Tänään on tiistai ja periaatteessa “Onnellisuutta metsästämässä” -postauksen aika. Jos ihan suoraan sanon, niin EVVK.
En ole jaksanut/kyennyt lukemaan Happiness Project -kirjaa pitkään aikaan, eikä kolmatta päivää jatkuva migreeni mitenkään paranna tilannetta. Lisäksi sain kuulla töissä, jos ei nyt varsinaisesti huonoja uutisia, niin sellaisia kuitenkin, että jo muutenkin blääh-päivä sai lisää vettä myllyynsä.
Mitä sitten tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
Ajattelin, että kameran muistikortilta löytyneet iloiset asukuvat Peetusta piristäisi sekä ruudun sillä että tällä puolella. Kuvat on otettu noin viikko sitten, kun uusiin Forever21-shortsihaalareihin ja palmikkokranssiin sonnustautunut neito oli menossa tapaamaan kavereitaan kaupungille.
Toinen takuuvarma lääke on juuri uunista ulos putkahtanut suklaakakku, joka nautitaan OC:n kakkossesongin kanssa.
- shortsihaalarit, Forever21
- t-paita, H&M
- pitsisukkikset, H&M
- kengät, Skopunkten
6 Comments
Tekstissä mainitaan suklaakakku. Missä ohje? HALUAN! 😀
Haha! Peetulla on jättivarasto ihania suklaakakun ohjeita. Pitääkin yrittää napata niistä joku tännekin… 🙂
Odotin näkeväni kuvia suklaakakusta…… No kyllä nääkin kelpaa! Muistinpa just että mulla on noi samat kengät, mun jokasyksyiset lempparit!
Sorry, jos oli harhaanjohtava otsikko… Lupaan jatkossa kuvia myös suklaakakusta! 🙂
No mutta eikös tuo juuri ole sitä onnellisuuden metsästämistä? Mitä sitä turhaan kahlaamaan kirjaa läpi jos tuntuu että suklaakakku ja OC maistuisi tänään paremmin..
Ei muakaan ihan kauheasti jaksa kiinnostaa avata markkinoinnin tenttikirjaa enää tänään 10 tuntisen työpäivän päätteeksi. Tiedän kyllä että pitäs lukee edes vähän mutta juuri nyt taidan seurata teikäläisen esimerkkiä: laitan New Girlin uuden kauden pyörimään koneelle ja teen itselleni manikyyrin.
Ehtii sitä opiskella huomennakin! 🙂
Toi on kyllä niin totta! Aina välillä on pakko kuunnella itseään ja ottaa iisisti. Kenenkään hyvinvointia ei lisää se, että koko ajan vaan puristetaan lisää kierroksia…