen, jossa festarit pidetään, on niin nasta paikka, että tekisi mieli alkaa jo pakata retkikamppeita mukaan… Tänä vuonna mukaan innostui lähtemään myös Karkki ja Peetu, joten ei voi muuta kuin tulla mahtavan kivaa!

Tässä odotellessa voikin sitten vaikka katsella uudelleen huippudokkarin Searching for Sugar Man (suosittelen lämpimästi, jos et ole vielä nähnyt!) ja luukuttaa Princeä naapureitten(kin) iloksi!

Kävin allekirjoittamastta Tahdon2013 -kanslaisaloitteen.

Haluan uskoa ihmiseen, demokratiaan, parempaan yhteiskuntaan. Haluan uskoa, että mielipiteelläni on merkitystä.

Allekirjoitus käy helposti ja nopeasti pankkitunnusten avulla. Tasa-arvoisemman Suomen puolesta!

EDIT: jo nyt – eli samana päivänä, kun kansalaisaloitteen allekirjoitus aloitettiin – on vaadittavan 50 000 allekirjoituksen raja saavutettu! Aikaa ei siis mennyt kuin about yhden työpäivän verran. Se lienee saavutus ja sen tason kollektiivinen kansalaismielipiteen osoitus, että sitä ei voi Arkadianmäelläkään ohittaa.

HYVÄ!

Tänään on ollut jo hiukan parempi olo. Nenä on edelleen tukossa, mutta kuumetta ei ole ollut eilisillasta lähtien ollenkaan. Päätin lähteä hissuttelukävelylle auringonpaisteeseen ja “sattumalta” päädyin meidän lähellä sijaitsevalle ostosalueelle. Näin puolikuntoisena treenaaminen on tietty big no-no, mutta sen verran hyvään vauhtiin on tässä talven aikana näköjään päässyt, että toipilaanakin se pyörii ajatuksissa. Treenikassiongelma on jaksanut rasittaa jo sen verran pitkään, että päätin tänään vihdoin käydä katsastamassa Kånkeneita sillä silmällä.

Painelin ensin Intersportiin, jossa oli tarjolla yllättävänkin montaa eri väriä, mutta pakko oli kuitenkin käydä myös Naturkompanietissa. Sieltä löytyikin sitten koko seinän täydeltä Kånkeneita ja varmasti kaikki mahdolliset värit. (kuvatodisteet Mintun Instagramista: minnapaakkulainen). Jahkailin aikani värivalinnan kanssa. Mitään aksenttiväriä en tosin harkinnutkaan, mutta murretut, melkein mustat grafiitinharmaa, metsänvihreä  (joka on yllättävän vähän vihreä) ja mustaruskea olivat vahvasti listalla.

Päädyin sitten lopulta turvalliseen mustaan. Olen ehkä vähän tylsä, mutta tuntui, että se kuitenkin solahtaa parhaiten kaikenlaisten erilaisten asujen osaksi. Treenikassia kun olisi tarkoitus kanniskella mukana ympäri vuoden ja asun kuin asun kanssa…

Täytyy kyllä tunnustaa, että hiukan epäilytti, mahtaako kaikki treenikamppeeni mahtua aika pikkuruisen oloiseen reppuun. Tsuumailin tilavuutta kaupassa pitkään ja yritin visualisoida, miten pakolliset varustukset mahtuisivat. Kånkenista olisi löytynyt myös isompi versio mustana Naturkompanietista. Mietin hetken sitäkin, mutta se vaan ei jotenkin ollut yhtä virtaviivainen ja söpö kuin tämä peruskoko.

Viimein päätin luottaa näppituntumaan (ja siihen, että olen nähnyt ihmisillä SATSissa Kånkeneita treenireppuina) ja kannoin mustan Kånkenin kassan kautta kotiin. Heti ensimmäisenä piti tietty testata, miten sen mahtumisen kanssa on. Sen verran olin epäileväinen edelleen, että en ottanut lappuja irti aluksi, jos vaikka joutuisin palauttamaan koko Kånkenin.

Treenikassin perussisältö:

• pari treenitoppia (pitää saada vaihdella fiiliksen ja treenin mukaan…)
• urheiluliivit
• pitkähihainen paita (jooga & balance lähinnä)
• liikuntakengät
• sportti-caprit
• pieni meikkipussi (kasvojen pesuaine, suihkusaippua, kasvovoide, vartalovoide, dödö – kaikki matkakokoisina + shampoo & hoitoaine näytepussukat, hiuskuminauhoja, pinnejä ja lakrisalia)
• sukat
• pyyhe (suuri kooltaan niin, että siihen voi kääriytyä, mutta kuitenkin ohut, että menee pieneen tilaan)
• lisäksi kaikenlaista pientä sälää kaapin oveen tarkoitetusta lukosta kuulokkeisiin, huulirasvaan ja sykemittariin.

Suureksi ilokseni – ja melkein yhtä suureksi hämmästyksekseni – kamppeet mahtuivat reppuun aivan loistavasti! Jesss!

Ihan heittelemällä varusteita ei Kånkeniin voi laittaa, mutta koska vetoketju aukeaa koko etuosan pituudelta, tavaroiden järjesteleminen ei ole mikään ongelma. Sen verran jäi jopa vielä tyhjää tilaa, että kyllä sinne lounaslaatikon saa vielä tungettua. Aivan mahtavaa!

Olen niin onnessani siitä, että nyt tuntuu pahasti hiertänyt treenikassiongelma vihdoin ratkenneen. Sutjakka Kånken kulkee helpommin mukana aamu- ja iltapäiväruuhkaisissa t-banoissa kuin epäämääräisen muhkurainen pussikassi. Samoin SATSin alimitoitettuihin pukuhuoneen kaappeihin kuvittelisi repun sopivan edeltäjäänsä helpommin.

Nyt kun vaan saisin nämä flunssan rippeet hävitettyä, niin pääsisi testaamaan Kånkenia oikein tosi toimissa. Keskiviikoksi olen varannut Zumban – kai sitä silloin jo uskaltaa vähän hikoilla?