Ihanaa, onnellista, hauskaa ja kaikinpuolin onnistunutta kevään juhlaa, Vappua 2017!
Ruotsissa vappu ei ole ihan samanlainen suurtapahtuma kuin siellä rakkaassa entisessä kotimaassani. Aluksi tuntui tosi oudolta, ettei ole mitään vappuhöpinää: brunssimenuiden suunnittelua työkavereiden kanssa lounastunnilla, kevään juhlan outfitien vatvomista tai ah-niin-pakollista mahdollisen säätilan pohdintaa sataako piknillä lunta vai rakeita. Vuodet svennelässä on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, enkä enää odota oikeastaan kuin yhtä aina niin tarpeeseen tulevaa vapaapäivää officelta.
Tänä vuonna kaikki on kuitenkin toisin. Vappuviikonloppuni oli poikkeuksellisesti täynnä kaikenlaisia kivoja suunnitelmia, tapaamisia, illallisia hyvässä seurassa ja kaiken huippuna aivan ihanat uima-allasbileet tänään, vappuaattona. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Jo muutaman viikon vaivannut on-off -vilustuminen paheni loppuviikosta ja heräsin eilen kunnon flunssassa. Ryhtymättä sen tarkemmin analysoimaan sairaskertomustani, voin kertoa, että kun en normaalisti ole ikinä kuumeessa, tuntuu 38,6 asteen lämpötila aika napakalta. Tänään on tilanne kuumeen suhteen rauhallisempi, mutta ajatuskin siitä, että tekisin jotain haastavampaa kuin köpöttelisin keittiöön keittämään teetä ja makaisin punkassa Netflix seuranani, tuntuu täysin mahdottomalta.
Joskus näin – ja suoraan sanottuna olen painanut koko kevään niin tukka putkella, että tämä tuntuu selvältä viestiltä: nyt on aika antaa kropan levätä!
Pikkuisen elättelen toiveita, että olisin jo huomenna sen verran kunnossa, että pääsen iskemään sormeni multaan ja alkamaan tämänkeväisen projektin parvekkeen muuttamiseksi kunnon kesäkeitaaksi. Tosin yhtä ihanaa kukkaloistoa tuskin päivässä saa aikaiseksi kuin mitä tuossa kuvassa, joka on napsaistu partsilta muutama vappu sitten.
No, kyllä se kevät ja kesä sieltä vielä tulee. Huomenna voi jo olla vaikka kuinka lämmintä ja ihanaa – vaikka tänään sataisikin räntää!

Terkkuja Bromman lentokentältä!
Olen juuri lähdössä pääsiäisen viettoon Karlskronaan, missä Karkki asustelee nykyään. Niin ihana nähdä lapsukaisen tämänhetkinen koti ja kaikki ympyrät, jossa hän viettää arkeaan.
Kirsikkana cocktailissa on se, että Peetukin on tulossa. Huomenna neitokainen, mun pikku beibi, täyttää 24 vuotta!!
Ajattelin viettää hetken somehiljaisuutta tässä pyhien aikana. Tuntuu, että nyt jos koskaan on hyvä ja oikea hetki jättää online-elämä ja keskittyä olemaan tässä hetkessä ihan täysillä.
Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille!

[mittaustagi]

Yksi mahtavimmista asioista bloggaamisessa on se, että sitä on saanut tutustua mitä ihanimpiin ihmisiin. Upeita ja persoonallisia naisia on lukuisia – kaikki omalla tavallaan huikeita tyyppejä. Kuitenkin, kun Doven kampanjan tiimoilta sain haasteen kehua jotakuta bloggari-kollegaa, oli aivan ilmiselvää, että haluan osoittaa kehuni At Maria’s -blogin positiiviselle ja aurinkoiselle Marialle. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Doven kanssa.
Dovelta on tulossa uusi tuotesarja, josta tulen kertomaan vähän myöhemmin lisää. Sen kanssa jatkuu Doven tyyli, jossa Real Beauty -hengessä korostetaan kaikenlaisten naisten kauneutta. Itselleni aihe on hyvin läheinen ja haluan myös omalla esimerkilläni osoittaa, että ei ole vain yhteen muottiin mahtuvaa kauneutta ja tyyliä. Erilaisuus on valtava voima ja rikkaus!
Aidoin kauneus tulee sisältä, hehkuu ja valaisee koko olemuksen. Maria on tästä hyvä esimerkki – positiivisempaa ja aidosti lämpimämpää ihmistä saa hakea. Emme ole mitenkään kovin montaa kertaa tavanneet oikeassa elämässä, mutta lähtemättömästi on jäänyt mieleen, miten hänellä on aina jotain mukavaa sanottavaa ja iloinen mieli. Kaikki hankaluudet ja pienet vastoinkäymisetkin Maria näkee vain tilaisuuksina tehdä asiat uudella tavalla.
Kun äitini joutui sairaalaan aivoverenvuodon vuoksi reilu vuosi sitten sain Marialta paljon kullanarvoista tukea. Hänen äitinsä oli kokenut saman ja siksikin hän tiesi, mitä olen käymässä läpi. Liikutuin aivan kyyneliin, kun Maria lupasi käydä katsomassa äitiäni sairaalassa, kun minä valittelin sitä, kun asun täällä niin kaukana.
Aivan liian harvoin tulee kehuttua muita – ihan niinkuin se olisi itseltä pois. Haastankin nyt kaikki teidät siellä kehumaan vähintään yhtä naista joka päivä! Kehuja saa mielellään kirjoittaa myös tänne kommenttiboksiin.
Kuva on luvan kanssa napattu ihanan Marian blogista!

Kevätpäiväntasaus! Mikä ihana sana! Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen päivä on jälleen yhtä pitkä kuin yö. Valo voittaa, me selvittiin taas yhdestä talvesta.
Tukholman alueen säänhaltijoilla oli tosin huumori tänään hallussa. Viime päivinä on täällä ollut suht lämmintä ja pääasiassa aurinkoista. Tänään – kevätpäiväntasauspäivänä – lämpötila on virunut hädin tuskin plussan puolella ja keskipäivällä, lounastunnin aikoihin, ilman täytti sankka lumisade.
Ilmassa leijuvat jättikokoiset hiutaleet oli niin tragikoominen näky, että oli pakko nauraa vaan. Skippasimme tosin Hannan kanssa päivittäisen lounaskävelylenkkimme – jokin raja maanantaisella masokistisuudellakin pitää olla.
Lumisade kesti onneksi vain hetken ja nyt illalla kadut olivat taas jo ihan kuivat eikä talvesta ole tietoakaan.

Kevät tekee kuitenkin tuloaan huimaa vauhtia; pienet takaiskut kuuluvat ihan asiaan. Vaikka aina jaksankin rutista säätiloista, pimeydestä – ja vaikka mistä, en kuitenkaan missään tapauksessa haluaisi elää ilman vuodenaikojen vaihtelua. En usko, että ikuisen kesän mukavuus voisi korvata sitä päihdyttävää tunnetta, kun pitkän talven jälkeen ensimmäisen kerran haistaa tuulessa kevään.
Luonnollisestikaan en uhrannut aamulla ajatustakaan säätilalle. Ikkunasta nopeasti vilkaistuna näytti siltä, että päivästä tulee sellainen kuin se on tässä viimepäivinä ollut – eli lämpöinen ja varsin aurinkoinen.
Kevätfiiliksissäni innostuin kaivamaan kaapin perukoilta viimekesän lempparimekkoni. Ei sitä näköjään tarvita kuin puolen vuoden paussi ja kyllästymiseen asti käytössä ollut vaate alkaa taas tuntua freesiltä ja kivalta.

Mekko ei sinänsä ole mitenkään erityisen merihenkinen, mutta jokakeväisen marine-muodin huumassa julistan, että tummansini-valkoraitainen hulmuhelmani on juurikin sitä. Yritin kaivella kaapista myös tosi vähälle käytölle jäänyttä mustaa, kultanappista neuletakkiani. Se olisi varmasti tehostanut vielä rennon merihenkistä ilmettä.
Liekö kultanappineule päätynyt Karkin tai Peetun matkaan, kun sitä ei nyt tähän hätään löytynyt mistään. Kokomustalla Filippa K:n merinovillaisella luottoneuletakilla mentiin toisin sanoen myös tänään.

Jotenkin sitä aina näin maanantai-iltaisin väsyttää – vaikka viikonloppu olisi ollut rentouttava ja rauhallinen eikä kukaan olisi pakottanut roikkumaan Netflixin kanssa hereillä pikkutunneille asti. Nyt pitää kuitenkin vielä hiukan ryhdistäytyä, sillä tänään on ohjelmassa leffailta!
Liput on hankittuna hurjasti kiitosta ja kehuja keränneeseen, saamelaisista kertovaan Sameblod-elokuvaan. Vaikuttaa niin kiinnostavalta!
Mutta parasta siis alkaa kiskoa nuttua niskaan, etten myöhästy näytöksestä. Telkkarittomana ihmisenä haluan ehdottomasti nähdä myös kaikki mainokset. Ja trailerit tietty!

• mekko, Lindex
• neuletakki, Filippa K
• kengät, Acne

Tajusin juuri, että tämä rakas Go 4 it vol. 2 -blogini on täyttänyt KYMMENEN vuotta! Aivan uskomaton juttu! Merkkipäivä meni ihan ohitse. Huomasin vasta, kun samana keväänä aloittanut Tyyliä metsästämässä -Veera hehkutteli facebookissa saavutettuja pyöreitä vuosia.
Kuluneen kymmenen vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä niin blogirintamalla kuin omassa elämässänikin. Useimmat asiat on toki vatvottu täällä kaikkien teidän ihanien lukijoiden kanssa, mutta olen saanut jonkin verran myös kyselyitä, että enkö voisi esitellä itseäni vähän tarkemmin. Siellä ruudun toisella puolella kun on varmasti aika paljon sellaisiakin, jotka eivät ihan koko kymmentä vuotta ole olleet matkassa mukana.
Omien synttäreitteni ja juurikin pyöreitä täyttäneen blogini kunniaksi tuntuu, että juuri tänään on hyvä hetki kertoilla meikäläisen veteraanibloggarin taustoja.

Niinkuin tuosta sivupalkin lyhyestä esittelystä käy ilmi, olen kotoisin Tampereelta. Vaikka kaupunki onkin muuttunut kovasti Tukholmassa asumieni melkein seitsemäntoista vuoden aikana, on se edelleenkin sydämeni kotikaupunki.
Asustelin koko lapsuuteni aina siihen asti, kun lukion jälkeen 19-vuotiaana muutin pois kotoa, Pyynikin kupeessa, Tykkiä vastapäätä. Lukioksi valitsin kuitenkin Rellun, niinkuin käytännössä kaikki kaverinikin. Henkilökohtaista valmentajaani Tinniä ja Näkötornin kahvilaa on kiittäminen, että sain ysillä parannettua todistuksen keskiarvoa yli numerolla – muuten ei olisi pojot riittänyt sisäänpääsyyn. Niin ja toki kiitos kuuluu myös silloiselle liikunnanopelle, joka päästi urheilutunteihin nurjasti suhtautuvat teinitytöt “lenkille Pyynikille”.
Kirjoitusten jälkeen pidin välivuoden ja asustelin töitä tehden Helsingissä syksystä siihen asti, kun pääsykokeiden valmennuskurssit keväällä alkoivat. Tavoitteena oli päästä Helsingin kauppakorkeakouluun, mutta jäin sisäänpääsyrajasta 0,75 pistettä. Plan B oli kaksivuotinen yo-pohjainen mallipukineidenvalmistajalinja (suomeksi “ompelija”) Tampereen Ammattioppilaitoksessa.
Jos nyt tuntuu, että mitä se näitä kaikkia ikivanhoja koulutuksiaan selostelee, niin mulla on tässä pointti! Ompelukoulutuksen aikana kypsyi parin luokkakaverin kanssa ajatus yhteisestä yrityksestä. Parikymppisten rajattomalla itseluottamuksella avasimme Tampereelle Rautatienkadulle kunnianhimoisen ompelimo-putiikin, jonka nimi oli – tadaa – Go 4 it!
Kuvittelin tuolloin, edelleen parikymppisen itseluottamuksella, että pyöritän Go 4 it -bisnestä eläkeikään asti. Toisin kuitenkin kävi, mutta kun perustin tämän blogin, oikeastaan mikään muu nimi kuin Go 4 it vol. 2 ei ollut edes harkinnassa.

Go 4 it:in jälkeen olin vielä hetken Tampereen Työväen Teatterissa ompelijana, mutta sitten kutsui kauppatieteen opinnot Tampereen yliopistossa. Valmistumisen jälkeen olin ollut pari vuotta töissä, kun siinä vaiheessa nelihenkiseksi kasvanut perheeni oli ison päätöksen edessä: muutetaanko allekirjoittaneen työn perässä Helsinkiin vai Karkin ja Peetun isän työn perässä Tukholmaan.
Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme erittäin yksimielisesti siihen, että lähdemme Tukholmaan. Totesimme, että Helsinkiin pääsee aina (niinkuin tyttöjen isä sitten muutaman vuoden päästä päättikin tehdä), mutta Tukholmaan ei välttämättä ainakaan yhtä helposti.
Nykyisin perheeseeni kuuluu viime tammikuussa juristiksi valmistunut Karkki (27 v.) ja Uumajan yliopistossa arkkitehdiksi opiskeleva Peetu (24 v.) sekä kaksi pöljää kissaa Sunshine & Sailor Moon.
On niin hassua ajatella, että Karkki oli reipas lukiolainen ja Peetu vasta yläasteella silloin, kun aloittelin blogin pitämistä! Karkki on jopa kirjoittanut pari juttua tänne noin ziljoona vuotta sitten.

Nyt on tullut aika virallisen oloista taustakertomusta, mutta ehkä se hiukan avaa sitä, kuka tämän blogin takana oikein hääräilee.
Aikoinani olin todella innokas partiolainen. Tosin olin vähän myöhäisherännäinen ja liityin mukaan toimintaan vasta 13-vuotiaana – eli silloin, kun monet yleensä lopettaa. No, puolustuksekseni sanottakoon, että en ollut mielestäni kuullutkaan koko hommasta ennenkuin Hämeenlinnasta Tampereelle muuttanut Tinni valotti asiaa tuoreelle bestikselleen.
Vähän myöhemmin löysin aerobicin ja olin aivan himo-innokas Hämeenpuiston GoGo:n kanta-asiakas. Karkilla ja Peetulla on onneksi vain kivoja muistoja niiden lastenhoidosta, jossa saivat kyllä viettää välillä hävettävänkin usein aikaansa.
Ysärin lopussa kuvioihin tuli mukaan juoksu. Itselleni tyypilliseen “kohtuu kaikessa” -tyyliin päätin jo ennen ensimmäistä 2,5 km hölköttelyä, että tavoitteenani on juosta Helsingin City Marathon vajaan vuoden päästä siitä. No juoksin, ja myöhemmin vielä kolme muutakin kertaa. Pari viimeistä on raportoitu täälläkin (2007 ja 2009).
Ompeluhommia ei ole nykyään kovin paljoa tullut tehtyä, vaikka suunnitelmia on sitäkin enemmän. Viimeisin kunnon projektini taisi olla Peetun lakkiaismekko.

Kuvissa näkyy tämän päivän toimistoasuni melkein kokonaan. No, jalassa oli ihan randomit keskisiniset farkut – ei mitään sen radikaalimpaa. Jätin ihan tarkoituksella kuviin officen kulkukorttinauhan. Se kun “koristaa” kuitenkin jokaista työasuani ja välillä tuntuu, että sen vuoksi kaulakorujen käyttö on jäänyt ihan kokonaan.

• huivi, By Malene Birger
• neuletakki, Filippa K
• paita, Forever21

Joka vuosi noin 8 kiloa vaatteita/henkilö päätyy roskiin. Siis kahdeksan kiloa vaatteita roskiin!
Tilasto on toki ruotsalainen, mutta enpä usko, että suomalaiset olisivat merkittävästi parempia kierrättämään ja käyttämään uudelleen tekstiilejään. 2nd hand -boomi vintage-innostuksineen ja toisaalta jätteen ympäristövaikutusten ymmärrys on molemmissa maissa mutu-tuntumalla pääteltynä melkolailla samalla tasolla.
Kahdeksan kiloa vaatteita – ei siis ympäripyöreästi tekstiilejä, vaan ihan pelkästään vaatteita – päätyy kaikesta tietoisuuden lisääntymisestä ja kierrätyksestä huolimatta silti roskikseen. Se on mielestäni aika paljon.

Ympäristöajattelu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu on koko fashion-bisneksessä ajankohtainen ja monin paikoin vaikea kysymys. Muodin paradoksi on, että samalla kun pyritään ostamaan vähemmän ja harvemmin, itse ilmiön luonteeseen kuuluu uudistuminen ja muutos. Ja kun nyt oikein peiliin katsotaan, niin eipä taida löytyä sellaista maailmanparantajaakaan, joka ei jollain tasolla haluaisi näyttää viehkolta myös ulkoisesti. Se on inhimillistä ja universaalia.
Olin about viikko sitten melkein koko päivän kestäneessä H&M:n ja Elle-lehden emännöimässä Fashion Transormation Talks -seminaarissa, jossa pääaiheena oli juurikin muotibisneksen vastuu monestakin eri näkökulmasta katsottuna. Tapahtuma oli mielestäni supermielenkiintoinen ja silläkin uhalla, että kuullostan kuivanderilta tylsimykseltä, aion esitellä pääasialliset oivallukseni.
Ihan liian usein, kun puhutaan muodin kuluttamisen aiheuttamista ongelmista, lähdetään siitä, että syyllistetään meidät tavalliset ostajat. “Ei saa ostaa niin paljon”, “Ei saa ostaa halpaa, koska työolot ja ompelijoiden palkka”, “Ei saa olla vaihtelunhaluinen ja koreilla vaatteilla”, “Ei saa ostaa mitään miltään suurelta kansainväliseltä valmistajalta”. Ja niin edelleen.
Fashion Transormation Talks -seminaarissa ratkaisevaa roolia ei sälytetty ostajille. Muodin kuluttaja ei ole syyllinen, sillä on yritysten velvollisuus tarjota vaihtoehtoja, jotka takaavat kestävän kehityksen niin ympäristön kuin sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna.

Ensimmäisen ahaa-elämykseni koin, kun Åhlénsin edustaja kertoi käyneensä tutustumis- ja tarkastuskäynnillä heidän paljon käyttämässä tehtaassa Bangladeshissa. Hän oli todennut, että samassa ompelusalissa valmistetaan heidän tilaamien vaatteiden lisäksi sekä H&M:n tuotteita että Saint Laurentin pret a porter -sarjaa. Periaatteessa tuo ei ole mikään yllätys, mutta vasta nyt oikeasti palikat putosi kohdalleen. Miten vähän tuotteen loppuhinnalla on tekemistä sen kanssa, mitä ompelija tienaa.
Ei ole myöskään mitään järkeä vaatia, että esim. H&M:n t-paidat olisivat euron nykyistä kalliimpia – ja olettaa, että ompelija saisi näin enemmän palkkaa. Suuretkaan valmistajat eivät omista halvan tuotannon maissa tehtaita, joten vaikka yhden erän ompelusta vaadittaisiinkin maksettavaksi parempaa liksaa tekijöille, se ei vielä vaikuta yleiseen palkkatasoon eikä tuntuisi naapurikonetta polkevan kollegan tilipussissa.
En tietenkään puolusta kaikkia halpismerkkejä, mutta suuret, etabloituneet brändit tuntuvat kantavan myös sosiaalisen vastuunsa (eli ainakin tältä osin voi ihan vapaasti lakata sheimaamasta Henkan vetimiin pukeutuvia kanssamatkustajia!). Jopa H&M:n kokoiset, isolta tuntuvat yritykset ovat yksinään niin pieniä, ettei heillä juuri ole neuvotteluissa merkittävää painoarvoa. Olikin ilahduttavaa kuulla, että useammat isot eurooppalaiset valmistajat ovat perustaneet yhdessä yhdistyksen, jonka tavoiteena on parantaa työoloja, turvallisuutta, palkkatasoa etc. halvan tuotannon maissa.
Käytiin myös mielenkiintoista keskustelua siitä, mihin yrityksen vastuun raja tulee vetää. Lapsityövoiman kieltäminen tuntuu ihan automaattiselta, mutta mites lapset työpaikalla? Sehän on vaarallistakin, jos lapsia pyörii valtoimenaan tehdassalissa. Pitääkö H&M:n & kumppaneiden perustaa myös päiväkoteja ja avata kouluja? Entäs liikenneturvallisuus? Jos matka tehtaalle on vaarallinen ja onnettomuusaltis, kuuluuko yrityksen järjestää turvallinen kuljetus ja tehdä hyvät tiet? Missä menee sosiaalisen vastuun ja liiallisen yhteiskunnan toimintaan sekaantumisen raja?

Tulin seminaarissa varsin vakuuttuneeksi siitä, että ne yritykset ja valmistajat, jotka ovat ajatelleet olla pysyvästi markkinoilla, ovat varsin halukkaita kantamaan vastuunsa. Bisnes on kuitenkin bisnestä ja siksi aloitteen ja signaalin on tultava kuluttajilta.
Lompakolla äänestäminen ei ole ollenkaan merkityksetöntä -viestin välitti jokainen tapahtuman puhuja. Se, että jonkun yrityksen ideologialtaan vahva Sustainable Manager osaa ja haluaa tehdä sekä ympäristön että sosiaalisen ympäristön kannalta hyviä ja kestäviä valintoja ei riitä, jos kuluttajat eivät ole tuotteista kiinnostuneita. Eli sillä on ihan oikeasti merkitystä valitseeko ketjukaupan tavallisen t-paidan vai luomupuuvillaisen vaihtoehdon.
Mitä muuta sitä voi kuluttajana tehdä? Tässä kaksi seminaarista napattua vinkkiä, jotka ainakin itse aion ottaa välittömästi käyttöön:

1. Kysy myyjältä kaikkea mahdollista, kuten missä ja miten tuote on tehty, miten valmistuksessa on otettu huomioon ympäristönäkökulmat, onko vaatteen eri osat/materiaalit kierrätettäviä ja niin edelleen. On aika todennäköistä, että keskiverto ketjuputiikin myyjä ei osaa juurikaan antaa vastauksia. Se onkin koko jutun pointti! Jos kuluttaja ei kysy, ei yrityskään katso tarpeelliseksi kouluttaa henkilökuntaansa eikä myöskään saa viestiä siitä, että näillä asioilla on oikeasti merkitystä. Verrataan tätä nyt vaikka elintarvikekauppaan. Vielä joitakin vuosia sitten rivimyyjät harvoin tiesivät lihasta, mistä se on peräisin, mutta nykyään lähikaupassakin osaavat kertoa suunnilleen paistin entisen katuosoitteen. Ja tämä siksi, että kuluttajat ovat kysyneet ja kysyneet sekä kauan että sinnikkäästi.
2. Valita huonosta laadusta. Ympäristöystävällisen muodikkuuden perusopetus on aikojen alusta ollut, että pitää ostaa vähemmän, laadukkaampaa ja kestävämpää. Mutta pointti on se, että ei halpakaan saa olla huonolaatuista! Yritykset eivät kuitenkaan saa kimmoketta parantaa laatua, jos ei siitä valiteta. Eli jokaikisestä laatupettymyksestä pitää kertoa ja tuote palauttaa. Selitykseksi ei kelpaa, että “kun tää oli vaan viis euroo” tai “äsch, tää oli tällanen ale-löytö”. Myös edullisista vaatteista ja alennukseen päätyneistä pitää valittaa, jos laatu ei tyydytä. Muuten ei tule parannusta.

 

Toki puhuttiin myös kierrätyksestä, vaatteiden lainaamisesta, 2nd hand -shoppailusta ja innovoitiin erilaisia vaatteiden vaihtokeskuksia ja -tapahtumia. Itselleni niissä aiheissa ei ollut mitään uutta. Ensimmäiset vaatteidenvaihtopäivät järkättiin ystävättärien kanssa jo ysärin puolella. Samoin kirpputorihommat sekä myyjänä että ostajana, 2nd hand -shoppailu ja vaateiden lahjottaminen kierrätykseen on ihan arkipäivää.
Tähän liittyen oli mukava kuulla, että Filippa K:n pari vuotta sitten aloittama vaatteiden vuokraus on mennyt niin hyvin, että toimintaa on laajennettu jo useaan kertaan.
Tulevaisuutta on tietty mahdotonta täysin varmuudella ennustaa, mutta paikalla olleiden trendigurujen mukaan ympäristöystävällisyydestä ja sosiaalisesta vastuusta on tulossa “hygieniatekijä” muotibisneksessä. Eli ei niin, että erikseen mainostettaisiin ja merkittäisiin tuotteisiin, mitkä on ekoa ja mitkä fair tradea, vaan niin, että se on oletusarvo ja lähtökohta, että nuo asiat ovat kunnossa. Vähän samaan tapaan kuin pidetään itsestäänselvyytenä, että jäätelö ei sisällä elohopeaa – ei sitä erikseen tarvitse pakkaukseen kirjoittaa.

Saa nyt sitten nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itse aion jatkaa valitsemallani linjalla – eli pyrin ostamaan vain harkitusti ja asioita, jotka sopivat yhteen nykyisen garderobini kanssa sekä käytän kaiken mahdollisimman loppuun – mutta pientä justeeraamista ja petraamista sitä aina löytyy.
Huonoa omatuntoa en aio edelleenkään ostoksistani potea. Nyt osaan taas kuitenkin olla piirun verran tietoisempi ostopäätöksiä tehdessäni!