Hei, I’m back!!
Viimepäivien blogihiljaisuus ei ole johtunut sen paremmin inspiraation puutteesta, tavallista pahemmasta kiireestä tai keskittymistä vaativista elämänmullistuksistakaan. Tai no, tavallaan ehkä tuosta viimeisestä kuitenkin, sillä – voitteko kuvitella – olen elänyt peräti neljä päivää ilman nettiyhteyttä!
Karkki oli viikolla käymässä Tukholmassa jonkun koulutustapahtuman takia. Tiistai-aamuna olin tekemässä töihin lähtöä, kun tyttöjen huoneesta kuului Karkin ääni: “äiti, netti ei toimi”. En juuri kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, oli vähän kiirekin (yllätys!) ja yleensä tuon kaltaiset ongelmat ratkeaa sillä, kun vetää routerin virtapiuhan hetkeksi irti.
Illalla kotiin tullessani tajusin, että koko tyhmä router on ihan pimeänä. Könysin aikani tv-tason takana (*aivastus*) ja totesin, että tällä kertaa kukaan perheen nelijalkaisista jäsenistä ei ollut käynyt riehumassa johtoja irti seinästä. Ei siis muuta kuin pikainen (= jonoaikasi on arviolta 24 minuuttia) soitto nettitoimittajalle ja uusi masiina matkaan.

En nyt edes viitsi alkaa tuosta jonottamisesta… Mutta on se nyt jotenkin kuitenkin aika ihme, että ihan randomina marraskuisena tiistai-iltana pitää asiakaspalveluun jonottaa vähintään puoli tuntia. Ja tosiaan sikäli vähintään, että ennenkuin pääsee sinne jonoon asti, pitää keskustella jonkun retardin tietokoneohjelman kanssa, joka kyselee, että mitä asia koskee, mutta ei jostain syystä ikinä ymmärrä vastauksia. Niin huonoa ruotsia en kuitenkaan kuudentoista Tukholmassa vietetyn vuoden jälkeen mielestäni puhu.
No, palvelu oli ihan ystävällistä, kun vihdoin sain puhua muun kuin tietokoneen kanssa. Hiukan piti kyllä nikotella, kun asiakaspalvelijapoika sanoi, että uuden routerin pitäisi olla lähipostissani jo perjantaina. Miten niin jo perjantaina? Yritin hiukan ystävällisesti selostaa, että olisi kyllä ihan kauheen hienoa, jos se masiina olisi täällä jo vähän aikaisemmin. Olisi sellainen blogikin, jota haluaisin päivittää. No kuulemma perjantaina varmaan olisi, mutta voi olla, että menee maanantaihin.
Perjantaina tulikin sitten tekstari, että paketti olisi noudettavissa lähipostistani. Valitettavasti en lukenut viestiä kovin tarkasti ja kun perjantaina illalla olin terhakkana noutamassa lähetystä, saamallani pakettinumerolla oli ihan jollekin muulle tarkoitettu lähetys. Yritin esittää hiukan närkästynyttä ja ojensin postilta tulleen tekstiviestin virkailijan luettavaksi.
Ihan superystävällisesti hän sitten totesi, että rouva hyvä, pakettinnehan on ihan muualla. Ja se muualla oli tietenkin mennyt kiinni jo aikaa sitten perjantai-iltana.

Eli sain haettua routerin sisältävän pakettini vasta eilen aamulla. Tunsin vilpitöntä iloa, kun näin paketin keittiön pöydällä, mutta mihinkään asennushommiin en ehtinyt ryhtyä.
Eilinen oli nimittäin omistettu tukholmalaiselle Suomi-jengilleni. Ystäväporukalle, jonka kanssa aikoinaan nähtiin tosi tiiviisti, sitten harvemmin, välillä miesten/perheiden kanssa – ja nyt taas ennemminkin naisten kesken. Tavallaan voisi sanoa, että eilen jatkui The Syntymäpäivien viettäminen. Sain nimittäin Suomi-jengiltäni synttärilahjaksi SPA-päivä Sturebadetissa sisältäen 50 minuutin vapaavalintaisen hoidon.
Vietimme aivan mielettömän ihanan päivän ensin treenaamalla ja hyvällä lounaalla, sitten hoidoissa ja lopuksi altaissa lilluskellen ja saunoen. Niin, ja tietty kylpyläpäivän jälkeen kävimme vielä syömässä hyvin.
En ole ollut mikään kovin suuri kylpyläfani. Aikoinani sain ihan kylläkseni kaiken maailman eedeneistä sun muista vesiriehapaikoista, jotka ovat lähinnä täynnä riemusta kiljahtelevia lapsukaisia ja ranskalaisten friteerausöljyn tuoksua. Enkä kyllä oikeastaan ole ihastunut mitenkään kovasti edes Yasuragiin, vaikka siinä on toki puolensa. Lähinnä paikan suuruus siellä häiritsee ja se, että siellä on aina selkeästi isoja, työn puolesta paikalla olevia porukoita, joille kylpylämäinen käyttäytyminen on ihan vieras ajatus.
Sturebadet on kuitenkin ihana poikkeus molemmista edellisistä. Kylpylä sijaitsee ihan Tukholman keskustassa, se on tarkoitettu vain aikuisille (18 v. ikäraja) ja siellä  on rauhallinen ja jopa seesteinen tunnelma jopa silloin, kun väkeä on paljon – kuten eilen. Täydellinen synttärilahjapäivä ihastutti niin kovasti, että aloimme heti suunnitella Tinnin kanssa kylpyläpäivää, kun hän on tulossa tänne visiitille seuraavan kerran.

Mutta tosiaan, vietin siis täydet neljä päivää ilman varsinaista nettiyhteyttä. Toki puhelimella pääsin lukemaan meilit ja tsekkailemaan tärkeimmät, mutta olihan se silti tosi outoa ja kummallista. Varsinkin perjantai-iltana oli ihan orpo olo ilman nettiä.
Ensin tuumasin, että jee, onpas nyt paljon löysää aikaa, kun ei voi blogata tai muuten vain roikkua langoilla. Sitten olin ihan että mitäs nyt sitten? Televisioni ei ole toiminut vuosikausiin. Tv-ruutu on käytössä vain isona näyttönä, kun haluamme katsoa jotain yhdessä. En oikeasti keksinyt mitään järkevää, perjantai-iltaan sopivaa rentoa tekemistä, joten päädyin katsomaan (please don’t judge!!) kaikki neljä uutta Gilmore Girls -jaksoa Netflixistä kännykällä.
Oikeastaan ihan älytöntä, miten sitä on nykyään niin riippuvainen toimivasta nettiyhteydestä. Kyllähän sitä teoriassa voisi lukea vaikka kirjaa tai maalata akvarelleja, mutta käytännössä, jos nettiä ei ole, sitä on ihan uunona.
Tämän pohdiskelun ohessa on esittelyssä viime perjantainen toimistoasuni, joka kuulunee siihen viralliset “casual Friday” -asut luokkaan. Tarkoitus oli tietty postata tämä jo heti perjantaina, mutta koska netti.

• t-paita, Primark
• neuletakki, Filippa K
• farkut, Lindex
• huivi, Diane von Furstenberg
• tennarit, Adidas Originals
• laukku, Rebecca Minkoff

Ei kyllä mitenkään voisi uskoa, että vain viikko sitten oli juuri selvitty luita katkomatta älyttömästä lumikaaoksesta, kinokset peittivät polut ja pientareet, eikä syksyn väriloistosta ollut tietoakaan! No, viikonloppusta lähtien on ollut plussakeliä, mikä on tehnyt lumikasoista tehokkaasti selvää, ja eilen illalla alkanut sade yhdistettynä melkein kymmeneen lämpöasteeseen tänään, viimeisteli homman loppuun asti.
Huvittavaa on se, että “talvi” kesti niin lyhyen aikaa, että lumen alta on paljastunut melko täydellisesti konservoitu syksy. Pensaissa on värikkäitä lehtiä lähes yhtä paljon kuin ennen viime viikon lumikaaosta ja monin paikoin nurmikko on suorastaan hupaisan vihreä.

Perjantain toimistoasu on kokomusta ja ihan syystä. Paitakin on siis oikeasti musta, vaikka näissä kuvissa se sitkeästi yrittää väittää olevansa tumman siniharmaa. Musta on just hyvä turvaväri, kun haluaa näyttää asialliselta ja skarpilta toimistolla, mutta ei herättää minkäänlaista huomiota. Todellinen toimistomaastoutumisen suojaväri toisin sanoen.
Ja miksi kaipasin turvaväriä? No siksi, että en saanut sitä duunia, jota hain sisäisesti. Mieli on ollut tiedon jälkeen aika maassa ja motivaatio hakusessa – etenkin, kun syyksi sanottiin, että tässä toisessa hakijassa oli enemmän potentiaalia. Ärsyttävä, epämääräinen ja (mielestäni) epäreilu määre, jota tuskin milloinkaan yhdistetään aikuiseen naiseen.
Pikkuisen on siis pitänyt purra hampaita yhteen ja kaivella sisuksista esiin sitä kuuluisaa suomalaista sisua, että olen jaksanut tsempata nykyisten tehtävieni kanssa entiseen malliin. Ja siis pitää nyt ilman muuta lisätä, että tykkään myös siitä, mitä teen juuri nyt; pidän sitä tärkeänä ja ihan kiinnostavanakin. Rekrytointiprosessi kolmine haastatteluineen ja vaativine testeineen kuitenkin herätti huomaamaan, että olisin niiiiin valmis tekemään jotain muuta.

Kaikella on tarkoituksensa, sanotaan. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanotaan. Eli nyt on hyvä ja korkea aika miettiä, mitä sitä vielä haluaa elämässä – ja etenkin työelämässä – tehdä. Edessä on kuitenkin vähintään viisitoista työvuotta (minkä nuorehkot rekrytoijat helposti viisikymppistä haastatellessaan unohtavat) ja toive on, että ei tarvitsisi lakata kehittymästä ja oppimasta uutta. Suorastaan karmiva ajatus, että se nyt muka olisi tässä, mitään muuta ei ole enää odotettavissa.
Tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen löytänyt työn ja organisaation, jossa viihdyn. On paljon niitäkin, joilla asiat ei ole ollenkaan näin hyvin. Silti ainakin juuri nyt tuntuu epäreilulta ja ei-kivalta ajatus, että olisi liian vanha ottamaan vastaan uusia haasteita. Juuri nyt, kun molemmat lapsukaisetkin on asettunut omilleen, toteuttavat itseään ja etsivät omaa urapolkuaan, minulla olisi aikaa ja energiaa panostaa itseeni. Eikä vain sillä akvarellinmaalaus- ja elämäntaparemonttitasolla – vaan myös työelämää ja uraa ajatellen.

Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, mitä kaikkea jännää ja kivaa odottaa seuraavan nurkan takana. Täytyy nyt vain nuolla ensin nämä haavat ja alkaa sitten miettiä ihan kunnolla, että mitä sitä oikeastaan vielä haluaa saada aikaiseksi. Toisaalta olen hiukan turvallisuushakuinen, mutta toisaalta – ainakin juuri nyt – myös hyppy tuntemattomaan kiehtoisi. Työvuosia on kuitenkin jäljellä vielä vaikka kuinka – kuka oikeasti haluaisi ajatella pysyvänsä paikoillaan seuraavat viisitoista vuotta?
Asiasta aasinsilloitta asuun… Olen moneen kertaan tilittänyt, että en pysty käyttämään pumpseja, koska joko kantapääni on hassusti muotoiltu tai kävelytyylini niin outo, että ilman nilkkaremmiä tai muuta kiinnitystä olevat kengät eivät vain pysy jaloissani. Voin kertoa, että toimistolle sisäkengiksi hankkimani Henkan vaaleanbeiget mokka-avokkaat on poikkeus!
Tai ainakin melkein. Varsin matalakorkoisten pumpsien nilkassa on takana lärpäke (näkyy parhaiten yläkuvassa oikealla), joka auttaa jalassapysymisongelmassa huomattavasti. En kyllä noillakaan lähtisi kaupungille, mutta toimistokävelyissä pärjäilen kuitenkin ihan mainiosti. Suuri plussa siitä, että office-outfitini eivät enää ainakaan ihan joka päivä sisällä tennareita tai maihinnousukenkiä.

• paita, The Shirt Store
• farkut, Primark
• kengät, H&M
• kaulakukkaro, Acne

Melkein teki mieleni olla ziljoonannes bloggari, joka otsikoi postauksensa jollain kekseliäällä 50 Shades.. -väännöksellä. Jätin sen kuitenkin väliin. Ensinnäkin, koska en ole nähnyt koko leffaa, ja toisekseen idea on lievästi sanottuna kulutettu puhki, venytetty ja vanutettu kaikenlaisissa asu-, sisustus-, meikki- etsetera jutuissa.
Silti se olisi voinut sopia myös tähän, sillä olen testannut valehtelematta ainakin 50 eri harmaata kynsilakkaa täydellistä sävyä metsästäessäni. Yksi on ollut liian tumma, toinen tunkkainen, kolmas kuivui läikikkääksi, neljäs liian hileiseksi. Milloin sävy oli liian kylmä, milloin hailakkaan mitätön.
Olen pitänyt kynsiäni harmaana lähes koko ajan jo keväästä lähtien. Kyseessä on siis vakava jumitus, jolle ei ole loppua näkyvissä.

Täydellinen harmaa löytyi Ciatén “Gelology” -sarjasta, joka saman sarjan päällyslakan kanssa antaa hiukan geelilakkamaisen ilmeen kynsille. Mistään oikeasta geelilakkauksesta ei ole kyse, vaan tuo on hyvin samantapainen kuin mitä monilla muillakin kosmetiikkamerkeillä on valikoimissaan.
Kuivatus tapahtuu ilman mitään valohoitoja ja poistaminen sujuu tavallisella kynsilakanpoistoaineella. Gelology-päällyslakka antaa kyllä upeasti kiiltävän ja kovan pinnan kynsille, joka kestää varsin hyvin useamman päivän.

Parasta on kuitenkin Aivan Täydellinen Harmaa sävy! Ihana keskiharmaa ei ole liian pliisu ja hailakka, muttei myöskään liian tumma arki- ja toimistokäyttöön. Monivivahteinen sävy muuttaa olemustaan eri valaistuksissa, mutta perusvire on melko lämmin ja hiekkainen, joten se näyttää hyvältä useimpia ihon sävyjä vasten.
Kaksi kerrosta antaa hyvän, tasaisen ja peittävän – intensiivisen jopa – lopputuloksen. Tosin tuota voi hyvin käyttää myös nudelakan tapaan laittamalla vain yhden kerroksen lakkaa. Silloin tulos on läpikuultava ja lämpimämpi, mutta yhä tasainen.
Täytyy tunnustaa, että ihastuin myös sävyn nimeen, prima ballerina. Ihanaa, kun kynsilakoilla on hyvät nimet – se jotenkin syventää fiilistä. Mutta se kai on niiden tarkoitustkin..

Ihan pelkällä harmaalla en malttanut mennä tällä kertaa. Sen verran paljon on alettu töissä jo puhua pikkujouluista ja muista joulunalusajan kekkereistä, että glitterihammasta kolottaa pahan kerran. Lähtölaukauksena taisi toimia viime viikolla saapunut kutsu työpaikan joulujuhliin ja kutsun mukana paljastunut tämän vuoden teema, joka on: KULTA!
Juhla-asusuunnitelmat alkoi tietty heti surrata päässä ja muutama ideakin on jo hahmottumassa. Saa nyt nähdä, mikä on sitten lopputulos – itse juhliin kun on aika pitkä aika vielä.

Kynsilakkalaatikkoa penkoessani huomasin, että ennen varsin vaikuttava glitteri-lakkakokoelmani on kutistunut niin, että kovin montaa vaihtoehtoa ei ole enää jäljellä. Onneksi löytyi tuo Lumenen Natural Code vielä varastoista, niin sain lisättyä vähän blingiä sormussormeen.
Ennen juhlakauden alkua täytyy kyllä hankkia parit uudet glitterit tuomaan säihkettä kynsille.

*Sisältää kaupallisia linkkejä*

Miten sitä ei ikinä muista, millainen hillitön prosessi Ikean kalusteiden kasaaminen on? Olen sitä mieltä, että olen keskivertoa näppärämpi kyseisessä puuhassa, koska a) ompelijana olen tottunut noudattamaan “kaavoja” ja b) en ikinä koskaan kuvittele tietäväni paremmin – vaan seuraan annettuja ohjeita aivan orjallisesti. Nytkin viikonlopun kestäneen urakan jäljiltä kasassa (ja osin paikoillaankin jopa!) on ihan odotuksia vastaavia, kivoja jopa, huonekaluja. Mutta olihan siinä aikamoinen duuni!

Siinä samalla, kun järkkäilin vaatteitani uusiin säilytysratkaisuihin, tuli tehtyä pientä syysvaateinventaariota. Neuletilanne vaikuttaa yllättävän hyvältä, vaikka ainahan sitä joku ihana helmenharmaa kashmir-asia tuntuu tarpeelliselta. Muutenkaan en nyt havainnut mitään superakuuttia puutetta – paitsi että garderobistani uupuu täysin ruskeat syys-/talvi-/office-/vapaa-aika -käyttöön sopivat ruskeat kengät.

Pikaisen nettikauppakierroksen jälkeen fiilis on se, että haluaisin paritkin vähän eri tyyliset – ja mieluiten nilkkurimittaisella varrella. Niitä voisi sitten yhdistellä klassisesti siniseen denimiin tai harmaisiin kokonaisuuksiin lämpöä tuomaan. Tässä muutamat, jotka jäivät kirjanmerkkeihini odottamaan päätöksen kirkastumista:

• See by Chloén Tohoku-nilkkurit menivät välittömästi toivelistani kärkeen. Täydellinen toffeenruskea sävy, kutsuvan lämpöinen karvavuori, luottamusta herättävän krouvi pohja ja mukava kiilakorko on ehkä ne kaikkein päällimmäisimmät plussat. Miinuspuolelta löytyy Mintun remontin rassaama budjetti, joka ei taida kyllä näihin kaunokaisiin taipua.
• Asokselta löytyneet kultahelaiset kengät viehättävät saapikasmaisuudellaan. Nuo toimisivat aivan varmasti hyvin myös hameen kanssa – eikä niitä olisi aivan pakko vaihtaa toimistolla välittömästi sisäkenkiin. Ehkä tyyli on kuitenkin itselleni hiukan liian asiallinen ja rouvamainen.
• Park Lanen western-henkisillä leikkauksilla ja tikkauksilla koristellut nilkkurit on mielestäni aika makeat, mutta hoksasin juuri, että nehän ei olekaan aitoa nahkaa. Vastaavat, mutta nahkaiset – ja ehkä hiukan westernimmällä korolla olisivat ihan just eikä melkein.
• Timberlandin nauhalliset kengät vaikuttaa ensisilmäyksellä vähän turhankin rennoilta työpukeutumista ajatellen, mutta toisaalta talvikautena pidän aina vaihtokenkiä toimistolla. Eli käytännössä noilla tulisi tallusteltua arkisin vain työmatkat. Vapaa-ajalla hyvälaatuisille nauhakengille voisi olla paljonkin käyttöä.

• Olen ollut aivan huipputyytyväinen Dr Martens’in mustiin nauhakenkiini ja osittain siksi houkuttaisi kovasti samaisen merkin klassisen ruskeat chelsea bootsit. Samaa mallia olen tainnut tiirailla sillä silmällä jo useampana sesonkina milloin mustana, milloin ruskeana. Eikös se ole sen merkki, että tässä olisi nyt kysymyksessä huolellisesti harkittu vaihtoehto?
• Primebootsin Engineer Zip Low 103 -bootseissa tykkään niiden bikerbootsimaisuudesta – ja tietty siitä, että nilkassa takana on saappaanvarressa rouhea messinginvärinen vetoketju. Toisaalta ehkä juuri tällä kertaa voisin haluta jotain aavistuksen vähemmän rouheaa…
• Vagabondin chelsea bootsit on piirun verran sirommat kuin Dr Martens’in vastaavat. Itseasiassa olisin varmasti jo hankkinut nuo, mutta Peetu omistaa tismalleen samat kengät. Eihän se nyt tietenkään mikään maailmanloppu olisi, jos meillä olisi ihan tekstiilikaksosvetimet, mutta toisaalta, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa, niin ei kai sitä ihan väkisin tarvitse samoja hankkia.
• Kaikkien järkevien vaihtoehtojen jälkeen ihastuin vielä Vero Modan naisellisiin mokkanilkkureihin. Hirmu söpöt ja kevyet kengät eivät taitaisi kovin hyvin pärjätä syksyn ja talven tuiskuissa, mutta jos budjetissa olisi löysää, nuo voisi hankkia vaikka sisäkengiksi toimistolle.

Katumuotikuva: vogue.com, muut: zalando.com, asos.com, nelly.com

Ruotsin kuningasperheen tuorein tulokas, prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian poikavauva, prinssi Alexander, kastettiin viime perjantaina. Reipas pikkuinen käyttäytyi ainakin tv-klippien perusteella rauhallisesti ja oli esimerkillisen valppaana koko tilaisuuden ajan. Itse juhlatilaisuus oli kaunis ja jotenkin intiimi ja välitön tunnelmaltaan, vaikka kameroita oli pakostikin varmasti ihan jokaisessa mahdollisessa kulmassa.
Itse olen kuitenkin kaikkein eniten kiinnostunut siitä, että mitä niillä nyt tällä kertaa oli päällään!

Täytyy sanoa, että olin suorastaan pikkuisen yllättynyt siitä, miten voimakkaita värejä monet, prinsessa Sofiaa lukuunottamatta, olivat valinneet. Olen yrittänyt hiukan vaihtelevalla menestyksellä haarukoida interwebsiä, että löytäisin asujen alkuperän. Kiinnostelisi kovasti, mistä prinsessa Sofian siskon Linan preussinsininen mekko on peräisin – vaikka ei se kyllä taitaisi lopulta olla ihan tyyliseni. Sen sijaan hänen elegantit harmaat pumpsit löysin Zalandolta – ja vieläpä aivan kohtuulliseen hintaan! Menee välittömästi harkintalistalle – noissa kun olisi itselleni tarpeelliset kiinnitysremmit varsin tyylikkäästi toteutettuna.
Kuninkaallisten pukeutumisbudjetit on sen verran oman hintahaarukkani ulkopuolella, että sieltä ei varsinaisesti mitään suoria shoppailuvinkkejä voi napsia, mutta ideoita senkin edestä.

Prinsessa Sofian upeasta guipure-pitsistä valmistettu kapealinjainen jakku-hameyhdistelmä on Ida Sjöstedtin käsialaa. Sanapari “valkoinen” ja “pitsi” antaa helposti aika lällyn ja romanttisen vaikutelman. Tässä kuitenkin pitsin suuret kuviot ja erittäin kapea siluetti tekevät kokonaisuudesta ihanan modernilla tavalla heleän ja samalla jopa hiukan skarpin.

Suosikkipukeutujani prinsessa Madeleine oli valinnut Erdemin sinisävyisen kukallisen mekon. Ilmettä siihen luo erityisesti 3/4-pituiset hihat ja näyttävät valkoiset kaulukset. Kokonaisuus on astetta arkisempi kuin pitsiin sonnustautuneilla perheenjäsenillä. Se onkin aivan paikallaan ja etiketin mukaista, koska hän ei ollut paikalla sen paremmin äidin kuin kumminkaan roolissa.

Mielestäni prinsessa Madeleinen mekko on kertakaikkiaan hurmaava! Jotain tuon tapaista voisin hyvinkin haluta toimistovaatteeksi itselleni. Ehken ihan noin näyttävän kukkakuosin kera, mutta samalla idealla. Muutenkin kun olen ihan heikkona valkoisiin kauluksiin, näen jo silmissäni tulevan lempparimekkoni.
Yritin etsiä kunnon verkkokauppakuvaa – tai edes linkkiä – kyseiseen Erdemin mekkoon, mutta tuloksetta. Onhan se toki jo Resort 2016 -mallistoa, mutta mielelläni silti ajattelen, että se on myyty kaikkialta loppuun sen vuoksi, että mekko nähtiin ihanan prinsessa  päällä perjantaina.

Kruunuprinsessa Victoria oli valinnut ylleen huikaisevan upean, vahvan korallinpunaisen Elie Saab -pitsimekon. Kesän aikana hankittu päivetys korostuu kauniisti ja prinssi Alexanderin tuore kummitäti suorastaan hehkuu. Suloisen pikkuprinsessa Estellen mekko matsaa ihanasti äiskän asuun. (Estellen mekko: Tartine et Chocolat ja suloiset ballerinat: Bonpoint).

Juuh – ei ihan heti painu Mintun ostoslistalle tämä mekko! Ei riittäisi edes n-a-p:in kuuluisa -70% loppualet shoppailuhimojen nostattamiseen.. Haha!

Sokerina pohjalla pikkusuloisuus prinssi Oscar, jonka miniherrasmiehelle hyvin sopiva haalariasu tulee samasta osoitteesta kuin isosiskonkin asu – eli Tartine et Chocolatilta.
Kuvista kiitos: Svensk Damtidning, Expressen, Net-a-Porter

Terkkuja Berliinistä! Saavuin juurikin kotiin pidennetyn viikonlopun mittaiselta reissulta ja arvatkaapas kerta, mitä vaatekappaletta tuli hankittua matkalaukun täytteeksi useampikin kappale? No, juuri niin – tasaraitaisia t-paitoja hyvinkin!
Olen aina tykännyt, että raitateeppari on kiva, freesi ja vähän leikkisämpi vaihtoehto perinteiselle mustalle ja valkoiselle paidalle. Ja toisaalta myös vähän vähemmän “leikkisä” kuin printtipaidat. Se sopii hyvin esmes rennompien toimistoasujen osaseksi. Olen täysin tunnustuksellinen t-paitojen väärinkäyttäjä – tai ainakin vähintään ylikäyttäjä – joten kaikesta pienestä vaihtelun mahdollisuuudesta ropisee kyllä plussapointseja.

Karkki ja Peetu tekivät kesän alussa reissun Tampereelle. Matkan pääasiallinen tarkoitus oli tavata mummua – eli äitiäni – mutta samalla tytöt ehtivät tehdä pientä nostalgiahenkistä kotiseutututkimusmatkailua. Molemmilla oli vuosikausia siitä, kun olivat viimeksi käyneet lapsuuden kotikaupungissaan.
Pyynikkifiilistelyjen lisäksi tyttöjen ohjelmassa oli hiukan shoppailua. Ihan tarkkaan en tiedä, mihin kaikkialle kaupunkikierros suuntautui, mutta molempien matkalaukusta löytyi kotona Marimekon klassikko Tasaraita t-paita. Karkilta punavalkoraitainen ja Peetulta mustavalkoinen versio.

Täytyy kyllä sanoa, että parempaa pukeutumispalapelin peruspilaria ei garderobiin olisi voinut hankkia!
Varsinkin Peetu on käyttänyt raitapaitaansa tosi paljon koko kesän ja vaikka millaisissa kokonaisuuksissa. Tässä yksi lemppariasuista mustan nappiminarin, valkoisten Birkenstockien, pinkin huulipunan ja retrohenkisten aurinkolasien kanssa. Ja mikä parasta – nyt näyttää siltä, että vielä ensi viikonlopuksikin on luvassa sen verran reilusti yli parinkympin meneviä lämpötiloja ja auringonpaistetta, että kesäiselle outfitille on yhä käyttöä!

• t-paita, Marimekko
• hame, Monki
• sandaalit, Birkenstock
• arskat, Dolce & Gabbana