On tainnut tulla jo aika selväksi, että en ole mikään syksyihminen. En edes oikein tiedä, mikä siinä niin pahasti tökkii. Kai se on se pimeys ja jossain määrin myös kylmyyskin – mutta ennenkaikkea kammoksun sitä, että voi mennä viikkoja ilman pilkahdustakaan auringosta.
Syyspukeutuminen on kuitenkin kivaa. Tykkään neuleista ja syksyn väriskaalasta, kerrospukeutumisesta ja kesäkautta topakammista kengistä. Näin vuodenaikojen vaihteessa kaipaan kuitenkin aina hiukan inspiraatiota ja helposti ensimmäinen ajatus on, että mitä kaikkea uutta sitä nyt oikein taas tarvitseekaan garderobin täydennykseksi. Mielessäni olin jo listannut, että ainakin muutamat paidat, ruskeat bootsit ja uusi laukku ja mitä kaikkea vielä, pitäisi hankkia, että olo olisi riittävän ajankohtainen.
Ihana MouMou haastoi juuri oikeaan aikaan pohtimaan syyspukeutumista lähtökohtana oma vaatevarasto. Kävin läpi kaikki blogissa julkaisemani päivän asu -kuvat viime vuoden syys-, loka-, marras- ja joulukuulta ja huomasin, että enpä kuulkaa taida tarvita oikeastaan mitään varsinaisesti uutta (paitsi ehkä sen laukun…). Pukeudun ihan mielelläni tänä syksynä ihan tismalleen samoin kuin viime vuonnakin. Sen sijaan taidan alkaa tsempata tuon tukkani kanssa. Onhan se nyt vähän noloa, että hiukset ovat kertakaikkiaan aina ihan samalla lailla.. 😀

• Viime syksyn huippuhankinta, mustat Dr. Martens -nilkkurit tulee jälleen olemaan yksi pukeutumiseni rakkaimpia peruspalikoita. Pienen kesytyksen jälkeen niistä tuli niin hyvät jalkaan, että olen lähestulkoon kaivannut viileämpiä kelejä, että saisin taas käyttää niitä. T-paita ja jakku -kombo on se, mistä yritän vähän kouluttaa itseäni pois, mutta kyllähän sitä aina joskus voi vähän rentoilla, kunhan ei joka päivä!
• Beigeä ja valkoista syksyyn ja talveen – me likes! Acne Studion neulepaidan alla oleva Filippa K:n silkkipaita jatkaa sekin suosikkina. Hiukan laatikkomaisesti mitoitetuissa neuleissa aion viihtyä tämänkin pimeän kauden. En panisi yhtään pahakseni, vaikka löytäisin kauniin tummansinisen tai teräksenharmaan neuleen vanhaa kunnon patenttineuletta vielä lisäksi.
• Kauluspaitaa, neuletta, hametta ja pikkuisen korkoa, kyllä kiitos. Ripaus väriä asussa tekee myös hyvää sielulle. Jalassa H&M:n kevyet kiilanilkkurit, mutta melkein luulen, että tänä syksynä enemmän tulee käytettyä Acnen poninkarvaisia Pistoleita.
• Yksi garderobini kestotähtiä on ollut jo useamman vuoden ajan ziljoona vuotta sitten hankkimani Acnen biker. Enpä usko, että tilanne muuttuu myöskään nyt tänä syksynä. Sen sijaan himoitsen klassista kaksirivistä Burberryn trenssiä, mutta se voi tulla elämääni myös joskus muulloin. Ikuisuushankintojen kanssa kun ei ole niin kiire.

• Operaatio “toimiva toimistogarderobi” jatkuu. Olen hahmottelemassa laajempaa pukeutusmispalapeliteoriaa, jonka avulla kolmen viikon kiertävän asukokonaisuusvalikoiman ansiosta aina olisi töihin jotain kivaa päällepantavaa. H&M:n pliseerattu, tyylitellysti camo-kuosinen hame on  ollut aivan yltiökovalla käytöllä. Kapeiden hameideni seuraksi kaipaisin toisetkin heiluhelmat – mielellään jopa pohjepituisena.
• Koulupoika-look on aina vedonnut. Peetun 2nd hand -löytö, täysvillainen slipari, pysynee edelleen käytössä, Acnen farkutkin toimivat edelleen. Sen sijaan ihanat mustikansiniset Karhut alkaa mennä varpaan päältä puhki. Vielä niitä kehtaa käyttää, kun laittaa tummat sukat, mutta ei kyllä enää montaa kertaa. Piintyneenä tennarifanina pitänee hankkia jotkut korvaavat. Hiukan tekisi mieleni mustia Air Maxeja, mutta en ole vielä päättänyt…
• Prässihousut ja valkoiset kaulukset kuuluvat ilman muuta tämän(kin) syyskauden vakio-ohjelmaan. Melkein kaikki kauluspaitani ovat alunperin miesten osastolta, tänä syksynä aion hankkia pari ihan itselleni mitoitettua kauluspaitaa. Peetu teki tilauksen Tailor Storesta ja sai aivan älyttömän hyvää palvelua ja tosi kivoja paitoja. Kunhan nyt vain saan aikaiseksi aion täydentää omaa office-garderobiani samassa paikassa.
• Siinä se nahkarotsi taas on. Suosikki mikä suosikki. Sen sijaan pitkästä kynähameesta en oikein tiedä… Se on nyt ollut jäähyllä reilusti yli puoli vuotta ja ehkä annan sille vielä mahdollisuuden. Sen sijaan Sandin lyhythihainen pooloneule pääsee aivan varmasti tehokäyttöön – enkä panisi pahakseni, vaikka löytäisin vielä pari hyvän mallista versiota aiheesta syyspukeutumista piristämään.

Tiedän monen bloggarin harrastavan aina sesongin vaihtuessa tai viimeistään vuoden lopussa erilaisia “parhaat päivän asut” -kokoelmia. Itse en ole sellaista ikinä tehnyt, mutta nyt tuntuu, että ehkä kannattaisi. Muistui nimittäin mieleen näiden kahdeksan asun lisäksi monta kivaa vaatetta, joka on aivan hautautunut jonnekin kaapin perukoille ja puoliksi unohtunut. Nyt tuntuu siltä, että en välttämättä tarvitsisi oikeastaan mitään uutta, mutta jotain kivoja päivityksiä voi hankkia vanhaa varastoa täydentämään. Suosittelen lämpimästi ei-bloggajiakin selailemaan sillä silmällä vähän vanhempia valokuvia itsestään. Tiedä, mitä aarteita sitä kautta löytää takaisin käyttöön!
Suurkiitokset MouMoulle erittäin antoisasta ja hauskasta haasteesta! Seuraavaksi haastan mukaan syyspukeutumisinspiraatiota miettimään Rillan, Dahlian, Marjukan ja Veeran. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kurkistelemaan teidän suunnitelmianne!
PS. Viime vuoden asukuvia selatessa tajusin, että olin vielä syyskuun lopussa töissä paljain säärin ja sandaalit jalassa. Eli vielä on… jne! 😀

On kaksi hyvää syytä pysyä ainakin jonkin verran kärryillä siitä, mitä voimakkaita trendejä on tulossa:

1. On hauskaa olla tietoinen tulevista trendeistä hyvissä ajoin, koska silloin on helpompi kaikessa rauhassa poimia kivoja ajankohtaisia mausteita omaan pukeutumiseensa ja tehdä itselle sopivia sovelluksia trendijutuista.
2. Mahdollisten vähän kalliimpien ja pitkäaikaisempaan käyttöön ajateltujen vetimien kohdalla on yleensä hyvä olla tietoinen siitä, mihin suuntaan trendipyörä on pyörähtämässä. Eli, jos on vähänkään epävarma, kannattaa poletit satsata sellaiseen tyyliin, jonka tietää olevan ns. nousussa. Näin saadaan garderobiin mahdollisimman pitkäikäisiä kamppeita.

Juuri nyt on oivallinen tilaisuus käydä lukemassa täältä juttu, jossa olen analysoinut Tukholman muotiviikon kaikki näytökset ja karsinut jyvät akanoista. Lopputuloksena on neljä vahvaa trendiä kevät-kesä 2015 -sesongille ja vinkit käyttöön otettavaksi jo nyt! Koko juttu löytyy siis täältä: Neljä trendiä muotiviikoilta.
Tämänkin kollaasin kuvat: Kristian Löveborg

Huomasin juuri, että viimeisen Tukholman muotiviikkopäivän raportti on jäänyt jonnekin Peetun muuton aiheuttaman kaaoksen jalkoihin. Kuvia peratessani ajattelin, että kirjoittelenkin vähän yleisemmin siitä, millaista muotiviikoilla oleminen noin ylipäätään on. Tai on täällä Tukholmassa. Voin vain kuvitella, että kaikenlainen bisnes ja show ja säätäminen on ihan eri luokkaa maailman suurilla Fashion Weekeillä. Perusasiat on varmaankin kuitenkin aika samat oli missä tahansa.

Eli tästä lähdetään. Ohjelma on yleensä rakennettu väljän tiiviiksi, mikä tarkoittaa sitä, että näytösten välillä ehtii tehdä oikeastaan vain yhtä asiaa: jonottaa seuraavaan näytökseen. Syöminen rajoittuu pikaisesti suuhun tungettuihin kolmioleipiin ja mahdollisesti jossain tapahtumassa tarjottuihin pikkupalleroihin. Jos haluaa lounaalle tai illalliselle, se pitää tehdä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla – tai sitten pitää jättää joku näytös väliin. Jonossa on tosin yleensä leppoisa tunnelma ja fashionistat astuvat mielihyvin sivuun kuvattavaksi, kunhan vain joku kaveri jää pitämään paikkaa.
Tosin jonopaikalla ei kyllä varsinaisesti ole mitään väliä, sillä sisään pääsee kaikki, joiden nimi on kutsuvieraslistalla ja istumapaikan saa ne, joille sellainen on etukäteen määrätty. Ja front row – se kaikkein tärkein paikka näytöksessä – on tietty varattu niille kaikkein tärkeimmille vieraille.

Jonotuksen jälkeen päästään saliin ja järjestävän PR-toimiston ahkera henkilökunta yritää parhaansa mukaan löytää kaikkien oikeat paikat ja saada vieraat istumaan ajoissa paikoilleen. Näytöksen pitää alkaa ainakin suht ajallaan, koska suurimmalla osalla on jo taas kiire seuraavaan näytökseen. Ei kyllä käy kateeksi PR-ihmisiä tuossa hommassa, välillä väki ei vain kertakaikkiaan suostu istumaan, kun vielä tuon ja tuonkin kanssa pitää vaihtaa äkkiä kuulumiset tässä ja nyt. (PS. Ruotsalainen fashion-väki ei käytä poskisuudelmia! Olen yllätyksekseni huomannut, että suomessa bloggari- ja muotiporukoissa on vallalla oikeen fransmannien kolmen pusun menetelmä. Huisaa!)
Tuo ylläoleva hurjan tarkka ja hieno, kolmosriviltä napattu, kuva on Altewaisaomen aivan mielettömän upeasta näytöksestä!

Näytössalissa menee toki aikansa, ennenkuin itse action alkaa. Silloin voi vaikka diskreetisti bongailla kivoja detaljeja ihmisten asuista. Tuon samaisen, siis saman mallisen, Stella McCartneyn ketjulaukun bongasin niin monella muotiviikon aikana, että ihan tuli mieleen, että onko nyt joku salainen it-laukkuboomi, josta en ole kuullut ollenkaan.

Ja sitten lähdetään kohti seuraavaa näytöstä. Bussissa tuli istuttua pienen luokkaretken verran, sillä yksi Tukholman muotiviikon virallisista näytöspaikoista sijaitsee Djurgårdenilla vanhassa venevarastossa. (Kuullostaapa “venevarasto” kovin köyhältä? “Båthall” ruotsiksi eniveis.)

Valokuvaaja tiukassa paikassa. Kameroita ja kuvaajia on koko ajan ja joka paikassa. Kaikkia tosin ei kuvata. He he!

Joskus näytöselämys antaa vielä vähän enemmän. Erik Bjerkesjön musiikista vastasi livebändi. Hyvä oli myös näytös, mutta olen lopettanut melkein kokonaan miesten vaatteiden kommentoimisen, kun en siitä niin kovasti mitään kunnolla tiedäkään. Mutta jos siellä on muodista kiinnostuneita miehiä ruudun toisella puolella, suosittelen pistämään nimen muistiin!

Sit jonotetaan taas vähän lisää.. Pakko saada musta pohjemittainen kellohame, btw.

Ja sitten katsotaan näytöstä. Tässä ihan käsittämättömän lahjakkaan Ida Klambornin design. Viimeiselle muotiviikkopäivälle osui sekä upeimmat että myös ne vähän vahemmän vaikuttavat elämykset. Kaikki eivät ehkä ole ihan vielä valmiita oikealle catwalkille luomustensa kanssa, mutta esimerkiksi juuri Ida Klamborn on hyvä esimerkki siitä, että kun on kunnianhimoa, näkemystä ja taitoa, onnistua voi myös ilman vuosikausien kokemusta!

Seuraavaksi bongaillaan pitsejä ja nahkatakkeja.

Aina välillä sponsorit pitävät huolta muotiviikkovieraiden nestetasapainosta. Peroni on kyllä kunnostautunut myös auttamalla hyvin paljon eri taidealojen nuoria luovia suunnittelijoita ja muotoilijoita.

Sitten lopuksi vielä vähän front rown julkkisbongailua! Kesän suuren svenne-hitin (Girls) tekijä Beatrice Eli ja talvella Ida Klambornin näytöksessä esiintynyt Silvana Imam. (Karkki – tää oli sulle! <3)

Tässä vähän päällimmäisiä kuulimisia eiliseltä. Oikeasti pitäisi olla jo suihkussa ja laittautumassa tätä päivää varten, mutta pari kuvaa ja jokunen sana nyt kuitenkin.
Eilisen pressitilaisuudessa puhuttiin kahdesta asiasta: muoti- ja design alan yritysten rahoituksen tarpeesta ja brandin asemasta yhteiskunnallisena vaikuttajana. Sitä ei niin tule ajatelleeksi, että yritys on aikamoisissa vaikeuksissa, vaikka tilauskirja olisi täynnä isoja tilauksia, jos kassasta ei löydy tarpeeksi rahaa tilausten valmistamiseen ja toimittamiseen asiakkaille. Toisaalta nykyaikana(kaan?) yrityksellä ei ole varaa keskittyä vain bisneksen tekoon, jos mielii kestävään menestykseen, brandin pitää myös osata kantaa vastuu itselleen tärkeistä asioista.

Tärkeimpänä antina oli tietenkin ne näytökset. Tässä Hunkydoryn seating menossa.

Näytösten ohella tietty muiden muotiviikkovieraiden tyylien bongailu on ihan parasta.

Ja julkkisten bongailu myös! Olen kyllä aivan surkea svenne-julkkiksissa, mutta Marie Seirenholt on sen verran tuttu kasvo kaikista medioista, että hänet kyllä tunnistaa. (olin maanantaina kampaajalla ja luin kaikki mahdolliset öö-luokan juorulehdet siellä… My quilty pleasure! Haha!)

Jewellery Loungessa oli esillä myös kestävämpää korutaidetta.

Fantastinen Ida Sjöstedt! Pure love and respect! <3

Vähän kilisteltiin myös… 🙂

 
Filippa K SS15

Jos joku ei vielä ole lukenut Natan kirjoittamaa juttua Suomessa asumisesta ja siitä valittamisesta, kannattaa klikata ihan saman tien tänne  (Suomi sucks). On niin terveellistä välillä muistuttaa itselleen, miten mukavasti asiat voikaan olla pohjoismaisessa, demokraattisessa hyvinvointivaltiossa. Sen paremmin hyvinvointi kuin demokratiakaan ei ole itsestäänselvyys suurimmalle osalle maailman ihmisistä. Itse en tarkoita hyvinvoinnilla sitä, että kunnan tai valtion tulee toimia curling-vanhempien tapaan ja järjestää aivan kaikki, aivan kaikille ja mieluiten ilmaiseksi (verovaroilla, mao) – vaan sitä, että täällä on turvallista elää, synnyttää lapsia, laittaa ne kouluun ja sairastaa, ilman, että siihen tarvitaan poskettomia säästöjä tai älyttömiä vakuutuksia, hyviä kontakteja tai lahjomistaitoja.
Itse olen kasvanut aikana, jolloin jokaiseen kalloon taottiin iskulause “on lottovoitto syntyä Suomeen”. Sittemmin olen ollut ehkä itsekin yksi niistä, jotka ovat lievän ironisesti todenneet, että “kyllähän se neljä ja lisänumerokin on jonkunlainen voitto”. En siis väitä, että sen paremmin Suomi kuin Ruotsikaan olisi absoluuttisesti maailman parhaita paikkoja asua. Australian Melbourne johtaa vuodesta toiseen kaikenlaisia positiivisen asenteen ja asukkaiden kokeman hyvän elämänlaadun mittauksia. Sekä Karkki että Peetu tykkäsivät kaupungista reissuillaan kovasti, mutta kaikille ei ole paras ratkaisu muuttaa toiselle puolen maailmaa, vaikka siellä olisi asiat yleisesti mitattuna miten hyvin tahansa. No man is an island. Sitä helposti kaipaa perhettään, ystäviään ja tuttuja asioita niin paljon, että tutkimusgalluppien huipputulokset eivät paljoa lämmitä.

Mikä on yhden mielestä parasta ei ehkä sovi toiselle. Suomessa on kattavampi, avokätisempi ja helpompi työttömyystukijärjestelmä kuin täällä Ruotsissa. Toisaalta ainakin omien kokemusteni perusteella pienen yrityksen pyörittäminen on tällä puolen Pohjanlahtea noin ziljoona kertaa helpompaa kuin armaassa synnyinmaassani. Monet kritisoivat sitä, että Ruotsissa ei käytännössä ole lainkaan mahdollista valita yksityistä terveydenhuoltoa. Toisaalta itse olen näiden kuluneiden neljäntoista vuoden aikana ollut hoidattamassa monenlaista pienempää ja aikaspaljon isompaakin, itseäni tai muita perheenjäseniä kohdannutta, vaivaa paikallisessa terveyskeskuksessa ja saanut aina ystävällistä, asiantuntevaa ja kokonaisvaltaisesti ihmisestä huolehtivaa palvelua erittäin nopeasti ja hyvin edullisesti. Samaa en todellakaan voinut valitettavasti aina sanoa Koskiklinikasta.
Tunnen oloni nykyään kotoisaksi Tukholmassa, enkä voisi oikeastaan kuvitella enää muuttavani pysyvästi takaisin Suomeen. Aluksi vierastin amerikkalaistyyppistä “näytösystävällisyyttä”; aina sovittiin, että nähdään ja kuullaan ja mennään lounaalle ja vaikka mitä, mutta oikeasti viestin sisältö oli vain, että oli ihan kiva törmätä. Natan sanoin: Ruotsi on vähän niinkuin Suomi, mutta iloisemmalla asenteella. Ja juuri siihen olen tottunut, enkä halua siitä luopua. Olen myös tottunut siihen, että yksilöllä on aina sananvaltaa; minkään virkavaltaa edustavan tahon “ei” tai “juu” ei ole kuin ehdotus päätöksestä. Suomessa kun yksityishenkilö suhtautuu kriittisesti viranomaisten päätöksiin, sitä voi olla aivan varma, että mitään hyvää ei ole tiedossa. Täällä jokaiseen mielipiteeseen suhtaudutaan vakavasti. Tiedän, että tämäkin on yksi niistä asioista, joille Suomessa naureskellaan – miten Ruotsissa vaan diskuteerataan ja fikataan, mutta kukaan ei koskaan päätä mitään. Naurajat eivät joko usko todeksi, että heidänkin mielipidettään voisi joku joskus tosissaan kuunnella tai kuuluvat siihen harvojen valtaapitävien (miesten) luokkaan, joiden sanomisia kuunnellaan per definition.

Muistan hämmästyneeni ensimmäisinä Tukholman vuosinani monet kerrat, sillä täällä oikeasti kaikilla mielipiteillä on painoarvo. Ei vain minun vaan myös lapseni saivat ja voivat sanoa miltä tuntuu ja mitä haluavat – ja aikuiset koulussa ja harrastuksissa ottivat sen vakavasti. Ei niin, että kaikki saisivat aina tahtonsa läpi, mutta jos esittää kritiikkiä tai eriävän mielipiteen, sitä ei ikinä ohiteta vain elämään kuuluvana sivuhälynä (kuten niin helposti Suomessa), vaan asia otetaan esille, siitä keskustellaan, kysytään muiden mielipiteitä – kenties joku muukin on samaa mieltä, mutta ei ole vain tohtinut sanoa asiaansa – ja lopulta, suomalaisesta loputtoman pitkän vatvomisen jälkeen, päädytään johonkin lopputulokseen.
Tällainen keskustelukulttuuri hämmensi aluksi minua, suomalaista, tamperelaista, naista. En ollut todellakaan tottunut siihen, että ilmaan heitetyllä mielipiteellä on täällä sellainen vaikutus. Se on ollut kasvattavaa. Tulee mietittyä paljon tarkemmin mielipiteitään ja sanomisiaan, kun tietää, että suurin osa ottaa ne vakavasti töissä ja muissa yhteisöissä. Pitää olla valmis perustelemaan kantaansa ja silloin löysien heittojen määrä laskee huomattavasti. Ja se puolestaan johtaa siihen, että muuten vain valittaminen vähenee, mikä ehkä on osasyy siihen, että Ruotsi ja ruotsalaiset koetaan positiivisemmaksi ja iloisemmaksi kuin Suomi keskimäärin.

Vaikka onhan Ruotsissa ollut aina helpompaa. Ei olla oltu itse suoranaisesti sodassa, on ollut vaurasta ja kansankotia ja halua auttaa muita. Helppohan se on pelargonioita kasvatella, huippupoppia säveltää ja olla iloisella mielellä, kun ei ole tarvinnut taistella olemassaolonsa puolesta.
Toisaalta Nata on kyllä hyvä esimerkki myös siitä, että siihen vuoristorataan, jota elämäksikin kutsutaan, voi myös valita suhtautua positiviisen iloisella ja hyväntuulisen energisellä asenteella. Siitäkin huolimatta, että lähtökohdat eivät ole olleet ne kaikkein lupaavimmat ja ainekset kyyniseen epäonnistumiskohtalonuskoon on ollut tyrkyllä jo lapsena. Olisiko se niin, että yllättävän monen mielestä on raskasta yrittää olla valoisalla mielellä ja tulevaisuuteen uskoen. Paljon helpompaa olla uhri ja tuumata, että Suomi sucks?
Piti oikeastaan laittaa vain pari riviä siitä, miten kaunis ja ihana ja inspiroiva paikka Tukholma on asua ja muuten hölistä ihan muita, niitä näitä. Tämä nyt näköjään lähti täysin lapasesta. Kiitos siitä ihanalle ja inspiroivalle Natalle! <3

Olen jo pidempään miettinyt, että tarvitsisin kipeästi uudet silmälasit. Edelliset on kylläkin vasta pari vuotta vanhat, mutta fiksuna teetin ne pari vuotta vanhalla reseptillä. Ihan kohtuullisesti olen niiden kanssa kyllä pärjäillyt, mutta kyllähän sitä silmälasien käyttäjällä pitää olla edes yhdet lasit oikeilla vahvuuksilla.
Siinä mielessä ei siis olisi voinut parempaan saumaan osua Favopticilta tullut kutsu tutustumaan uusiin silmälasimalleihin. Samalla saatiin nauttia Grand Hotellin aivan mielettömän herkullisesta aamiaisesta.

Karkki aamiaismetsällä!

Mutta siis silmälasit oli kuitenkin se pääasia. (Just passeli kuvateksti irtopäiden alle – heko, heko…)

Valinnanvaraa laidasta laitaan… Mutta oikeastaan ainoa tapa tietää sopiiko pokat, on sovittaa niitä päälle.
Päätin olla liikkeellä avoimin mielin ja testasin kaikenlaisia kehyksiä ja erilaisia malleja – vaikka jotkut oli kyllä heti sen näköiset, että en tuntenut yhtään oloani kotoisaksi.

Oikeassa alakulmassa olevat pokat olivat Karkin mielestä hienoimmat ja sopivimmat. Itse yllätyin siitä, että vasemmassa yläkulmassa olevat vihreät muovikehykset tuntuivat niin hyvältä. En sitten kuitenkaan tohtinut tilata värillisiä.

Seuraavaksi aion tilata sporttilasit vahvuuksilla. Ihan tosi mahtavaa, että niidenkin teettäminen on nyt niin helppoa!

Karkki löysi ihanan naiselliset kehykset. Vähän neito itse epäröi, että mahtaako ne olla vähän liiankin suloiset, mutta omasta mielestäni ne sopii todella hyvin!
Itse päädyin asiallisiin toimisto-virallisiin kehyksiin.

 
Ehkä nuo on vähän tylsät, mutta toisaalta halusin juuri sellaiset peruslasit, jotka sopivat kaikenlaisiin asuihin. Jotenkin tuntuu, että räväköiden ja erikoisten lasien kanssa pitäisi aina olla viimeisenpäälle laitettu, mutta nuo matsaa helpommin myös normi bad-face-dayn osuessa kohdalle.
Nyt vaan odotellaan, että valmiit kakkulat saapuvat postissa. Tosi kätsyä, kun nyt kaikki tiedot on Favopticin sivuilla valmiina. Uusien lasien tilaaminen ei voisi olla enää helpompaa!