Olen viime aikoina yrittänyt tietoisesti listata mielessäni asioita, joista voin olla kiitollinen. Enkä itseasiassa pelkästään mielessäni. Kirjoitan joka ilta ennen nukkaanmenoa pari sivua kiitollisuuspäiväkirjaa. Se tuntuu hyvältä ja jotenkin rakentavammalta kuin onnellisuuspäiväkirja, jota yritin pitää, mutta se alkoi tuntua niin teennäiseltä päkistämiseltä, että en montaa iltaa jaksanut.
Vaikka kyllähän se kiitollisuuskin välillä on kiven takana. Niinkuin esimerkiksi eilen, kun pikkuisen vilustuneena läksin rämpimään ruokakauppaan sysipimeässä syysillassa. Päivä oli ollut aurinkoinen, mutta pimeyden tultua ilman kosteus tuntui jäätävältä. Ihan kuin olisi satanut jotain minipieniä piikkejä, vaikkei edes satanut. Ja pimeys, syksyn pimeys, jota vihaan yli kaiken, imi kaiken vähäisenkin valon. Ihan kuin katuvalojen valo ei olisi ylettänyt maahan asti.
Kissojen nappulat oli loppu, joten kauppareissua ei voinut jättää väliinkään.

Hyvä etten itkuun pillahtanut, kun olin niin, että voi kun on kamalan kurjaa ja voi parka-Minttua.
Sitten muistin lukemani artikkelin, jossa väitettiin, että kiitollisuus – ja jopa pelkästään niiden asioiden etsiminen mielestään, joille voi olla kiitollinen – kääntää positiiviseksi miten kurjan mielialan tahansa. Päätin yrittää. “Olen kiitollinen, että tajusin laittaa päälleni lämpimämmän takin” aloittelin varovaisesti – ja jatkoin: “Olen kiitollinen siitä, että flunssa näköjään ei iskenytkään kunnolla, vaan selvisin pikkuisella köhällä”.
Kävelymatka kauppaan on vähän vajaat 15 minuuttia. Jatkoin kiitollisuusharjoituksiani koko matkan ja perillä ollessani tajusin olevani aivan mainiolla tuulella!

Kiitollisuudesta puhuttaessa tulee helposti sellainen olo, että pitäisi olla niin mahottoman kiitollinen, kun itsellä on kaikki niin hurjan hyvin. Ei tarvitse lähteä sotaa pakoon, ei ole vakavia sairauksia eikä onnettomuuksia tai katastrofeja sattunut kohdalle. Tuo kaikki on enemmän tai vähemmän totta ainakin omalla kohdallani. Silti tunnen, että niistä on ikäänkuin pakko olla kiitollinen – eli jos et ole kiitollinen, olet kiittämätön ja mistään mitään ymmärtämätön nulikka.
Älkää käsittäkö väärin! Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen kaikesta edellä mainitusta. Se ei kuitenkaan toimi samalla tavalla mielialaa kohottavasti kuin pienten arkisten asioiden tietoinen huomaaminen.
Samasta syystä jokailtainen kiitollisuuspäiväkirjanikin täyttyy mitä triviaaleimmista asioista, jotka sinä päivänä ovat antaneet aihetta kiitollisuuteen. Ja tiedättekö mitä – nukahdan kirjoittamisen jälkeen aina hyvillä mielin, vaikka päivän aikana olisi sattunut mitä mänttiä.

Joku mainitsi, että Merkurius olisi perääntymässä, ja siitä syystä monet olisivat kokeneet tämän syksyn harvinaisen raskaaksi. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Itse kyllä helposti masistelen syksyllä, vaikka mitään erityisiä tähtikuvioita ei olisi tilannetta pahentamassa. Toisaalta olen jo oppinut, että näitä tällaisiakin vaiheita tarvitaan; sisäiset energiavirrat vain vetävät vähän henkeä. Kyllä se siitä sitten taas.
Lisää aurinkoenergiaa, voimaa, valoa – ja tietenkin niitä kiitollisuuden aiheita – hain tänään selailemalla viime kesän valokuvasatoa. Tuntui, että kesä meni nopeasti, mutta näköjään sitä tuli tehtyä vaikka mitä kivaa, useampi matkakin: Tampereelle, Italiaan Riminille, Berliiniin, Tukholman saaristoon Nåttaröön ja kesän päätösreissu Helsinkiin. Monta ihanaa hetkeä, lämmintä kohtaamista, kuplivaa naurua ja syvää rauhaa.

Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että mulla on tällainen blogi, jonne voin kirjoittaa mielessäni pyöriviä asioita. Olen kiitollinen jokaikisestä lukijasta, sinusta, joka olet kanssani samaa mieltä, sinusta, joka olet ihan eri kannalla ja sinustakin, jonka mielestä Minttu höpisee ihan hölmöjä tänään.
<3

Sain Business Woman -blogista haasteen vastata muutamaan hauskaan kysymykseen – monet kiitokset! Pelkään, että vastauksista tuli hiukan liiankin paljastavia – en olekaan sellainen sivistynyt kahviloissa istuskeleva city-ihminen kuin kuvittelin… mutta menköön nyt!

Kuvituksena on Peetun loppukesäinen toimistoasu. Klassisten tyylisäännösten mukaan sinisen ja ruskean yhdistelmä olisi todella iso no-no. Omasta mielestäni combo näyttää kivalla tavalla syksyiseltä – samanaikaisesti sekä raikkaalta että tunnelmalliselta.
Paita ja hame Asokselta, sandaalit Alexander Wangin H&M mallistosta.

Mutta nyt haastekysymyksiin!
1. Millaista on paras kahvipöytäkeskustelu?
Ihan hävettää tunnustaa, että en käytännössä milloinkaan “istu kahvipöydässä”, vaikka asunkin täällä fika-kulttuurin kotimaassa! Juon kahvini aina lennossa – enkä töissäkään koskaan kahvittele, paitsi jos on joku pakottava syy, jonkun syntymäpäivät, läksiäiset tms. Ne harvat kerrat, kun päädyn fikalle, tapaan yleensä ystävää, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Ja silloin vaihdamme lähinnä kuulumisia. Tai sitten olen päätynyt Tinder-deitille ja silloin keskustelu muistuttaa yleensä työhaastattelua. Eli paras kahvipöytäkeskustelu on näistä kahdesta vaihtoehdosta valittuna kuulumisten vaihtaminen.
2. Millainen on sinun roolisi siinä?
Olen yleensä aika aktiivinen – vähän ehkä liiankin suulas. Olen yrittänyt opetella antamaan muillekin tilaa enemmän, enkä tosiaankaan kuvittele, että olen mitenkään briljantti ja että sen takia tarvitsen kaiken ilmatilan. Innostun vain herkästi ja saattaa olla, että minulla on mielipide kaikkeen. Yritän kuitenkin tehdä myös kysymyksiä ja kuunnella toisia – se ei kyllä ole mikään vahvuusalueeni…

3. Mitä teet seuraavaksi?
Seuraavaksi? Katson ehkä jakson Gilmore Girlsiä Netflixistä ja menen iltapesulle ja nukkumaan noin niinkuin välittömästi ajateltuna.
Filosofisesti otettuna vastaus on: en tiedä. Se, että elämäni seuraava “siirto”, ei ole vielä oikein kirkastunut, ei häiritse lainkaan. Pari viime vuotta on ollut niin täynnä muutoksia, että hiukan kaipaankin hengähdystaukoa ja rauhallisempaa vaihetta. Uskon, että tiedän, mitä teen seuraavaksi, kun sen aika koittaa.
4. Rantaloma vai kaupunkiloma?
Mieluiten niiden yhdistelmä! Siksipä unelmamatkakohteitani ovat mm. Barcelona, Palma de Mallorca, L.A. (tai puolet Kalifornian rannikkoa kai täyttää kriteerin), Rio de Janeiro jne. Toisaalta haaveilen reissusta New Yorkiin, Tokioon, Milanoon, Pariisiin ja moneen muuhun suurkaupunkiin – samoin kuin noin ziljoonalle maailman kauneimmaksi valitulle rannalle.
(Minäkö keski-ikäinen? -blogin Tiia sai saman haasteen Business Woman blogista ja hänen vastauksistaan bongasin yhden suurimmista haaveistani: kunnon road trip Jenkkien läpi. Siinäkin saisi sekä ranta- että kaupunkielementit toteutettua!)

5. Mikä on viimeisin hankinta itsellesi?
Lentoliput Uumajaan.
Marraskuun puolen välin jälkeen suuntaamme Peetun kummitädin Tinnin ja Tinnin tyttären (joka on mun kummityttöni!) kanssa pitkäksi viikonlopuksi Uumajaan Peetua moikkaamaan. Marraskuun loppupuoli ei taida säiden puolesta olla se maailman paras ajankohta lähteä pohjoiseen, mutta mitäs siitä. Uumajassa on kuulemma uskomattoman hyviä ravintoloita ja vilkas kulttuuritarjonta, joten varmasti saamme aikamme kulumaan!
6. Kun kutsut ystäviä kylään, mitä kahvipöydästäsi löytyy?
Kuohuviiniä ja pikkusuolaista… Kuten sanottu, en ole varsinainen kahvittelija. Kun kutsun ystäviä kylään, useimmiten syömme lounasta tai illallista yhdessä – tai sitten tarjolla on tosiaan pieniä herkullisia cocktail-paloja kuohuvan kanssa. Olen niin surkea emäntä, että usein illallisellakin unohdan erikseen kysyä, että haluaako joku aterian päätteeksi kahvia. Onneksi ystäväni tietävät tämän ja osaavat pyytää kaffetta niin halutessaan. 😀

7. Mitkä osiot luet sanomalehdestä ja mitkä jää lukematta?
Tilaan lehteä vain pe-su ja silloin tykkään lukea sen hyvinkin tarkkaan. Ainoastaan yleisönosasto jää lukematta ja taloussivuilta pörssi-jutut. Urheilusivut tulee selattua varsin pintapuolisesti nekin, mutta muuten tavaan yleensä läpi kaikki pikku-uutiset ja mielipidekirjoituksetkin. Viikonloppuinen lehdenlukutuokioni venähtää helposti pitkäksi, mutta se on sellaista tavallisen elämän luksusta, josta en halua luopua!
8. Miten säilöt valokuvasi?
Säilytän kuviani armottoman sekaisin ja huonosti  – oli sitten kysymys digitaalisista tai paperikuvista. Pelkään, että olen tuhonnut ison osan ensimmäisen sukupolven digi-kuviani ajalta, kun vielä asuttiin Suomessa. Yksi ensimmäisiä irtokovalevyjämme kärähti jossain vaiheessa ja olen melko varma, että ainakin viiden vuoden kuvat meni siinä samalla. Onneksi ensimmäisistä Ruotsin vuosista tuli teetettyä jonkin verran paperikuvia. Tosin aikamoisessa epäjärjestyksessä nekin on säilötty kellariin.

9. Paras tapa rentoutua?
Kävely luonnossa ja uiminen järvessä tai meressä rentouttaa parhaiten sekä sielun että ruumiin. Bonuksena olisi kunnollinen suomalainen, mieluiten puilla lämmitettävä sauna, joita valitettavasti täältä Tukholman alueelta ei tiettävästi löydy ainoatakaan. Vaihtoehtoisesti kivan, fiksun, hömpän töllääminen Netflixistä sohvalla löhöten – mieluiten yhdessä Karkin ja Peetun kanssa.
10. Oletko sinä illan virkku ja aamun torkku vai miten nämä sanat järjestyvät sinun tapauksessasi?
Periaatteessa olen sitä mieltä, että olen tehokkaimmillani aamulla. Käytännössä olen kuitenkin illan virkku. Välillä tuntuu, että vaikka olisin ollut miten väsynyt päivän mittaan, alan vain virkistyä, kun kello näyttää nukkumaanmenoaikaa. Olen myös äärimmäisen huono siirtymään sohvalta sänkyyn, joten illat venyvät helposti ihan liian myöhäisiksi. Yritän pakottaa itseni ajoissa nukkumaan, sillä arkiaamuni voivat olla parhaimmillaankin melkoisen tahmeita.
Seuraavaksi haastan mukaan bloggarikollegat: Lady of the Mess -blogin Ladyn, At Maria’s -blogin Marian ja But I am human not a sandwich -blogin Iinan. Haasteeseen ovat tervetulleita tarttumaan muutkin!
Tässä teille räätälöimäni (vähän vähemmän kahvitteluun keskittyvät) kysymykseni:
1.  Lempiharrastuksesi (bloggaamista ei lasketa!)?
2.  Jos olisit ruoka-annos, mikä olisit? Miksi?
3.  Paras piirteesi äitinä?
4.  Jos saisit kokonaan vapaan viikonlopun, mitä tekisit?
5.  Mitä haluaisit vielä opiskella?
6.  Salainen taitosi?
7.  Oletko syys-, talvi-, kevät- vai kesäihminen?
8.  Seuraava itsellesi suunnittelema isompi hankinta?
9.  Turvavaate, johon pukeudut, kun et keksi, mitä laittaisit päällesi?
10.  Milloin ja miten aloitat jouluvalmistelut?
 

Syksy alussa ja motivaatio hukassa?

Teoriassa olen aina kesän jälkeen täynnä intoa ja sitä itteensä puhkuen aloittamassa uutta “lukukautta”, testaamassa uusia harrastuksia ja tomuttelemassa kesäpölyjä elämäntaparemontistani. Käytännössä tilanne on kuitenkin haasteellisempi. Jos viikonlopuksi sattuu kaunis ja aurinkoinen syyspäivä, saatan olla kohtuullisen motivoitunut, mutta yhä aikaisemmin laskeutuva läpitunkematon pimeys ja yhä tihempään osuvat harmaat sadepäivät murentavat helposti kaikki ryhtiliikkeeseen viittaavat pyrkimykset.
Pitääkseni yllä omaa motivaatiotani myös niiden haastellisempien hetkien yli, olen koonnut viisi kultaista ohjetta, joiden avulla tsemppihengen hengissäpito on hiukan helpompaa. Olen huomannut, että sillä mitä ja miten ajattelee, on ihan hurjan suuri merkitys – ja että ajatuksiaan voi ainakin jossain määrin hallita. Uusien ajatuskuvioiden omaksuminen vie hetken aikaa, mutta on väärin ajatella, että sitä olisi menneisyytensä vanki. Motivaatio-sloganit ovat helposti aika kliseitä, mutta siitä huolimatta ne toimivat ainakin itselläni juuri ajattelutapojen suuntaamisessa uusille urille.

Mintun viisi kulmakiveä motivation löytämiseksi:
1. Päätä, mitä haluat tehdä – ja tee se sitten enempiä miettimättä.
Aloittaminen ja lähteminen on aina hankalinta. Jopa silloin, kun juoksin paljon, olin hyvässä kunnossa ja nautin lenkkeilystä, juoksutossujen nauhojen solmiminen oli aina treenin hankalin vaihe. Parasta siis automatisoida koko homma ja olla pohtimatta asiaa tai omia tuntemuksiaan liian kanssa. Sitten kun on jo lenkkipolulla, salilla, uimahallissa… on yleensä tosi hyvä fiilis – ja sohvannurkka sekä Netflix riittävän kaukana.

2. Nauti muutoksesta – kipu on yleensä kasvun merkki.
Kasvaminen ja muuttuminen tuntuu helposti pelottavalta ja ahdistavaltakin. Tuntuu turvallisemmalta jäädä tuttuun, vaikka se olisikin jotain, mitä ei oikeasti halua. Olen päättänyt ajatella kasvukivuista samalla tavalla kuin treenin jälkeisestä lihaskivusta: että se on positiivista ja merkki siitä, että olen oikealla tiellä.

3. Päästä irti vanhasta.
Se, että on joskus ollut jonkinlainen, ei tarkoita sitä, ettäkö olisi tuomittu olemaan samanlainen lopun elämäänsä. Sohvaperunasta voi tulla triathlonisti, tuppisuusta mököttäjästä avoin elämäntapakouluttaja, uimataidottomasta pelkurista maailmanympäripurjehtija. Kyllä ympäristö, ystävät ja sukulaiset tottuvat siihen, että olet muuttunut. Vaikeinta on päästää itse irti vanhasta omakuvastaan, vaikka siitä ei yhtään pitäisikään.

4. Jokainen valinta muokkaa tulevaisuutta.
Ei kannata luopua unelmista, vaikka niiden saavuttaminen veisikin aikaa. Aika kuluu joka tapauksessa. Jokaikinen valinta siitä, mitä pistää suuhunsa – siihen mihin käyttää aikansa tänä iltana – vaikuttaa kaikkeen; millaiseksi ihmiseksi on muokkautumassa ja miltä huominen näyttää.

5. Every step counts!
Ehkä tärkein motivaattorini on ajatus siitä, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä heti. Jokainen askel on parempi kuin ei yhtään askelta. Parempi tehdä edes minipikkusen oikeita asioita kuin olla tekemättä mitään. Olkoonkin tavoitteet kaukana ja muka viisaammat tietävinään, miten sinne päästään. Liian kunnianhimoisten suunnitelmien ongelma on se, että jos niitä ei pysty toteuttamaan, tuntuu, että on helpompi luovuttaa kokonaan. Ei. Jokainen pikkuruinen baby-stepkin on parempi kuin jäädä aloilleen siihen, mistä on matkalla pois.

Ihanaa syksyä!! <3
Kuvituksena viime viikonloppuna meidän omalta parvekkeelta ottamiani räpsyjä.

Kun kalenteri näyttää syyskuuta, sitä usein on jo hyvin kypsä heittämään kesäisemmät vetimet talviteloille ja siirtymään tunnelmallisiin neuleisiin ja murretumpiin sävyihin. Syytän lyhyeksi ja vähälumiseksi jäänyttä kesää, sillä nyt en kyllä todellakaan ole sellaisilla fiiliksillä. Välillä toki on pakko olla vähän järkevä. Eihän sitä voi hiihdellä sandaaleissa, jos taivaalta loikuu vettä niin, ettei eteensä näe (niinkuin eilen) – tai tulee navakasti suoraan jäämereltä (niinkuin tänään). Mutta sitten on välillä näitä päiviä – niinkuin viime perjantai – että aurinko paistelee ja lämpömittarikin näyttää kesäistä kahtakymmentä lämpöastetta.
Voin kuvitella, että siellä ruudun toisella puolella valmistaudutaan jo syksyyn niin henkisesti kuin pukeutumisenkin osalta. Toisaalta tänne meille – ja käsittääkseni laajoille aluelle Etelä-Suomessakin – on luvattu keskiviikosta alkaen taas aurinkoista ja lämmintä. Tavoitteenani on ulkoiluttaa lipsuja ainakin kerran vielä muutenkin kuin roskienvientireissulla. Ainakin kerran pitää myös käydä vielä uimassa.

Uintihommaa olen miettinyt muutenkin. Lähimpään rantaan on meiltä noin 10 minuutin kävelymatka. Järveen on asennettu hyvä iso laituri ja rappuset veteen, mutta muita mukavuuksia ei ole. Hiukan silti houkuttaisi jatkaa uintireissuja vielä, vaikka niitä hikisen kuumia iltoja, jolloin vain on ihan pakko lähteä pulahtamaan, ei tälle kesälle kovin montaa tullutkaan. Eikä sellaisesta intiaanikesästä haaveile enää edes kaltaiseni patologinen optimisti.
Nautin ihan älyttömästi järvessä uimisesta ja mietin, että kai sitä voisi viileämmälläkin ilmalla jatkaa uintireissuja? Jos laittaa päälle verkkarit ja sukat ja tennarit ja vaikka tuulitakin, niin kai sitä selviäisi kotiin vilustumatta uintireissun jälkeen, vaikkei saunaan pääsisikään? Eikös jotkut käy ihan avannossakin ilman saunaa? Tosin heillä ei taida olla ihan niin pitkä matka kotiin, mutta en nyt itsekään ajatellut välttämättä mitään avantohommia. Olisi vain kiva päästä vielä järveen, vaikka kesä jo menikin.

Perjantaina kävin vähän pyörähtämässä terassilla yhden ystäväni kanssa tässä mustavalkoisessa asussa. Takki oli toki mukana, mutta se ei nyt päässyt näköjään kuvaan mukaan. Niin kauan, kun aurinko oli vielä näkösällä – eli ei mitenkään erityisen myöhään – tarkeni näinkin kesäisellä asulla aivan mainiosti. Tosin heti hämärän laskeuduttua tuli kyllä muistettua, mikä on vuodenajan nimi. Onneksi ei ollut pitkä kotimatka, sen verran oli jo varpaat hileessä… Haha!

 

• mekko, H&M
• huivi, Alexander McQueen
• sandaalit, Charles Jourdan