Category: Asusteet

Alkukesän Suomen reissulla tapahtui. Treffit yhden huipun blogi-kompiksen kanssa oli sovittu Hakaniemen torille. Pahaa aavistamatta suostuin ehdotukseen: poiketaanko ihan äkkiä tuossa lähellä kivassa putiikissa, se on kyllä jo kii, mutta varmaan päästään vielä sisälle.

Tietty olin kuullut – ja vaikuttunut – jo etukäteen gTien huikeista ketju/nahka/niitti/etc korupukimista. En ollut kuitenkaan lainkaan varautunut siihen, että jutut iskisivät niin lujasti. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin hankkimaan kaunokaiset hopeiset ketjukorvikset. Just mun tyyliset – toisaalta aika hillityt (verrattuna putiikin muuhun tarjontaan ainakin…), mutta toisaalta sitten kuitenkin solmuineen ja lukkohässäköineen aika rokut.

Korviksien ulkonäkö selviää kuvasta. Vaikeampaa sen sijaan on kuvailla, miten ihanan sensuellilta pitkät siloiset ketjut tuntuvat kaulan iholla…

… tai ehkä oikeastaan olisi pitänyt laittaa otsikoksi Karl Lagerfeld <3 Diet Coke. Legendaarinen Karl Lagerfeld on suunnitellut kolme erilaista limited  edition kuosia Cokis-pulloille. Design pullot eivät ole myynnissä ollenkaan. Toisaalta ihan hyvä, säästyypähän pohtimasta sitä ankaraa ongelmaa, että voiko pulloja tyhjentää kitusiinsa vai ei. Keisarilla itsellään ei taida olla moisia ongelmia, koska omien sanojensa mukaan: everybody knows, I drink Diet Coke day and night.

Yhteistyöllä on oma sivusto, joka löytyy täältä: Karl Lagerfeld for Coca Cola Light.  Suosittelen ainakin kaikkia Karl Lagerfeld -faneja tsekkaamaan “kulissien takana” -videon – ihan mieletöntä, miten mr Lagerfeld voi olla niin tajuttoman coool.. 🙂

Samalla sivustolla on käynnissä kisa, jossa on mahdollisuus voittaa Karl Lagerfeldin laitti kokikselle suunnittelemia asusteita. Olen pelannut ihan simona periaatteessa aika simppelin oloista palapelipeliä. Haluaisin niin hillittömästi saada edes jonkun asusteista itselleni (no, okei, mieluiten ehkä tuon paidan kuitenkin…)! Olen onnistunut parantamaan aikaani vähän alle kahdesta minuutista 52 sekuntiin erittäin ankaralla harjoittelulla. Valjastin palkintojahtiin myös suhteellisen myötämielisen bf:n. Sinnikkään nakuttamisen jälkeen paras tulos hänellä on huikeat 34 sekuntia. Valitettavasti kummallakaan tuloksella ei ole vielä mitään asiaa voittolistoille… Jos joku keksii, miten näihin alle 20 sekunnin tuloksiin oikein pääsee, saa kyllä pistää vinkkiä tännekin päin! :))

Kirjoittelin tuossa vähän aikaa sitten Indiedaysin ja CibaVisionin kampiksesta, jossa sain testattavakseni uusia supermukavia Dailies-piilareita. Sama kampanja antoi mahdollisuuden testata myös värillisiä piilareita. Hauska hullutus, johon en varmaan olisi muuten ryhtynyt… Tiedän kaveripiiristäni vain yhden, joka on todistetusti käyttänyt ruskeita ja vihreitä piilareita. Hänelle ne sopivat oikein hyvin, mutta siitä huolimatta ajatus siitä, että lähtisin muuttelemaan silmieni väriä keinotekoisesti, tuntui tosi vieraalta.

Omat silmäni ovat väriltään hyvin vaaleat – oikeastaan vähän ei minkään väriset. Tästä syystä varmaan sävy tuntuu vaihtelevan ympäristön, valaistuksen ja jopa mielialan mukaan vihreän, turkoosin, sinisen ja harmaan välillä.

Lähtötilanne näyttää siis tältä.

Kevyesti yllytyshulluna innostuin heti testaamaan myös värillisiä linssejä, vaikka ennakkofiilikseni niistä ei ollutkaan mitenkään eritisen positiivinen. Ajatus siitä, että saisin kerrankin selkeän ja voimakkaan värin silmiini, tuntui houkuttelevalta. Halusin kokeilla nimenomaan ruskeita ja syvän värisiä piilareita.

Tältä näyttää ruskeasilmäinen Minttu… Jotenkin tuntuu, että kasvot muuttuivat ihan kokonaisuudessaan. En tiedä johtuuko siitä, että linssien värialue on aavistuksen luonnollista suuremmat – vai vain nappisilmämäisesti väristä – mutta olo muuttui heti jotenkin toisenlaiseksi. Nukkesilmät naurattaa aina, kun vilkaisen peiliin ja fiilis on hämmästyttävän kevytkenkäinen. :DD

Kuvassa silmissäni on FreshLook ColorBlend -värilliset kuukausilinssit sävy ruskea eli Brown.

Niinkuin tuossa aikaisemmassa piilaripostauksessa totesin, olen todella kertakäyttölinssien kannattaja. Jos nyt ihan totta puhutaan, en ole ikinä muita käyttänytkään. Ihan ensimmäiseksi tuntui luonnolliselta testata juuri kertakäyttöisiä värilinssejä.  CibaVisionin Sofie selosti, että kertakäyttölinssit antavat miedomman ja vähemmän peittävän värivaikutelman. Yhteistuumin päädyimme pähkinänruskeisiin FreshLook® ONE-DAY® -linsseihin. Lopputulos oli ka-tas-tro-faa-li-nen! Vaaleissa silmissäni pähkinänruskea näytti lähinnä keltaiselta ja todella weirdolta. Peetu tosin oli sitä mieltä, että linsseistä tuli kiva Twilight-efekti…

Voisin kuvitella, että kertakäyttölinssit ovat parhaimmillaan silloin, kun haluaa vain pikkuisen terästää omaa väriään tai tuoda pientä sävymaustetta mukaan. Jos silmien väri on kovin voimakas tai tumma, kertakäyttöpiilareitten tuoma muutos voi olla aika pieni.

Kivaa näissä FreshLook -väripiilareissa on, että sävyt on häivytetty tosi luonnollisesti ja linssi istahtaa väreineen aika mukavasti hyvin erivärisiinkin silmiin.

Kaksi vakiokysymystä, jotka olen saanut kavereiltani käytön aikana on “miltä maailma näyttää värillisten linssien takaa” ja “onko sun pakko pitää silmälaseja silloin, kun käytät väripiilareita”. Vastaukset:

– väripiilarit eivät ole värilliset näkökentän päältä. Maailma pysyy siis aivan saman näköisenä kuin muutenkin, eikä mitään aurinkolasimaista fiilistä pääse syntymään.

– värillisiä linssejä on saatavana ihan samanlaisesti vahvuuksilla kuin tavallisiakin piilolaseja. Saahan niitä toki ilman vahvuuksiakin, jos haluaa korostaa vain väriä.

Ennen värilinssien testausta asenteeni oli tosiaan vähän siihen tyyliin, että ihan kiva, mutta ei tosiaankaan mun juttuni. En nyt vieläkään voi väittää olevani koukussa, mutta alkuhämmennyksen jälkeen tuntuu, että värillisiin piilareihin voi suhtautua samalla tavoin kuin vähän räväkämpään asusteeseen. Joskus se on juuri se tarvittava pieni lisä, että kokonaisuudesta tulee just sellainen, mitä haluaa. Ja hyvin suklaasilmäinen bf :ni on ollut testailusta hyvinkin innoissaan. Väittää, että ruskeasilmäisyys saa Mintusta ihan uusia puolia esiin… No tiedä tuosta nyt sitten (haha!!), mutta kyllä varmaan tulen jatkossakin ilmestymään ihmisten ilmoille ruskeasilmäisenä. 🙂

Viikonloppu meni niin hurvitellessa Tampereella, että ihan jäi kaikki postaukset tekemättä… Mahtavan kivaa oli – upeita uusia ihmisiä ja lämpimän nostalgisia kohtaamisia vanhojen luokkakavereitten kanssa. Joskus sitä on niin paljon tärkeämpää päätyä chillaamaan auringon lämmittämille kalliolle hyvässä seurassa kuin rynniä himaan ottamaan kuvia illan asusta.

No viikonloppu taisi mennä aika monella muullakin ihan vaan auringosta nauttiessa… 🙂

Efva Attling 5

Supercool korusuunnittelija Efva Attling kutsui viimeviikolla sekalaisen (ja suoraan sanottuna aivan liian ison…) joukon väkeä lippulaivamyymäläänsä tutustumaan uusiin korumalleihin. En kyllä helposti hätkähdä kovaakaan tungosta, mutta tällä kertaa oli kyllä iskeä paniikki ja pakokauhu, jota edes tarjolla olleet suklaapalleroiset ja kuohujuoma kyennyt vaimentamaan. Sen verran paljon väkeä oli pieneen tilaan ahtautunut. Kevää uutukaiset perhosdesignit jäi siis tarkastelematta sen lähemmin, mutta muutama muu kiintoisa, kaunis koruihanuus ehti tallentua muistikortille ennenkuin oli ihan pakko rynniä haukkaamaan happea.

Efva Attling 4 Efva Attling 3 Efva Attling 2 Efva Attling 1

From here to Eternity…

Peetu pyörähti viime viikolla Bestsellersin blogitapahtumassa bongaamassa kevään uutuuksia. Vila, Vero Moda, Selected, Only ja Jack&Jones mm. on Bestsellersin merkkejä.  Tässä Peetun mielestä kivoimmat jutut – ja kyllähän nämä Mintullekin kelpaisivat, ainakin suurin osa…

Bestseller3

Nahkatakki on itseasiassa aikas kiva kevennetty versio perinteisestä prätkärotsista. Tykkään myös takin asfaltinmustasta pikkuisen patinoituneen oloisesta sävystä. Sen sijaan nyt ilmeisesti ihan tajuttoman high fashion ja kuumintahottia olevat kuosihousut eivät oikein iske. Salihousut mitkä salihousut. Mutta Peetu on siis toista mieltä ja tykkäsi musta/harmaa skaalan pantteripöksyistä oikein kovasti.

Bestseller2

Ensi kesänä – ja itseasiassa vielä syksylläkin – pukeutumista piristää puhtaat kirkkaat värit, mieluiten keskenään yhdisteltynä. Mintulle kelpaisi mainiosti herkullisen väriset pikkushortsit. Muffinssiteeppari on syötävän (ehe ehe) ihana. Mustavalkoisen rasteripainatuksen ansiosta ilme on kuitenkin enemmän cool kuin söpö. Paljoa tämän peetumaisemmaksi ei t-paita voi enää tulla!

Bestseller1

Peetu on vannoutunut mekkojen käyttäjä. Sekä vintagehenkisen kukikkainen että pehmeäksi pesty farkkumekko istahtaisivat neidon garderobiin aivan täydellisesti.  Varsinkin kukallisessa mekossa on herkullista True Blood Sookie -fiilistä. Kelpaisi kyllä Mintullekin!!

Bestseller

Asusteosastolla Peetu mielistyi erityisesti aurinkolaseihin. Kiva valikoima monentyylisiä pleksejä – ja kun hinta ei ole paha, voi tyyliä vaihdella fiiliksen mukaan. Sulkahärvelipanta istahtaisi varmasti kivasti Peetun biletyslookiin. Itseasiassa Karkilla on ensi viikolla yliopistolla isot ja tärkeät ainejärjestöbileet. Juhlien teema on Pariisi ja juuri puhuttiin, että joku tuollainen hiuskoristus toisi kivasti pariisilaishenkeä. Mistään naamiaisista kun ei kutienkaan ole kysymys. Toivottavasti jotain vastaavaa löytyy jo kaupoista…

NY:n Newarkin lentokentän tax free alue on varsin… hmh… antoisa. Body Shop -ostosten lisäksi tuhlasin ylijäänyttä matkabudjettia mm. kissa-aiheisiin postikortteihin, Starbucks-kahvituliaisiin etc. sälään. Todellinen voimien koitos koettiin aurinkolasikaupassa, jota piti vain ihan ohimennen vilkaista.

Oikeastaan en ollut ollenkaan ostoaikeissa, vaikka ennen Costa Rican reissua pikkuisen haaveksinkin uusista sanikoista. Osaava, aivan hillittömän mukava ja oikeasti ammattitaitoinen nuori myyjäpoika poimi noin about ziljoonien aurikolasien joukosta upeat Tom Fordit. Jos vaikka madam haluaisi sovittaa näitä… Ihanat olivat, jopa melkein voisin sanoa lähestulkoon täydelliset. Mutta ihan aurinkolasien vaatimia dollareita ei sitten kuitenkaan reissusta jäänyt pyörimään tyhjänpanttina taskun pohjalle.

Tom Ford sunglasses 3

Mitä etua on siitä, että bf on innostunut aurinkolaseista ja on sitä mieltä, että hyvät sanikat on kannattava investointi? No, itse löysin himoitsemani Tom Fordin ihanat aurinkolasit tyylikkään tummanruskeassa pahvilaatikossa suureksi yllätyksekseni käsimatkatavaroitteni joukosta!

Tom Ford sunglasses 2

Ja kyllä ne vaan onkin hienot! Harvoin pystyn pitämään kunnon pleksejä – poskipäät ottavat kiinni pokan reunaan, jos yritän yhtäänkään liikutella kasvojen lihaksia. Tässä tapauksessa pitää virnuilla tosi leveästi ennenkuin pääsee minkäänlaiseen kosketukseen!

Tom Ford sunglasses 1

Vielä kun tuo aurinko ymmmärtäisi alkaa paistaa sekä enemmän että pidempään. 🙂

Old stuff