Author: Minna Paakkulainen


Heinäkuukin alkaa olla jo puolessa välissä – oh my! No, ihan vielä ei ole aika aloittaa jokaisen loppukesän/alkusyksyn vielä-on-kesää-jäljellä -renkutusta, sillä nyt sitä on ihan oikeasti vielä jäljellä. Pitää vain muistuttaa itseä aina välillä pysähtymään, hengittämään syvään ja tietoisesti kerätä tuokiokuvia, tuoksuja ja tuulen tuntua iholla muistiin talven varalle.
Mutta katsotaanpas, mitä kortit kertovat tulevasta viikonlopusta!
Muistutukseksi vielä, että homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Lepidoliitti
Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.
Savukvartsi
Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.
Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.
Granaatti
Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.

1. Miekkojen Kuningatar
Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.
Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.
2. Maljojen Ritari
Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.
Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.
3. XII – Hirtetty
Olisiko nyt niin, että koitat vältellä tosiasioita, yrität olla näkemättä tilannetta ja pidät silmäsi suljettuina? Jos tuntuu, että elät kuin vankilassa, voin kertoa, että se on täysin itse itsellesi rakentama. Umpikujasta ei tunnu olevan lainkaan ulospääsyä, mutta tosiasioiden tunnustaminen ja niiden hyväksyminen on avain muutokseen.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on aika avata silmät ja tajuta, että koska ne rajoittavat kahleet ovat itsesi tekemät, voit niistä ihan itse myös vapautua. Sisimmässäsi muhii merkittävän uudestisyntymisen siemenet, kunhan vain rohkaistut kohtaamaan muutoksen. Joskus paras, mitä voi tehdä, on vain päästää irti.
Poikkeuksellisesti kahtena peräkkäisenä torstaina kolmikkoon eksyi sama kortti – Hirtetty. Mikäli satuit nostamaan kyseisen kortin molemmilla kerroilla, voin kertoa, että universumilla on sulle painavaa sanottavaa!
Sinänsä hauskaa – ja erittäin oikeaan osuvaa – että nostin itselleni kakkosen – maljojen ritarin. Olen nimittäin mukana talkoohommissa koko viikonlopun ja tiedossa on tosiaan auttamista ja palvelemista senkuin nyt tältä edelleen vähintäänkin puolikuntoiselta kädeltäni pystyn!
Ihanaa viikonloppua!


Tiistaina oli uusi kuu ravuissa – ja ainakin allekirjoittaneella vaikutus tuntui selkeänä. Kuten uuden kuun aikaan aina, pohjavire on uudistuminen, vanhasta painolastista irtautuminen ja uuden aloittaminen. Uusi kuu ravuissa on erityisen tunteellinen ja herkistely sekä emotionaalinen rakkauden ja hyväksynnän kaipuu huipussaan. Vaikutus jatkuu vielä viikonlopun yli, eli nyt on loistotilaisuus uuteen suuntautumisen lisäksi herkistellä perinpohjaisesti!
Korteilla on tietty myöskin kerrottavaa sen suhteen, mitä tuleman pitää.
Uusille lukijoille tiedoksi, että homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.
Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.

1. XII – Hirtetty
Olisiko nyt niin, että koitat vältellä tosiasioita, yrität olla näkemättä tilannetta ja pidät silmäsi suljettuina? Jos tuntuu, että elät kuin vankilassa, voin kertoa, että se on täysin itse itsellesi rakentama. Umpikujasta ei tunnu olevan lainkaan ulospääsyä, mutta tosiasioiden tunnustaminen ja niiden hyväksyminen on avain muutokseen.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on aika avata silmät ja tajuta, että koska ne rajoittavat kahleet ovat itsesi tekemät, voit niistä ihan itse myös vapautua. Sisimmässäsi muhii merkittävän uudestisyntymisen siemenet, kunhan vain rohkaistut kohtaamaan muutoksen. Joskus paras, mitä voi tehdä, on vain päästää irti.
2. Miekkojen Prinssi
Pystyt irtautumaan mieltäsi painavista menneisyyden jäänteistä, jotka hidastavat etenemistä haluamaasi suuntaan. Se, mikä on ollut, on mennyt, eikä ne asiat enää kahlitse ajatteluasi. On mahdollista, että juuri tänä viikonloppuna elämällesi kristalloituu uusi suunta. Suunta, mitä olet ehkä alitajuisesti miettinyt jo pidempään, mutta et oikein ole saanut juonen päästä kiinni. Juuri nyt näkemyksesi on selkeä ja intuitiivisesti hyvältä tuntuvat päätökset luotettavia.
Vinkki viikonlopuksi: Kortti edustaa luovuutta, abstraktia ajattelua ja selkeää näkemystä. Nyt on hyvä hetki tehdä ulkopuolisista spontaaniltakin näyttäviä päätöksiä, jopa elämänmuutoksia. Johtopäätöksesi osuvat oikeaan, sillä havainnointisi on juuri nyt poikkeuksellisen kirkasta ja sopeutumiskykysi uuteen huipussaan.
3. Lanttien Ässä
No nyt on kertakaikkiaan tiedossa jotain aivan mahtavaa! Lanttien ässän viestinä on suuri menestys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, vauraus sekä eheys. Tulevina päivinä vallitsee tyytyväisyys ja kaikin tavoin hyvä olo, tasapaino ja rauha. Eheys ja turvallisuuden tunne auttaa myös pääsemään yli oman täydellisyydentavoittelun ja itsekriittisyyden aiheuttamien esteiden.
Vinkki viikonlopuksi: Ole avoin uusille asioille ja oppimiselle. Juuri nyt tilanne on otollinen ja pystyt omaksumaan paljon uutta. Nauti prosessista kiirehtimättä maaliin ja muista antaa itsellesi runsain mitoin kiitosta kaikista saavutuksistasi.
Pakko tunnustaa, että olen aika tohkeissani, koska nostin itselleni kolmosen, lanttien ässän. Tässä kipeän käden kanssa ährätessä on välillä iskenyt aikasmoinen turhautuminen eikä fiilikset ole olleet mitenkään toppen. Toivotan siis hyvän olon, tasapainon ja rauhan tunteet erittäin tervetulleiksi viikonloppuuni! Enkä nyt tietenkään kieltäydy myöskään menestyksestä tai vauraudestakaan. Haha!
Ihanaa viikonloppua!! <3


Trendien kanssa on sellainen hassu juttu, että vaikka ei olisi pisaraakaan kiinnostunut muodista, trendien vaihtelu vaikuttaa siihen, mikä tuntuu ”normaalilta”, ”tavalliselta” ja jopa ”klassiselta”. Tuo alitajuinen silmä muuttuu luonnollisesti huomattavasti hitaammin kuin huippumuodin pintatrendit, mutta se ei ole mikään staattinen juttu niilläkään, jotka eivät tietoisella tasolla ole lainkaan kiinnostuneita pukeutumisesta tai tyylikysymyksistä.
Aivan selkeästi ilmiön huomaa, kun katselee vanhoja valokuvia. Etenkin, jos kysymyksessä on ajanjakso, joka ei vielä ole pyörähtänyt täyttä kierrosta trendikartalla, tulee helposti olo, että mitähän ihmettä oikein ajattelin, kun lähdin ihmisten ilmoille tuon näköisenä!

Miksi moinen alustus?
Ihan siitä syystä, että olin tikahtua riemuuni, kun luin Voguesta, että kesän trendikkäimmät jalkineet on lipsut!
Ei niin, että tarvitsisin tai kaipaisin mitään yleistä siunausta tyylivalinnoilleni. Totuus on kuitenkin se, että parina viime kesänä olen vain äärimmäisen pitkin hampain laittanut jalkaani mitään muita kengän tapaisia kuin lipsuja. Kaikki muut jalkineet tuntuvat vain hiertävän ja puristavan ja ovat kaikin puolin hankalat.
Dilemma on se, että ihan kaikissa yhteyksissä en kuitenkaan halua antaa ylikasvaneen rantahipin vaikutelmaa, ja silloin lipsut vaan ei kertakaikkiaan käy. Paitsi ehkä nyt, jos ”yleinen silmä” alkaa nähdä nuo ihan varteenotettavina kesäjalkinevaihtoehtoina!
On sitä trendikartalla hullumpaakin nähty!

Vogue Parisin lisäksi myös Ruotsin Elle listaa lipsut yhdeksi tämän kesän tärkeimmistä trendeistä. Ihan bonuksena Elle mainitsee, että nyt ei tarvitse kaivaa aivan poskettomasti kuvetta pysyäkseen aallon harjalla, sillä kaikkein kuumimmat ovat klassiset, varsin siedettävän hintaiset Havaianakset.
Ostoslakkolainen täällä ruudun tällä puolella kiittää, että kaapista löytyy jo yhdet ruskeat perinteiset sekä mustat että violetit slimit.

Mitäs sanotte? Tuleeko pysyvämpi trendi vai onko vain tämän kesän villitys?
Kaikki kuvat: Vogue.fr


No niin tässä nyt on kuulkaa käynyt, että edessä on kesäkuun viimeinen viikonloppu! Aina juhannuksen jälkeen tuntuu iskevän meikäläiseen paniikki, että koko kesä menee ihan huomaamatta ohi. Eli nyt kannattaa tosiaankin pysähtyä, hengitellä syvään ja todella olla läsnä hetkessä. On sitten mistä ammentaa, kun pimeys taas iskee päälle.
Viime viikonloppuna siirryttiin astrologisen kartan mukaan tunteelliseen ravun aikakauteen. Energiat ovat otolliset kaikelle kotiin ja kodin laittoon liittyvälle, samoin perhe ja läheiset ystävät ovat nyt ykkössijalla. Parhaimmillaan kokoontuu kaikki rakkaat yhteen nauttimaan ravulle niin tärkeästä hyvästä ruuasta. Ravun pimeämmällä puolella on kaikesta vanhasta ja totutusta väkisin kiinni pitäminen, puolesta sanasta mielensä pahoittaminen ja pikkuasioista synkkyyteen vaipuminen. Näitä kun välttelee, niin tiedossa on oikein mukava ajanjakso.
Katsotaanpas, mitä korteilla on tähän lisättävää. Eli homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa.
Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.
Vihreä kalsiitti
Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.

1. Sauvojen 4 – Täydentyminen
Tunnet olosi mitä todennäköisimmin harvinaisen itsevarmaksi ja aloitekykyiseksi. Luotat omiin vaistoihisi ja uskallat näyttää tunteesi vilpittömästi. Nyt on aivan selkeästi luovuuden ja kasvun aika, sillä vaikka Sauvojen 4 kuvaakin täyttymystä ja tyytyväisyyttä, se toisaalta kannustaa uusien asioiden aloittamiseen – kunhan vain vanhat keskeneräiset työt ja tehtävät saatetaan ensin loppuun.
Vinkki viikonlopulle: Nyt on korkea aika jättää kaikki vanha ja aikansa elänyt taakse. On täysin ok ja jopa tärkeää keskittyä vain itselle mieluisiin ja tärkeisiin asioihin positiivista vastuunottoa unohtamatta. Nyt on hyvä aika sekä nauttia omista aikaansaannoksista että tehdä uusia ja raikkaita suunnitelmia. Usein kortti viittaa myös uuden ihmissuhteen alkamiseen.
2. VIII – Tasapaino
Viikonlopun tunnussanoja ovat sisäinen tasapaino ja oikeudenmukaisuus. Kaikenlaisia äärimmäisyyksiä kannattaa välttää ja kohdata tilanteet älylliseen ajatteluun ja sisäiseen ääneen luottaen. Hätiköinti ei kannata ja aina on hyvä tarttua tarjolla olevaan mahdollisuuteen löytää neuvotellen kaikkien kannalta parhain ratkaisu. Kortti viittaa myös karman lakiin, joten voit olla varma, että ilkeillen tai pahat mielessä tehdyt teot iskevät ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan.
Vinkki viikonlopuksi: Omat teot ja valinnat muokkaavat tulevaisuutemme. Aina on mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä, vaikka se tuntuisikin hankalalta käytännön tasolla. Oikeiden valintojen avulla on mahdollista löytää sisäinen tasapaino ja harmonia. Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa, vaikka tämän viikonlopun energiat houkuttelisikin äkkipikaisiin tekoihin.
3. Maljojen Ritari
Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.
Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.
Tällä kertaa nostin itselleni ykkösen ja jos nyt ihan totta puhutaan – tuntuu kuin kortti hiukan ilkkuisi minulle. Olen nimittäin kesken jätettyjen projektien mestari, puolivalmiiden tehtävien kruunaamaton kuningatar. Olisi ilmeisesti aika tehdä asialle jotain? Haha! Uusi ihmissuhde sen sijaan olisi erittäin tervetullut ja mahtuisi hyvin elämääni.
Ihanaa viikonloppua!


Pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa vanha kunnon blogihaaste!! Tulipas kerrassaan nostalginen olo, kun MouMou-Iina, ihana Moksu, haastoi mukaan vastaamaan kysymyksiin. En edes tiedä, onko tilanne se, että haasteita ei nykyään enää kierrä, vai olenko minä vain päätynyt piirien ulkopuolelle, kun näitä ei tänne ole päätynyt vuosikausiin. No, sitäkin suuremmalla innolla vastailen kysymyksiin intohimosta, unelmien matkakohteesta ja blogin historiasta sekä muusta jännästä.
Kuvituksena juhannusaattona puhelimella otettuja räpsyjä meidän oman ja Karkin pihan kukkasista. Päätin uudistaa vanhaa taikaa niin, että otin kuvan seitsemästä eri kukasta ja nukuin sitten puhelin tyynyn alla. Mikäli taika pitää paikkansa, niin unessa näkemäni tuleva puolisoni on…. KISSA!!

1. MIKÄ ON BLOGISI TARINA JA KUINKA SE ALKOI?
Päädyin ihan sattumalta perustamaan blogin. Mietiskelin talvella 2007, että olisi hyvä tehdä jotain, ettei suomenkielentaitoni aivan romahtaisi. Ruotsissa asuminen ja englanninkieliset opinnot sekoittivat jo valmiiksi löyhää kielipäätäni. Ensimmäinen suunnitelma oli alkaa yksinkertaisesti kirjoitella omia ja perheen kuulumisia sähköpostilla ystäville ja sukulaisille Suomeen. Silloisessa työssäni IT-alalla vastuullani oli päivittää yrityksen blogia. Sitä kautta tutustuin Bloggeriin ja laiskana tyttönä tuumasin, että erillisten sähköpostien sijaan alankin kirjoittamaan viestejä blogiin ja kaikki halukkaat voivat sieltä sitten käydä lukemassa, mitä meille kuuluu.
Syytän muotitieteen opintojani, että blogijuttuni olivat käytännöllisesti alusta asti kaikkea muuta kuin mitä olin alunperin ajatellut. En tänä päivänä tiedä, miten ensimmäiset kaveripiirin ulkopuoliset lukijani löysivät tälle tontilleni, mutta noin kuukausi helmikuussa 2007 julkaistun ihka ensimmäisen blogipostauksen jälkeen olin oppinut monta asiaa, mm. että on olemassa sellaisia kuin “muotiblogeja” (määritelmä piti tuolloin sisällään kaikki muoti-, tyyli-, kauneus-, lifestyle etc. -blogit) ja että kantsii listautua Blogilistalle, jos haluaa olla osa porukkaa.
Ja minähän halusin! Ai että, miten ihana oli löytää samanhenkistä porukkaa, jonka kanssa saattoi puhua ja vaihtaa ajatuksia itseä kiinnostavista asioista! Blogijutut imaisivat mukanaan niin, että muutaman vuoden ajan se oli pääasiallinen työni ja tulonlähteeni. Sitten avioeron myötä tuumasin, että pää ei kestä yksin kotitoimistolla työkentelyä ja keväällä 2010 menin takaisin päivätöihin.
Tällä hetkellä bloggaaminen on rakas harrastus ja intoa riittää edelleen (enemmän tosin kuin aikaa), vaikka vuosia onkin jo lasissa yli kaksitoista!

2. MITÄ INTOHIMO TARKOITTAA SINULLE?
Täydellistä omistautumista niin, että ei näe, kuule eikä tunne mitään muuta. Intohimo voi syttyä hetkessä ja silloin olo on kuin hukkuisi ja lentäisi yhtäaikaa – kaikki muu ympärillä menettää merkityksensä ja katoaa. Tunne ei ole pysyvä – valitettavasti ja onneksi.
Toisinaan intohimon kipinä pysyy elossa yllättävän pitkään ja silloin takaisin maan päälle palaaminen voi tehdä kipeää. Parhaimmillaan tunne on silloin, kun se syttyy ja vaimenee säännöllisesti. Silloin elämä on kivaa ja jännää, mutta välillä kapasiteettia vapautuu myös ihan tavallisen arjen elämiseen.
Intohimoni kohde voi tietty olla toinen ihminen, mutta myös jokin uusi asia, tekeminen tai harrastus.
3. MITÄ TEET RENTOUTUAKSESI?
Vielä kuukausi sitten takuuvarma pikakeino pääni nollaukseen oli Pokemon Go:n pelaaminen. Haha! Vähän jopa hävettää tunnustaa, miten käytin kaikki työmatkani – melkein 2 h päivässä – pokemon-jahtiin, sen sijaan, että olisin tehnyt jotain kehittävää, lukenut esimerkiksi. Taskumonstereiden pyydystäminen oli vain juuri sen verran vaativaa, mutta sitten ei kuitenkaan, että pää tyhjeni supernopeasti ja erittäin rentouttavasti stressaavimmankin työpäivän päätteeksi.
Nyt en ole kuukauteen pelannut. Kyynärpään murtumisen jälkeen ei ole tehnyt mieli avata koko peliä, vaikka kuperkeikkani syy ei ollut kävellessä pelaaminen. (Sen sijaan pidin juuri siitä syystä kännykkää kädessä ja koska kaatuessani alitajuisesti suojelin puhelintani, rojahdin koko painollani suoraan kyynärpäälle… fiksua!). Saa nyt sitten nähdä palaanko vielä pelaamaan, kun käsi tästä kuntoutuu.
Muuten rentoudun parhaiten, kun näprään jotain käsilläni. Viime aikoina olen tehnyt kristallikoruja, harjoitellut letteringiä ja puuhastellut bujo-henkisesti kalenterini kanssa.
Ei siis mikään ihme, että tässä on ollut vähän stressikäyrät koholla, kun oikea käsi on edelleen täysin käyttökelvottomassa kunnossa ja puuhastelusta ei siksi tule yhtään mitään!


4. VIIMEISIN MATKASI?
Privaatisti olen rampannut Tampereella useampaankin otteeseen viimeisen vuoden aikana. Työn puolesta olin viimeksi viikon Münchenissä (tosin näin vain lentokentän, konferenssikeskuksen ja sen, mitä taksin ikkunasta näkyi) ja sitä ennen Kööpenhaminassa. Köpiksessä päästiin jopa oikein vähän kävelemään ulos illalla ja kaupungille syömään.
Viimeisin oikea lomamatkani on vuosi sitten Karkin kanssa LA:hin tekemämme reissu. Vaikka onhan ne Tampereen visiititkin tietyllä tavalla lomaa, vaikkeivät kyllä siltä aina tunnukaan.
5. MATKUSTATKO YLEENSÄ YKSIN VAI RYHMÄSSÄ?
Matkustan yleensä yksin ja se on minusta oikeastaan aikas mukavaa. Lomilla on tietty oikein kiva, jos on seuraa. Olin jo esim. lähdössä tuolle Los Angelesin reissulle yksin, kun Karkki ilmoitti, että tulisi mielellään mukaan. Meillä oli tosi hauskaa ja saatiin nähdä ja kokea paljon meitä molempia kiinnostavia juttuja. Matkasta olisi aivan varmasti tullut vähemmän antoisa, jos olisin matkustanut yksin!
6. UNELMAKOHDE, JONNE OLET AINA HALUNNUT MATKUSTAA?
Vielä vuosi sitten unelmieni matkakohteet -listan johtopaikkoja pitivät kiehtovat kaukokohteet: kiipeäminen Macchu Picchuun, Tokio ja Japani ylipäätään (lumilautailua Japanissa!!), Malediivit, Brasilian sademetsät, paluu Costa Ricaan ja miksei Uusi Seelanti ja Australiakin, kun siellä on käynyt kaikki muutkin.
LA. oli yksi unelmakohteistani ja olen iloinen, että sain sen ruksittua listaltani ennenkuin ympäristöahdistukseni yltyi sellaisiin mittoihin, että pitkien huvilentojen suunnittelu ei tunnu enää yhtään hyvältä. Eikä oikein niiden lyhyempienkään.
Tällä hetkellä haaveilen useammastakin kohteesta Euroopassa. Montenegro on listalla kirkkaimpana ykkösenä, mutta Portugal ja etenkin rennot pienet surffikylät siellä Atlantin rannalla Lissabonin lisäksi. Unelmaan liittyy olennaisesti, että matkanteko olisi osa elämystä – eli kohteeseen voisi mennä junalla!

7. MIKÄ ON VIIMEISIN KIRJA, JONKA OLET LUKENUT?
Juuri nyt olen huvitellut lukemalla kaikenlaista harrastushömppää. Yöpöydällä on kirjoja, jotka käsittelevät tarot-kortteja (Kitchen Table Tarot, suosittelen!), kristalleja ja astrologiaa. Keskeneräisenä on myös muutama romaani (siis, miksi en pääse Ferranten trilogiassa alkua pidemmälle??), joista pisimmällä eli loppusuoralla on Michelle Obaman elämänkerta.
Jonossa odottamassa on tusinan verran kirjoja, mutta siitä huolimatta odotan sormet syyhyten, että pääsen seuraavalla Suomen reissulla kirjakauppaan. Suomalaisten kirjailijoiden lukemisesta tulee aina jotenkin erityinen olo. Ihan kuin aavistaisin juureni jossain siellä pohjalla, vaikka tarinalla ei olisikaan yhtymäkohtia elämääni.
8. MIKÄ ON LEMPIKIRJALLISUUDENLAJISI?
Olen varsin kaikkiruokainen kaunokirjallisuuden suhteen ja yleensä luen sellaisetkin kirjat loppuun, joista en niin hirveästi tykkää. Ainoat tyylilajit, joita kartan tietoisesti ovat horror ja kauhu sci-fi. Muuten kaikki chic litistä venäläisiin klassikoihin toimii. Runoja en myöskään oikein osaa lukea. Siis yksittäisiä siellä täällä kyllä, mutta runokirja kädessä tuntisin itseni aika eksyneeksi.
Äänikirjoihin en ole vielä tutustunut. Se nyt ei tietty ole mikään kirjallisuuden laji, mutta liippaa aihetta. Vähän jännittää, että hermostunko lukijoiden ääniin – olen vähän sillä tavalla herkkä. Esim. ohjatuissa jumpissa on aivan pakko poistua salista, jos ohjaajan ääni riipii korvia. Silti ajattelin kyllä antaa äänikirjoille mahdollisuuden. Kuuntelemalla tulisi varmasti ahmittua tuplamäärä kirjallisuutta nykyiseen verrattuna.

9. MITÄ TYKKÄÄT JAKAA SOSIAALISESSA MEDIASSA?
En mitenkään erityisesti suunnittele tai mieti some-jakojani. Välillä kyllä toivon, että olisin parempi siinä. Ei niinkään, että tuntisin paljastelevani liikaa tai epäsopivia asioita – vaan koska toivoisin, että Instagram-feedini olisi kaunis ja tasapainoisen näköinen, kuten niin monilla on. Noh, olkoon sekin näköiseni, lifestyle-sillisalaattia ja inspiraatio-affirmaatioita pirskahteleva ei-niin-mietitty kokonaisuus.
Facebookia en juurikaan enää käytä – poikkeuksena tapahtumiin tms. liittyvät ryhmät, joita aina silloin tällöin harvakseltaan ilmestyy seurapiirikalenteriini. Blogipostausteni linkin jaan aina toki facessa ja yritän muistaa onnitella tuttuja heidän syntymäpäivinä. Parisen kuukautta sitten minut tosin hyväksyttiin Eläinvideokerho-ryhmään, mikä on lisännyt sekä kokonaisvaltaista hyvinvointiani eksponentiaalisesti (maailmassa ei ole todellakaan vielä liikaa kuvia ja videoita kissoista ja muista suloisista otuksista! Pörh*) että myös facessa roikkumista.
Muita some-kanavia en oikeastaan käytäkään – paitsi tietty onhan tämä blogi! Täällä pyrin kirjoittelemaan helposti lähestyttävällä tavalla kaikesta, mikä itseäni kulloinkin liikuttaa. Aiheet siis vaihtelevat aika paljon, mutta tavoitteenani on, että kaikki jutut joko viihdyttäisivät, antaisivat inspiraatiota, ajattelemisen aihetta tai vertaistukea.
10. MIKÄ ON SUHTEESI ASUINPAIKKAASI?
Rrrakastan Tukholmaa!! Tunnelma täällä on ystävällisen pikkukylämäinen, vaikka asutaan pienessä suurkaupungissa. Julkinen liikenne ja kaikki palvelut pelaavat  erinomaisesti, kultturitarjonta on laajaa sekä kiinnostavaa, ihania ravintoloita on pilvin pimein ja muutenkin kaikki toimii tosi hyvin. Lisäksi Tukholma on niiiiin kaunis kaupunki!
Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että tykkään aivan valtavasti asuinalueestani, Hammarby Sjöstadista. Tästä on vain parin minuutin lauttamatka Södermalmin ytimeen, mutta takaoveltani alkaa laaja luonnonpuistoalue, Nacka reservatet. Toukokuun ensimmäinen päivä tuli kymmenen vuotta täyteen siitä, kun tyttöjen kanssa muutettiin tänne – ja yhä vielä havahdun toisinaan siihen, että pitää melkein nipistää itseäni tajutakseni, että saan tosiaankin asua just täällä!
11. MITÄ HALUAISIT EDISTÄÄ MAAILMASSA?
Rakkautta.
Uskon vahvasti siihen, että jos kaikki ihmiset rakastaisivat enemmän ja vilpittömämmin, mikään ongelma tai haaste ei olisi liian suuri tai vaikea ratkaistavaksi. Tavoitteenani on olla se perhosen siiven isku, joka saa muutoksen liikkeelle.

Blogihaasteen ideaan kuuluu olennaisesti se, että lopuksi haastetaan kolme muuta bloggaria mukaan vastaamaan. Koska tässä on nyt muutenkin aikas old school vibat, haastan blogikamuja vuosien takaa: Tyyliä metsästämässä Veera, Nelliina Niina ja Mutsie Irene – toivottavasti haluatte tarttua haasteeseen!
Ja heitetäänpäs vielä avoin haaste kaikille, jotka haluavat vastailla näihin osin vaikeisiinkin kysymyksiin! Jätä puumerkki kommenttiboksiin niin tiedän tulla kurkkimaan vastauksiasi.

Old stuff