Category: Hiukset

Kohta alkaa olla taas aika käydä fiksaamassa luonnonharmaa tyvikasvu kuntoon kampaajalla. Viimeaikaisia asukuvia katsellessani tajusin, että hiuksistoni on aivan varkain muuttunut vähän turhankin blondiksi. Siis olen mielelläni vaalea, tunnen oloni kotoisaksi siinä, mutta ihan barbie-blondi ei mielestäni ole omassa päässäni kovin sofistikoituneen näköinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on tilanne tänään. Toisaalta tuo on ihan kiva sävy, mutta nyt mietityttää, että pitäisköhän yrittää tummentua ainakin vähäsen?

Varsinaisesti ei tosiaan ole ollut tarkoitus muuttua ihan näin vaaleaksi, mutta kaikki raitoja tai muunlaista vaalennusta kokeilleet tietävät, että vaikka alunperin vaalennusaste olisi ollut vain asteen tai kaksi, aurinko tehostaa lopputulosta aika kiitettävästi. Eli alunperin en ole juurikaan vaalentanut hiuksiani, mutta aurinko on toiminut varsinaisena tehoblondeeraajana.

Mintun hiukset 2

Tilanne maaliskuussa 2012 – eli noin puolitoista vuotta sitten. Vaalea kylläkin, mutta enemmän tuollainen lämpimän pyökin värinen tukka olisi ehkä aavistuksen aikuisempi kuin tämä nykyinen.

Mutta sitten toisaalta tykkään kyllä tästä ihan vaaleastakin…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Sen verran paljon on tullut myös leikittyä eri hiusväreillä, että pelkään järkkyä lopputulosta, jos tuota nyt kovasti alkaa tuosta tummentelemaan… Ehkä kampaajan käsittelyssä ei tulisi kivaa metsänvihreää sävyä (piti olla tuhkainen keskivaalea), mutta ihan turvallista puuhaa vaaleasta tummempaan siirtyminen ei kuitenkaan ole.

Ja mitään ihan ruskeaa tai tummaa en kyllä missään tapauksessa juuri nyt halua!

Viime lauantain juhla-lookista on ollut juttua kerran jos toisenkin. Halusin kuitenkin laittaa vielä selostuksen illan kampauksestani. Mistään huikeasta virityksestä ei tosiaankaan ollut kysymys, mutta oikeastaan itsekin yllätyin, miten kivan juhlanutturan tavallisesta sykeröstä voi saada ihan vähällä vaivalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eihän tuo tosiaan ihan hurjasti eroa tavallisesta arkiversiosta, mutta näyttämällä vähän tupeerauskampaa ja muita apuvälineitä kuontalolle, lopputulos on kivan sensuelli ja aavistuksen dekadentisti pörröllään.

Samalla tässä haluaisin muistuttaa, että vielä koko tämän päivän, aina klo 21.00 asti, on mahdollista osallistua Mabellinen Big Eye -tuotepaketin arvontaan! Kilpailupostaus ja vastauskommenttiboksi löytyvät siis täältä: Dolce&Gabbana goes Västerhaninge.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvontavoittona on Maybellinen 40 euron arvoinen meikkipaketti. Paketista löytyy mm. luomiväri, rajaustussi ja Big Eyes -ripsari – eli tismalleen samat jutut, joilla kuvan juhlameikki on toteutettu.

Kampauksen inspiraationa toimi sama Dolce&Gabbana -look kuin meikinkin.

Suttunuttura 3

Vasemmalla siis Minttu ja oikealla Dolce&Gabbana. (Ihan kuin kaikki ei sitä tajuaisi.. Haha!). Ihan samanlaista kauniisti pyöreää takaraivoa en saanut toteutettua, mutta fiilis on kuitenkin aika lähellä – eikö!?

Suttunuttura 4

Tupsuttelin kohtuullisen reilusti Osis+ hiuspuuteria kerroksittain päälaelta alas takaraivolle. Jokainen kerros sai myös osakseen napakan tupeerauksen.

Kuvittelin, että vain tökkäsen tuon Glitteriltä joskus muinoin saamani kampatyynyn johonkin pehkon keskelle ja lopputulos olisi yhtä pöyhkeä kuin esikuvassa. Olisin tainnut tarvita vähän enemmän aikaa tai peräti parin apukäsiä, sillä ainakaan nyt ensiyrittämällä hökötys ei istahtanut kampaukseen ollenkaan kivasti. Niinpä se sai jäädä kotiin.

Lopuksi keräsin tupeeratun tukan pehmeästi nippuun ja kiinnitin löysäksi ponnariksi pienellä silikonilenksulla. Hännän kieputin löysälle nyytille ja kiinnitin nonchalantisti kasalla hengettömiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopuksi suihkuttelin vielä reippaasti napakkaa hiuslakkaa – ja nuttura oli valmis!

Ei siihen siis tarvita kuin hiukan pöyhkeyttä antavaa tupeerausta ja nutturan sijoittaminen alas melkein niskaan sekä joitakin valikoituja hiustuotteita ja arkikampauksen ilme muuttuu juhlankestäväksi!

Hyvillä ja helposti toteutettavilla ohjeilla onnistuu tumpelompikin! Olen siitä elävä todiste, sillä vaikka olen aivan onneton värkkäämään minkäänlaisia kampauksia, onnistuin saamaan aikaiseksi varsin säällisen nutturan taannoin Guldknappen gaalaan.

Simppeli up-do ei tosiaankaan ole mitään kampaamotasoa – ainakaan Mintun toteuttamana – mutta sen verran sain kehuja, että ajattelin laittaa ohjeet jakoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voin myös paljastaa, että en harjoitellut kampauksen tekoa kertaakaan. Ensimmäinen toteutus tapahtui samalla kameran itselaukaisuasetuksista huolehtien ja objektiivin edessä loikkien. Samalla nutturalla juhlittiin gaalat menestyksekkäästi! Ei voi olla kovin vaikeaa, jos näillä reunaehdoilla onnistuu. Haha!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin samana päivänä kampaajalla värjäämässä tyvikasvua ja pyysin kampaajaa föönaamaan hiukset suoriksi. Se auttaa kovasti elegantin lopputuloksen saavuttamisessa. Tosin ajattelin kyllä kokeilla samaa mallia myös normaaliin söherökiharaan kuontalooni. Ilme on varmasti vähän toinen…

Kampaus sopii puolipitkille ja pitkille hiuksille. Ihan lyhyet eivät nutturalle taivu, mutta hiusten ei tarvitse kuitenkaan olla tuollainen ylikasvanut kuontalo kuin itselläni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Varmuusvälineiksi tarvitaan kaksi “näkymätöntä” silikonilenksua ja epälukuinen määrä hengettömiä.

GULDKNAPPEN UP-DO How to:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Jaa hiukset kolmeen about yhtäsuureen osioon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Kiinnitä keskimmäinen osio silikonikumilenksulla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Palmikoi keskimmäinen osio löysähkösti ja kiinnitä häntä silikonilenksulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. Nuttura asettuu kauniimmin, jos palmikko on vähän löysä. Sitä kannattaa siis tässä vaiheessa mahdollisesti vielä vähän löystyttää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5. Kierrä palmikko itsensä ympäri kerälle (ei tarvitse olla tiukka) ja kiinnitä hengettömillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

6. Ota sivuosio ja kierrä se sileästi palmikkonyytin ympäri alakautta. Itselläni häntä teki kaksi kieppiä, mutta tosiaan siis lyhyemmilläkin hiuksilla saa tosi kauniin lopputuloksen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

7. Kiinnitä sivuosio hengettömillä palmikkonyyttiin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

8. Toista kohdat 6. ja 7. toisen sivuosion kanssa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

9. Suihki lopuksi ankarasti hyvää hiuslakkaa. Jos et ole säästellyt hengettömien kanssa, nuttura kestää vauhdikkaammankin sheikkaamisen. Tosin yksi tämän mallin eduista on se, että se myös “hajoaa” ihan elegantisti. Muutamat irronneet hiussuortuvat sopivat kokonaisuuteen ainakin omasta mielestäni aivan mainiosti.

Harmaameleerattu jersey-mekko, valkoiset Converset, musta neuletakki ja värikäs statement-kaulakoru – siinä Peetun asuvalinta vanhan lukioluokan kokoontumisajoon tänään illalla. Varsinaisista bileistä ei ole kysymys – vaan paremminkin tapaamisesta hyvän ruuan merkeissä – joten todellinen juhlakampearsenaali ei tullut kysymykseen.

Aika merkillistä, että vielä eilen käytiin iltauinnilla pyyhe harteilla ja lipsut jalassa. Tänään oli ihan ookoo vetää sukkikset jalkaan – ainakin näin illalla. Päivällä kyllä tarkeni ihan hyvin paljain säärin, ja kun lounaan jälkeen käytiin kollegan kanssa tekemässä pieni kävelylenkki, tuli ihan hiki. Pikkuisen vielä viipyilee intiaanikesän rippeitä ainakin täällä meillä, vaikka iltaisin viileneekin tehokkaasti.

Toisaalta kesä on ollut niin kaikilla tavoilla hieno ja tapahtumarikas, että ihan ilman haikeutta huomaan odottavani jo viileämpiä syysilmoja. Ajatukset askartelevat taas kerran täydellisen työgarderobin rakentamisessa – muutamia oivalluksia on tullut jo tehtyä, mutta niistä lisää myöhemmin.

Nyt on siis esittelyssä Peetun tämän illan asu – ja varsinkin ensimmäisessä kuvassa näkyy hyvin meidän yhteistuumin toteuttama hiusten liukuvärjäys. Hommassa on toki avittanut myös aurinko ja olen muuten aikas tyytyväinen lopputulokseen (Peetu myös!). Halusimme siis melko luonnollisen näköisen liukuvärin, joka kuitenkin olisi latvoista selkeästi vaaleampi kuin tyvestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • mekko, Forever21
  • neuletakki, Monki
  • nahkatakki, Mintun ompelimosta
  • tennarit, Converse
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • kaulakoru, Monki
  • silmälasit (uudet!), Favoptic (saatu blogin kautta)

Aaaargh – ihan hirmu kiire!! Nyt pitää ihan justiinsa hypätä suihkuun, mutta tässä pieniä maistiaisia illan asustani..

Guldknappen geeting ready 1 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamupaivällä ensin tyvikasvun värjäys. Sitten korviksien fiksailua mustalla kynsilakalla ja nutturan väsäystä.

Mekko on vanha Diana Orving ja laukku H&M-ltä…

Sebastian Professional on yllättävän tuntematon hiustuotesarja täällä Svennelässä. Siis, kun ottaa huomioon, että merkki on Suomessa hyvinkin suosittu ja monien ammattilaisten käyttämä.

Ilmeisesti Sebastian on kuitenkin päättänyt vakaasti iskostua myös ruotsalaisten tietoisuuteen. Olimme eilen Karkin kanssa heidän kaksi viikkoa Söderillä sijainneen pop up storen päättäjäispartyissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu oli samaisen Sebastian Pop Up Storen avajaisissa pari viikkoa sitten ja kertoi, että tapahtumassa sai laitattaa itsellensä kampauksen iltaa varten. Tosin siinä vaiheessa, kun Peetu ja Liz olivat saapuneet paikalle, oli jonot jo niin mahottomat, että koko illan kiintiö oli täynnä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä viisastuneena hyökkäsin ajoissa paikalle ja pienen odottelun jälkeen pääsin istahtamaan kampaamotuoliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jee – vähän kivaa – mun tukkaa laitetaan!!

Pienen jutustelun jälkeen hoksasimme, että kampaajalla ja Mintulla on yhteinen kieli. Vaasasta kotoisin oleva Nina on yksi Suomen Sebastianin kouluttajissa – ja tosiaan nyt nämä pari viikkoa Tukholmassa PR-hommissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kuva oli ihan pakko laittaa tänne, kun nuo takanani kammattavaksi jonottavat tytöt ovat niin jännittyneen näköisiä! Vakavaa puuhaa… Haha!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki ei oikein osannut päättää, haluaisiko jonkun kampauksen vai ei. Ihanat aurinkolasit kuitenkin löytyivät ja juuri tismalleen oikean sävyisillä vaaleilla pokilla! Aurinkolasien takana häämöttää Karkin toinen löytö: megamageet statement-korvikset.

Kuumintahottia ruokarintamalla tällä hetkellä täällä on Food Trucks. Vietnamilaishenkisiä täytettyjä patonkeja tarjoileva Bun Bun on yksi ensimmäisistä Tukholmassa pyörivistä ruokarekoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bun Bun oli eilen parkkeerattu ihan meidän iloksemme, pitämään huolta, että Sebastianin vieraat saavat sisuksiinsa jotain kiinteääkin. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkin illan asu jäi kovasta tahtotilasta huolimatta ikuistamatta kunnolla. Tässä kuitenkin näkyy kauniin mekon elegantti selkäpuoli…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… ja tässä kuvassa puolestaan mekon etupuolta koristava upea epäsymmetrinen kukkaprintti näkyy melkein kokonaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aidon oloista (ja myös makuista!) chili-soosia ruokarekan vietnamilaispatonkeja vauhdittamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tosin ihan mukavasti näissä on potkua ilman ylimääräisiä lisukkeitakin. Ja voin kertoa, että makuelämys on aivan taivaallinen! Suosittelen ehdottomasti testaamaan, jos satutte törmäämään Bun Buniin Tukholmassa liikuskellessanne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Food Truck -poitsu pitää tilanteen hallinnassa!

Ja tässä nyt vihdoin vähän parempia kuvia Ninan loihtimasta kauniista palmikkokampauksesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauniit palmikot – eikö!? Sen sijaan tuo muu tukkareuhka näyttää kyllä ainakin tässä kuvassa taas harvinaisen söheröiseltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika taiteellinen päälaki! Kuva on vähän epätarkka, mutta yritin säätää siihen kaikilla (olemattomilla) taidoillani vähän terävyyttä. Kupoli ansaitsee mielestäni tulla esitellyksi ja tämä on tasan ainoa kuva tuosta vinkkelistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen hippiprinsessa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta oli siis oikein hauska ja iloinen ilta! Hyvää musiikkia, pikkuisen shoppailua, kampaushemmottelua, hyvää ruokaa ja juomaa kivassa seurassa. Voisi sitä lauantai-iltansa huonomminkin viettää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja hei – lopuksi vielä Lakritspuck!

Old stuff