Tänään on tiistai ja periaatteessa “Onnellisuutta metsästämässä” -postauksen aika. Jos ihan suoraan sanon, niin EVVK.

En ole jaksanut/kyennyt lukemaan Happiness Project -kirjaa pitkään aikaan, eikä kolmatta päivää jatkuva migreeni mitenkään paranna tilannetta. Lisäksi sain kuulla töissä, jos ei nyt varsinaisesti huonoja uutisia, niin sellaisia kuitenkin, että jo muutenkin blääh-päivä sai lisää vettä myllyynsä.

Mitä sitten tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?

Ajattelin, että kameran muistikortilta löytyneet iloiset asukuvat Peetusta piristäisi sekä ruudun sillä että tällä puolella. Kuvat on otettu noin viikko sitten, kun uusiin Forever21-shortsihaalareihin ja palmikkokranssiin sonnustautunut neito oli menossa tapaamaan kavereitaan kaupungille.

Toinen takuuvarma lääke on juuri uunista ulos putkahtanut suklaakakku, joka nautitaan OC:n kakkossesongin kanssa.

• shortsihaalarit, Forever21
• t-paita, H&M
• pitsisukkikset, H&M
• kengät, Skopunkten

Saatiin tässä yhtenä iltana Karkin ja Peetun kanssa huikea idea. Keksittiin, että haluttaisiin viettää joulu Lontoossa. Juteltiin ihan niitä näitä, reissusuunnitelmia ja -haaveita, ja sitten siitä, miten nyt jouluviikolla on mahdollista pitää aikas pitkä loma vain pari kullanarvoista palkallista lomapäivää hassaamalla. Lisäksi Karkki ja Peetu on puolivakavissaan suunnitellut Lontoon reissua jo kesästä alkaen, mutta sopivaa hetkeä, jolloin molempien taloudellinen tilanne kohtaisi mahdollisuuden pitää vapaata, ei ole vielä osunut kohdalle.

Meistä kolmesta taitaa Minttu olla eniten jouluihminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken pitäisi mennä jonkin perinteisen kaavan mukaan tai, että pyhät olisi jotenkin pakko viettää kotona. Päinvastoin – jo “entisessä elämässäkin” vietimme monet joulut matkoilla ja nyt, kun koko porukka on aikuisia, on erilaisten mukavien joulunviettovaihtoehtojen määrä lähes rajaton.

Ajattelimme, että Lontoo-joulu voisi olla just tismalleen sopiva meille. Eikös briteillä ole tapana riekkua pubeissa aatto-iltana ja varsinaiseen hissutteluun käytetään vain joulupäivä? Ja sitten tuleekin jo Tapaninpäivä eli Boxing Day ja hysteerinen joulualeshoppailu.

Nyt onkin lähinnä pohdinnan alla, että onko mielikuvamme Britti-joulusta oikea? Siis ei olisi kovinkaan hauska yllätys päätyä totaalisuljettuun suurkaupunkiin budjettihotellin aulaan korttia pelaamaan… Tunnelmallisiin kävelyretkiinkään ei taida oikein uskalla luottaa, kun tietää lontoolaisen perussäätilan vuoden pimeimpään aikaan.

Yritin kalastaa Googlesta tietoa – siis oikeaa kokemusperäistä tietoa – siitä, millaista on olla turistina Lontoossa joulunpyhinä. Käytännöllisesti kaikki keskittyivät kuitenkin kertomaan joko joulunalusajan tai välipäivien meiningistä. Tästä voisi tietty vetää omat johtopäätöksensä. Mutta jos jollakulla siellä ruudun toisella puolella on joko omakohtaisia kokemuksia tai vinkkejä hyvistä linkeistä aiheeseen liittyen, otamme ne todella kiitollisena vastaan!

Kollaasin kuvat: Visit London ja LondonTown

Sain tänään sähköpostiini tiedotteen, jossa kerrottiin, että reteistä alusvaatteistaan tunnettu yritys, Björn Borg, on tänään avannut Venäjällä nettikaupan. Avajaisia on mainostettu isosti kampanjalla, jossa kalsarit on aseteltu sateenkaaren väriseksi pinoksi. Selkeä ja rohkea kannanotto Venäjän ihmisoikeuksia kunnioittamattomaan homopropagandalakiin. Vähemmästäkin päätyy Putinin mustalle listalle.

Yritän välittää täällä blogissani tasa-arvon, hyväksynnän ja rakkauden sanomaa aina, kun vaan voin. Miksi sitten tämä lehdistötiedote oli päätyä välittömästi delete-nappulan uhriksi?

Asiakkaan korvien välissä brändimielikuvan napsahtamiseen ei aina tarvita kovin paljoa. Joskus jo muutama vuosi sitten olin tukholmalaisessa Björn Borg -putiikissa ja sain aivan käsittämättömän huonoa palvelua. Kysymys ei ollut mistään suuresta jutusta – taisin kysyä vain, löytyykö ostoharkinnan alla olevaa tuotetta (muistaakseni laukku) varastosta, koska en mieluiten osta esittelykappaletta. En edes enää muista sanatarkalleen, mitä myyjä vastasi, mutta jotain niin väheksyvää, pisteliästä, nokkavaa ja alentuvaa, että marssin niiltä sijoilta ulos kaupasta ja menetin makuni koko Björn Borgiin. Siinä määrin jopa, että tämä heidän rohkea mainoskampanjansa oli jäädä vaille ansaitsemaansa huomiota.

”Björn Borg on aina kannattanut tasa-arvoa elämän kaikilla osa-alueilla. On ihmisen perusoikeus rakastaa ja olla rakastettu riippumatta siitä, kuka tai millainen on. Tätä viestiä tukemaan toteutimme tämän päivän mainoksen Moskova Timesiin”, kommentoi Lina Söderqvist, Björn Borgin Marketing Director tänään tulleessa lehdistötiedotteessa.

Ratkaisevasta palvelukokemuksestani Björn Borgin kanssa on jo useampi vuosi. Nyt, tämän kampanjan ja tuen osoituksen myötä, saatan harkita, että annan anteeksi koko brändille yhden luokattoman huonon myyjän typerän käyttäytymisen.

En tiedä olenko jotenkin erityisen herkkänahkainen, mutta mielestäni markkinoilla on niin paljon tuotemerkkejä, että en todellakaan kanna rahojani sellaiselle taholle, joka kohtelee minua asiakkaana huonosti. Eihän tässä missään Venäjällä olla.

Kuva: lehdistötiedote/Miltton

Montakohan tuntia sitä pitäisi joka yö nukkua, että heräisi aamulla virkeänä töihin?

Tänään aamulla taisin tehdä oman enkkani: sain nostettua pään tyynystä tasan 54 minuuttia sen jälkeen, kun herätyskello soi ensimmäisen kerran. Koko viime viikon ja tämän alkuviikon olen ollut myöhässä toimistolla. Tai onhan meillä liukuva työaika, että sinänsä en ole ollut varsinaisesti oikeasti myöhässä, mutta kun tyyliini kuuluu olla ajoissa. Inhoan olla yksi niistä, jotka kapuilevat vasta ysin pintaan konttorin rappusia.

Yritän mennä ajoissa nukkumaan. Olen saanut aika hyvin kuriin kakaramaisen tapani vetkutella iltapesulle menoa, josta kirjoitin edellisessä unipostauksessani. Siitä huolimatta olen aamulla herätyskellon soidessa – tai siis paremminkin ryhtyessä sirkuttamaan (olenhan onnellinen Wake Up Light -herätyslaitteen omistaja!) edelleen aivan dead ja torkutusminuutteja kertyy joka aamu vartista melkein tuntiin.

Olen lukenut erinäisiä tutkimuksia ja tilastoja, joiden mukaan terveen aikuisen pitäisi pärjätä mainiosti noin kuuden tunnin yöunilla. Voiko tuo pitää paikkansa? Itse tsemppailen työviikot 7 – 7,5 tunnin unilla ja viikonloppuisin menee kevyesti vielä tunti, puolitoista tuohon päälle. Tiedän, että jotkut puhuvat myös sellaisesta kummallisesta ilmiöstä kuin liika nukkuminen. Eli että tulee outo ja huono olo siksi, että yöunet venähtävät liian pitkiksi.

Jotenkin kuitenkin vaikea uskoa, että olisin kroonisesti (arki)aamuisin aivan vetämättömissä siitä syystä, että nukun liikaa. Vai?

Unen puutteen sanotaan aiheuttavan mm. korkeaa verenpainetta, lihavuutta ja pahentavan stressin oireita. Pitkittynyt stressi puolestaan aiheuttaa vuorenvarmasti kaikkea mahdollista pahaa kuivista kynsinauhoista syöpään. Tämä siis sen lisäksi, että liian vähäinen unensaanti piirtää mustat rinkulat pussiksi pöhöttyneiden silmien alle ja rypistää ihon.

Riittävä uni

1. pitää sydän- ja verisuonitaudit loitolla
2. vähentää stessiä
3. vähentää tulehdusperäisiä sairauksia
4. parantaa muistia
5. auttaa painonhallinnassa
6. edistää solujen uudistumista (paremmin kuin mitkään super-anti-ageing-seerumit)
7. helpottaa ongelmanratkaisua
8. aiheuttaa tehokkaasti aurinkoisen mielentilan ylläpitoa

(lähteenä ehdottoman tieteellisesti luotettava jokapaikanmeisseli  elikkä google)

Mutta jos kerran aamulla ei pääse mitenkään ylös sängystä, vaikka takana on juuri reilut seitsemän tunnin yöunet, eikä esmes viikonlopulta ole painolastina liian lyhyeksi jääneitä öitä tai muutakaan riekkumista, niin eikö se ole silloin sen merkki, että on saanut liian vähän unta? Vai mistä sen tietää, koska on nukkunut tarpeeksi?

Tämä on nyt niin keskeinen kysymys, että koko henkilökohtainen Onnellisuutta metsästämässä -projektini jumittaa, ennenkuin saan jotain selvyyttä asiaan. Muuten olen mielestäni ihan kunnossa – siis en missään maraton-kunnossa, mutta en mitenkään flunssainen tai sairas tms. Vitamiinejakin syön, eikä tämän kesän jälkeen voi todellakaan valittaa, että ei olisi saanut tankattua tarpeeksi aurinkoa. Onko nyt siis vain niin, että olen taantunut muutenkin kuin kynsilakkamakuni suhteen alakouluikäisen tasolle ja päivittäinen unentarpeeni huitelee siinä yhdeksän tunnin tietämillä?

Ja jos näin on, mistä hiivatista nipistän tarvittavat tunnit?

Kuvat Pinterestistä, eli täältä, täältä ja täältä

Parin kunnon syyssadepäivän jälkeen tänään on taas paistanut aurinko. Lounaan jälkeen käytiin kollegan kanssa tekemässä pieni kävelylenkki ja ihanhan siinä oli tulla hiki.

Syksyn aurinko on kuitenkin erilainen. Näin syyskuussa se vielä lämmittää ihan kivasti, mutta sävy on muuttunut keltaisemmaksi ja varjot pidemmäksi. Sadonkorjuunkypsä valo tuntuu antavan energiaa. Syksyn alku on ainakin itselleni uuden luomisen ja aloittamisen aikaa paljon enemmän kuin joku vuoden vaihde.

Silti en voi väittää olevani mikään syysihminen. Kouluaikoina pelkäsin syksyn alkua niin paljon, että nykyään varmaan päätyisin nuorisoterapeutin vastaanotolle. Eikä kysymyksessä tosiaankaan ollut mikään koulunaloitusstressi tai muihin aktiviteetteihin liittyvä ahdistus. En vain kestänyt ajatusta pimeydestä.

Nykyään on paljon helpompaa, mutta kyllähän se pikkuisen asennetta ja pitkin syksyä asettuvia valoisia kiintopisteitä vaatii, että kykenen nauttimaan tästäkin vaiheesta.

Toista se oli pari viikkoa sitten, kun aurinkokin puhui vielä kesää ja syksyn tulo oli vain kaiku kalenterikuukauden nimessä…

Dun ja Peetu nappasivat Mintun kameran kävelyretkelle mukaan. Kuvista tuli niin kivoja, loppukesän valoa hehkuvia, että ajattelin muidenkin kesäihmisten nauttivan niiden näkemisestä.

Peetun Forever21-mekko onkin ollut täällä jo esittelyssä – samoin Karkilta peritty tummansininen TopShopin 3/4 -hihainen jakku, valkoiset Converset ja Marc by Marc Jacobsin laukkukin. Asusteena auringonvalon lisäksi Cheap Mondayn aurinkolasit.

Tämän tiistain Onnellisuutta metsästämässä -pohdintoihin inspiroi facebookista bongaamani video. Filmi on käsittääkseni alunperin tehty mainokseksi, mutta suosittelen silti lämpimästi katsomaan sen. Siinä on inhimillisyyttä, lämpöä, kohtaloita ja koskettavaa opetusta enemmän kuin liudassa Hollywood-elokuvia yhteensä.

Hyvä palaa takaisin. Aina.