Kun on matkalla kulinaristi-ystävän kanssa, voi olla melko varma siitä,  että päätyy syömään kohteen parhaimpiin ravintoloihin ja kokemaan ikimuistoisia makuelämyksiä. Jos samaisen ystävän lempipuuhaa on haravoida tripadvisorin, whiteguiden ja mitänäitä nyt on, vinkkejä, on todennäköistä, että muutkin ilahtuvat meidän diggaamista paikoista.
Eli tässä on meidän vajaan viikon Gotlannin reissun parhaimmat kulinaristiset elämykset. Tuttuun tapaan en täällä jakele risuja, enkä kerro pieleen menneistä elämyksistä. Kaikki me olemme erilaisia ja tykätään erilaisista asioista.
Sen verran pitää kyllä sanoa, että ihan älyttömän hip-hurraa emme olleet reissun ensimmäisen lounaan jälkeen, jonka nautimme kuuluisassa ja kehutussa Visby Crêperietissä. Paikka oli kyllä hirmu suloisesti sisustettu, mutta ahdettu niin täyteen pöytiä, että koko ajan sai pelätä, että naapuripöydän kullannuppu nappaa tahmasormillaan ponnarista kiinni. Samoin itse täytetyt lätyt olivat hieman pettymys… Vika oli ehkä täysin meidän oma – molemmat tilasimme “skagenröra” -version, joka oli periaatteessa oikein herkullinen, mutta raskas majoneesi alkoi tulla korvista jo kauan ennen annoksen puoliväliä.
Ensimmäisen illan illallinen nautittiin Surfers -nimisessä ravintolassa.

Vanhana surffarina olin tosi innoissani ravintolavalinnasta – ja kun kuulin, että tarjolla on edgyä itämaista, olin yhä enemmän onnessani. Paikka on tosi suosittu, pöytävaraus on melkein pakollinen. Meillä sitä ei ollut, joten reilu tunti meni terassipaikkaa odotellessa, vaikka kyseessä oli Gotlanti-lomailun hiljainen viikko.
Vihdoin paikka auringossa (kirjaimellisesti! Ihana ilta-aurinko!) vapautui ja pääsimme tilaamaan. Ruokalista koostuu keskisuurista pikkuaterioista. Reipas, joskin aavistuksen luen-ulkoa-käsikirjoitusta-tyylinen, tarjoilija selosti, että Surfersin ideana on, että tilataan monta pikkuannosta, jotka sitten syödään kimpassa. Kivaa, ajattelin. Ja tarjoilijan mukaan kahdelle sopiva määrä annoksia on kuusi.
Noh, jaksoimme hädin tuskin syödä tilaamastamme ruuasta yhden kolmasosan. Ihan kiva, että ollan tasa-arvoisia, eikä oleteta ilman muuta, että aikuiset rouvat syövät vähemmän kuin nuoret kollit. Hiukan teki kyllä huonoa jättää älytön määrä ruokaa, jota oli närppäisty vain vähäsen.
Itse annokset olivat ihan jees. Paljon erilaisia, ihan kivojakin makuja. Vähän häiritsi, että annoksia oli niin monta ja erilaisia voimakkaita (ei harmonisia) makuelämyksiä niin useita. Olisin ollut tyytyväisempi pariin eri annokseen ja rauhallisempaan meininkiin. Mikään ei kuitenkaan ollut sinänsä pettymys. Paitsi ehkä palvelu, joka oli puolityhjässä ravintolassa hidasta, hiukan menestyspaikkamaisen nirppanokkaista ja tosiaan aika ulkoa opetellun oloista.
Lupasin, että en listaa huonoja kokemuksia lainkaan. Miksi sitten Surfers kuitenkin keikkuu listan ensimmäisenä?

Siksi, että sieltä saa aivan törkeän hyviä, tuoreista marjoista tehtyjä drinkkejä. En muista tämän kaunokaisen nimeä, mutta tuoreiden mansikoiden, raparperin ja vaalean rommin liitto on aivan täydellinen!
Ennakkoluuloja parempi Kallis.

Taisin jo edellisessä Gotlanti-postauksessa vähän paljastaa ennakkoluulojani nuorison suosimaan Kallikseen.
Sen lisäksi, että tykästyimme mukaviin aurinkopeteihin ja mutkattoman ystävälliseen palveluun, söimme myös parit todella mukavat lounaat Kalliksen ravintolassa.

Katkarapuleipä de luxe on maineensa veroinen mieletön kasa tuoreita käsin kuorittuja katkarapuja, sitruunaa, majoneesia, salaattia, keitettyä kananmunaa ja avocadoa. Itse rakasta yli kaiken juuri tällaista ihanaa tuoretta rapuleipää, mutta tuo oli kyllä niin valtava, että hyvä kun jaksoin syödä puolet.

Toisena päivänä söimme Kalliksella Cesar-salaattia ja se oli myös oikein maukas ja kooltaan myös ruumiillista työtä tekevälle henkilölle sopiva. Ihana yllättyä joskus näinkin päin. Paikka, joka ei tosiaankaan vaikuta miltään kulinarismin kehdolta onnistuu täydellisesti niissä muutamissa perusjutuissa, jotka lyhyelle listalle on päätynyt.
Toinen illallinen: Bolaget.

Kiva, iloinen ja ystävällinen palvelu. Jaksoivat maistattaa meillä viinin toisensa jälkeen, kun olimme hiukan niuhoina siitä, miltä sen herkkulasillisen tulisi maistua. Pöytä järjestyi myös ihan lyhyen odottelun jälkeen ulos ilta-aurinkoon. Terassille ei oteta pöytävarauksia, mutta paikka on kyllä niin kiva Visbyn keskustorilla, että hetken kannattaa kyllä odotellakin.

Tähän mennessä oltiin jo opittu, että meidän on syytä vaihtaa strategiaa, jos emme halua joka aterialla jättää älytöntä vuorta ruokaa syömättä. Niinpä tilasimme yhden kasvisruuan ja yhden Gotlanti-pakollisuuden, lampaanliha-annoksen. Jaoimme lautaselliset tasan puoliksi ja saimme molemmat vatsamme täyteen ja melkein kaiken syötyä! Ja hyvää oli! Suosittelen siis lämpimästi Bolagetia sekä palvelun, sijainnin (illan viimeiset auringonsäteet!) ja erinomaisen ruuan vuoksi!
Vaivaamaan jäi: Saluhall.

Kaikkea ei ehdi, vaikka mikä olisi. Visbyn kauppahalli on kuulemma ihan ehdoton lounaspaikka, mutta se jäi ensi kertaan. Sellaista se joskus on.
Fårö ja odottamattomat helmet.

Kutens Bensin / Crêperie Tati olisi oikeastaan ihan oman postauksensa arvoinen. Aivan uskomaton paikka keskellä ei-mitään matkalla Fårön kirkolta kohti Sudersandin upeaa hiekkarantaa.
Ensimmäisenä törmää ruostuneeseen 50-lukuestetiikkaan, Elvis-neonvaloihin, ruostuneisiin amerikanrautoihin ja kaikenlaiseen epämääräiseen, romanttiseen rock’n’roll -krääsään. Seuraavaksi todennäköisesti pitkällä kahvilan ulkopuolella kiemurtelevaan jonoon. Uskomattoman monet tuntuvat löytäneen tämän oudon matkakohteen…

Ruokalistoja lukiessa tajuaa, että paikan suosio ei ole sattumaa. Omaa herkkulättyään särpiessä vannoo, että tänne on pakko päästä toistekin.

Toivon tosiaan, että päädyn vielä joskus toistekin Fårölle. Jos en muuta, niin ainakin haluan poiketa Kutens Bensinin Crêperiessä!
Fåröltä löytyi toinenkin helmi: “Sylvis Döttrar Hembakeri“.

Ehdottomasti pidemmänkin kiertotien väärti! Leipomo on aikoinaan kahden parikymppisen siskoksen perustama yritys. Yhäkin näytti siltä, että koko perhe häärii tiskin takana ja pöytiä siivoamassa. Sylvis Döttrar Hembakeri on äänestetty monet vuodet yhdeksi Ruotsin parhaimmista kahviloista.
Viimeisen illan illallinen nautittiin klassisessa Visby-ravintolassa Bakfikanissa.

Hyvä, ystävällisen mutkaton palvelu ja maukas ruoka tekivät viimeisestä Visby-illastamme ihan täydellisen. Pääruuan grillatut kasvikset olivat ehkä vähän turhankin “rapeita”, mutta tässä vaiheessa valittaminen tuntuu vähän siltä, kun kaikki on liian hyvin, sitä alkaa kaivella merkityksettömiä detaljeja. Ja aina mielummin kasvikset kuitenkin vähän rapeina kuin väsyneenä mauttomana löllönä.
Bakfikan on ehdottomasti ansainnut kaikki kehunsa. Ei kannata antaa karun ulkoterassin hämätä – ruoka on kyllä ihan tiptop. Tiettyyn kalakauppa-fiilikseen tosin on pyritty sisälläkin seinien puolikaakelin ja suuren vitriinin kanssa. Ei puuttunut kuin kalasatama ikkunoiden takana.
Lomamuisteluiden myötä tulee sekä ilo siitä, mitä on kokenut, mutta myös haikeus takaisin lomalle.

 
No, helteet kuulemma jatkuvat vielä ja kesää on jäljellä. Toivottavasti jollakulla teistä on vielä edessä matka Gotlantiin! Itse aion ehdottomasti palata sinne viimeistään ensi kesänä.

Ymmärrän, että monet ovat sitä mieltä, että oikeaoppiseen brunssiin kuuluu pekonia, pannukakkuja ja smoothieita. Ja että esillepano on vähintäänkin buffet, josta mättöä voi santsata niin kauan, että pyhämekon vyötärönauha huutaa hoosiannaa. Arvostan kyllä aina silloin tällöin itsekin tuota brunssin perinneversiota, mutta nyt annan vinkin aivan ihanasta brunssista, jonka perustana on valmis menu.
Itseasiassa tämä vinkki on jatkoa eiliselle. Trädgården klubin sisällä huseeraa nimittäin ekologiseen ja lähituotettuun ruokaan erikoistunut ravintola Växthuset. Lauantaisin kirpputorin aukioloaikoina Växhusetissa voi käydä lepuuttamassa jalkojaan ja nauttia mainion, brunssin nimellä kulkevan, aterian. Meillä oli jo myöhäinen lounasaika, kun käytiin syömässä, ja siitä syystä virtuaaliset lainausmerkit brunssi-sanan ympärillä.

198,- kruunun brunssiin kuuluu taivaallista taikinajuureen tehtyä maalaisleipää, valtava vuori ihanaa hummusta, marinoituja oliiveja, kruunuartisokkaa ja tomaattia (sellainen tosi maukas tapas-tyyppinen homma), erilaisista tomaateista ja vuohenjuustosta tehty salaatti, fenkolilta ja sitruunalta maistuva kasvissalaatti, muheva juustolla täytetty omeletti, chili-aiolia, jälkkäriä ja kahvia tai teetä.
Brunssimenu on siis fiksattu ja kaikille sama. Varmaan allergioiden tai vakaumuksen vuoksi olisivat tehneet muutoksia settiin, mutta muuten valinta oli tehty puolestasi. Itse olin aivan erinomaisen tyytyväinen, kaikki osat olivat maukkaita (omeletti ehkä tosin aavistuksen liian suolainen) ja maha tuli aivan täyteen. Ihan kaikkea ei edes jaksettu syödä, vaikka takana oli parin tunnin reipas kävelylenkki.

Iltaisin Växthuset muuttuu normaalilla valitaan-menusta-mitä-halutaan-syödä -periaatteella toimivaksi ravintolaksi. Paria ruokalajia, joissa on käytetty kanalientä, lukuunottamatta koko menu on luokiteltavissa kasvisruuaksi. Valtaosa sopii myös vegaaneille. Lisäksi kaikki mahdolliset raaka-aineet sekä oluet ja viinit ovat lähituotettuja ja luomuja. Arvostan.

Peetu tyytyväisenä brunssi nenän alla!

 
Niin ja se jälkkäri. Aivan mielettömän hyvää, juuri sopivan tahmeaa ja tuhdisti suklaalle maistuvaa brownieta, tuoreita mansikoita ja kermaisen pehmeää soijajäätelöä.
Omnomnomnomnom!

Trädgården on se Tukholman klubeista, jossa kaikki haluavat olla juuri nyt. Persoonallinen, rento ja hyvin berliinimäisen oloinen mesta houkuttelee viikonloppuisin juhlijoita siihen tahtiin, että jonot venyvät jo alkuillasta yhdeksän-kymmenen aikaan tuntikausien odottelua vaativiksi. Ulkoilmaklubin suuresta koosta huolimatta siis. Se on hiukan harmi, suosio on vain kasvanut kesä kesältä ja itse en kyllä enää tänä vuonna ole jaksanut älyttömiä jonoja.
Peli ei ole kuitenkaan täysin menetetty, sillä lauantaisin Trädgårdenin urbaanin alueen valloittaa hurmaava kirppis. En ole mikään varsinainen kirpputorihai – enkä kovin hyvin tiedä Tukholman tarjontaa muuten – mutta käsittääkseni täällä on todella harvassa ns. oikeat kirppikset, jossa myyjät olisivat edes pääosin yksityisiä, eikä vain puoliammattilaisia jobbareita. Trädgårdenin myyntikojujen takana seisoo joko mattimeikäläisiä tai symppiksiä pienyrittäjiä, käsityöläisiä ja taiteilijoita.

Löydettiin meidän puhekuplat seinään maalattuna! Mjau!

Peetu swishaa maksua ihanasta löydöstään!
Ihan normi kirppismeininki tuolla on, mitä tarjolla olevaan kamaan ja sen hinnoitteluun tulee. Jotkut pyytävät selvästi käytetyn oloisesta vanhaakin vanhemman sesongin henkka-vaatteesta samoja hintoja kuin H&M omista ale-tuotteistaan, jotkut myyvät tosi hienoja juttuja, mutta hintakin on sen mukainen ja jotkut myyvät hienoja juttuja käypään hintaan.
Niinkuin esimerkiksi täysin käyttämättömiä pinkkejä Swedish Hasbeensin puukenkiä…

Peetu onnellisena uusien kenkiensä kanssa!

Trädgården kirppis on avoinna lauantaisin klo 12.00 – 17.00. Osoite: Hammarby Slussväg 2, lähin t-bana-asema Skanstull. Skanstullista Trädgårdeniin on lyhyt kävelymatka, mutta sinne löytää helposti, kun lähtee Clarion hotellin vierestä lähtevää kävelytietä alas kohti rantaa ja suunnistaa kohti etuvasemmalla näkyvää siltaa (Skanstullsbro).

Tunnelmasta vastaa dj ja meininki on mukavan leppoisaa muutenkin. Baarit ovat avoinna ja koska koko alue on ravintolaa voi shoppailut suorittaa myös drinksu toisessa kädessä. Lisäksi löytyy mm. pari pingispöytää (mailoja saa vuokrata baaritiskiltä) ja boule-rata. Tarjolla on siis ihan mahtavaa päivähengailua, vaikka varsinainen kirppispöytien penkominen ei niin kiinnostaisikaan.

 
Jotain “pientä” tarttui Mintullekin kirppistarjonnasta. Moneen kertaan kävin sovittelemassa ihanaa, lasihelmien painosta raskaasti laskeutuvaa Gestuz-merkkistä satiinijakkua. Oltiin jo lähdössä pois, kun juoksin vielä hakemaan sen parempaan talteen. Käyttämätön jakku oli kirpparihinnoissa aika kallis, tinkaamisen jälkeen 400 kruunua, enkä oikeastaan tarvitsisi enää yhtään mitään “menovaatteita”, mutta en vaan voinut jättää sitä sinne.
Lupaan ottaa kaunokaisesta vielä parempiakin kuvia, mutta tässä ikuistettuna ensimmäinen ulkoilukerta viime lauantaina. Pronssimatsia katsomaan menossa ollaan juu.

Toinen kesäloman jälkeinen toimistopäivä on takana. Oikeastaan ihan mukavaa ruksia asioita todo-listalta yksi toisensa jälkeen kaikessa rauhassa. Lähes autiolla officella ei hommat juurikaan keskeydy odottamattomasti eikä sähköpostiin tupsahtele kiireellisitä sammutusta vaativia tulipaloja.
Kesälomanpäättymisangstia lieventää kummasti myös se, että syyskuun alkuun suunnitelmissa ollut Berliinin reissu on nyt vahvistunut! Jeee!!

Berliini on ehdottomasti yksi lempparikaupungeistani. Energinen, suvaitsevainen, yllätyksellinen, tunnelmallinen, herkullinen, vaihteleva ja innostava. Vaikka en ole käynyt kaupungissa kuin kaksi kertaa aikaisemmin, tuntuu kuin jollain lailla tuntisin sen jo omakseni. (vanhoja Berliini-juttujani voi lukea täältä: Berliini).
Lennot on nyt varattuna syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle. Torstaista sunnuntaihin vietän lomaa hyvän ystäväni ja todellisen Berliini-konkarin Camillan kanssa ja seuraavat ma-ti meneekin sitten töiden merkeissä. Löydettiin aivan mielettömän ihanan tuntuinen ja todella hyvät arvostelut saanut asunto Airbnb:n kautta Prenzlauer Bergin kulmilta. Nyt vain ainoa päänsärky on se, miten saada takaisin Booking.comin kautta varaamastani melkein kolme kertaa kalliimmasta asumuksesta veloitettu ennakkomaksu. No, tähän asti olen saanut ihan hyvää palvelua Booking.comilta, joten eiköhän tuokin järjesty. Airbnb:tä en ole aikaisemmin käyttänyt, mutta majoitusvalikoima ja hintojen edullisuus tekivät kyllä vaikutuksen.
Yksi ihana vaihe reissuun valmistautumisessa on matkasuunnitelmien teko. Itse olen enemmän sellainen “moodboard”-tyyppi – eli keräilen fiiliksiä, ajatuksia ja atmosfäärejä, joita haluan kokea ennemmin kuin aikatauluttaja, jonka päivät on suunniteltu täyteen pakollisia aktiviteetteja.

 
Siellä ruudun toisella puolella on varmasti muitakin Berliinin matkaa suunnittelevia. Heille vinkiksi Rantapallo.fi:stä bongaamani “Bloggareiden Berliini” -jutun. Ihan kaikkea en ole vielä ehtinyt lukea – onhan tässä aikaa – mutta vaikuttaa siltä, että tuolta jos mistä, löytää hyviä vinkkejä vähän epäperinteisempään Berliini-lomaan. Ainakin Tempelhofin puistoksi muutetun lentokentän haluan ehdottomasti kokea – siitä vinkkasi mm.  Laura S. Urbaani Viidakkoseikkalijatar -blogista. Onneksi tuo ei taida muodostua miksikään ongelmaksi, sillä Camillan suosikkiravintola, vietnamilainen from Hanoi with Love sijaitsee ihan Tempelhofin vieressä.
Varsinainen shoppailu on omien ajanviettotoiveideni alapäässä. Netistä kun nykyään löytää yleensä kaiken helpommin ja halvemmin. Pupulandian Jennin vinkkaama 2nd hand putiikki Made in Berlin vaikuttaisi kuitenkin vierailemisen arvoiselta paikalta. Camilla puhui myös jostain Zalandon outletista, jossa kuulemma kantsii käydä – onko kukaan muu kuullut tuosta aikaisemmin? Dahlian blogista bongasin myös tärkeän, ajankohtaisen vinkin: Berliinissä on edelleenkin käteinen valttia. Hyvä muistutus ihmiselle, joka elää täysin korttipakkansa varassa, eikä milloinkaan pidä edes muodollisia kolikoita lompakossaan.
Jonkin verran on siis matkasuunnitelmat alkanut hahmottua. Kaikenlaisia vinkkejä otetaan silti oikein mielellään vastaan. Erityisesti kaipaisin jotain vinkkiä kivoihin iltamenoihin. Berliinin klubiskene on kuuluisa ja legendaarinen, mutta mihin tällaisen myöhäisnuorenaikuisen kannattaisi mennä? Ehkä joku livemusiikkiklubi tms. missä voisi tavata vähän ihmisiä…

Blogosfääri taitaa juuri nyt olla ihan tikahduksissaan kaikista ihanista vauvauutisista. Itseäni ilahduttaa erityisesti Nelliinan pienen perheen tyttövauvatulokas, joka on varmasti ihan yhtä huippu tyyppi kuin äitinsäkin. Tsemppipeukut on pystyssä myös viimeisiä raskauspäiviään viettävälle Moksulle – kyllä se siitä, mä lupaan!!
Maanantai-illasta lähtien myös meillä on eletty pikkuvauvaelämää. Ihana, hellyttävä, positiivinen hömelö karvakuonokatti, Sailor Moon nimeltään, muutti meille viimeinkin, loputtomalta tuntuneen odotuksen jälkeen.

Oltiin jo alunperin sovittu Peetun kanssa, että meidän yhteisestä lomaviikosta, jolloin kummallakaan ei ole erityisiä suunnitelmia, tulee meidän “vauvalomaviikko”. Juuri tälle viikolle luovutusikäinen pentu löytyi onneksi jo reilu kuukausi sitten, joten ehdittiin tavata tuleva perheenjäsen muutaman kerran tässä välillä ennen varsinaista kotiin muuttoa.
Kuusihäntäisen pentukatraan ainoa tyttö oli selkeästi koko lauman varovaisin ja olemukseltaan hillityin. Sitä on kyllä ollut aivan hillittömän vaikea uskoa, kun on seuraillut pienen karvakuonon väsymättömiä toilailuja täällä meillä.

Välillä sitä oikein ihmettelee, että miten sitä voi tuollaisessa rääpäleessä olla virtaa. Tärrähäntä jaksaa hyppiä, loikkia, kiivetä, hyökkäillä, jahdata ja riehua ihan muuten vaan, tunti toisensa jälkeen.

Sunshine on ollut vain  äärimmäisen viileästi kiinnostunut uudesta pikkusiskostaan. Mitään lämmintä ystävyyttä ei nyt kai heti ensimmäisille päiville odotettukaan, mutta kyllähän se vähän sydäntä särkee, kun toinen vain sähisee ja murisee pikkuiselle. Ollaan kyllä yritetty antaa molemmille herkkuja ja hellyyttä niin, ettei kumpikaan tuntisi oloaan hylätyksi.
Tiedän, että kissat eivät välttämättä ikinä hyväksy heidän reviirille, muka kaveriksi hankittua toista kissaa. Mitään suurempaa tappelusta täällä ei kuitenkaan ole ollut, joten vielä jaksan uskoa, että Sunshine ja Sailor Moon ovat kohta ihan bestiksiä.

No että toinen voi olla kertakaikkiaan aivan järkyttävän suloinen!!

Terkkuja Gotlannista!
Aivan mahtavan ihana loma takana – viikossa ehtii jo ihmeen paljon! Meillä kävi myös älyttömän hyvä tsäga sillä kelit olivat vielä ihan päivää-paria ennen lomamme alkua tosi viileät ja “alkukeväiset” myös Visbyssä (jossa kuulemma on aina noin kolme astetta lämpimämpää kuin Tukholmassa). Heti ensimmäisestä Gotlannin-päivästä alkaen meillä oli todella ihanan upeat, välimerellisen lämpimät, superaurinkoiset päivät ja lomaunelmien leudot yöt, jolloin se pakollinen neuletakkikin on vain rekvisiittaa. Vielä lähtöä edeltävänä päivänä oli tosin Tukholmassa varsin viileää (joskin jo aurinkoista), mikä hieman hankaloitti asennoitumista hellekamojen pakkaamiseen.
Täällä vielä pötkötellään lomalla tämä viikko, mutta nyt jo sormet syyhyää sen verran blogin pariin, että tässä pieni lomailuraportti Gotlannista. Voisin kuvitella, että siellä ruudun toisella puolella on ainakin jonkinmoista kiinnostusta tuota monipuolisen ihanaa lomasaarta kohtaan. Välillä nimittäin tuntui, että ainakin Visbyn kaduilla kuuli enemmän suomea kuin ruotsia tai mitään muutakaan kieltä!

Helpoiten Gotlantiin taitaa päästä Suomesta jollain pakettimatkalla. Tinni oli tietävinään, että Tallink liikennöi kesällä Visbyyn. Se toki selittäisi suuret suomalaisturistien määrät.
Me lähdettiin kuitenkin täältä meiltä Tukholmasta super-aikaisin viime maanantai-aamuna ensin “pendeltåg”-paikallisjunalla Nynäshamniin ja sieltä lautalla yli Visbyyn. Lauttamatka kestää noin 3 tuntia ja helpoiten tiketin voi varata täältä: Destination Gotland. Itse yllätyin hiukan siitä, että laivat ovat aikas täyteen buukattuja (etenkin autopaikat kuulemma!) ja etenkin ns. “ihmisten aikoihin” hinnat per henkilö aikas suolaiset. Me matkustimme menomatkalla sika-aikaisin ja paluumatkalla melko myöhään, joten saimme pikkuisen edullisemmat lauttaliput. Silti nuo tekivät 850,- kruunua (eli päivän Forex-kurssin mukaan 96,- euroa) per henkilö. Kantsii siis olla ajoissa varaamassa paikkoja, että pääsee haluamaansa laivaan ja ehtii napata edulliset liput ennenkuin ne loppuu!

Hyvä puoli siinä, että lähdettiin matkaan reippaasti ennen Tukholma-kukon laulua oli se, että saimme nauttia melkein kokonaisen helteisen maanantain Visbyyn tutustuen. Tai no, taidettiin kyllä pääasiassa vaeltaa rantatietä ensin reilusti ees ja sitten sama matka taas. Loistava hotellimme, josta tarkemmin pari kuvaa myöhemmin, tarjosi joka päivä puhtaat rantsupyyhkeet. Niillä tuli iltapäiväauringossa kölliskeltyä – ja taisin kiskaista poikkeuksellisesti jopa pienet päikkärit.
Merivesi oli aivan jäätävän kylmää – seriously! – mutta kävin kuitenkin “uimassa” noin viisi vetoa. Silloinhan se lasketaan uimiseksi eikä kastautumiseksi, eikö niin? Samalla meni talviturkki. Ei ehkä ennätysmyöhään, mutta kyllä silti tuntuu vähän nössöltä.

Tinni & mä!! #woopwoop 😀

En ehkä edes jaksa alkaa siitä, miten sievä, viehättävä, suloinen, kaunis, kivasti pidetty ja henkistä rauhaa henkivä kaupunki Visby on. Olisin voinut kävellä pitkin rauhaisia mukulakivikatuja tuntikausia – ja niin taisimme kyllä tehdäkin. Valokuvausrabiaatti ei kyennyt jättämään kameraa hetkeksikään laukkuun. Vajaan viikon reissulta tuli kotiin melkein seitsemänsataa kuvaa… Haha!

Visby-vinkki: kantsii kiivetä kirkon vierestä pitkät rappuset ylös asti. Palkintona sekä kukkulan kivoimmat kadut ja pikkutalojen julkisivut että huikea näköala merelle.

Visby-vinkki nr 2: Power-walk -lenkki pitkin Botaniska Trädgården -puutarhan käytäviä pitkin, mieluiten ennen aamiaista (koska silloin on vielä viileää, eikä ihan pakko päästä meren rantaan). Kokemus on kaunis ja rauhoittava. Itseäni myös aina ilahduttaa se, että tiedän kautta historian olleen ihmisiä, jotka haluavat hyvää luonnolle, ymmärtävät sen voiman ja ehkä jopa ihmisen pienuuden kaiken sen keskellä. Ihan just hyviä ajatuksia ennen aamukaffetta – eikö vain!?

Ettei menisi ihan pelkäksi seesteiseksi herkistelyksi niin voin kertoa, että vietimme peräti kaksi (melkein) kokonaista päivää Kallbadhusetissa – eli Kalliksella (miten tuo lyhenne tuntuukin niin jotenkin läpeensä ällöltä??). Kallis on siis rantabaari, rantaklubi ja ranta-afterski -mesta Visbyn keskustan välittömässä läheisyydessä. Päätimme uhata paikan stekare-mainetta ja täytyy sanoa, että aivan erinomaisen mainiosti tällaiset kulturtantitkin viihtyivät Kalliksen pehmoisilla, runsailla tyynyvuorilla varustetuilla aurinkopedeillä, joita sai vuokrata noin 11 euroa/päivä/henkilö. Petivuokran hintaan sisältyi reippaiden valkoisiin shortseihin ja flash-mirror aviatoreihin pukeutuneen henkilökunnan palvelu (lähinnä siis juomatarjoilua ja luonnollisesti erillistä maksua vastaan) ja siistit & suht tilavat toilettitilat.

Tiedän erittäin hyvin, että Kalliksen maine on melko epähoukutteleva mikäli on sattunut täyttämään 29 vuotta eikä ole etsimässä seuraa juuri ja juuri parikymppisistä vesipoolon pelaajista. Uskallan silti kuitenkin suositella paikkaa. Visbyn keskustassa – tai edes melko reipashenkisen kävelymatkan päässä – ei ole kunnollista hiekkarantaa. Tarjolla on vain monen kaliiberin kivikkoa tai sitten auringonottopyyhkeensä voi levittää kaikenmaailman pikkuötököitä kuhisevalle nurmikolle. Kun ottaa huomioon, että Gotlannin punkkikanta on runsaslukuista ja levittää poikkeuksellisen usein niitä molempia ikäviä viruksia, Borrelia, TBE ja mitä näitä nyt on.
Me Tinnin kanssa todettiin heti maanantain jälkeen, että ne päivät, kun halutaan chillaa auringossa Visbyssä, painutaan Kallikselle, oli miten oli.

Vaikka lomapäivät tuntuvat menevän nopeasti, sitä kuitenkin usein ehtii tosi paljon. Me käytiin yleensä pienellä, alle tunnin kävelylenkillä ennen aamiaista (Tinni oli telonut jalkansa, joten suunniteltu pyöräily ei onnistunut ja juokseminen oli pois laskuista) ja aamiaisen jälkeen vähän “kaupungilla” shoppailemassa ja putiikkeja kiertelemässä. Päivä makoiltiin rantsulla ja illalla suunnattiin taas suihkun ja pienen hotellihuone-elpymisen jälkeen illalliselle Tinnin nettisuositusten perusteella haravoimiin huippuravintoloihin.

Oli ihana viettää kesälomaa Gotlannissa rakkaan ystäväni ja all time co-pilotini Tinnin kanssa. En kuitenkaan panisi pahakseni, jos voisin joskus palata paikalle jonkun upean miehen kanssa. Visby – ja koko saari – aivan huokuu romantiikkaa. Toivottavasti en paljasta mitään salaisuutta tässä, mutta luulen, että Tinni alkoi jo suunnitella uutta reissua miehensä kanssa. Ko. herra on tuore Moto Guccin omistaja ja Gotlanti on kuin tehty moottoripyörälomaa ajatellen!

Romantiikasta puheenollen! Visbyn kaupunki (vai oliko se joku kotiseutuyhdistys?) on ripustanut kymmeniä vapaasti käytössä olevia riippukeinuja pitkin rantakadun puistikoita. Tosi suosittuja näyttivät olevan, mutta ainakin kahdeksan aikaan aamulenkillämme löysimme vapaita lekottelupaikkoja. Riippukeinu on jo sanana jotenkin kesäinen, romanttinen ja ihanalla tavalla utuinen.

Ei Visbyä ilman raunioita. Joka kulman takaa tuntui putkahtavan esiin aina uusia todisteita ihmislajin sinnikkyydestä ja pykäysinnosta. Meidän reissun lähimmät rauniot löytyivät hotellimme (Hotell S:t Clemens – Suosittelen Vilpittömästi!) takapihalta. Raunioidenmetsästyksen lisäksi myös vanha kaupunginmuuri kantsii kiertää, jos ei nyt kokonaan, niin ainakin merta lähinnä olevat osat. Sieltä löytyy vielä vahtitorneja, joihin (omalla vastuulla) kiipeämällä saa huikaisevat näköalat ja halutessaan voi fiilistellä ketkä muut ovat katsoneet samaa maisemaa ja mitä ovat mahtaneet ajatella…

Tinnin kanssa matkustaminen on hienoa, koska hän on hauska ja hoksottimiltaan nopea, elämänasenteeltaan positiivinen, mutta sarkasmia ymmärtävä bestikseni jo lapsuudesta. Tinnin kanssa matkustaminen on aivan juhlaa myös siksi, sillä BFF:ni on varsinainen matkailu- ja matkanjohtajarabiaatti. Tiedän yöpyväni hyvätasoisessa, hinta-laatusuhteeltaan erinomaisessa hotellissa, syöväni paikkakunnan parhaissa ravintoloissa (mikä ei todellakaan tarkoita sitä, että kalleimmissa!) ja tutustuvani matkan pituuteen nähden relevanteimpiin nähtävyyksiin.
Tinnin ruotimat – ja meidän yhdessä testaamat – ravintolavinkit tulevat erillisessä postauksessa (tästä on näköjään tulossa muutenkin jo pitkä kuin ne kuuluisat nälkävuodet…), mutta voin tosiaan suositella lämpimästi hotelliamme. Taisimme tehdä varauksemme jo joskus helmikuussa ja hinta ei ainakaan silloin ollut mitenkään päätä pökerryttävä. Tilava huone, henkilökohtainen, asiantunteva ja ystävällinen palvelu, hyvä sijainti, pohjoismaiseen makuun sopiva runsas aamiainen (puuroa ja sekä kovaksi että pehmeäksi keitettyjä munia kyllä, mutta muuten väsyneet nakit, munakokkelit ja muut aamiaislämpimät loistivat poissaolollaan), viimeistelty eko-ajattelu kaikessa toiminnassa ja – sanoinko jo – ystävällinen, henkilökohtaiselta tuntuva palvelu, tekivät St. Clemens -hotellista yhden kivoimman, missä koskaan olen ollut. Suosittelen lämpimästi!

Yhtenä päivänä vuokrattiin auto ja lähdettiin road tripille Fårö-saarelle. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole ajanut autoa kuin satunnaisesti, enkä tosiaan ole mikään autoilija tai autofani sanan varsinaisessa merkityksessä. Täytyy silti kyllä sanoa, että olin aikas tosi iloisen yllättynyt, kun vuokra-autoa hakiessamme totesivat, että se netistä varaamamme viimeinen Nissan Micra jouduttiin laittamaan huoltoon ja että meidän nyt pitäisi pärjätä päivä vähän isomman Mersun kanssa. Hah! Ikinä ennen en ole ajanut Mersua. Omalta kannaltani road trip oli onnistunut ennenkuin se edes oli alkanut!
(Enkä todellakaan aio kertoa kenellekään, että a) olin ihan black-outissa, että miten automaattia ajetaan, vaikka meillä joskus 2000-luvulla oli automaatti vuosikausia, ja siitä syystä en meinannut päästä liikkeelle huoltoaseman pihasta ja b) tunnin verran Fårön lauttajonossa nilkutettuamme sain toisen blackoutin enkä saanut autoa samantien käyntiin; josta syystä jengi ajoi meidän ohi, josta syystä saimme odottaa vielä vartin seuraavaa lauttaa… Oh well. I’m an excellent driver… :P)

Fårö on hieno paikka – suosittelen ehdottomasti sekä kulinaristeille että lapsiperheille että Bergman-faneille. Vinkki (jonka olisimme mielellämme halunneet): kesäaikaan jonot lautalle voivat olla aika hemmetinmoisen pitkät! Me jonotettiin mennessä melkein kaksi tuntia ja illalla takaisin tullessakin reilu tunti. Jonot menevät yleensä juuri niin – eli aamupäivästä Fårölle ja iltasella takaisin pääsaarelle. Jos haluaa välttää jonoja kannattaa olla liikkeellä joko tosi aikaisin tai tosi myöhään – tai sitten moottoripyörällä, koska ne saa ajaa koko jonon ohi.

Tinni poikkeuksellisesti analogisen median äärellä.

Fårö-vinkki: heti lautalta tulon jälkeen kantsii kääntyä oikealle. Palkintona on noin 5 min hitaampi matka Fårö-kirkolle, mutta noin ziljoona kertaa kivemmat maisemat. Käännöksen jälkeen melkein heti alkaa luonnonsuojelualue ja kuuluisat Gotlannin lampaat pasteeraa tyytyväisinä tien molemmin puolin. Jossain tuossa on se Ingmar Bergmanin talokin, mutta me todettiin, että tämä henkinen yhteys umpimielisen näköisten lampaiden kautta riittää kyllä.

No käytiin me se hauta kuitenkin katsomassa. Ollaan sentään Tinnin kanssa molemmat oltu toistakymmentä vuotta leffateatterissa duunissa, vanhoja elokuvakerholaisia ja piinattu itseämme myös sillä Bergmanin vähemmän kaupallisella tuotannolla…

Fåröltä löytyy ihan Välimeritasoista rantameininkiä! Jesss! Välimeritasoisiin miinuspuoliin ei valitettavasti kuulu liiallinen aurinkostrigeissä pällistelevä gigolo-lauma vaan päähän kopsahtelevat rantapelivälineet. Eli kaunista on ja huikeasti paljon lämpimämpää vettä kuin Visbyssä, mutta myös ihan tajuttomasti jengiä.

Käytiin myös katsomassa niitä raukeja. Rauk siis ruotsiksi, mutta olin kyllä sen verran hämmentynyt luontoelämyksestä, että en edes jaksa katsoa, mitä ne olisi suomeksi. Fårö vinkki nr. 2: älkää muuttako lomasuunnitelmianne “rauk”ien takia. Kyllähän ne voi katsoa, jos ne osuu kohdalle, mutta hei – kiviä?

Minttu ja reissu-Mersu.

 
Aloin kirjoittaa tätä juttua jo alkuiltapäivästä. Tarkoitus oli tehdä vain lyhyt pintaraapaisu päällimmäisiin lomamuistoihin. Kävin kyllä tuossa välissä syömässä Peetun tekemän ihanan pastan (spaghettia, pekonia, tuoreita herkkusieniä, ranskankermaa, sitruunankuoriraastetta…), mutta muuten olen naputellut tätä juttua koko illan. Vähän on varmaan ollut ikävä blogia – ja teitä lukijoitani – ja ihan tätä tapaa jäsentää ajatuksia kirjoittamalla niistä muille. Ihanaa olla takaisin blogilomalta – vaikka oikea loma vielä jatkuukin.
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on hyvä kesäfiilikset oli lomaa tai ei – ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsee nauttimaan Gotlannista!