Millainen on hyvä arkimeikki? Nopea tehdä, antaa freesin ja raikkaan ilmeen, ei ole liian räikeä, peittää väsymyksen, antaa hyvän fiiliksen aina peiliin katsoessa. Vaikka en juurikaan varsinaisesti meikkaa arkisin, huomaan, että vaatimuslista on siitä huolimatta aikas pitkä.
Tavoitteeni ei ole näyttää töissä siltä, että olisin lähtenyt liikkeelle täysin ilman meikkiä, mutta toisaalta en todellakaan halua, että ehostukseni herättää varsinaisesti mitään erityistä huomiota. Viimeisen noin ziljoonan vuoden aikana toimistoehostukseni on hioutunut aika tarkkaan 4 minuutissa ja 27 sekunnissa toteutettavaksi pikarituaaliksi.

Periaatteessa olen ollut todella tyytyväinen aikaisemminkin käyttämiini tuotteisiin. Nyt viimeaikoina olen kuitenkin testannut muutamia uutuuksia, joista osa on päätynyt samantien suosikkituotelistalleni
Talvisen arkimeikin perustana on hyvä meikkivoide, voidemainen poskipuna ja, jos aikaa on käytettävissä 13 sekunttia enemmän, saatan myös sipaista valoalueille vanhaa palvelijaani, YSL:n valokynää.

Aivan uusi suosikki on Lumenen Blur-foundation (saatu testiin blogin kautta). Upeasti pohjaa tasoittava, kestävä ja silti luonnollisen tuntuinen Blur-meikivoide on jo ehtinyt voittaa suosikkiäänestyksiä ja vaikka mitä, vaikka se tuli markkinoille vasta viime syksynä. Yhtään en kyllä ihmettele, sillä vaikka en todellakaan ollut epätyytyväinen edelliseen meikkivoiteeseeni, olen ollut ihan älyttömän tyytyväinen tuohon Lumenen uutukaiseen.
YSL:n valokynä on vanha tuttavuus, mutta poskipuna on tuoreempi tulokas meikkiarsenaalissani. Varsinkin nyt talven kuivimpaan aikaan olen ollut niin todella iloinen siitä, että käytössäni on voidemainen poskipuna. Talvikalpealle iholle täydellinen, luonnollinen ollaan-tässä-oltu-vähän-pulkkamäessä -tyyppinen sävy tulee kuin itsestään Lumenen Rasberry Miracle poskipunalla sävy 1: Aamun kajo (saatu blogin kautta).
Huulissa olen käyttänyt viime aikoina vain aavistuksen omien huulteni ihonväriä intensiivisempää Make Up Storen huultenrajauskynää ja Maybellinen Baby Lips Dr. Rescue -sarjan miedosti persikankiiltävää huulirasvaa (saatu blogin kautta).

Aamuinen nopea silmämeikki – samoin kuin aikaa ja tuherrusta vaativa iltameikkikin – syntyy todella helposti ihanalla Bobbi Brownin luomiväripaletilla. Peruspohjan teen haalean hohtavalla beigellä (alarivi, oikea yläkulma) ja arkisin varjostan silmien ulkonurkkia vain luonnollisen harmaalla mattasävyllä (yläkerroksen oikea yläkulma).
Hiukan tavallista toimistopäivää vaativampiin edustustilaisuuksiin laitan varjostusta alakerran oikean alakulman tumman suklaan värisellä luomivärillä. Korostusta lisään kapealla pikkuisella pensselillä kulmakarvojen alle, silmien sisänurkkaan ja joskus jopa sutaisun amorin kaarelle. Korostussävynä käytän vasemman yläkulman pellavanvalkoista mattaväriä. Kiiltävänglitterisiä sävyjä en ole vielä paljoa testaillut, mutta eiköhän niillekin käyttöä tule, kun kesän ulkoilusesonki pyörähtää käyntiin.

Käytän myös oikean yläkulman mattaa perusharmaata siihen, kun häivyttelen eri sävyt sulautuman pehmeästi toisiinsa. Korostusväriä voi sipaista ohuen pehmeän viivan keskelle silmäluomea, juuri iiriksen kohdalle, heti rajauksen yläpuolelle. Se antaa valoa katseeseen ja feikkaa helposti astetta reippaamman ja tehokkaamman ilmeen.

Muuten arkisilmämeikissä ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia sitten edellisten tutoriaalien. Tai kulmakarvojen merkitys on kasvanut sikäli, että olen muuttunut tyypistä, joka fiksaa kulmansa bileisiin, sellaiseksi, joka mielummin markkeeraa kulmat kuin rajaa silmät. Ja tämä tulee kuitenkin ihmiseltä, joka aikaisemmin piirsi eye-linerit ennenkuin oli kunnolla edes herännyt.
Lumenen kevyen neutraalisti väritetty kulmavaha (saatu blogin kautta) ja Face Stockholmin väri ovat nykyään about tärkein osa meikkiäni heti pohjan jälkeen. Ikisuosikkeja ovat myös MACin ihon värinen kapea peitepuikko ja Chanelin kakkumainen eye-liner. Peitepuikolla (tai -kynällä paremminkin) peitän väsymyksen jäljet silmistä – yksi vetäisy alaripsien sisäpuolelle vastaa ainakin puolentoistatunnin yöunta.

Meikkipussini tuorein tulokas on Lancômen huikea uutuusripsari Grandiôse. Olen todella pitkään vannonut Max Factorin mascaroitten nimeen – ja niihin olen aina palannut, vaikka välillä on tullut muutakin testattua. Nyt olen kuitenkin löytänyt niin mahtavan ripsivärin, että tästä ei ole enää paluuta!
Grandiôse on aivan täydellinen “aikuisen” meikkaajan mascara, sillä sen avulla saa joustavat ja kaarevat ripset, jotka tuntuvat tuuheentuvan ja pidentyvän aivan silmissä, mutta ilman rasittavaa ja vähemmän sofistikoitunutta “liikaa ripsaria” -efektiä. Lisäksi se pysyy siellä, missä sen on tarkoituskin – eli ripsissä – eikä varise pitkin poskia. 

Joutsenkaulaksi nimitetty mutkalla oleva varsi on uutukaisen yksi erikoisuus. Ennen testausta ajattelin, että tuo on hiukan hassu, mutta jo ensimmäisellä käyttökerralla havaitsin, miten kätevä se on. Ripsivärin levittäminen sujuu näppärästi harjaa kääntelemällä myös kaikkein hentoisimpiin ripsiin. Kasvoja ei tarvitse väännellä (tai suuta pitää auki), koska varsi hoitaa sen puolen. Vierastin hiukan aluksi myös pullukkaa muotoa, mutta koska tykästyin joutsenkaulaan, menee sekin siinä sivussa. Läpinäkyvän pään ruusuyksityiskohta on niin ihana, että se tasapainottaa kyllä kaikki muut muotoseikat.

 
Arkimeikki kunnossa!
Ehkä sitä sitten kesemmällä voi innostua käyttämään vähän enemmän värejä, mutta näin kevättalvella luonnolliset ja lempeät värisävyt ovat ainakin itselleni se ainoa oikea ratkaisu.

Tällä viikolla Mintun ohjelmassa on pääasiassa messuemäntä-tyyppistä toimintaa. Mietiskelin, että minkähänlainen kynsilakkaus olisi sellainen, joka kestäisi, olisi siistin ja kivan näköinen ja vielä kaikenlisäksi helposti korjailtavissa tarvittaessa.
Totesin heti, että mitään tummaa tai kirkasta väriä ei voi laittaa – niissä kun näkyy heti pienimmätkin lohkeamat. Edustustehtävissä, missä kädetkin ovat koko ajan ihmisten silmien alla, sellainen ei tule kysymykseenkään. Eli vaalea kestävä lakka sen olla pitää.

Päädyin vielä tekemään pienet liukukimalteet kynsien kärkiin, sillä hilelakka, jos mikä, pysyy kuin tauti kynsissä. Ja toisaalta, jos hile hiukan lohkeaakin, se on helppo paikata ilman, että lopputuloksesta tulee suttuisen näköinen.

Valinta osui Lumenen superkestävään Gel Effect -lakkaan, sävy 1 “Huurreharso” (saatu blogin kautta) ja Ciatén monivärisenä kimalteleva varsin pienihileinen kultaglitterilakka sävy 109 “party shoes”.

 
Varsin hillitty ja elegantti lakkaus (vaikkei nyt ehkä ihan superkonservatiivinen sitten kuitenkaan… haha!) – ja toivottavasti hyvin koko viikon menoissa pysyvä!

Nyt on neljä viikkoa siitä, kun aloitin Nutrilett-kuurini. Jo silloin oli tiedossa, että dietti tulee sisältämään breikkejä ja että kahden viikon yhtäjaksoinen täysnutraus ei ole realistinen. Tietty silti odotin huikeita tuloksia – mieluiten vain parin-kolmen päivän jälkeen – vaikka matka terveelliseen vyötärönympärykseen on huomattavasti muuttamaa senttiä pidempi.
Olen nyt vuorotellut “oikeaa elämää” ja Nutrilett-aterioita. Edellinen väliaikatsekkaus oli viikko sitten, jolloin tunnustin itsekin yllättyneeni saavuttamistani tuloksista. Väliin kun osui normaalin ruokailun lisäksi vielä jonkin verran herkutteluakin.
Mennyt viikko on sisältänyt ihan tyylipuhtaita täysnutrauspäiviä, myös muita Nutrilett-tuotteita kuin jauhepusseja sisältäviä osanutrauspäiviä ja lisäksi päiviä, jolloin olen syönyt pääosin vain Nutriletteja, mutta lisäksi myös yhden tai kahden aterian verran tavallista, ei mitenkään erityisesti vähäenergiseksi laitettua ruokaa. Muotiviikoilla tuli napsaistua jokunen herkullinen cocktail-pala ja nautittua hiukan samppanjaakin.

Tänään olen palannut takaisin ruotuun – eli täysnutrauksella ollaan menty tämä päivä. Ihan kuten yksi lukija aiempaan postaukseen kommentoikin: tunnen, että tällainen “vuorotahtia vetäminen” on ehkä pidemmällä aikavälillä parempikin keino pudottaa painoa kuin supertiukka kuuri, jonka jälkeen palataan entisiin ruokailutottumuksiin. Nyt saan hyvää harjoitusta siihen, miten pienen, harkitun repsahduksen jälkeen palataan takaisin kevyemmälle linjalle.
Myönnän auliisti, että en ole aikaisemmin ollut kovin hyvä katkaisemaan herkutteluani. “Menköön nyt samaan syssyyn” -ajattelun kanssa perjantai-pizza muuttui lasagne-lauantaiksi ja jatkui suklaa-sunnuntailla. Nyt olen opetellut siihen, että yksi ihana juustoinen croque monsieur on ihan ok, kun muistaa pitää mopon ohjaimet silti käsissä.
Kantsii muuten poiketa Nutrilettin kotisivuilla, vaikka olisi vain muuten keventelemässä. Sieltä löytyy nimittäin hyviä vinkkejä kevyemmän elämäntavan ylläpitämiseen ja mukavia helppoja treeniohjeita. Tarjolla on myös kuukauden ilmaiset joogat Nutrilettin käyttäjille.

 
Tämän hetkiset tulokseni ovat kannustavia:

• Vyötäröltä on kadonnut yhteensä 7 cm, mikä on siis kaksi senttiä enemmän kuin viikko sitten.
• Paino on pudonnut reilut 3 kg – eli melkein kilon viikossa.

Vielä tuo ei ole niin paljoa, että kukaan ulkopuolinen kiinnittäisi siihen huomiota, mutta oloni on kyllä selkeästi paljon parempi ja kevyempi. Vaatekaapissa lymyileviä pienempiä vaatteita ei myöskään ole vielä tarvinnut kaivaa esille, mutta jo se piristää kummasti, kun näissä nykyisissä sujuu hengittäminen ihan normaalisti.
Aion jatkaa samalla meiningillä – eli vuorottelen täysnutraus- ja osanutrauspäiviä. Vaikka kutistumistahti näin onkin hiukan hitaampi, olen huomannut, että se kuitenkin sopii itselleni parhaiten. Seuraava väliaikaraportti tulee noin parin viikon päästä.

Muotiviikkoon valmistautuminen on täällä täydessä vauhdissa. Eilen ruodittiin Peetun kanssa puhelimessa eri asuvaihtoehtoja ja nyt alkaa olla garderobi suht mietittynä. Kynnet piti tietty saada myös edustuskuntoon. Ensin olin vähän sitä mieltä, että haluan klassisen näyttävät mustat simppelit lakat, mutta sitten päädyinkin hiukan värikkäämpään vaihtoehtoon.
Jossain vaiheessa olin jo hiukan kyllästymässä kimaltaviin aksenttikynsiin, mutta viikon-parin vieroituksen jälkeen tyyli tuntuu jälleen freesiltä. Eli näillä mennään muotiviikoille:

Tumma violetti, melkein musta, lakka on OPIn ja sävyn nimi “Eiffel for this colour”. Aksenttikynnessä ensin pohjalla Lumenen kynnen luonnollista sävyä korjaava CC Nail Concealer (saatun blogin kautta) ja kimalteena Ciatén ihana diskopallohileinen glitterilakka, sävy “Confetti”.

 
Jee, jee – huominen, tule jo!!

Poden – jälleen kerran – keskivaikeaa hiustenleikkauskuumetta. Tiedän, että monet pitävät pitkää tukkaani aika kivana ja toisaalta viihdyn siinä itsekin ihan ookoo. Toisaalta olen roikottanut pitkää, suorastaan ylipitkää, kuontaloani lähestulkoon samanlaisena jo niin kauan, että tekisi tosiaan mieli saada vähän vaihtelua.
Eniten himottaisi pitkähkö, olkapäille ulottuva kampaus – long bob. About vuosi sitten tyyli oli iso hitti celebrityjen keskuudessa, minkä ansiosta inspiraatiokuvamateriaalia löytyy interwebsin täydeltä.

Olen leikannut muutaman kerran aikaisemmin hiukseni tosi tosi pitkästä ihan lyhyeksi. Ensimmäisellä kerralla olin töissä Tampereen Työväen Teatterissa ja teatterin kampaamon tytöt leikkasivat hiukseni toivomukseni mukaisesti melkein siiliksi sitä vastaan, että saivat pitkän ponnarini peruukkiaineksiksi. Karkki oli silloin ihan melkein vauva vielä, joten superlyhyt tukka oli teknisesti helppo. Kasvatus takaisin pitkäksi alkoi tosin samana päivänä, kun hiukset leikattiin.
Toisella kerralla olin töissä Tampereen yliopistolla. Muistan, miten perjantaina lounaalla puhuttiin työkavereitten kanssa hiusten leikkaamisesta ja kuinka julistin olevani ehdottomasti eniten oma itseni pitkissä hiuksissa, enkä missään tapauksessa ajatellut leikata niitä tyyliin ikinä. En tiedä, mitä yön aikana tapahtui, mutta lauantaina käytin koko aamupäivän soitellen läpi Tamperelaisia kampaamoja vapaan ajan toivossa. Tuloksena oli jälleen superlyhyt kampaus – itse pyysin vieläkin lyhyempää, mutta kampaaja kieltäytyi leikkaamasta. Sanoi, että voin mennä maanantaina takaisin, jos hiukset edelleen tuntuvat liian pitkiltä… No, eivät tuntuneet. Haha! Ja työkavereitten ilmeet oli kyllä ikuistamisen arvoiset, kun en-kyllä-koskaan-leikkaa-hiuksiani-Minttu saapui lyhyen kuontalonsa kanssa toimistolle!

Muutaman kerran olen tehnyt myös vähän maltillisemman hiustenlyhennysoperaation. Aina lopputulos on kuitenkin ollut se, että olen alkanut kasvattamisprojektin aivan samantien. Eli onko leikkaamisessa ylipäätään mitään järkeä?
Yleensä pidän hiukset aina kiinni ja siksikin tuntuu jotenkin turhanaikaiselta pitää matkassa ylipitkiä karvoja. Ei niistä toisaalta mitään haittaakaan ole. Mieleni tekisi silti uudistua jotenkin – ja mikä olisikaan ihanampaa kuin uudet hienot hiukset?

Ongelma taitaa olla nyt oikeastaan vain se, että raaskinko leikata. Nyt, kun hiukseni ovat olleet niin pitkät niin pitkään, tuntuu, kuin en osaisi kuvitellakaan elämää ilman mahdollisuutta Hollywood-kiharoihin. Tai että kaikki supervoimani olisi säilööntynyt juuri karvojen pituuteen. Asiaa ei millään tavalla helpota se, että kampaajani sai viime kerralla melkein sydärin, kun ilmoitin harkitsevani kutrien katkaisua.

No, saa nyt sitten nähdä, löytyykö rohkeutta kutrien pätkäisyyn vai ei. Mieli kyllä tekisi. Olkapäille ulottuva long bob olisi siitäkin hyvä, että sen saisi vielä ponnarille. Eikä tämä meikäläisen melkoisen luonnonsöherökiharainen hiuslaatuni kovin lyhyessä viihtyisikään – etenkään, kun en edelleenkään halua ryhtyä laittamaan hiuksiani joka kerta, kun olen lähdössä ihmisten ilmoille.

Vanha viisauteni on, että kyllähän ne siitä sitten taas kasvaa – ja niin kasvaakin. Toisaalta tähän pituuteen, missä hiukseni on nyt, ei päädytä ihan hetkessä. Mutta ehkä voisin oikeasti viihtyäkin pitkässä polkassa… Pitäisi varmaankin rohkaistua ihan oikeasti ja käydä pätkäisemässä kiharat. Tai jos sitten kuitenkin ei… Nääs, nääs…
Kuvat: Getty Image, poimittu täältä ja täältä.

Paperilla monet asiat ovat niin helppoja. Sitä katselee päiviä kalenterissa, selaa viikkoja ja merkkailee treenejä, suunnittelee ruokavalioita. Kunnianhimoisesti tuumaa, että eihän tuo ole temppu eikä mikään – viikot sujahtavat ohi muutenkin niin vauhdilla. Kohta on pääsiäinen, kesä ja aika ottaa ne kaikki ihanat pieneksi jääneet vaatteet takaisin käyttöön.
Käytännössä homma sujuu aika harvoin ihan niin. Etenkin, jos sattuu olemaan kaltaiseni – toisaalta malttamaton, toisaalta aivan onneton itsekurin pitäjä.
Tässä siis jatkokertomusta Indiedaysin ja Nutrilettin kampanjan yhteydessä aloittamaani painonpudotuksen pikastarttiin.

Kuva: Nutrilett töissä, kotona ja reissussa. Aluksi tein pirtelöt toimistolla ikivanhassa Tupperi-sheikkerissä, mutta sitten sain Karkilta huomattavasti sporttisemman shokkipinkin version. Nyt hävettää huomattavasti vähemmän! Haha! Smoothiet on ihania ja täyttäviä illalla treenin jälkeen ja patukat älyttömän käteviä reissussa.
Aloitin todella kovalla tsempillä ja päättäväisin mielin. Ja kaikille, jotka suunnittelevat samantapaista pikastarttia suosittelen samaa. Kannattaa miettiä omia odotuksiaan – ja pyrkiä olemaan realistinen. Itse esimerkiksi tiesin jo aloittaessani, että kaksi Saksassa vietettyä koulutuspäivää tulevat olemaan paussi kuurista. Jos olisin yltiöpäisesti suunnitellut vetäväni Nutrilettia myös siellä, olisin todennäköisesti vain “sortunut” ja itseensä pettyneenä takaisin ruotuun palaaminen on aina hankalampaa kuin harkitun breikin jälkeen.
VLCD-dietillä tuloksia on realistisesti odotettavissa varsin nopeasti. Silti kannattaa muistaa, että kolmen päivän jälkeen ei varmastikaan vielä ole järkevää sovittaa sitä kaksi kokoa sitten pieneksi jäänyttä tavoitehametta. (Note to self). Itse pidin itseäni niin älyttömän reippaana neljän päivän nutrilettailun jälkeen, että olin aivan hämmästynyt, kun farkut eivät solahtaneetkaan päälle tuosta noin vain.
Ehdin olla kuusi päivää Nutrileteilla ennen Saksan reissuani. Koko alkuaika sujui varsin hyvin; kaikki erilaiset ateriankorvikkeet antavat yllättävänkin kylläisen olon. Toisen päivän iltana, kun kävin treenaamassa, tunsin pientä huimausta ja pyörryttävää oloa hetken, mutta se meni nopeasti ohi. Muina päivinä en huomannut vastaavaa, vaikka kävin jumpassa ihan normaaliin tahtiin. Vaikeinta taisi olla haistella työkavereiden lounasruokien tuoksuja.
Olin ajatellut, että Saksan poikkeuspäivien aikanakin koitan pitää jotain rotia sen kanssa, mitä laitan suuhuni. Voin kertoa, että se onnistui ns. aika hyvin. En syönyt kaikkia lautaselleni annosteltuja juustoperunagratiineja ja schnitzelistäkin vain puolet, mutta kun ohjelmassa oli yhteistä ruuanlaittoa pitkin päivää, en voi todellakaan väittää viettäneeni mitään keventelijän koulutuspäiviä. Saksalaiset kyllä osaavat leivonnaisensa! (Mistä tuli mieleen, että teimme aivan mielettömän ihanaa omenapaistos/-kakkua ja sain siihen ohjeenkin. Sitä on pakko testata – ja laittaa ohje teillekin – heti, kun se sinipallollinen jakkupuku mahtuu taas päälle).

Saksan reissun jälkeen tuntui täysin siltä, että olen taas takaisin lähtökuopassa – tai (rasva)kukkulalla ehkä paremminkin. Lisäksi havaitsin takaisin ruotuun palaamisen yllättävän hankalaksi. Ensin sitä oli matkustuksesta vähän rähjääntynyt ja väsynyt. Sitten töissä iski keskivaikea stressimomentti, jota kompensoi kyllä mukavasti se, että Peetu oli pikavisiitillä viikonloppuna, mutta kaikki tämä tuntui vaativan jotain Nutrilettia tukevampaa syötävää ja vähän viiniäkin. Useimmat ateriat onnistuin kuitenkin korvaamaan Nutrilettilla – eli mistään aivan totaalisesta täysrepsahduksesta ei voi puhua.
Nutrilett-kampiksessa mukana oleva kollega on toteuttanut “osanutrausta” (kantsii lukea muutenkin tuo postaus, huomaan olevani varsinainen aloittelija tällä alueella…). Silloin tarkoitus on korvata osa aterioista Nutrilettilla ja osan aikaa syödään normaalisti, mutta kevyesti. Tavoittelen periaatteessa kaikessa elämässäni kultaista keskitietä, ääripäitä karttava svenneläinen lagom-ajattelu on mielestäni just hyvä. Kuitenkin vain joidenkin aterioiden korvaaminen Nutrilettilla ja muuten ns. “normaalisti” syöminen kuullostaa tosi hankalalta. Sen toteuttaminen onnistuneesti vaatii selkeästi huomattavasti parempaa itsekuria kuin mitä itselläni on. Siksi viikonloppunakin, vaikka pääasiassa korvasin ateriat Nutrilettilla, ne toiset taisivat kyllä sitten kompensoida senkin edestä.
Maanantaina palasin kunnolla takaisin ruotuun – ja nyt on menossa kolmas täysnutrauspäivä.

Kuva: Tältä näyttää kaappini ylähylly toimistolla. Aamupala, lounas ja iltapäivän välipala käden ulottuvilla vähentää kiusauksiin sortumista. Kuten myös aavistuksen myöhässä saapuminen niihin aamupalavereihin, joissa on tarjolla aamiaisbuffet… 
Normaalistikin käytännössä aina arkiaamuisin syön aamiaisen vasta toimistolla. Nykyisin se on mansikan, vaniljan tai suklaan makuinen Nutrilett-pirtelö. Lounaaksi syön Nutrilett vihannes- tai kanakeiton ja juuri ennen töistä lähtöä vielä toisen makean pirtelön. Jos olen menossa treenaamaan, nappaan mukaani valmiin smoothien – joko tavallisen tai erityisen proteiinipitoisen. Sellaisina iltoina, kun en treenaa, syön heti kotiin tultuani toisen suolaisen keiton ja viimeisenä ennen nukkumaanmenoa yhden makean smoothien. Treeni-iltoina juon tosiaan hiukan enemmän energiaa sisältävän smoothien joko heti treenin jälkeen tai matkalla kotiin – joskus vasta kotona ja suolaisen keiton vasta sitten vähän myöhemmin illalla.
Erilaiset Nutrilett-patukat (niitä on kaikelaisia proteiinipatukoita ja tavallisia ateriankorvikkeita etc. Kaikki tuotteet voi tsekata täältä) on tosi käteviä ottaa mukaan ja niitä on helppo syödä diskreetisti. Toimistolla olen kertonut kaikille, joita yhtään kiinnostaa, että olen pulverikuurilla, mutta muuten en ehkä ole niin kiinnostunut keräämään huomiota ateriavalinnoillani. Lisäksi patukat on aivan älyttömän hyviä, joten niiden naposteleminen tuntuu melkein huijaukselta!
Se kyllä täytyy patukoista sanoa, että ne kannattaa pureskella tooodella hitaasti, sillä niistä tulee nopeammin täyteen kuin uskoisikaan. Patukat ovat niin täyttä tavaraa, että pitää myös muistaa juoda ihan tolkuton määrä vettä, ettei järjestelmä ala jumittaa. Ja tuosta edellä mainitusta syystä en suosittele kuin maksimissaan yhden aterian korvaamista patukalla/päivä. (Jos siis on yhtään taipumusta käyttöjärjestelmän hitauteen, kuten allekirjoittaneella. (Sorry, jos tämä oli too much information!))
Hyvältä maistuu kaikki muutkin Nutrilettit. Siis olosuhteet huomioiden tietenkin. Jos odottaa, että suklaan makuinen pirtelö maistuu samalta kuin Hesestä ostettu, pettyy varmasti. Mutta tosiaan, oletusarvon mukaisissa rajoissa kaikki Nutrilett-tuotteet ovat mielestäni yllättävänkin maukkaita, keitot suorastaan hyviä.

 
No mutta miten ne tulokset sitten?
Olin jo miettinyt etukäteen, että kirjoitan suunnilleen tämän, mitä tässä nyt olen kirjoittanut, ja sitten pahoittelen, että mitään varsinaisia tuloksia ei ole, mutta olo on mainio ja blaa, blaa. Niinkuin kerroin, meillä ei ole vaakaa, enkä ole (valitettavasti) kerinnyt tällä viikolla vielä jumppaankaan, että olisin voinut punnita itseni SATSissa. Päätin kuitenkin mitata vyötärön ympärykseni juuri ennenkuin aloin kirjoittamaan tätä juttua. Ja en TODELLA ollut uskoa silmiäni:
VYÖTÄRÖLTÄ ON KADONNUT 5 cm!!
Osa on nestettä – tietenkin – ja osa alkumittaustuloksesta vain joulun ja uuden vuoden jälkeistä turvotusta, mutta silti. 5 cm on mielestäni aika hemmetin paljon! Etenkin, kun olin varautunut, että kaiken tämän minttuilun jälkeen mitään erityisiä tuloksia ei olisi raportoitavissa.
Eli tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin!
Seuraava raportti tulee vähän reilun viikon päästä. Siihenkin liittyy tietty haaste: Tukholman muotiviikko alkaa ensi maanantaina. Muotiviikon aikaiset epäsäännölliset ja ei-ohjelmoidut ruoka-ajat johtaa helposti epäterveellisiin pikaruoka-aterioihin ja silloin tällöin kohdalle osuva kuohuvien tarjoilu asettaa omanlaisensa haasteet. Uskon kuitenkin, että tästäkin selvitään hienosti realistisen suunnittelun avulla.