Ensimmäisen loma-arkipäivän kunniaksi päätin puhallella pölyt ompelukoneesta ja väsätä jo jonkin aikaa todo-listalla keikkuneen simppelin pellavajakun valmiiksi.

Malliksi valitsin helmikuun Burdasta löytyneen, vähän laatikkomaisen jakun kaavan. Kaupoista tuota vanhaa Burdaa ei enää saa, mutta tietääkseni kirjastoista sen voi lainata. Ja ainakin ennenvanhaan Tampereen kirjaston lehtienlukusalissa sai piirtää kaavoja ihan sille varatulla pöydällä. Kirjasto tarjosi jopa silkkipaperit ja hyvät viivottimet kaavan jäljentämistä varten. Mahtaakohan olla edelleen yhtä hyvä palvelu?

Burdassa jakku oli toteutettu kirkkaan vihreästä satiinista. Itse valitsin materiaaliksi huomattavasti leppeämmän luonnonvaalean pellavakankaan. Pellava on erittäin kiitollinen ja ompelijan kannalta helppo materiaali. Jo luonnostaan pikkuisen kurttuinen kangas antaa anteeksi satunnaiset harhatikit ihan toisella tavalla kuin esimerkiksi Burdassa käytetty satiini.

Malli on mielestäni kivan suoralinjainen ja selkeä. Takasauman leikkaus ja rintamuotolaskokset antavat silti jakulle pikkuisen muotoa niin, ettei se näytä tönköltä päällä. Ohjeen mukaan tuohon kuuluisi pienet olkatoppaukset, mutta yritän pärjäillä ilman… Jotenkin jakun keveys katoaisi maltillistenkin toppausten myötä. Tosin olkasaumaa on mallissa laskettu hiukan ja siitä syystä en jaksanut lähteä pohtimaan, miten olisin saanut kätevimmin olkatoppausvaran poistettua. Etenkin, kun olin jo tuossa vaiheessa ehtinyt leikata kappaleet.

Tällä kertaa en tehnyt kaavaan mitään muita muutoksia kuin, että suurensin pääntietä 1/2 cm takakappaleen puolella ja 1 cm etukappaleen puolella. Mallissa on todella niukka pääntie ja enemmänkin sitä olisi voinut suurentaa ilman, että kokonaisuus olisi kärsinyt.

Tikkasin myös melkein kaikki saumat. Pellava on tietystä jämäkkyydestä huolimatta aika lörppö materiaali ja ajattelin, että tikkaukset antavat vähän ryhtiä.

Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen! Jakkusesta tuli juuri sellainen kevyt paidan ja päällysvaatteen välimuoto, mitä halusinkin. Hyvä vaihtoehto sille iänikuiselle neuletakille… Se, että jakussa ei ole napitusta tai muutakaan kiinnitystä, lisää keveyden ja helppouden tuntua.

Kaava on mielestäni oikein hyvä ja hyvin mitoitettu. Kahden kappaleen hiha istahtaa kädentiehen ilman ähellystä – siitä yleensä tietää, onko kaavan piirtäjä ollut tehtäviensä tasalla. 🙂

Tiramisun ohjeessa jo vilahtikin lippunauha, jonka askartelin Peetun lakkiaiskakun koristeeksi. Ihan alkuperäinen idea ei suinkaan ollut omani, vaan tulee täältä: Poketo Rainbow Bunting Cake Flags. Pikkuisen fiilasin alkuperäistä ideaa, mutta pienestä näpräyksestä huolimatta lippunauha on todella helppo ja nopea valmistaa. Lopputuloksena on persoonallinen ja hauska kakunkoriste!

Lippunauhan valmistamiseen tarvitaan kakkuun tai teemaan sopivaa paksua paperia tai ohutta kartonkia. Ylioppilaskakkuun valikoitui Suomen ja Ruotsin lippujen värit. Todella söpöjä lippunauhoja saa myös, kun käyttää valmiiksi kuviollisia, esim. pikkuruudullisia tai raidallisia askartelukartonkeja. Askartelukauppojen scrapbooking-osastoilta löytyy tosi herkullisia vaihtoehtoja.

Lisäksi tarvitaan askarteluliimaa (jos liput tehdään kahdesta eri väristä), ohutta narua ja kaksi grillitikkua. Halutessaan liput voi vielä koristella pienillä tarroilla – tai miksei vaikka itse piirtämällä.

Ihan ensimmäisenä kannattaa leikata mallilippu jostain vähän paksummasta kartongista. Mintun malliliput on tehty vanhaksi käyneistä käyntikorteista. Mallilippujen avulla on myös hyvä vähän testailla, minkä kokoisia lipuista ja koko lippunauhasta on tulossa. Etenkin, jos haluaa “kirjoittaa” lippujen avulla jotain, tulee koristeesta helposti aika pitkä. Silloin lippujen tulisi olla niin pieniä kuin mahdollista.

Mallilipun avulla piirretään kartongille haluttu määrä kolmioita, jotka leikataan irti terävillä saksilla.

Pienemmät kolmiot liimataan isompien päälle askarteluliimalla. Ihan pikkuriikkiset pisarat liimaa lippujen kulmissa riittää. Liika liima tekee lipuista helposti turhan jäykkiä.

Valmiit liput voi koristella haluamallaan tavalla. Tätä Peetun ylioppilaslippunauhaa tehdessäni näin jo silmissäni vaikka minkälaisia helmillä, pitsinauhalla ja dimangeilla koristeltuja super-prinsessaversioita… 😀

Valmiiden lippujen yläkulmiin tehdään reiät narun pujottamista varten. Alustan kannattaa olla jokin pehmeä, johon piikin voi huoletta painaa. Omista varastoistani ei nyt tähän hätään löytynyt mitään parempaa kuin jokin vanha mainoslahjaksi saatu muistikirja… Reiät voi tehdä myös terävien saksien kärjillä tai ihan oikealla piikillä. Paksu parsinneula toiminee myöskin, kunhan neulaa vähän vemputtaa reijässä niin, että haluttu naru mahtuu siitä läpi.

Kun kaikki liput on reijitetty, pujotetaan naru lippuihin. Mintulla on tässä valkoista paperinarua, joka ei ehkä ole ihan optimaalinen valinta, koska se on niin jäykkää. Lörpömpi naru laskeutuu kauniimmin heti alkuunsa, mutta kyllä tuo paperinarukin asettui, kun sai tekeytyä muutaman päivän.

Naru solmitaan grillitikkuihin, halutessaan solmukohdat voi vielä naamioida vaikka pikkuruisilla pyykkipojilla.

Tässä ovat valmiina Peetun kahteen Tiramisu-kakkuun väsätyt koristeet!

Ennen käyttöä grillitikut kannattaa lyhentää saksilla sopivan pituisiksi – niin myös meillä. Eli kukaan vieraista ei joutunut kaktusmultaruukussa majailleen kakunkoristeen uhriksi! 😀

Peetun ylioppilaspuku on valmis! Aamulla istahdin kymmenen maissa ompelukoneen ääreen ja tuumasin, että teenpä tuon nyt tuosta alta pois, niin voi sitten kaikessa rauhassa alkaa puuhastella muita kotihommia. Hah! Kello on nyt yli yhdeksän illalla – eli lähes kellon ympäri vierähti ommellessa. Varsinkin pääntien hörselön kanssa sai jumpata aika kauan, ennenkuin se istahti paikalleen. Eikä lopputulos nyt mitään haute couturea ole vieläkään, mutta yleisilme on mielestäni ihan onnistunut. Ja mikä tärkeintä, puku on hyvin lähelle juuri sellainen kuin millaiseksi Peetu sen suunnittelikin.

Tyttö ei ole vielä nähnyt itse valmista pukuaan, koska on ollut töissä koko päivän ja vielä nyt illalla lapsia hoitamassa. Sain kuitenkin luvan laittaa ensimmäiset kuvat valmiista mekosta tänne blogiin.

Ihan kiva, eikö vaan!

Laitan kyllä kuvia tänne vielä sitten lakkiaispäivänä, että saatte nähdä myös asun ihan kokonaisuudessaan.

Nyt on ihan pakko laittaa tänne vähän kuvia Peetun lakkiaismekon edistymisestä. Olen aivan totaalisen innoissani, sillä ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että siitä on tulossa tosi hieno – ja juuri sellainen kuin uusi ylioppilas on toivonutkin!

Inspiraationa mekon suunnittelussa on käytetty Miu Miun sirkus-teemaista kevät-/kesämallistoa. Helmaa piti olla runsaasti, mutta vyötärölle ei kuitenkaan haluttu ihan mahotonta rynkkykasaa. Tästä syystä päädyttiin täyskelloon helmaan. En ole kovin usein – tai oikeastaa juuri koskaan, toteuttanut tuon mallista hametta, koska vaikka se onkin kaunis, siihen menee ihan tajuton määrä kangasta.

Tässä kellohelmassa aiheutti vielä ankaraa päänvaivaa, miten saisin upotettua helman raidoituksen nätisti kokonaisuuteen. Päätin kerrankin poiketa tavoistani ja tehdä oikein kunnolliset kaavat. Varastoista löytyi onneksi vanha Burdan valmiskaava, joka soveltui silputtavaksi tätä tarkoitusta varten.

 Materiaali on suht paksua ryhdikästä satiinia. Jo pelkästään tuo satiini tekee helmasta muhkean oloisen. Sen lisäksi raidat tai paremminkin raitojen saumat kohottavat helmaa aika ihanasti. Puhuttiin kyllä, että mahdollisesti ommellaan tuohon vielä lisää pönkköä antava alushame, jos tarvitsee. Nyt vaikuttaa siltä, että pärjätään mainiosti ilmankin.

Tykkään ihan mieletömästi  toteuttaa tällaisia – vähän päänvaivaakin vaativia projekteja. Jotkut housujen lyhentämiset ja ratkeamien paikkaaminen ovat taas ihan toinen juttu… Aika monta muistutusta vaaditaan, ennenkuin kykenen ryhtymään toimeen. 😀

Viikonloppuna olisi tarkoitus toteuttaa mekon yläosa. Siinäkin on pieniä pähkinöitä purtavaksi, mutta toivotaan, että hyvä tuuri toteutuksen kanssa jatkuu. Onneksi vielä ei ole mikään tulenpalava kiire, Peetun ylioppilasjuhlat kun on vasta kesäkuun 16. päivä.

Varoitus: tämä juttu todistaa, että aina ei homma mene kuten Strömsössä…

Vouhkasin jo tuossa aikaisemmin keväällä Isabel Marantin tämän kevään mallistosta. Marantin rento sport-chic tyyli tuntuu hyvin omalta ja inspiroivalta. Nonchalantia hippihenkeä sporttimaisuuteen tuo huolettomasti solmuvärjätyt asut.

Ei kovinkaan yllättäen löytyy tie dye -tyyliä jo monen ketjuputiikinkin valikoimista.

Yksi nopeimmista on aina TopShop. Nuo TopShopin farkut ovat mielestäni oikeastaan tosi kivat, paita sen sijaan omaan makuuni jo vähän liiankin Woodstock ja shortsit auttamattomasti liikaa nimensä mukaiset – eli lyhyet.

Joskus ysärillä – sen alkuperäisen Go 4 it:n aikaan – tuunailin aika paljonkin solmuvärjättyjä vetimiä. Niinpä tuumasin, että nopsankeikkaa uudistan parista vanhasta, olemattomalle käytölle jääneestä vaatekappaleesta kuumintahottia olevat isabelmarant-vetimet.

Käsittelyyn pääsivät vanhat Monkin valkoiset farkut, jotka eivät ole montaa kertaa valkoisina päälle eksyneet ja vieläkin vanhempi Filippa K:n valkoinen t-paita. (joo, t-paita on ihan oikeasti Filippa K, vaikka onkin kiertynyt noin käsittämättömälle mutkalle, mitä ei laatupaidasta todellakaan olettaisi…)

Värisävyksi valitsin nynnypäissäni lähes mustan antrasiitin, vaikka pitkään hiplailinkin hyvin isabelmarantmaista korallia hyppysissäni. Ostin myös tuon värjäykseen tarkoitetun erikoissuolan, vaikka ennenvanhaan kyllä värjäilin ihan tavallisen ruokasuolan avulla (kilo koneelliseen) ja hyvin pysyivät värit niisäkin vetimissä pesusta toiseen. Lisäksi tarvitaan narua, joka kestää pesun 40 asteessa (tai kuumemmassa, jos värjää kuumemmassa…) eikä päästä väriä.

Tässä narumytyssä on siis farkut. Halusin läkkiä lähinnä puntteihin ja koitin välttää liikaa symmetrisyyttä. Marantin pöksyissä on hienot vähän pystysuuntaan menevät kuviot ja yritin solmuhommilla saada vähän samanlaista tulosta aikaiseksi.

T-paitaan tein ensin muutaman pienen sykerön, joista tiesin tulevan sellaisia rinkulamaisia jälkiä. Lopuksi vedin t-paidan vielä kasaan vinottain helmasta toisen olan yli ja lisäsin vyötärölle yhden narun eri suuntaan.

Solmuilun jälkeen tekstiilit kastellaan ja laitetaan pesukoneeseen. Väripaketissa on kaksi muovitötteröä, joiden kulma leikataan auki ja sitten ne sijoitetaan tekstiilien päälle koneeseen. Lopuksi kaadoin vielä värjäyssuolan kaiken päälle. Ja sit eikun kone pyörimään. Valitsin normaalin 40 asteen ohjelman (pikaohjelmia ei saa käyttää!) ilman esipesua (tietenkin… daa), koska farkuissa on sen verran stretsiä – muuten 60 olisi toiminut.

Väripesun jälkeen avasin koneen luukkua sen verran, että poistin väritötteröt rummusta. Sen jälkeen laitoin heti saman 40 asteen ohjelman uudelleen, tällä kertaa normaalin jauhemaisen värilliselle pyykille tarkoitetun pesuaineen kanssa. Ei tuota pesuainetta kai niin olisi tarvinnut, mutta halusin olla varma, että kaikki tekstiileihin mahdollisesti jäänyt irtoväri lähtee.

Ja tässä on lopputulos….

Värjäyksen aikana oli parikin naruviristystäni lähtenyt litomaan – siitä todisti rummun pohjalta löytyneet narunpätkät. Kuvittelin, että olin solminnut vaatteet tosi huolella ja taisinpa pelätä, että housuista tulee ihan liian vaaleat… No ihan niin ei käynyt. Narut poistettuani en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Punteissa oli vain aavistuksenomaiset pienet rinkulat, jotka näyttävät lähinnä värivirheeltä, eikä niinkään huikealta tee-se-itse fashion taiteelta… Ja entäs tuo toisen reiden päällä möllöttävä mitokondrio sitten??

T-paidalle kävi piirun verran paremmin.

Tosin vain todellakin ihan pienen piirun… T-paidan etupuoli on oikeastaan aika kauhea. Pikkuisista solmunyppylöistä ei tullut sellaisia oikeaoppisia tie dye -tähtösiä vaan ennemminkin koomisia rinkuloita. Ja entäs sitten nuo epäsymmetriset viirut sitten?? Peetun tyrmäävä kommentti oli, että paita näyttää aivan huonon hevibändin me-tykätään-salamoista -bändipaidalta. T-paidan takakappale on ehkä vähän vähemmän kauhea. Jos kaikki olisi mennyt tosi putkeen, olisin hyväksynyt t-paidan takaosan ihan ookoona – koska käsityössä aina jokin on vähän vähemmän täydellistä…

Nyt täällä mietin kuumeisesti, että tekisinkö vaatteille pelastusyrityksen joko uudella tie dye -kierroksella, mutta tällä kertaa mustan värin kanssa, vai tekisinkö saman värinpoistajalla…

Kaiken tämän jälkeenkin olen sitä mieltä, että solmuvärjäys on tosi kivaa ja helppoa. Varsinkin nyt, kun voi ottaa opikseen Mintun virheistä. Eli mitä opimme:

• solmuja kannattaa olla riittävästi
• solmut tulee tehdä kunnolla tiukoiksi
• narujen päät kannattaa kiinnittää kunnollisella tiukalla solmulla

Lisäksi pari vanhaa viisautta:

• tarkista, että väri sopii materiaalille ja päinvastoin
• tekstiilien tulee olla tahrattomia – tahrat tulevat yleensä näkyviin vielä paremmin värjäyksen jälkeen
• punnitse tekstiilit kuivana
• älä laita liikaa tekstiiliä, jos haluat intensiivisen värin

Peetulla on tänään illalla oman luokan studentskiva. Studentskiva on siis ruotsalaisten abiturienttien perinne, johon kuuluu ensin illallinen vanhempien ja opettajien kanssa ja loppuillasta biletystä luokkakavereitten ja muiden ystävien kanssa. Yleensä studentskivalla on jokin teema, jonka mukaan oppilaat pukeutuvat.

Peetun studentskivan teema on “lapsuuden sankarit”. Pienen pohdiskelun jälkeen Peetu päätti unohtaa kaikki suloiset Disney-prinsessat ja pukeutua Viiru ja Pesonen -kirjojen Viiruksi.

 Viirumaisia vihreitä shortseja ei löytynyt kaupasta, joten Mintun ompelimo sai tärkeän tilauksen. Ihan tismalleen esikuviensa kaltaisia pöksyjä ei kuitenkaan haluttu tehdä, vaikka kysymyksessä onkin tavallaan naamiaiset. Peetu toivoi, että shortseja voisi käyttää juhlien jälkeenkin, joten raidallisen kankaan sijaan hankittiin kauniin vihreää vakosamettia.

 Ukkohousumaiset henkselit on kiinnitetty napeilla – eli ne voi jättää pois, jos siltä tuntuu. Peetun valitsemat vaaleanharmaat napit muodostavat kivan rivistön vyötärölle ja ovat ihan hauskan näköiset ilman henkseleitäkin.

Onneksi vanhempien ei tarvitse pukeutua teeman mukaisesti – olisi voinut tulla Mintulle hiki asua miettiessä. Vaikka olisihan se ollut aika hauska pomppia illallisella pilkullisessa Marsupilami-puvussa… 😀