Ensi lauantaina on Tukholmassa mahdollisuus mennä aivan mielettömän huippuun ilmaiskonserttiin. Steve Angello (ex Swedish House Mafia) järjestää Size in the Park nimisen tapahtuman, josta jo nyt etukäteen vaikuttaa muodostuvan täysin legendaarinen. Konserttipaikka on ihan Tukholman keskustassa, Kunsträdgårdenissa. Hiukan kyllä ihmetyttää, miten kaikki ihmiset mahtuu puistoon, kun herran maksullisetkin konsertit vetää helposti kymmeniätuhansia.
Itse aion ehdottomasti paikalle, vaikka ryysis tulee tosiaan aika varmasti olemaan aivan käsittämätön. Jo pelkästään se on hienoa, että tällainen tapahtuma järjestetään. Keskellä Tukholmaa. Ilman pääsymaksua. Niin siistiä!

En ole mikään suuri asiantuntija, mutta ihan nastalta vaikuttaa muukin line up.

Size in the Park on siis ensi lauantaina 17.5. täällä Tukholmassa Kungsträdgårdenissa klo 19.00 – 00.00. Vapaa pääsy! Kuka lähtee mun kanssani?!

Ihanaa huomista äitienpäivää kaikille suomalaisille äideille! Kaikkien näiden Tukholmassa vietettyjen vuosien jälkeen meille on vakiintunut tavaksi juhlia vasta ruotsalaisena äitienpäivänä – eli parin viikon päästä.

Kaikkien näiden blogivuosien jälkeen ei taida olla montaa asiaa, jotka olisi jäänyt kertomatta. Mintun menneisyyden hämärät duunit, heikkoudet ja paheet on nyt kuitenkin koottu yhteen Indiedaysin ystäväkirjaan. Ja kertauksen vuoksi listaan toki luottoasuni ja rakkaimmat esineeni myös.
Ystäväkirjan idea on minusta hauska. Vanhoja alakouluaikaisia juttuja lukiessa saa toisaalta hyvät naurut ja toisaalta voi huomata, että jotkut asiat, mielipiteet ja mieltymykset ovat pysyneet hyvinkin samoina. Indiedaysin ystäväkirjajuttuun vastauksia kirjoitellessani päätin, että hankin kotiin perinteisen vieraskirjan sijaan aikuisillekin sopivan version ystäväkirjasta. Luulisi, että sellaisia löytyy valmiina – tai sitten yksi mahdollisuus olisi hankkia kiva kansio ja tulostaa sinne itse sivut kysymyksineen.

Taidan joka vuosi tehdä about samanlaisen postauksen, jossa hämmästyneen hengästyneen innostuneena kuvailen kirsikkapuiden upeaa pinkkihuumaista kukintaa. Nyt on näköjään taas sen aika. Paksuksi jo valmiiksi pulskistuneet nuput ovat suorastaan räjähtäneet kukkimaan nyt, kun on ollut niin fantastisen lämmintä ja aurinkoista. Pari-kolme viikkoa normaalista aikataulusta edellä taitavat olla. Mielestäni Kungsträdgårdenin kirsikkakukanpäivää vietetään perinteisesti toukokuun toisena viikonloppuna. Eipä taida olla kovin suurta tsäänssiä, että kovin montaa kukkaa on enää tuolloin jäljellä – sen verran napakka elinkaari pinkillä hörselömerellä on.

Sen verran on laiskottanut, että emme jaksaneet tälläytyä kaupunkikuntoon ja lähteä keskustaan asti pinkistä kukkaväriterapiasta nauttimaan. Onneksi tässä meidän lähellä, just mukavan päiväkävelymatkan päässä on myös ihana puisto täynnä kirsikkapuita.
Halusin ehdottomasti matsata ihanan Malene Birgerin huivin kukkien värimaailmaan, muuten valinta osui vanhoihin farkkuihin ja Peetun uuteen farkkutakkiin (kiitti lainasta!) sekä värimaailmaan sopiviin Vanseihin. Marc by Marc Jacobsin pikkulaukku toimii perinteisesti sitruunankeltaisena aksenttina.

Karkkia alkoi ihan naurattaa, kun tajusi, miten kokomustissa hän lähti liikkeelle. Neito kun ei muuten ole välttämättä mikään perinteinen päästä varpaisiin mustiin pukeutuva tyyppi. No, V AVE Shoe Repairin jersey-paita, Vero Modan housut ja Niken tossut toimivat mainiosti toisen pääsiäispäivän päiväkävelyn asuna.
Miksi muuten on aina sama sama juttu, että ennen vähän pidempiä vapaita tuntuu, että sitä ehtii tehdä vaikka mitä ja aikaa on vaikka kuinka paljon. Sitten yhtäkkiä onkin viimeisen vapaapäivän ilta – ja on ihan pakko ihmetellä, että mihin se kaikki aika meni. Joko tosiaan huomenna on taas työpäivä?

Ei kyllä ole mitään valittamista – pääsiäinen oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Ihanaa laiskottelua auringossa, vähän parvekehommia (tosin uusien tuolien hakeminen jäi ensi viikonlopulle, koska Karkki ei suostunut lähtemään kaveriksi Ikea-reissulle), paljon hyvää ruokaa, yhdessäoloa, pikkutunneille venyviä henkeväksi heittäytyneitä keskusteluja ja täydellistä akkujen latausta.

Ja vaikka huomenna onkin taas työpäivä, on nyt kuitenkin vasta kesäsesongin alku. Mikä tarkoittaa sitä, että on vielä pitkä aika siihen, kun täytyy taas muuttaa takaisin sisälle.

Pääsiäisen soundtrack on kuunneltu varmasti satakertaa. Päivässä. 🙂

Mikä uskomattoman ihana pääsiäiskeli! Virallisesti lämpöasteita on täällä meilläpäin noin 15, mutta tuulettomalle sisäpihalle suunnatulla partsillamme varmasti lähemmäs 20! Ihan mieletöntä! Osa naapureista makoilee jo bikineissä, me nyt vielä chillataan ihan vaan shortseissa/minihamosessa ja nirunarutopeissa.
Otsikko on sikäli tietty harhaanjohtava, että ihan oikeaa pihaa meillä ei ole, mutta reiluhkon kokoinen parveke on kyllä oikeastaan juuri sopivan kokoinen siihen nähden, miten paljon oikeasti jaksan “pihahommille” omistautua.

Keskisuuri-parveke -tasoinen pihanhoito on juuri se mitä haluan. On ihanaa saada vähän multaistaa sormia, saada tuoreita yrttejä (minttu tosin on ainoa, joka meidän epävakaisessa hoidossa jaksaa kukoistaa vuodesta toiseen), luoda suloista värimaailmaa kukkien avulla ja sisustaa kodin sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tärkein “huone” seuraavaa neljää-viittä kuukautta varten.
Meillä tosiaan käytännössä muutetaan partsille heti ja aina, kun säätila sen vain sallii. Esim. viime kesänä, kun hyviä ilmoja ja lämmintä riitti koko kesän ja pitkälle syksyyn, tuntui melkein oudolta, kun ensimmäisen kerran syötiin illallista sisällä, varsinaisen ruokapöydän ääressä.

 
Tänään ollaan raivattu partsia kesäkuntoon. (Se onneton parvekkeelle jäähylle päätynyt joulukuusen raato tosin vietiin jo pari viikkoa sitten läheistä vappukokkoa täydentämään). Toistaiseksi tunnelma on aika karu. En ole hankkinut varsinaisesti kukkia vielä ja tänään istutetut siemenet, hajuherneet (just love them!!), kissanruohot ja persiljat eivät nyt ihan saman tien ole vehreyttä luomassa. Ensimmäinen feta-salaattipäivällinen rosé-viinin kera nautitaan toki ulkona. Ja se, jos mikä, on kesäkauden aloituksen merkki.
Väriloistosta huolehtii toistaiseksi Peetun uudet Tretornin pinkit kumisaappaat. Ostohankinnan perusteena oli, että pitäähän sitä ihmisellä olla kunnon saappaat (niin pitääkin) ja kun kesällä on se partioleirikin. Kerrankin äiskä oli tismalleen samaa mieltä – ja värikin on mitä suloisin.

Viime viikonlopun juhlimisputkessa tämä viimeinen, Indiedaysin Inspiration Awards -asu oli ehdottomasti oma suosikkini. Tykkäsin toki muistakin – enhän niin olisi muuten pukeutunutkaan, mutta tämä oli jotenkin keväisin ja hyvin persoonaani sopiva. Vähän hassu, pikkuisen kimaltava ja helppo kantaa.
Kun esittelin gaalaviikonlopun asuja pikaisessa sneak peak -postauksessa, sain kommenttiboksiin kysymyksen tuosta omasta mielestäni aivan mielettömän hienosta t-paidasta. Onko tosiaankaan mitään järkeä maksaa t-paidasta 900,- kruunua? Hyvä kysymys, jota olen miettinyt tässä useamman päivän. Ja tässä on vastaukseni:
Muoti on itselleni rakas harrastus. Rakastan hyvää laatua, kaunista suunnittelua, siluettiajattelua ja myös sitä, miten joskus pienillä asioilla voi tehdä isomman stamentin. Tykkään siitä, miten vaatteiden avulla voi pukeutua johonkin valitsemaansa rooliin, osoittaa arvostavansa tilaisuutta, itseään, tapaa, millä kokonaisuus rakentuu. Olen sitä mieltä, että muoti on hieno harrastus. Ihan niinkuin tennis tai valokuvaaminen tai keramiikkapyttyjen väsääminen, voi myös muoti olla harrastus. Ja jos nyt mistään mitään ymmärrän 900,- kruunulla (noin 100 euroa) ei vielä kovin kaksista tennismailaa saa hankittua.
Muodin käsittäminen harrastukseksi on sikäli vaikeaa, että kaikkien pitää pukeutua ja ihan kaikki ovat todella kiinnostuneita siitä, mitä laittavat päällensä. Olen hankkinut ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa etenkin miesten keskuudessa tuolla väitteellä. Monet tosimiehiksi itsensä laskevat ovat sitä mieltä, että heille “pukeutuminen ei merkitse mitään” ja että he “laittavat päällensä ihan mitä sattuu” (näin siis jopa täällä svennelässä). Näille olen sitten sanonut, että: “siinä tapauksessa varmaankin menet huomenna NK:lle pinkissä paljettimekossa, vain todistaaksesi, että on todellakin aivan sama, mitä laitat päällesi”. (Ei varmaan tarvitse sanoa, että olen edelleen sinkku?)
Itse hankin pääasiassa vaatteita. Tarvitsen esimerkiksi mustan hameen, että voin näyttää fiksulta töissä – sen ostaminen ei ole varsinaisesti muodin harrastamista vaan ihan tavallista pukeutumista. Joskus sitten pitää saada Cat Woman t-paidan kaltainen hienous ja sillä taas ei ole mitään tekemistä rationaalisen t-paitahankinnan, vaatteiden ostamisen, kanssa. Ostin sen, koska rakastuin eleganttiin printtiin, ihanan pehmeään ja sikalaadukkaaseen puuvillaan. T-paitojen suurkuluttajana arvostan myös leikkausta, joka on väljä “suora” malli, mutta kuitenkin sen verran muotoiltu, että se ei näytä teltalta päällä.
Ostin paidan tukholmalaisesta Mrs. H -kaupasta. Mielestäni on fantastista, että täällä on tuollaisia pieniä putiikkeja, joiden valikoimissa on Balmainia, Isabel Marantia, Alexander Wangia. Varmasti moni on sitä mieltä, että kyllähän Tukholmassa on rikasta väkeä pitämään Mrs. H ja ne muutamat muut rohkeat hengissä – ja ovat tietty ihan oikeassa. Toisaalta on aika todennäköistä, että juuri nuo ihmiset lentävät Lontooseen, New Yorkiin, Pariisiin ja mitä näitä nyt on, kun shoppailuhammasta alkaa kolottaa. Yksi Mintun ostama t-paita ei tietenkään pidä pystyssä mitään putiikkia, vaikka paita kuinka olisi ylihinnoiteltu, mutta haluan kuitenkin äänestää lompakollani myös tässä tilanteessa. Varmaan jostain nettiputiikista tuon olisi saanut halvemmallakin. En ole googlannut.
Koska rakastan muotia, haluan myös tukea pienempiä merkkejä. Rika ei enää kai lukeudu niihin kaikkein aloittelevimpiin indie-merkkeihin, mutta viimeaikaiset uutiset todistavat, että edes menestyneen oloisilla merkeillä ei aina mene taloudellisesti kovin hyvin. Valitettavasti henkilökohtaiset taloudelliset realiteetit estävät sen, että voisin tehdä kaikki pukeutumiseen liittyvät ostopäätökseni tästä näkökulmasta, mutta että edes joskus on mielestäni parempi kuin ei koskaan.
Periaatteessa kaksi viimeistä perustelua menee hiukan samaan kategoriaan kuin klassinen “Support your local band”. Tosin kukaan tuskin ikinä kokee riittävän cooliksi toteuttaa “Support your local designer” -pinssiä. Haha!

 
Todella upeeta! Oman elämänsä Patsy Stone voisi opetella olemaan messuamatta edes kuvanottohetkellä. Puhuvasta ihmisestä ei kertakaikkiaan ole mahdollista ottaa järkevän näköistä kuvaa. Haha! Onneksi on vieressä aina niin ihana ja freesi Veera!
Indiedays Inspiration Blog Awards -asu:

• paita, Rika
• hame, H&M (Consicous Collection)
• laukku, Michael Kors
• sandaalit, Zara
• kaulakoru, H&M

Kuvat: Jim Bergström