Kävi vähän vanhanaikaisesti tämän keittiöremppafinaalin esittelyn kanssa. Kaikkien vastoinkäymisten, viivästyksien ja (ei-toivottujen) kompromissien jälkeen, olen oikeasti aivan supertyytyväinen uuteen keittiööni. Halusin, että koko ihanuus välittyy sinne teillekin, enkä mielestäni saanut koskaan otettua tarpeeksi kivoja kuvia. Aina oli muka jotain vielä kesken ja fiksaamatta. Niinpä esittely viivästyi ja kynnys vaan kasvoi.
Seuraavaksi tuntui aivan valtavalta urakalta kirjoittaa kaikesta, mielestäni tärkeästä. Asioita, joita opin, joita tekisin toisin ja ottaisin huomioon, jos vielä samanlaiseen urakkaan ryhtyisin (toivottavasti ei ikinä tarvitse – itse olen enemmän kuin tyytyväinen tähän!).
Siinä suuria suunnitellessa itse asettamani rima senkuin kohosi ja suorituspaineet kasvoivat. Kunnes tänään tuumasin, että jos ikinä aion keittiöstä jotain kirjoittaa (sanottavaa on paljon!), on pakko aloittaa vain jostain ja pilkkoa koko stoori tiiliskiviromaania helpommin pureskeltaviin paloihin. Kuvat on otettu jo alkuvuodesta – pahoitteluni sesonkiin sopimattomasta stailauksesta.. Ihan näin pitkälle kevääseen edes Mintun hippifiilis kestä joulusesongin juttuja sisustuksessa.
Eli näillä sanoilla: TERVETULOA MINTUN KEITTIÖÖN!!

Lupaan palata kaikkiin yksityiskohtiin ja oppitunteihin vielä, mutta tosiaan perusfiilis on ollut ihan mahtava!
On aika jännä tunne, kun asiat, joita on pyöritellyt päässään vuosikausia – ja vähän pidempäänkin – vihdoin toteutuvat. Olen niin onnellinen ja kiitollinen kaikesta, materiaalit hivelee silmää ja sielua – ja kokonaisuus toimii juuri niinkuin toivoin. Painopiste tässä keittiössä ei ole ruuanlaitto, vaikka Peetu on kyllä pitänyt täällä jo useammat illalliset ja hyvin sujuu kuulemma kokkailu isommallekin porukalle.
Oikea käsivarteni palailee pikkuhiljaa käyttökelpoisten joukkoon – eli kohtapuoleen varmasti itsekin taas palaan ruuanlaittohommiin. Ihan vielä ei kykene kantamaan kattiloita tai pannuja kahdella kädellä (koittakaapa kaataa pastavesiä pois yhdellä kädellä!), mutta munakkaan teko sujuu ja sen sellaiset simppelit jutut.

Yksi syy siihen, että en saanut tätä postausta tehtyä nököttää tuossa keittiösaarekkeen kulmalla. Olkoon tämä samalla tribuutti aina mukana menossa hyörineelle, maailman parhaimmalle blogikuvausassistentille – Sailor Moonille. RIP ❤️
Yksi pääsyistä, miksi koko remonttiin ryhdyin, oli päästä eroon keittiön ja olohuoneen välisestä seinänpätkästä – ja saada tilalle kaikenlaiseen hommailuun, ompeluun, maalaamiseen, bujoiluun etcetera, sopiva keittiösaareke. Enkä voisi olla tyytyväisempi! (kuvia vanhasta pohjaratkaisusta löytyy esmes täältä: Keittiöremontti – tästä se lähtee)
Keittiösaareke on toiminut jo nyt vaikka minkälaisissa tehtävissä Baby Shower -buffetista, aperitif islandiin ja sen päällä on niin piirretty kaavoja kuin pidetty pan-European videopalavereja. Vietän ehdottomasti enemmän aikaa saarekkeen ääressä hääräillen kuin sohvannurkassa.

Tykkään ihan valtavasti keittiön massiivitammea olevista avohyllyistä! En ole mikään “kaikki piiloon sileiden ovien taakse” -minimalisti – päinvastoin nautin siitä, kun kauniit astiat on esillä ja silmän ilona aina.
Avohyllyjen kanssa tuli tosin otettua pari kierrosta ennenkuin tähän lopputulokseen päädyttiin. Nyt, kun tiedän paremmin, olisin ehkä valinnut neljä hyllyä ja matalammat hyllyvälit. Astioiden säilyttäminen – ja etenkin käyttäminen – olisi ollut niin helpompaa. Toisaalta näin, miten nämä nyt sitten lopulta päätyivät tuohon, onnistuu myös korkeampien asioiden säilyttäminen ja yleisvaikutelma on varmasti ilmavampi.

Aika hauska yhteensattuma, että sain ystäviltäni lahjaksi Finlaysonin keittiötekstiilejä, joissa on juuri tismalleen tähän keittiöön suunnittelemani sävyt, jo kuukausia ennen ennenkuin he tiesivät, että ikuisuuden suunnitelmissa ollut keittiöremontti vihdoin toteutuisi!

Eteishallissa aikaisemmin peruskirjahyllynä palvellut ikivanha Lundia päätyi ruokailutilaan. Se alkaa olla jo aika kulahtanut, mutta omaan silmääni se on juuri täydellinen. Hyllyn historia alkoi jo Suomessa, ysärin puolivälissä, jolloin tämä ja kaverinsa (joka on tällä hetkellä Peetulla käytössä) palvelivat, täyspitkin lasiovin varustettuina, kirjakaappeina.
Sittemmin hyllykaksikko on ollut sekä yhdessä että hajasijoitettuna eri osoitteissa, olohuoneessa, työhuoneessa, tyttöjen huoneissa, välillä ovien kanssa, välillä ilman. Täällä mun luona ovet on pysynyt kellarissa ja hyllyt toimi pitkään kaoottisina kaiken mahdollisen säilytystilana. Ankaran uudelleenjärjestelyn ansiosta (kiitos Peetu!) Lundia on jälleen hylly paikallaan!
On jotenkin ihana ajatella koko historiaa, mitä tuokin hylly on nähnyt, enkä missään tapauksessa haluaisi vaihtaa sitä mihinkään uudempaan, vaikka se ehkä olisikin siistimmän näköinen.
(Ja kyllä, kuvat on otettu niin kauan aikaa sitten, että pöydässä oli vielä joululiina… Ja kyllä nro 2, mulla on nyt pyöreä pöytä!!)

Täytyy kyllä tunnustaa, että hetken mietin vaihtavani hyllyn String-hyllysysteemiin. Lähinnä siksi, koska halusin pienen vitriinin, johon laittaa jotain rakkaita astioitani.
On täysin Lundian erinomaisen asiakaspalvelun ansiota, että lopulta tajusin, miten tuohon vanhaan hyllyyn saa erinomaisesti rakennettua juuri tismalleen sellaisen vitriinin, jonka halusin. Eikö vain olekin hieno!! (Ja jos joku Lundialta sattuu lukemaan tätä: suurkiitokset!! Ja suurkiitokset myös pitkämielisyydestä allekirjoittaneen loppumattomien kysymysten kanssa!)

Tässä ensimmäiset kuvat ja esittely uudesta keittiöstäni – mitäs tykkäsitte?
Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa mm.

• materiaalivalinnoista, mm. miksi kivitaso on ykkönen!
• keittiötoimittajan valinta, mitä tekisin e h d o t t o m a s t i toisin nyt
• kodinkoneiden valinta, miksi jätin mikron pois (nörttivaroitus!)
• uusia huonekaluja keittiöön… esmes se pöytä ja liuta toinen toistaan ihanampia tuoleja
• vertailu: ennen ja jälkeen kuvat joka kulmasta
• jotain muuta, mitä?

Terkkuja keittiöremontti-mayhemin keskeltä! Tässä pientä päivitystä homman etenemisestä – sillä vaikka välillä tuntuu, että “uusi normaali” ei tarkoita vain koronan aiheuttamia muutoksia normiarjessa, vaan myös sitä, että allekirjoittanut saa elää omassa kodissaan jonkinlaisessa ikuisessa välitilassa, jotain edistystäkin on tapahtunut.
Huomasin juuri, että tästä välivaiheesta ei ole tullut otettua ollenkaan kuvia kameralla. Matkaväsymystä varmaan. Toivottavasti laatu toimii kuitenkin, eikä kuvat ole ihan harmittavan rakeisia. Aika paljon on nimittäin onneksi tullut edistystäkin remontin kanssa, mutta takapakkiakin on valitettavasti vedetty.
Mm. tuo keittiön takaseinä alkoi jo hiukan huvittaa. Hirmu selityksillä (värikoodista puuttui viimeinen numero.. etc) asiaa lähestyttiin, kun valitin, että se on ihan liian vihreä ja jälleen nou problemos, maalataan uudelleen ja tällä kertaa tarkistetaan sävy siihen tarkoitetulla skannerilla. Lopputulos on mielestäni yhtä kaukana kuin aiemmin liian vihreä sävy, mutta nyt puolestaan punaiseen suuntaan.
Mainitsin tästä työnjohtajalle, joka oli heti täynnä selityksiä, miten hän aina suosittelee selkeästi poikkeavaa sävyä vastaavassa tilanteessa, koska tismalleen samaa on niin kovin vaikea saada aikaiseksi. Sisäinen besserwisserini halusi argumentoida, miksi hän ei sitten sanonut sitä heti aluksi, ja miksi aikaisemmin hänen mielestään sama sävy olisi helppo juttu toteuttaa. Pidin kuitenkin suuni kiinni, sillä tämä uusi melkein-muttei-ihan -sävy on mielestäni oikeasti parempi!

Kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa hahmottua!
Yllättävää, miten vähän tuo valkoinen astianpesukone häiritsee. Valkoiset kaakelit taitaa tasapainottaa kokonaisuutta ihan mukavasti. Sinänsä hyvä, sillä vaikka tosiaan tarkoitus on ihan parin kuukauden sisään vaihtaa siihen uusi kalustepeitteinen malli, on ihanaa, ettei tuo vanha aiheuta sen kummempia tuntemuksia. Varmaan menee kuitenkin yli joulun ennenkuin ylipäätään jaksan alkaa taas bookailla työmiehiä, myydä vanhaa laitetta ja kaikkea sitä säätöä, mitä siihen kuuluu.
Mutta katsokaapas, mikä ihanuus siinä seinää vasten köllöttelee! Se on keittiösaarekkeen päälle tuleva taso, ihaninta mahdollista kiveä – eli Karjalan punagraniittia.



Mitäs sanotte!? Ei paha – eikö vaan! Lattiakin näkyy (ja on likainen kuin mikä! :D) ja jotenkin tässä alkaa tajuta, miltä täällä sitten ehkä ihan pian jokupäivä näyttää.
Samalla voidaan tehdä tässä klassinen “etsi viisi virhettä” -leikki…
Jos nyt sivuutetaan ne asiat, jotka selkeästi on kesken ja hyväksytään, että takaseinä ei ole tilauksen mukainen, mutta siihen ei muutosta halutakaan (koska oikeasti tuo sävy sopii tosi hyvin) – niin mitkä on ne asiat, jotka on pielessä?
Tässä Mintun vastaukset:

1. Missä on yksi kivitasoista? Ei kai keittiöallasseinälle tule valkoinen melamiini?
2. Avohyllyjen on tarkoitus olla ihan aktiivikäytössä, koska kaappitilaa on vähennetty huomattavasti. Kuinka korkealle ylettyy 165 cm pitkä henkilö mukavasti ilman keittiötikkaita?
3. Mites toi kaakelihomman yläreuna? (Itseäni häiritsevä asia näkyy vielä paremmin ihan ensimmäisessä kuvassa)

Tässä (erittäin huonolaatuinen) kuva Puustellin kanssa tehdystä suunnitelmasta.
Avohyllyistä kaksi alinta on tarkoitus olla allekirjoittaneen käyttökorkeudella. Ei nyt tarvitse alkaa halkoa hiuksia, mutta kuvassa (samoin kuin mittapiirroksissa) alimman hyllyn yläreuna on linjassa kaapiston alareunan kanssa. Valokuvasta näkee, että alin hylly on melkein kymmenen senttiä ylempänä kuin mikä oli alkuperäinen ajatus.
Kaakeleita ei kuvassa näy, mutta tuo pikkuriikkinen pykä-ero kaakelin yläreunan ja kaapin alareunan kanssa alkoi särkeä silmää niin paljon, että vaadin saada yhden kaakelirivin lisää edellisten päälle.
Ja se yksi onneton kivitaso. Se paukahti hajalle tiskialtaan reunan kapeasta kohdasta, kun sitä yritettiin nostaa paikoilleen.

Mutta siis tuo kivitaso on kertakaikkiaan niin ihana!!
Tiedän, että tuollainen näyttävä ja värikäs keittiötaso ei ole mikään suuri hitti, jos on aikeissa myydä asunto ja rahastaa remontilla. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että olen kuin kissa – kiinnyn reviiriini – ja tällä hetkellä toiveenani on, että saan asua tässä niin pitkään kuin mahdollista. Koko remontti ja kaikki ratkaisut on tehty vain sitä ajatellen, mitä minä toivon. Ajatella, miten ihanaa!

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy, miten paljon tasapainoisemmalta kaakeliseinä näyttää, kun yläreunan linja ei katkea hullusti vajaan kaakelin kohdalta. Avohyllyjä saadaan siirrettyä samalla alemmaksi, kun alimman voi laittaa kokonaan kaakeloinnin päälle.
Olin super-yhteistyöhaluinen enkä vaatinut ylimmän hyllyn siirtämistä alemmaksi, koska sinne on asennettu pistorasiaa sun muuta, mikä olisi tehnyt hommasta erityisen hankalaa. Alimman hyllyn reunassa kulkee LED-lista ja sähkö siihen tulee viereisestä kaapista. Siksi tässä uuni on taas vaihteeksi pois paikaltaan.
En todellakaan aavistanut, miten älyttömän paljon duunia ja ihan silkkaa vahtimista tässä jää itselle, vaikka tilasin täyden palvelun “avaimet käteen” -ratkaisun Puustellilta. No, edelleenkin kaikki, mikä oikeasti on valmistunut, näyttää todella ihanalta ja tykkään tosi paljon!
Keittiöremonttisaagan seuraavassa osassa päästään kurkistamaan jo viittä vaille valmiiseen keittiöön ja kuullaan, miksi Minttu (“kovis-Minttu”) purskahti itkuun remonttiäijien läsnäollessa.
Instagramissa (@minnapaakkulainen) lisää aiheesta ja storyjen puolella videoita rempan etenemisestä!

Ihan älyttömästi kiitoksia kaikista ihanista kommenteista ja onnentoivotuksista, joita sain mummuksi tulemisen johdosta edelliseen postaukseen, facebookiin ja instagramiin! Lapsi on aina lahja ja lapsenlapsi vielä erityisesti, koska siihen ei voi vaikuttaa sitäkään vähää kuin mitä omaan vanhemmaksi tulemiseen.
Ajattelin jatkaa hyvillä uutisilla – ja esitellä keittiöremonttini edistymistä. Ihan näin alkutekijöissä homma ei onneksi enää tänään ole, mutta edes näin 3 kk sovitun valmistumispäivän jälkeen remontti ei todellakaan ole vielä valmis. Toisaalta jokainen edistysaskel on lisännyt luottamusta ja iloa siitä, miten ihana ja toimiva – juuri minun tarpeisiini sopiva – keittiöstä valmistuttuaan tulee!

Uusi keittiö alkaa hahmottua.
Kaappitilaa tulee selkeästi vähemmän, arviolta puolet aikaisemmasta, ja hyvä niin. En todellakaan kaipaa ylimääräistä säilytystilaa, jonne kertyy asioita, joita kukaan ei tarvitse. Lisää avaruutta ja tilaa hengittää, fiksuja säilytysratkaisuja ja kodikkuutta on toiveeni.

Käääk, miten ihanat kaapinovet!! Rakastan tuota sävyä. Nuo tulevat siis Puustellilta ja sävyn nimi on “kashmir” – miten osuvaa!
Keittiöön asennettiin väliaikaisesti vanha tiskikoneeni, sillä sekä Boschin että Siemensin valikoimiin on tulossa vuoden lopussa aivan järkyn mahtavia laitteita (mm. ekstra vesisuihku yläkorissa juomalaseille/kulhoille!) ja haluan odottaa niitä ennenkuin hankin uuden. Kalusteovi on jo hankittuna (näkyy kuvassa seinää vasten nojaamassa oikeassa reunassa), mutta siihen asti mennään tuolla valkoisella, sinänsä aivan erinomaisella, tiskarilla.

Näin siinä kävi.. Monen sattuman summana sain mustaksi öljytyn puulattian – ja tykkään siitä aivan hulluna!
Alunperin haaveena oli laittaa lattiaan laatat – ehkä jotain ihanaa kuviollista marokkolaista kaakelia jopa. Tajusin toki, että avokeittiön kanssa tulee monenlaista haastetta, esim. missä menee raja olohuoneen ja keittiön välillä. Lopulta tuumasin, että yksivärinen tumma grafiitinharmaa olisi kivan graafinen ja suhteellisen helppo sulauttaa ajattelemaani kokonaisuuteen.
Olin varsin tyytyväinen suunnitelmaani, kunnes tapasin remontista vastaavan työnjohtajan. Hän valisti, että moderneissa asunnoissa kaikki sähköjohdot sun muu infrastruktuuri on piilotettu lattiaan ja jos haluan tehdä toivomani muutoksen, kyseessä ei ole mikään pikkujuttu. Raaka arvio oli, että homma olisi niellyt noin 2/3 keittiöremonttibudjetistani – eli olin varsin vastaanottavainen vaihtoehtoisille ideoille.
Onneksi samainen työnjohtaja osasi kertoa, että lattiassa on hyvälaatuinen tammiparketti, joka hyvinkin kannattaa säilyttää.
Lattia hiottiin ja käsiteltiin kovaa käyttöä kestävällä öljyseoksella, jota kuulemma laitetaan paljon myös julkisiin tiloihin. Vasta jälkeenpäin kuulin, että valitsemastani mustasta öljystä (en mitenkään päässyt eroon visiosta, jossa lattia on tumma!) heillä ei ollut juurikaan kokemusta. Yleensä valinta osuu valkoöljyyn, vaaleanharmaaseen tai neutraaliin.
Ihan ensimmäinen reaktioni oli uuuups, tulipas siitä tumma, mutta ei mennyt kuin hetki, kun tajusin, miten upea ja ihana uusi lattiani on!

Virallinen valvoja huilaa.

Keittiön ainoa kiinteä seinä oli pakko maalata ihan vain jo sen vuoksi, että se oli täynnä reikiä. Mietin pääni puhki, minkä sävyn siihen haluan, enkä tullut hullua hurskaammaksi, vaikka vietin tuntikausia sekä Bauhausin maaliosastolla että Pinterestissä inspiraatiota metsästämässä. Valkoinen, Stockholms vit, oli plan B, johon en halunnut turvautua. Lopulta kysyin neuvoa Peetulta ja hän vastasi välittömästi, että paras sävy seinään on sama kuin ovissa.
Työnjohtaja ilmoitti, että nou problemos, laitetaan juuri niinkuin asiakas toivoo. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun tajusin, että kuvassa näkyvä hennon vihreä maali ei ollutkaan mikään pohjustus vaan maalarin käsitys samasta sävystä…
Olen aina vitsaillut, että minulla on absoluuttinen värisilmä (lähinnä vastineena kaikkiin mahtaileviin “absoluuttinen sävelkorva”-väitteisiin), mutta mielestäni ei tarvitse olla kuin ei-värisokea nähdäkseen miten paljon vihreämpi seinä on verrattuna kaapinoviin.

Pikkukissa, Sailor Moon, otti todella vakavasti tehtävänsä laaduntarkkailijana.

Tässä ensimmäinen sneak peak koko keittiörempan ytimeen, lähtökohtaan ja tärkeimpään asiaan: Karjalan punagraniittia oleviin tasoihin.
Keittiöremonttisaagan seuraavassa osassa pohditaan mm. kysymystä “miten paljon huonoa tuuria osuu yhteen keittiöremonttiin?” ja lisäksi tutustumme ruotsalaiseen sanontaan “Gör om, gör rätt”.

Yksi asia, mitä kukaan ei kertonut – ja mitä itse en oikein hahmottanut – on keittiöremontin aiheuttama kaaos. Siinä vaiheessa, kun kävin työnjohtajan kanssa läpi homman eri vaiheita totesin ihan sivumennen, että kai se sitten on ookoo, että asun kotona koko ajan. Ei tullut mieleenikään, että miksi ei.
Kun sitten työt toukokuun lopussa alkoi, oltiin jo hyvän aikaa sitten siirrytty tekemään töitä kotikonttorilta. Mainitsin tästä työnjohtajalle ja hänen vastauksensa oli, että sehän on vain mukavaa…
Mitä itse en tajunnut, että kaiken elämän – työn, vapaa-ajan ja levon – keskittäminen vain yhteen huoneeseen on suoraan sanottuna vähän haastavaa!
Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy makuuhuoneeseeni muuttanut kissojen ruokintapiste (plus vessa..), mikro ja keittiötavaroita muuttolaatikoihin pakattuna. Väliaikaissijoituksessa wi-fi ja kylmäsäilytykseen hankittu laukku taustalla.

Aluksi kaikki tuntui ihan seikkailulta. Ihan kuin olisi camping-reissulla omassa kodissa. Kahvit sai keitettyä kätsysti piirongin päällä, kaurapuurot kypsyivät mikrossa ja muutenkin tuntui, että kivastihan tässä kaikki sujuu. Peetu opasti, kuinka kahvinkeittimellä voi keittää munia – mutta sen jätin kokeilematta!
Oven raosta huikkailtiin huomenet työmiesten kanssa ja muutenkin tuntui ihan jännältä, että makuuhuoneen oven tällä puolella oli minun työmaani ja toisella puolella heidän.

Elämä muuttui todellakin kompaktiksi.
Koska koko keittiö-olohuonetilan lattia hiottiin ja vahattiin, sieltä piti saada kaikki kalusteet pois. Se taas puolestaan tarkoitti sitä, että taloudessa ei moneen viikkoon ollut ainuttakaan pöytää. Kuvassa toisin sanoen esittelyssä etätyötoimistoni – ergonomian ja feng suin huipentuma kerrassaan.

Silloin, kun remontin ajankohta viime helmikuussa lyötiin lukkoon, ei ollut vielä pienintäkään aavistusta, että maailmanlaajuinen pandemia tulee muuttamaan elämän ja arkirutiinit aivan perusteellisesti. Oletin siis, että vietän pääosan valveillaoloajastani arkipäivisin toimistolla, niinkuin siihenkin asti. Näin käytettävissäni olisi ollut työpaikan jääkaapit, pakastimet, hellat sun muut.
Suunnittelin, että syön kaikki päivän ateriat officella ja vain viikonloppuisin turvaudun take away -muonitukseen ja ulkona syömiseen. No, ihan niin ei käynyt ja nykyään varmasti kaikki Foodoran, Woltin ja Uber Eatsin lähetit osaavat osoitteeni ulkoa… Oh well.

En ole mitenkään superpedantti järjestyksen suhteen. Tykkään, että paikat on kunnossa ja että on kivan näköistä, mutta vain aniharvoin oikeasti priorisoin tavaroiden sommittelua paikoilleen, jos jotain muutakin tekemistä on tarjolla.
Keittiöremonttikaaos oli jotain ihan muuta. Kertakaikkiaan.
Hermoille alkoi käydä niin se, että mitään ei löydä mistään kuin yksinkertaisesti sekin, että minne tahansa katseensa kääntää, on ruman ja sekasortoisen näköistä. Kirsikkana tietty vielä tietoisuus siitä, että jonkun on kaikki tuo saatava vielä paikoilleen.

Edes parvekkeelle ei päässyt pakoon kaaosta, koska sinne oli pistetty evakkoon asioita, joille muuta hajasijoituspaikkaa ei löytynyt.
Keittiöremontti alkoi tosiaan toukokuun viimeisellä viikolla. Alunperin ajatukseni oli tehdä näitä juttuja sitä mukaa, kun homma etenee, mutta sitten tuli elämä väliin.
Alunperin puhe oli, että remontti olisi juhannukseksi valmis, mutta olin henkisesti valmistautunut siihen, että varmaan se vähän venähtää. Nyt eletään jo syyskuuta ja voin kertoa, että keittiöremonttini ei ole vieläkään valmis!!
Saagan seuraavassa osassa lupaan kertoa vain positiivisia ja kivoja asioita – sekä fiilistellä, miltä tuntuu, kun unelmat alkavat muuttua todeksi. Oikeasti kaikki, mikä on valmistunut, on tosi ihanaa. Prosessi on vain ollut aavistuksen… miten sen nyt sanoisi… raskassoutuinen?

Vähän alkoi melkein huimata, kun tajusin, että nyt se on menoa. Kauan haaveiltu ja hartaasti suunniteltu projekti nimeltä keittiöremontti rysähti vihdoin käyntiin.
Heti alkuun täytyy tunnustaa, että en ihan tainnut kuitenkaan täysin tajuta, että kuinka valtavasta duunista tässä on kyse. Vaikka näin käsipuolena tein sekä Puustellin että remonttifirman kanssa täydellisen “avaimet käteen” -sopimuksen, itselle jäi kuitenkin aikas hurjasti tehtävää siitä huolimatta.
Kaikkein eniten aikaa vei kaappien tyhjentäminen.
Olen jo alkukeväästä alkaen karsinut kovalla kädellä kaappien sisältöä. Myyntiin ja kierrätykseen on mennyt kassitolkulla tavaraa mm. yllättävän runsaaksi paisunut käyttämättömien Tupperware-astioiden armeija. Kuivamuonakaappia (tai siis –kaappeja) olen tyhjentänyt ahkerasti sekä syömällä että heivaamalla menemään kaikkea parhaat päivänsä nähnyttä. Aikamoisia nostalgiahetkiä tyhjennyksen edetessä tuli vietettyä… Jalostajan pinaattikeittojauheen parasta ennen päivämäärä oli syyskuussa 1998 ja kolmen ananassäilykepurkin (omassa liemessä!) paketin kesäkuussa 2002. Molemmat ovat siis olleet matkassa jo, kun muutimme Suomesta tänne Ruotsiin! Oh my!!

Siitä huolimatta, että tein karsintaa mielestäni erittäin kovalla kädellä ja loppumetreillä apunani oli vielä armas tyttäreni, Karoliina “Marie Kondo” Joas, keittiöstä kertyi yhteensä kahdeksan (8) muuttolaatikollista kamaa ja lisäksi mm. parvekkeelle muuttaneet, aiemmin kylppärissä palvelleet vanhat Lundia-hyllyt toimivat astioiden hajasijoituspaikkana.
Parveke on muutenkin ollut tärkeä välivarastointipaikka. Mm. astianpesukone ja Karkin valtava nahkanojatuoli, joka edelleen asuu luonani, koska se on kissojen lemppari, saivat pakoilla remonttia partsilla.


Tyhjennyksen seuraavassa vaiheessa meni myyntiin vanha ruokapöytä ja tuolit (nyt vihdoin hankin sen pyöreän keittiönpöydän, josta olen haaveillut since forever!), lattialiesi, vanha kissojen raatelema sohva (meni jonnekin teinien hengausparatiisiin) ja umpeen jäätynyt ikivanha kaappipakastin.
Tässä vaiheessa tuli vähän outo ja haikea olo. En ole ikinä nähnyt kotiani näin tyhjänä. Siinä vaiheessa, kun käytiin sitä katsomassa, asunto oli vielä täynnä edellisen asukkaan tavaroita. Muuttopäivänä olin lastauspäässä – eli kämppä oli täynnä muuttolaatikoita, kun pääsin tänne asti.
Mutta sitten tuli into ja jännitys uudesta. Vain muutama viikko ja saisin nauttia uudenlaisesta avaruudesta ja toimivasta keittiöstä!


Eräänlainen before and after.
Vielä ei kovin hyvin näe, miten valtavasti pienen seinänpätkän poistaminen muuttaa tilaa avarammaksi, mutta tästä se lähtee!!

Työnjohtaja tarkkana ja aina tilanteen tasalla!


Kahden päivän työn tulos.
Vanha keittiö on vain muisto, seinä purettu ja keittiösaarekkeen paikka alkaa hahmottua. Tila tuntuu aivan valtavalta!

Hei, hei vanha keittiö!
Keittiöremonttisaagan seuraavissa osissa kurkistetaan millaista on elää kaaoksen keskellä, intoillaan uuden keittiön hahmottumisesta ja mitä tehdään, kun kaikki ei todellakaan mene niinkuin Strömsössä…

Olen haaveillut keittiöremontista vähintään 6 – 7 vuotta – varmaan pidempäänkin. En sinänsä edusta nykyään trendikästä ajattelua, että kaikki pitää laittaa uusiksi, koska vanha ei heijastele omaa imagoa tai kaveripiirin/viiteryhmän standardeja. Olen varsin pragmaattinen tässä suhteessa ja jos jokin toimii, ei sitä mielestäni ole tarpeen lähteä muuttamaan.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun Peetukin muutti pois kotoa Uumajaan opiskelemaan, kävi varsin selväksi, että perheasuntoon suunniteltu tilava keittiö palvelee huonosti aikuista sinkkua. Esimerkiksi kaappitilaa on niin valtavasti, että montaa kaappia ei ole edes avattu sitten 11-vuotta sitten tapahtuneen muuttomme. Löysin mm. siniset muoviset shampanjalasit, jotka on alunperin ostettu Karkin 12-vuotissynttäreille (Karkki täytti juuri 30…) ja tyttöjen partion ruokailuvälineet, vaikka molempien partioura päättyi muuttokeväänä 2009.
Liika kaappitila vain edesauttaa kaiken käsittämättömän roinan kertymistä.
Kaipaan myös lisää työtilaa. En niinkään perinteistä keittiön pöytätasoa, mitä sitäkin on jo valmiiksi ihan kohtuullisesti, vaan vähän isompaa pintaa, jota voisi käyttää esim. ompeluhommissa kankaiden leikkaamiseen ja muihin askarteluhommiin. Vanha ei viitsisi enää könytä lattialla!

Ja kuten olen tainnut täällä jo jossain välissä mainitakin, olen töissä kodinkonealalla, mikä on osaltaan vauhdittanut hinkua saada modernit laitteet keittiöön. Varsinkin höyryuuni on asia, jota olen todella himoinnut. Enkä panisi pahakseni nykyaikaista induktiokeittotasoakaan. Vanha lattialiesi keraamisine keittotasoineen on niin hidas, että tekee mieli keittää kananmunatkin vedenkeittimessä..
Suunnitelmat ja haavekuvat millaisen keittiön haluan ovat tosiaan olleet hienosäätöä vaille valmiit jo useamman vuoden. Unelmien uunin ja keittotason ostin vuosi sitten keväällä, kun töiden B-varastoon sattui tulemaan showroomilla esittylykappaleina olleet huippuyksilöt hyvään hintaan. (Eikö teillä muka ole induktiokeittotasoa sängyn alla?? Haha!).

Ihan älyttömän perusteellista vertailua keittiötoimittajista en kyennyt tekemään. Kaikkihan ne lupaavat kuun taivaalta ja että kaikki onnistuu ja järjestyy eikä mikään ole ongelma. Harva meistä tekee useampia isompia keittiöremontteja elämänsä aikana, joten sikälikin valinta oli sitten lopulta aika fiilispohjainen. Kävin jututtamassa myyjiä IKEAssa, HTH:lla, Marbodal ja Ballingslöv -kaupoissa sekä Puustellilla.

Valitsin lopulta toimittajaksi Puustellin – ja oikeastaan vain siksi, että suomalainen laatufirma tuntui hyvältä ja turvalliselta vaihtoehdolta. Ja koska he olivat ensimmäisenä varmistamassa, että pystyvät toimittamaan pöytätasot Karjalan punagraniitista, mikä on yksi tärkeimmistä asioista, mitä uuteen keittiööni haluan.

Näin homma lähti rullaamaan… Tarinan seuraavassa osassa katsotaan, mitä tapahtui, kun varsinainen action alkoi!