Muodin ja kestävän kehityksen välillä tuntuu olevan ylittämätön kuilu. Samaan soppaan kuuluu aika väistämättä ympäristöystävällisyys. Tosin siinä missä kestävä kehitys on jo ajatuksena aika kaukana muodin kiertokulusta, tuntuu valmistajien olevan helpompi löytää markkinoinninkin kannalta relevantteja ympäristöpointteja tuotteisiinsa.

Aihe kiinnostaa itseäni kovasti (olin mm. viime keväänä Hanasaaren kultturikeskuksessa puhumassa aiheesta Vihreää vaatteissa – kestävä kehitys muotibisneksessä -seminaarissa) ja olin tietty paikalla eturivissä, kun Grandpa järjesti keskustelutilaisuuden otsikolla EKO – EKO – EKO.

Keskustelun johtajana toimi bloggarina ja toimittajana tunnettu Cecilia Blankens ja osallistujat edustivat sellaisia muoti- ja vaatetusalan yrityksiä kuin Kavat, Uniforms for the Dedicated ja Nudie Jeans.

Kuluttamisen lopettaminen ihan kokonaan olisi kai teoriassa sitä kaikkein kestävintä kehitystä – tosin tuskin linkolalaisetkaan enää tosissaan pitävät sitä oikeana vaihtoehtona. Muotibisneksen tehtävänä on tasapainoilla haluttavien tuotteiden markkinoinnin ja shoppailuhaluja hillitsevän kestävän kehityksen välimaastossa.

Uniforms for the Dedicated on sitä mieltä, että kehityksen kannalta parasta on, jos pystyy tuottamaan vaatteita, joita kuluttajat rakastavat trendeistä riippumatta. Lempivaatteet pysyvät käytössä vuosikausia eikä niitä heitetä pois hetken mielijohteesta. Tällöin tietysti vaatteiden laadun pitää olla myös kestävää, mutta harva kai menettää sydäntään huonolaatuiselle akryyli-rievulle.

Nudie Jeans lisäsi tuohon edelliseen vielä, että vaatteiden pitkäikäisyyttä ja näin ollen myös kestävää kehitystä edistää, mikäli tuotteen ulkonäkö paranee käytön myötä. Tuosta olen niin samaa mieltä! Kauniisti kuluvat farkut, nahkavaatteet ja esimerkiksi laukut ovat oikeastaan parhaimmillaan vasta muutaman käyttövuoden jälkeen.

Keskustelussa pohdittiin myös tulevaisuuden shoppailua. Aika yhtä mieltä oltiin siitä, että vanhemmilla on varsin suuri vastuu siitä, millaisia kuluttajia he lapsistaan kasvattavat. Optimistisesti ajateltuna toivottiin, että seuraavat sukupolvet olisivat harkitsevaisempia ja valistuneempia kuluttajia. Mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että mitä pirstaleisemmaksi elämä muuttuu, sitä enemmän ja voimakkaammin rakennetaan identiteettiä juuri kuluttamalla…

Joskus maailmassa ajattelin, että minkään vaatekappaleen ostaminen ei ole vaikeampaa kuin bikinien. Olin väärässä. Kaikkein vaikeinta on ostaa hyvät farkut.

Kyllä, kieltämättä bikinien tai uikkareitten ostaminen voi edelleenkin olla kaikkien tuskallisinta. Jo pelkästään niiden sovittaminen on ihan kamalaa – varsinkin näin talvella, kun ensin pitää kuoria itsensä esiin kaikista tuhansista vaatekerroksista ja sitten muka tehdä jotain arviota minipienistä asioista, jotka esiintyvät epämääräisen sinisenvalkean kalkkuna-ihon päällä…

Mutta bikinit on bikinit – ne kuitenkin sisältää aina lupauksen auringosta, hiekasta varpaiden välissä ja aivan liian aikaisin iltapäivällä nautitusta sateenvarjodrinkistä. Farkut sen sijaan… niiden kanssa olisi tarkoitus kohdata arjen haasteet silloinkin, kun aurinko on vain kaukainen muisto ja sateenvarjodrinkki kuva kitschin matkailuesitteen sivuilla.

Hyvät farkut tukevat olemusta ja korostavat kropan parhaita puolia. Farkut ovat parhaimmillaan kuin rakas luottoystävä, joka saa huononkin päivän näyttämään paremmalta ja peilikuva tuntuu hymyilevän takaisin, vaikka itseä ei hymyilyttäisi yhtään.

Farkut olivat alunperin maajussien ja junaratatyömiesten työvaate. Tämän päivän suolakaivoksille pukeudutaan edelleen mieluusti juuri farkkuihin. Mallit ja materiaalit ovat vaihtuneet, mutta vaatimukset ovat itseasiassa edelleen aika pitkälle samat. Farkkujen tulee tuntua hyvältä, sopeutua työtehtäviin, olla kestävät ja mielellään myös näyttää hyvältä.

Miten sitten voi löytää ne “täydelliset farkut”?

Kaupasta kauppaan laukkaaminen ja ziljoonan farkkuparin kiskominen jalkaan on aivan lopunajan puuhaa. Se ei varmaan ole kellekään mikään uutinen. Sen sijaan hokasin, että se, miten hyvät farkut ostetaan, ei ehkä olekaan kaikille mitenkään itsestään selvää.

Muutama päivä sitten Karkki puuskahti tuskaisena – juuri sillä äänensävyllä, jota käyttää ihminen, joka on pohtinut pitkään vaikealta, jopa mahdottomalta, tuntuvaa kysymystä ja sitten vihdoin tohtii sanoa sen ääneen – että hän ei mitään muuta niin haluaisi kuin yhdet tai kahdet Täydelliset Farkut.

Selitys oli juuri se sama ja universaali: a) lähestulkoon kaikki “julkinen” aika tulee vietettyä farkuissa b) siistit farkut käyvät tilaisuuteen kuin tilaisuuteen c) jos olisi hyvät farkut, ei olisi koskaan ongelmia asun alaosan kanssa d) hyvät farkut säilyvät siisteinä tai ainakin hyvinä paljon pidempään kuin vastaavat puuvillahousut (=hyvä investointi opiskelijalle). Listaa voisi varmasti jatkaa vielä vaikka miten pitkään, mutta kyllähän se on totuus, että modernin naisen garderobissa ei ole montaa yksittäistä vaatekappaletta, joka olisi yhtä monikäyttöinen, moneen tilaisuuteen sopiva ja pitkäikäinen kuin farkut.

Koska Karkki oli aivan täysin pihalla siitä, mitä pitää tehdä, kun haluaa oikeasti hyvät farkut, listaan tässä tärkeimmät ohjeet:

1. Mieti ennen ostoksille lähtöä millaiset farkut ja mihin tilaisuuksiin haluat ja tarvitset.

Omasta mielestäni “farkku-garderobi” alkaa olla täydellinen, kun sieltä löytyy yhdet tummat, ehkä jopa täysin ilman “pesua” olevat denim-farkut, yhdet tummat siistihköt “pestyt” farkut, yhdet selkeästi vaaleaksi tai puolivaaleaksi pestyt ja yhdet siistit ei-pestyt mustat. Eli neljät farkut on hyvä lähtökohta. Sen jälkeen voi alkaa hifistellä, että pitää olla keskisiniset boy-friendit ja harmaaksi pestyt ex-mustat superpillit. Mutta se on sitten oma lukunsa.

2. Kun tiedät suunnilleen, mitä olet vailla, mene kauppaan – ei, putiikkiin – jossa on myyjänä Ammattilainen.

Hyvä myyjä on hyvien farkkuostosten a&o. Ammattilainen tulee ja kysyy vähän fiilispohjalta, että mitä sitä ollaan niiku ettimässä, ja yhtäkkiä huomaat olevasi sovituskopissa muutamien farkkujen kanssa, jotka mieluiten haluaisit omistaa kaikki. Sinänsä kuitenkin positiivinen skenaario, koska perinteisellä hiihtotyylillä sitä olisi hikipäässä sovituskopissa kiskomassa jalkaansa ziljoonannetta paria farkkuja, joista ensimmäinenkään ei ole ollut sinnepäinkään.

(3. Jos on ihan pakko ottaa mukaan makutuomari, ota joku muotibloggari. Ne kuitenkin vaan ottaa itsestään kuvia peilin (likainen…) kautta eivätkä ehdi niin kovasti tulla häiritsemään sinun ja Hyvän Myyjän välistä kommunikaatiota.)

Kannattaa myös laittaa muistiin, mitä merkkiä, mallia, kokoa (tuuma vyötärö ja tuuma pituus), pesua, etc. tuli ostettua. Se helpottaa valintaa seuraavalla kerralla ja on apuna jos vaikka jossain alennusmyynnissä sattuu törmäämään lupaavan ja hyvän tuntuisiin farkkuihin.

Karkki sai äärimmäisen hyvää palvelua Tukholman Norrmalmstorgetin laidalla sijaitsevasta Levi’s -putiikista Hanna-nimiseltä myyjältä. Mukaan lähti kahdet naisten kropalle suunnitellut Levi’s Curved -farkut.

Aina kannattaa kuitenkin vaivautua sovituskoppiin, kun on farkkuostoksilla. Esimerkiksi nyt Karkille tummista, vähemmän joustavista, hyvät löytyivät semi-curved -osastosta, kun taas vaaleammat ovat tuumaa pienemmät light-curved Levikset. Eli samaa kokoa ja mallia ei kannata hankkia kuin, jos kyseessä on sama pesu – muussa tapauksessa sovittaminen vasta näyttää onko kyseessä ne täydelliset!

Päätin, että vuosi 2013 alkaa toisenlaisilla päätöksillä ja lupauksilla kuin tavallisesti. Tottakai toivon edelleenkin, että muistaisin käyttää hammaslankaa joka ilta, jaksaisin herätä aamulla tuntia aikaisemmin joogaamaan ja kuivaharjaamaan itseäni ennen töihin lähtöä – puhumattakaan niistä ihoa sileyttävistä ruokavalioremonteista…

Vuonna 2013 haluan voida hyvin ja muuttua kevyeksi vähän toisella tavalla.

• Teen sovinnon menneisyyteni kanssa, jotta se ei pilaa nykyisyyttäni. Ehkä vuoden tärkein päätös. Varmasti yksi loppuelämän tärkeimmistä päätöksistä!
• Lakkaan välittämästä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Se on heidän asiansa – eikä ne muutenkaan niin kiinnosta.
• Aika parantaa lähes kaiken – annan sille aikaa. Pffft, no annan annan.
• Olen tasan itse vastuussa onnellisuudestani. Teen kaikkeni, että en yrittäisi syyttää muita “huonoista fiiliksistäni”.
• (Tää on v a i k e e !!) Lakkaan vertailemasta itseäni muihin ja lakkaan olemasta kade heidän ihanista/kauniista/onnellisista ja ennen kaikkea täydellisistä elämistään!
• Kaikkiin avoimiin kysymyksiin ei vain yksinkertaisesti ole olemassa vastausta. Kun ei ole niin ei ole. Teen parhaani hyväksyäkseni tämän enkä jää vatvomaan ja analysoimaan asioita turhaan.
• Hymyile! Aina voi hymyillä enemmän. Ei vain bussikuskille ja kaupan kassalle vaan myös sille kanssaeläjälle, joka jätti taas aamun lehden kylpyhuoneen lattialle kastumaan tai kaverille, jonka stressaantunut kiukkuaminen kaikuu seinissä. Hekään eivät omista kaikkia maailman huolia, mutta en kyllä minäkään!

ONNELLISTA VUOTTA 2013 kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille!

Käytiin tässä taannoin syömässä Tampereella käsittääkseni vain jokin aika sitten avatussa uudessa ravintolassa Ravinteli Huberissa. Olen tainnut täälläkin moneen kertaan julistaa, että en juurikaan syö lihaa – en edes joka kuukausi – mutta kokonaan kasvissyöjä en kuitenkaan enää ole. Entisen karaoke-kapakan tiloihin avattu Huber hemmottelee sitä pientä sisäistä lihansyöjääni. Seurueemme ainoa täyskasvissyöjä oli tosin myös hän tyytyväinen marinoituun ja grillattuun tofuunsa, mutta varsinaisesti en kyllä paikkaa voi suositella muuta kuin niille, jotka edes silloin tällöin nauttivat myös punaista lihaa.

Huberin sisustus on mukavasti trendikkään rouhea. Metallikehikkoiset lamput valaisevat tunnelmallisesti tiuhahkoon aseteltuja pötytäliinoittamattomia pöytiä. Tiettyä urbaania rustiikkiutta oli selvästi tavoiteltu ja ainakin tuollaisena iltana, kun väkeä on paikalla niin, että noin puolet pöydistä on miehitettyinä, se toimii oikein hyvin.

Ruuan tilaaminen tuntui melkoisen mutkikkaalta. En ole ihan sata varma, että lopulta edes tajusin, miten kaiken olisi pitänyt toimia. Käsitin kuitenkin, että keittiöllä on tietyn kokoisia lihakimpaleita, jotka sitten valmistetaan kokonaisena seurueelle. Tarjoilija yritti selvittää meille konseptia, mutta viestinnässä oli selvästi jotain hankaluuksia, koska tilaaminen oli käydä tuskallisen rasittavaksi tehtäväksi jopa meidän porukallemme. Sen verran kokemusta ravintolassa syömisestä on, että eipä luulisi ongelmaksi muodostuvan sentään omalla äidinkielellään tilaamisen.

Lopulta onnistuimme saamaan pöytään pari erinomaisen herkullista lihabiittiä, valikoiman kastikkeita ja valitsemamme lisukkeet. Entrecote oli oikein mehevää, ihanaa ja hyvää. Ribsit olivat melko kuivia ja vaikka toki tiedämme, että kylkiluissa ei tavallisestikaan ole paljoa kaluttavaa, olivat eteemme tuodut varsin hoikkia millä tahansa ribs-mittakaavalla mitattuna. Kastikkeet olivat maukkaita – joskin ehkä aavistuksen  yllätyksettömiä. Pöytäämme kannettiin lähes kaikkia tarjolla olevia lisukkeita ja yksimielinen mielipiteemme oli, että ne olivat täydellisen ihanan herkullisia. Luuytimellä vauhditettua perunapyreetä ei kannata missata!!

Huberiin kannattaa siis suunnata, kun tekee mieli hyvää lihaa. Paikka on sen verran uusi, että tarjoilijatkin varmaan vielä petraavat ulosantiaan, jolloin tilaamishässäkkä muuttuu asiakkaan kannalta miellyttävämmäksi. Yhden vinkin voisin heille antaa: jos koko seurue istuu h-moilasena, on ihan ookoo antaa selkeitä suosituksia, eikä vaan tuumailla, että tehkää miten haluatte. Talon laseittain myytävä samppanja on ihan raikasta ja reipasta – hyvinkin edullisen hintasa väärtiä ja maa-artisokkakeitto alkupalana sekä kookosta ja ananasta jälkiruokana ovat aivan järkyttävän hyviä!

Tässä tulee vinkki kaikille fashion-nörteille: yksi kuumimmista bubbling under -tähdistä ruotsalaisella muotitaivaalla on lahjakas, omaperäinen Julia Koistinen. (Kyllä, jotain suomalaisjuuria on – tosin suunnittelija itse ei puhu suomea…)

Koistinen näyttää railakkaan elegantisti keskaria perinteiselle pohjoismaalaiselle minimalismille ja pelkistetylle tyylikkyydelle. Lukuisia inspiraation lähteitä ei voi kuin arvailla, mutta ainakin 70-lukuinen discoglamouri ja itäeurooppalainen häpeilemätön naisellisuus tulee ihan väistämättä mieleen. Kaikki kuitenkin vahvalla – ehkä jopa aavistuksen ironisella twistillä (tuosta en ole kyllä varma… tuntuu, että tuo nykyisten nippanappa parikymppisten sukupolvi tuntee äärimmäisen vähän tarvetta vesittää näkemyksiään perinteisellä ironia-suojakilvellä…). Vielä Koistinen ei ole nimi suuren ostavan yleisön huulilla, mutta pitäisin varsin merkittävänä, että poppitähtien ja fashion-profiilien lisäksi parikin merkittävää tukholmalaispoliitikkoa on pukeutunut Julia Koistinen designiin tänä syksynä.

(Kuva: Design & styling: Julia Koistinen Foto: Rikard Lilja, Hair&Make: Ellinor Fahl Models: Daniela P. & Carolina S SAG: Gipsy Nathalie Flodin)

Ruotsinkielentaitoisille suosittelen ehdottomasti Julia Koistisen virkistävää blogia ja Art Projects -kuvagalleria on mielenkiintoista selattavaa kaikille.

And remember: It was here you heard it first!