*Sisältää mainoslinkkejä*
Bloggaamisella voi tienata rahaa, se ei kai ole enää kenellekään sen kummemmin uutinen kuin hämmästyksenkään aihe. Ansaitsemistapoja on monia. Bloggari voi olla koko- tai osa-aikatöissä esim. jossain lehdessä ja saada ihan normaalia palkkaa, kuten kuka tahansa toimittaja. Osa – kuten yours truly – bloggaa jonkin portaalin alla ja saa (useimmiten lukijamääriin suhteutettua) korvausta sitä vastaan, että blogissa näkyy mainoksia. Tämän lisäksi voi tehdä yhteistyötä eri yritysten tai yhteisöjen kanssa ja saada korvausta tehdystä työstä sekä bloginäkyvyydestä.
Bloggareitten tulot kiinnostavat kovasti – se oli helppo havaita siitä hulabaloosta, mikä syntyi, kun verotulot julkistettiin. Siitä huolimatta uskoisin, että kuka tahansa vähänkään normaalilla järjenjuoksulla varustettu tajuaa, että kaikki nuo blogitulot ovat korvausta tehdystä työstä.
Blogien mainoslinkit herättävät silti närästystä yllättävän laajasti.

Aikoinaan blogitaipaleeni alussa hyvät linkit olivat kunnollisen postauksen perusta. Melkein mitään väitettä ei tohtinut kirjoittaa, jollei sille löytynyt asian vahvistavaa luotettavaa linkkilähdettä. Kaikki piti todentaa lähestulkoon akateemisella säntillisyydellä. Voin kertoa, että juttujen linkittämiseen meni tuolloin tuplasti se aika, mitä koko postauksen tekemiseen muuten.
Vähitellen hysteerinen linkkien käyttäminen väheni ja itsekin aloin vain linkittämään ne asiat, joista kuvittelin olevan lukijoille iloa tai hyötyä. Omat ostokseni, nettikauppojen alelöydöt ja himoitsemani asiat I wish -listallani olen perinteisesti esitellyt aina täällä blogissa. Ja linkkien kanssa tietenkin, koska ajattelin siten säästäväni samoin ajattelevan ja tuntevan lukijan vaivoja. Hän voisi yhdellä klikkauksella päätyä ihanuuteen, jonka esiin haravoimiseen olin saattanut käyttää vaikka miten paljon aikaa.
Mutta sitten tapahtui taas uusi käänne. Tässä vaiheessa olin jo jättänyt päätoimisen freelanserimeiningin ja mennyt oikeisiin töihin, enkä siksi pysynyt enää ihan täysin tilanteen tasalla kaikista blogosfäärin muutoksista. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin, että on olemassa sellainen asia kuin mainoslinkit tai affiliate-linkit. Idea näissä on periaatteessa sama – bloggari linkittää postaukseensa kivoja juttuja lukijoidensa iloksi. Erona on vain se, että jos linkkiä klikannut lukija innostuu oikein ostamaan, kilahtaa bloggarin tilille pieni provikka.

Ja se on kuohuttanut niin monia lukijoita, että tiedän itsekin jossain postauksessa erikseen maininneeni, että blogissani ei ole mainoslinkkejä (paitsi tässä postauksessa on) – vaan että linkitän ainoastaan ja vain yleisönpalvelijana. Mutta oikeasti. Mikä siinä niin kismittää, että jos löytää blogista vaikkapa aivan hillittömän kivan Marimekon Tirsk -mekon, klikkaa linkkiä, innostuu ostamaan sen ja bloggari saa siitä hyvästä euron tai pari? Lukijalle tästä ei koidu minkäänlaisia ylimääräisiä kustannuksia.
Olen törmännyt sellaisiinkin kommentteihin, että jonkun blogin linkkejä ei uskalla klikata ollenkaan, koska mistään ei voi olla varma, onko ne affiliate-linkkejä. Ensinnäkin mainoslinkit pitää ilmoittaa ihan jo mainontaan ja piilomainontaan liittyvien sääntöjen vuoksi. Toisekseen lukijalle ei edelleenkään aiheudu mitään kustannuksia riippumatta siitä onko kysymyksessä affiliate- vai “tavallinen” linkki. Shoppailuun sortumisen uhka lienee kummassakin tavassa aivan yhtä suuri.
Jos vaikka vinkkaan kevääksi hinkuamastani superkauniista hiekanvärisestä jakkutakista, pidän sitä ihan yhtä hyvänä informaatioarvoltaan riippumatta siitä, että käytän mainoslinkkiä tavallisen sijaan. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on porukkaa, joka ajattelee toisin – ja olen hyvin kiinnostunut kuulemaan, millä perusteella.

Ymmärrän hyvin sen kritiikin, että joidenkin blogien sisältö on muuttunut vain Nelly-kollaaseja ja affiliate-linkkejä sisältäväksi. Silloinkin mielestäni on kuitenkin ensisijaisesti kysymys blogin sisällöstä eikä niinkään niistä linkeistä. Bloggari valitsee yleensä ihan vapaasti sen, mistä kirjoittaa ja kyllä lukijaa varmasti harmittaa, jos juuri niitä postauksia, joista itse tykkää, ei enää tulekaan niin usein.
Itse en oikein tiedä, miten suhtautuisin affiliate-linkkien käyttämiseen. Tässä olen yrittänyt selvittää omaa näkökantaani, mutta toisaalta en mitenkään usko, että juuri Go 4 it vol. 2 -blogin lukijat olisivat sitä shoppailuun hurahtanutta porukkaa, joiden ostoksilla saisin kerättyä mahtavat provikat. En pidä niiden muutaman mahdollisen euron arvoisena aiheuttaa ärsytystä. Sitten taas toisaalta – jos kuitenkin laitan linkin, mitä väliä sillä on, onko se affiliate vai “tavallinen”?
Bonuksena tähän loppuun vielä kolme ihanaa laukkua, jotka kaikki haluaisin:

• Luunvalkoinen See by Chloén Keren Crossbody olisi tervetullut täydentämään pikkulaukkuvalikoimaani. Tämä aavistuksen tilavampi versio vetäisi sisälleen myös kameran ja olisi siksikin täydellinen tulevan kevään ja kesän menoihin.
• Olen jo pidempään etsinyt isohkoa, arkikäyttöön sopivaa laukkua, joka ei olisi musta, ruskea tai kirkasvärinen. Värivaihtoehtona on ollut harmaa, beige, nude, greige tai joku maanläheinen saven sävy. Marc by Marc Jacobsin vetoketjulla suljettava (tärkeä yksityiskohta!)  harmaa EW Tote olisi hyvä, eikä mikään pahan hintainen, vaihtoehto.
• Sokerina pohjalla laukku, jota en tarvitse, mutta jonka niiiin haluaisin. Sonia Rykielin musta Stephane Tote on kivasti vähän lääkärilaukun mallinen ja etutaskussa lymyilevä oranssinpunainen mokkapussukka on ihan silkkaa rakkautta! Harmi, ettei ole tullut hankittua ketään, joka haluaisi lahjoa Minttua ylikalliilla ystävänpäivälahjoilla… Haha!

Mutta mitä mieltä ollaan affiliate-linkeistä? Yes, yes, mikäettei/totaalisesti ei?
Kuvat: Boozt.com & Nelly.com
 

Jotenkin uskomatonta, että taas on perjantai. Epätodellinen olo johtuu varmasti osittain siitä, että lähdin jo maanantaina lounaan jälkeen toimistolta työreissulle Saksaan ja palasin takaisin sorvin ääreen vasta torstaina puolen päivän jälkeen. Kun ottaa huomioon, että meillä tehdään perjantaisin vain noin kuuden tunnin työpäivä, en ole ollut yhteensä laskettunakaan kuin vähän reilun toimistopäivän verran oikeasti toimistolla.
Hurjasti on kuitenkin viikon aikana tapahtunut ja kaksi intensiivistä koulutuspäivää yhden meidän Saksan tehtaittemme yhteydessä oli kyllä äärimmäisen inspiroiva ja opettavainen kokemus. Jostain syystä koulutuksessa oleminen ei tunnu samalla tavalla työltä kuin, no, se tavallinen työ. Vaikka siis kysymyksessä olisikin aika välittömästi omaan työhön sovelletavissa olevasta teknisestä trainingistä – eikä mistään ihanasta “löydä-itsesi-parempana-työntekijänä” -inspiraatio”koulutuksesta”.

Varsinaisten koulutuspäivien lisäksi olen oppinut monta asiaa itsestäni ja selviytymiskyvystäni. Maailmankaikkeuden mittakaavassa ei ehkä ole kovinkaan suuri asia, että onnistuin ajamaan vuokra-autolla, saksaa puhuvan navigaattorin opastamana (ensimmäinen kerta evö, kun tapaan navigaattorin), pitkin iltaruuhkaisia autobahneja noin parin sadan kilometrin päähän Münchenin lentokentästä olevaan, keskellä ei-mitään sijaitsevaan hotelliini. Ja sitten toista reittiä tehtaaltamme takaisin lentokentälle, iltapäiväruuhkassa, tankkaamaan auton (siis miten näissä moderneissa autoissa on niin vaikea saada edes bensaluukkua auki!) ja löytämään palautuspaikan lentokentältä. Varsinkin paluumatka kaikenlisäksi vielä pikkukiireessä.
Aikoinaan ajoin tosi paljon autoa. Laskin joskus huvikseni, että saatoin ajaa 100 km päivässä monta kertaa viikossa vain kodin, työpaikan ja omien sekä lasten harrastusten väliä suhatessani. Eli en todellakaan ole mikään noviisi ratissa. Jossain vaiheessa pakollisia kuljettajakilometrejä kertyi päivässä/viikossa niin paljon, että ajattelin inhoavani autolla ajamista.

Nykyään autolla ajaminen on mielestäni superhauskaa. Mutta niin kai se on, että jotkut asiat on kivoja, kun itse saa päättää, milloin niitä tekee, mutta tylsää, kun on pakko.
Asiasta ziljoonanteen… eli tämän päivän asuun. Ahlénsilta hankittu kynähame on tehnyt paluun tehokäyttöön ja taas kuiviksi sulaneet jalkakäytävät sopivat hyvin vähän korkeammillekin nilkkureille.

 

• neule, Acne
• kauluspaita, Filippa K
• hame, frkn
• nilkkurit, H&M

Saan joka vuosi – tai paremminkin joka sesonki – aina paljon kysymyksiä liittyen Tukholman alennusmyyntitilanteeseen. Tässä nyt tuore kooste, joka auttanee alkuvuoden shoppailureissulaisia suunnistamaan löytöjen perään.
Euro on vahvempi (tai kruunu heikompi kai paremminkin) kruunuun nähden kuin pitkään aikaan. Eli eurobudjetilla matkusteleva saa täällä todella hyvin rahoilleen vastinetta. Kun tuohon vielä ynnätään se, että alet on juuri tällä hetkellä – ja ehkä noin reilun viikon tästä vielä eteenpäin – ihan parhaimmillaan, niin nyt kyllä on ihan parhaat saumat aleshoppailureissulle Tukholmaan.

Alet ovat täällä tosiaan siinä mielessä parhaimmillaan, että ne ensimmäisten päivien varovaiset – 30 % vain valituista tuotteista -ajat ovat ohi, mutta valikoimaa ja kokoja on vielä varsin mainiosti jäljellä. Monissa paikoissa, kuten esim River Islandilla, oli jo laitettu – 20 % lisäale kaikkiin valmiiksi puoleen hintaan oleviin tuotteisiin. – 50 % ale tuntui muutenkin olevan monilla jo nyt standardi, vaikka sanamuoto onkin “up to”.
Tapasin tänään ennen puolta päivää kahta bestistäni, jotka olivat täällä risteilyreissulla Suomesta teini-ikäisten lastensa kanssa. Meillä oli treffit Hollisterin edessä ja sitten suuntasimme toisen ystäväni ja hänen tyttöteininsä kanssa Victorias Secretiin (teinipojat eivät yllättäen olleet kiinnostuneita seuraamaan mukana.. :D). Oli tosi mielenkiintoista havaita, että siihen aikaan sunnuntai-aamupäivästä valtakieli näillä hoodseilla on suomi. Toinen havainto oli se, että Victorias Secret ei harrasta alennusmyyntejä – vain “erikoisdiilejä”, joissa esim. lahjaboksin ostaja saa body lotionin matkakoossa kaupanpäälle. Mutta ei aleja.

Tietääkseni ainoa, joka ei vielä ole aloittanut talvialeaan, on NK. Toinen, joka yleensä pihtasi alennusmyyntien alkamisen kanssa aikaisemmin oli Nathalie Schuterman, mutta siellä näyttää hulina olevan jo ihan parhaimmillaan. NK on huomenna kokonaan suljettu tavalliselta rahvaalta (tämä myös tiedoksi huomiseksi Tukholmaan shoppailemaan tuleville!), koska alennusmyynti avataan ensin platinum-kanta-asiakkaille ja sitten iltapäivällä tavallisille kantiskorttilaisille. Ylihuomenna tiistaina klo 11.00 löytöjä pääsee tekemään ihan kuka vain.
Itse aion olla äärimmäisen tiukassa ostoskurituslakossa tämän talvialen aikaan. Syynä on ennen joulua tehdyt varsin riittävät hankinnat ja nyt tässä välipäivämoodissa buukatut reissut sekä kesäksi Bolognaan että kevääksi Åreen. Listalla on myös edelleen kevätreissu Pariisiin, joten aleshoppailut saavat minun puolestani olla tässä. (Vaikka voi olla, etten pysty vastustamaan näitä Acnen Kiana Bootiesia. Täydelliset messukengät – eikö?)

Jälleen on se aika vuodesta, kun puolet porukasta julistaa ehdottomasti ei-tekevänsä mitään uuden vuoden lupauksia ja toinen puoli vannoo hiljaa mielessään, että nyt kyllä jumankekka.
Ajattelin ensin lähestyä aihetta hauskan vitsikkäästi. “Lupaan, että en enää koskaan tiputtele kynsilakkaa olohuoneen karvamatolle” tai “lupaan käyttää enemmän roikkuvia korvakoruja” olisivat tavallaan ihan valideja lupauksia. Kulunut vuosi oli kuitenkin monella tapaa yllättävänkin raskas, enkä ole aivan varma, onnistuinko kaiken sen tahmeuden keskellä luovimaan elämäni kanssa toivomaani suuntaan. Niinpä käytän kaiken kosmoksen ja perinteisten rituaalien tarjoaman työntöavun ja teen muutaman tarpeellisen lupauksen itselleni.

1. Lupaan lakata lykkäämästä asioita kotona.
Töissä olen aika kone pitämään dead linet ja muutenkin suoriutumaan. Kotona sen sijaan lämpöjärjestelmässä on ollut vikaa jo kohta kaksi vuotta, enkä vieläkään ole saanut tehtyä vikailmoitusta (kohtahan se on taas kesä ja lämmin…). Enkä ole lähettänyt pyydettyä täydennystä vakuutusyhtiölle viime kesäkuussa varastetusta iPhone 5s:stäni. Valitettavasti esimerkit eivät lopu tähän. Tällainen peli ei vetele, nyt ryhdistäydyn myös kotiasioiden hoitamisessa!
2. “Muuttosiivous” kotona.
Muutimme nykyiseen valoisaan kotiimme keväällä 2009. Yhä edelleen, melkein kuuden vuoden jälkeen, on hyllyissä tavaroita, jotka tiedän nostaneeni pois muuttolaatikosta ja työntäneeni randomisti pois käsistä vain johonkin. Osittain syynä siihen, että en ole tehnyt asialle mitään, on tavaroiden mukana tulvivat yhä kovasti kipeää tekevät muistot. Ja osittain kohta 1. Mutta kyllähän tuo nyt on jo aika saada järjestykseen!

3. Itseluottamuksen rakentaminen
Luin jostain, en valitettavasti muista enää mistä, itseluottamukseen liittyvän ajatuksen, jonka jälkeen palikat alkoivat putoilla kohdalleen. Itseluottamus on helposti vain tyhjä fraasi. Kun ajattelee, että se on sama asia kuin luottamus muihin ihmisiin, mutta kohdistuu itseen, on huomattavasti helpompi ajatella myös, miten itseluottamusta voi parantaa. Lupausten pettäminen murentaa luottamusta, joten on tärkeää antaa itselle lupauksia, jotka voi pitää. Beibi steppejä kohti vahvempaa luottamusta omaan itseen!

4. Itsestä huolehtiminen
Olen mestari lykkäämään lääkäriin menoa. Ei, en ole vieläkään käynyt valittamassa selästäni, vaikka se on tehnyt elämästäni välillä aikamoista helvettiä jo (tai taas) viime kesäkuusta alkaen. En ole edes soittanut sille fysioterapeutille, jonka numeron sain esimieheltäni. Luonnollisesti en myöskään ole näyttänyt kenellekään käsivarressani olevaa luomea, joka alkoi viime keväänä kutista ikävästi. Koska en ole suomalaisäijä, minun ei myöskään tarvitse käyttäytyä siten.

5. Enemmän aikaa vain olla
Vaikka tykkäänkin rustailla todo-listoja ja aloitan viikonloputkin yleensä niin hengästyttävän tavoitemäärän kanssa, että jos oikeasti tekisin kaiken, en ehtisi nukkua ikinä. Vaikka teenkin itse valitsemiani ja kivoja, inspiroivia asioita, silti pitäisi varata enemmän aikaa päämärättömään olemiseen. Milloin kaikki kävelylenkitkin muuttuivat tavoitteelliseksi treenaamiseksi, joutilaan, elvyttävän kuljeskelun sijaan? Ei, kyllä joskus pitää saada vain olla ja tuhlata aikaa.

6. Liikunnan ilo
Pidempiaikaisempi projektini, liikunnan ilon löytäminen uudelleen, on yhä ajankohtainen. Rakastin aikoinaan juoksemista yli kaiken, mutta nyt en tunne pääseväni eteenpäin millään. Vertailen vain nykyistä minääni siihen muutaman vuoden takaiseen maratoneja juoksevaan Minttuun – enkä ole mitenkään erityisen ilahtunut. Ajattelin, että mitä, jos vaihtaisi lajia. Suunnistus olisi melkein kuin juoksemista. Saisi olla luonnossa ja ravata räkä poskella, mutta suunnistus itsessään vaatii sen verran ajattelua, ettei ehtsisi piestä itseään ajatuksen voimalla.

7. Oman näköisen elämän puitteet
Viimeisen vuoden aikana roolini äitinä ja “kodin ylläpitäjänä” on muuttunut aika radikaalisti. Nyt pitäisi keksiä, kuka minä olen, mistä tykkään, mitä haluan tehdä ja kaikenlaisia muitakin pieniä asioita. Lupaan suhtautua eteen tuleviin mahdollisuuksiin avoimesti ja uteliaan innostuneesti. Lupaan myös, että en asetu keskelle ympyrää vain siksi, että joku on sellaisen eteeni laittanut! (ehe, ehe)

8. Ystävien tapaaminen
Kuluneen vuoden aikana olen valinnut jäädä kotiin monet kerrat, vaikka ystäväni olisivat halunneet tavata. Se ei todellakaan kuulu tapoihini – päinvastoin – ja itseasiassa juuri tämän havaittuani ymmärsin, että vuosi 2014 on ollut paljon raskaampi kuin mitä oikeastaan olen tajunnutkaan. Nyt olen valmis jättämään kaiken sen taakseni ja palaamaan ihmisten ilmoille. Haluan myös järjestää juhlat! Aikoinaan mikään ei ollut mielestäni hauskempaa kuin kunnon bileitten suunnittelu ja järjestäminen. Nyt en ole pitänyt mitään tyttöpäivällisiä kummempaa sitten Peetun lakkiaisten. Lupaan lakata lukkiutumasta kotiin ja järjestää juhlat! Ja lähteä Pariisiin tapaamaan vanhaa hyvää ystävääni.

9. Asioiden hyväksyminen
En ole murehtijatyyppiä. En paljoa ajattele tulevaisuutta ja menneisyyttäkään en märehdi enää. Kuitenkin tuntuu, että välitilassa lilluminen ei myöskään ole pidemmän päälle mikään kovin rakentava vaihtoehto. Kaikesta menneisyyden painolastista ei pääse varmasti kokonaan eroon milloinkaan, mutta maton alle lakaiseminen ja tosiasioiden sivuuttaminen saa nyt loppua. Haluan tuntea oloni kevyeksi edes välillä ja lupaan siksi hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa.

 
10. Tehdä enemmän sitä, mikä on kivaa ja jännää
Viime kesän akvarellikurssi on hyvä esimerkki asioista, jonka kaltaisia haluan enemmän elämääni. Osittain ongelmana on se, että aina ei ole niin helppo tietää, mikä itsestä olisi kivaa ja jännää, mutta olkoon sen selvittäminen osa prosessia. Sillä aikaa lupaan kaivaa akvarellivälineet esiin ja jatkaa siitä, mihin kesällä päästiin.
Lisäksi lupaan olla tiputtelematta kynsilakkaa olohuoneen karvalankamatolle ja käyttää enemmän roikkuvia korvakoruja. 🙂
Lämpimät kiitokset kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille vuodesta 2014 – ihanaa, että haluatte kulkea kanssani! Haluan myös toivottaa upeaa, ihanaa, mahtavaa, huikeaa vuotta 2015!
Nu kör vi!!

Sain jo jokin aika sitten Fab Forty Something -blogin Marjukalta haasteen kertoa 10 muistojeni vaatetta. Varsin oikeaan osoitteeseen haaste tuli, sillä muutenkin olen sentimentaalinen nössö, mutta varsinkin vaatteiden kohdalla tunteiden lataaminen nousee ihan erityisiin mittakaavoihin. En periaatteessa ole mikään kaman rakastaja tai kerääjä, mutta tuntuu kuin kaikki kivat koetut hetket ja ihanat muistot säilööntyisivät juuri niihin rakkaimpiin vetimiin.
Oli aika vaikea valita vain 10 muistojen vaatetta, mutta tässä nyt ainakin tämänhetkinen top 10 suunnilleen aika- ja käyttöjärjestyksessä.
1. Keltainen kellohelmainen merimiesmekko
Keltainen oli lempivärini ja alakoulun ensimmäiselle luokalle mennessäni sain mielestäni maailman upeimman mekon. Se oli näin jälkikäteen ajateltuna aivan järkyttävää polyester-jerseytä ja niin lyhyt, että kellohelma juuri ja juuri peitti pikkuhousut. Miehusta oli t-paitamallinen, mutta pääntiellä oli selkään leviävä oikeaoppinen merimieskaulus. Helmaa, hihansuita ja ja kauluksen reunaa kiersi kaksi valkoista koristenauhaa. Kahdella parhaimmalla kaverillani oli samanlainen mekko, mutta sininen. Kävelimme kouluun käsikynkkää, minä keltaisen mekkoni kanssa keskellä, ja olimme mielestämme maailman cooleimmat ja sievimmät ekaluokkalaiset!
Kouluajalle olisi muutama muukin aivan ihana muistojen vaate. Esimerkiksi valkoiset maalarin lappuhaalarit, joita käytin ensin valkoisena ja värjäsin sitten kirkkaan keltaisiksi. Oikeastaan olisin halunnut sellaiset oikeilla maaliroiskeilla sotketut haalarit (isäni oli maalari, joten periaatteessa se olisi onnistunut), mutta vanhempieni mielestä se oli vähän liian avantgardi ajatus.
Juuri ennen yläkoulua hurahdimme koko likkaporukka 50-luvun muotiin (Grease -elokuva oli silloin the thing) ja sieltä löytyy myös muutama tosi helmi asu. Tai, kun äitini ompeli Tinnille ja minulle teddy-karvaiset liivit, joita sitten käytimme paksujen villaneuleiden kanssa koko talven. Päästiin kerran liiveissämme oikein Aamulehden kanteenkin!
Hypätään nyt kuitenkin suoraan lukioon…
2. Vaaleanpuna-harmaa raitaiset housut

Oikeastaan koko tuo kuvassa näkyvä asu, eli vaaleanpuna-harmaat raitahousut ja harmaa venepääntie-paita olivat univormuni lukion ensimmäisellä luokalla. Housujen merkki on Emmanuelle, josta myöhemmin miesten Moustachen kanssa yhdistyttyään tuli Mexx. Ne olivat aivan liian kalliit silloisiin käyttövaroihini nähden, mutta pitkän himoamisen jälkeen tein kuitenkin ostopäätöksen. Sinänsä hyvä, sillä hinta/käyttökerta -indeksi on raitahousujen kohdalla todella alhainen.
Kaikkia rakkaimpiakaan vanhoja vaatteitani en ole säilyttänyt, mutta yksi pieni arkistolaatikollinen aarteita löytyy. Ja siellä nuo raitahousutkin yhä ovat!
Lukioaikojen pukeutumistani kuvasi aika hyvin jumittaminen. Alakoulun viimeisillä luokilla alkanut ja lähes koko yläkoulun jatkunut eksperimentointi tyylien kanssa tyssäsi aivan täysin. Ehkä siksi niitä paljon muistoja kuituihinsa tallentaneita vaatteita löytyy tuolta ajalta niin paljon? Yksi rakkaimmista on:
3. Harmaa kenttäpaita
Armeijan kenttäpaita, jota kaiketi myös peltipaidaksi kutsutaan, teki entréen garderobiini samoihin aikoihin, kun 13-vuotiaana liityin partioon. Vähitellen siitä tuli perusvaate, joka tuntui sopivan kaiken kanssa. Koulussakin kuljin pääasiassa farkuissa ja harmaassa kenttäpaidassa – ihan kuten parhaimmat kaverinikin. Sävyltään teräksenharmaa puuvillapaita oli (on? kai niitä edelleen tehdään?) 100 % sisältä flanellimaisen pehmeäksi harjattua puuvillaa. Kapea pystykaulus kiinnitettiin napilla molemmilta olkapäiltä. Kun napit jätti auki, paita sai rennon boheemin venepääntiemäisen efektin. Joillakin oli myös vihreä versio ko. paidasta (jota me tosiaan kutsuttiin kenttäpaidaksi), mutta itse pitäydyin aina samassa harmaassa.
Luulisin, että sekin vielä löytyy jostain partiokamojeni seasta kellarista.

4. Punainen mokkanahkamekko
Minttu kuvassa oikealla seisomassa. Kuva meidän “sisarusparvesta” on otettu Suomen kotimme keittiössä, Ruotsiin muuttomme kunniaksi järjestetyissä läksiäisjuhlissa. Keittiön kellosta näkee, että kuvanottohetki on viisi minuuttia vaille kolme aamuyöllä. Vähän kuvauksen jälkeen joku rakkaista ystävistäni alkoi suunnitella kotiin lähtöä – ja minä olin aivan totaalisen hämmästynyt, että nyt jo, juhlathan ovat vasta alkaneet!
Punaisen nahkamekon olen ommellut itse, eivätkä nämä olleet ensimmäiset (eivätkä ihan viimeisetkään…) juhlat sen kanssa. Jotenkin tuohon yhteen vaatekappaleeseen on kiteytynyt kaikkea ihanaa, huoletonta, kevytkenkäistä, naurua kuplivaa iloa. Siksi se on ehdottomasti yksi muistojeni kymmenestä vaatteesta. Ja kyllä, se roikkuu edelleen vaatehuoneessa ja odottaa sitä päivää, joilloin voin kiskoa sen taas  päälleni. Haha!
Osa vaatteistani on oikeasti ikivanhoja, mutta edelleen käytössä. Yksi niistä on heti lukion jälkeen Helsingissä asuessani Hakaniemen hallin 2nd hand -myymälästä ostamani paljettitoppi.

5. Sulkakuvioinen paljettitoppi
Muistaakseni myyjä väitti silloin, että neulepohjainen paita olisi peräisin 50-luvulta. No, niin tai näin, aika kiitettävästi ikää tuolle on kertynyt. Eihän sitä nyt mitenkään taukoamatta tule enää käytettyä, mutta vuosikausia se oli kaikkien juhlien luottovaatteeni – ja on se täällä blogissakin vilahtanut useamman kerran. Parikymppisenä tosin puin topin nurinpäin niin, että pääntien V on selässä ja selän vetoketju ja pyöreä pääntie tuli eteen antaen hiukan neuletakkimaisen vaikutelman.
6. Violetti puuvillapitsineule
Äitini on sekä ommellut että neulonut valtavan määrän upeita ja toinen toistaan rakkaampia vaatteitani – usein vielä täysin toivomusteni mukaan. Oikeastaan tähän muistojen tärkeimpien listalle kuuluisi upea Pirkanmaan kotityön ihanista villalangoista toteutettu ruusuneule, jonka sain joululahjaksi joskus 90-luvun alkupuolella (löysin googlaamalla linkin samalla mallilla toteutettuun neuleeseen, omassani oli kyllä syvemmät sävyt). Aika monta vuotta ehdin sitä käyttää, mutta eräänä lumimyrskyisenä itsenäisyyspäivänä se varastettiin GoGo:n pukuhuoneesta. Vieläkin kirvelee.
Sen sijaan päätin ottaa listalle kauniin violetin pitsineulepaidan. Se oli oma suosikkipaitani pitkään – yksi lukioajan jumitusvaatteista – ja sen jälkeen Karkki käytti sitä todella ahkerasti. En edes muistanut, että Peetukin on ollut violetin pitsineuleen fani, mutta tuon vanhan linkin perusteella kyllä.

7. Vagabondin ruskeat prätkäbootsit
Ostin bootsit itselleni palkkioksi siitä hyvästä, että pääsin yliopistoon lukemaan kauppatieteitä vuonna -92. Pariin kertaan ne on ommeltu kasaan suutarilla ja pohja on tiivistetty sisäpuolelta jesarilla (joku talloi rikkinäisiä kaljatuoppeja Doriksessa ja pohja lakkasi pitämästä vettä…). Nyt on mennyt pari talvea, ettei kukaan ole enää käyttänyt bootseja, mutta vuodet 1992 – 2012 ne oli todellisessa tehokäytössä. Milloin en itse ollut sillä fiiliksellä Karkki ja Peetu pitivät huolen, että saappaita ei paljoa tarvinnut varastoida. Kirjastosta klubiin, kaupungilta kirkkoon – kaikkialle on nuo jalassa päädytty!
Pitäisikin mennä kellariin ja katsoa, missä kunnossa vanhat raksut ovat.
8. Marimekon kankaista ommellut vaatteet
Tähän en osannut valita vain yhtä, mutta passelisti tuossa edellisessä kuvassa on yksi kategoriaan sopiva hame. Ensimmäiset Marimekon kankaista ommellut vaatteet teki äitini, kun olin yläasteella. Lempparihame, flanellivuorinen parka, raitahousut, jakkupuku yo-juhliin… Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Sittemmin opin itse ompelemaan, mutta kyllä nuo itse suunnittelemani ja äidin toteuttamat ovat kuitenkin ne kaikkein rakkaimmat.

9. Acnen Biker
Ei tule varmaan hirmuisena yllätyksenä, että rakas nahkarotsini pääsee 10 muistojen vaatteen listalleni? Shoppailutilanne oli aika dramaattinen, mutta tein sen päätöksen, että nyt ei auta muu kuin hankkia takki, jota sekä tarvitsen että himoitsen. Jotenkin vaikea uskoa, että tuosta hetkestä on kohta seitsemän vuotta! Ei ihme, että ompeleet alkaa pikkuhiljaa osoittaa kulumisen merkkejä. Blogiani vähänkään seuranneet tietävät, että käytännöllisesti katsoen asun rotsissani.

 
10. By Malene Birgerin pinkki villahuivi
Uusin tulokas listallani on Karkilta synttärilahjaksi saatu By Malene Birgerin hurmaava lämpimän pinkki villahuivi. Oikeastaan tämän myötä vasta oikein aloin oppia, miltä hyvä, laadukas ja kaunis huivi tuntuu ja näyttää. Rakastan myös tuota sävyä. Jostain syystä tunnen oloni aina jotenkin erityisen hehkeäksi huivin kanssa – se tuntuu sopivan sävyihini – ja väri tuo aina ihan erityistä iloa olemukseen. Yritän olla käyttämättä sitä liikaa, sillä pinkki ei maastoudu samalla tavalla kuin musta tai harmaa, enkä halua, että ihmiset alkavat ajatella ai sillä on TAAS tuo sama huivi.
Sellainen memory lane tällä kertaa! Onneksi ei ollut lapsuudenkodin valokuvavarastoja käytettävissä, muuten en olisi saanut postausta ikinä valmiiksi. Yllättävän monta tuntia saa hassattua pelkkään blogiarkiston haravointiinkin… Haha!
Seuraavaksi haluaisin haastaa mukaan kertomaan omista 10 tärkeimmästä/rakkaimmasta/muistorikkaimmasta vaatteistaan Oi mutsi, mutsi -blogin Elsan, Polka Dotsin, Pupulandian Jennin ja Tyyliä metsästämässä -blogin Veeran.

Mahti hei ja iso halaus täältä Tukholman Hammarby Sjöstadista! Olemme yhä kaikki hengissä ja kaikki on paremmin kuin hyvin, mutta varoisin kuitenkin käyttämästä ameriikankielistä sanontaa “alive and kicking” – koska se on ehkä hiukan liioittelua. Karkki on tosin ollut tänään oikein kirjastolla tekemässä heti uuden vuoden jälkeen palautettavaa ryhmätyötä opiskelukavereittensa kanssa ja me Peetun kanssa tehtiin pieni pyörähdys lähiostarin alehässäkkään. Nyt molemmat pikku kullannuput ovat jossain yöriekkumassa, joten yours truly tekee vaihvihkaisen paluun blogosfääriin.
Kaksi ja puoli vuorokautta blogilomaa – tai itseasiassa loma kaikesta somesta, Instagram, twitter, facebook ja jopa sähköposti mukaanlukien – teki todella hyvää. Ei niin, että tunsin varsinaisesti tarvitsevani mitään breikkiä, mutta miten ihana tunne todella kaivata takaisin tänne!
Ja mitä ihmeen jännää, upeeta ja mahtavaa onkaan tapahtunut sen jälkeen, kun aattona puolen päivän aikaan otimme Karkin ja Peetun kanssa tämän kuvan?

Ensisijaisesti ollaan nautittu ihanasta tekemättömyydestä, luettu kirjoja, katseltu leffoja (3 kpl), töllätty PLL:n nelossesonkia ahmimisasenteella, nautiskeltu sekä Peetun tekemistä että kaupasta ostetuista herkuista, jaettu lahjoja, puhuttu tulevaisuudesta, lämmitetty vielä toinen lasi glögiä, muisteltu menneitä ja oltu vaan.

Karkki ja Peetu olivat taas tänäkin jouluna Tukholman Suomalaisen Kirkon veteraanijuhlassa lippuvahtina. Peetu on aikaisempina vuosina mennyt vain täsmällisesti paikalle vuorolleen ja palannut sitten välittömästi keittiöhommiin kotiin. Tänä vuonna Karkki sai houkuteltua siskon mukaansa hiukan aikaisemmin ja molemmat olivat aivan innoissaan siitä, miten charmantteja minglaajia veteraanit ovat ja kuinka mukava tunnelma tässä perinteisessä tapahtumassa on.
Kuvassa jo melkolailla nälkäinen lippuvahti odottaa, että kalkkuna ja perunalaatikko suvaitsisivat kypsyä syömiskuntoon.
Piparkakkutalo 2014 sai ympärilleen kunnon jouluvalot. Ensi vuonna tavoitteena on, että ne voisi laittaa kiertämään räystästä, niinkuin oikeassakin talossa…

Peetun ja Karkin rakentama piparkakkutalo ei ole koskaan samanlainen kuin aikaisempina vuosina ja voi olla, että joka vuosi sanon, että juuri tämän vuoden versio on suosikkini. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että mitenkään edellisten vuosien saavutuksia väheksymättä tai sortamatta: tämän vuoden piparkakkutalo on ehdottomasti suosikkini!

En ole ihan varma onko meidän virallisia piparkakkutalon asukkaita esitelty vielä koskaan täällä blogissa? Kysymyksessä on kahdeksan erikokoista pientä saviukkoa, jotka Karkki 6 vee ja Peetu 3 vee ovat yhdessä askarrelleet. Tykkään erityisesti tyttärieni jo nuorella iällä osoittamasta out-of-the-box/bling-bling -ajattelusta: tonttulakki voi yhtä hyvin olla hopeinen tai kultainen ja väristä riippumatta glitteriliimalla peitetty.
Ja tonttulakit ei kuulemma tosiaakaan tarkoita sitä, että asukit olisivat tonttuja – he vain haluavat pukeutua näin joulun kunniaksi!
Meidän “perinteinen” joulupöytä:

Aattoillan menussa mm:

• uunissa kokonaisena paistettu kalkkuna
• Anne-Marin perunalaatikko (jälleen kerran aivan taivaallista!)
• rosolli
• graavilohi Jäämereltä
• mummun katkarapujutska
• parhaimmat pikkukaalit evö
• keitettyjä perunoita
• luomuhillosipileita
• pariakin eri Peetun tekemää kastiketta
• varmaan vielä jotain, mutta en muista nyt mitä (kastike rosollille ja mustaviinimarjahillo ainakin…)

Tässä tää leikkais supertärkeenä siivuja tosta kalkkunasta ja sen supersöötti tytär tulis pousaan sen kaa kuvaan… 😀

Päivällisen jälkeen Peetu esittelee kuvia viimeisimmästä projektistaan, jonka on poikkeuksellisesti toteuttanut ihan yksin. Äiti – niin – äiti on pakahtua ylpeydestä jälleen kerran!

Kuusen alle oli kertynyt yllättävän vaikuttava kasa lahjoja. Kiltteydestä en niin tiedä, mutta ollaan me vaan oltu ihan älyttömän mahtavia koko kulunut vuosi, joten kyllähän sitä silloin ollaan paketit ansaittu. No, pääosin kaikki sisälsi kyllä kaikkea tarpeellista ja tärkeää (joka olisi varmaan tullut hankittua muutenkin), joten mitään ihan tajutonta kulutusjuhlaa ei mielestäni vietetty…
Ikuistamisen arvoinen hetki, Karkki keskittyy johonkin muuhun kuin lakikirjoihin:

Todella hyvä ajoitus “joulupukilla” suomenkielisen kirjan kanssa, sillä Karkki on hakenut osa-aikaisia työpaikkoja ja kesästä alkaen myös harjoittelupaikkoja, joissa pitäisi osata todella hyvää suomea. Ja vaikka me kotona aina puhutaankin omaa äidinkieltämme, kirjoitussäännöt ja tavat ovat sen verran erilaiset, että pieni kielenhuolto – esimerkiksi juuri lukemisen muodossa – ei ole ollenkaan hassumpi ajatus!
Paketeista paljastui kaikenlaista sivistävää myös meille muille…

En tiedä niin noista muista, mutta “Gröna Smoothies” -kirja tulee aivan satavarmasti esiintymään noin ziljoona kertaa täällä blogissa! Ja tämä on lupaus. Haha! Lisäksi toivon, että saan lainata hiukan Karkin saamaa ranskan kielen opiskelupakettia. Ensi huhtikuulle Pariisiin suunniteltu reissu voisi saada ihan ekstra-twistin ranskaa puhuvasta Mintusta!

Peetu ja Peetun uusi, viininpunainen Acne Studios “Canada” -villahuivi. Niin ihana ja niin kaunis viininpunainen!

Hengenravintoa ruumiille: suklaata, marmeladia ja good night – teetä. Nautitaan mieluiten yhdessä hyvän kirjan, viihdyttävän elokuvan tai koukuttavan tv-sarjan kanssa.

Peetun edellinen lompakko oli pakkohankinta backpacker-reissulla Bangkokissa sen jälkeen, kun rosvot olivat tyhjentäneet tyttöjen hotellihuoneen. Siinä luki Mulberry ja se oli oikeaa nahkaa, mutta se ei tietenkään ollut aito ja nyt se oli hajoamassa käsiin. Uusi lompakko tuli siis todella tarpeeseen!
Ja Mintulle toivottu täydennys huivikokoelmaan: Diane von Furstenbergin turkoosi/sähkönsininen silkki-villahuivi, jota koristaa kapeat hopearaidat ja pinkki-mustin pilkuin pimpatut tähdet. Voisiko olla mitään, mikä olisi enemmän tyyliseni!? I’m in love!
(ja kaikille niille, jotka nyt aikovat paheksua silloin 19-vuotiasta tytärtäni, joka osti tarpeeseen lompakon, joka sattui olemaan Mulberry-kopio: yritäpä itse ostaa kohtuuhintainen hyvä lompakko – joka ei ole kopio, kovassa kiireessä Bangkokissa, tuntematta lainkaan paikkoja ja mihin kannattaa/pitäisi mennä ostoksille. On ehkä helpommin sanottu ja paheksuttu kuin tehty).

Omasta mielestäni on aivan ihanaa ja tosi mahtavaa, kun lahjaksi annetaan jotain, mistä näkee, että lahjan antaja on todella ajatellut sen saajaa. Tänä vuonna esimerkiksi juuri arkkitehtiopinnot aloittanut ja kotoa melkein 900 km päähän muuttaneen Peetun lahjat toteuttivat pääosin teemoja “oma koti” ja “arkkitehtuuri” (ja tietty myös “suklaa” ja “herkut” haha!). Kummitädin paketista löytyi molemmat teemat ihanasti (ja tarpeellisesti!) yhteensitovat lahjat, Marimekon talo-kuvioinen keittiöpyyhe ja patakinnas + säilytyspussi.
Mutta on täällä tehty jotain muutakin kuin vain maattu sohvan nurkassa glögimuki kädessä ja syöty suklaata. Ihana auringonpaiste ja mukavat talviset kelit on ollut täällä jo viime viikonlopusta asti – ja pitäähän sitä nyt välillä käydä outoa valoilmiötä tsekkaamassa. Ihan sivuhuomautuksena siis, että marras- ja joulukuu ovat olleet Tukholmassa harmaimmat yli 120 vuoteen. Tätä on todella kaivattu!

Karkki on hikaroinut välillä oikein jumppaan ja kuntosalille asti, mutta me Peetun kanssa ollaan lähinnä tehty D-vitamiininkaappauskävelyitä aurinkoisessa talvi-ilmassa.

Joulupäivänä saatiin tänne oikein pakkasta, mikä on oikeastaan aika ihanaa, mutta vaikeuttaa aavistuksen parvekkeen käyttämistä jääkaappina. Toisaalta se on kyllä aika pieni hinta siitä, että on näin aivan käsittämättömän hillittömän kaunista! Ja tosiaan – meilläkin hiukan lunta!! On ihan mieletöntä, miten tuollainen aurinkoinen, muutaman pakkasasteen ilma on hyvää ja helppoa hengittää. Ihan kuin kaikki sisuskalutkin puhdistuisi viimeistä solua myöten ja saisi oman annoksensa D-vitamiinia!
Tänäänkin oli ihan ookoo hengittää, vaikka lähdettiinkin tsekkailemaan Sickla Köpkvarterin välipäiväalen tarjontaa. Tungos oli kyllä mielestäni aika laimea, vähän normilauantaita enemmän porukkaa liikkeellä, mutta muuten kaikki käyttäytyi tosi sivistyneesti, kukaan ei töninyt ja missään ei oikeastaan ollut mitään erityistä väenpaljoutta.
Toisin oli ilmeisesti eilen meidän vanhoilla kotihoodseilla Kista Galleriassa – kolme pyörtynyttä ja apuihin kutsutut ylimääräiset poliisit kuullostavat ihan rokkimeiningiltä!

Meidän ostoslistalla oli lähinnä:

• yhdet myös hillitymmät juhlat kestävät joko nudet tai mustat avokkaat
• yhdet (tai ehkä jopa kahdet) hillityt fiksut keskivertokorkoiset kengät messukäyttöön
• pitkä iltapuku akateemisiin juhliin – ei liian “iso” tai avonainen
• “greige” keskiverto ruskea/harmaa/laventeli/beige -luomiväri, jonka ansiosta voisi siirtyä arkisin käyttämään vain yhtä luomiväriä.

Mutta tsekkasimme toki kaikenlaista muutakin, mitä on tarjolla. Hoksasin mm. että JPG:n Lindexille suunnittelemaa tosi kivaa hametta roikkui tangossa vaikka kuinka paljon. Ehkä pitäisi käydä jossain toisessa Lindex-putiikissa tsekkaamassa, jos heiltä löytyisi muutakin kuin kokoa 34 tai 36. Peetu ihastui Sicklan Lindexillä aivan superhienoon ruutuhameeseen, mutta sen kanssa oli vähän sama juttu – kaikki 34 kokoa suuremmat hameet olivat loppuneet.

Joitakin löytöjä tuli tehtyä – kaikki tosin ei ollut ihan täysin ostoslistalta tai edes alessa… Hienoimmat ehkä kaikista oli Peetun uudet biker-henkiset melkein polvipituiset bootsit puoleen hintaan Scorettesta.
Toooodella raskaan shoppailupäivän päätteeksi tuli ihan sattumoisin nautittua ensimmäinen ei-jouluateria yli kolmeen päivään.

Ei ehkä ihan kaikkien konservatiivisimpien sääntöjen mukainen katkarapuleipä (tumma leipä vaalean sijaan, jotain heiniä eikä tilliä ja mikä toi tomaatti on?), mutta aivan hillittömän hyvää silti. Ja ihan mahtavan herkullisia käsin kuorittuja katkarapuja!
Ja jottei nyt ihan menisi pelkäksi pyjamahengauksen kehumiseksi koko postaus, niin saatiin sentään hetkeksi peffat ylös sohvasta eilen ja käytiin katsomassa Mockingjay osa 1. elokuvissa. Ja olipahan vaan taas ihan mahtavan hieno elokuva. Oikeasti. Ja koska olen lukenut kirjan, en oikein osaa sanoa, että millaisen elämyksen elokuva antaa ilman (kauan sitten) luetun kirjan antamaa taustatukea. Mutta me tykättiin kaikki tosi paljon ja oltiin jopa sitä mieltä, että leffa kantaa ihan itsekseen.