No tässä me nyt sitten Ninan kanssa patsastellaan Swedish Fashion Talents -häppeningissä.  Kuvasta kiitos kompikselleni Camillalle. Vähän on Mintulla maanantai-maaniset silmät, mutta tuossa vaiheessa sitä vielä kovasti jännättiin, että kenestä kruunataan vuoden muotilahjakkuus.
Elikkä tässä lupaamaani juttua maanantaisesta tapahtumasta. Yritettiin siinä illan mittaan miettiä, että miten koko Fashion Talents -kilpailu- tai nimitysprosessi oikein sujuu. Tiedän nähneeni maanantaisetkin Rookies-finalistit jo ainakin yhdessä näytöksessä (helmikuun muotinäytösviikolla) ja parisen kertaa erilaisessa näyttelyssä. Mutta jotenkin niin se taitaa mennä, että kohtapuoliin julkaistaan vuoden 2015 ehdokkaat pienen juhlallisuuden saattelemana, sitten porukka karsitaan vuoden vaihteen jälkeen noin puoleen – eli finalisteihin – ja nyt sitten näin kesän lopussa kruunataan voittaja.

Eihän niillä muodollisuuksilla oikeastaan niin hurjan paljoa ole väliä. Tärkeintä mielestäni on, että uusia, tuntemattomampia ja aloittelevia suunnittelijoita tuetaa kaikin mahdollisin tavoin. Swedish Fashion Council tekee todella hyvää työtä vuodesta toiseen juuri tässä suhteessa. Vuoden kestävä talents-kisaprosessi antaa huikeasti julkisuuttaa voittajan lisäksi etenkin myös finalisteille, mutta kaikkien muidenkin luulisi olevan tyytyväisiä saamaansa nostoapuun.
Kilpailuun osallistuvien suunnittelijoiden ja heidän luomustensa lisäksi fäshion-häppeningeissä on aina kiva bongailla muun yleisön asuja. Midi-mittainen kapea paljettihame olisi kyllä melkein pakko saada… Tuli vain mieleeni. 😀

Kaikki ei voi voittaa, mutta tällä kertaa omat arvailuni meni kyllä harvinaisen pieleen.

Olin lähestulkoon sataprosenttisen varma, että joko ISABELL YALDA HELLYSAZ (vas.) tai WILHJA (oik.) vie voiton kotiin, mutta yllätyksekseni näin ei käynyt.
Sen sijaan osasin kyllä odottaa, että oma suosikkini, BLACK BOOK, ei tämän tyylisissä kisoissa pärjää.

Ikuisena t-paitafanina ja college-rabiaattina olisin toki suonut, että nämä hienot (ja livenä kokeiltuani myös erittäin hyvälaatuiset) printtihommelit olisivat menestyneet. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, että palkinto kuuluu ehkä kuitenkin paremmin jollekin hiukan haasteellisempia kokonaisuuksia toteuttavalle suunnittelijalle.
Ja juuri sellaista suunnittelua ja toteutusta edustaa tämän vuoden voittaja Castor Pollux.

 
Catwalk kuvat: Swedish Fashion Council ja PETER HÅKANSSON

Stiletoilla luonnikkaan näköisesti kävelemisen jälkeen ehkä haastavin pukeutumiseen liittyvä erityistaito on huivin solmiminen kivasti. Kuten korkokengät saisi myös huivi istahtaa luonnollisesti kokonaisuuten, lisäten sitä kuuluisaa pientä ekstraa ilman, että koko outfit kirkuu: “kattokaa ny, tällä olis tänään oikeen tällaset kengät/hauska huivi”.
Asustehuivivalikoimani on aikas mitätön. Ihan parin rakkaan lisäksi omistan käytännössä vain niitä lämmikkeeksi tarkoitettuja tylsiä villasysteemejä, joita ei kai koskaan ollut tarkoitettukaan varsinaisesti asusteeksi. Haluaisin kuitenkin oppia käyttämään erilaisia, eri mallisia ja kaikenlaisista materiaaleista tehtyjä huiveja tuomassa väriä ja vaihtelua asuihini.
Uskon, että tässä – niinkuin lähestulkoon kaikissa – asioissa, tekemällä ja testaamalla oppii. Ja onneksi moderni maailma on tehnyt opiskelun helpoksi, sillä Youtube tulvii toinen toistaan parempia tutoriaaleja. Jos joku oppii rakentamaan pommin Youtube-videon avulla, niin kai minä sitten solmimaan huivin kivan nonchalantisti ja tyylikkäästi?

Harjoitus tekee metsurin?

Kun on matkalla kulinaristi-ystävän kanssa, voi olla melko varma siitä,  että päätyy syömään kohteen parhaimpiin ravintoloihin ja kokemaan ikimuistoisia makuelämyksiä. Jos samaisen ystävän lempipuuhaa on haravoida tripadvisorin, whiteguiden ja mitänäitä nyt on, vinkkejä, on todennäköistä, että muutkin ilahtuvat meidän diggaamista paikoista.
Eli tässä on meidän vajaan viikon Gotlannin reissun parhaimmat kulinaristiset elämykset. Tuttuun tapaan en täällä jakele risuja, enkä kerro pieleen menneistä elämyksistä. Kaikki me olemme erilaisia ja tykätään erilaisista asioista.
Sen verran pitää kyllä sanoa, että ihan älyttömän hip-hurraa emme olleet reissun ensimmäisen lounaan jälkeen, jonka nautimme kuuluisassa ja kehutussa Visby Crêperietissä. Paikka oli kyllä hirmu suloisesti sisustettu, mutta ahdettu niin täyteen pöytiä, että koko ajan sai pelätä, että naapuripöydän kullannuppu nappaa tahmasormillaan ponnarista kiinni. Samoin itse täytetyt lätyt olivat hieman pettymys… Vika oli ehkä täysin meidän oma – molemmat tilasimme “skagenröra” -version, joka oli periaatteessa oikein herkullinen, mutta raskas majoneesi alkoi tulla korvista jo kauan ennen annoksen puoliväliä.
Ensimmäisen illan illallinen nautittiin Surfers -nimisessä ravintolassa.

Vanhana surffarina olin tosi innoissani ravintolavalinnasta – ja kun kuulin, että tarjolla on edgyä itämaista, olin yhä enemmän onnessani. Paikka on tosi suosittu, pöytävaraus on melkein pakollinen. Meillä sitä ei ollut, joten reilu tunti meni terassipaikkaa odotellessa, vaikka kyseessä oli Gotlanti-lomailun hiljainen viikko.
Vihdoin paikka auringossa (kirjaimellisesti! Ihana ilta-aurinko!) vapautui ja pääsimme tilaamaan. Ruokalista koostuu keskisuurista pikkuaterioista. Reipas, joskin aavistuksen luen-ulkoa-käsikirjoitusta-tyylinen, tarjoilija selosti, että Surfersin ideana on, että tilataan monta pikkuannosta, jotka sitten syödään kimpassa. Kivaa, ajattelin. Ja tarjoilijan mukaan kahdelle sopiva määrä annoksia on kuusi.
Noh, jaksoimme hädin tuskin syödä tilaamastamme ruuasta yhden kolmasosan. Ihan kiva, että ollan tasa-arvoisia, eikä oleteta ilman muuta, että aikuiset rouvat syövät vähemmän kuin nuoret kollit. Hiukan teki kyllä huonoa jättää älytön määrä ruokaa, jota oli närppäisty vain vähäsen.
Itse annokset olivat ihan jees. Paljon erilaisia, ihan kivojakin makuja. Vähän häiritsi, että annoksia oli niin monta ja erilaisia voimakkaita (ei harmonisia) makuelämyksiä niin useita. Olisin ollut tyytyväisempi pariin eri annokseen ja rauhallisempaan meininkiin. Mikään ei kuitenkaan ollut sinänsä pettymys. Paitsi ehkä palvelu, joka oli puolityhjässä ravintolassa hidasta, hiukan menestyspaikkamaisen nirppanokkaista ja tosiaan aika ulkoa opetellun oloista.
Lupasin, että en listaa huonoja kokemuksia lainkaan. Miksi sitten Surfers kuitenkin keikkuu listan ensimmäisenä?

Siksi, että sieltä saa aivan törkeän hyviä, tuoreista marjoista tehtyjä drinkkejä. En muista tämän kaunokaisen nimeä, mutta tuoreiden mansikoiden, raparperin ja vaalean rommin liitto on aivan täydellinen!
Ennakkoluuloja parempi Kallis.

Taisin jo edellisessä Gotlanti-postauksessa vähän paljastaa ennakkoluulojani nuorison suosimaan Kallikseen.
Sen lisäksi, että tykästyimme mukaviin aurinkopeteihin ja mutkattoman ystävälliseen palveluun, söimme myös parit todella mukavat lounaat Kalliksen ravintolassa.

Katkarapuleipä de luxe on maineensa veroinen mieletön kasa tuoreita käsin kuorittuja katkarapuja, sitruunaa, majoneesia, salaattia, keitettyä kananmunaa ja avocadoa. Itse rakasta yli kaiken juuri tällaista ihanaa tuoretta rapuleipää, mutta tuo oli kyllä niin valtava, että hyvä kun jaksoin syödä puolet.

Toisena päivänä söimme Kalliksella Cesar-salaattia ja se oli myös oikein maukas ja kooltaan myös ruumiillista työtä tekevälle henkilölle sopiva. Ihana yllättyä joskus näinkin päin. Paikka, joka ei tosiaankaan vaikuta miltään kulinarismin kehdolta onnistuu täydellisesti niissä muutamissa perusjutuissa, jotka lyhyelle listalle on päätynyt.
Toinen illallinen: Bolaget.

Kiva, iloinen ja ystävällinen palvelu. Jaksoivat maistattaa meillä viinin toisensa jälkeen, kun olimme hiukan niuhoina siitä, miltä sen herkkulasillisen tulisi maistua. Pöytä järjestyi myös ihan lyhyen odottelun jälkeen ulos ilta-aurinkoon. Terassille ei oteta pöytävarauksia, mutta paikka on kyllä niin kiva Visbyn keskustorilla, että hetken kannattaa kyllä odotellakin.

Tähän mennessä oltiin jo opittu, että meidän on syytä vaihtaa strategiaa, jos emme halua joka aterialla jättää älytöntä vuorta ruokaa syömättä. Niinpä tilasimme yhden kasvisruuan ja yhden Gotlanti-pakollisuuden, lampaanliha-annoksen. Jaoimme lautaselliset tasan puoliksi ja saimme molemmat vatsamme täyteen ja melkein kaiken syötyä! Ja hyvää oli! Suosittelen siis lämpimästi Bolagetia sekä palvelun, sijainnin (illan viimeiset auringonsäteet!) ja erinomaisen ruuan vuoksi!
Vaivaamaan jäi: Saluhall.

Kaikkea ei ehdi, vaikka mikä olisi. Visbyn kauppahalli on kuulemma ihan ehdoton lounaspaikka, mutta se jäi ensi kertaan. Sellaista se joskus on.
Fårö ja odottamattomat helmet.

Kutens Bensin / Crêperie Tati olisi oikeastaan ihan oman postauksensa arvoinen. Aivan uskomaton paikka keskellä ei-mitään matkalla Fårön kirkolta kohti Sudersandin upeaa hiekkarantaa.
Ensimmäisenä törmää ruostuneeseen 50-lukuestetiikkaan, Elvis-neonvaloihin, ruostuneisiin amerikanrautoihin ja kaikenlaiseen epämääräiseen, romanttiseen rock’n’roll -krääsään. Seuraavaksi todennäköisesti pitkällä kahvilan ulkopuolella kiemurtelevaan jonoon. Uskomattoman monet tuntuvat löytäneen tämän oudon matkakohteen…

Ruokalistoja lukiessa tajuaa, että paikan suosio ei ole sattumaa. Omaa herkkulättyään särpiessä vannoo, että tänne on pakko päästä toistekin.

Toivon tosiaan, että päädyn vielä joskus toistekin Fårölle. Jos en muuta, niin ainakin haluan poiketa Kutens Bensinin Crêperiessä!
Fåröltä löytyi toinenkin helmi: “Sylvis Döttrar Hembakeri“.

Ehdottomasti pidemmänkin kiertotien väärti! Leipomo on aikoinaan kahden parikymppisen siskoksen perustama yritys. Yhäkin näytti siltä, että koko perhe häärii tiskin takana ja pöytiä siivoamassa. Sylvis Döttrar Hembakeri on äänestetty monet vuodet yhdeksi Ruotsin parhaimmista kahviloista.
Viimeisen illan illallinen nautittiin klassisessa Visby-ravintolassa Bakfikanissa.

Hyvä, ystävällisen mutkaton palvelu ja maukas ruoka tekivät viimeisestä Visby-illastamme ihan täydellisen. Pääruuan grillatut kasvikset olivat ehkä vähän turhankin “rapeita”, mutta tässä vaiheessa valittaminen tuntuu vähän siltä, kun kaikki on liian hyvin, sitä alkaa kaivella merkityksettömiä detaljeja. Ja aina mielummin kasvikset kuitenkin vähän rapeina kuin väsyneenä mauttomana löllönä.
Bakfikan on ehdottomasti ansainnut kaikki kehunsa. Ei kannata antaa karun ulkoterassin hämätä – ruoka on kyllä ihan tiptop. Tiettyyn kalakauppa-fiilikseen tosin on pyritty sisälläkin seinien puolikaakelin ja suuren vitriinin kanssa. Ei puuttunut kuin kalasatama ikkunoiden takana.
Lomamuisteluiden myötä tulee sekä ilo siitä, mitä on kokenut, mutta myös haikeus takaisin lomalle.

 
No, helteet kuulemma jatkuvat vielä ja kesää on jäljellä. Toivottavasti jollakulla teistä on vielä edessä matka Gotlantiin! Itse aion ehdottomasti palata sinne viimeistään ensi kesänä.

Me kaikki – minä itse mukaanlukien – taisimme ajatella, että Nellyn alesta hankittu kreisi kissamekko ei ehkä ikinä koskaan päädy oikeasti käyttöön. Peetu tosin on ilmoittanut, että hän kyllä mielellään pukeutuu kissaprinttiin, mikäli helman pituus voidaan säätää siihen vähän polven yläpuolelle.
Ihana helle täällä vain jatkuu. Tänään tosin puolen päivän aikaan heitti päälle ihan kauhuelokuvatasoisen ukkosen. Olin ihan kaikessa rauhassa lukemassa aamun lehteä ja hörpimässä aamukaffetta (kieltämättä tavallista myöhempään, mutta onnistuin eilen tekemään pienen visiitiin “viihteellä” kutsuttuun elämänalueeseen ja nukuin aamulla poikkeuksellisesti niinkin myöhään kuin vähän yli kymmeneen…), kun yhtäkkiä alkoi pimentyä niin, että tuskin enää näin lukea ilman valoa.
En muista, milloin olisin todistanut yhtä rajua ukkosenilmaa. En varmaan milloinkaan täällä Tukholmassa asuessani ainakaan. Ukkos-mäiskettä ja monsuuni-tyyppistä sadetta kesti vajaan tunnin. Hienoa oli kyllä kuunnella ja katsella showta. Tosin sen verran taajaan alkoi pii-paa-autojen mekastus välittömästi pahimman hässäkän jälkeen, että hiukan pelkäsin, että jotain vakavaa olisi sattunut. No, iltapäivälehtien otsikoihin luottaen voin kai uskoa, että mitään sen katastrofaalisempaa ei kuitenkaan tapahtunut.

Yhä edelleenkään en suostu valittamaan helteestä. Oikeastaan ainoa miinus-puoli on se, että tietyt, vähän hikisemmät kotihommat ei vain nyt yksinkertaisesti onnistu. Pelkkä imurin ajatteleminenkin saa kropan sisälämpötilan nousemaan epäterveellisiin lukemiin.
Eilen tuli tosiaan siis pyörähdettyä ihan oikein yöelämässä (old is not dead – you see…). Oli oikein mukavaa ja kivaa ja tapasin monia hauskoja tyyppejä illan aikana. Jos nyt tähän heittäisin yhden tosi kivan Tukholma-vinkin, se menisi näin: af Chapman -laiva Skepsholmenilla on ehkä monille tuttu majoituspaikkoja etsiskellessä. Tänä kesänä yksi mun all time favorite ravintola, Urban Deli, vastaa af Chapmanin keittiöstä
Eli tarjolla on siis kivaa (=hyvää ja mietittyä) “pikaruokaa” (=hampurilaisia, wrapsejä, katkarapuleipiä), kohtuulliseen hintaan. Konseptin nimi on näköjään “Urban Deli goes af Chapman”, mutta sen tarkempia nettikoordinaatteja tälle yhteistyölle ei näytä löytyvän.

af Chapman – hostellilaiva sijaitsee tosiaan niin herkullisen hyvässä paikassa kunkun linnaa vastapäätä Skeppsholmenilla, että suorastaan kuvittelisi, että paikalla olisi enemmänkin jengiä tilaamassa herkullista “pulled beef wrap” -annosta – ja muitakin terassihengailua ajatellen rakennettuja annoksia. Ihan hyvin riitti aurinkokannella kuitenkin vapaita lepotuoleja aurinkoisena lauantai-iltana. Vaikuttaa siis siltä, että kovin moni ei tätä mansikkapaikkaa ole vielä löytänyt.
Camilla tilasi “skagen toast” -katkarapuleivän, joka oli raikas ja täyttävä, hintaansa nähden iso ja käsin kuoritut tuoreet katkaravut kerrassaan herkullisia. Itse söin “pulled beef” -wrapin, joka sekin oli suorastaan yllättävän mehevä sekä lihan että kasvisten puolesta.
Kantsii siis tosiaankin miettiä af Chapmania lounas- tai illallispaikkana, etenkin, jos on muutenkin tsekkailemassa esmes läheisen Moderna Museetin näyttelyitä.

 

• mekko, Nelly.com
• aurinkolasit, Ray Ban 
• sandaalit, Marni for H&M

Noniin, se olis sitten kesäloman loppu tässä. Pikkuisen ihmetyttää, että milläköhän keinoilla sitä saa itsensä huomenna toimistolle, mutta eiköhän se siitä. Pitää vain laittaa herätyskello soittamaan normaaliin aikaan vartin yli kuusi, siitä se sitten mene autopilotilla eteenpäin toivottavasti ihan vanhasta muistista. Se hyvä puoli näissä viime päivien ei-niin-aurinkoisissa lomakeleissä on ollut, että eilen tuli silitettyä kasa toimistovaatteita valmiiksi kaappiin odottamaan. Ei siis tarvitse pelätä, että hyökkään takaisin sorvin ääreen lomaunivormussani, Filippa K:n farkkushortseissa ja jossain epämääräisessä nirunarutopissa. Ainakaan toivoakseni.
Tänään on kyllä kesäkelit hemmotelleet ja päästiin vihdoinkin vähän makoilemaan Peetun kanssa bikinit päällä tuohon meidän brygganille. Sain luettua loppuun Gotlannin hotellin pokkarihyllystä löytyneen Jeanette Wintersonin “Ei appelsiini ole ainoa hedelmä” -romaanin (ruotsiksi tosin…). Ihan mielenkiintoinen lukukokemus tällaiselle normaalisti vain kevyitä pokkareita ahmivalle peruslukijalle. En kyllä voi väittää, että olisin ollut ihan koko ajan kympillä mukana kaikissa lyyrisissä fantasia-jaksoissa.
Viimeisen lomapäivän ohjelmaan on kuulunut myös iltauinti lähijärvessä (edelleenkin jaksaa harmittaa, että tuo ihan vieressä oleva kanaali, merivettä siis, ei ole uimakelpoinen!). En ollut uskoa silmiäni, kun näin, että järvivesi on mittarin mukaan vain karvan verran alle 26 astetta! Aikas ihanaa!!
Kuumaa on kyllä ollut muutenkin. Sisällä kämpässä aivan paistuu. Ikkunoita vaan ei oikein uskalla pitää kovin isolla auki, kun Sailor Moon on niin pieni ja hölmö ja käsittämättömän nopea käänteissään. Tosin tänään on kyllä ollut niin älyttömän lämmin, että kissatkin vaan makaa reporankana.

Töihin paluu on taas kerran pistänyt miettimään omaa garderobia ja miten sen eri osa-alueet voisi saada toimimaan saumattomasti keskenään. Vähemmälläkin pärjäisi, jos olisi edes jonkinlaiset suuntaviivat tiedossa. Ja kiinnostavaan, vaihtelevaan pukeutumiseenkaan ei välttämättä tarvitse mitään ihan tolkutonta vaatevarastoa.
Nämä ajatukset lähtivät itseasiassa hyrräämään päässäni Tinnin kanssa Gotlannissa reissatessani. Kauniisti ja inspiroivasti pukeutuva ystäväni on mm. todennut, että keltainen on hänen värinsä. Niinpä kaikki aksentit pelaavat kivalla tavalla yhteen ja tuovat vaihtelua mihin tahansa kokonaisuuteen.
Reissun jälkeen päätin, että teen kaikkeni, jotta edes toimistovaatevarastoni muodostaisi jonkinlaisen kokonaisuuden ja että yritän opetella käyttämään edes joitakin muita värejä suojavärieni mustan, valkoisen ja harmaan lisäksi.

Toinen asia, johon haluan keskittyä vielä tähän astista enemmän on se, että hankin vain hyviä, laadukkaita ja ajattomia vaatteita kaikenkarvaisten “pikahankintojen” sijaan. Tosin omassa käytössäni nuo pikahankinnatkin kestävät yleensä vuosikausia – eli sikäli en harrasta mitään kertakulutusta, mutta laadukkaampien ja harkitumpien hankintojen käyttämisessä on ihan toisenlainen ilo ja mielihyvän tunne kuin jossain keskinkertaisenookoossa alehankinnassa.
Tosin nyt täytyy tunnustaa, että ennen näitä pohdintoja tulin tilanneeksi sekä Henkalta että Nellyltä vähän alekampetta, hyviä ostoksia mielestäni kyllä, joita ei ole vielä täällä blogissa esitelty. Eli ihan uudenvuodenlupaustyyppiseen uuteen alkuun ei täydellisen garderobin metsästyksessä päästä tälläkään kertaa.

Nyt täytyy sanoa, että en oikein tiedä Tinnin ihanan Gotlannin ilta-asun yksityiskohtia. Aurinkolasit on Miu Miu, korut Lapponia ja sandaalit ostettu Tinnin muutaman viikon takaiselta Italian reissulta. Muuten pyydän saada palata aiheeseen. Aivan ihanan inspiroiva asukokonaisuus eniveis!
EDIT: toppi on Hoss, ostettu Barcelonasta ja housut Alan Red, ostettu Muotikuusta.

Terkkuja Gotlannista!
Aivan mahtavan ihana loma takana – viikossa ehtii jo ihmeen paljon! Meillä kävi myös älyttömän hyvä tsäga sillä kelit olivat vielä ihan päivää-paria ennen lomamme alkua tosi viileät ja “alkukeväiset” myös Visbyssä (jossa kuulemma on aina noin kolme astetta lämpimämpää kuin Tukholmassa). Heti ensimmäisestä Gotlannin-päivästä alkaen meillä oli todella ihanan upeat, välimerellisen lämpimät, superaurinkoiset päivät ja lomaunelmien leudot yöt, jolloin se pakollinen neuletakkikin on vain rekvisiittaa. Vielä lähtöä edeltävänä päivänä oli tosin Tukholmassa varsin viileää (joskin jo aurinkoista), mikä hieman hankaloitti asennoitumista hellekamojen pakkaamiseen.
Täällä vielä pötkötellään lomalla tämä viikko, mutta nyt jo sormet syyhyää sen verran blogin pariin, että tässä pieni lomailuraportti Gotlannista. Voisin kuvitella, että siellä ruudun toisella puolella on ainakin jonkinmoista kiinnostusta tuota monipuolisen ihanaa lomasaarta kohtaan. Välillä nimittäin tuntui, että ainakin Visbyn kaduilla kuuli enemmän suomea kuin ruotsia tai mitään muutakaan kieltä!

Helpoiten Gotlantiin taitaa päästä Suomesta jollain pakettimatkalla. Tinni oli tietävinään, että Tallink liikennöi kesällä Visbyyn. Se toki selittäisi suuret suomalaisturistien määrät.
Me lähdettiin kuitenkin täältä meiltä Tukholmasta super-aikaisin viime maanantai-aamuna ensin “pendeltåg”-paikallisjunalla Nynäshamniin ja sieltä lautalla yli Visbyyn. Lauttamatka kestää noin 3 tuntia ja helpoiten tiketin voi varata täältä: Destination Gotland. Itse yllätyin hiukan siitä, että laivat ovat aikas täyteen buukattuja (etenkin autopaikat kuulemma!) ja etenkin ns. “ihmisten aikoihin” hinnat per henkilö aikas suolaiset. Me matkustimme menomatkalla sika-aikaisin ja paluumatkalla melko myöhään, joten saimme pikkuisen edullisemmat lauttaliput. Silti nuo tekivät 850,- kruunua (eli päivän Forex-kurssin mukaan 96,- euroa) per henkilö. Kantsii siis olla ajoissa varaamassa paikkoja, että pääsee haluamaansa laivaan ja ehtii napata edulliset liput ennenkuin ne loppuu!

Hyvä puoli siinä, että lähdettiin matkaan reippaasti ennen Tukholma-kukon laulua oli se, että saimme nauttia melkein kokonaisen helteisen maanantain Visbyyn tutustuen. Tai no, taidettiin kyllä pääasiassa vaeltaa rantatietä ensin reilusti ees ja sitten sama matka taas. Loistava hotellimme, josta tarkemmin pari kuvaa myöhemmin, tarjosi joka päivä puhtaat rantsupyyhkeet. Niillä tuli iltapäiväauringossa kölliskeltyä – ja taisin kiskaista poikkeuksellisesti jopa pienet päikkärit.
Merivesi oli aivan jäätävän kylmää – seriously! – mutta kävin kuitenkin “uimassa” noin viisi vetoa. Silloinhan se lasketaan uimiseksi eikä kastautumiseksi, eikö niin? Samalla meni talviturkki. Ei ehkä ennätysmyöhään, mutta kyllä silti tuntuu vähän nössöltä.

Tinni & mä!! #woopwoop 😀

En ehkä edes jaksa alkaa siitä, miten sievä, viehättävä, suloinen, kaunis, kivasti pidetty ja henkistä rauhaa henkivä kaupunki Visby on. Olisin voinut kävellä pitkin rauhaisia mukulakivikatuja tuntikausia – ja niin taisimme kyllä tehdäkin. Valokuvausrabiaatti ei kyennyt jättämään kameraa hetkeksikään laukkuun. Vajaan viikon reissulta tuli kotiin melkein seitsemänsataa kuvaa… Haha!

Visby-vinkki: kantsii kiivetä kirkon vierestä pitkät rappuset ylös asti. Palkintona sekä kukkulan kivoimmat kadut ja pikkutalojen julkisivut että huikea näköala merelle.

Visby-vinkki nr 2: Power-walk -lenkki pitkin Botaniska Trädgården -puutarhan käytäviä pitkin, mieluiten ennen aamiaista (koska silloin on vielä viileää, eikä ihan pakko päästä meren rantaan). Kokemus on kaunis ja rauhoittava. Itseäni myös aina ilahduttaa se, että tiedän kautta historian olleen ihmisiä, jotka haluavat hyvää luonnolle, ymmärtävät sen voiman ja ehkä jopa ihmisen pienuuden kaiken sen keskellä. Ihan just hyviä ajatuksia ennen aamukaffetta – eikö vain!?

Ettei menisi ihan pelkäksi seesteiseksi herkistelyksi niin voin kertoa, että vietimme peräti kaksi (melkein) kokonaista päivää Kallbadhusetissa – eli Kalliksella (miten tuo lyhenne tuntuukin niin jotenkin läpeensä ällöltä??). Kallis on siis rantabaari, rantaklubi ja ranta-afterski -mesta Visbyn keskustan välittömässä läheisyydessä. Päätimme uhata paikan stekare-mainetta ja täytyy sanoa, että aivan erinomaisen mainiosti tällaiset kulturtantitkin viihtyivät Kalliksen pehmoisilla, runsailla tyynyvuorilla varustetuilla aurinkopedeillä, joita sai vuokrata noin 11 euroa/päivä/henkilö. Petivuokran hintaan sisältyi reippaiden valkoisiin shortseihin ja flash-mirror aviatoreihin pukeutuneen henkilökunnan palvelu (lähinnä siis juomatarjoilua ja luonnollisesti erillistä maksua vastaan) ja siistit & suht tilavat toilettitilat.

Tiedän erittäin hyvin, että Kalliksen maine on melko epähoukutteleva mikäli on sattunut täyttämään 29 vuotta eikä ole etsimässä seuraa juuri ja juuri parikymppisistä vesipoolon pelaajista. Uskallan silti kuitenkin suositella paikkaa. Visbyn keskustassa – tai edes melko reipashenkisen kävelymatkan päässä – ei ole kunnollista hiekkarantaa. Tarjolla on vain monen kaliiberin kivikkoa tai sitten auringonottopyyhkeensä voi levittää kaikenmaailman pikkuötököitä kuhisevalle nurmikolle. Kun ottaa huomioon, että Gotlannin punkkikanta on runsaslukuista ja levittää poikkeuksellisen usein niitä molempia ikäviä viruksia, Borrelia, TBE ja mitä näitä nyt on.
Me Tinnin kanssa todettiin heti maanantain jälkeen, että ne päivät, kun halutaan chillaa auringossa Visbyssä, painutaan Kallikselle, oli miten oli.

Vaikka lomapäivät tuntuvat menevän nopeasti, sitä kuitenkin usein ehtii tosi paljon. Me käytiin yleensä pienellä, alle tunnin kävelylenkillä ennen aamiaista (Tinni oli telonut jalkansa, joten suunniteltu pyöräily ei onnistunut ja juokseminen oli pois laskuista) ja aamiaisen jälkeen vähän “kaupungilla” shoppailemassa ja putiikkeja kiertelemässä. Päivä makoiltiin rantsulla ja illalla suunnattiin taas suihkun ja pienen hotellihuone-elpymisen jälkeen illalliselle Tinnin nettisuositusten perusteella haravoimiin huippuravintoloihin.

Oli ihana viettää kesälomaa Gotlannissa rakkaan ystäväni ja all time co-pilotini Tinnin kanssa. En kuitenkaan panisi pahakseni, jos voisin joskus palata paikalle jonkun upean miehen kanssa. Visby – ja koko saari – aivan huokuu romantiikkaa. Toivottavasti en paljasta mitään salaisuutta tässä, mutta luulen, että Tinni alkoi jo suunnitella uutta reissua miehensä kanssa. Ko. herra on tuore Moto Guccin omistaja ja Gotlanti on kuin tehty moottoripyörälomaa ajatellen!

Romantiikasta puheenollen! Visbyn kaupunki (vai oliko se joku kotiseutuyhdistys?) on ripustanut kymmeniä vapaasti käytössä olevia riippukeinuja pitkin rantakadun puistikoita. Tosi suosittuja näyttivät olevan, mutta ainakin kahdeksan aikaan aamulenkillämme löysimme vapaita lekottelupaikkoja. Riippukeinu on jo sanana jotenkin kesäinen, romanttinen ja ihanalla tavalla utuinen.

Ei Visbyä ilman raunioita. Joka kulman takaa tuntui putkahtavan esiin aina uusia todisteita ihmislajin sinnikkyydestä ja pykäysinnosta. Meidän reissun lähimmät rauniot löytyivät hotellimme (Hotell S:t Clemens – Suosittelen Vilpittömästi!) takapihalta. Raunioidenmetsästyksen lisäksi myös vanha kaupunginmuuri kantsii kiertää, jos ei nyt kokonaan, niin ainakin merta lähinnä olevat osat. Sieltä löytyy vielä vahtitorneja, joihin (omalla vastuulla) kiipeämällä saa huikaisevat näköalat ja halutessaan voi fiilistellä ketkä muut ovat katsoneet samaa maisemaa ja mitä ovat mahtaneet ajatella…

Tinnin kanssa matkustaminen on hienoa, koska hän on hauska ja hoksottimiltaan nopea, elämänasenteeltaan positiivinen, mutta sarkasmia ymmärtävä bestikseni jo lapsuudesta. Tinnin kanssa matkustaminen on aivan juhlaa myös siksi, sillä BFF:ni on varsinainen matkailu- ja matkanjohtajarabiaatti. Tiedän yöpyväni hyvätasoisessa, hinta-laatusuhteeltaan erinomaisessa hotellissa, syöväni paikkakunnan parhaissa ravintoloissa (mikä ei todellakaan tarkoita sitä, että kalleimmissa!) ja tutustuvani matkan pituuteen nähden relevanteimpiin nähtävyyksiin.
Tinnin ruotimat – ja meidän yhdessä testaamat – ravintolavinkit tulevat erillisessä postauksessa (tästä on näköjään tulossa muutenkin jo pitkä kuin ne kuuluisat nälkävuodet…), mutta voin tosiaan suositella lämpimästi hotelliamme. Taisimme tehdä varauksemme jo joskus helmikuussa ja hinta ei ainakaan silloin ollut mitenkään päätä pökerryttävä. Tilava huone, henkilökohtainen, asiantunteva ja ystävällinen palvelu, hyvä sijainti, pohjoismaiseen makuun sopiva runsas aamiainen (puuroa ja sekä kovaksi että pehmeäksi keitettyjä munia kyllä, mutta muuten väsyneet nakit, munakokkelit ja muut aamiaislämpimät loistivat poissaolollaan), viimeistelty eko-ajattelu kaikessa toiminnassa ja – sanoinko jo – ystävällinen, henkilökohtaiselta tuntuva palvelu, tekivät St. Clemens -hotellista yhden kivoimman, missä koskaan olen ollut. Suosittelen lämpimästi!

Yhtenä päivänä vuokrattiin auto ja lähdettiin road tripille Fårö-saarelle. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole ajanut autoa kuin satunnaisesti, enkä tosiaan ole mikään autoilija tai autofani sanan varsinaisessa merkityksessä. Täytyy silti kyllä sanoa, että olin aikas tosi iloisen yllättynyt, kun vuokra-autoa hakiessamme totesivat, että se netistä varaamamme viimeinen Nissan Micra jouduttiin laittamaan huoltoon ja että meidän nyt pitäisi pärjätä päivä vähän isomman Mersun kanssa. Hah! Ikinä ennen en ole ajanut Mersua. Omalta kannaltani road trip oli onnistunut ennenkuin se edes oli alkanut!
(Enkä todellakaan aio kertoa kenellekään, että a) olin ihan black-outissa, että miten automaattia ajetaan, vaikka meillä joskus 2000-luvulla oli automaatti vuosikausia, ja siitä syystä en meinannut päästä liikkeelle huoltoaseman pihasta ja b) tunnin verran Fårön lauttajonossa nilkutettuamme sain toisen blackoutin enkä saanut autoa samantien käyntiin; josta syystä jengi ajoi meidän ohi, josta syystä saimme odottaa vielä vartin seuraavaa lauttaa… Oh well. I’m an excellent driver… :P)

Fårö on hieno paikka – suosittelen ehdottomasti sekä kulinaristeille että lapsiperheille että Bergman-faneille. Vinkki (jonka olisimme mielellämme halunneet): kesäaikaan jonot lautalle voivat olla aika hemmetinmoisen pitkät! Me jonotettiin mennessä melkein kaksi tuntia ja illalla takaisin tullessakin reilu tunti. Jonot menevät yleensä juuri niin – eli aamupäivästä Fårölle ja iltasella takaisin pääsaarelle. Jos haluaa välttää jonoja kannattaa olla liikkeellä joko tosi aikaisin tai tosi myöhään – tai sitten moottoripyörällä, koska ne saa ajaa koko jonon ohi.

Tinni poikkeuksellisesti analogisen median äärellä.

Fårö-vinkki: heti lautalta tulon jälkeen kantsii kääntyä oikealle. Palkintona on noin 5 min hitaampi matka Fårö-kirkolle, mutta noin ziljoona kertaa kivemmat maisemat. Käännöksen jälkeen melkein heti alkaa luonnonsuojelualue ja kuuluisat Gotlannin lampaat pasteeraa tyytyväisinä tien molemmin puolin. Jossain tuossa on se Ingmar Bergmanin talokin, mutta me todettiin, että tämä henkinen yhteys umpimielisen näköisten lampaiden kautta riittää kyllä.

No käytiin me se hauta kuitenkin katsomassa. Ollaan sentään Tinnin kanssa molemmat oltu toistakymmentä vuotta leffateatterissa duunissa, vanhoja elokuvakerholaisia ja piinattu itseämme myös sillä Bergmanin vähemmän kaupallisella tuotannolla…

Fåröltä löytyy ihan Välimeritasoista rantameininkiä! Jesss! Välimeritasoisiin miinuspuoliin ei valitettavasti kuulu liiallinen aurinkostrigeissä pällistelevä gigolo-lauma vaan päähän kopsahtelevat rantapelivälineet. Eli kaunista on ja huikeasti paljon lämpimämpää vettä kuin Visbyssä, mutta myös ihan tajuttomasti jengiä.

Käytiin myös katsomassa niitä raukeja. Rauk siis ruotsiksi, mutta olin kyllä sen verran hämmentynyt luontoelämyksestä, että en edes jaksa katsoa, mitä ne olisi suomeksi. Fårö vinkki nr. 2: älkää muuttako lomasuunnitelmianne “rauk”ien takia. Kyllähän ne voi katsoa, jos ne osuu kohdalle, mutta hei – kiviä?

Minttu ja reissu-Mersu.

 
Aloin kirjoittaa tätä juttua jo alkuiltapäivästä. Tarkoitus oli tehdä vain lyhyt pintaraapaisu päällimmäisiin lomamuistoihin. Kävin kyllä tuossa välissä syömässä Peetun tekemän ihanan pastan (spaghettia, pekonia, tuoreita herkkusieniä, ranskankermaa, sitruunankuoriraastetta…), mutta muuten olen naputellut tätä juttua koko illan. Vähän on varmaan ollut ikävä blogia – ja teitä lukijoitani – ja ihan tätä tapaa jäsentää ajatuksia kirjoittamalla niistä muille. Ihanaa olla takaisin blogilomalta – vaikka oikea loma vielä jatkuukin.
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on hyvä kesäfiilikset oli lomaa tai ei – ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsee nauttimaan Gotlannista!